Kansalaisten tilitietojen urkkiminen lipsumassa

Epäileekö hallitus Kelan asiakkaita rahanpesijöiksi ja terrorismin rahoittajiksi?

Huomiota ja kysymyksiä herättää se, että hallitus haluaa avata kansalaisten tili- ja maksutiedot aiempaa tehokkaamman urkinnan kohteeksi paitsi eri tavoin talousrikoksia tutkiville lukuisille viranomaisille myös esimerkiksi Kansaneläkelaitokselle.

Herää kysymys, onko Kelan tarkoitus ryhtyä entisten tehtäviensä lisäksi nyt myös jahtaamaan rahanpesijöitä ja terrorismin rahoittajia – ja epäileekö hallitus Kelan asiakkaita rahanpesijöiksi ja terrorismin rahoittajiksi.

Rahanpesijät on syytäkin ajaa ahtaalle, mutta sitä tuskin edistää Kelan lupa urkkia asiakkaidensa tilitietoja.
3116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oikeuden pitää ensin todistaa henkilö rikolliseksi,ennen kuin hänen tilitiedoistaan voi hakea päätökseen vahvistusta,koska tilitiedot eivät ole tarkoitettu kaikkien plärättäväksi ihan uteliaisuuden vuoksi

Äänestä
  • Tämän ehdotuksen tarkoitus on etttä puolueväki pääsee katsomaan naapurien tilitietoja ja siten päästä putsaamaan heiltä omaisuudet kun tilaisuus tulee. Näinhän tapahtuu jatkuvasti maatalousomaisuuden jako ELY-keskusten kautta ja konkursseissa on puolueväellä etuoikeus pesän omaisuuden jaossa. Useimmiten tämä tapahtuu täysin salassa. Niinpä harvoin myydään peltoa julkisesti.

    Äänestä

Tilitiedot ovat näköjään kiinnostavia myös talo-ja tonttikaupoissa,joissa sisäpiiri voi hyödyntää vähärahaisen ja velkaisen myyjän tilannetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KELA kirjoitti:

Epäileekö hallitus Kelan asiakkaita rahanpesijöiksi ja terrorismin rahoittajiksi?

Huomiota ja kysymyksiä herättää se, että hallitus haluaa avata kansalaisten tili- ja maksutiedot aiempaa tehokkaamman urkinnan kohteeksi paitsi eri tavoin talousrikoksia tutkiville lukuisille viranomaisille myös esimerkiksi Kansaneläkelaitokselle.

Herää kysymys, onko Kelan tarkoitus ryhtyä entisten tehtäviensä lisäksi nyt myös jahtaamaan rahanpesijöitä ja terrorismin rahoittajia – ja epäileekö hallitus Kelan asiakkaita rahanpesijöiksi ja terrorismin rahoittajiksi.

Rahanpesijät on syytäkin ajaa ahtaalle, mutta sitä tuskin edistää Kelan lupa urkkia asiakkaidensa tilitietoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu