Haluaisitko mies

että kohtalo veisi meitä samaan suuntaan kuin aiemminkin, kohtaamisiin vai että tapahtuisi päinvastoin?

Olet yhä ajatuksissani, en vain tiedä olenko minä sinun.
161004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

unohda se hölmö mies. hänkin on tehnyt niin.

Äänestä

Ajattelin erästä naista vuodina 2011 ja 2012. Kirjoittelin paljon tännekkin. Sartumalta törmättiin kylällä "samaan suuntaan", mutta emme koskaan puhuneet.

Äänestä

Hänet toivoisin vielä kohtaavani.

Äänestä

Tietenkin haluaisin, mutta pelkästään kohtaloon luottaminen ei taida oikein viedä asiaa eteenpäin.

Äänestä

Riittäisi että sen verran nähtäisiin että asiat tulisi selvitettyä.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä

    Äänestä

Kyl minä sitä toivoisin. Itsellä vain sellaisia murheita, mitkä eivät ainakaan edes auta tilannetta? Ehkä torstai aamu paljon muuttaa voi? Jää nähtäväksi, silloin tapahtuu asioita, jotka voivat vaikuttaa omaan tilanteeseen monella tapaa myönteisestikin, vaikkakin pelkoakin on pahemmasta ilmassa?

Harmittaa kaikenlaiset asiat, monet asiat taitaa olla enemmänkln itsestä johtuvia. Elämä opettaa sanotaan, hyvässä ja pahassa. Nyt on ainakin sitä nurjaakin puolta koettu, toivottavasti riittävästi?

Äänestä

Haluaisin samaan suuntaan. Jo pitkään halunnut.

Äänestä

olet ajatuksissani ja haluan että kohtalo saattaa yhteen

Äänestä

Kohtaamisiin tietenkin. Odotan sitä.

Äänestä
  • Työhuoneessasi salaisesti huomenna

    Äänestä

Ei se minun haluamisestani ole kiinni, kyllä sen vastapuolekin olevan naisenkin pitäisi haluta.
Ja kyllä asialle pitäisi tehdä jotakin että asiat etenisivä oikeaan suuntaan.

Äänestä

Kohtalo toi meidät yhteen ja jos voisin päättää, kohtalo ei meitä koskaan erottaisi. Minä olen ollut sinun jo ensikohtaamisesta lähtien. Sinun ei tarvitse kuin pitää kiinni ja olen sinun ainiaan.

Äänestä
  • Kauniisti sanottu💘

    Äänestä

Olishan se hyvä, että asiat menis oikeaan suuntaan.

Äänestä

Johan kohtalo kokeillut?
Ensi tapaaminen
Ensimmäien salaviesti
Ensimmäisiin kavereihisi"törmääminen"yöllä pari vuotta sitten. (pikkuisen harmittaa se, etten terveisiä laittanut silloin).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


moimoisinä kirjoitti:

että kohtalo veisi meitä samaan suuntaan kuin aiemminkin, kohtaamisiin vai että tapahtuisi päinvastoin?

Olet yhä ajatuksissani, en vain tiedä olenko minä sinun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu