kuisti

Mitä vanhan talon suuri kuisti merkitsee? Unessa kuisti oli mielestäni upea ja ajattelin siinä pienen kohennuksen jälkeen olevan todella hieno istua ja pohdiskella. Kuistissa minua viehätti suuruus ja ajanpatina. Talo sijaitsi suurten vanhojen puiden ympäröimänä puistossa keskellä kaupunkia ja olin juuri muuttanut siihen. Talossa asui useita perheitä omissa asunnoissaan, mutta kuisti sisääntuloineen oli yhteinen kaikille. Uni jäi merkittävän tuntuisena mieleeni.
3208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuistista tulee mieleen aivan ensimmäiseksi se, että se on talon ulkopuolella, mutta kiinteästi kiinni sen julkisivussa. Se että se oli upea lienee kuvaava sinua itseäsi, ulkoista olemustasi, joka on vain pienin parannuksin saatavilla vieläkin viehättäväksi ja viihtyisäksi. Uni siis kehoittaa hoitamaan itseään hyvin ulkoisesti, ruumiillisesti siis. Hiukan sinussakin ehkä ikä jo näkyy unen perusteella, sinulla on iän tuomaa patinaa olemuksessasi. Myös rauha kuvastuu ulkoisesta olemuksestasi. Olosi on suojaisa. Voit vielä kaiken lisäksi jakaa tätä ulkoisen olemuksesi viisautta muillekin.

Äänestä
  • Kiitoksia, hienosta unitulkinnasta, luettuani selityksesi uneni kuulostaa niin loogiselta, ei vain itsellä yhdistynyt tälläiset seikat mieleen. ...maalia ja verhoja se kuisti unessa kaipasi kohennukseksi... :):):)

    Äänestä

Jos oleskelet kuistilla tai parvekkeella, on sinulla odotettavissa onnistunut loma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mary kirjoitti:

Mitä vanhan talon suuri kuisti merkitsee? Unessa kuisti oli mielestäni upea ja ajattelin siinä pienen kohennuksen jälkeen olevan todella hieno istua ja pohdiskella. Kuistissa minua viehätti suuruus ja ajanpatina. Talo sijaitsi suurten vanhojen puiden ympäröimänä puistossa keskellä kaupunkia ja olin juuri muuttanut siihen. Talossa asui useita perheitä omissa asunnoissaan, mutta kuisti sisääntuloineen oli yhteinen kaikille. Uni jäi merkittävän tuntuisena mieleeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu