Tällainen otsikointi siis asiaan.
Isäni oma isä on kuollut tämän ollessa vauvaiässä, ettäkkemusta ei ole oman isän menetelmistä.
En tiedä travitseeko se välttämättä näkyä
minään vaikeutena, mutta mielestäni ongelmat ovat olleet siinä, että Isäni ei halua eikä ole kiinnostunut työstämään omia ongelmiaan ja siten ns. pitämään omaa tonttiaan puhtaana vaan on ulkoistanut niitä perheenjäsenien kautta, jotka ovat saaneet toimia hyssyttelijöinä ja terapeutteina.
Oman isäni mahdolliset vara-isät ovat olleet muinisten kriisiaikojen hallitsijoita=diktaattoreita, joiden elämäkertoja hän jaksaa tavata ymärtämättä välttämättä niiden merkitystä omassa persoonassaan ja heijastuksia muiden elämään.
Oma elämäni on ollut väliin sen verran karua
ja isän rooli ei ainakaan ole ollut omiaan helpottamaan tasapainottomaan tilanteita, jotka normaalijärjen mukaan olisivat vaikeita ja tarvitsisivat pikaista tasapainon hakua, sen sijaan olen kokenut että varsin usein vastauksena on vain karumpaa käytöstä
, joka on omiaan vain pahentamaan asioita.
Ts. mielestäni olen perinteisessä terapeutin/sylkykupin roolissa, johon kasautuu kaikki paska jota isälläni mielessän pyörii.
Tämä on näkynyt mm. sanavalintoina ja kommentteina, joissa hän usein sijoitaa jotain karua tai väkivaltaisiakin mileikuvia minun osakseni suurennellen ja valehdellen tapahtumista, jotka ovat minua kohdanneet.
Sympatiaa joka tuliis kaiken järjen mukaan olla jokaisen eliön perustarve kriisestä selviytyessä ei ole tippunut. Jos olen likimain välttynyt esim. aikoinaan kunnon onnetomuudesat kertomukseni kataistiin hiettämällä travittavat tavrat syliin tyyliin "ei kiinnosta sun juttus".
Samaan aikaan hän suo itselleen normaalit hellyyden ja sympatian muodot. Pidän tätä aika vitun epärealitistisena ja se on muokannut minusta stressiherkän ihmisen.
Yksi pointti mihin kuulisin mielelläni näkemystä
on totaalinen vaikeneminen minun edessä.
Esim. jos muita on paikalla isäni juttelee ja vastaa kysmyksiini normaalisti. Kun olemme kahden tiedän että alkaa peli. Jos kysyn jotain oleellista asiaa hn vaikenee. Yritän antaa hänen pelata tätä peliään ja kokea tarvitsemaansa ylemmyyttä, mutta aina se ei ole mahdollista.
Mietin, että kun kakara on kasvatettu tälläisin hallintamenetelmin niin mitähän on "isän" päässä liikkunut.
Ennen pyrin selittämään, että hänelle on varmana jokin hyvä tarkoitus ja tavoite on ollutettä minä skarppaan oikeen perkeleesti. Vaan nyt olen tajunnut että vaikka olisin maailman skarpein ihminen tai toisin sitten ruusuja tai mirhamia
se ei millään tavalla vaikuta käytökseen.
Mielestäni kusipäisintä on se, että moni ei varmaan tajua, tälläisen isän tavoitteita vaan luulee ja pyrkii mukauttamaan omaa elämäänsä ansaitakseen isältän lämpöä ja normaalia hyväksyntää ja saataa pilata elämänäs pyrkiessään tavallaan miellyttämään niitä arvoja, joita on omaksunut. Ne arvothan ovat sellaiset ristiriitaiset, jotka sanovat että koskaan ei ole hyvä, koskaan ei voi levätä paitsi haudassa ja lopulta tajuaa että ne eivät olleet kasvatusta varten vaan pelkoa ja kurinpitoa varten.
Siis luoja varjelkoon lapsia vanhemmilta, jotka käyttävät tätä "hajoita ja hallitse" "kasvatusmenetelmää" joka ei ole mitään kasvatusta vaan silkkaa terroria.
Isäni oma isä on kuollut tämän ollessa vauvaiässä, ettäkkemusta ei ole oman isän menetelmistä.
En tiedä travitseeko se välttämättä näkyä
minään vaikeutena, mutta mielestäni ongelmat ovat olleet siinä, että Isäni ei halua eikä ole kiinnostunut työstämään omia ongelmiaan ja siten ns. pitämään omaa tonttiaan puhtaana vaan on ulkoistanut niitä perheenjäsenien kautta, jotka ovat saaneet toimia hyssyttelijöinä ja terapeutteina.
Oman isäni mahdolliset vara-isät ovat olleet muinisten kriisiaikojen hallitsijoita=diktaattoreita, joiden elämäkertoja hän jaksaa tavata ymärtämättä välttämättä niiden merkitystä omassa persoonassaan ja heijastuksia muiden elämään.
Oma elämäni on ollut väliin sen verran karua
ja isän rooli ei ainakaan ole ollut omiaan helpottamaan tasapainottomaan tilanteita, jotka normaalijärjen mukaan olisivat vaikeita ja tarvitsisivat pikaista tasapainon hakua, sen sijaan olen kokenut että varsin usein vastauksena on vain karumpaa käytöstä
, joka on omiaan vain pahentamaan asioita.
Ts. mielestäni olen perinteisessä terapeutin/sylkykupin roolissa, johon kasautuu kaikki paska jota isälläni mielessän pyörii.
Tämä on näkynyt mm. sanavalintoina ja kommentteina, joissa hän usein sijoitaa jotain karua tai väkivaltaisiakin mileikuvia minun osakseni suurennellen ja valehdellen tapahtumista, jotka ovat minua kohdanneet.
Sympatiaa joka tuliis kaiken järjen mukaan olla jokaisen eliön perustarve kriisestä selviytyessä ei ole tippunut. Jos olen likimain välttynyt esim. aikoinaan kunnon onnetomuudesat kertomukseni kataistiin hiettämällä travittavat tavrat syliin tyyliin "ei kiinnosta sun juttus".
Samaan aikaan hän suo itselleen normaalit hellyyden ja sympatian muodot. Pidän tätä aika vitun epärealitistisena ja se on muokannut minusta stressiherkän ihmisen.
Yksi pointti mihin kuulisin mielelläni näkemystä
on totaalinen vaikeneminen minun edessä.
Esim. jos muita on paikalla isäni juttelee ja vastaa kysmyksiini normaalisti. Kun olemme kahden tiedän että alkaa peli. Jos kysyn jotain oleellista asiaa hn vaikenee. Yritän antaa hänen pelata tätä peliään ja kokea tarvitsemaansa ylemmyyttä, mutta aina se ei ole mahdollista.
Mietin, että kun kakara on kasvatettu tälläisin hallintamenetelmin niin mitähän on "isän" päässä liikkunut.
Ennen pyrin selittämään, että hänelle on varmana jokin hyvä tarkoitus ja tavoite on ollutettä minä skarppaan oikeen perkeleesti. Vaan nyt olen tajunnut että vaikka olisin maailman skarpein ihminen tai toisin sitten ruusuja tai mirhamia
se ei millään tavalla vaikuta käytökseen.
Mielestäni kusipäisintä on se, että moni ei varmaan tajua, tälläisen isän tavoitteita vaan luulee ja pyrkii mukauttamaan omaa elämäänsä ansaitakseen isältän lämpöä ja normaalia hyväksyntää ja saataa pilata elämänäs pyrkiessään tavallaan miellyttämään niitä arvoja, joita on omaksunut. Ne arvothan ovat sellaiset ristiriitaiset, jotka sanovat että koskaan ei ole hyvä, koskaan ei voi levätä paitsi haudassa ja lopulta tajuaa että ne eivät olleet kasvatusta varten vaan pelkoa ja kurinpitoa varten.
Siis luoja varjelkoon lapsia vanhemmilta, jotka käyttävät tätä "hajoita ja hallitse" "kasvatusmenetelmää" joka ei ole mitään kasvatusta vaan silkkaa terroria.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oon jo pitkään tajunnut, kuinka oma faijani alkaa käydä vanhaksi ja sen takia kerää sympatiapisteitä muilta.
Mutta, sympatiapisteet revitään lasten selkänahasta. Hieman taustaa kuitenkin ensin itsestäni, että joku pystyy hahmottamaan mistä puhun.
Oon jo sen verran vanha, että olis aika jo lähteä pois kotoa. Kuitenkin koulu vielä vartoo tuossa 3 kuukautta aivan lähiosoitteessa,joten 3 kuukautta ajattelin kestää. En enempää. En kuitenkaan oo mikää ikäloppu, 20nen..
No , olemme isäni kanssa iän kulkeneet samassa harrastuksessa. Olen huomannut luonteenpiirteen, joka aina ensin keksii kaikki mahdolliset syyt että en voisi jotain tiettyä juttua/tehtävää, ja sitten se tehtävä onkin jo siirtynyt pois itseltäni ja huomaan taas kuinka ulkopuoliset henkilöt kummastelevat heikkouttani vastaan sanomisessa.
Nyt olen mukana yhdessä isossa projektissa, jossa valitettavasti teen itse yhden pääosista. Eiköhän taas sama kyseinen henkilö tuppaudu mukaan ja yrittää mollaamisen kautta saada tehdä kaiken aivan itse ja tunkeutuu toisten tekemisiä arvioimaan.
En tiedä saiko tästä mitään selvää, mutta päivittäin kun kuulee muutakin arvostelua samalta henkilöltä "pese naamasi"(kävin juuri suihkussa), "tule ajoissa kotiin, äläkä tapaa ketään vieraita"(lauantai-iltaa kaverilla), "älä kolhi autoa" (matka 2 km lähimpään kauppaan) "älä vaan ota mitään ylimääräistä tehtävää itsellesi, ettet rasitu".
Tällaista jatkuvaa pottuilua. Olen luonteeltani liian kiltti raivostumaan ja poistumaan talosta samantien. Mutta jos tätä jatkuu vielä kauan, niin sekään hetki ei ole kaukana. Viimeistään kuitenkin kun koulu loppuu...