Ei ole näköjään rauhoittunut meno vaikka lehdet ovat jo maassa, vettä sataa, on pimeää ja kylmää. Puistossa oli hajotettu penkki ja ympäristössä oli merkkejä juopottelusta. Toivottavasti retkut saadaan edesvastuuseen!
Snellmanin puiston juopot
8
255
Vastaukset
- haloo_onko_sairaala
Olitko välillä hoidossa? Päästivät sairaalasta viikonlopuksi vapaalle?
"Olet todella ankea ihminen kun olet keväästä asti valittanut jonniijoutavaa paskaa tälle palstalle. Toivottavasti syksyn myötä sinäkin pääset tuttuun hoitopaikkaasi kesälomilta."- juopot_linnaan
Sinun mielestä on siis oikein että yhteisiä verovaroilla hankittuja asioita hajotetaan eikä edes sitten korvata? Minä ainakin jatkossa suunnittelen asiani niin ettei tarvitse osallistua tämän huumekansan hoitoihin ja aiheutetun vahingon jälleenrakennustöihin. Aion muuttaa sinne missä ihmiset ovat sivistyneitä!
- anonyymi_CBn
Hienoa että oli lehteenkin saatu juttu tästä maleksimisongelmasta. Olen tällä palstalla useaan otteeseen todennut, että Kuopion suurin ongelma ovat häiriökäyttäytyjät yleisillä paikoilla, joissa ihmiset haluaisivat rauhassa lenkkeillä koirien tai lasten kanssa. Kuopion pahimmat ''räkälät'' sijaitsevat Sokoksen taustalla ja edustalla, Sankaripuistossa ja Amarillon nurkilla, näissä on ympärivuotista häiriköintiä havaittavissa. Kesäisin ongelmana ovat erityisesti Valkeisenlammen itäranta, Kuopionlahden aallonmurtaja, Snellmanin puisto ja Satamassa Albatrossin ympäristö. Viime vuosina myös Maljalahden pelipuiston ovat kaljoittelijat sankoin joukoin vallanneet käyttöönsä. Yhden häirikköryhmän muodostavat nykyään valitettavasti myös korkeakoulujen opiskelijat, jotka eivät tunnu opiskelusta välittävän vaan riehuvat jatkuvasti haalarit päällä lumihangessa ja mutavellissä, sotkien ja rikkoen paikkoja, mm. Snellamanin puiston suihkulähteen vuosi pari taaksepäin. Kannatan kovan kurin saattamista yleiseen käyttöön siten, että huonosta julkisesta käytöksestä annettaisiin kova sakkorangaistus ja jos toiminta jatkuu niin henkilö voitaisiin toimittaa tapauksesta riippuen joko mielenterveyshoitolaan, vankilaan tai työleirille.
- ei.ole.todellista
Harmittavan aikaisin tänä vuonna. Vänärillä, Valkeisen rannalla, toripöydillä ja Satamassa on ollut tällä viikolla päivittäin kaljanjuojia. Sentään Snellmanin puisto säästyy nyt järjettömältä käytökseltä.
- Anonyymi
Kasarmipuistosta poistuvat rompemyyjät olisi hyvä puhalluttaa, ainakin osa niistä on ollut ympäripäissään lähes koko viikonlopun ajan.
- Anonyymi
oisit tehnyt ilmiannon poliisille eikä tänne
- Anonyymi
Sama meno jatkuu
- Anonyymi
Ylös!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1522864Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2792550Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.391544Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510- 1211222
- 1081163
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151075Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.319946Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La60922