Suomessa on aurinkovoimabuumi, heh !
Olen kehittänyt ja käyttänyt omaa pientuulivoimaa nyt 15 vuotta ja voin kokemuksestani sanoa, että tuulivoimalani, järeä 2Kw voimala, jonka lukuisissa teistässäni löysin ja aivan ylivoimainen, järeydeltään ja tuotoltaan, joka tuottanut vuositasolla 5000-7000Kwh, on aivan toisella
tuottotasolla, kuin minkään tasoinen aurinkovoimala, joita olen myös ollut mukana asentamassa ja itsellänikin on 5Kw aurinkovoimala.
Aikoinaan aloitin monia keskusteluja omasta tuulivoimasta Suomesta, lukuisilla eri foorumeilla.
Perusteenani oli, kun omilla rahoillani testasin useita eri pientuulivoimaloita ja kirjoitin kokemuksiani niiden tuotoista ja kokemuksistani jne
Kaikkiin niihin foorumeihin aloitin keskustelun ja yritin myös aloittaa uuden keskustelukulttuurin, josa kirjoitettaisiin omalla todellisella nimellä.
Tuloksena oli, että trollitehdas ja nimettömänä kirjoittelu oikeastaan voitti asiassa, ainakin luuli niin..
Nyt ylläpidän facebookissa Pientuulivoima ryhmää.
Mutta parhaiten edelleen asia toimii vanhanaikaisella ja hyväksi koetulla "pusikkopuhelimella" ja aikoinaan kun yli 10V sitten aloitin oman "kulttuurini" asiassa ja aloin kirjoittaa omalla nimelläni.
Yhteydenottoja tulee edelleen ja on saatu aikaiseksi vuosien saatossa melkoisestikin.
Antero Rantanen
Puh numeroani en voi enää mainita, kun poistettiin kirjoitukseni täältä sen vuoksi.
Soitin Suomi 24 toimitukseen ja kysyin asiaa ja ihmettelin.
Tietosuojalain vuoksi ei voi puh numeroa mainita.. no se siitä avoimuudesta jne heh..

Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko ensi kesä taas kuiva ja kuuma?! Oiva metsäpalovaara tuulimyllyalueilla! Tuulimyllyssä on satojen metrien korkeudella suuri määrä polttoainetta. Tarvitaan vain ukkonen, laitteiston oikoseen meno, konevika tai muu jumi niin järkyttävä tulipalo tuulimyllyn huipulla ja maastossa on valmis.
Onko tuulimyllypohatat tulleet tätä pikku seikkaa ajatelleeksi? Tämäkö on nyt se tuleva Jumalan lähettämä tulimeri, josta Raamatussa puhutaan?
Tuulimyllyjen purku heti! Ennen ensi kesän kuivaa ja kuumaa kautta.
Tuulivoimalapalo Haminassa:
https://m.youtube.com/watch?v=9gxHSJerZfU
Rannikolla toimii kun tuulee ,sisä maassa ei tuule !
Rannikolla tuulee aina 3-20ms ja sisämaassa 0-8ms
Eli vain rannikolla ja ison järven rannalla toimii tuulivoimala !
Taitaa olla pientuulivoima aika poissuljettua kaava-alueella?
Kerro+ihmeessä+millä+ja+missä+saat+2+kilowatin+ropelillasi+peräti+5000-7000+kilowattitunnin+vuosituotannon+eli+käyttökerroin+on+huikeat+28+-+40+%.!
Missä+päin+Suomea+tuulimylly+voi+saavuttaa+40+prosentin+käyttökertoimen???+Siis+pelkällä+tuulellako??
Pelle+Peloton,+Macgyver+ja+kaikki+maailman+muutkin+ropelihatut+kalpenevat+keksintösi+rinnalla.+Että+40+%+jo+15+vuotta+vanhalla+viritelmällä??!!
Tuulivoimayhdistyksen+mukaan+vuoden+2017+lopussa+Suomen+tuulivoimakapasiteetti+oli+2044+MW.+Kapasiteetilla+tuotettiin+sähköä+4,8+TWh.+
Se+tekee+käyttökertoimeksi+26,8+%.
Siihenkin+nähden+olet+keksinyt+vähinttän+lööpin+arvoisen+vekottimen!!
http://www.tuulivoimayhdistys.fi/tietoa-tuulivoimasta/tietoa-tuulivoimasta
Melko+hyvin+tuo+15+vuotta+vanha+viritys+40+prosentteineen+pärjää+myös+maailman+tehokkaimman,+Vattenfallin+93,5+megawatin+ropelipuiston+kanssa,+vaikka+se+on+sentään+Skotlannin+rannikolla.+Sen+käyttökerroin+312+gigawattitunnin+vuosituotannolla+olisi+vasta+38+%.
Kustavissa meren rannalla
Kustavissa tai Pa.skannettavissa, mutta käyttökertoimeltaan yksi maailman parhaista ropeleista pyörii siellä. Onko niissä maisemissa kenties kaupallisiakin rusetteja?? Ellei, miksei?? Kustavi äkkiä täyteen rusetteja, kansa vaatii.
täällä etelä pohjanmaan lakeuksilla tuulee kuin järvellä, mutta nuonosti näkee koti voimaloita hintako on sitten esteena hankintaan,
Valitettavaa ettei Pohjanmaa lakeuksilta löydy Antero Rantasen murskaavaa tietotaitoa ilmaisen tuulienergia hyödyntämiseen !!!