Hei vaan,
Paljon negatiivista juttua päihteistä ja huumeista, mutta haluan tällä avauksellani selvin päin aloittaa keskustelun huumeiden ja päihteiden positiiivisista vaikutuksista.
eli onko kellään hyviä eli positiivisia juttuja kerrottavana eli sellaisia että olisi niinkuin jotain pidemmän päälle suotuisaa ja kehittävää päihteistä aiheuttanut, mutta kuitenkin ymmärtäen, että niillä on paljon ja jopa enemmään negatiivisia vaikutuksia kuten esim. kannabiksenkäytöstä johtuva syöksykierre vahvempiin aineisiin, mutta en minä niistä tänne halua tulla jaarittelemaan vaan kerron suoraan omakohtaisen kokeukseni ja toivon, että vastaavia kokeneet kertovat omia juttujaan ja toivon, ettei palstan sheriffi poista taas vipiittömällä hyvyydelläni ja totuudenmukaisuudella tarkoittamiani avauksiani vaan mielummin tukee jotain huumekauppaa niinkuin näyttää nykyään olevan kun poistaa selkeitä avauksia. Siis se oma juttu ja ok myönnän ottaneeni muutaman keskioluen. Mutta siis ne päihteisen hyvät vaikutukset minulla että kannabiksenkäytön vuoksi ja seurauksena minun corpus callosumi kehittyi (magneettikuvissa ne jopa arbuusin kokoiset) ja tämän seurauksena kehitin maailman hienoimman improvisaatiorummunspottotyylin ja ammattilaiset nimesivät kehittämäni tekniikan ja minulle kasvoi myös otsiini sarvimaiset luuharjanteet. ne näkyy kyllä videoillani. Tässäpä huumeiden yms käytöstä seurauksena syntynyt positiivinen juttu ja mielelläni lukisin vastaavia tarinoita. kiitos kaikille galluppiin osallistuneille.
huumeiden hyvät vaikutukset -kysely
22
1184
Vastaukset 22
- Publicslutfromhell
olen kyllä mwöko jurrissa
- jaazxmies
nyt mietin siis jännä ajatella. sodan aikaan (jotkut väittää, ettei sotaa ole pllut ja salaliitoteoria), mutta minä uskon. silloin oli pervitiiniä ja se on amfetamiini ja hybä.puoli on , että iöman sitä oltaisiim ehkä hävitty sota, koska tistelupartiomiehet eivät olisi koskaan jksneet hiihtää takaisin. Ne on ollert sellisia rääkkejä, ettei ketään muu.sellaiseen pysty ja niiden jälkeen oksennusta ja hirvittäviä väsymyatiloja samanlaisi kuin itselläni joskus mutta tässä yksi todellinen huumeiden hyvä puoli.
- Lääkettä
Jos on vaikka jalka poikki, pistos jotain opiaatti pohjaista auttaa kipuun tehokkaasti.
Varsinkin jos ei ole väärinkäyttänyt tai muuten toleranssia. - itse.en.käytä
enkä kerinnyt kysymään lapsuuden ystävältäni oliko huumeissa mitään positiivisia , ja hyviä vaikutuksia. R I P
- Tossex
Kannabis on ainakin koko maailman monipuolisin lääkekasvi, joten sillä on paljon hyviä vaikutuksia.
- ammattilaisen.kommentti
Joku anestesia lääkäri osaisi varmasti kertoa parhaiten huumeiden ja päihteiden hyvistä ja huonoista vaikutuksista.
- Herrno
Hei vaan! Laitatko vielä linkin soittoosi?
- Publicslutfromhell
kiitoksia vastauksistanne. On mielenkiintoista aina keskustella aiheellisesti ja asiallisesti. Eli aiheena kannabis ja todisteet pprytiteoriasta. Ne jotka haluavat nähdä sarvenkuvani tai linkkejä soittooni, niin tervetuloa muusikoiden nettiin. Todistusaineistohan on esitetty siellä ja on kyllä jännä ajatella, että olen tämän hetken maailman paras improvisaatiosoittaja.
- Maress
Oletko nyt sama valehteleva häirikkö, joka leikki Mikkeä Facebookissa?
- Kakkoo
" Todistusaineistohan on esitetty siellä "
Laitatko linkin keskusteluun, niin vilkaisen todisteitasi? - Mannisto
"pprytiteoriasta"
Mikäs teoria tuollainen on? - Muini
"Todistusaineistohan on esitetty siellä"
Laitatko sen linkin vai et? - Lordos
"linkkejä soittooni,"
Miksi pitäisi tulla jonnekin Muusikko.nettiin? Etkö voi laittaa niitä linkkejä tänne, jos siis sinulla jotain linkkejä on?
- Kanol
Olennainen asia kaikille muistettavaksi:
"Valtaosalle kannabiksen käyttäjistä ei aiheudu todettavaa fyysistä tai psyykkistä haittaa edes pitkäaikaiskäytössä (Lancet 1995)."
Ei edes kannabiksen lääkekäytössä, jossa vahvaa kannabista käytetään kuitenkin ihan joka päivä jopa useita grammoja. Paljon enemmän siis mitä päihdekäyttäjät kannabista käyttävät. Kannabis lienee siis sitä vähähaittaisempaa mitä enemmän sitä käytetään, koska lääkekäytössä haittoja ei ole esiintynyt edes sen vertaa, että niistä olisi saatu aikaan jotain kannabislääkityksen haitoista kertovia artikkeleita.- kysynpävaa
Onko kukaan käynyt Karpalo-Projektin kurssin ?
- JukkaKukkaPenkkiukko
Jos tieliikenteessä kuolisi yhtä monta ihmistä kuinka monta ihmistä alkoholi vuodessa tappaa, kyseessä olisi katastrofi.
Alkoholin suhteen lähinnä kohautetaan olkapäitä ja todetaan, että sellaisia kovat huumeet ovat, ja tämän jälkeen helpotetaan alkoholin saatavuutta.
ja kiristetään sensuuria. - Suomiukk0
Hyvää vaikutusta on että opioideja vetäneenä voin ajatella (tai olla ajattelematta) ex-vaimoani ja hänen petturuuttaan tuntematta tappavaa tuskaa. Eli huimausaine auttaa henkiseen kipuun aika nätisti.
- Anonyymi
Nyt puoli vuotta myöhemmin onnistuttuani koukuttamaan itseni, toleranssini ovat nousseet ja vanha tuska nostaa päätään. Uutena tuskana riippuvaisuus. Tiesin sen kyllä jo aloittaessani mutta masennuksen ja ahdistuksen takia en vaan jaksanut välittää. Huonoina päivinä toivon että olisin itkenyt silmät päästäni ennemmin kuin hommannut itseni tähän pirulliseen ja julmaan koukkuun. Aineilla on se hyvä vaikutus mikä saa käyttämään niitä ja ne pahat vaikutukset tulevat yleensä vasta myöhemmin. Eli en todellakaan suosittele kenellekään opioideja sydänsuruihin. Lopulta ne surut on kuitenkin kohdattava ja opittava elämään niiden kanssa. Joskus tulee se piste että hyvääkin tulee elämään. Narkkaamalla sen hyvän saa kyllä helposti tuhottua. t:Suomiukk0
Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111348
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.94485Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20480Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e94457Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
- 42410
- 52403