Ilja Janitskille pitkä vankeusrangaistus

OikeudenPäätös

Ilja Janitskin on tuomittu 1 vuoden ja 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Juttukokonaisuudessa kolme tuomittua joutuvat maksamaan pitkälle yli 200 000 euron vahingonkorvaukset asianomistajille.
Janitskin tuomittiin 16 eri rikosnimikkeestä. Liki 2 vuoden vankeusrangaistus on tämänkaltaisissa rikoksissa yksi harvoista.

Lähde: Helsisngin Sanomat

Tuomio tuo lieksalaisen henkilön jälleen kansaivälisesti huomion keskiöön. On ollut kansainvälistä dokumenttia Lieksan rasismista kanadalaisessa Reunatie dokumentissa, sekä muita useita negatiivissävytteisiä juttuja liittyen paikkakunnan rasismiin ja ilmapiiriin.

67

942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päätös.mikä.päätös

      Samasta aiheesta on jo aloitettu keskusteluketju. Hyvä oikeuden päätäs voisi hieman huomioida , ja lueskella mitä palstalla on aiemmin jo esiin osuvasti tuotu. Ei millään pahalla.

      • turhan.löpisijä

        Hyvä olisi myös osata oikeinkirjoitus.


      • EiNussitaPilkkua
        turhan.löpisijä kirjoitti:

        Hyvä olisi myös osata oikeinkirjoitus.

        Noo, kuka tahansa pikkasen väärin kirjoittaa. Kunhan asiat selviää.


    • kaikkisuhteellista

      Tuo Iljan tuomio on ihan lusittavissa oleva. Mietin miten tummat ja mustat suhtautuvat Iljaan. Linnassa seurataan todennäköisesti tarkkaan miten tilanne etenee. Jos joutuu jonkun porukan miesrakkauden kohteeksi, voi lyhytkin tuomio tuntua hyvinkin pitkältä, epäilisin.

      • jääpinähtäväksi

        Ilja ei välttämättä pääse puolella. Vantaan tutkintavankila ei aina käy istumisesta. Iljan karkumatka/aika voidaan lukea istumisen jatkoksi. Jutussa monta muuttujaa. Jos Janitskilla jotain ennestään voi haave senkin puolesta 3/4 osasta tai puolikkaasta olla haave. Jos tummat keskustelemassa Iljan kanssa, tuo se lisämausteen.


      • UuudetTuulet
        jääpinähtäväksi kirjoitti:

        Ilja ei välttämättä pääse puolella. Vantaan tutkintavankila ei aina käy istumisesta. Iljan karkumatka/aika voidaan lukea istumisen jatkoksi. Jutussa monta muuttujaa. Jos Janitskilla jotain ennestään voi haave senkin puolesta 3/4 osasta tai puolikkaasta olla haave. Jos tummat keskustelemassa Iljan kanssa, tuo se lisämausteen.

        Puolella pääsee koska ei hänellä ole aiemmin annettuja tuomioita samasta rikoksesta 😁

        Ilja on kärsinyt rangaistuksen Andorrassa joten, suvaitsevaistolla on vielä itkussa pidättelemistä odottaessa hänen linnnaan lähtöä.

        Ilja on vapaa mies ja nyt, kun hänen nimi on jokaisen mielessä on helppoa lähteä vaikuttamaan niihin epäkohtiin joista hän on kirjoittanut.


    • hyväsellikaveri

      Lisko-Osastollakin on tummia.

    • olimitenolimuttanäinon

      Lieksalaiset kirjoittivat taannoin jutun tiimoilta vahvasti siihen suuntaan että syytteet hylätään tai tulee korkeintaan sakkoa. Ei taas porukka ollut ihan realistisia juttujensa kanssa.

      • PutininNiljake

        Lieksalaiset eivät Iljaa kunnioita pätkän vertaa, kuten eivät muutkaan rehdit suomalaiset.


    • tarpeetonta.törkyä

      Lehdistä kopioidut, toimittajien kirjoittamat tekstit ja uutiset eivät ole keskustelua! Se on laitonta ja tarpeetonta kopiointia keskustelupalstalle. Keskustelupalstalle kirjoitetaan omia mielipiteitä - ei muiden. Ehdotan tarpeettoman aloituksen poistamista.

      • OikeudenPäätös

        Kannattaisi varmaan lukea lähteen sisältö ja verrata sitä lähteen referointiin. Veikkaan, ettet kylläkään ymmärrä kyseisistä asioista juuri mitään. No, saitpahan sanottua, että mukamas oli jotain lehdestä kopioitu.


      • pitäisi.olla.selvää
        OikeudenPäätös kirjoitti:

        Kannattaisi varmaan lukea lähteen sisältö ja verrata sitä lähteen referointiin. Veikkaan, ettet kylläkään ymmärrä kyseisistä asioista juuri mitään. No, saitpahan sanottua, että mukamas oli jotain lehdestä kopioitu.

        Miksi pitää kirjoittaa uutisissa olleista asioista vaikkapa omin sanoin Lieksan keskustelupalstalla? Jokainen lukutaitoinen osaa lukea ne itse netistä ja lehdistä. Ei niitä tarvitse täällä toistaa ja täyttää palstaa turhilla aloituksilla.


    • Sotilasvala

      Lieksa on saanut toistuvasti kansainvälistäkin huomiota. Onko tuo Putinin ihannointi Janitskin puolelta nyt ihan OK? Vaikka on kotoisin kuinka rajan pinnasta, on venäjänkielinen nimi....
      Onko velvollisuus olla lojaali Suomelle vai osoittaa jotain sympatioita Vladimir Vladimirovich Putinille....

      • LeNin

        Ja Suomen kommarithan eivät sitä osoittaneet. 😀 Aikoinaan.

        Mutta kun on oikestolainen Putin vallassa, sama maa on pahuuden tyyssija!


      • Samalakisamassamaassa

        Ootteko te samat suvaitsevaiset kovan luokan rasisteja? Ette hyväksy muita kuin samanmieliset?


    • TartonRauha

      Lieksa, Repola ja Porajärvi oli suunnitelmissa luovuttaa Tarton rauhassa Venäjän alaisuuteen 1920 luvun vaiheessa. Muutamia hyvin lyhytmittaisia pieniä heimosotia käytiin suomalaisten avustuksella. Suomalaiset poliitikot ja heimopatriootit saivat jarrutettua Bobi Sivenin sekä muiden heimoaktivistien johdolla niin että ensimmäisenä meni Porajärvi sitten Repola. Lisäksi Lieksasta ja muutamasta rajapitäjästä käytiin kova neuvottelu. Lieksa jäi kuin jäikin Suomelle.

    • hörhöilijä

      Onkohan kokkelikotiaresti verrattavissa linnatuomioon? Piripää on luultavasti vain venäläinen agentti, ainakin Hurttien imuri oli,

    • elämäonlaiffii

      vauhti-kokkeli eivät liity juttuun eikä muutkaan jotkut barbinukkekuvaepäilyt
      tässä on ja nyt

    • Rundi

      Iljalla voi olla ruikulilla ihan ilman viekkareita. Se on aina odottavan aika leivättömän pöydän ääressä helevetin pitkä ja vetää hauraaksi. Välillä ollaan kukkuloilla ja välillä suossa. Älä tee jekkua jos et kestä kakkua.

    • kakun.jekku

      Ilja on istunut tuomionsa 2 päivää vaille! Suvakeille tiedoksi että vahingonkorvaukset maksaa valtio kun Ilja on varaton, eli tekin suvakit oasallistutte siihen maksuun, naurattaako!

    • gaqertyhggdfsgg

      Suvakit kihisee raivosta, no tietysti se niile suotakoon!

      • Miksi kihisisi? Ansaittu rangaistus on annettu.


      • 0ohh

        Maksoitte myös Iljan syöpähoidot,


    • Pykälänikkari

      Ja hovi jos päättää toisin, Ilja on saamapuolella ja lujasti. VS Auer.

    • Tämälähtee

      Mitä on suvaitsevaisuus? Suvaitsevaisilla on ehkä ongelmia ymmärtää omaa ideologiaansa.

      Sananvapaus? Sananvapauttahan ei ole koskaan Suomessa ollut. Hetken aikaa näytti lupaavalta, mutta vanha leniniläisyys sai taas vallan.

      Tietty ryhmä kansainvälinen yrittää kahlita sananvapautta. Kai tiedätte mihin sormeni osoittaa. Tasapäistäminen ja vaalenruskea ihonväri Euroopalaisille, johon kuuluu helppo ohjattavuus alentuneen älykkyyden vuoksi.

      • Serafim

    • inssit

      Insinööreillä on ilmeisesti omanlaisensa koulutusjärjestelmä. Inssit pauhaa omaa höyryänsä taput työpaikoillakin.

    • Epäilee

      Korruptoloitunut oikeuslaitos Suomessa. Onko puolue sidonnaisuuksia tuomareilla? Ja kuinka paljon?

    • Kenenjäsenkirja

      En luota enää suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Ainahan siellä on pesty puhtaaksi pyykkiä, mutta nyt menee liian pitkälle.

      • yhteisosaamista

        Afrikasta voi tulla myös oikeustieteilijöitä. Opit ettei sieltä tule vaan teknisen alan taitajia.


    • konehommia

      Kyllä inssejä täytyy ymmärtää, muttei kantasuomalaisia.

    • Yhteisosaamista

      inssi osaa hommat en sitä väitä.

    • Hovioikeus.linjaa

      Eihän oikeasti hovioikeudella ole mitään mahdollisuutta pitää tuota tuomiota voimassa. Ehkä jonkun pienemmän ja senkin ehdollisena mutta tuskin sitäkään. sama noiden korvausten osalta. Jos tuomio ja korvaukset pysyy samoina niin tulee kuumat paikat muutamille metoo tädeille ja esimerkiksi jollekin viikkolehdelle. Tässähän annetaan jonkilainen linjaus, ja nyt ei oikeasti pahemmin tuotettu kenellääkään oikeaa harmia, ehkä voisi sanoa että itse lopulta lähdettiin itselle sitä pyytämään. Mutta jos tuomio pysyy tuollaisena niin itse Toni Metsäketona lähtisin peräämään itselleni korvauksia ja toisille tuomioita, ja korvaussummat jos tähän vertaa olisi pakko olla jo yli puolen miljoonan.

      • osaamista

        No kuulehan poju! Suomalainen "oikeus-systeemi" on rakennettu niin ettei kukaan juuri kiistä toista. Päätöksiä ladotaan eri oikeus-asteissa ja virastoissa aivan samaan tahtiin. Se, että kyseessä inssejä muuttaa tietääkseni asiaa. Muuhun en osaa kirjoittaa.


      • Tutkitaan
        osaamista kirjoitti:

        No kuulehan poju! Suomalainen "oikeus-systeemi" on rakennettu niin ettei kukaan juuri kiistä toista. Päätöksiä ladotaan eri oikeus-asteissa ja virastoissa aivan samaan tahtiin. Se, että kyseessä inssejä muuttaa tietääkseni asiaa. Muuhun en osaa kirjoittaa.

        Tästä luultavasti alkaa koko suomalaisen oikeusjärjestelmän systemaattinen pöyhiminen.


      • Hellanlettat.tentään

        Ja mihinpä tutkimukseen tuo runkutus muka perustuu?


      • Yleensä

        Ironiaa, sarkasmia ja provoa minulta. Ihminen on tuomittu. Suomalaisen oikeusjärjestelmän harkinnanvaraisuus ja edellisen oikeusasteen "kiistäminen" ovat tabuja. Harvoin päätökset muuttuvat. Laki on mitä on. Kuka osaa sen esittää jutun parhaiten, ja siinä sivussa lipoa tuomarin persettä, yleensä voittaa.


      • Inssikoulutus

        Minä EN OLE insinöörikoulutuksen kannalla. Toivottavasti annat anteeksi provoviestit.


    • jees.söör
    • Kylmärinki

      2 päivää! Kateelliset paskasaappaat maksumiehinä heheheh..

    • kypsyny

      Katotaan mitä vuoden pakolaisnainen somali saa huijauksesta? Onko yhtä rankka rangaistus kun Janitskinilla? Voisin veikata että ei, koska rasismi ja somalia...

      • Serafim

        Kyse on täysin erilaisista asioista. Janitskinin liiga syyllistyi tällaiseen:

        "Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen rikoskokonaisuus. Jutussa oli lukuisia asianomistajia, joista MV-lehti on oikeuden mukaan julkaissut loukkaavia ja rasistisia kirjoituksia. Kirjoituksissa on ollut valheellista tietoa, halventavia vihjauksia sekä henkilöiden yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia asioita.

        Motiivina teoille on oikeuden päätöksen mukaan ollut henkilöiden maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen julkisuudessa. Toiminta on ollut erittäin vahingollista uhreille."

        https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005868795.html

        On vahinko, että lain mukainen maksimirangaistus tuli vastaan jo parin vuoden paikkeilla. Nyt olisi kerrankin aika ankaroittaa tuollaisten tekojen rangaistusasteikkoa kovasti.


      • kaikkea.kanssa
        Serafim kirjoitti:

        Kyse on täysin erilaisista asioista. Janitskinin liiga syyllistyi tällaiseen:

        "Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen rikoskokonaisuus. Jutussa oli lukuisia asianomistajia, joista MV-lehti on oikeuden mukaan julkaissut loukkaavia ja rasistisia kirjoituksia. Kirjoituksissa on ollut valheellista tietoa, halventavia vihjauksia sekä henkilöiden yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia asioita.

        Motiivina teoille on oikeuden päätöksen mukaan ollut henkilöiden maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen julkisuudessa. Toiminta on ollut erittäin vahingollista uhreille."

        https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005868795.html

        On vahinko, että lain mukainen maksimirangaistus tuli vastaan jo parin vuoden paikkeilla. Nyt olisi kerrankin aika ankaroittaa tuollaisten tekojen rangaistusasteikkoa kovasti.

        Jos Seiskan toimittajat laitettaisiin tuomiolle, ei elinkautinenkaan olisi riittävä.

        Janitskin ja MV ovat ihan aloittelijoita verrattuan alan todellisiin ammattilaisiin, jotka huume- ja humalapäisään vielä kehuvat saavutuksiaan netissä.

        Tämä jos mikä oli aivan puhtaasti poliittinen oikeudenkäynti, aivan venäläiseen malliin. Jos nyt sielläkään kehdataan sentään noin härskejä olla.


      • Serafim

        Ai siellä äärioikeiston trollitehtaalla on tänään voimassa tuollaiset paskapuhemääräykset. Onko Putinia näkynyt viime aikoina?


      • Serafim
        kaikkea.kanssa kirjoitti:

        Jos Seiskan toimittajat laitettaisiin tuomiolle, ei elinkautinenkaan olisi riittävä.

        Janitskin ja MV ovat ihan aloittelijoita verrattuan alan todellisiin ammattilaisiin, jotka huume- ja humalapäisään vielä kehuvat saavutuksiaan netissä.

        Tämä jos mikä oli aivan puhtaasti poliittinen oikeudenkäynti, aivan venäläiseen malliin. Jos nyt sielläkään kehdataan sentään noin härskejä olla.

        Vai muka "poliittinen oikeudenkäynti". Persuileva oikeuden halventaminen on mennyt jo liian pitkälle:

        Professori huolissaan kasvaneesta oikeusinstituutioiden kritiikistä: “Oikeusvaltiossa ratkaisuja tulee kunnioittaa silloinkin, kun ne eivät miellytä”

        https://yle.fi/uutiset/3-10473105


    • serahviinalle

      Juuri aamulla juteltiin ja hän sanoi että jatkakaa samaan malliin!

    • Äänivyöry

      Ilja eduskuntaan.

      • Serafim

        Eipä, onhan siellä Hakkarainenkin.


      • Eduskuntaan

        Ilja Janitskin, lieksalaisten oma poika sai paljon julkisuutta.


      • LieksaMaailmanKartalle

        Iljassa voisi olla jopa ministeriainesta.


      • SuomijaMaailmaTuntee
        LieksaMaailmanKartalle kirjoitti:

        Iljassa voisi olla jopa ministeriainesta.

        Lieksalaiset ovat jo saaneet julkisuutta.


      • Juohkkyfg
        Eduskuntaan kirjoitti:

        Ilja Janitskin, lieksalaisten oma poika sai paljon julkisuutta.

        Onko Lieksa Neuvostoliitossa? Ei kuulosta iljetyksen nimi suomalaiselta, ei yhtään, ei millimetrin tuhannesosan vertaa.


    • käääkkkäkäääk

      Ilja on lusinut tuomionsa kahtapäivää vaile!

      • puikko-sompaaja

        Näin on ja suuri päälikömme saapi aloittaa suomen luotsausnoston puhistetulta sihvongilta.

        Häntä suomi tarvitsee puikkoihin.


    • Tuomari.Hurmio

      Ihmettelenpä suuresti jos tämä tähän jää. Rikollinenhan Ilja, sitä mieltä olen vahvasti, mutta että noin kova rikollinen, se haiskahtaa ja lemuaa poliittiseen suuntaan jo liiankin vahvasti. Johan tuon keskinkertaisella älylläkin kukin voi tajuta. Suhteutettuna muihin rikostyyppeihin tuntuu ihmeelliseltä. Halla-Aho pääsi päiväsakoilla taannoin. Mieleen tulee, että ilmaistaan nyt oikeuslinjaa, joka pitää lastenraiskausta ja yleensä henkeen ja omaisuuteen kohdistuvia rikoksia vähäpätöisempänä kuin vitt**lua. Tuomarin jääviyttäkin olisi syytä tarkastella ja kaivaa esiin mahdollinen kytkös vastaajaan, sillä on mahdollista, että vastaaja on jossakin aiemmassa julkaisussaan häntä sivunnut.
      Mielenkiintoista myös tuo, että kaksi päivää pidempi tuomio langetetaan, mitä hän on jo tutkintavankeuden aikana kärsinyt. Onko oikeuslaitos tuomiota langettaessaan alkanut laskelmoida sitä, että valtio ei vain joutuisi korvausvastuuseen vapauden riistosta? Siitä se olisi keskustelumyrsky syntynyt, jos Ilja olisikin mahdollistettu vahingonkorvausvaatimuksiin. Ei tämä case voi päättyä näin. Uskoni horjuu oikeusvaltioomme yhä entistä enemmän, jos ei tuomio muutu jatkossa. Korostan, että en todellakaan ole mikään Iljafani kuten totesin, rikollinen on, mutta monta asiaa tässä kummastuttaa. Poliittisuus ja nykyinen ”varoittava esimerkki” mallinnus yhtenä mainittakoon. Kysyttävä on, onko oikein Suomessa tehdä näillä perusteilla tämänkaltaisia päätöksiä yhteen yksilöön kohdistuen. Itänaapurissa tuo toki aivan tavallista, mutta että meillä.

      • Serafim

        Niin, siis persuileva oikeuden halventaminen on todellakin mennyt jo liian pitkälle:

        Professori huolissaan kasvaneesta oikeusinstituutioiden kritiikistä: “Oikeusvaltiossa ratkaisuja tulee kunnioittaa silloinkin, kun ne eivät miellytä”

        https://yle.fi/uutiset/3-10473105


    • johan.naurattaa

      Ja homoklubilla läpsyttelevä vihreiden Aalto ei jaksa enää, vaan eroaa puheenjohtajan tehtävästä.

    • mcmxxvii

      Emma Kari sanoi ettei ollut vihreillä yhtään kuivaa silmää kun tieto erosta tuli? Liekkä peräsilmätkin olleet märkänä!

    • parain-maa-onon

      Kyllähän suomi on otettava suomalaisuudelle takaisin ja kultuurimme kantajaksi.

      • olen.tätä.mieltä

        Ei siihen vihreät ainakaan tuolla tyylillä pysty.
        Nykyinen kybersota on monimuotoinen ja -puolinen palapeli. Yllättävän nopeasti tämä ”erittäin luotettava” vapaa tietosanakirjakin löysi päivityksensä. Jos nuo 88 000 euroa Jesikka Aron tilille joskus paneutuvat, niin onpa hänellä sitten ainakin taloudellisesti turvattua aikaa saattaa venäjän trollitutkimukset kirjaansa, saatellen nämä siltä osin loppuun. Se on hyvä se, ja voinette uskoa että sen kirjan ostan heti ilmestymispäivänään.

        Lainaus tuosta kaikkien rakastamasta Wikipediasta
        ”Bäckman ja MV-lehden perustaja Ilja Janitskin määrättiin maksamaan Arolle 60 000 euron suuruiset kärsimyskorvaukset sekä 28 000 euron oikeudenkäyntikulut. Oikeuden mukaan Bäckman oli puolentoista vuoden ajan jatkuneessa vihakampanjassa pyrkinyt tuhoamaan Aron maineen ja uskottavuuden toimittajana levittämällä hänestä valheellista tietoa ja saanut suuren joukon muita ihmisiä hyökkäämään Aroa vastaan, mikä heikensi Aron mahdollisuuksia elää normaalia elämää Suomessa. Helsingin käräjäoikeus tulkitsi, että Aron uskottavuus oli pyrittävä tuhoamaan, koska hän oli toimittajana tutkinut Venäjän informaatiovaikuttamista. Oikeuden mukaan Aro ei ollut kirjoittanut Bäckmanista valheellisia tai halventavia tietoja.

        Mutta eipä pidä kenenkään nuolaista ennen tipahtamista, se on niin monta kertaa elämässä todettu. Jokaisella voimalla on miltei aina, yllättävän suuri vastavoima.


    • veronmaksajien.piikkiin

      Onkohan varmaa että varattomat voi maksaa vahingonkorvaukset? Eiköhän jääne valtionkonntorin maksettavaksi!

      • veuronmaksaja

    • pötövskiv

      Nämä rasistiset ja rikolliset "isämmaan ystävät" linnaan kaltereiden taa vaan istumaan.

    • rötöskivääri

      Eikö saa seistä kun ei sitä jaksa istuakkaan kokopäivää!
      Mistä noita suvekkeja oikein sikiää?

      • pötövskiv

        Ei.


    • Viharikospääkaupunki
    • selvää-hommaa

      Nuo on niitä samanlaisia tutkimuksia kuin lLapin-läänin alkoholinkäyttö, eli laitetaan etelän turistien viinankäyttö Lapin -läänin asukkaiden piikkiin!
      Tuo on ihan tarkoitushakuisesti suvakkien tekemä tutkimus Lieksalaisten piikkiin!

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe