Parisuhteeseen liittyvä ahdistus

antni

Voimakasta ahdistusta on vaikea kuvailla ihmiselle, joka ei ole sitä itse kokenut. Minulle se on kokonaisvaltainen olotila, jossa ei ole tilaa millekään muulle tunteelle. On vain lamaannuttava ahdistus ja sen takana jokin tuntematon ja näkymätön pelko. Jonkinlainen toimintakyky säilyy, mutta on täysin mahdotonta rentoutua, saati että voisi nauttia yhtään mistään. Ilo ja sosiaalisuus katoavat täydellisesti. Lisäksi ahdistustilassa mieleen nousee väkisin jatkuvasti epämiellyttäviä ajatuksia ja usein jokin niistä jää kiertämään päähän kuin vaaniva petoeläin. Monet kertovat paniikki- ja ahdistuskohtauksista että pelkäävät kuolevansa. Oma kokemukseni viikkokausia jatkuneesta ahdistuksesta, joka helpottaa väliaikaisesti ainoastaan iltaisin, on saanut minut pikemminkin toivomaan kuolemaa.

Pahinta tilanteessa on se, että jollain tavalla parisuhteeni laukaisee ahdistuksen. Keskustelemme kumppanini kanssa paljon ja olen kertonut myös ahdistuksestani. Olen onnistunut analysoimaan asiaa niin pitkälle, että tiedostan jollain tavalla pelkääväni häntä. Kiintymyssuhdeteorioihin perehdyttyäni olen myös ymmärtänyt, että lapsuudessa omaksumani kiintymistapa on niin sanottu "välttelevästi kiintynyt". Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minulle henkinen ja fyysinen läheisyys ovat ongelmallisia. Jollain tapaa pelkään läheisyyttä ja pystyn rentoutumaan täysin vain yksin ollessani. Ahdistusreaktioni käynnistyy yleensä kun olemme tapaamassa seuraavan kerran, mutta helpottaa oltuamme jonkin aikaa yhdessä.

En ole päässyt perille pelkoni ja ahdistukseni perimmäisestä syystä. Mahdollisesti ahdistus nousee tunteesta, etten voi itse vaikuttaa asioihin. Toisin sanoen koen, että omat rajani ovat uhattuina. Kumppanini ei kuitenkaan käyttäydy siten, että minulla olisi mitään todellista syytä pelätä. Ahdistuneisuuteni voimakkuus ei siis ole missään järkevässä suhteessa tilanteeseen. Siksi olenkin taipuvainen uskomaan, että parisuhde laukaisee jonkinlaisen "trauman" ja tunne kumpuaa jostain syvältä lapsuusmuistoista. Koska suunnilleen sama tapahtui myös edellisessä parisuhteessani melko erilaisen ihmisen kanssa, en oikein jaksa uskoa että syy olisi kumppanissani.

Haluaisin jatkaa mielenkiintoista ja elämää rikastuttavaa parisuhdettamme, mutten ole varma pystynkö siihen. Jatkuva ahdistuneisuuteni tuntuu aiheuttavan myös fyysisen stressitilan ja saattaa olla osasyy siihen, että olen muun muassa laihtunut melkein 10 kg. Olen kuitenkin hakeutumassa nyt perusteellisiin tutkimuksiin mahdollisten somaattisten syiden löytämiseksi tai pois sulkemiseksi. Iltaisin olen yleensä toiveikas ahdistuksen helpottaessa, mutta aamut ovat pelottavia. Olisin kiitollinen kaikista aiheeseen liittyvistä kokemuksista ja ajatuksista.

4

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omanpaikanlöytyminen

      Ihminen saa olla erilainenkin. Minäkin ahdistun ja koen samoin kun sinä. Tosin syystäkin.
      Itse olen analysoinut, että ihmiset ovat erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Jotkut haluavat olla enemmän omissa oloissaan jotkut eivät.
      Parisuhde pitäisi olla jokseenkin tasapainoinen ja kummallekin tilaa onnellisuuteen asti.

      • Kiitos kommentista! "Kohtalotoverit" ja vertaistuki auttavat tässäkin asiassa. Ahdistus on monimutkainen asia, jonka alkusyitä näyttää olevan vaikea tavoittaa. Erilaiset elämän kuormitustekijät näyttäisivät lisäävän herkkyyttä "tippua" ahdistustilaan. Toisaalta turvallisuudentunnetta lisäävät tekijät selvästi vähentävät ahdistumisen todennäköisyyttä.

        Sain hiljattain linkin juuri turvallisuudentunteen keskeistä asemaa valottavaan videodokumenttiin. Siinä esitetyt asiat ja disso ry:n sivuilta löytyvät kirjoitukset ovat antaneet minulle toivoa vähemmän ahdistavasta huomisesta. Kannattaa tutustua jos asia kiinnostaa: https://www.disso.fi/tietoa_traumasta_ja_dissosiaatiosta/kirjoituksia-ammattilaisilta/videodokumenttisarja-traumasta-psykiatri-anssi-leikola-peaceful-impact/


    • Ammattiauttaja

      Moi. Mielestäni sinun kannattaisi nyt hakea aika nopeasti joko yksin tai parisi kanssa ammattiapua.
      Kuvailemasi tilanne on itsellesi vaikea. Tarvitset ammattiapua.

      • Kiitos kommenista. Olenkin parhaillaan etsimässä traumaterapeuttia. Jonkin verran olen päässyt itsekin jo eteenpäin juuri tuon dissosiaationäkökulman avulla. Ilmeisesti olen jotenkin sulkenut pelottavat asiat ja hankalat tunteet mielestäni ja se on johtanut tilanteeseen, jossa tunne- ja ajatumaailmani ei ole enää yhtenäinen vaan se on jakautunut erilaisiin "olotiloihin".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      847
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe