Pönttökävely

Kirkon messussa katuva syntinen seurakuntalainen voi tunnustaa yhdessä muiden kanssa syntinsä papin kautta Jumalalle ja pyytää anteeksiantoa ja armahdusta Jumalalta.

Pappi välittää koko katuvalle syntiselle seurakunnalle armahtavan Jumalan anteeksiannon, eli synninpäästön.

Tämä kirkon toimitus on vähintään yhtä pätevä kuin seuroissa yksittäiselle pönttökävelijälle saarnaajalta kaulaparannuksella annettu synninpäästö, tai saarnaajan penkkiin, koko seurakunnalle julistama syntien anteeksi saarnaaminen, eli synninpäästö.

Kummassakin tapauksessa syntien anteeksi saaminen riippuu silti kunkin seurakuntalaisen omasta uskosta, eli jaksaako uskoa kaikki synnit anteeksi omalle kohdalleen.

Tämän lisäksi pitää Isä meidän rukouksen mukaan kyetä antamaan anteeksi kaikille " jotka ovat itseämme vastaan rikkoneet".... Ellei kykene tähän, ei saa Jumalalta syntejään anteeksi vaikka pönttökävelisi putkeen vuoden ajan kaikissa seuroissa.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuohon voi lusätä vain Amen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pönttökävelijä kirjoitti:

Kirkon messussa katuva syntinen seurakuntalainen voi tunnustaa yhdessä muiden kanssa syntinsä papin kautta Jumalalle ja pyytää anteeksiantoa ja armahdusta Jumalalta.

Pappi välittää koko katuvalle syntiselle seurakunnalle armahtavan Jumalan anteeksiannon, eli synninpäästön.

Tämä kirkon toimitus on vähintään yhtä pätevä kuin seuroissa yksittäiselle pönttökävelijälle saarnaajalta kaulaparannuksella annettu synninpäästö, tai saarnaajan penkkiin, koko seurakunnalle julistama syntien anteeksi saarnaaminen, eli synninpäästö.

Kummassakin tapauksessa syntien anteeksi saaminen riippuu silti kunkin seurakuntalaisen omasta uskosta, eli jaksaako uskoa kaikki synnit anteeksi omalle kohdalleen.

Tämän lisäksi pitää Isä meidän rukouksen mukaan kyetä antamaan anteeksi kaikille " jotka ovat itseämme vastaan rikkoneet".... Ellei kykene tähän, ei saa Jumalalta syntejään anteeksi vaikka pönttökävelisi putkeen vuoden ajan kaikissa seuroissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu