Oletko ollut sotalapsena esim Ruotsissa.
Minä olen kokenut sen, menin ruotsiin 3 vuotiaana ja palasin suomeen 6v mennäkseni kouluun.
Minut laitettiin suomalaiseen kouluun, enkä osannut sanaakaan suomea.Aina kun tunnit alkoivat minulla tuli pissa hätä ja laskin housuihini.Vieressäni istuva karjaisi joka kerta "taas se kusee" .
Välitunnit istuin vessan pytyllä,mutta ei se mitään auttanut,sama juttu tunnin alussa taas. Pelkäsin aivan kamalasti koulunkäyntiä. Kävinkin sitten ensimmäisen luokan kahteen kertaan. Sain nimekseni "kusimutteri" nimi joka sitten säilyi aikuis ikään saakka,vaikka pissaaminen loppui kun opin kielen.
Kun kerran työntelin nuorimmaistani vaunuissa kadulla tuli vastaan vieruskaverini kouluajalta ja hän lausahti toverillen, "kato kusimutteri on saanu skidin".
Ruotsissa olin hyvässä perheessä, jossa ei ollut omia lapsia. Minua hemmoteltiin ja rakastin ruotsin vanhempia. Kotini suomessa oli kamala vastakohta,isä ryyppäsi,sotatraumoja täynnä, hakkasi vaimoa ja lapsia.Äitini oli alistettu nainen, eikä uskaltanut sano mitään, eikä puolustaa lapsiaan.
Isäni kuoli -50 ja itkin ilosta kun kauhea elämämme loppui.
Millaisia muistoja sinulla on sotalapsena tai muuten lapsen muistoja sodasta.
Aikuiset kertovat sodasta, harvemmin lapset jotka olivat sen ikäisä että muistoja on jäänyt.
Minä olen kokenut sen, menin ruotsiin 3 vuotiaana ja palasin suomeen 6v mennäkseni kouluun.
Minut laitettiin suomalaiseen kouluun, enkä osannut sanaakaan suomea.Aina kun tunnit alkoivat minulla tuli pissa hätä ja laskin housuihini.Vieressäni istuva karjaisi joka kerta "taas se kusee" .
Välitunnit istuin vessan pytyllä,mutta ei se mitään auttanut,sama juttu tunnin alussa taas. Pelkäsin aivan kamalasti koulunkäyntiä. Kävinkin sitten ensimmäisen luokan kahteen kertaan. Sain nimekseni "kusimutteri" nimi joka sitten säilyi aikuis ikään saakka,vaikka pissaaminen loppui kun opin kielen.
Kun kerran työntelin nuorimmaistani vaunuissa kadulla tuli vastaan vieruskaverini kouluajalta ja hän lausahti toverillen, "kato kusimutteri on saanu skidin".
Ruotsissa olin hyvässä perheessä, jossa ei ollut omia lapsia. Minua hemmoteltiin ja rakastin ruotsin vanhempia. Kotini suomessa oli kamala vastakohta,isä ryyppäsi,sotatraumoja täynnä, hakkasi vaimoa ja lapsia.Äitini oli alistettu nainen, eikä uskaltanut sano mitään, eikä puolustaa lapsiaan.
Isäni kuoli -50 ja itkin ilosta kun kauhea elämämme loppui.
Millaisia muistoja sinulla on sotalapsena tai muuten lapsen muistoja sodasta.
Aikuiset kertovat sodasta, harvemmin lapset jotka olivat sen ikäisä että muistoja on jäänyt.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mieheni oli ollut sotalapsena Ruotsissa ja hänen ikävöimisensä Ruotsin vanhempien luo, joutuminen suomalaiseen kouluun ja kodin köyhyys, isän juopottelu ja väkivaltaisuus, tällainen jättää näköjään pysyvät jäljet.
Mieheni vanhemmat olivat olleet mustasukkaisia poikansa ikävästä Ruotsin vanhemmille ja olivat hävittäneet Ruotsista tulleet lahjat, kirjeet ja kortit, sekä tietysti osoitteen. Edes aikuisena sitä osoitetta ei oltu annettu, mutta kun televisiossa oli jotain ohjelmaa, josta sai informaatiota, kuinka niihin tietoihin pääsee, niin sieltä valtionarkistosta on sitten salaisuudet selvinneet.
En kirjoittaisi tätä, jos tietäisin hänen itsensä kirjoittavan, mutta ei taida kirjoittaa.
Olin minäkín sotalapsena ruotsissa. Minut vietiin kun olin täyttänyt 4 vuotta olin siellä melkein 8 vuotiaaksi, ehdin sielläkin yhden vuoden käymään koulua. Vaikeaa se oli kun sisarenikin, joka oli minua pari vuotta vanhempi läksi samaan aikaan , ja meidän piti päästä samaa kotiinkin , mutta hänellä todettiin jotain keuhkoissa( joka sittemmin osoittautui varjostumaksi)josta syystä meidät erotettiiin toisistamme. minä jouduin ihan länteen ja hän Tukholman lähelle. Muistan elävästi lähtöpäivänkin kun sain sellaisen pienen mustan pahvilaukun johon äiti oli laittanut evääksi paistettua kananmunaa. Muistan ihan hyvin kun meille laitettiin ne harmaat laput kaulaan. Meidät laitettiin aina kaksi lasta niihin makuuvaunujen lavereille nukkumaan , ja olin niin poissa tolaltani että pissasin alle.
Kun savuimme Tukholmaan jouduimme lääkärin tarkastuksiin ja rokotuksiiin , ja minä huusin kuin syötävä, muistan että piti olla monta hoitajaa jotka piti kiinni ennenkuin saivat rokotettua, kamala muisto se oli.Jonossa seisoimme ruokaa odottaen muistan sen talonkin , missä olimme se oli punatiilinen rakennus ja siinä lähellä oli sellainen hissitalo. olikohan Katariinan hissi , jälkeenpäin kuullut että olisi ollut.No sitten minut lähetettiin länsiruotsiin Hällevadsholmiin lähelle Uddevallaa ja meidät noudettiiin Dinglestä. Muistan kuinka ruotsin tädit riitelivät että kuka kenetkin saa, tai lapsesta ainakin tuntui siltä. No naapurin täti ja meidän mamma olivat yhdessä autolla liikkeelä naapurin täti sai pojan ja mamma minut. Naapurin täti oli luullut että saa tytön ja oli varannut pienen essunkin tytölle, mutta antoikin sen mulle kun hän sai pojan. loppujen lopuksi oli kyllä minulla ihana koti minä oli todella hyvin pidetty lapsi , olin perheen "kuopus".Kotona oleva tytär oli 16v ja poika ehkä noin 18v poika kävi sittemmin armeijasakin, Oli merimesvaatteet päällä kun tuli lomille. Pappa piti sellaista koritehdasta , pientä ja hänellä oli joitakin työntekijöitä tekemässä koreja. Kielen opin kuulemma noin parissa kuukaudessa mamma oli kirjoittanut siitä äidille, ja aloin viihtymään ruotsissa. Mutta sitten tuli vaikeaa kun piti kotiin tulla , koska olin unohtanut suomenkielen , en muistanut muuta isäni nimen. Mamma saattoi minut Uddevallaan jossa lapset koottiin kuljetettavaksi suomeen. Kun aloin parkumaan junan lähdön aikaan , mamma antoi minulle sellaisen pienen mustan näppärillä olevan nelískanttisen kukkaron , jossa oli rahaa 2,5 kruunua, se oli minulla tallessa monia vuosia , kunnes joku varasti sen minulta ollessani urheilukilpailussa, Lohtajan Marinkaisissa, kyllä minua harmitti , että niin piti käydä.
Vaikeuksia oli sopeuta suomeen en osannut suomen sanaa , ja kouluun piti mennä minut laitettiin ,ensin pariksi kuukaudeksi ensimmäiselle luokalle , mutta joululoman
jälkeen opettaja siirsi jo toiselle luokalle , mikä oli mielestäni vahinko , sillä oli luokan nuorin ja jouduin todella ponnistelemaan että pärjäsin toisten kanssa. Voi noita muistoja olisi vaikka millä mitalla , mutta nytkin on niin pitkä litania että tuskin monikaan jaksaa lukea koko juttua, ehkä joskus jos siltä tuntuu kirjoitan lisääkin.
Terveisin Anna-Maija
panitpa töpinäksi anna-maija,kiva kun kerroit tuosta sotalapsena olosta.
tunnen myös erään rouvan, joka on eläkeläis kerhossamme ,hää on ollu tanskassa ja kiittelee myös aikaa elämänsä parhaaksi,niinkuin työ muutkin sanotte siellä olleen hyvät olot teille,mutta sitten oli myös lapsia jotka kertovat toisin.
täällä kun oli sota ja ei kai miehet vissiin selvinny sodasta ilman sisäisiä haavoja,ko niin monet joivat rintamalta palattua ja purkivat pahaa oloa väkivallalla.oli se teille lapsille vaikeaa palata, kuten kertoi ehjänä selvinnyt, palata hyvistä oloista tänne puutteeseen ja sodan runtelemaan suomeen,ei lapsi sellaista ymmärrä.
muistelen myös että nämä sotalapset on kokoontunutkin jossain,se on hirveän hyvä saada puhua kotalotovereiden kanssa.
oli se myös vaikeaa äideille jotka lähettivät lapset vieraaseen maahan,meidän nurkilta lähti yhdestä perheestä pari lasta . siitä puhuttiin paljon ,eikä ymmärretty äitiä joka lähettää lapsensa tuntemattomaan. että niin monta mieltä asiasta oltiin.
mie olin 13v sodan syttyessä marraskuussa,ja kyllä se tuntu ,sitä eli ainaisessa pelossa ja aina piti tarkailla jos johonkin meni että oli pommisuoja lähellä hälytyksen sattuessa. ne on aikoja joita en välitä muistella ennää. kyllä mie oon kiitollinen että ruotsi oli niin ystävällinen et antoi niin monelle lapselle turvapaikan , ja monet olivat yhteydessä sodan jälkeenkin ja ruotsalaiset lähettelivät paketteja vuosia perästä päinkin. ehkä meidän pittäis muistaa saamamme apu , ja auttaa nyt sodan runtelemia muita maita ja auttaa siellä olevia lapsia vähän jokkainen .