Mulla on jatkuvaa väsymystä ja muistihäiriöitä. Lisäksi vertailen itseäni jatkuvasti muihin ja ajattelen että olen huonompi ja vähäarvoisempi ihminen kuin muut. En uskalla mennä lääkäriin, koska olen ujo. Mitä teen? Onko muita samassa tilanteessa olevia?
Masennustako?
Väsynyt
7843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mäkin olen aika ujo ja kärsin aika pahasta masennuksesta mutta pistin vaan silmät kiinni ja soitin psykologille varatakseni ajan... Ei se niin kauheeta ollu mitä ensiks ajatteli...
Lääkäriä ei ujoutesi haittaa! Mitäkö teet? Aloitat vaikka terkkarista, mielenterveystoimistoihin on ainakin meillä lähes 2 kk jonot. Olen likimain samassa tilanteessa, kuin Sinäkin, ehkä vain ujous ei niin vaivaa, mutta masennus ja ahdistus kuitenkin lisäksi. En muista, miten itse aloitin. Luultavasti työterveyslääkäriltä. Mutta n. 15 vuotta ollaan silti oltu hengissä, joskin puolet siitä jo työkyvyttömyyseläkkeellä!
Itselläni on juuri kuvaamasi piirteet,väsymystä ja muistihäiriöitä, samoin noita itsensä arvostamattomuus-ongelmia. Olen puhunut noista muistihäiriöistä mielenterveysterapeutilleni mutta hän ei tunnu ottavan kuuleviin korviinsakaan asiaa. Tänään luonani kävi kahvilla 2 samalla masennus-kuntoutuskurssilla kanssani ollutta kaveria ja molemmat äimistelivät että onpa ihme kun terapeuttia ei pätkääkään kiinnosta moinen asia. Jo pari-kolmetuntinen yhteinen kaupunki-kotiin kahville-reissu toi ilmi myös heillekin mun sekoilun ja muistamattomuuden, unohdan melkein heti mitä aiemmin tai 'äsken' puhuttiin tai sovittiin,ikäänkuin en olisi koskaan kuullutkaan asiasta kun siitä mulle muistutetaan. Mitä mun pitäis tehdä? - kysyn itseltäni kun asiantuntijaa ei kiinnosta!
minulla on aivan samanlaisia muist,katkoksia.esim.jos luen päivän lehtiä niin luetut asit unohtuu miltei heti ja lisäksi ajatukset pyöri samanaikaisesti jossain muualla.jos keskustelen toisen kanssa niin kohta kysyn jotta mitäsä äsken sanoit.nyt olen ollut sairas lomalla 2kk ja näillä näkymin viellä pidemmpään.
Kävin äsken yksillä muovitörppö-kutsuilla ja siellä sattumoisin tapasin vanhan tutun jonka kanssa synty juttua masennuksesta, ja kävi ilmi että hänkin oli ollut jo 2 vuotta s-lomalla eikä varmaan vieläkään ole lähelläkään töihinmenokunnossa. Samanlainen liian ylitunnollinen orja kuin olen itsekin ollut konttorirottana (ja tyhmä vielä, ainakin siis minä). Ite olen ollut jo 9 kk, s-loma on toukok. loppuun asti ja tuntuu että en todellakaan pärjää töissä näillä 'eväillä' vielä. Kävin tänään psyk.terapeutilla ja puhuin muistihäiriöistä, niin hän ohjasi mut muistineuvolaan palikkatesteihin. -Se ei muistia varmaan paranna mutta antanee osviittaa jonnekin suuntaan (?!) Sitten vielä on ehkä tulossa neurologiset kokeet, että onko kaalissa kaikki kunnossa.-Sulla on varmaan vielä se alku'shokki' päällä, eli anna ajan kulua ja totuttele itseäsi asiaan, mulla meni muutama kuukausi ennenkuin tajusin, että ei tämä maailmanloppu olekkaan.
kävin pkks-muisti kokeissa(palikka testi)vaikka kuika yritin paneutua ja muistaa annettuja ja kysyttyjä tehtäviä en muistanut puoliakaan niistä ja seuraavana päivänä kun yritin muistella niitä kysymyksiä niin en enää muistanut yhtäkään niistä.Elikkä jos vaikka tälä muistilla pitäisi opiskella jotain niin saattaisi opelta mennä kanssa muisti.
ja on totisesti kamalaa,kun ei voi luottaa itseensä.Mene lääkäriin,kyllä saat avun.Muistikatkot yms.kuuluvat masennukseen.Nyt itselläni paremmin asiat ja mustikin palautunut pikkuhiljaa.