Mihin siivoojan pitäisi venyä?

Eitarviienääihmetellä

Mietin vaan, kun alkaa tässä pikku hiljaa tuntumaan siltä, että siivoojia pidetään ihan robotteina.

Esimerkkinä seuraava haussa oleva paikka, jota esimiehen ihmetykseksi ja harmiksi kukaan ei tunnu haluavan, mutta mistähän johtunee?

Eli siis tällaiset työajat ja matkat:
työkohteet kaukana kaupungin keskustasta, osa "keskellä ei mitään" ja oma auto sattuneista syistä pakollinen.

Työ kohteessa A alkaa n. 1,5 h jaksolla klo 6. Tämän jälkeen jokunen joutotunti, jolloin siivooja joutuu joko keksimään jotain tekemistä ko. paikkakunnalla, tai ajamaan takaisin kotiin (monella työntekijällä matkaa saattaa tulla yht. n. 50-100 km).
Tämän jälkeen taas 1 tunniksi kohteeseen B (eli jokunen km kohteesta A).
Siinä sitten hyvässä lykyssä taas joku luppotunti, jonka jälkeen kohteeseen C (jonkun matkaa kohteesta B), jossa työaika taas sellainen n. 1 h.
Tämän jälkeen sitten päivän päätteeksi liihotellaan vielä illaksi viimeiseen kohteeseen, eli uudelleen kohteeseen A, jossa työaikaa taas muutama hassu tunti, työajan loppuessa illalla joskus klo 21. jälkeen.
Työpäiviä viikossa 6, eli myös lauantait kuuluvat mukaan (silloin tosin vain työt kohteessa A).
Eli periaatteessa kuitenkin olet kokoajan enemmän ja vähemmän liikenteessä välillä klo 6-21 jotain. Riippuen ajomatkoihin (joita riittää) ym. kuluvasta ajasta, hereillä aamuvarhaisesta iltamyöhään, ellet sitten ehdi käydä välillä kotona, esim. juuri nukkumassa (missä välissä hoitaa sitten kotityöt ym., jos on esim. perheellinen...?) .
Itselläni tuo työ tarkottaisi heräämistä viimeistään klo 4. jälkeen ja kotona olisin illalla aikaisintaan vasta joskus klo 22. jälkeen.

Mahdollisten suurten matkakulujen ohella tuossa on kyllä myös aika suuri epäkohta työaikojen suhteen.
Minkälaisilla yöunilla siivoojan oikein pitäisi selvitä?
Aika riskaabelia touhua, kun otetaan huomioon vielä (usein) pakollisen autolla ajon määrä!
Ja sitten vielä ihmetellään, kun kaikille töille ei löydy tekijöitä.
No ei varmaan kovin helposti tällaiselle käsittämättömälle silpulle!!
Robotti tuohon olisi sopivampi.

2

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ylitänköitseni

      Usein se robottiolo on, kun ei ole ehtinyt mitään ruokataukoa pitää, ja työpäivä venyy, osin sen takia että ed kerralla vuorossa ollut ei ole joitain asioita tehnyt, osin siksi että vehkeet ei ihan toimi kuin strömsössä, ja aikaa, kalliita minuutteja menee. Itsellä tilanne jossa muilla kohteen tekijöillä ei ole erästä yli puolitoista h vievää vaihetta- ja- sittenkin päivä pitäisi tehdä samaan aikaan, kuin nuo muut kohdetta tekevät.
      Koen vähintäänkin epäreiluna, kun sitten paikkaan mitä toisilta on jäänyt ohessa, ja teen sitä yli puolitoistatuntista lisäksi, mikä on vain minun hommiani.
      Asiasta ei ole voi nut rakentavasti keskustella kuormituksen tasaamiseksi. Koen lähinnä olevani "välttämätön", ja hyvin väsynyt tilanteeseen. Työpaikan vaihto kummitteelee jo mielessä. Kohteessa kyllä on huomattu että minulla menee. Tätä ei vain saisi olla, eli se pitäisi tehdä omalla ajalla, mikä on lisukkeena niinä päivinä kun minä olen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe