Avainnippu siis kadonnut Kisahallilla.Väittävät että kaikki mitä otettu talteen on palautettu,avaimia ei kuitenkaan ollut.Miten pitää toimia?
Poliisi kadotti avaimet
14
401
Vastaukset
- Geddasta
Nykyisin täytyy olla aivan kaatokännissä, tai huumeessa ennen kuin poliisi vie putkaan. Tee Helsingin poliisilaitokselle kirjallinen selvityspyyntö ja korvaushakemus ja katso mitä vastaavat.
- Zwy
Missä voi tehdä,verkossa ei löytynyt.
Pitääkö mennä mihin? - yh5trg
Zwy kirjoitti:
Missä voi tehdä,verkossa ei löytynyt.
Pitääkö mennä mihin?Ei kaikkea voi tehdä verkossa. Kirjoitat vapaamuotoisesti, ja toimitat ao. poliisilaitokselle. Yhteystiedot www.poliisi.fi, kaikkein helpoiten luultavasti sähköpostilla [email protected]
Hyvä tilaisuus harjoitella hieman oma-aloitteisuutta. Sitä kun ei kaksisesti osoita se, että ainoa keinosi selvittää asiaa on kysellä Suoli24:ssä. - Lawetorder
Tähän olisi pitänyt myös kertoa, että saiko ketjunaloittaja haltuunsa eli annettiinko hänelle luettelo haltuunotetuista tavaroista, koska hänelle pitää siitä jäädä kopio, jos ei saanut, on tällöin poliisi toiminut virheellisesti.
Lisäksi marssisin kisahallin löytötavaratoimistoon, taikka (ottamalla yhteyttä) kisahallin isännöintitoimistoon josta selviää paikka mistä kysellä mahdollisten löydettyjen tavaroiden haltuunottaja. - Lawetorder
yh5trg kirjoitti:
Ei kaikkea voi tehdä verkossa. Kirjoitat vapaamuotoisesti, ja toimitat ao. poliisilaitokselle. Yhteystiedot www.poliisi.fi, kaikkein helpoiten luultavasti sähköpostilla [email protected]
Hyvä tilaisuus harjoitella hieman oma-aloitteisuutta. Sitä kun ei kaksisesti osoita se, että ainoa keinosi selvittää asiaa on kysellä Suoli24:ssä.Kuinka niin ei osoita, hänhän on jo poliiseilta kysynyt avaimista ja ovat sanoneet että kaikki on palautettu.
Mistä voit tietää edes mikä on ketjunaloittajan tilanne, kuinka tärkeät on nuo avaimet (onko omaan asuntoon), onko autoon vaiko mitkä avaimet ovat kyseessä ja erittäin tärkeiltä avaimilta vaikuttavat, koska edes yrittää täällä kysyä neuvoa, huolimatta joistain kusipäisistä oman ylemmyytensä tunnoissa rypevien kummallisista vittuiluista huolimatta. - yh5trg
Lawetorder kirjoitti:
Tähän olisi pitänyt myös kertoa, että saiko ketjunaloittaja haltuunsa eli annettiinko hänelle luettelo haltuunotetuista tavaroista, koska hänelle pitää siitä jäädä kopio, jos ei saanut, on tällöin poliisi toiminut virheellisesti.
Lisäksi marssisin kisahallin löytötavaratoimistoon, taikka (ottamalla yhteyttä) kisahallin isännöintitoimistoon josta selviää paikka mistä kysellä mahdollisten löydettyjen tavaroiden haltuunottaja.Kyseinen omaisuusluettelon kopio on annettava vain pyynnöstä, ei siitä automaattisesti "jää" kopiota säilytyksessä olleelle. Poliisi ei siis ole välttämättä toiminut virheellisesti, vaikka aloittajalla ei omaisuusluettelon kopiota olisikaan.
Muilta osin sekoilusi ei anna aihetta vastaukseen, joskin kahdesti vuorokaudessa oikeassa olevan rikkinäisen kellon tapaan olet kerrankin oikeilla jäljillä löytötavaramenettelyn suhteen. Aloittajan kannattaisi selvittää sieltä, mistä hänet säilöön otettiin, onko sieltä löytynyt avainnippua. On melkoisen mahdollista, että avaimet ovat hukkuneet jo ennen säilöön ottoa. - jurrrrristi
Lawetorder kirjoitti:
Tähän olisi pitänyt myös kertoa, että saiko ketjunaloittaja haltuunsa eli annettiinko hänelle luettelo haltuunotetuista tavaroista, koska hänelle pitää siitä jäädä kopio, jos ei saanut, on tällöin poliisi toiminut virheellisesti.
Lisäksi marssisin kisahallin löytötavaratoimistoon, taikka (ottamalla yhteyttä) kisahallin isännöintitoimistoon josta selviää paikka mistä kysellä mahdollisten löydettyjen tavaroiden haltuunottaja.Jälleen, ties monennenko kerran Lawetorderilta täyttä soopaa. Ei Kisahallissa ole mitään löytötavaratoimistoa, eikä isännöintitoimistoa. Kisahalli on poliisin juoppoputka. Se sijaitsee Helsingin vanhan urheilutalon eli nykyisen Kisahallin pohjoispäässä, siitä nimi.
Kun juoppo päästetään putkasta, niin hänelle esitetään lista, mihin on kirjattu poliisin haltuun otetut esineet. Jos lista pitää juopon mielestä paikkansa, niin hän saa tavaransa ja kuittaa sen allekirjoituksellaan. Jos ei, niin hän ei allekirjoita ja saa pyydettäessä siitä kopion, kuten yh5trg kirjoitti. - Lawetorder
jurrrrristi kirjoitti:
Jälleen, ties monennenko kerran Lawetorderilta täyttä soopaa. Ei Kisahallissa ole mitään löytötavaratoimistoa, eikä isännöintitoimistoa. Kisahalli on poliisin juoppoputka. Se sijaitsee Helsingin vanhan urheilutalon eli nykyisen Kisahallin pohjoispäässä, siitä nimi.
Kun juoppo päästetään putkasta, niin hänelle esitetään lista, mihin on kirjattu poliisin haltuun otetut esineet. Jos lista pitää juopon mielestä paikkansa, niin hän saa tavaransa ja kuittaa sen allekirjoituksellaan. Jos ei, niin hän ei allekirjoita ja saa pyydettäessä siitä kopion, kuten yh5trg kirjoitti.Kruunuasunnot hallinnoi jokaista valtionkiinteistöä, lisäksi poliiseilla on löytötavaratoimisto.
Jos ja kun kerran kyse on helsinginkaupungin omistamasta (ellei ole lunastettu valtiolle) rakennuksesta, niin tällöin helsingin kaupungin rakennusvirasto hallinnoi.
Olikos sinulla muuta?
Ps, oun vuan mulukku tiältä mualta - Lawetorder
Lawetorder kirjoitti:
Kruunuasunnot hallinnoi jokaista valtionkiinteistöä, lisäksi poliiseilla on löytötavaratoimisto.
Jos ja kun kerran kyse on helsinginkaupungin omistamasta (ellei ole lunastettu valtiolle) rakennuksesta, niin tällöin helsingin kaupungin rakennusvirasto hallinnoi.
Olikos sinulla muuta?
Ps, oun vuan mulukku tiältä mualtaLisään omaani. Se pitäisi antaa kyllä pois pääsemisen yhteydessä, kummaa että olen saanut pyytämättä tuon ja se on myös mahdollisuus myös jälkikäteen.
- ahistaaaa
Lawetorder kirjoitti:
Kruunuasunnot hallinnoi jokaista valtionkiinteistöä, lisäksi poliiseilla on löytötavaratoimisto.
Jos ja kun kerran kyse on helsinginkaupungin omistamasta (ellei ole lunastettu valtiolle) rakennuksesta, niin tällöin helsingin kaupungin rakennusvirasto hallinnoi.
Olikos sinulla muuta?
Ps, oun vuan mulukku tiältä mualtaSiltä vaikuttaa ja muutenkin aivan sekaisin.
- yh5trg
Lawetorder kirjoitti:
Kruunuasunnot hallinnoi jokaista valtionkiinteistöä, lisäksi poliiseilla on löytötavaratoimisto.
Jos ja kun kerran kyse on helsinginkaupungin omistamasta (ellei ole lunastettu valtiolle) rakennuksesta, niin tällöin helsingin kaupungin rakennusvirasto hallinnoi.
Olikos sinulla muuta?
Ps, oun vuan mulukku tiältä mualta"Kruunuasunnot hallinnoi jokaista valtionkiinteistöä"
Nyt tuli taas sellaista soopaa, että ei ole tosikaan. Jos ei nimi jo sinulle mitään kerro, niin ihan ystäväsi google kertoo, miten väärässä olet. Tällä kertaa siis epäonnistuit googaalmisessakin.
"lisäksi poliiseilla on löytötavaratoimisto."
Niin on. Helsingin tapauksessa Pasilan poliisitalon vieressä. Mitä sitten? Voihan sieltä käydä kysymässä, mutta riippuen ihan siitä, mihin aloittaja avaimensa on hukannut, ne voivat olla siellä, tai sitten jossain muussa löytötavaratoimistossa. Kun ilmeisesti et vielä sitä hoksannut, niin aloittajaa tuskin on Kisahallilta säilöön otettu (se kun on pääasiassa liikuntahalli), vaan se on ollut säilössäpitämispaikka. Kuten jurrristi sinulle kertoi, "kisahalli" on muun ohella lempinimi poliisin kyseisissä tiloissa sijaitseville säilöönottotiloille, tuttavallisemmin putkalle. Näin ollen on aivan sama, kuka Kisahallin omistaa, ja mihin sieltä löytyvät löytötavarat menevät, jos aloittaja on hukannut ne ennen kiinniottoa. Jos taas poliisi on hukannut ne, ne löytyvät omaisuusluettelosta, jonka jälkeen on tietenkin poliisin asia etsiä ne.
"Jos ja kun kerran kyse on helsinginkaupungin omistamasta (ellei ole lunastettu valtiolle) rakennuksesta, niin tällöin helsingin kaupungin rakennusvirasto hallinnoi."
Niin mitä sitten? Luuletko, että rakennusvirasto ylläpitää löytötavarapalvelua hallinnoimiensa rakennusten osalta? Eiköhän ne mene Helsingin löytötavarapisteelle Kamppiin tai jonnekin muualle.
"Lisään omaani. Se pitäisi antaa kyllä pois pääsemisen yhteydessä, kummaa että olen saanut pyytämättä tuon ja se on myös mahdollisuus myös jälkikäteen. "
Joo, ei ollut vaikea arvata, että sinulla on ensikäden kokemusta. Laki kuitenkin sanoo, että se pitää antaa vain pyydettäessä, joten olet ylempänä väärässä kertoessasi, että poliisi on toiminut virheellisesti, jos aloittajalla ei sitä ole hallussaan.
Toki aloittajan ensimmäinen toimenpide on tutustua tähän omaisuusluetteloon nähdäkseen, ovatko poliisit ottaneet avaimet talteen. Jos eivät ole, järkevin (ihan occamilaisittain) selitys on, että aloittaja on hukannut ne jo ennen säilöönottoa. - Lawetorder
yh5trg kirjoitti:
"Kruunuasunnot hallinnoi jokaista valtionkiinteistöä"
Nyt tuli taas sellaista soopaa, että ei ole tosikaan. Jos ei nimi jo sinulle mitään kerro, niin ihan ystäväsi google kertoo, miten väärässä olet. Tällä kertaa siis epäonnistuit googaalmisessakin.
"lisäksi poliiseilla on löytötavaratoimisto."
Niin on. Helsingin tapauksessa Pasilan poliisitalon vieressä. Mitä sitten? Voihan sieltä käydä kysymässä, mutta riippuen ihan siitä, mihin aloittaja avaimensa on hukannut, ne voivat olla siellä, tai sitten jossain muussa löytötavaratoimistossa. Kun ilmeisesti et vielä sitä hoksannut, niin aloittajaa tuskin on Kisahallilta säilöön otettu (se kun on pääasiassa liikuntahalli), vaan se on ollut säilössäpitämispaikka. Kuten jurrristi sinulle kertoi, "kisahalli" on muun ohella lempinimi poliisin kyseisissä tiloissa sijaitseville säilöönottotiloille, tuttavallisemmin putkalle. Näin ollen on aivan sama, kuka Kisahallin omistaa, ja mihin sieltä löytyvät löytötavarat menevät, jos aloittaja on hukannut ne ennen kiinniottoa. Jos taas poliisi on hukannut ne, ne löytyvät omaisuusluettelosta, jonka jälkeen on tietenkin poliisin asia etsiä ne.
"Jos ja kun kerran kyse on helsinginkaupungin omistamasta (ellei ole lunastettu valtiolle) rakennuksesta, niin tällöin helsingin kaupungin rakennusvirasto hallinnoi."
Niin mitä sitten? Luuletko, että rakennusvirasto ylläpitää löytötavarapalvelua hallinnoimiensa rakennusten osalta? Eiköhän ne mene Helsingin löytötavarapisteelle Kamppiin tai jonnekin muualle.
"Lisään omaani. Se pitäisi antaa kyllä pois pääsemisen yhteydessä, kummaa että olen saanut pyytämättä tuon ja se on myös mahdollisuus myös jälkikäteen. "
Joo, ei ollut vaikea arvata, että sinulla on ensikäden kokemusta. Laki kuitenkin sanoo, että se pitää antaa vain pyydettäessä, joten olet ylempänä väärässä kertoessasi, että poliisi on toiminut virheellisesti, jos aloittajalla ei sitä ole hallussaan.
Toki aloittajan ensimmäinen toimenpide on tutustua tähän omaisuusluetteloon nähdäkseen, ovatko poliisit ottaneet avaimet talteen. Jos eivät ole, järkevin (ihan occamilaisittain) selitys on, että aloittaja on hukannut ne jo ennen säilöönottoa.Osaatko muuta tehdä kuin selostaa mitättömiä virheitä suureksi ja maat kaataviksi?
Sillä ei ole merkitystä kuka hallinnoi, vaan se mitä sanoo LÖYTÖTAVARALAKI.
Huvittavaa, ettet osaa loogista ajattelua ollenkaan ja kun et ymmärrä, että joku aina käy siivoamassa ja se kuka hallinnoi tiloja, oli se kruunu, valtikka, valtaistuin, valtakunnansali, käräjäsali tai mikä tahansa, aina on siivooja joka siivoaa jossakin ja yleensä löytää kaikenlaisia, niin sitä kautta voi selvittää missä avaimet on, ELI SILTÄ TAHOLTA JOKA KIINTEISTÖÄ HALLINOI, OLI SE SITTEN VATTULANVITTULAN ISÄNNÖINTI OY.
Ahaa, eli kaikki asiat ovat siis henkilön itsensä vastuulla, eli kun vaikkapa eksyy, on se henkilön itsenä vastuulla myöskin sitten löytää itsensä, mielenkiintoista, että kaikki asiat ovat siis henkilön itsensä vastuulla.
Olet ihan oikeassa, julkisella vallallahan ei vastuuta todellakaan ole mistään, pitäisikö laittaa vaihtoon? - Lawetorder
yh5trg kirjoitti:
"Kruunuasunnot hallinnoi jokaista valtionkiinteistöä"
Nyt tuli taas sellaista soopaa, että ei ole tosikaan. Jos ei nimi jo sinulle mitään kerro, niin ihan ystäväsi google kertoo, miten väärässä olet. Tällä kertaa siis epäonnistuit googaalmisessakin.
"lisäksi poliiseilla on löytötavaratoimisto."
Niin on. Helsingin tapauksessa Pasilan poliisitalon vieressä. Mitä sitten? Voihan sieltä käydä kysymässä, mutta riippuen ihan siitä, mihin aloittaja avaimensa on hukannut, ne voivat olla siellä, tai sitten jossain muussa löytötavaratoimistossa. Kun ilmeisesti et vielä sitä hoksannut, niin aloittajaa tuskin on Kisahallilta säilöön otettu (se kun on pääasiassa liikuntahalli), vaan se on ollut säilössäpitämispaikka. Kuten jurrristi sinulle kertoi, "kisahalli" on muun ohella lempinimi poliisin kyseisissä tiloissa sijaitseville säilöönottotiloille, tuttavallisemmin putkalle. Näin ollen on aivan sama, kuka Kisahallin omistaa, ja mihin sieltä löytyvät löytötavarat menevät, jos aloittaja on hukannut ne ennen kiinniottoa. Jos taas poliisi on hukannut ne, ne löytyvät omaisuusluettelosta, jonka jälkeen on tietenkin poliisin asia etsiä ne.
"Jos ja kun kerran kyse on helsinginkaupungin omistamasta (ellei ole lunastettu valtiolle) rakennuksesta, niin tällöin helsingin kaupungin rakennusvirasto hallinnoi."
Niin mitä sitten? Luuletko, että rakennusvirasto ylläpitää löytötavarapalvelua hallinnoimiensa rakennusten osalta? Eiköhän ne mene Helsingin löytötavarapisteelle Kamppiin tai jonnekin muualle.
"Lisään omaani. Se pitäisi antaa kyllä pois pääsemisen yhteydessä, kummaa että olen saanut pyytämättä tuon ja se on myös mahdollisuus myös jälkikäteen. "
Joo, ei ollut vaikea arvata, että sinulla on ensikäden kokemusta. Laki kuitenkin sanoo, että se pitää antaa vain pyydettäessä, joten olet ylempänä väärässä kertoessasi, että poliisi on toiminut virheellisesti, jos aloittajalla ei sitä ole hallussaan.
Toki aloittajan ensimmäinen toimenpide on tutustua tähän omaisuusluetteloon nähdäkseen, ovatko poliisit ottaneet avaimet talteen. Jos eivät ole, järkevin (ihan occamilaisittain) selitys on, että aloittaja on hukannut ne jo ennen säilöönottoa.Pieni kysymys, kuinka arvioit paljonko sinun kyhäelmäsi auttoi ketjunaloittajaa ja kysymäänsä asiaa?
Anna arvio 0 - 10 asteikolla omalle kyhäelmällesi ja minä arvioin myös ja se on täysi nolla eli nolla kirjoittaa vain nollan arvoisesti. - yh5trg
"Sillä ei ole merkitystä kuka hallinnoi, vaan se mitä sanoo LÖYTÖTAVARALAKI."
No miksi ihmeessä sitten esittelet virheellisiä käsityksiäsi siitä, kuka hallinnoi esimerkiksi Kisahallia?
"Huvittavaa, ettet osaa loogista ajattelua ollenkaan ja kun et ymmärrä, että joku aina käy siivoamassa ja se kuka hallinnoi tiloja, oli se kruunu, valtikka, valtaistuin, valtakunnansali, käräjäsali tai mikä tahansa, aina on siivooja joka siivoaa jossakin ja yleensä löytää kaikenlaisia, niin sitä kautta voi selvittää missä avaimet on, ELI SILTÄ TAHOLTA JOKA KIINTEISTÖÄ HALLINOI, OLI SE SITTEN VATTULANVITTULAN ISÄNNÖINTI OY."
Ja tämäkö nyt sitten oli oleellista? Jos aloittaja on otettu kiinni paikasta x, ja toimitettu Kisahallin putkaan selviämään, niin mikähän se isännöintitoimisto on, jonka puheille aloittajan ohjaat? Sitä paitsi miten tuo erosi aiemmasta ohjeestani aloittajalle: katso omaisuusluettelo, jos avaimet ovat siellä, polisii selvittää niiden olinpaikan, jos ei, joudut itse selvittelemään mihin ne hukkasit, ja kysymään josko on löydetty ja mihin on toimitettu?
"Ahaa, eli kaikki asiat ovat siis henkilön itsensä vastuulla, eli kun vaikkapa eksyy, on se henkilön itsenä vastuulla myöskin sitten löytää itsensä, mielenkiintoista, että kaikki asiat ovat siis henkilön itsensä vastuulla."
Kyllä. Lähtökohtaisesti henkilön asiat ja omaisuus ovat hänen itsensä vastuulla. Uskon kyllä, että sinä kuulut siihen kansanosaan, jonka mukaan "Yhteiskunta" tai "Valtio" tai "Viranomainen" tai "Vattulanvittulan isännöinti Oy" tai "Joku Muu" on vastuussa sinusta ja omaisuudestasi. Näin ei kuitenkaan ole. Poliisi on toki vastuussa haltuunsa ottamastaan säilöön otetun henkilön omaisuudesta. Mutta ei tietenkään avainnipusta, joka on hukattu jo sitä ennen.
"Anna arvio 0 - 10 asteikolla omalle kyhäelmällesi ja minä arvioin myös ja se on täysi nolla eli nolla kirjoittaa vain nollan arvoisesti. "
Parempi sekin. Sinun kyhäelmiesi arvo kun menee pakkasen puolelle. Olet vain sekoittanut selvää asiaa. Noh, ehkä aloittajakin osaa suodattaa tekeleesi, ja saa synkässä tilanteessaan jotain hupiarvoa sekoilujasi lukiessaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273623- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362304Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381539
- 141342
- 1271302
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2661285Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275