Kertokaa miksi?

Haluan muistuttaa sinua siitä, että anoreksiassa on kyse paljon muustakin kuin ulkonäöstä. Tietysti ulkonäön kohentaminen on monella alkusysäys, mutta ei sitä pidemmän päälle enää ajattele, että kaunistun, kun laihdutan vielä vähän.
Syömättömyys on keino käsitellä tunteita. Kun ei tunne itseään riittäväksi, on helpompi lopettaa syöminen kuin käydä todellisen ongelman kimppuun.

Minä en ansaitse mitään, en ruokaa, mitään hyvää, mitä vähemmän minua on sitä parempi, olen niin huonompi kuin muut, olen vääränlainen, sitten kun kuolen niin kaikki on hyvin kun minä en ole enää täällä sotkemassa asioita.

Ei anorektikko laihduta ollakseen kauniimpi laihana. Anoreksia on mielen sairaus. Sairas yrittää hallita elämäänsä kontrolloimalla syömistään tai liikkumalla sairaaloisen paljon. Hän tuntee pystyvänsä kontrolloimaan edes jotain, kun muuta elämään ei pysty kontrolloimaan. Vie vuosia toipua anoreksiasta!

kyllä ajattelen olevani sitä kauniimpi mitä laihempi olen, en tiiä miks. Tai ehkä kaunis on väärä sana ... onnistunut, joo tunnen olevani tosi onnistunut - kaikessa, kun saan painoa alas. syön = epäonnistun, en syö = onnistun, loppujen lopuks kroppa on kai vaan väline eikä itse kohde.

siksi heitä hoidetaan mielisairaaloissa. Miksi et voisi samantien kysyä miksi joku haluaa olla skitsofreenikko tai mielisairas ylipäätään? No kun se ei ole omaa valintaa olla sairas. Useinkaan.

Vastailenpa muutamiin kysymyksiin. Puhun vain omasta puolestani, joten en tieda voivatko muut anorektikot yhtya tahan.

"Miksi te anorektikot haluatte näyttää rumilta tarkoituksella?"

En mina tietenkaan halua nayttaa rumalta. Syy, miksi aloin laihduttaa oli se, koska halusin nayttaa KAUNIILTA ja nykypaivana laiha = kaunis. Laihdutinkin pois noin 9 kiloa ja olin kaunis, sain kehuja ja pystyin pitamaan mita tahansa vaatteita. Syy, miksi monet anorektikot nayttavat rumilta on se, etta he eivat tieda milloin lopetttaa! Eli en usko etta kovinkkaan monella on tarkoituksena tulla rumaksi luurangoksi.

"Kaikkihan ymmärtää, miltä näyttää kaunis nainen/tyttö: luonnolliset kauniit kurvit ja sporttinen, vähän lihaksikas mutta naisellisen pehmeä (rintoja ja takapuolta) kroppa."

Tama on kylla mielestani yleistysta. KAIKKIEN mielesta ei ole nain, en usko etta tama on koko maailman yleinen mielipide.
Jos naet televisiosta, kun supermallit astelevat lavalla, mietitko miten ihmiset voivat pistaa noin rumia otuksia kaiken kansan nahtaville? Jos tyttoa/naista kehutaan kauniiksi, eiko monesti sanota jotai tyyliin: " Olet kylla todella kaunis, sustahan vois tulla vaikka malli!" Eli jos mallit muka eivat ole kauniita (sellaisina kuin ovat, eli pitkina ja LAIHOINA), niin miksi tallaisia vertauksia kaytettaisiin?
Jotkut miehet pitavat isorintaisista naisista, jotkut vaaleista jotkut tummista, eiko muka siis voi olla erilaisia mieltymyksia myos kropan koon suhteen?
Ainakaan entinen poikaystavani ei koskaan valittanut laihuudestani, hanta ei haitannut pienet rintani tai kapea vyotaroni, han oli vaan onnellinen siita, etta ei tarvitse katsella hollyvaa selluliittipersetta.

Ja viela niille, joita mahdollisesti kiinnostaa tamanhetkinen tilanteeni: Painoni on noussut nyt puolentoista vuoden aikana lahes samoihin mittoihin kun se oli laihduttamistani ennen. Tama siksi, etta en ole kiinnittanyt huomiota syomisiini, joten satunnaiset herkuttelut ja ruokailun epasaannollisyys ovat tuoneet laskiperseeni taas nakyviin. En mahdu kaikkiin farkkuihini ja olo on kuin porsaalla. En viihdy tallaisena, en saa enaan yhtaan kehuja kropastani, olen siis alkanut laihduttaa uudestaan. Tavoite on vahintaan -8 kiloa kesakuuhun mennessa ja olen lahtenyt liikkeelle hyvilla mielin tavoitteisiini uskoen.
Olen tehnyt sen kerran ennenkin, aion tehda sen uudestaan.

Hyvaa kevatta kaikille!

Haluan olla kaunis, haluan kärsiä ja rankaista itseäni, haluan häipyä olemattomiin... Syitä on monia, toisilla hiema erilaisia kuin toisilla.

Lue vaikka Marya Horbacherin: Elämä kateissa - kertomus anoreksiasta ja bulimiasta. Suosittelen sitä sillä se selventää syitä, ettei aina tarvitse kysellä. Se ei myöskään ole mitään tietokirjallisuus tekstiä, vaan hyvin ja mukaansatempaavasti kirjoitettu kaunokirjallinen teos.

Ensin halusin olla laiha siksi, että voisin käyttää mitä tahansa vaatteita ja näyttää hyvältä ja saada enemmän positiivista palautetta ulkonäöstäni. Sitten vähän myöhemmin halusin vain tulla niin laihaksi, että mut (ja ennen kaikkea paha oloni) HUOMATTAISIIN, ja että ulkonäköni herättäisi ihmisissä (kateudensekaista?) kauhistelua.

Miksi?
Tuskinpa lähestulkon kukaan minunkaan uskoakseni alkaa laihduttaa päämääränä laihtua ja kuihtua luurangoksi.
Itse aloin laihduttaa tullakseni kauniiksi; ollakseni hyväksytympi (lihavia ei oikein hyväksytä); voidakseni pukeutua ihaniin vaatteisiin (napapaitoihin, tiukkoihin farkkuihin, minihameisiin jne.) ja samalla näyttää ihanalta; jaksaakseni liikkua enemmän, voidakseni paremmin, ollakseni paremmassa fyysisessä kunnossa; elääkseni kauemmin enkä kuolisi lihavana ja rumana jo keski-iässä; voidakseni ottaa kaiken sen irti nuoruudestani, mikä lihavilta menee "ohi suun", ollakseni kevyt ja eteerinen ja hoikka ja voimakas henkisesti ja fyysisesti.

Mitä tapahtui? Onnistuin laihdutuksessani reilusti yli odotusteni.
laihduin noin BMI 31:stä BMI 16:een. Pystyin käyttämään kaikkia ihania vaatteita, mistä olin aina unelmoinut, sain miehiltä enemmän ihailua kuin olin osannut toivoakaan, olin kaunis, eteerinen, kevyt, hoikka, jne. Olin paremmassa kunnossa kuin koskaan elämässäni, jaksoin juosta kymmenen kilometrin lenkkejä monta kertaa vikossa, kynteni ja hiuksenikin olivat hienossa kunnossa.
Ikinä elämässäni minua ei ole hyväksytty lähes mihin tahansa seuraan niin varauksettomasti ja jopa ihailevasti kuin ollessani laihimmillani. Kokonaan uusi kanssakäymisen mahdollisuuksien maailma avautui minulle laihimmillani (ja sulkeutui, kun taas lihoin - eikä todellakaan minun tahdostani. Ihmiset vain eivät ota spontaanisti kontaktia lihaviin).

Kun lihoin uudelleen "hoidon" seurauksena, menetin lähes kaiken tuon ihanan. Enää en voi pukeutua kuin ikäviin kaapuihin, ellen halua näyttää makkaralta liian ahtaassa kuoressa. En jaksa nousta edes viittä kerrosväliä läähättämättä. Veren rasva-arvoni ovat perseellään. Ihoni on huono, ja monet laihana saamani uudet ystävät kavahtavat minua lihoneena.

Toivon, että saisin kunnolla uudelleen kiinni anoreksiavaiheesta. Elämä on laihana niin kovin paljon helpompaa.

Sitä paitsi en ole samaa mieltä kauneusihanteesta. Mielestäni kaunis nainen on hyvin hoikka, lähes laiha, ballerinatyyppinen, kevyt, voimakas, notkea ja hienostunut. Suuret rinnat ja peppu ovat jotenkin kyvyttömiä tässä miesten maailmassa, blondahtavia. Rinnat ja peppu pitää naisella olla, muttei liian korostuneena. Kaunista on pitkät ja hoikat raajat, sopivasti muttei liikaa lihaksia eikä löllyvää läskiä. Ihminen sellaisena kuin hän luonnostaan on, ei liian korostettua. Lihaksia, luuta, nahkaa. Ei ylimääräisiä höllyviä, mitä ei mihinkään tarvitse. Seksuaalielimetkin (jotka otit puheeksi) tosiaan sellaiset, mitä oikeasti tarvitaan seksiin ja lisääntymiseen, eikä mitään ylisuuria rintoja tai peppuja.

Kauneus on niin katsojasta kiinni.

Luulen, että anorektikot usein laihtuvat liikaa siksi, että heitä ympäröivät ihmiset alkavat pistää hanttiin laihduttamisen suhteen ja holhoamaan syömisiä. Itse reagoin paapomiseen siten, että alkoi kauhistuttaa ihmisten rasvan- ja tyhjien kaloreiden tuputtaminen. Tiesin lihovani, jos ottaisin tuollaisia typeriä ruokailutapoja ja pahimmillaan suistuisin ahmimiseen ja bulimiaan (niin kuin kävikin lopulta). Pidin pitkään entistä tiukemmin kiinni valitsemastani linjasta, ja paapomista vastaavalla voimalla vielä tiukensin dieettiäni varmuuden vuoksi, jos joskus joutuisin tuputtajien vuoksi lipsumaan tai lihomaan. Mitä enemmän ihmiset ympärillä asiattomasti ja toisen ihmisen rajoja kunnioittamatta yrittävät tunkea ruokaa alas kurkusta, sitä varmemmin pidän suuni kiinni kaikelta ruoalta.

Onneksi olen taas päässyt vihdoin taas aika hyvin laihdutuksen alkuun kiinni!