Anteeksi uskominen on elintärkeä

ÄlkääKristitytEksykö

Ihminen joka ei ole tullut tietoiseksi synneistään, ei kaipaa anteeksiantoa.

Syntien tietoisuus musrtaa monet. Oma mieli ei suostukkaan sovintoon, (ottamaan anteeksiantoa vastaan), = ARMON ALLE.

Seuraukset tästä anteeksiantamattomuudesta itselle ovat kahdenlaisia.

Yhtäältä ihminen voi musertua lain alle. Tunto jatkaa syyttämistään, ja syytetty musertuu anteeksiantamattomien taakkojensa alle.

Toisaalta ihminen voi alkaa rakentamaan itsepyhitystä, hyviksi kokemiensa tekojen avulla.

ARMOSSA LEPÄÄVÄ omatunto toimii LEVOSTA JA RAUHASTA KÄSIN, KIITTÄEN JA ILOITEN SIITÄ, - MITÄ HYVÄÄ KRISTUS ON HÄNELLE TEHNYT.

24

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ÄlkääKristitytEksykö

      Heikkouskoisille Jumala on hyvyydessään järjestänyt "armovälineet". Evankeliumin sanat saa kuulla uskovan läheisen suusta kerrottuaan hänelle vaivoistaan ja kyvyttömyydestään uskoa Jumalan armolupauksiin. Samoin saa tulla Herran pöytään nauttimaan sovituksen sanoista Herran Pyhässä Ehtoollisessa, jossa Kristus tarjoaa konkreettisesti ruumiinsa ja verensä, jotka hän uhrasi syntiemme sovitukseksi ristillä Golgatalla.

      Jumala on hyvä. Hänen tahtonsa on että me kaikki uskoisimme sydämissämme evankeliumin ja tulisimme Jumalan armosta osallisiksi.

      • teeparannusjakäänny

        Olet palstan yksi suuri eksyttäjä tuosta hienosta nikistäsi huolimatta.

        Mitään takaportteja ei Jumala ole järjestänyt millekkään heikkouskoisille, vaan kaikille kuuluu sama evankeliumin saarna, tehkää parannus ja kääntykää, että syntinne pyyhittäisiin pois !

        Heikkouskoiselle Tuomakselle Jeesus itse sanoo mm; älä ole epäuskoinen vaan uskovainen ! Taas on kehoitus toimimaan, eikä odottamaan selällään maatren kuinka Jumala uskoo ja Jeesus uskoo heikon puolesta kuten täällä aina välillä neuvotaan.
        Ilman uudestisyntymistä ei ole mitään uskoa, ei heikkoa eikä vahvaa, se on hyvä pitää mielessä.
        Ja se uudestisyntymä ei tule minkäännimisissä kasteissa eikä johonkin piiriin kulumisessa, vaan se on omakohtainen kohtaminen Jeesuksen kanssa, ilman sitä on vain farisealaista "meidän joukossa" kulkemista tunteiden mukaan ja syntilistaa seuraten.


    • ÄlkääKristitytEksykö

      Uskolla Kristukseen puhdistuvat sekä sydän että omatunto.

      Paholaisen tahto on, ettemme uskoisi Kristukseen ja tulisi vapaiksi syyllisyyden ja häpeän taakoistamme.

      Tämä johtaa moniin tuskiin ja harharetkiin. Taakoitetut etsivät lohdutusta pseudoseksistä, päihteistä, huuneista, viihteistä, rahasta, harrastuksista, lääkkeistä, tavarasta, muiden syyttelemisistä, etc.

    • ÄlkääKristitytEksykö

      Sokea olet joka Kristuksen evankeliumia takaportiksi nimität.

    • pitäisisanoaainakin

      Armonvälineet ovat kirkkoisien ja paavien keksintöä, Raamattu ei sellaisista puhu sanan sanaa.

      Mikään talismaani mikään kaste mikään rukousnauhojen hyoistely mikään seuroissa istuminen eikä mikään ei voi olla korvaavana sille että yksilö Pyhäbn Hengen vaikutuksesta tahtoo omien syntiensä tähden kääntyä pois pahoilta teiltään, tehdä parannuksen Jeesuksen puoleen, jolloin Hän uudestrisynnyttää avuksi huutajan elävään toivoon ja uuteen elämään.

      Siinä on ne armonvälineet, eli usko kääntymys ja parannus, kaste upottamalla Raamatun mallin mukaan, mitään muuta ei ole olemassa.

      ketään ei voi kastaa ennenkuin uusi elämä on syntynyt, sitten vasta voidaan vanha hukuttaa, ja uusi alkaa elää, eikös sen jo terve järki sano!

      • "pitäisisanoaainakin"
        -
        Miksi nimitetään Matt.5:3-11. jakeissa mainittuja autuuden tuntomerkkejä.
        Onko ne jossakin tekemisissä armon välineiden kanssa?
        -


    • ÄlkääKristitytEksykö

      Kuten olen usein todennut, usko jalostuvaan ihmislihaan elää vahvana. Näin on vaikka jokainen näkevä näkee millainen haiseva raato ihmisliha on.

      • pahaonhajutodella

        Puhutko nyt itsestäsi ?

        Raamatun oppi on että liha naulitaan ristille, ja samaan oppiin kuuluu parannuksen tekeminen kääntyminen ja molemmat tarkoittavat samaa eli lihan elämä päättyy siihen prosessiin.


    • ÄlkääKristitytEksykö

      Tyhjäksi tuleminen ja armon alle alistuminen onkin ahdas portti syntisille. Ylpeys on näet perisynnin juuri.

      • oijoisokeutta

        Et sinä voi mihinkään armon alle alistua ennen kuin teet paranniksen ja käännyt!
        sitten vasta alkaa se armon alla eläminen.

        ylpeys lutterin puolesta kuluttaa monet kirkkolaiset.


    • ÄlkääKristitytEksykö

      Kamalinta on katsella oman parannuksen tehnyttä ylpeyttä.

      • vaarinklaseillako

        Ilmeneekö se millä tavalla?

        sitenkö että turvautuu Raamatun oppimuotoon, vai miten?


    • ÄlkääKristitytEksykö

      Ihminen tarvitsee jonkun pohjakosketuksen, jossa oma hurskaus osoittatuu valheeksi.

    • Omavanhurskaus piru vihaa Martti Lutheria, eikä ihme. Kirkastihan hän meille elämämme tärkeimmän asian puhtaan uskonvanhurskauden. Kristuksen opin!

      • etkötunnehistoriaa

        MIten se kirkastaminen ilmeni niissä vainoissa jota tämä munkki harrasti aikansa uskovia ja juutalaisia kohtaan?


      • ÄlkääKristitytEksykö
        etkötunnehistoriaa kirjoitti:

        MIten se kirkastaminen ilmeni niissä vainoissa jota tämä munkki harrasti aikansa uskovia ja juutalaisia kohtaan?

        Miksi valehtele?


      • saaoppiauuttakin
        ÄlkääKristitytEksykö kirjoitti:

        Miksi valehtele?

        En minä valehtele se on syntiä kaiken lisäksi!

        kai sen verran nyt historiaa tunnet että edes oppiherrasi maallinen vaellus olisi tuttua.
        lue nyt vaikka tuosta aluksi jos se auttaa asiaa.

        http://www.inri.fi/kaste/luther.htm


      • saaoppiauuttakin kirjoitti:

        En minä valehtele se on syntiä kaiken lisäksi!

        kai sen verran nyt historiaa tunnet että edes oppiherrasi maallinen vaellus olisi tuttua.
        lue nyt vaikka tuosta aluksi jos se auttaa asiaa.

        http://www.inri.fi/kaste/luther.htm

        Sen verran tekstiä tuntien , en pidä Lutheria
        tuommoisten tekstien kirjoittajana ja toiseksi,
        hän kuoli jo 1546 vuonna-


    • kertokaasekohta

      Missä Raamattu puhuu anteeksi uskomisesta?

      eikös juopporetku voi uskoa helpostikin anteeksi syntinsä ja jatkaa juomistaan!

      • ÄlkääKristitytEksykö

        En tiedä? Mutta uskon että juopot ovat yleensä rehellisiä itseensä nähden. Päinvastoin kun tekopyhät jotka luoytavat itseensä ja tuomitsevat muita omien arvailujensa perusteella.


      • hyväolisioppia
        ÄlkääKristitytEksykö kirjoitti:

        En tiedä? Mutta uskon että juopot ovat yleensä rehellisiä itseensä nähden. Päinvastoin kun tekopyhät jotka luoytavat itseensä ja tuomitsevat muita omien arvailujensa perusteella.

        Juopot ei vät ole rehellisiä. on todella harvinaista että juoppo sanoo itseään juopoksi, mutta kaikenmailman selitykset kyllä kuulee.

        ei alkoholistikaan ole oikeastaan koskaan omasta mielestään alkoholisti, ennemmin sitä kysyjä hänen mielestään, kun sellaisia kysyy.

        ei pitäisi kirjoittaa sellaista anteeksiuskomista kun ei edes tiedä missä sellaisesta puhutaan!
        no vastaan itse, eli ei missään sellista Raamattu opeta.


      • VarokaaOmavanhurskaita
        hyväolisioppia kirjoitti:

        Juopot ei vät ole rehellisiä. on todella harvinaista että juoppo sanoo itseään juopoksi, mutta kaikenmailman selitykset kyllä kuulee.

        ei alkoholistikaan ole oikeastaan koskaan omasta mielestään alkoholisti, ennemmin sitä kysyjä hänen mielestään, kun sellaisia kysyy.

        ei pitäisi kirjoittaa sellaista anteeksiuskomista kun ei edes tiedä missä sellaisesta puhutaan!
        no vastaan itse, eli ei missään sellista Raamattu opeta.

        Miksi valehtelet.

        Ethän sinäkään usko olevasi omavanhurskas, vaikka hengellinen ylpeys ja lihasta kersuminen haisee pahalta jo kauas.

        Mikä sinä olet sanomaan kenestäkään päihderiippuvasta mitään? Sehän on Jeesuksen asia kenelle hän antaa uskon ja kenet HÄN pelastaa.

        Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."


      • eihyvänenaika
        VarokaaOmavanhurskaita kirjoitti:

        Miksi valehtelet.

        Ethän sinäkään usko olevasi omavanhurskas, vaikka hengellinen ylpeys ja lihasta kersuminen haisee pahalta jo kauas.

        Mikä sinä olet sanomaan kenestäkään päihderiippuvasta mitään? Sehän on Jeesuksen asia kenelle hän antaa uskon ja kenet HÄN pelastaa.

        Ap. t. 10:43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

        Tajuatko millainen ristiriita on tuossakin kommentissasi, ensin sanot että Jeesus vetää arvalla kelle uskon antaa ja heti perään lainaat Raamattua jossa on ihan päinvastainen sisältö !!??

        Arvallako sinä noita kohtia otaty esiin, kun mitään lookisuutta ei jutuissasi ole.


      • eroon_juoppoudesta
        hyväolisioppia kirjoitti:

        Juopot ei vät ole rehellisiä. on todella harvinaista että juoppo sanoo itseään juopoksi, mutta kaikenmailman selitykset kyllä kuulee.

        ei alkoholistikaan ole oikeastaan koskaan omasta mielestään alkoholisti, ennemmin sitä kysyjä hänen mielestään, kun sellaisia kysyy.

        ei pitäisi kirjoittaa sellaista anteeksiuskomista kun ei edes tiedä missä sellaisesta puhutaan!
        no vastaan itse, eli ei missään sellista Raamattu opeta.

        Hyvä "hyväolisioppia", juopot kai voivat olla rehellisiä ja epärehellisiä? Ainakaan he eivät ole sen
        juoppouden eli päihderiippuvuuden takia ole epärehellisiä? Oletko eri mieltä? Esikoislestadiolaisissa aivan samoin? Löytyy rehellisyyden suhteen monenlaista tien kulkijaa? Aivan samanlaista porukkaan kuin kaikki muutkin, juopot, huorat, murhamiehet ja varkaat? Mutta kun vain tässä siunatussa Kristillisyydessä, jossa vain on Elävä Usko, voi saada nuokin epärehellisyydet anteeksi ja kun ei siellä juoppoja suvaita, niin heillä ei ole mitään mahdollisuuttako?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1182
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      45
      619
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      301
      554
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      538
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      519
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe