Hei, löytyisikö ketään jolla olisi ollut okasolusyöpä näppy kasvoissa?
Minulla ei välttämättä ole mutta kasvoissani on pieni näppy jonka keskeltä kasvaa valkoista ja kovaa karstaa ja on nyt vuotaakin välillä. Tästä on aikaa mutta samassa kohdassa oli sormenpään kokoinen ihon värinen karhea laikku jonka sitte unohdin ja nyt siihen tuli tämä näppylä joka myös punoittaa. Näppy on ollut jo muutaman kuukauden.
Ei ole ennen ollut tämmöistä niin ajattelin että onkohan jotain vakavampaa. Varasin varmuudeksi lääkärille ajan. Olen yli 50v nainen.
Okasolusyövän kokeneita?
5
4788
Vastaukset
- varmuusparempi
Mene lääkäriin. Minulla ei ole syöpää, mutta pelkäsin yhden ihomuutokseni olevan oka- tai tyvisolusyöpää. Asiaa netissä tutkittuani ja satoja ihosyöpäkuvia nähtyäni opin jotain aiheesta. Pitkäaikainen ihomuutos, esim. näppy tai muutosalue joka ei parane ja ajan mittaan saattaa alkaa vuotaa verta, on ehdottomasti syy hakeutua tutkimuksiin. Se voi olla syöpää.
Minun kasvojen alueen ihomuutos ei vuotanut verta missään vaiheessa, muttei parantunutkaan. Hakeuduin lääkäriin, joka laittoi minut koepalan ottoon, ja patologi antoi vastauksen, että ihomuutokseni ei ollut syöpää. Lääkäri kuitenkin sanoi, että tällasten tapausten kohdalla on parempi katsoa kuin katua.
Lääkäriin siis.- Nappi67
Hei, kiitos kannanotosta. Hyvä että selvisit säikähdykseltä.
Ajattelin että lääkärikäynti olisi kyllä paikallaan.
Hyvää syksyä.
Hei! Minulla todettiin okasolusyöpä oikealla korvan ja silmän välissä. Lääkäri kirjoitti heti lähetteen Husin plastiikkakirurgille leikkausta varten. Nyt vain odottelen, että pääsisin sinne mahdollisimman nopeasti.
- Anonyymi
Jahas, minä kun menin lääkäriin näyttämääm tällaisia ihomuutoksia, hän leimasi minut
"syöpäpelkoiseksi" ihoani kummemmin edes monestakaan kohtaa tutkimatta ja minua on pilkattu siitä, että olen pitänyt näitä muutoksia mahdollisesti mm. auringon aiheuttamina, koska olen erittäin valkoihoinen ja noilla alueilla oli aurinkovaurioita.
Minulla oli ihomuutoksia runsaasti mutta sellaisten lääkärille näyttämistä lääkäri piti
haitallisena "pelkona", Kyllästyin näihin lääkärijuttuihin ja olen hoitanut luontaiashoidolla. Onneksi minua ei syöpä pelota. Mutta olen sitä mieltä, ettei mitään hankalia ihomuutoksia kannattaisi kovin runsaasti ihossaan kasvatella oii sitten syöpää tai ei. - Anonyymi
Ylähuuleni arpi muistuttaa minua siitä poistetusta kasvaimesta. Ei erittänyt mitään mutta kasvoi hissukseen. Pieni monttu jäi mutta laulun sanoin, "arpikin kasvoissa on kaunistus".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo844942Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2334694Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks682418Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä752416- 622400
Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak802245- 531926
- 281557
Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1281488Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1131424