Koira pissaa sisälle-on silti terve

ANU

Mikä avuksi ? 7-vuotias narttukoirani ei ole koskaan tehnyt tarpeitaan sisälle. Nyt se aloitti, pissaa joka aamu eteiseen samaan kohtaan. Olin varma että sillä on virtsatulehdus,siksi en alkuun komentanut. Ei ollut.

Nyt tästä on tullut jo tapa. Vaikka käyttäisin koiran vielä 4 aikaan yöllä ulkona se pissaa silti sisälle. Ollessaan hoidossa se ei tee mitään.

Mitä sen kanssa voi tehdä?? Todella epätoivoinen tilanne

12

2178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohtaan paksulti sanomalehteä. Tuo on tuttu ongelma meillä ja olen ilmeisesti lässy, koska en ole ongelmaa karsittua saanut, mutta lehti on helppo tapa korjata pois. Nainenkin kun vanhenee niin vessakäynnit lisääntyvät varsinkin öisin ja jos itse olen kylässä niin kestän aamuun asti.

      Yritä ymmärtää ja kestää ystäväsi kanssa.

      • on tuo sairasta.

        Ymmärrä ystävääsi, hyi että! Ulosteissa ryvetään. Mitähän terveysviranomaiset sanoisivat? Lapset ainakin tulisi viedä kasvatettaviksi kotiin, jossa alkeellisimmat siisteystavat ymmärretään. Navetta, jossa on haisevia sanomalehtimytyillä peitettyjä ulosteläjiä ja joka on perustuksiin asti kusen syövyttämä, ei ole terveen ihmisen asumus! Sairasta, inhottavaa ja säälittävää.

    • on hyvä keino

      Koira kun vanhenee niin tulee samat vaivat kuin ihmisellekin. Luita kolottaa eikä ajatus ulos menemisestä tunnu yhtään kivalta. Ja pissan pidätys on hankalampaa.
      Uman sanomalehtikonsti on varmaan käytössä lukemattomilla wanhan koiran omistajilla, niin meilläkin.

    • iiks

      7-vuotias ei nyt vielä niin kovin vanha ole roduissa (joissain roduissa toki niin on). Jollei koiralla ole pissatulehdusta, tuossa tilanteessa itse testauttaisin verensokerin ja maksan- ja munuaisten toiminnan.

    • Russellisti

      Onko teidän elämään sielä tapahtunut jotain suuria muutoksia mistä koira voi stressata ja sen takia pissiä sisälle protestiksi tai stressin takia? Itselläni oli nimittäin kerran dallu uros joka pissi sisälle juuri protestin takia.

      • protesti?

        nuori koira alkoi yllättäen pissiä uudelleen sisälle ja oon asiasta ollut huolissani...

      • ANU
        protesti? kirjoitti:

        nuori koira alkoi yllättäen pissiä uudelleen sisälle ja oon asiasta ollut huolissani...

        Mitään elämänmuutoksia ei ole tapahtunut. Koira on myös dallu, protestista en tiedä, ei ole ennen kyllä protestipissoja ikinä tehnyt ja nyt tosiaan mikään ei ole muuttunut. Pitää varmaankin viedä uudestaan ell:n tutkittavaksi.

        Hermostua en osaa koska koira ei todellakaan koskaan ennen ole sisälle tehnyt vaikka joskus on hätäkin ollut jo kova niin aina on odottanut. Sanomalehtikin on sinänsä ihan hyvä idea, tosin isolle koiralle sitä saisikin sitten aika kasan laittaa. Eniten harmittaa että kylppäri olisi metrin päässä pissauspaikasta, jos ei pysty/halua pidättää niin kun saisi sinne tekemään, laadukas lattia menee tuosta kyllä aivan pilalle eteisessä

      • ANU kirjoitti:

        Jos saat jostain mattoliikkeestä tai joltain tutultasi oikean muovilattian palan ja sen päälle se sanomalehti. Näin meillä ja toimii. Ei myöskään meillä suostuttu vessaan.
        Usko pois kyllä tuo on iän tuoma vaiva leikkisesti paikat löystyneet.
        Ihanaa talvipäivän jatkoa.

      • Russellisti
        ANU kirjoitti:

        Mitään elämänmuutoksia ei ole tapahtunut. Koira on myös dallu, protestista en tiedä, ei ole ennen kyllä protestipissoja ikinä tehnyt ja nyt tosiaan mikään ei ole muuttunut. Pitää varmaankin viedä uudestaan ell:n tutkittavaksi.

        Hermostua en osaa koska koira ei todellakaan koskaan ennen ole sisälle tehnyt vaikka joskus on hätäkin ollut jo kova niin aina on odottanut. Sanomalehtikin on sinänsä ihan hyvä idea, tosin isolle koiralle sitä saisikin sitten aika kasan laittaa. Eniten harmittaa että kylppäri olisi metrin päässä pissauspaikasta, jos ei pysty/halua pidättää niin kun saisi sinne tekemään, laadukas lattia menee tuosta kyllä aivan pilalle eteisessä

        Se alko meidänkin dallun pissiminen yhtäkkiä, eikä koskaan ennen ollut sitä tehnyt. virtsa testi otettiin ja mitään ei löytynyt.Loppujen lopuksi tulime siihen tulokseen kasvattajan kanssa et syy pissimiseen ei välttämättä ole hätä vaan se johtuu pään sisältä.Ja tarkemmin ajateltuna se reagoi johonkin, ei vieläkään ole varma mihin, mutta se loppui aikanaan, vaiva on todella kiusallinen koska dallu uros jättää jälkeensä mukavan lammikon."vaiva" meni ohi aikanaan, mutta työtä sen kanssa tehtiin ja paljon.

    • missi

      Annoin eläkeläiskotiin 8v (n.9v) tipsunartun (leikattu), asunut aina laumassa muiden koirien kanssa, nyt yksinään perheessä marsu seuranaan :D. Koira aloitti pissailun jne. sisälle, mitä ei koskaan luonani. Koiralle ostettu tuo paljon mainostettu D.A.P -juttu ja se toimii... ei enään yksinään ja yöllä tee sisälle.!
      Toinen ajattelemisen aihe on juuri tuo munuaisongelma, joka koiralla voi olla -tulee vanhaksi- (olin juuris viime vkonloppuna SuKoKan seminaarissa, ja tästä puhuttiin).

      Munuaisten vajaatoiminta ilmaantuu keskim. n. 7 vuoden iässä.
      *Diagnoosiin pääsy voi olla haastavaa, sillä oireet sopivat moneen sairauteen. Ensimmäinen oire voi olla yöpissaaminen tai virtsan tiputtelu, joihin on muitakin syitä.
      * Oireita voi olla: runsastunut juominen ja virtsaaminen , oksentelu, väsymys, kuivuminen, laihtuminen, ruokahaluttomuus, ripuli
      * poistetaan syy, jos mahd.; hoidetaan virtsatietulehdus, vähennetään proteiinia ja fosforia, oltava juotavaa tarjolla riittävästi.

      Koirallasi voi olla myös sokeritauti; runsastunut juominen ja virtsaaminen, lisääntynyt ruokahalu ja lihominen.
      Samat oireet käyvät myös Cushingin tautiin. janon säätely: Koira juo/pissii paljon, jos se juo yli 100ml/kg/pv tai pissii yli 50ml/kg/pv.

      Juo ja pissii -mikä vaivaa?
      * Psykogeeninen
      * Maksan vajaatoiminta tai shuntti
      * Munuaisten vajaatoiminta
      * Diabetes mellitus
      * Diabetes insipidus
      * Cushingin tauti
      * Addisonin tauti
      * Pyometra eli märkäkohtu
      * Munuaisten medullan osmoottinen häiriö
      * Hyperkalsemia

      Koirasi voi myös tavallaan kärsiä eroahdistuksesta, kuten tuo antamani narttu, jolla on nyt auttamassa tuo dap.

      • protesti

        Kiitos,edellisestä "missi"!
        Just jotain tällaisia mahdollisuuksia olen osannut pelätä, vaikka olenkin laittanut pissimisen protestin piikkiin kun kyseessä on nuori koira.
        Ei kylläkään juo paljon....

      • Anu
        protesti kirjoitti:

        Kiitos,edellisestä "missi"!
        Just jotain tällaisia mahdollisuuksia olen osannut pelätä, vaikka olenkin laittanut pissimisen protestin piikkiin kun kyseessä on nuori koira.
        Ei kylläkään juo paljon....

        Kiitoksia tuosta matonpalavinkistä Umalehtinen ja muutenkin "rohkaisusta", ihanaa talvipäivää myös sinulle ja koirallesi =)

        Ja kiitos myös kovasti tuosta listasta, taidan käyttää koiran uudelleen vielä lääkärissä kun saan rahaa ja pyytää tutkimaan myös noita silmälläpitäen. Lisääntynyt juomisentarve saattaa olla hiukan, en ole aivan varma mutta tuntuu, että koira joisi enemmän kuin ennen. Muuten on iloinen oma itsensä, ruokahaluun (joka on aina dallujen tapaan valtava) ei ole muutoksia tullut suuntaan tai toiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      156
      2095
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      309
      1786
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1587
    4. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      80
      1241
    5. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1220
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1160
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1091
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      986
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      24
      972
    Aihe