Mulla on kamala kuoleman pelko. pelkään läheisteni ja itseni kuolemaa. Mietin vaan että jokainen sekunti on lähempänä kuolemaa. Syön masennuslääkkeitä, mutta tuntuu ettei niistä ole apua pelkooni. Eniten minua pelottaa lemmikkini kuolema vaikka siihen on varmasti vielä monta vuotta. En voi lakata ajattelemasta hetkeä, jolloin lemmikkini nukkuu pois ja haudataan. Itken pelkästä ajatuksesta. Onko kenelläkään samanlaista pelkoa?
Kuoleman pelko
hjucv
7928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minäkin pelkään läheisteni kuolemaa.Ahdistun kovasti kun joku läheiseni on sairaana.
Lemmikkieläintä itselläni ole,mutta miehen siskolla on kissa,joka on tärkeä minullekin.
Mutta mieheni siskolle kissa on kaikki kaikessa.
Me olemme olleet huolissamme miten hän kestää kun kissa aikanaan kuolee.
Mulla "tapaus" johtuu siitä, että olen nähnyt kuolemaa "liikaa" ja liian nuorena (?).
Ensimmäinen mua koskettava kuolema oli vuonna -85, mutta eihän siitä silloin vielä paljon mitään ymmärtäny..
Mut tää "kierre" alkoi n. 13 vuotta sitten.
Enoni kuoli ("luonnollisesti")-90.
Siskoni ex hirtti itsensä -92.
Noin 1 ½ vuotta (-93) myöhemmin tuttu kuoli leukemiaan.
Pari päivää siitä isäni kuoli "traagisesti" ja olin vielä itse paikalla.
Meni onneksi muutama vuosi.. sitten..
Setäni tapettiin -97.
Pari kuukautta myöhemmin, toinen setäni kuoli ("luonnollisesti").
-98 toinen enoni kuoli.
Mummo kuoli (varmaan suruun) -99.
Toinen mummo -01.
Meni taas pari vuotta...
Ex työkaveri tappoi itsensä haulikolla -03.
Pari viikkoa myöhemmin siitä, lapsuuden kaverille työnnettiin yliannostus paskaa ainetta suoneen.
Ukkini kuoli -04.
Ex kaverini (peruskoulu ajalta) kuoli tänä vuonna.
Eli ei ole ollut helppoa, sääliä en kyllä kaipaa, mutta rankkaa on ollut. Hautajaisiin tottuu, mutta kuolemaan ei koskaan!
Nämä "tapaukset" olivat siis vain läheisimmät.. lukuun ei oteta esim. kavereiden vanhempia tms...
Että löytyy varmasti muitakin joita kuolema pelottaa, sitä ei vain saisi ajatella...
vuonna -03 ammuttiin perhetuttuni (hänen oma vaimo)..
Elämääni olisi helpottanut nämä monet kuolemat jos ne eivät olisi olleet niin nuoria kuin olivat ja luonnollinen kuolema olisi ollut helmpompi kestää..
Kiitos vastauksistanne, onneksi löytyy muitakin enkä ole yksin ongelmani kanssa. Itseltäni ei ole oikein koskaan kuollut ketään läheistä ja pelkäänkin miten kestän esim. koirani kuoleman. Pelkään surun ja ahdistuksen tunnetta. Nyt pelkooni on tullut myös ajatus siitä jos koirani joudutaan lopettamaan vanhana, kuinka sen kestää. Miten voisi viedä rakkaimpansa ja katsoa vierestä kun tämä nukkuu pois? Toivon todella että lemmikkini kuolee luonnollisesti, jolloin asia olisi ehkä helpompi ymmärtää. Yhtä lailla pelkään läheisteni ihmisten kuolemaa, mutta lemmikkini kuolema tapahtuu luultavasti aiemmin ja siksi ahdistaa. Voimia kaikille, kyllä tämä tästä vielä helpottaa! Toivottavasti.
Mikään ei ole luonnollisempaa kun kuoleminen ja syntyminen.
Mä uskon jälleensyntymiseen. Mä tiedän että mun isä, pikkusisko, 5 koulukaveria, kaikki isovanhemmat, syntymätön lapsi jne on jossain. Joskus mä juttelen niiden kanssa. Ei vastaa ;)
Mä en suostu elämään kuolemanpelossa. Tein sitä ennen ja se oli tosi ahdistavaa. Elämä on niin ihana asia etten halua tuhlata sitä turhiin ahdistuksiin. Mutta työtä se vaatii. Itse käyn viidettä vuotta psykologisessa vyöhyketerapiassa, joka puree just pelkoihin erittäin hyvin. Suosittelen!
En edes keksi mitään sanottavaa,nauratta niin kovasti!Että eipä taida tuo psykologinen vyöhykehommeli auttaa ihan kybällä.Ootko miettiny miksi ne ei vastaa?
Ja ap:lle tsemppiä.Kestät sen sitten kun se tapahtuu.Ihan varmasti.Muisk.
Lemmikin lopettamisesta sen vertaa. Minun koirani täyttää syyskuunalussa 13-vuotias. Herra on labradorinnoutaja ja noh, varsin hyvässä kunnossa ikäisekseen. Se on vaikeaa tehdä päätös, että koira lopetetaan, mutta kun koirasi todella kärsii. Niin se on sinun käsissä, haluatko, että koirasi kärsii surusi takia? vai oletko valmis päästämään sen pois kivuistaan, vaikka sinulle jääkin suuri ikävä?
Lopetus tapahtuu niin, että koiralle annetaan yliannostus unilääkettä, jolloin se vaan nukkuu pois. Kaikki käy kivuttomasti ja helposti. Ikävä on ikuinen, mutta ajanmyötä se lievenee, toki saa surra ja pitääkin surra, mutta jos on valmis ottamaan lemmikin, olet vastuussa sen hoidosta, mutta myöskin siitä, että se pääsee pois kun kivut ovat liian suuret. Joten sinun täytyy olla valmis myös ajattelemaan, mikä on parasta koirallesi ja päästää se kivuistaan. :)
Ja koiran kuoltua, pitää muistaa ihania hetkiä mitä koit sen kanssa. Et saa yrittää unohtaa koiraasi, on hyvä puhua siitä ja kirjoittaa vaikka kirjoitelmia rakkaasta, kokemuksista sen kanssa ja kaikkea. Kaikki me kuolemme joskus, mutta toivothan sinäkin varmasti, että mielummin kuolet kivuttomasti, kuin kärsit väkisin. Koira ei voi vaikuttaa kohtaloonsa, mutta sinä voit! :)