Vilkaiskaapa sunnuntain 21.10.2018 Keskisuomalainen-lehteä, sivun 9 alalaitaa. SAK:n aluejohtaja Ahti Ruoppila mainostaa SAK:n työsuojeluiltapäivää ja viereisessä ilmoituksessa SDP:n jutusteluhetkeä Lauri Ihalaisen, Riitta Mäkisen ja itsensä kanssa. SDP:n Rinne kiistää, että demareilla ei olisi kytkentää SAK:n kanssa. Sampo Terho on varsin oikeassa poliittisesta virityksestä demareiden ja SAK:n välillä. Törkeään poliittista käytöstä ja vielä lasten kustannuksella.
Demarit kusettaa!!!
15
451
Vastaukset
- erob
etkö ole huomannut sitä ennen ,näinhän se on aina ollut.
Tällä sosialistien valitsemalla tavalla kun punalippujen hulmutessa marssivat vaaleihin, niin jää vaalivoitto saamatta jos äänestäjillä on yhtään arviointikykyä. Silloin kun yhteiskunnan puolustuskyvyttömimmät, lapset ja vanhukset, jätetään ilman ruokaa, niin paatuneimmankin sosialismin kannattajan voisi luulla avaavan silmänsä. Ei kai kukaan omilla aivoillaan ajatteleva voi tämän poliittisen suunnaan toimijoita kannattaa? Tämä nyt nähtävä surkea sosialistien vaalikampanja on rimanalitus pitkään aikaan vaikka monenlaista on ennenkin nähty. Politikoinnin ymmärtää varmaan jokainen vaikka ei se juurikaan tuo mitään lisää ihmisten eloon mutta sen pitäisi pysyä siellä missä politikka on demokraatisen järjestelmämme mukaisesti ns. jokapäiväistä leipää. Politiikkaa ja sen varjolla lakkoilua ei pidä tuoda lasten päiväkoteihin, sairaaloihin, kouluihin ja mm. työrauhan alaisille työpaikoille. Politikointia varten on olemassa riittävästi forumeita kuten puolueet, eduskunta, kunnanvaltuustot ja media. Noissa paikoissa jokainen asiasta kiinnostunut saakoon kuuluttaa oman ideologiansa ylivertaisuutta ja sen kantokyky mitataan sitten delokraattisissa vaaleissa, joihin ei ole valitusoikeutta.
- ent.demari
Vuosikymmenet tuli demareita äänestettyä. Mutta kun johdossa oli työväestön ylin ystävä diktaattori Lipponen,niin alkoi uskoni horjua. Sitten tuli johtoon peruskoulunopettaja,jonka merkittävimmäksi teoksi jäi poseerata iltapäivälehdessä verkkosukkahousuissa. Tämä lakkoilu lienee ja toivottavasti jää Rinteen uran kohokohdaksi. Kyllä demarit ovat täysin vieraantuneet heitä ennen äänestäneestä työväenluokasta. Ammattiliittojen johdossa oleva puolue-eliitti tosin kuvittelee toisin. Toivottavasti työväestö vaaleissa muistaa,kuinka paljon tämä taas heille maksoi. Liittojen johdossa tämä ei tilipussia pienennä.
- OletteTekinTietämättömiä
Voi. Hallitus kusettaa vielä pahemmin ja koko ajan, muuta eivät osaakaan. Mikset syytä hallitusta lakoista? Ne tämän aloitti ja kun neuvotteluihin ei joko suostuta tai yritetään viedä heikennyksiä läpi kuuntelematta vastapuolta, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ruveta lakkoon. Onhan se harmillista, että vaikuttaa joidenkin elämään, mutta eihän lakko muuten toimisi. Ja kuka on kuollut tähän mennessä nälkään lakon aikana? Kyllä ruokaa kotoa ja kaupasta löytyy.
Mene vaikka Afrikkaan, niin näet todellisen nälän ja olemattoman terveydenhuollon ja koulutuksen. - Eikuvappumarssille
Suomen vasurit ovat niin viisaita,pystyvät jop kusettamaan jopa itseään.
- aeåöbnaqe
No, mitäs Sipilä tekee koko ajan? Kieli varmaan ruskeana paskan puhumisesta, muuta kun ei osaakaan. Jos hänen tahtoonsa ei suostuta eduskunnassa, niin uhataan hallituksen hajottamisella ja presidentin puheille menemisestä. Pääsisi hyvin Tampereen kaupunginteatteriin näillä näyttelijän lahjoilla.
- Toukotyöttekemätä
Mistä näitä keski-suomen vasureita riittää ,esim, touko aalto vihreät.alkoholin puuduttamia.
- Vaaleihinpuolivuotta
Miksi keski suomesta lähteneistä kansan EDUSTAJISTA muutama on kukkuu,kukkuu?
- nytonnäytönpaikkasuomel
Seuratkaa keuruun ehdokkaita listoilla tod, näk, Eläkeläinen joka kalastelee äänösiään
eläkeläisillä "hyvällä hoito mielistelyllä"!
Oli mamuskunnan 1 lekuri (vaikka ei pitänyt olla kuluja keuruulle) Sote ja maakunta tienestit kiinnostaa tietysti
Aina voi miettiä äänestääkö oikesti kansamme edustajaa
Vai €€ jen rakastajaa - Yksilö
Äänestä kokoomusta. Saat hyvät terveyspalvelut ilman päällekkäisiä pyrokratian kustannuksia. Ammattiyhdistykset imee yhteiskunnan varoja räikeillä kuvioilla. Lopetetaan tämä vedätys, mm. veroton vuokratulo.
- MuistakaaÄänestää
No höh. Tuohan on tiedetty jo vuosikausia. Mikä ihme tuo nyt on? Ja valtaosa puolueista kusettaa kaikin tavoin. Ihme, ettei paska suorastaan lennä suusta puhuessa. Ainakin tiedän, etten äänestä Kokoomusta, Keskustaa, SDP:tä ja Sinistä tulevaisuutta.
- Anonyymi
Kaksi demaria vetäytyy luottamustehtävistä Jyväskylän kaupunginvaltuustossa – taustalla syytteiden nosto törkeästä avustuspetoksesta
Jyväskyläläiset SDP:n kaupunginvaltuutetut Jari Blom ja Ahti Ruoppila ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä luottamustoimesta oikeudenkäynnin ajaksi.
YLE Jyväskylä 21.9.2020 klo 16.38- Anonyymi
No nyt on syytteet julkaistu (KSML 30.1.2021) ja käräjöinti alkanut noista edellä mainituista ja muista rötöksistä. Sosialismin perinteisimpien arvojen mukaisesti toimineet Ruoppila ja Blom ovat syytteessä yhdessä Pentti Tossavaisen (Säynätsalon entinen kunnanjohtaja) kanssa petoksista, väärennöksistä, avustusrikoksista yms. Jyväskylä on sosialistien pesäpaikka ja siellä on näitä syvissä vesissä uivia punakaartilaisia valtuustossa ja muissa päättävissä elimissä. Jälki on sen mukaista mutta huolettomuus on kunniassaan sillä eihän velkoja tarvitse koskaan maksaa kuten kommunistit (kuten Arhinmäki) ja sosialistit ovat ilmoittaneet. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ja miksipä eivät pitäisi) niin heidät valitaan uudelleen valtuustoon ja muihin merkittäviin asemiin.
- Anonyymi
Rikos kansaa vastaan ei sillä lievenny, että ovat tehneet sitä jo yli 100 vuotta.
- Anonyymi
Sanoisin ,niinkuin Hector lauloi - puolueista- Kukkaan ei oo yhtään mittää ! Siinä se.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915