Onko muita samassa tilanteesta olevia? Eli kotona olo puuduttaa ja uuvuttaa, mutta valoa ei ole näkyvissä tunnelin päässä?...
Mistähän sitä valoa lyötyisi, kun kiinnostokset olisi aivan jossain muuaalla kuin kotiäitinä
lastenleikittäjänä... *yrittää miettiä*
Työssä käyvät ihmeset saavat valita kotihoidon ja työn väliltä, mikä itse kullekin sopii, mutta entäpä kun sitä työtä ei ole?? Onko todella näin, että on luovuttava omasta "elämästä" ja hoidettava lapset kotona 18vuotiaaksi asti, kunnes on vapaa lähtemään työn perään.. jos sitten joku vielä haluaisi 5-kymppisen kotiäidin työllistää =) Mitä yh (yhteishuoltaja) voi tehdä tilanteessa, kun yksin ei voi päättää lapsia koskevista asioista??
Onko todella niin, että jos olet 3-kymppisenä työtön, niin pitäisi unohtaa koko lapsihaaveet, koska lapsen syntymän jälkeen työllistyminen on vielä paljon epätodennnäköisempää. Oli ilmeisen väärin ajatella, että oli hyvä sauma saada lapsia, kun ei muutakaan sillä hetkellä ollut :/
Niin kyllästynyt siihen, että vastaukseksi omalta mieheltä purnaamiseen saa, että onhan niitä muitakin äitejä kotona, että pitäisi katsoa peiliin. Heh. Onko se niin vaikea ymmärtää, että toiset ovat omasta tahdostaan ja se sopii heille syystä tai toisesta... toiset siksi, että tykkäävät olla lasten kanssa kotona, jotkut sitten varmaan vaan siksi, että vieroksuvat työtä,... ja sitten me, jotka emme ole tuota kumpaakaan, vaan haluaisimme tehdä työtä aikuisten maailmassa ja meille riittäisi vähän vähempikin aika lasten parissa, jolloin myös jaksaisi olla täysillä mukana, kun homma ei olisi pakkopullaa aamusta iltaan.
Tarkoitukseni on tällä hieman provosoidulla kirjoituksellani herättää mielellään asiallista keskustelua aiheesta, jos jotakin sattuisi aihe koskettamaan tai muuten "kiinnostamaan". Kaikki hyvät "neuvot" ovat tervetulleita =)
Mistähän sitä valoa lyötyisi, kun kiinnostokset olisi aivan jossain muuaalla kuin kotiäitinä
lastenleikittäjänä... *yrittää miettiä*
Työssä käyvät ihmeset saavat valita kotihoidon ja työn väliltä, mikä itse kullekin sopii, mutta entäpä kun sitä työtä ei ole?? Onko todella näin, että on luovuttava omasta "elämästä" ja hoidettava lapset kotona 18vuotiaaksi asti, kunnes on vapaa lähtemään työn perään.. jos sitten joku vielä haluaisi 5-kymppisen kotiäidin työllistää =) Mitä yh (yhteishuoltaja) voi tehdä tilanteessa, kun yksin ei voi päättää lapsia koskevista asioista??
Onko todella niin, että jos olet 3-kymppisenä työtön, niin pitäisi unohtaa koko lapsihaaveet, koska lapsen syntymän jälkeen työllistyminen on vielä paljon epätodennnäköisempää. Oli ilmeisen väärin ajatella, että oli hyvä sauma saada lapsia, kun ei muutakaan sillä hetkellä ollut :/
Niin kyllästynyt siihen, että vastaukseksi omalta mieheltä purnaamiseen saa, että onhan niitä muitakin äitejä kotona, että pitäisi katsoa peiliin. Heh. Onko se niin vaikea ymmärtää, että toiset ovat omasta tahdostaan ja se sopii heille syystä tai toisesta... toiset siksi, että tykkäävät olla lasten kanssa kotona, jotkut sitten varmaan vaan siksi, että vieroksuvat työtä,... ja sitten me, jotka emme ole tuota kumpaakaan, vaan haluaisimme tehdä työtä aikuisten maailmassa ja meille riittäisi vähän vähempikin aika lasten parissa, jolloin myös jaksaisi olla täysillä mukana, kun homma ei olisi pakkopullaa aamusta iltaan.
Tarkoitukseni on tällä hieman provosoidulla kirjoituksellani herättää mielellään asiallista keskustelua aiheesta, jos jotakin sattuisi aihe koskettamaan tai muuten "kiinnostamaan". Kaikki hyvät "neuvot" ovat tervetulleita =)
Vastaukset 24
Vanhimmat
suosittelisin hakemaan oma-aloitteisesti työvoimapoliittiseen koulutukseen . Niissä yleensä mahdollisuus työharjoitteluun , jota kautta helppo saada työtä jos kunnon työntekijä =) . Moni tuttu saanut töitä niin . Kotoa ei kukaan tule hakemaan töihin ja alaa kannattaa vaihtaa jos ei ole töitä . YRITTÄNYTTÄ EI LAITETA =)
Työvoimakoulutus ei tule kysymykseen, sillä sitä ei ole tarjolla! (koulutusmäärärahat loppu).
Uskallan myös olla erimieltä, että työllistävät, joten eivät poista ongelmaa, vaan siirtävät sitä (tietysti sekin kävisi tähän hätään). Kaksi olen jo läpikäynyt ja nämä ovat osoittautuneet pelkäksi ilmaistyövoimankäytöksi.
Oma-aloitteinen olen, enkä ole olettanut kenenkään kotoa hakevan, vaikka niinkin on käynyt. Ongelma vaan, kun alkaa olla työpaikat koluttu läpi ja työvoimaa on riittävästi.
Taisit olla isommalta paikalta, jossa ongelma ei olekaan enää "tämännäköinen".
Minä ainakin ymmärrän mitä tarkoitat, vaikkakin olen siinä paremmassa asemassa että palaan työelämään kun äitiyslomani loppuu. Kaipaan aikuisia ympärilleni. Ja sama täällä kun purnaan miehelleni asiasta että toivon ympärilleni aikuisia, juttuseuraa samanikäisistä, elämää kodin ulkopuolella, ystäviä...niin ei mene perille. Kotona vaan pitäisi olla "neljän huoneen sisällä" juuri eilen oli taas tiukempi "liikeneuvottelu" no ei siinä taas muuta tehty kuin murjotettu puolin toisin. Mies on työelämässä, minä kotona kirjaimellisesti lasten kanssa, ei muuta kodin ulkopuolella. Koti, mies ja lapset. Nyt olen koettanut että pääsisin ulos kävelemään edes tunniksi, katsotaan miten käy.
yritä nyt herranen aika edes silloin tällöin päästä edes kävelemään yksin , kyllä eres joskus tarvitsee pienen hengähdystauon. Ja kun miehesi töissä niin mene ihmeessä perhekahvilaan siellä tapaa muita äitejä
Niinpä. Nyt koetan todella lähteä "yksin" ihan vaan kävelemään,ja ihan vain siksi että saisin hetken omaa aikaani. En tarkoita että lapset olisivat "riesa" tai vastaavaa, haluaisin vain hetken hengähtää , mutta mieheni ei ymmärrä miksi haluan "yksin" kävelemään, ei hän ainakaan yksin kävelisi. Olen jo niin erkaantunut, että en saa itseäni muiden joukkoon, jota ehdotit, minusta on tullut arka kotihiiri, kiitos kuitenkin tuestasi, jo se lämmitti.
Itse kävin kävelyllä iltayön tunteina, kun lapset sain petiin, silloin kun vielä oli mahdollista, ja se oli minun henkireikäni. Vaadi ehdottomasti itsellesi edes tuo oma-aika.
"Ulkopuolisen" on vaikea ymmärtää sitä, kuinka seinät ympärillä alkaa hiljalleen kaatua päälle, jos ei ole tyytyväinen tilanteeseensa, sen ymmärtää vasta kun on itse saanut kotona olemisesta tarpeekseen.
ja viihtyisin hyvin jos siitä saisi jonkinlaista "palkkaa".
Tällä hetkellä lapsi 2v4kk ja jouduin taloudellisista syistä keskeyttämään kotihoidontuen kun sillä ei meinaa elää.
Työmarkkinatuki sentään vähän isompi ja työpaikka olisi extraa.
Mutta tuo on minusta vähän omituinen pointti että on erakoitunut niin kotiin ettei voi mennä lasten kanssa edes jonnekkin perhekahvilaan.
Mitenhän se mahdollinen töihin paluu sujuisi?
MITEN NIIN ON ERIKOISTA ERAKOITUMINEN??? JOS SINULLA EI TODELLAKAAN OLE MUUTA KUIN LAPSET, ET KOE ULKOPUOLISTA ELÄMÄÄ, NIIN KYLLÄ SE JÄTTÄÄ JÄLKENSÄ, SE ETTÄ TÖIHIN VOI PALATA; SIELLÄ ON TUTUT TYÖKAVERIT. EI TAINNUT TULLA MIELEESI? KYLLÄ SE ERAKOITUMINEN ON TUTTUA VUONNA 2005, EHKÄ OLET ULOSPÄINSUUNTAUTUNUT IHMINEN, ERAKOITUNUT EI OLE. HYVÄT JATKOT SULLE, t: 5 LAPSEN ÄITI JA SILTI ERAKOITUNUT...
väärin?Luulin että tässä tapauksessa henkilöllä ei ollut työpaikkaa valmiina vaan kysymys olisi uudesta työpaikasta.
Jossa näin ollen olisi kenties myös ventovieraat ihmisetkin.
Enkä myöskään tarkoittanut että en ymmärtäisi näitä "erakoituneita" ihmisiä.
Mutta itse olen vahvasti sitä mieltä että pitäisi vaan rohkeasti hakeutua muiden joukkoon ja yrittää poistaa tämä ongelma.
Tai sitten sitä ei pidä pitää ongelmana vaan tyytyä osaansa.
Itse olen kyllä ulospäinsuuntaunut mutta minun ongelmani on että olen tilannejännittäjä ja siihenkään en ole löytänyt muuta ratkaisua(lääkkeitä en halua) kuin hakeutua tilanteisiin missä joutuu olemaan vähän edes esillä.
Änkytän,tärisen ja punastelen alussa mutta kun ei siitä välitä niin homma etenee itsestään eikä muutkaan siitä välitä,meitä on monta....
Liity johonkin kiinnostavaan järjestöön tai mene kunnallispolitiikkaan mukaan. Kun tutustuu uusiin ihmisiin, saa uusia ideoita, ja kenties suhteet auttavat työnsaannissa.
Ja hyvä vaihtoehtohan on hakeutua koulutukseen, ammattikouluun, ammattikorkeaan, yliopistoon, avoimeen yliopistoon tms. Varmasti tuetkin järjestyvät.
Tai sitten kehität pienimuotoisen idean ja rupeat yrittäjäksi.
entäs jos lähdet kotipalveluyrittäjäksi, lyöt rahoiksi sillä mitä parhaiten osaat tehdä tällähetkellä, kodinhoito: remppahommia, verhojenlaittoa ,silitystä, puun-ja vedenkantoa jne. Ota joku toinen äiti kaveriksi. Pääsette vähän "ulos" kotoa. lapset varmaan saa päiväkotiin kun on työpaikka. miltäs kuulostaa? Heti palkkaisin sut tiskaamaan ja siivoomaan ja laittamaan pyykit koneeseen/koneesta pois kuivumaan ja kaappiin.
Oon työssä, mutta kädet ei kestä kotitöitä, ja joutais niistä maksaa sille joka niitä osaa/pystyy tekemään.
Marsmars kysymään pienyrittäjätukea ja naisyrittäjätukea.
Se on kyllä merkillistä, miten miehet kuvittelevat usein, että nainen on ihan tyytyväinen siihen, että "saa" olla kotona, ja huolehtia lapsista ja kodista!
Itselleni alkaa olla tuttua, ettei kotoa oikein pääse pois, ei vaikka olisi mahdollisuus opiskelupaikkaankin. Ja kyllähän se on vaan kertakaikkiaan niin, ettei lapsiperhe elä kahden opiskelijan tuloilla! Joten jos haluaa jotenkin pärjätä, pitää "rouvan" olla joko kotihoidontuella tai työmarkkinatuella. Työpaikkahan olisi aivan mahtavaa saada, mutta tosiaan, kuka ottaisi töihin kolmekymppisen, ilman työkokemusta olevan ja vielä kroonisen sairauden omaavan!? Epätoivoiseen tilanteeseen meidät ajataan... Näinköhän sitä ollaan kotona vielä eläkeikään asti? Ja eläkettähän sitten tuleekin aivan ruhtinaallisesti, jos ei "oikeissa töissä" saa koskaan olla. Työmarkkinatuki-pakkotöistä ei eläkettä kerry!
Hmm.
Me muuten ollaan edelleen elossa, vaikka ollaan opiskelijoita molemmat, heh.
Mies raasu joutuu ilmaistöihin kesäksi ja sitten (tsiljoonas) työvoimakoulutus päättyy.
Minä valmistun pian. Olen n. 300 euroa kuukaudessa tienannut opiskelujen ohessa ja siten pitänyt meidät käntyn syrjässä kiinni.
Mies ei ole edes pätkäjobia löytänyt.
Työtilanne alallani on kehno ja hieman pelottaa, mutta onneksi nykyään voi työttömyyspv rahaa saada vaikka tekisin välillä pieniä keikkatöitä.
Huhhuijakkaa tätä rikkautta ja maallisen mammonan paljoutta!!
Vajaa kymmenen vuotta niin suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle... siihen saakka kaivellaan kynsien alusia ja silloin lapsetkin ovat jo melkein täysi-ikäisiä.
Että niitä olemattomia eläkevuosia odotellessa...
Tämä oma tilanteeni. Yritimme miehen kanssa sitä, että olisimme molemmat opiskelleet, mutta se ei onnistunut, koska rahat eivät ainakaan meillä mitenkään riittäneet. Minun sairauteni takia rahaa palaa jo lääkkeisiin niin paljon kuussa, ettei niiden ja vuokran jälkeen jäänyt käteen oikeastaan mitään. Lainaa on pitänyt ottaa ihan elämiseen, mutta rajansa siinäkin. Palkkatöitä ei meilläpäin (itä-suomessa) ole minulle löytynyt, joten eipä juuri ole vaihtoehtoja. Siispä olen kotona, ja haaveilen siitä, että joskus elämässäni saisin ihan oikean työpaikan... Edes pätkätyön!
että mekin tässä vielä sinnitellään.
Säälittävää, mutta ne 300-400 euroa ovat todellakin joka kuukausi meidät pelastaneet!!
Miehen 900 euroa (mitä työttömyyspvrahan ja koulutustuen yhdistelmää se nyt onkaan)
Lapsilisät 210
Opintotuki 183 e
pätkätyöt 300-400e
asumistuki 261 e
ovat siis kumma kyllä riittäneet neljälle.
Jotenkin ihmeen kaupalla olemme tulleet toimeen ilman opintolainaa. Vanhemmilta tms. emme saa rahallista tms. apua.
Jouluna onneksi tuli 500 e veronpalautuksia, ne tasoittivat hieman eloa.
Menoja
vuokra 520e
vakuutukset 26 e/kk
puhelimet 90 e/kk
auto+ bensat 200 e/kk
harrastukset 180 e/kk
miehen lääkkeet 210 E/kk
lapsen lääkkeet 46 e/kk
sähkö 30 e/kk
ruoka 500 e/kk
vaatteet 100-200 e/kk
Tietty jos olisimme olleet molemmat pelkällä opintotuella, ei tästä tulisi kyllä yhtään mitään. Siinä olet oikeassa. Ja saimmehan me lisäksi asumistukea, eikä lasten päivähoidosta mennyt mitään maksua. En olisi voinut tehdä yhtään enempää pätkätöitä kahden lapsen kanssa. Heille ei olisi jäänyt yhtään aikaa.
Kun menee töihin, laskee asumistuet, päivähoitomaksut nousevat, opintotukea ei ole... kaikki heittää häränpyllyä. Säästössä ei ole mitään, paitsi veroja olen maksanut sivutuloista 40 % eli joskus hamassa tulevaisuudessa saan ne takaisin.
Kun ei mitään osta ,ei rahaa mihinkään menekään... esim elin puoli vuotta niin, että minulla oli vain yhdet rintaliivit, jotka pesin joka päivä! Kun ne hajosivat, oli pakko ostaa uudet tilalle... Välillä suorastaan naurattaa tämä kurjuus.
mitä tarvitsee 100 - 200 eurolla kuukaudessa vatteita?
Meitä on viisi henkeä enkä todellakaan osta edes puolessa vuodessa 200 sadalla eurolla vaatteita...
...niin just. Mullakin viisi lasta eikä todella osteta tuollaisilla summilla vaatteita kuussa, tai yleensäkään, tietänet...ENKÄ minä "ruikuta" että turha siellä on muiden ajatella että "miks teit ne muksut" no jos tein niin tein RAKKAUDESTA. Hei en mä sua viiden lapsen äiti tarkoita tällä. Pärjäillään.
Tulonne ovat meihin verrattuna... Meillä tulot nykyisinkin alle 1000 euroa, YHTEENSÄ! Vaatteita en ole ostanut pitkään aikaan, silloin kun ostan, käyn kirpparilla. Kyllä teilläkin on varmaan tiukkaa, en yhtään epäile, mutta mietin kuinka miehesi saa 900 euroa työmarkkinatukea/koulutustukea tms.??? Ajattelin vaan, miten sitä olisi mahdollista saada noin paljon? Neuvot olisivat tarpeen, meidän tilanne paranisi paljon, jos jompikumpi saisi noin paljon! Asutte varmaankin etelä-suomessa, kun olet itse löytänyt töitä? Voi kun minäkin löytäisin, niin tilanne edes vähän helpottaisi! Hyvää jatkoa, yritetään pärjätä, kyllä se aurinko paistaa risukasaankin...
Heh, katselin noita teidän tuloja.
Oma osa-aikaisen palkka 400 euroa /kk
ja sovellettu päiväraha vaihtelevasti 100 e /kk
Lapsilisät yli 600 e (en muista tarkkaan mitä se 4:stä on)
Elatustuki ja -maksu yht. 450 e/kk
asumistuki 310 e
Menot suunilleen samoja, mutta vaatteisiin vähemmän, tosin esim 15 v pituus on 191 ja kengän koko 47! vaikeuksia löytää ja hinta sen mukainen. Enemmän ruokaan kun 4 kasvavaa nuorta murkkua (9-15), joista yksi keliaatikko.
Vaikuttaisikohan vielä se, kun mieheni oli ennen nykyistä kurssiaan oppisopimuskoulutuksessa, että toi ois liiton ansiosidonnaista päivärahaa...mutta eipä sitäkään iloa kauaa kestä. Siitä työkkärin kurssista saa vähän isommin lapsikorotuksilla.
Itse olen hoitoalalla, vanhainkodeissa riittää sijaisuuksia ainakin täällä keskisuomessa. Tosin hyvin vaihtelevasti. Lisäksi olen tehnyt henkilökohtaisena avustajana keikkaa ja opettanut työväen opistolla opiskeluaikana. Äitiyslomien aikana kävin joskus siivoamassa!!
Mutta ei se ollut ihmisen elämää toimia kuin joku kone.Lapsethan siitä kärsi.
Mieheni tilanne on tosi surkea yönsaantimahdollisuuksien kannalta, koska hän sairastelee paljon ja hänellä on lääkärin b-lausunto.Juuri olisi saanut jobia parvekelasien asentajana mutei voinut ottaa terveytensä takia hommaa vastaan.
Itse haaveilen vielä opiskelevani lisää, mutta saapa kuinka käy jos ja kun miehen tulot tuosta vielä laskevat ja lapset kasvavat vaatimuksineen.
Noista vaatteista vielä että en minäkään uusia osta muutakuin lapsille ulkoiluvaatteet ja kahdet sisävaatekerrat per lukukausi. Huuto. Netistä huutelen tosi paljon vaatetta, omat vaatteeni ovat melkein kaikki sieltä.
No joo ehkä vähän yläkanttiin meni tuo arvio, kyllä tuo 100 tavallisesti riittää kuukaudessa. Aina on jotain sukkahousu, kalsari, sukka tms. tarvetta ja sitäpaitsi on yksinkertaisesti helpompaa pyörittää arkea kun ei tarvitse joka ilta nyrkkipyykillä pestä seuraavaksi päiväksi puhtaita sukkia tai rintaliivejä, niinkuin joskus tein..
Nyt on ollut juuri isoja menoeriä vaatteissa kun pienempi kasvoi ulos edellisestä koostaan ja esim. miehen ulkoiluvaatteet, juhlavaatteet (4.t juhlat tammikuussa, 3.t helmikuussa) ja kengät oli juuri pakko uusia entisten retaleitten tilalle (puvun takki oli jonkun vanha ja ollut kaapissa 13 vuotta jne.) Vaikka kävimme alemyynneissä, niihin upposi kuitenkin sievoinen summa rahaa. Mutta kyllä ne nyt kestävätkin toivottavasti taas 10 vuotta eteenpäin!
Kengät ja osa vaatteista meillä joudutaan isommalle lapselle teettämään erikseen.Se on kallista.Ja niitä ei pienempi voi käyttää, ovat niin eri mallisia.
Itse en tosiaankaan juokse muodin perässä, mutta välillä töissä tms. käydessä on pakko katsoa että on siedettävät tamineet laittaa päälle.
Itsekkin itä-suomalaisena työnhakijana olen kanssasi samaa mieltä siitä että tällä aluella työnsaanti on jokseenkin surkeaa. Pätkätyötä olen tehnyt viimeiset kolme vuotta, siihen väliin kävin työllisyyskurssin jonka koin olevan lähinnä yleis sivistävä kuin että siitä olisi työnsarkaa siunaantunut.Ymmärrän hyvin äitejä jotka erakoituu kotiin. Jos ei jää vaki paikasta äitiyslomalle ja tekee siihen vaikka pari-kolme mukulaa kuten minä, on tosi vaikea saada töitä pienten lasten äitinä, varsinkaan kun koulutus ei päätä huimaa.
pakko sanoa että tiedän monta joilla tulot paljon huonommat ! eikä hekään valita !! jos teillä olisi todellinen rahapula , esim harrastuksiin meni todella paljon rahaa ja vaatteisiin !! meillä paljon paremmat tulot , mutta ei siltikään olisi varaa laittaa harrastuksiin ja vaatteisiin tuollaisia rahoja. eli kannattaa vähän tuumata onko todellista syytä valittaa !!
Totta puhut. Kun on päivät vain lasten kanssa, siinä alkaa seinät kaatua. Toiset osaavat siitä nauttiakkin, toiset eivät, me ihmiset olemme niin erilaisia sekä persoonaltaan että sosiaalisuudeltaan. Itselläni aikoinaan tuli tunne ettei kohta osaa aikuisten kanssa enää keskustellakaan vaikka yhteiskunnallisista asiopista (silloin ei ollut näitä ihania nettimahdollisuuksia), eikä kaupankassan kanssa jaksanut aina vaihtaa samoja kuulumisia, eikä minua kiinnostanut leikkikenttien jutut vaippojen paremmuudesta. Puhelin oli se väyläni ja laskut sen mukaisia!
Itse tein ennen töitä kotona, perhepäivähoitajana, se oli mielekästä. Sitten syntyivät omat lapset ja 2:sen jälkeen jäin hoitovapaalle, lopulta kun 4:s syntyi ja täytti 3 v olin siihen mennessä ollut omien kanssa kotona (= pois työelämästä) 7 vuotta. Siinä vaiheessa olisi tarvittu talouteen toinenkin palkan saaja (minä), en voinut aloittaa perhephoitajana, koska kotona oli vielä 3 alle alle kouluikäistä, ei olisi mahtunut kuin yksi hoitolapsi. Ja siksi toiseksi olin niin täynnä kotona olemista, etten voinut ajatellakkaan jatkavani enää niitä töitä! Tähän väliin tuli pitkittynyt masennustila, loppuunpalaminen, taloudellinen romahdus yms. ja kaikki lapset syntymästään asti olleet sairaaloiden, hoitotahojen, terapioiden ja muiden myllerryksessä. No, jälkikäteen ajatellen missä helkutin välissä olisin töihin ehtinyt kun päivät täyttyivät näissä juoksemisessa. Ne on juttu erikseen, välillä tuntui että itse elin jonkinlaisen suojalasin takana, ja se oli joku muu joka hoiti kaikki asiat.
Jäin siis työttömäksi. 2:nen kun lähti kouluun ja kaksi nuorinta oli päiväkodissa (2:n paikoilla, avustajineen), lähdin työllistämisen kautta uudelleen koulutukseen, jota keski 1 v. Sain sen jälkeen määräaikaisia töitä ja sit taas työttömänä - erokin tuli siinä välissä.
Nykyisin lapset koulussa (3 erityiskoulussa), itse 2002:sta asti samassa työpaikassa aikuisten parissa! ja nyt pitkä oppisopimuskoulutus sopimus v.07 asti! Olen osa-aikaisena, koska olen myös oman lapseni omaishoitajana. Elämä on järjestyksessä, tasapainossa, ihanaa ja mukavaa!
Silti muistan voimakkaana edelleen kotona ollessa sen ahdistavan tunteen, kun aamuisin heräsi ja heti ajatuksiin tuli kuva "tätäkö taas koko päivä! pesemistä, ruuanlaittoa..."
Se mikä piti itseni pinnalla, oli pitkällinen harrastuspiiri koirien kanssa, jossa oli jo ennen lapsia muodostunut tiivis yhteisö. Noina "harmaina koti vuosina" sain ansioviirinkin, mutta sekin meni tajuntaan vasta myöhemmin. Että kyse ei ole sosiaalisuudesta.
Kun palasin työelämään, huomasin että minussa oli arkuutta ja epävarmuutta, joka poistui vasta yli ½ vuotta töissä ollessa. Kyllä se työelämään paluu on aina semmoinen kynnyksen ylitys työttömyyden jälkeen. Tulee tunne ettei osaa (enää) mitään, on arvoton ja varsinkin jos on työyhteisössä työllistettynä! vaikka kyseessä olisi oma alakin, mistä pitkä työhistoria. huh...