Ensimmäinen tapaus suomessa.

Murhaajasuomi

Suomen kansalainen joutuu pakenemaan maasta ja vaihtamaan kansalaisuutta jatkuvan suomen viranomaisvainoamisen ja murhayritysten vuoksi.
Mitä eroa on oikeastaan suomella ja itänaapurilla, joka lähetti agenttinsa surmaamaan oman maan kansalaisensa britanniaan. Saman teki suomi, lähti ulkomaille murhaamaan kansalaistaan aikoen lavastaa itsensä epäilyistä ulos.

11

644

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rusinastakaasuanaamaan

      Ota nyt kiltisti hiukan kaasua ja pidä turpa kiinni

    • AlkaaKiinnostamaan

      Missä lehdessä tästä oli juttua ?

      • Ei todennäköisesti missään. Kyseessä on valitettavasti psykiatrinen potilas, joka uskoo psykiatrien vainoavan häntä. Kurjaa silti, että joutuu pelkäämään, vaikka pelko aiheeton onkin.


      • Anonyymi

        Suomen viranomaiset yrittivät tapattaa sen ulkomailla, kun eivät pystyneet estämään passin myöntämistä. Hengenlähtö oli lähellä..
        Sen verran kaupunkipolitiikan nimiä on ryvetetty että lavastaa pitää ettei häkki heilahda, ja uhattiin venäläisellä kaasuexpertillä. eikä turhaan. Sen tekivät, uhkaussoittojensa jälkeen. Tappajia ovat.


    • perusninjat

      Ja varkahat tuloo lukkujen läpitte jäläkiä jättämättä. Melekoosia houriinia ovat.

    • Suomimurhaajat

      Kyseessähän ei ole psykiatrinen potilas. Siksi suomi koitti hänet tapattaa kotimaassa, ja myöhemmin ulkomailla.
      Uhkaussoitot on tallessa ja kaikki näyttö on.
      Suomi on yrittänyt murhauttaa kansalaisensa. Asia on nyt poliittinen.

      • ykshörhöpalstalonjo

        Jos kaikki näyttö on tallessa, niin miksi et tuo niitä julkisuuteen.
        Tällä palstalla ei asia etene.


      • kantsiihypätäyliaiheen
        ykshörhöpalstalonjo kirjoitti:

        Jos kaikki näyttö on tallessa, niin miksi et tuo niitä julkisuuteen.
        Tällä palstalla ei asia etene.

        Pitää varmasti paikkansa sanonta, että hullun kanssa on turha väitellä.

        Jos koettaa keskustella järkevästi, niin hullu ei ymmärrä.
        Jos taas yrittää mennä hullun tasolle, niin häviää varmasti, koska hullulla on sillä tasolla liian vankka kokemus.


      • saituomionkinjo

        Psykiatrinen potilas ON kyseessä.Sai tuomion ex vaimonsa nimellä haukkumisestakin.Soitti kuonoaan tällä palstalla herjaillen naista nimellä.Täysin pipi päästään ja homma näkyy jatkuvan.Saisi ottaa hiukan kaasua nyt vaan ja olla aika hiljaa.


      • Kaasua
        saituomionkinjo kirjoitti:

        Psykiatrinen potilas ON kyseessä.Sai tuomion ex vaimonsa nimellä haukkumisestakin.Soitti kuonoaan tällä palstalla herjaillen naista nimellä.Täysin pipi päästään ja homma näkyy jatkuvan.Saisi ottaa hiukan kaasua nyt vaan ja olla aika hiljaa.

        Ilmankos palsta on saanut olla ilman häirikköjä.

        Mahtaako tämä joka ei ilmeisesti rakasta ulkomaalaisia, olla sama henkilö.

        Pakkomielteet vieneet voiton.


      • eieespersuttairottaa

        Mikähän puolue ottaa asian vaaliteemakseen.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1114
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      820
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      573
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      522
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      504
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      493
    9. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    10. Sinun kanssasi

      Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver
      Ikävä
      36
      476
    Aihe