Talosen mukaan suomessa on noin 10 000 esikoislestadiolaista jotka ovat nyt jakaantuneet kahteen osaan ehkä suhteessa 8000 esikoislestadiolaista ja 2000 esikoista.
Lestadiolaisuudessa on ennen hajaannusta ollut tapana opettaa, että ei avioiduta ulkopuolisten (suruttomien) kanssa, vaan puoliso valitaan vain omasta liikkeestä koska näin vältetään maallistumisen ja suruttomaksi joutumisen vaara. Puolisoksi valikoitui siis joku 10000:sta.
Nyt hajaannuksen jälkeen esikoislestadiolaiset voivat valita puolison 8000:n samalla tavalla uskovien, eli lapin vanhinten höynäyttämien, ainoiksi oikeiksi kristityiksi itseään luulevien joukosta kuin valintaa tekevä itsekin kuvittelee olevansa.
Esikoisten osalta mahdollisuudet saada puoliso samalla tavalla uskovien, lapin vanhinten ikeestä vapautuneiden (luvallisuuksia ottaneiden) uskonveljien ja sisarten joukosta ovat hajaannuksen takia kaventuneet todella paljon eli niin, että valinta on tehtävä vain 2000:n joukosta.
Hajaannuksen jälkeinen molemmin puolinen viha, kauna, raivo ja syyllistäminen on tosiasia ja syy siihen, ettei harhaoppisten kanssa haluta olla missään tekemisissä ja tämä kaventaa valinnan mahdollisuuksia yllä kuvatulla tavalla kummassakin joukossa.
Tilanne on todella ongelmallinen, ja johtaa pitkän päälle sisäsiittoisuuteen ja sen myötä haitallisten geenien aiheuttamien sairauksien keskittymiseen tietyille samojen paikkakuntien suvuille joista naidaan ristiin rastiin keskenään, eikä uutta (vierasta) verta kulkeudu ulkopuolisilta näihin sukuihin.
Esimerkkinä voi mainita euroopan kuningassuvut joista prinssit ja prinsessat saivat ja joutuivat naimaan puolison vuosisatojen ajan tällä tavalla sisäsiittoisiksi muuttuneilta kuningashuoneilta. Venäjän tsaari Aleksanteri II ja hänen puolisonsa saksalaisen prinsessa Maria Aleksandrovnan poika Aleksei sairasti hemofiliaa joka on geeniperäinen perinnöllinen sairaus (geenimutaatio), joka kulki näissä tietyissä kuningassuvuissa.
Ymmärrän kyllä ne syyt joiden mukaan varoitetaan vakavasti menemästä naimisiin ulkopuolisten (suruttomien) kanssa, eli ettei suruttoman puolison vaikutuksesta kulkeudu maailmaan, mutta tuollainen liian pienestä populaatiosta jatkuvasti vuosikymmeniä, jopa satoja jatkuva ristiin rastiin naiminen samojen sukujen kesken johtaa ilman muuta sisässiitoisuuteen ja vakaviin terveydellisiin ongelmiin.
Tietyillä suomen paikkakunnilla tällaisesta surullisesta kehityksestä on jo valitettavasti näyttöä (ennen tuoreinta hajaannusta) yli vuosisadan jatkuneen käytännön takia, kun valinta oli tehtävä 10000:n ns. elävän kristityn joukosta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.