Reaganilta: valoisasti vastavirtaan Kärsämäki!

Hyvin menestyvä tarina ruokkii koko kuntaa. Ensikädessä on kyse positiivista tarinoista, mutta Kärsämäki on kääntänyt vastoinkäymisetkin aina voitokseen. Kärsämäki on paistatellut hyvien uutisten valossa koko syksyn. Kunta on rakentanut yrittämiseen ja asumiseen perustuvia brändejään suunnitelmallisesti. Nyt nämä molemmat linjaukset ovat saaneet todellista lihaa luiden ympärille arjen teoissa. Parhaiten se on näkynyt kyläkuvassa uutena asuntorakentamisensa ja eteläisen liikennenympyrän ympäristöön hahmottuvana uutena liikekeskittymänä. Asukkaat ovat kokeneet Kärsämäen viihtyisäksi ja miellyttäväksi elinympäristöksi ja väkiluku on kääntynyt nousuun. Kärsämäestä on tullut parempi, isompi ja voimakkaampi.

http://www.nihak.fi/fi/vakiluku/

Tänä päivänä yrittäjät aistivat Kärsämäen yrittäjäystävälliseksi ja valtakunnan uutisaiheisiin Kärsämäki on noussut uutisoitaessa aiheita uusista innovaatioista ja menestystarinoista. Tämä vahvistaa paikkakuntamme identiteettiä ja voimistaa asukkaiden uskoa tulevaisuuteen. Näin pitää ollakin. Siihen Kärsämäki pyrkii ja pystyy.:)

https://yle.fi/uutiset/3-10462791

https://yle.fi/uutiset/3-10040900

Reisjärven tilanne, vuodeosastoa nyt uhkaava alasajo, on hyvä muistutus siitä, että Kärsämäen "kuntakapina" oli oikeanlainen korjausliike. Kärsämäellä vuodeosasto on säilynyt. Selänteessä ollessamme olisimme sen jo menettäneet. Pyhäjärvi on toinen uppoava laiva.

Kirsikkana kakussa voidaan todeta, että työttömyys Kärsämäellä on ollut koko vuoden laskuvoittoista. Työttömyyaste on nyt vain 8,5%. Tämä on matalampi kuin joissain naapurikunnissa kuten esimerkkiksi Pyhäjärvellä. Työt­tö­mien mää­rä onkin vä­hen­ty­nyt Poh­jois-Poh­jan­maal­la kai­kis­sa muis­sa kun­nissa, pait­si Me­ri­jär­vel­lä ja Py­hä­jär­vel­lä joissa ti­lan­ne on sama kuin vuo­si sit­ten. Tiedot perustuvat Poh­jois-Poh­jan­maan työ- ja elin­kei­no­toi­mis­ton julkaisuihin.

Joten mitä ajatella tästä kaikesta? Kärsämäki omaa hyvät imagotekijät: persoonallinen paikannimistö, väkiluku, sijainti ja luontosuhde, kulttuuri sekä elinkeinorakenne. Näitä kaikkia tekijöitä on vain voimistettava tulevaisuudessa lisää. Valoisasti vastavirtaan Kärsämäki! :)

https://www.youtube.com/watch?v=EU-IBF8nwSY

87

1111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • snout

      Demokratiasta on siirrytty kuitenkin diktatuuriin. Osasihan Hitler ja Mussolinikin luoda työpaikkoja. Kuntalaisten hyvinvointi ja elämisen laatu eivät tule pelkistä talousluvuista vaan todellisesta vaikuttamisesta ja sananvapaudesta.

      • Nähtyvä

        Mitä hyödyttää antaa sananvaltaa räksyttäjille? Palstalla sheriffi ainua joka puhuu asiaa. Muut vain lörpöttelee.

      • unohit
        Nähtyvä kirjoitti:

        Mitä hyödyttää antaa sananvaltaa räksyttäjille? Palstalla sheriffi ainua joka puhuu asiaa. Muut vain lörpöttelee.

        paitsi minä!

      • sananvapinaa

        Mikä ihmeen sanavapaus aikana missä esim. jopa piirroshahmoja muokataan siveyssipuleiden ja ihmisrotuoikeusaktivistien mielipiteitä vastaamaan tai niitä poistetaan rasisteisina tms? Inkkaripäähine lastenorkesterin edustajalla aiheutti hyllyttämisen jne. jne. Demokratia kapenee ja kapenee mielipiteen jotka poikkeavat valtavirrasta seuraa leimaus rasistiksi tms. Vihapuheesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tms. saa jo kovempia tuomioita kuin toiseen ihmiseen kohdistuvista väkivaltarikoksista.

      • KansainvälinenUutinen
        sananvapinaa kirjoitti:

        "Suosikkihahmo poistuu pian Simpsoneista – rasismisyytökset olivat tuottajille liikaa
        Apua ei enää nähdä Simpsoneissa. (KUVA: Everett Collection / AOP)
        Julkaistu: 28.10. 22:20
        SIMPSONIT 1990- luvulta sarjassa esiintynyt hahmo poistuu pian suosikkisarjasta.
        Kwik-E-Martin tiskin takaa tuttu intialainen kauppias Apu poistuu pian Simpsoneista, kertoo useat kansainväliset mediat."

        Että näin.

        Erittäin suosittu piirretty joka mm. ottaa välillä todella raskaasti kantaa amerikan valtiojohdon toimiin siivoaa rasistiseksi tulkitun hahmon sarjastaan. Kukahan huomaa toteamaan ja milloin kuinka päähahmo Homer pilkkaa keskiluokan valkoisia kaljupäisiä alkoholiin taipuvaisia ylipainoinoisia vihanneksia? Jos ihan tarkkoja ollaan Sipsonit on ihan täynnä stereotypisoituja etnisiä hahmoja Apu oli vain yksi edellisistä..Irkku talonmies, meksimaani kimalaismies, italiasmafioso läski-Tony, jeesushörhö Flanders, juutalainen rabbi, sisäsiittoinen Spuckler ja niin edelleen ja niin edelleen. Jokainen edellisistä täyttää kaikki "syytteet" joiden verukkaalle Apu saa kenkää sarjasta.

      • Aikuisten_oikeasti
        KansainvälinenUutinen kirjoitti:

        " Animaatiojätti Disney joutui valtavan kohun keskelle, kun rasismin vastaiset järjestöt huomasivat, miltä Disneyn uuden elokuvan tummaihoinen prinsessahahmo näyttää.
        Rasisminvastaiset järjestöt ja monet Disney-elokuvien fanit järkyttyivät, kun he huomasivat, miltä Tiana näyttää uuden animaatioelokuvan trailerilla. Hahmon ihon väri oli muutettu paljon aiempaa vaaleammaksi. Järjestöjen mukaan myös muita Tianan ulkoisia piirteitä oli muutettu muistuttamaan enemmän valkoihoisia. Esimerkiksi hänen hiuksensa olivat tuoreella trailerilla enää vain loivilla kiharoilla, kun aiemmin Tianalla oli afrokiharainen kampaus.
        Kohauttanut traileri ilmestyi toukokuussa. Laatulehti Telegraph kertoo nyt, että rasisminvastainen Color of Change -järjestö keräsi aiheesta kesän aikana adressin. Siinä vaaditaan, että Disney lopettaisi hahmojensa ”valkaisemisen”.

        – Prinsessa Tiana ei enää näytä siltä, miltä hän alun perin näytti. Hänet on esitetty tyypillisillä eurooppalaisilla piirteillä, nimittäin kapeammalla nenällä, vaaleammalla iholla ja suoremmilla hiuksilla kuvitettuna, kuuluu ote adressista.

        Järjestön mukaan on kestämätöntä, että Disney on poistanut tummaihoisen prinsessahahmon ulkoiset ominaispiirteet, jotka muistuttavat tämän etnisestä taustasta.
        Adressin keräämisellä oli selkeä vaikutus, sillä järjestön mukaan Disney veti hahmon takaisin käsittelyyn. Prinsessan ulkonäköä aiotaan muokata selvemmin tummaihoisen näköiseksi ennen elokuvan julkaisua.

        Rasisminvastaisen järjestön mukaan se on selkeä voitto median esittämän ulkonäkökuvan monimuotoisuudelle."
        __________________

        - Ei saa loukata etnisiä ryhmiä eikä VALKAISTA etnisiä ryhmiä heh heh..

      • Mikkipäälläminnialla
        Aikuisten_oikeasti kirjoitti:

        saa disney sentään piirtää edelleen aku ankan ilman housuja ilman syytöksiä eläinten siveyden loukkaamisesta tai että merimiesnuttu loukkaa eläinten oikeuksia ihmistämällä eläimiä tai vastaavasti että merivoimien edustajat pahoittaa mielensä tullessaan rinnastetuiksi vesilintuihin?

        Samaista akua käytettiin mm. sodanaikaisessa propagandassa http://www.leffatykki.com/static/content/preview/1449e9aeb6874629733a762003ddeef7.jpg nyt Aku (Louhimies) käyttää ammatissaan valtaansa väärin.

    • vastasittentanssitaan

      kämäen nousu on todellista havaita vain yhdellä mittarilla; kun v-apu on nolla!

      • miinuksellaedelleen

        Mitä esim. tuohon väestönkasvuun tulee, vielä ollaan kaukana niistä lukemista, minkä väestömuuton Attendon kanssa pelaaminen aiheutti.

    • päätojisteetpöytään

      K-mäen dasbonttien kanssa ei voi työtääntehdä!

    • k-demoraa

      Vaikka Jeesus tulee k-mäkeen, niin ei me kauan kuin kärsämäellä ristillä roikkuu ja siat oottaa millon tipahtaa

    • siinäkohoumalla

      #kärsämäellä on ensimmäinen sikala ollut.

    • putinijähmettyy

      Ei se Reagani kauaa kirjoittele, kun Trumpi hoksaa noin lahjakkaan tiltun ja haluaa ValkosenTalon robaganta Ministeriksi!

      • put_in

        Trumppi on saattanut amerikan sisällissodan partaalle ja samoja piirteitä nähtiin kärsämäessäkin edellisen valtuustokauden aikana. Molempia yhdistää edelleen lapsentasoiseksi luokiteltava viestittely sosiaalisessa mediassa. Trumpilta vietiin älypuhelin vaalien loppumetreillä ettei aivopieruillaan somessa sössinyt koko hommaa.

        Hulluksi on mennyt maailma Trumppi suurvallan johtajana. Tai no, historiakin on täynnä valtion päämiehiä joiden äo ei riittäisi marjanpoimintaan mutta eipä estä maan valtaan pääsyä. Pitäisi politiikkaan soveltaa soveltuvuustestejä (palikkatestejä) miinuksena edellisessä että ei enää saataisi edes kaikkia eduskuntapaikkoja täytettyä.

    • yläwirranlastuja

      Reagani sanoessaan; "hyvin menestyvät ihmiset ruokkii kuntaa -ja kunta imagoa, niinhän se on ja kaiken perusta, mutta, yli 30 v Kärsämäestä saamani kokemuksen näkemyksellä huomautan, että Kärsämäellä on menestyvien ihmisten lisäksi kokonainen leegio huonosti menestyviä, ei omaa tyhmyyttään ja huonouttaan, vaan Kärsämäen tulisieluisen-uskonnon polttamia elämiä, jotka ei em Kugslux-glaaniin kuulu ja siksi heitä syrjitään kaikin tavoin, heti kouluiästä alkaen ja se syö yksilöä-ja kuntaimagoa, Kuntakansalaisen eriarvoistaminen on syöpä ja se on kärsämäen pitkäaikainen sairaus, johon Attella ei ole lääkettä ja kuinka voisikaan, kun kuntahallinto itse edistää "syöpää, "yli hautojen!

      • Ylähirsi

        Luit väärin ja siteeraat väärin. "Hyvin menestyvä TARINA ruokkii koko kuntaa." Ihimisistä ei puhuta mitään.

      • ollakkovaieiköolla
        Ylähirsi kirjoitti:

        Luit väärin ja siteeraat väärin. "Hyvin menestyvä TARINA ruokkii koko kuntaa." Ihimisistä ei puhuta mitään.

        "TARINOITA voi käydä itsekukin hakemassa ja lukemassa erittäin edustavasta kirjastosta, joka on kämäen taloudelliseen tilanteeseen huomioiden edustava, ja Kämäki- käyntikortti,, tosin vain wiinakauppaan meneville, mutta ne tasapainottavat toinen toisiaan ja muistuttavat, ettei elämässä niin hyvää, etteikö siinä olisi vielä parempaa, sekin on kultuurillinen toteamus, kuten ojennettu käsi näyttämöllä, jossa pääkallo ja kysymyksellinen lausahdus; #Ollakko vai eikö olla"!
        1700 luvulla euroopan kulttuuri tiesi jo satojavuosia ennen Kärsämäen kunta-talouden TARINAN"

      • OmiaVastaanSotiva

        Aina yhtä huvittavaa kun ao. puhuu kuntaimagosta ja sen kehittämisestä. Itse kun kuului niihin, jotka tekemisillään aiheuttivat kärsämäen kunnalle suurta imagollista haittaa maanlaajuisesti uutisoituna eri uutismedioissa. Eikä edes kerran tai kaksi vaan useita kertoja.Asiota joista puhutaan vielä useiden sukupolvien ajan.

    • Kohti_valoa

      Kärsämäen suuri johtaja tapojensa mukaan maalailee pilvilinnojaan todellisuuden ollessa ihan muuta kuin kerrotaan. Edelleen, korostaakseen omaa erinomaisuuttaan tapojensa mukaan mustamaalaamalla naapurikuntia ja kappas kummaa, selännettä joka säästöillään oli valtion lisäksi avainasemassa siinä, että kärsämäki säilytti itsenäisyytensä. Ja näitä edellisiä vastaan sotiminen on edelleen sankariteko "valoisasti vastavirtaan" lopputuloksen ollessa se, että kohta ollaan maakunnan syrjäkylä jonka palveluista päättää oulun kirjonkylän isot pojat ja tytöt. Siihen asti yksityiset pörssipelurit jotka näinä armon vuosina kuntaa kuulematta keskenään sopii kuka täällä sote- ja vanhuspalvelut tuottaa, tekee, missä ja miten. Kuntajohdon seuratessa katseella vierestä koska tulivat edellisen mahdollistaneeksi sopimuksella attendon kanssa.
      Elinkeinoelämän kehittäminen ainoa hyvin hoidettu asia. Kaikki muu sitä perinteistä narsistista propagandaa ajalta missä kärsämäen kepulaiset alkoi sotimaan oman puolueen muodostamia kuntayhtymiä sekä lakeja vastaan. Tätä samaista ""valoisasti vastavirtaan" (säkillä valoa pimeään) ideologiaansa edelleen käy tasaisin väliajoin kehumassa eli itseään sekä ryhmittymää jotka edellisen takana olivat.
      Onneksi nykyinen kokoonpano on edellistä valtuustokautta paljon fiksumpi. EI ensimmäistäkään lehtijuttua kuntajohdon käräjöinneistä eri oikeusasteissa joista muodostui edellisen valtuustokauden johtoportaan tunnistettava piirre. Samojakin toki edelliseltä kaudelta seassa on mutta rooli on pysynyt samana "joojoo".

      Hyvin pyyhkii sillä erona että kuntakuvan hallitseva piirre on rullaattoreilla liikkuvat vanhukset muuta elämää ei juuri ole. Nyt vain kuntajohto pelkää kuten aina ennenkin maakuntamallin läpimenoa sekä ohitustietä. Tilinpäätöskikkailu on edelleen ihailtavalla tasolla. Siihen asti kaivatessa tietoa mitä kunnassa sekä sen johdossa tapahtuu reagan-videoiden seuraamisen s24:lla sijaan ei muuta kuin mummoja jututtamaan kirpputoreille. Tietävät edelleen paljon aikaisemmin kunnan sisällä tapahtuvat asiat kuin valtuutetut. Se erikoisin piirre kaikessa "Kirsikkana kakussa".

      • vakiolistaltaunohtu

        Miten se unohti tällä kertaa haukkua persut?

      • KärpänenKakussa

        Vanhanaikaista pelätä kuntaliitoksia niiden aika on jo ohi. Kuntia eniten liittäneet kepulit huomasivat jälkiviisaina ettei kuntaliitokset tuoneet toivottuja säästöjä siksi nyt ajavat kuntaliitosten parannettua ja päivitettyä versiota.

        Siinä missä ennen kunnat oli liitoksilla uhkailun kohde säästöjen saamiseksi sitä ovat jatkossa maakunnat (edellyttäen että maakuntamalli menee läpi). Maakuntamallissa maakunnille annetaan könttäsumma jonka pitää riittää esim. sotepalveluiden tuottamiseen. Jos ei riitä uhataan maakuntaliitoksilla.
        Sitä ajaessa kuntia kiellettiin rakentamasta uusia terveyskeskuksia yms. koska ei ole varmuutta tarvitseeko maakunta ko. tiloja laatiessa palveluverkostojaan eli missä tarjotaan ja mitä? Erikoiseksi asian teki se, että kunnat velvoitettiin tarjoamaan kuntalaisilleen sotepalvelut ja sitten kerrottiin ettei maakunta ota kontolleen kuntien kiinteistöjä. Yhtä kuin maakunnan tyhjentäessä kunnan terveyskeskuksen joka on rakennettu valtion velvoittamana sen kustannukset kohdistuvat kuntaan vaikka tilat poistuisivat maakunnan päätöksellä käytöstä. Ei ihme miksi valtaosa maakuntien kepulaisista ei edes kannata keskustan maakuntamallia.

        Ei tuottanut säästötavoitettaita kuntaliitokset sen enempää kuin kuntayhtymätkään asialla pääasiassa keskustapuolue. Seuraavassa mallissa jälleen kerran keskustan toimesta kunnat niputetaan jälleen kerran kuntayhtymiin mutta tällä kertaa valtavan paljon suurempiin. Maakunta päättää kaikesta esim. sotepalvelujen suhteen mikä monen pienen kunnan kohdalla tarkoittaa palveluiden katoamista kasvukeskuksiin tai suurempiin naapurikuntiin tms. Silloin on yksi ja sama miten tervettä elinkeinopolitiikkaa kunta toteuttaa kukaan ei jää kautta tule kuntaan mistä ei saa edes peruspalveluja. Kärsämäki on yksi pienimmistä maakuntansa kunnista joten tulevaisuus ei siten valoisalta näytä sotepalveluiden suhteen.

      • Kärpäshärkä

        Valeuutisia, valeuutisia, valeuutisia. Ei yhtäkään totuuden sanaa. Valittajien populismia. Hyvä vaan ku ylläpito suitsii poistoon.

      • vastustamisestavirtaa
        KärpänenKakussa kirjoitti:

        "Ei ihme miksi valtaosa maakuntien kepulaisista ei edes kannata keskustan maakuntamallia."

        Ei sheriffi tykännyt kun aikaisemmin näillä sivuilla kerrottiin kuinka kärsäkeput maakuntamallin mennessä maaliinsa julkisesti juhlii asiaa kuten asiaan kuuluu aateuskollisessa yhteisössä. Sen jälkeen menevät kotiinsa korkaten kossun itkeäkseen itsensä uneen pahimman painajaisen käydessä toteen. Sinne meni valta ja rahat nyyh. Asetellaan sitten pyöreitä kiviä polkujen varsille ja kiillotellaan kuntakilpeä ajan kuluksi kulissikunnassa.
        Toisinpäin jos ei mene läpi ovat julkisesti asiasta kovasti murheissaan taputellen selkään kohtatovereitaan heitä lohduttaakseen suuren surun äärellä. Sen jälkeen menevät kotiinsa. sulkevat ikkunaverhot minkä jälkeen kaivavat shamppanjan jäistä juhlistaaksensa kuinka oman puolueen vuosikymmenien märkä uni meni perseelleen. Unelma toteutui eikä jatkossa tarvitse menettää yöuniaan koska maakuntamallia ei enää toistamiseen kirjata hallituksen yhdeksi sen kärkihankkeista. Oi onnea oi autuutta valta ja rahat säilyi halleluja.

        Ei noilla sanoilla mutta sama tarina ja sensuroida piti vaikka se kuvastaa kärsämäen kunnan valitsemaa tietä "vastavirtaan". Sillä erolla ettei edellisessä edes kerrottu millä keinoin kärsämäen kuntajohto on Sipilän hallituksen uudistuksia vastaan tapelleet jopa lakituvissa asti. Terveyskeskus vielä myymättä kaikki muu paha pääministeripuolue keskustan uudistuksien vesittämiseksi on jo tehty. Ja vähemmistön edustajien pitäisi lopettaa vastaan urputtaminen ja soutaa jumalan valittujen valitsemaan suuntaan "vastavirtaan". Keskustapuolueen nimissä keskustaa vastaan. Vastavirtaan ja kuten sheriffi jälleen kerran totesi, kyllä kannatti. Muutaman pätemisentuskasta kärsivän valta ja sen säilyminen menee kaiken edelle jopa oman puolueen uudistukset hallituksen pääministeripuolueena. Siitäkin huolimatta että kärsämäen kunta monen kaltaisensa tavoin on täysin riippuvainen valtion sille suomista avustuksista joita ilman ne olisivat hyvin nopeasti entisiä kuntia. Purraan kättä joka ruokkii ettei paikallisen hyvävelijärjestön valta menisi katkolle. Tietenkään liitoksia ei halua kukaan mutta merkityksetön asia maakuntamallin mennessä läpi koska maakuntamalli on pääasiassa valtavan kokoinen kuntauudistus jonka jälkeen on lähes sama onko kunnalla itsenäisyys koska sitä ei todellisuudessa enää edes ole.

      • Kokoomus2nen
        vastustamisestavirtaa kirjoitti:

        Perseellehhän se maakuntamalli menee mutta se ei ole pahinta kaikessa vaan se, että Rinne astuu ohjaajan paikalle. Sipilää toki parempi vaihtoehto mutta katastrofi jokatapauksessa. Duunari ainoa juhlija jos sekään Rinteen tuntien. Kämmääjien kuningas. Keskustan suurimpia mokia kautta aikain miten paljon ao. on valtaa saanut.,,Saanut ja saanut ottanut otti jo oppositiossa eikä kepu ottanut opikseen ja edessä on eduskuntavaalit joiden jälkeen kepu saa olla hyvillään jos välttää opposition. Hukkuvasta laivasta hypännyt jo valtava määrä pitkänmatkan hiihtäjiä joita Sipilän ladulla kulkeminen ei enää voisi vähempää kiinnostaa. Noin siinä käy kun politiikkaan pääseminen ei edellytä minkäänlaista osaamista. Sipilälle Suomi sekä keskustapuolue ovat edelleen yritys jota johtaa enemmistöosakkeiden omistajan tavoin muut turpa kiinni rivissä kun suomea laitetaan kuntoon todellisuuden ollessa se että yrityslobbarit jo lakiesityksiä hallitukselle laatii. Onneksi meni perseelleen sekin mutta vain toistaiseksi Sipilän tuntien. Vaalien jälkeen sama jatkuu jos pääsee kokoomuksen kanssa jälleen duunaria päähän potkimaan yrityspomojen rikastuttamiseksi edellisten kustannuksella. Pahempi kuin Aho aikoinaan ovet auki niin kansainvälisille pörssipelureille kuin halpatyövoimalle jne. jne. Sitten sosiaaliturvaa vastaan suota kuokkimaan yms. jos ei jo satu istumaan linnassa työttömyydestä?

      • höpinää
        KärpänenKakussa kirjoitti:

        Vanhanaikaista pelätä kuntaliitoksia niiden aika on jo ohi. Kuntia eniten liittäneet kepulit huomasivat jälkiviisaina ettei kuntaliitokset tuoneet toivottuja säästöjä siksi nyt ajavat kuntaliitosten parannettua ja päivitettyä versiota.

        Siinä missä ennen kunnat oli liitoksilla uhkailun kohde säästöjen saamiseksi sitä ovat jatkossa maakunnat (edellyttäen että maakuntamalli menee läpi). Maakuntamallissa maakunnille annetaan könttäsumma jonka pitää riittää esim. sotepalveluiden tuottamiseen. Jos ei riitä uhataan maakuntaliitoksilla.
        Sitä ajaessa kuntia kiellettiin rakentamasta uusia terveyskeskuksia yms. koska ei ole varmuutta tarvitseeko maakunta ko. tiloja laatiessa palveluverkostojaan eli missä tarjotaan ja mitä? Erikoiseksi asian teki se, että kunnat velvoitettiin tarjoamaan kuntalaisilleen sotepalvelut ja sitten kerrottiin ettei maakunta ota kontolleen kuntien kiinteistöjä. Yhtä kuin maakunnan tyhjentäessä kunnan terveyskeskuksen joka on rakennettu valtion velvoittamana sen kustannukset kohdistuvat kuntaan vaikka tilat poistuisivat maakunnan päätöksellä käytöstä. Ei ihme miksi valtaosa maakuntien kepulaisista ei edes kannata keskustan maakuntamallia.

        Ei tuottanut säästötavoitettaita kuntaliitokset sen enempää kuin kuntayhtymätkään asialla pääasiassa keskustapuolue. Seuraavassa mallissa jälleen kerran keskustan toimesta kunnat niputetaan jälleen kerran kuntayhtymiin mutta tällä kertaa valtavan paljon suurempiin. Maakunta päättää kaikesta esim. sotepalvelujen suhteen mikä monen pienen kunnan kohdalla tarkoittaa palveluiden katoamista kasvukeskuksiin tai suurempiin naapurikuntiin tms. Silloin on yksi ja sama miten tervettä elinkeinopolitiikkaa kunta toteuttaa kukaan ei jää kautta tule kuntaan mistä ei saa edes peruspalveluja. Kärsämäki on yksi pienimmistä maakuntansa kunnista joten tulevaisuus ei siten valoisalta näytä sotepalveluiden suhteen.

        Sairaita ei maakunta voi jättää hoitamatta mikä tarkoittaa itse hoitamiseen käytettävien summien pysyessä vähint. samoina kuin aikaisemmin isojen ikäluokkien vanhetessa rahaa palaa aik. enemmän. Vaihtoehtoja säästöjen saamiseksi könttäsummien rajoissa pysymiseksi ei juurikaan ole kuin palveluverkoston karsimisella. Sekään ei oikein auta vanhuspalvelusektorin ollessa jo pörssipelureiden näpeissä. Esimerkkinä pelkästään kärsämäen kokoisen tuppukylän terv.keskuksen sulkemisella maakunta säästää pelkissä tilavuokrissa yli puoli miljoonaa. Kun siihen lisätään työntekijäkustannukset säästöt pelkästään kärsämäen kokoisessa kunnassa on miljoonissa tk:n sulkemisen myötä. Hoituu ne kärsämäkiset naapurikunnissakin. Valinnanvapautta julistetaan mallin yhteydessä joka pakottaa maakunnat karsimaan palvelujaan uhkana maakuntaliitokset. Koskee pääasiassa maakunnan pieniä kuntia. Kuntarakenne se suomen ongelma on yli kahdeksan miljardia menee joka vuosi pääasiassa kulissikuntien ylläpitoon. Nettomaksajia muutama kymmenen yli kolmestasadasta. Maakuntamalli hakee epäsuorasti siihen ratkaisuja ja sen kerrotaan pitävän maaseudun asuttuna. Joopa joo..Valtava kuntauudistus maakuntamalli on asia mikä jää edelleen sivurooliin. Mm. sen takia että sitä kutsutaan maakuntauudistukseksi mitä se toki onkin mutta kunnille se on suurempi uudistus. Ne itsenäidyyden rippeet mitä kunnilla vielä on siitä menee maakuntamallissa loputkin. Erikoisinta kaikessa se, että äänet edellisen toteuttamiseksi tuli valtaosin kunnista joita se eniten rankaisee. Siinä mielessä "valo" mistä Reagan aina puhuu, onkin keskustapuolueen hankkeiden vastustamista kulkemalla "vastavirtaan". Se toinen ristiriita omat koirat puree. Soini lakkautti kärsämäen persut kun Aimo uskaltautui asianomaista avoimesti arvostelemaan toisin on kepussa. Ei mitään toimenpiteitä vaikka kärsämäen kepulaiset käräjöi kepujen lakeja vastaan. Vieläkin käy kehumassa kuinka kärsämäki livahti kepujen puitelain siirtymäajan porsaanreiästä. Asia minkä eteen ei olisi tarvinnut käräjäpenkkiä kuluttaa mutta kun asialla oli ketkä olivat niin yksinkertaisenkin asian saa sotkettua. Attendon ohjeistamana toki mutta kuka istui syytettyjen penkillä, kärsämäki ei Attendo joka alusta asti ajoi vain sitä, että pääsee käsiksi kärsämäen sotemiljooniin. Nyt sitten vain odotellaan sormia pyöritellen kuka se kärsämäen sotepalvelut kohta tuottaa kärsämäkisiltä ei edes kysytä. Yksi varjopuolista "vastavirtaan" kulkemisen seurauksista. Vallan säilymiseksi ulkoistettiin eikä nyt ole edes valtaa mitä sotepalveluihin tulee. Hällä väliä pääasia että numerot ovat kunnalle edullisia tilinpäätöksessä. Huutolaisten kauppaajat halvimman tarjouksen antaneelle vuorostaan huutolaisten osassa myydään eniten tarjoavalle. Miten siinä nyt niin pääsi käymään?

      • sekavaaOn

        en oikein ymmärrä kun ylistetään saavutuksia tilanteen ollessa kuitenkin se, että esim. perusopetuksestakin leikataan ja kaikki kuntaa taloudellisesti rasittavat kiinteistöt myydään naurettavilla summilla yms. säästöihin pyrkiviä toimenpiteitä? Niin että miksi edellisenkaltaista alasajoa harrastetaan ja samanaikaisesti ylistetään aikaisempien päätöksien järkevyyttä antaen ymmärtää kunnan talouden tilanteesta ihan toista kuin mitä päätellä siitä, miten koko ajan säästetään EDELLEEN? Yritetäänkö hakea edelleen säästöjä mistä tahansa ettei aikaisemmat mokat paljastuisi? Tuntuu että ainoa asia mikä kärsämäessä on opittu on se, ettei punakynällä vedetä enää ehdotuksia budjetin korjaamiseksi ettei tule alijäämää? Kaikesta säästetään edelleen mikä saattaa hiukan kyseenalaiseen valoon ulkoistamisen tuomasta onnesta ja autuudesta. Jos niin olisi kunta panostaisi taloudellisesti ei leikkaisi? Niin kun nyt tuossa avauksessa kaavoituksen lisäksi yksi mainituista firmoista rakensi uutta kun edelliset tilat meni alta siinä kunta ollut sankarin roolissa käsittääkseni. Muutenkin kuntaa tulisi johtaa siten, ettei tarvitse somessa kytätä puhutaanko päättäjistä paskaa. Nykyistä kuntajohtoa ei olekkaan arvosteltu edellisen toimet vastaavasti ei koskaan unohdu. Liike-elämään panostaminen sen sijaan saa kiitosta kaavoituksineen nelostien varteen. Ennen oli toisin rajat kiinni nyt kelpaa kuka tahansa. Edellisestä esimerkkinä kaksi suurinta yritystä kärsämäessä ei ole avauksessa mainitut vaan ulkomaalaisten pääomasijoittajien firmat. Ennen ei naapurikunnista päästetty yrityksiä pyhälle maalle nyt on kyltit tien poskessa TULKAA TÄNNE. Muutama kymmen vuotta myöhässä.

      • aikahuoleton

        Hyvin pyyhkii onnenkantamoisia seassa esim. lujabetoni ja juustoportti. Ilman jompaa kumpaa kauhuskenaariona ei kumpaakaan ja kusessa oltaisiin. Ainoa huoli maakuntamalli?
        Kärsämäki jouti kuseen incapin kaatumisen myötä pyhäjärvi on kohta helisemässä kaivoksen sulkemisen takia. Siellä kuntapolitiikka on ihan sairasta harvinaisen tyhmää porukkaa. Kärsämäessäkin se sitä oli nyt on ihan eri ääni kellossa- Paljon on tehty virheitä aiemmin joista ihmeen kaupalla selvitty osaaminen ollessa ihan luokattomalla tasolla nyt toiminta on paljon terveemmällä pohjalla.

      • PyhäKärsä
        aikahuoleton kirjoitti:

        molepia edellisiä yhdistää se, että elävät omissa sisäänpäin kääntyneissä kuplissaan ymmärtämättä omaa pienuuttaan ja sitä, ettei kukaan edes tiedä edellämainittujen paikkakuntien olemassaoloa ja siitä huolimatta molemmat edellisistä kuvittelevat maailman pyörivän heidän napansa ympärillä maapallon vastaavan sijaan. Suomen edustaja voitti juuri painin maailmanmestaruuden ja kansallishymninä esitettiin Viron kansallislaulu. Esimerkki siitä, mitwn harva tietää että on olemassa maa nimeltä suomi ja sitten nämä takahikiän kuntapolitiikot kuvittelee olevansa..jotain.

      • 130000000
        KärpänenKakussa kirjoitti:

        Vanhanaikaista pelätä kuntaliitoksia niiden aika on jo ohi. Kuntia eniten liittäneet kepulit huomasivat jälkiviisaina ettei kuntaliitokset tuoneet toivottuja säästöjä siksi nyt ajavat kuntaliitosten parannettua ja päivitettyä versiota.

        Siinä missä ennen kunnat oli liitoksilla uhkailun kohde säästöjen saamiseksi sitä ovat jatkossa maakunnat (edellyttäen että maakuntamalli menee läpi). Maakuntamallissa maakunnille annetaan könttäsumma jonka pitää riittää esim. sotepalveluiden tuottamiseen. Jos ei riitä uhataan maakuntaliitoksilla.
        Sitä ajaessa kuntia kiellettiin rakentamasta uusia terveyskeskuksia yms. koska ei ole varmuutta tarvitseeko maakunta ko. tiloja laatiessa palveluverkostojaan eli missä tarjotaan ja mitä? Erikoiseksi asian teki se, että kunnat velvoitettiin tarjoamaan kuntalaisilleen sotepalvelut ja sitten kerrottiin ettei maakunta ota kontolleen kuntien kiinteistöjä. Yhtä kuin maakunnan tyhjentäessä kunnan terveyskeskuksen joka on rakennettu valtion velvoittamana sen kustannukset kohdistuvat kuntaan vaikka tilat poistuisivat maakunnan päätöksellä käytöstä. Ei ihme miksi valtaosa maakuntien kepulaisista ei edes kannata keskustan maakuntamallia.

        Ei tuottanut säästötavoitettaita kuntaliitokset sen enempää kuin kuntayhtymätkään asialla pääasiassa keskustapuolue. Seuraavassa mallissa jälleen kerran keskustan toimesta kunnat niputetaan jälleen kerran kuntayhtymiin mutta tällä kertaa valtavan paljon suurempiin. Maakunta päättää kaikesta esim. sotepalvelujen suhteen mikä monen pienen kunnan kohdalla tarkoittaa palveluiden katoamista kasvukeskuksiin tai suurempiin naapurikuntiin tms. Silloin on yksi ja sama miten tervettä elinkeinopolitiikkaa kunta toteuttaa kukaan ei jää kautta tule kuntaan mistä ei saa edes peruspalveluja. Kärsämäki on yksi pienimmistä maakuntansa kunnista joten tulevaisuus ei siten valoisalta näytä sotepalveluiden suhteen.

        Pienet kunnat ovat myyneet kiinteistöjään yksityisille mutta Turku on poikkeus joukossa mitä kaupunkeihin tulee.

        "Turku aikoo myydä omistamansa kiinteistöt yksityiselle palveluntuottajalle.
        Turku siirsi sosiaali- ja terveysalan kiinteistönsä erilliseen yhtiöön 2015. Turun kaupungin kokonaan omistama yhtiö, Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy, omistaa nyt 23 turkulaista terveyspalvelukiinteistöä.

        Turku oli kaukaa viisas, sillä vuoden 2015 jälkeen on tullut voimaan rajoituslakeja, jotka estävät vastaavat järjestelyt. Ratkaisun turvin Turku on vapaa myymään sote-kiinteistönsä, mikäli se niin päättää."

        https://yle.fi/uutiset/3-10461897

      • AinoaVoittajaUlkoistamis
        höpinää kirjoitti:

        Sairaita ei maakunta voi jättää hoitamatta mikä tarkoittaa itse hoitamiseen käytettävien summien pysyessä vähint. samoina kuin aikaisemmin isojen ikäluokkien vanhetessa rahaa palaa aik. enemmän. Vaihtoehtoja säästöjen saamiseksi könttäsummien rajoissa pysymiseksi ei juurikaan ole kuin palveluverkoston karsimisella. Sekään ei oikein auta vanhuspalvelusektorin ollessa jo pörssipelureiden näpeissä. Esimerkkinä pelkästään kärsämäen kokoisen tuppukylän terv.keskuksen sulkemisella maakunta säästää pelkissä tilavuokrissa yli puoli miljoonaa. Kun siihen lisätään työntekijäkustannukset säästöt pelkästään kärsämäen kokoisessa kunnassa on miljoonissa tk:n sulkemisen myötä. Hoituu ne kärsämäkiset naapurikunnissakin. Valinnanvapautta julistetaan mallin yhteydessä joka pakottaa maakunnat karsimaan palvelujaan uhkana maakuntaliitokset. Koskee pääasiassa maakunnan pieniä kuntia. Kuntarakenne se suomen ongelma on yli kahdeksan miljardia menee joka vuosi pääasiassa kulissikuntien ylläpitoon. Nettomaksajia muutama kymmenen yli kolmestasadasta. Maakuntamalli hakee epäsuorasti siihen ratkaisuja ja sen kerrotaan pitävän maaseudun asuttuna. Joopa joo..Valtava kuntauudistus maakuntamalli on asia mikä jää edelleen sivurooliin. Mm. sen takia että sitä kutsutaan maakuntauudistukseksi mitä se toki onkin mutta kunnille se on suurempi uudistus. Ne itsenäidyyden rippeet mitä kunnilla vielä on siitä menee maakuntamallissa loputkin. Erikoisinta kaikessa se, että äänet edellisen toteuttamiseksi tuli valtaosin kunnista joita se eniten rankaisee. Siinä mielessä "valo" mistä Reagan aina puhuu, onkin keskustapuolueen hankkeiden vastustamista kulkemalla "vastavirtaan". Se toinen ristiriita omat koirat puree. Soini lakkautti kärsämäen persut kun Aimo uskaltautui asianomaista avoimesti arvostelemaan toisin on kepussa. Ei mitään toimenpiteitä vaikka kärsämäen kepulaiset käräjöi kepujen lakeja vastaan. Vieläkin käy kehumassa kuinka kärsämäki livahti kepujen puitelain siirtymäajan porsaanreiästä. Asia minkä eteen ei olisi tarvinnut käräjäpenkkiä kuluttaa mutta kun asialla oli ketkä olivat niin yksinkertaisenkin asian saa sotkettua. Attendon ohjeistamana toki mutta kuka istui syytettyjen penkillä, kärsämäki ei Attendo joka alusta asti ajoi vain sitä, että pääsee käsiksi kärsämäen sotemiljooniin. Nyt sitten vain odotellaan sormia pyöritellen kuka se kärsämäen sotepalvelut kohta tuottaa kärsämäkisiltä ei edes kysytä. Yksi varjopuolista "vastavirtaan" kulkemisen seurauksista. Vallan säilymiseksi ulkoistettiin eikä nyt ole edes valtaa mitä sotepalveluihin tulee. Hällä väliä pääasia että numerot ovat kunnalle edullisia tilinpäätöksessä. Huutolaisten kauppaajat halvimman tarjouksen antaneelle vuorostaan huutolaisten osassa myydään eniten tarjoavalle. Miten siinä nyt niin pääsi käymään?

        "Attendo joka alusta asti ajoi vain sitä, että pääsee käsiksi kärsämäen sotemiljooniin." 28.10.2018

        "Attendon hoivapalveluiden johtaja xxxxx xxxxxxxxx sai viime vuonna verotettavia kokonaistuloja yli 2,5 miljoonaa euroa. Tästä pääomatuloja oli lähes 1,8 miljoonaa euroa ja ansiotuloja 739 500 euroa. xxxxxxxxxx on Attendon suurimpia omistajia.
        Attendo on tullut tunnetuksi kokonaisulkoistuksista, joissa Suomen pienet kunnat ovat siirtäneet kaiken sosiaali- ja terveydenhuoltonsa Attendon järjestettäväksi.
        Attendon liikevaihto oli viime vuonna 296 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi 12,1 prosenttia." 01.11.2018

      • pääomasijoittajat-hoitaa
        AinoaVoittajaUlkoistamis kirjoitti:

        Seuraavaksi kärsämäellä rahastaa vuorostaan mm. entinen sosiaali- ja terveysministeri Räty jonka palkka on jo parinsadantuhannen luokkaa. Kannatti hypätä politiikasta terveystaloon rahan perään. Kovasti oli yksityisille sotemarkkinoita avaamassa minkähän ihmeen takia? No rahan takia ja nyt ollaan tilanteessa missä esim. vanhuksilla tehdään rahaa heidän hoitoja karsimalla.

      • varavalt.ulkona.kuvioist
        höpinää kirjoitti:

        Sairaita ei maakunta voi jättää hoitamatta mikä tarkoittaa itse hoitamiseen käytettävien summien pysyessä vähint. samoina kuin aikaisemmin isojen ikäluokkien vanhetessa rahaa palaa aik. enemmän. Vaihtoehtoja säästöjen saamiseksi könttäsummien rajoissa pysymiseksi ei juurikaan ole kuin palveluverkoston karsimisella. Sekään ei oikein auta vanhuspalvelusektorin ollessa jo pörssipelureiden näpeissä. Esimerkkinä pelkästään kärsämäen kokoisen tuppukylän terv.keskuksen sulkemisella maakunta säästää pelkissä tilavuokrissa yli puoli miljoonaa. Kun siihen lisätään työntekijäkustannukset säästöt pelkästään kärsämäen kokoisessa kunnassa on miljoonissa tk:n sulkemisen myötä. Hoituu ne kärsämäkiset naapurikunnissakin. Valinnanvapautta julistetaan mallin yhteydessä joka pakottaa maakunnat karsimaan palvelujaan uhkana maakuntaliitokset. Koskee pääasiassa maakunnan pieniä kuntia. Kuntarakenne se suomen ongelma on yli kahdeksan miljardia menee joka vuosi pääasiassa kulissikuntien ylläpitoon. Nettomaksajia muutama kymmenen yli kolmestasadasta. Maakuntamalli hakee epäsuorasti siihen ratkaisuja ja sen kerrotaan pitävän maaseudun asuttuna. Joopa joo..Valtava kuntauudistus maakuntamalli on asia mikä jää edelleen sivurooliin. Mm. sen takia että sitä kutsutaan maakuntauudistukseksi mitä se toki onkin mutta kunnille se on suurempi uudistus. Ne itsenäidyyden rippeet mitä kunnilla vielä on siitä menee maakuntamallissa loputkin. Erikoisinta kaikessa se, että äänet edellisen toteuttamiseksi tuli valtaosin kunnista joita se eniten rankaisee. Siinä mielessä "valo" mistä Reagan aina puhuu, onkin keskustapuolueen hankkeiden vastustamista kulkemalla "vastavirtaan". Se toinen ristiriita omat koirat puree. Soini lakkautti kärsämäen persut kun Aimo uskaltautui asianomaista avoimesti arvostelemaan toisin on kepussa. Ei mitään toimenpiteitä vaikka kärsämäen kepulaiset käräjöi kepujen lakeja vastaan. Vieläkin käy kehumassa kuinka kärsämäki livahti kepujen puitelain siirtymäajan porsaanreiästä. Asia minkä eteen ei olisi tarvinnut käräjäpenkkiä kuluttaa mutta kun asialla oli ketkä olivat niin yksinkertaisenkin asian saa sotkettua. Attendon ohjeistamana toki mutta kuka istui syytettyjen penkillä, kärsämäki ei Attendo joka alusta asti ajoi vain sitä, että pääsee käsiksi kärsämäen sotemiljooniin. Nyt sitten vain odotellaan sormia pyöritellen kuka se kärsämäen sotepalvelut kohta tuottaa kärsämäkisiltä ei edes kysytä. Yksi varjopuolista "vastavirtaan" kulkemisen seurauksista. Vallan säilymiseksi ulkoistettiin eikä nyt ole edes valtaa mitä sotepalveluihin tulee. Hällä väliä pääasia että numerot ovat kunnalle edullisia tilinpäätöksessä. Huutolaisten kauppaajat halvimman tarjouksen antaneelle vuorostaan huutolaisten osassa myydään eniten tarjoavalle. Miten siinä nyt niin pääsi käymään?

        "höpinää 28.10.2018
        Attendo alusta asti ajoi vain sitä, että pääsee käsiksi kärsämäen sotemiljooniin. Nyt sitten vain odotellaan sormia pyöritellen kuka se kärsämäen sotepalvelut kohta tuottaa kärsämäkisiltä ei edes kysytä. Yksi varjopuolista "vastavirtaan" kulkemisen seurauksista. Vallan säilymiseksi ulkoistettiin eikä nyt ole edes valtaa mitä sotepalveluihin tulee. Huutolaisten kauppaajat halvimman tarjouksen antaneelle vuorostaan huutolaisten osassa myydään eniten tarjoavalle. Miten siinä nyt niin pääsi käymään?"
        ____________________

        "17 toukokuuta 2018 Attendo myy Suomen terveyspalvelunsa
        Attendo on tehnyt sitovan sopimuksen terveyspalvelujensa myynnistä Terveystalo Oyj:lle. Liikevaihto vuonna 2017 oli noin 230 miljoonaa euroa ja liikevoitto (EBITA) noin 20 miljoonaa euroa. Velaton käteiskauppahinta on 233 miljoonaa euroa."

        "Uutiset | Kotimaan uutiset 17.05.2018
        Attendo myy Suomen terveyspalvelunsa Terveystalolle - kauppoihin kuuluu 100 yksikköä ja 1600 työntekijää
        Terveydenhoito- ja hoivapalveluyritys Attendo on tehnyt sitovan sopimuksen Suomen-terveyspalvelujensa myynnistä Terveystalo Oyj:lle.
        Ruotsalalainen Attendo AB on alansa suurin toimija Pohjoismaissa, ja se on listattu Tukholman pörssiin."
        ____________________

        "Pyhäjokiseutu 7.11.2018
        Varavaltuutettu xxxxxxx xxxxx toi esille terveyspalveluiden liittyviä huolia. - Attendo koittaa hoitaa palvelut halvalla. Se näkyy palveluiden tasossa. Henkilökuntaa on vähän. Tyytymättömyyttä on ollut aika paljon. Asioihin on suhtauduttu hyvin kriittisesti. Attendon suhteen on aika paljon kysymysmerkkiä. Tilalle voidaan etsiä toinen yritys, xxxxx totesi."

        Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän."

      • Kirsikkana_kakussa
        varavalt.ulkona.kuvioist kirjoitti:

        Kärsämäen kuntapolitiikassa edelleen korkea taso luottamushenkilöt kunnan asioista pihalla kuin lumiukot kuten aina ennenkin. Tällä kertaa valtuutettu(vara) ehdottaa palvelujentuottajan vaihtoa tilanteessa missä attendo on myynyt mm. kärsämäen sotepalvelut terveystalolle. Tarkoittaa sitä, ettei kärsämäkisiltä edes kysytty kun pörssipelurit alkoi keskenään bisneksiä hoitamaan joihin sisältyi mm. kärsämäen sotepalveluiden tuottaminen (Kirsikka kakussa). Sitä ennen attendo kauppasi vanhukset esterille ja edelleen kuntaa kuulematta = " Reaganilta: valoisasti vastavirtaan Kärsämäki! Kärsämäen "kuntakapina" oli oikeanlainen korjausliike. "

    • PyrröPöötäNaurattaa

      Naurattaa vain mitenkä tuo reegani aina onnistuukin nostamaan myrskyn vesilasiin......kuppi menee nurin palstalaisilta sensilijän tien. Naurattaa vain.

      • Hamppilähtijuurineen

        Siinäpä se. Aina kun suunsa aukaisee lopputulos on aina sama. Ihmetyttää vain jo vuosia jatkunut kepun julistaminen sen jälkeen kun kertoi ettei ole politiikasta missään määrin kiinnostunut. Eipä tietenkään kertoohan sen jo nimimerkkikin. Suuri amerikkalainen johtaja joihin itsensä aina laskee kuuluvaksi ylistäessään avauksissaan kärsäkepua. Asetelma aina sama suurta itseihailua mihin oleellisesti kuuluu samanaikaisesti muiden mustamaalaus. Ei enää uskalla vastata kun jää aina väittelyissä toiseksi. Kiroaa tälläkin hetkellä tietokoneen äärellä kuinka ihmisroskat uskaltautuukin arvostelemaan yli-ihmisiä.

      • yhdenympärilläkaikk
        Hamppilähtijuurineen kirjoitti:

        onhan se hupaista että peräpohjolan pienen pienen kunnan äänitorvi käyttää suurvallan ex-presidenttiä sanomisineen kuntaimagon rakentamisessa ihan joka paikassa. Vieläkin vaikka on sivussa mutta sitä se on kärsämäessä. Ulkopuoliset usein syvemmällä toiminnassa kuin valtaosa luottamushenkilöistä. Jotenkin vääristynyt suhde omaan kuntaan saavuttaen monen kohdalla ihan käsittämättömät mittasuhteet. Mikä erikoisinta pyöreän pöydän ritarien seassa paljon hyväksikäytettyjä juoksupoikia jotka toteuttaa muiden tahtotiloja saaden vastavuoroisesti tilaisuuden päästä pönöttämään kunnan johtopaikoilla. Kunnan etujen nimissä toimitaan todellisuuden ollessa pääpirujen henkilökohtaiset tavoitteet taloudellisine hyötyineen kirjattuina kuntastrategioihin sen kärkihankkeina. Virkoja mennyt ihmisille jotka parhaiten palvelee omia tavoitteita yms. Rakennettu ja toteutettukin jo vuosien ajan pienen pienen piirin sisällä leikkikenttänä koko kunta. Ei sen puoleen Sipilän jengi tekee samaa hallituksen kautta paljon suuremmassa mittakaavassa. Kummasti bisnekset sekoittuu politiikkaan ja politiikkaan yritysmaailman edustajat. Suomi nousuun sloganeilla masseja pelataan omaan ja bisneskavereiden taskuun milloin talouden pelastamiseksi milloin ympäristön suojelun tai energiapolitiikan nimissä. Keinot on monet päämäärä aina sama kun asialla on omien sidosryhmien etujen ajaminen.

    • unohdetut

      Kummastuttaa ihmetyttää, kun maaseuduntuottajia ei muista kukaan, hallitus ei hiiskahdakkaan ja kunta-tasolla ei uskalleta avautua leimaamisen pelossa, missä he päivästä toiseen hammastapurren #ihmisroskille suomalaista laatua alle tuotantokustanusten ruokaa tuottavat, kaikesta logistiikka ottaa 50-70% ja lopuilla yhä kiristyvässä hirressä mennään!

      • AikomisenasteelleJää

        kävihän se sipilä palopuheita pitämässä uudessa navetassa sillä aikaa kun odotteli kelpaako ay-liikkeelle vesitetty irtisanomislakiesitys minkä vielä riitauttaa myöhemmin ajankohdan ollessa sopivampi. Pitäähän se käydä äänestäjille esiintymässä heidän puolestapuhujanaan kun alkaa vaalit painamaan päälle. Sitten taas väälien jälkeen halailemaan kokoomuskavereita. On mielenkiintoista nähdä minkälaista väkeä nousee korvaamaan vanhanliiton kepuja jotka jättää Sipilän kanssa pelaamisen koska Sipilä pelaa yksin. Sipilälle suomi on yritys jota johtaa mielivaltaisesti sama koskee keskustapuoluetta. Väyrynen syrjään Berner tilalle Pekkarinen syrjään oma poika tilalle jne jne.

      • vertaillen

        nojoo ainahan sen verran uusia navetoita, että Pääministeri voi käydä.
        Tuossa kattelin v2016 mitä tuottajat esm maitolitrasta saaneet eli 0,39e/lt, tänäänhä se on 18% vielä alempi.
        sonninmullikoitten kasvatuksesta v2016 n 2,88e/kg 160vrk kasvatus-aika 500e/mullikka vuodessa 2 mullia=1000e/v= 1/3osa 1-lehmän vuosi lypsystä, elikkä 6 mullia yhteen lehmään, 50lehmän vuosituotokseen oltava 300 mullin navetta.
        luulen, vaan en tiedä, että maaseudulla mullit elää Turpeella!

      • AAAluokkaaa

        .. em tilanne jatkuu niinkauan kuin valkonetalo huseeraa..ja sen "agitaattorit, joka, esm Kmäellä on yli kuntarajojen maakunnan paras!

      • aukkojakatsellen
        vertaillen kirjoitti:

        nojoo ainahan sen verran uusia navetoita, että Pääministeri voi käydä.
        Tuossa kattelin v2016 mitä tuottajat esm maitolitrasta saaneet eli 0,39e/lt, tänäänhä se on 18% vielä alempi.
        sonninmullikoitten kasvatuksesta v2016 n 2,88e/kg 160vrk kasvatus-aika 500e/mullikka vuodessa 2 mullia=1000e/v= 1/3osa 1-lehmän vuosi lypsystä, elikkä 6 mullia yhteen lehmään, 50lehmän vuosituotokseen oltava 300 mullin navetta.
        luulen, vaan en tiedä, että maaseudulla mullit elää Turpeella!

        ei ihme miksi jokapuolella näkyy valtavia hakkuuaukioita kun viljelijät nälkäänsä syö pettua. Sipilä kutsuu edellistä hassun hauskasti bio-taloudeksi ja maailma pelastuu..

      • Trumpinpakotteet
        aukkojakatsellen kirjoitti:

        ei ihme miksi jokapuolella näkyy valtavia hakkuuaukioita kun viljelijät nälkäänsä syö pettua. Sipilä kutsuu edellistä hassun hauskasti bio-taloudeksi ja maailma pelastuu..

        Nain O näreet, suomen maaseutu Keskusta (puolue) äänestäen on saanut itselleensä pöytäänsä "pettua, ja mikä irvokkainta se pettu on kuorittu tilan omista viimmeisistä puista, mutta samaanaikaan toimittaa kansalle kauppaan ja jalostukseen parasta A-luokan raaka-ainetta elintarvikkeiksi jalostettavaksi, edullisesti, jopa niin edullisesti, että liikkeillä on varaa kilpaa tuotteitaan #halpuuttaa.
        Eikä tässä kaikki, vaan niin kauan, kun Suomi EU jalkoja pesee, niin kauan Venäjän sanktiot, myös Suomen maatalous-tuotannon vientiin Venäjälle tyssää, Suomi poloinen ei älyä minkä vallan Venäjälle antoi osallistumalla sekopää Trumpin joka ilman suuntiin ja väli-ilman suuntiinkin huseeroimiin pakotteisiin, myös Venäjälle ja ennenkaikkea sinne.

      • synkkätotuuss

        Käytännössä Venäjällä on nyt 100% ylivalta Suomeen, laukaustakaan ampumatta, jos niin haluavat, kiitos Suomen lähdöstä # EU-Herrojen kanssa marjaan, josta kiihkeimille marjastajille bonuksena litterat ValkoiseenTaloon, ValkoisessaTalossa käydä saamassa objektia #missä mennään ja mihin pitäisi mennä!
        "Agentteja on ja toimivat.
        Mistä Keskustapuolueen diktatuurillinen Maakunta luulee rahojensa riittävän ja saavan, kun tappaa maaseudun yrittäjät ja tuottajat, ei sitä imbesiilimpää puoluetta ole, kuin vasta P-Koreassa, jonne Sipilä voisi Keskustan nimissä laittaa ystävyys-pyynnön yhdenvertaisen- hallituksen nimissä.

      • lasketteluarinteessä

        Prosessi-insinööri on prosessoinut Suomen, ettei seuraavakaan Hallitus siitä kunnialla selviä!

      • kuolleillekin

        #Turpeessa on pelastus!

    • Pyrrönen

      Mikä siinä sheriffissä on niin pahasta kun totta kirjoittaa?

      • eipahasta.huvitusta

        Faktojakin toki joskus tipahtelee mutta pääasiassa valikoivaa ja muunneltua totuutta asioiden kaunistelua jopa vääristelyä naurettavan itsekehun siivittämänä mihin aina liittyy muiden osapuolien mustamaalausta oman erinomaisuuden korostamiseksi. Jättää paljon enemmän kertomatta kuin sanoo ja minkä sanoo värittää haluamallaan tavalla. Sitten nuo jo komiikan puolelle menevät reagan videot yms. joskus ihan suorat sana- kautta lausevalinnat amerikan propagandakoneistolta pääasiassa historiasta lähinnä huvittaa. Avaa vaikka kunnan nettisivut missä ensimmäisenä tulee vastaan kuva lapsesta joka osoittaa sormella tekstillä haluamme sinut kärsämäelle. Ihan suora lainaus amerikan uncle Sam wants you julisteesta. Yhtenä esimerkkinä kunnan nettisivujen asiakirjoissa edelleen suoria suomennoksia yllätys yllätys reaganin sanomisista kirjattuina strategioihin yms. vapaina suomennoksina. Erikoinen pakkomielle entisestä usa:n presidentistä muodostunut kun sitä joka paikassa toitottaa? Ei tosin ainoa pakkomielle selänteen perään muistaa itkeä vieläkin sekä julistaa ulkoistamisen tuomaa pelastusta halleluja. Tarpeeksi kauan kun muistuttaa jäänyt vähemmälle kärsämäen vähemmistöpuolueiden sekä niiden edustajien ala-arvoinen arvostelu jopa haukkuminen keskustan ollessa tie totuut ja elämä.

      • iironman
        eipahasta.huvitusta kirjoitti:

        ottas mallia intiasta mistä löytyy näitä todellisia suurmiehiä joita ihailla

        https://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/e9a4404e-7178-48e3-bd90-408bc248e483_v0.shtml

    • halkipoikkijapinoon

      Jos ja kun ja jos, haluaa läpivalaista Kärsämän kunnan talouden nousun , nousua, niin silloin pitäisi muistaa kertoa talouden laskut(ei paperilaskuja), kun kertoo ja kehuu Keskustan ansioksi nousut, pitäisi kertoa keskusta ansioitten laskutkin, kas, kun Keskustapuolue on suveereenisen 100-R0senntiseti juntannut muitakuulematta sotien jälkeenja kuntaa johtanut ja tulos on se kiveenhakattu kuntajärjestys ja kuntajärjen korvamerkintä "313 siis nousut on sikäli nousua, ettei juuri alemmaksi voi mennä.
      viimeaikaiset paniikissa tehdyt Kuntayhtymät on nostanut kämäen kuntajärjestys nroa pari-pykälää kohti kirkkautta.

      • 313onseurauksensa

        .. em, kun muistaa ja ottaa huomioon niin ymmärtää miksi kämäen huippupolitikko kh-jäsen ja valtuutettu (ei Koski) sanoo työntävänsä "lynnälin hiekkaan, eli ei tahtoa puollustaa kotikuntaansa, antaen muitten puollustaa.

      • muttakantapalaaenota

        "Reagan - Pyhäjärvi on uppoava laiva."

        Faktat:

        Valtionosuus% nettokustannuksista:
        Kärsämäki 63.8%
        Pyhäjärvi 36.8%

        Lainakanta e /asukas:
        Kärsämäki 4455.00e
        Pyhäjärvi 3289.00e

        Verotulot e/asukas:
        Kärsämäki 2660.00e
        Pyhäjärvi 3862.00e

        Yhtä kuin = Reagan on upponalle

      • eiedeskauppaan
        muttakantapalaaenota kirjoitti:

        "Reagan - Pyhäjärvi on uppoava laiva."

        Faktat:

        Valtionosuus% nettokustannuksista:
        Kärsämäki 63.8%
        Pyhäjärvi 36.8%

        Lainakanta e /asukas:
        Kärsämäki 4455.00e
        Pyhäjärvi 3289.00e

        Verotulot e/asukas:
        Kärsämäki 2660.00e
        Pyhäjärvi 3862.00e

        Yhtä kuin = Reagan on upponalle

        Kehtaako tummosilla" kriteereillä kämäen edustaja maakunta-pöytään mennä?

      • jovainkehtaa
        eiedeskauppaan kirjoitti:

        Kehtaako tummosilla" kriteereillä kämäen edustaja maakunta-pöytään mennä?

        "Reagan - Tehdään Kärsämäestä jälleen suuri."

        Faktat:

        Vuosikate euro/asukas:
        Kärsämäki 542.0
        Pyhäjärvi - 511,4

        (Vuosikate on kunnan tuloslaskelman välitulos, joka osoittaa sen tulorahoituksen, mikä juoksevien menojen maksamisen jälkeen jää käytettäväksi investointeihin, lainojen lyhennyksiin ja sijoituksiin. )

        Alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä, %:
        Kärsämäki 18,7
        Pyhäjärvi 14,7

        15-64 -vuotiaiden osuus väestöstä, %:
        Kärsämäki 54,9
        Pyhäjärvi 53,0

        Yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä, %:
        Kärsämäki 26,4
        Pyhäjärvi 32,1

        Kuntien välinen muuttovoitto/-tappio kesä 2018:
        Kärsämäki 24
        Pyhäjärvi - 85

        Työllisyysaste, %:
        Kärsämäki 66,0%
        Pyhäjärvi 60.0%

        Työttömien osuus työvoimasta, %:
        Kärsämäki 8,5%
        Pyhäjärvi 9,6%

        Sosiaali- ja terveystoiminta yhteensä, nettokäyttökustannukset, euroa/asukas:
        Kärsämäki 3 668,2
        Pyhäjärvi 4 788,3

        Yhtä kuin = Pyhäjärvellä on ongelma

      • taasnäitä
        jovainkehtaa kirjoitti:

        Heh..kerrotko vielä paljonko kärsämäen kunta TODELLISUUDESSA maksaa sotemenoja köntän päälle jonka aina kerrotaan kattavan KAIKKI mikä ei todellakaan pidä paikkaansa?

        Yhtä kuin = Et kerro kerronko minä vai onko se ongelma?

        Ps. Pyhäjärvi on yksi harvoista kunnista/kaupungeista joka maksaa muiden kuntien/kaupunkien menoja. Kärsämäen esimerkiksi.

      • SamaEdessä
        jovainkehtaa kirjoitti:

        "Reagan - Tehdään Kärsämäestä jälleen suuri."

        Faktat:

        Vuosikate euro/asukas:
        Kärsämäki 542.0
        Pyhäjärvi - 511,4

        (Vuosikate on kunnan tuloslaskelman välitulos, joka osoittaa sen tulorahoituksen, mikä juoksevien menojen maksamisen jälkeen jää käytettäväksi investointeihin, lainojen lyhennyksiin ja sijoituksiin. )

        Alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä, %:
        Kärsämäki 18,7
        Pyhäjärvi 14,7

        15-64 -vuotiaiden osuus väestöstä, %:
        Kärsämäki 54,9
        Pyhäjärvi 53,0

        Yli 64-vuotiaiden osuus väestöstä, %:
        Kärsämäki 26,4
        Pyhäjärvi 32,1

        Kuntien välinen muuttovoitto/-tappio kesä 2018:
        Kärsämäki 24
        Pyhäjärvi - 85

        Työllisyysaste, %:
        Kärsämäki 66,0%
        Pyhäjärvi 60.0%

        Työttömien osuus työvoimasta, %:
        Kärsämäki 8,5%
        Pyhäjärvi 9,6%

        Sosiaali- ja terveystoiminta yhteensä, nettokäyttökustannukset, euroa/asukas:
        Kärsämäki 3 668,2
        Pyhäjärvi 4 788,3

        Yhtä kuin = Pyhäjärvellä on ongelma

        Pyhäjärvi on vielä toistaiseksi alueen ainoa joka ei ole täysin riippuvainen valtionosuuksista. Kohta on ja sitten se on samassa kusessa kuin esim. Kärsämäki missä ei ole mitään muuta suurta kuin puheet. Niin ja kaksi suurta kansainvälistä pörssipeluria joiden taskuihin menee miljoonia suomen verovaroja ja valitettavasti jopa valtion velkarahaa. Anteeksi häiriö jatkakaa väittelyä siitä, kumman isi voittaa kumman isin.

      • 2017

        Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus €/as.

        Kärsämäki 1 159€
        Pyhäjärvi - 11€

        Yhtä kuin = Pyhäjärvellä on ongelma = Joutuu yhtenä maksamaan osalla verotuloistaan esim. kärsämäen menoja. Kärsämäellä verotulot kun ei riitä mihinkään pummataan muilta.

      • Meilleeiteille
        SamaEdessä kirjoitti:

        Pyhäjärvi on vielä toistaiseksi alueen ainoa joka ei ole täysin riippuvainen valtionosuuksista. Kohta on ja sitten se on samassa kusessa kuin esim. Kärsämäki missä ei ole mitään muuta suurta kuin puheet. Niin ja kaksi suurta kansainvälistä pörssipeluria joiden taskuihin menee miljoonia suomen verovaroja ja valitettavasti jopa valtion velkarahaa. Anteeksi häiriö jatkakaa väittelyä siitä, kumman isi voittaa kumman isin.

        Ei tarvitse jatkaa. Faktat on faktat. Mäkisillä pyyhkii paremmin kuin koskaan.

      • puolentoistamillinkorotu
        Meilleeiteille kirjoitti:

        Ei tarvitse jatkaa. Faktat on faktat. Mäkisillä pyyhkii paremmin kuin koskaan.

        Faktoista sen verran että ensimmäinen seuraus ulkoistamisella saavutettavista "säästöistä" oli budjetin korotukset vuodelle minä yksityinen aloitti verrattuna selänteen lopetus vuoteen. Ymmärsitkö? Minä ainakin ymmärsin mikset halua jatkaa keskustelua aiheesta.

      • Näinnäppylät
        puolentoistamillinkorotu kirjoitti:

        Faktoista sen verran että ensimmäinen seuraus ulkoistamisella saavutettavista "säästöistä" oli budjetin korotukset vuodelle minä yksityinen aloitti verrattuna selänteen lopetus vuoteen. Ymmärsitkö? Minä ainakin ymmärsin mikset halua jatkaa keskustelua aiheesta.

        Luonnollisesti koska alussa menot kasvavat. Säästöt syntyvät pitkässä juoksussa. Markkinatalous toimii siten, että maksimoit hyödyt ja minimoit menot eli kiristät vyötä vaikka hyvin menisikin. Lue ja opiskele sinäkin. Yksinkertaista talouden tulo/meno ennakointia lisämausteilla.

      • säästöäkenelle
        Näinnäppylät kirjoitti:

        Osakeomistajat vaatii voittoa, "heti alusta alkaen, sitten he vaatii voittoa joka vuodelle ja sehän on Pörssiterveydelle helppo kun itse määrää, tai siis hinta "muodostuu "tehtyjen menojen mukaan kuten kansa sairastaa, PM Sipilä sanoi; samat taxat yleisen kanssa, eli p-terveys mitoittaa taxat ja yleinen seuraa, Ruotsissa "samataxa merkitsi n 40% korotusta yleisen hintoihin, nyt ei esm kämäessäkään voi enää vertailla kun on #sama taxa., paitsi, jos katsoisi yleisen ppkys taxoja ennen kuin Atte tuli taloon ja vertaa useammalta aiemmilta vuosilta ja siitä keskm. vuosikorotuksen menoihin, käyttäen pohjana viimeistä ppkys aikaista vuosimenoa ja laskea v2017 tasolle ja verrata v 2017 Atten hoidon tasoon.

      • Hoh..hoijaa
        Näinnäppylät kirjoitti:

        Luonnollisesti koska alussa menot kasvavat. Säästöt syntyvät pitkässä juoksussa. Markkinatalous toimii siten, että maksimoit hyödyt ja minimoit menot eli kiristät vyötä vaikka hyvin menisikin. Lue ja opiskele sinäkin. Yksinkertaista talouden tulo/meno ennakointia lisämausteilla.

        Niin että menojen kasvu ulkoistamisen seurauksena oli odotettavissa kun eroa haettiin lakien vastaisesti perusteina kunnan itsenäisyyden menetys jos ei saada välittömiä säästöjä aikaiseksi? Voi täti hyvä kun ihmiset eivät ole niin yksinkertaisia kuin sinä.

        Kärsämäki junttasi valtavalla kiireellä lakien vastaisen eropäätöksen koska kunnan itsenäisyys oli kiinni yhdestä alijäämäisestä tilinpäätöksestä ja nyt sinä kerrot että menojen kasvu oli odotettavissa opiskele markkinataloutta. Muistatko kuinka aikaisemmin muille lakeja luit kerrottuasi niitä opiskelleesi? Turpaan tuli jokaisessa oikeusasteessa asiassa joka lakien mukaan hoidettuna olisi ollut läpihuuto juttu. Mikä naurettavinta kaikessa attendo pääsi tuottamaan kunnalle "säästöjä" vasta vuoden jälkeen mikä oli ratkaiseva kunnan itsenäisyyden kannalta. Se sinun lisämausteesi

      • pitkässäkusessa
        Hoh..hoijaa kirjoitti:

        Kuntajohdolle selvisi hyvin nopeasti eropäätöksen jälkeen kuinka tulivat höplästä vedetyiksi Attendon puolesta. Näkyi mm. siten, että kunnan edustaja kuntayhtymän hallituksen kokouksissa vaati hoitajille määräaikaisuuksia jotta heille saa potkut ja sitä kautta säästöjä. Eropäätöksen jälkeen jota perusteltiin mm. työpaikkojen säilymisellä.
        Leikkaukset jatkuu vielä tänäkin päivänä milloin lienee tämä em. pitkä juoksu tavoittaa vaiheen missä niitä säästöjä alkaa vihdoin ja viimein muodostumaan?

    • ottijatuota

      miltä momentilta ne säästöt löytyivät ..

      • osatotuuksia

        Säästöt muodostuu siten, että kerrotaan aina paljonko kärsä maksaa atelle ei sitä, paljonko kunta maksaa sen päälle omasta pussistaan. Sama juttu kuin esim. nykyisen juustoportin liiketilojen ostaminen silloisilta yrittäjiltä euron hinnalla kerrottiin lehdissä unohtaen euron lisäksi kauppaan kuuluneet velat jotka meni yli miljoonan. Tämmöisiä osatotuuksia viljellään säännöllisin väliajoin kuntajohdon suunnalta. Valtava tarve tuoda esille eri keinoin kuinka ulkoistamisella saavutettiin sitä ja tätä vaikka kunnan talouden elpymisellä ei ole sen kanssa mitään tekoa päinvastoin kivi kengässä.

      • entästämä
        osatotuuksia kirjoitti:

        haaveissameillä

        8.11.2018 13:29
        Uusi
        Tässä pitäjässä kaikki on menossa päin helvettiä. Oon aatellu pakata laukut ja lähtiä Kärsämäelle. Siellä rakennetaan sellaisella vauhdilla, että päätä huimaa. Luja Betoni kasvaa, tekstiilitehdas nousee uusi, katsastuasema ja teollisuusaluettakin on pitänyt laajentaa. Uusi asuntoja rakennettu keskustaan ja asukasluku seutukunnan ainoa joka on plus merkkinen.

      • tallaisen

        Kämäen kannatta silipast tuommoinen positiivi tykönsä.

      • pyhäjärvenprojne
        entästämä kirjoitti:

        haaveissameillä

        8.11.2018 13:29
        Uusi
        Tässä pitäjässä kaikki on menossa päin helvettiä. Oon aatellu pakata laukut ja lähtiä Kärsämäelle. Siellä rakennetaan sellaisella vauhdilla, että päätä huimaa. Luja Betoni kasvaa, tekstiilitehdas nousee uusi, katsastuasema ja teollisuusaluettakin on pitänyt laajentaa. Uusi asuntoja rakennettu keskustaan ja asukasluku seutukunnan ainoa joka on plus merkkinen.

        Ihmeellinen asia kuinka pyhäjärven sometrollit taas tuottaa valtaosan kärsämäki palstan viestiliikenteestä?

    • lainasi

      eikö ne löytynyt kun Atte teki aliköntän jota myöhemmin on tostavaan täytetty.

      • sattumoisin

        selain säilyttää jos ei ensin katso onko jo aiemmin joku vastanut, nyt kävi niin, että vasta sitten #osatotuuksia-viestin näin, kun painoin #lainasi vastaukseni menemään, no sama asia ja sama vastaus molemmissa. voiehkä ed olevaa ärsyttää, etä matkii..

      • HyvääkinTehty

        ei kun se könttä joka kattaa kaikki menot oli todellisuudessa vain könttä attendolle jonka päälle tuli kunnalle maksuun sitä ja tätä. Köntän kerrottiin sisältävän kaikki sotemenot mm. palkkakustannukset ja miten kävi? Attendon aloitusvuotena kunnan palkkakulut pomppasi yli miljoonalla. Tarkoittaa sitä, että atte maksatti kunnalla menoja jotka se kertoi kuuluvan könttään kuuluviksi houkutellessaan kuntajohtoa eroamaan kuntayhtymästä. Mikä erikoisinta kaikessa mitä sopimukseen lopulta sisältyi sitä alettiin sorvaamaan vasta eropäätöksen jälkeen. Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä koska eropäätös oli jo tehty minkä jälkeen attendo näytti kaapin paikan kuntajohdolle ollen se osapuoli joka määritteli mitä sopimukseen sisältyy ja mitä ei.

        Sen jälkeen on menoja karsittu edelleen esim. kunnalle menoja tuottavia kiinteistöjä myymällä menojen muuttuessa tuloiksi kertoen kuinka ulkoistamisella on saavutettu säästöjä.
        Paljon hyvääkin on tehty mutta asioiden todellisuutta vääristellään edelleen tarkoituksenmukaisesti luoden kuvaa kuinka eropäätös on talouden elpymisen ansiota. Sama tyyli kuin Rääkkylässä joka maksaa nykyäänkin enemmän sotemenoistaan kuin ennen ulkoistamista kuntajohdon kertoessa kuinka hyvistä palveluista kannattaa maksaa enemmän ulkoistaessaan säästöjen saamiseksi. Noin siinä käy kun tuppukylien luottamushenkilöt alkaa leikkimään suurten firmojen kanssa joilla on iso joukko lakimiehiä takanaan. Huonosti käy sitten alkaa selittäminen omien kasvojen säilyttämiseksi sen sijaan että tunnustettaisiin että tuli mokattua. Kärsämäessäkin asian vatkaaminen loppuisi kuin seinään kuntajohdon kertoessa kuinka asiat ovat ja kuinka kävi niinkuin kävi. Syypäiksi muuttuisi silloin heitä silmään pissineet eivät enää sen jälkeen he itse. Totuus puhdistaa valheet vain pahentaa asiaa.

        Kärsämäellä pyyhkii siis hyvin mutta eri syistä kuin annetaan ymmärtää. Tavallaan onni onnettomuudessa koska pelastusliikkeisiin on ryhdytty osin sen takia että oli pakko ulkoistamisien takia ryhtyä tositoimiin. Ensimmäisen kerran kärsämäen historiassa kunta tekee mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten mistä osakiitos kuuluu valitettavasti attendolle. Ajoivat kuntaisit niin nurkkaan että oli pakko tehdä asioiden eteen jotain mikä näkyy mm. elinkeinoelämään panostamisena. Vihdoin ja viimein.

      • attenpalkatonsykolooki

        Mitä meillä oli ennen S-24 #Reagania? tietysti sama Reagani-vaikuttaja, mutta teki vaikutti, ettei kuntalaiset kaikki älynneet kuka kuntaa johtaa, sitten tuli kansalais-kanava s-24 jossa paljastui, että Reaganilta on hampaat juurineen katoamassa, kun kansalaiset pääsee suorasuuntauksella tykittämään, jopa niin, että hautautuu korsuunsa viikoiksi ja tekee sieltä laskelmoituja Tiltumaisen brokatiivisiä hyökkäyksiä, laskemoituja psygolookisia julistuksia, jotka koukuttaneet proolaiset odottamaan niitä aina ja aina vain lisää!

      • kiehääjakiertää

        ..aamuisilla kahvitus-tilaisuuksillaan Reagani koukutti Torjuntakomppanian päällikön #Remeksen sykolookisen taitavasti pikkuhiljaa pikkurillisensä ympärille kietoin, että Remeksen täytyi jo turvautua Eino Leinon syviin elämänviisaisin säkeisiin, mutta ei saatanallisiin säkeisiin vielä, ne on suomeen kyllä jo tulossa.

      • kunvaarassaonisänmaa

        .. lopulta Remeksen oli siirryminen suurempaan plutoonaan ja lukemaan narxismia #Rahanvalta.

      • mihinjohtaatämä
        kunvaarassaonisänmaa kirjoitti:

        .. lopulta Remeksen oli siirryminen suurempaan plutoonaan ja lukemaan narxismia #Rahanvalta.

        Siinäpä se. Reegani on ollut viimeiset 4 vuotta kunnan ja kepujen taiturimainen musta hevonen. Muokkaa yleistä mielipidettä mieleisekseen ja mustamaalaa vihollisiaan. Kunta syöttää "amerikkalaista" propagandasettiä kaikilla kanavilla. Reagani on onnistunut luomaan mielikuvan kärsämäkisestä ameriikan unelmasta. Ihmiset jopa ovat alkaneet uskomaan sheriffin mielikuvapolitiikkaan.

      • maitokaatuijo
        mihinjohtaatämä kirjoitti:

        Niistä taidoista voidaan olla montaa mieltä kuten myös siitä, että kuntalaiset uskoisi em:n propakandaan. Eikä ao. ole todellakaan ainoa joka muunneltua totuutta julistaa siinä kun on mukana koko kuntajohto kunnan palkkaamien virkamiesten tavoin. Oppositiokin nykyään pelkkä hiljainen myötäilijä. Tosin nykyinen kuntajohto ja sen toiminta onkin paljon terveemmällä pohjalla kuin edellisellä valtuustokaudella. Pakon edessä ja omat kasvonsa säilyyttääkseen koska ulkoistamisilla ei tavoitettu oikein mitään leikkauslinja jatkuu ja ovet on auki kaikille jotka tulisi luomaan tänne työpaikkoja ja verotuloja. Pahin mörkö on kuitenkin maakuntamalli joka on ratkaisevassa roolissa mikä mm. kärsämäen tulevaisuus tulee olemaan. Suomelle vastaavasti on lähes yksi ja sama meneekö maakuntamalli läpi koska on jo pelinsä menettänyt Sipilän suurella myötävaikutuksella. Yksityiset ovat jo vallanneet suomen vanhuspalvelumarkkinat ja sotemarkkinoilla osuutensa kuntien kokonaisulkoistamisien kautta mitä reagan kutsuu "kuntakapinaksi" mikä oli oikeanlainen korjausliike. Vastuutonta jos sanoa saa koska kärsämäki itsenäisyytensä säilyttämiseksi luovutti valtiolta saamansa valtionavustusmiljoonat yksityisille pörssipelureille. Voittajana edellisessä vain yksityiset minkä reagan kääntää voitoksi todellisuuden ollessa ihan toinen. Attendo tekee mitä lystää vanhus- sekä sotepalveluiden suhteen ilman että kärsämäen kuntaa vaivaudutaan edes informoidaan asiasta saati että sitä kuultaisiin. Sellainen matka kohti valoa kunta ei edes päätä kuka täällä palvelut hoitaa, missä ja miten.

      • Pelkkä
        mihinjohtaatämä kirjoitti:

        Siinäpä se. Reegani on ollut viimeiset 4 vuotta kunnan ja kepujen taiturimainen musta hevonen. Muokkaa yleistä mielipidettä mieleisekseen ja mustamaalaa vihollisiaan. Kunta syöttää "amerikkalaista" propagandasettiä kaikilla kanavilla. Reagani on onnistunut luomaan mielikuvan kärsämäkisestä ameriikan unelmasta. Ihmiset jopa ovat alkaneet uskomaan sheriffin mielikuvapolitiikkaan.

        ****n juoksupoika on aina ollut ja tulee olemaan. Muiden visioita ja tavoitteita ajaa ohjeiden mukaan ei omiaan siinähän se suurin vitsi kaikessa.

      • kuninkaannarri

        esiintyy luomuksensa johtajana vaikka on pelkästään ylhäältä ohjattu roolitettu juoksupoika

      • tuumiskellaanko
        kuninkaannarri kirjoitti:

        esiintyy luomuksensa johtajana vaikka on pelkästään ylhäältä ohjattu roolitettu juoksupoika

        Harmi ettei kuntapolitiiikka ole amerikkalaista edustajainhuonetta. Voisi olla reeganilla edessä virkarikossyyte tietojen vuotamisesta palstalle.

      • rinssieverstiina
        tuumiskellaanko kirjoitti:

        Harmi ettei kuntapolitiiikka ole amerikkalaista edustajainhuonetta. Voisi olla reeganilla edessä virkarikossyyte tietojen vuotamisesta palstalle.

        #Reagani tykkää näistä arvosteluista, kuta pahempi tykitys niin sitä arvostetuin, etteipä turhaan menny sekään artikkeli, myötämielisiä ei ede viitsi lukea loppuun tietäen ne tyhjänpuhujien imarteluksi.

      • tuumiskellaanko kirjoitti:

        Harmi ettei kuntapolitiiikka ole amerikkalaista edustajainhuonetta. Voisi olla reeganilla edessä virkarikossyyte tietojen vuotamisesta palstalle.

        Hei nimimerkki "tuumiskellaanko". Totean yksiselitteisesti, mitään tietoja ei ole vuodettu.

      • nyky.hall.hyvä
        HyvääkinTehty kirjoitti:

        ei kun se könttä joka kattaa kaikki menot oli todellisuudessa vain könttä attendolle jonka päälle tuli kunnalle maksuun sitä ja tätä. Köntän kerrottiin sisältävän kaikki sotemenot mm. palkkakustannukset ja miten kävi? Attendon aloitusvuotena kunnan palkkakulut pomppasi yli miljoonalla. Tarkoittaa sitä, että atte maksatti kunnalla menoja jotka se kertoi kuuluvan könttään kuuluviksi houkutellessaan kuntajohtoa eroamaan kuntayhtymästä. Mikä erikoisinta kaikessa mitä sopimukseen lopulta sisältyi sitä alettiin sorvaamaan vasta eropäätöksen jälkeen. Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä koska eropäätös oli jo tehty minkä jälkeen attendo näytti kaapin paikan kuntajohdolle ollen se osapuoli joka määritteli mitä sopimukseen sisältyy ja mitä ei.

        Sen jälkeen on menoja karsittu edelleen esim. kunnalle menoja tuottavia kiinteistöjä myymällä menojen muuttuessa tuloiksi kertoen kuinka ulkoistamisella on saavutettu säästöjä.
        Paljon hyvääkin on tehty mutta asioiden todellisuutta vääristellään edelleen tarkoituksenmukaisesti luoden kuvaa kuinka eropäätös on talouden elpymisen ansiota. Sama tyyli kuin Rääkkylässä joka maksaa nykyäänkin enemmän sotemenoistaan kuin ennen ulkoistamista kuntajohdon kertoessa kuinka hyvistä palveluista kannattaa maksaa enemmän ulkoistaessaan säästöjen saamiseksi. Noin siinä käy kun tuppukylien luottamushenkilöt alkaa leikkimään suurten firmojen kanssa joilla on iso joukko lakimiehiä takanaan. Huonosti käy sitten alkaa selittäminen omien kasvojen säilyttämiseksi sen sijaan että tunnustettaisiin että tuli mokattua. Kärsämäessäkin asian vatkaaminen loppuisi kuin seinään kuntajohdon kertoessa kuinka asiat ovat ja kuinka kävi niinkuin kävi. Syypäiksi muuttuisi silloin heitä silmään pissineet eivät enää sen jälkeen he itse. Totuus puhdistaa valheet vain pahentaa asiaa.

        Kärsämäellä pyyhkii siis hyvin mutta eri syistä kuin annetaan ymmärtää. Tavallaan onni onnettomuudessa koska pelastusliikkeisiin on ryhdytty osin sen takia että oli pakko ulkoistamisien takia ryhtyä tositoimiin. Ensimmäisen kerran kärsämäen historiassa kunta tekee mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosikymmeniä sitten mistä osakiitos kuuluu valitettavasti attendolle. Ajoivat kuntaisit niin nurkkaan että oli pakko tehdä asioiden eteen jotain mikä näkyy mm. elinkeinoelämään panostamisena. Vihdoin ja viimein.

        seuraavaksi nelostien korjaamo pulkkilasta rakentaa uudet tilat kärsämäelle. Ensimmäinen hallitus kärsämäessä jonka toimia voi kehua edellisen ollessa..no oli mitä oli pelkkää vahinkoa saivat aikaiseksi.

    • pääministeriainesta

      no niin, nuin ne puhumalla asiat selvii, sano valion mies kun hki viikon päästä kotiusi ja emäntä kysyi , että missä sitä on oltu?
      eikä muuta puhunu

    • tiedä

      Kerroppa vielä,missä jamassa vanhustenhoito on.

    • hengeläsuljettureservati

      mistä sen tiedon saa, hoitajat ei puhu itseään vastaan, omaiset samoin, kun häpiävät tulleensa huijatuksi, vanhukset jotain, mutta kuka horinoita uskoo..

    • valoisastivastavirtaan

      "Sote
      Hallitus haluaa jatkaa sote-ulkoistusten ja investointien rajoittamista

      Investointien rajoittamisen jatkaminen on yksi sote-uudistuksen pitkittymisen seurauksista. Kuvasssa Eksoten sairaalatyömaa.
      23.11.2018 klo 8:45
      Hallitus haluaa jatkaa sote-rajoituslain voimassaoloa vuoden 2022 loppuun asti. Lailla rajoitetaan kuntien sote-palvelujen ulkoistuksia ja investointeja. Hallitus haluaa estää myös Paras-lain mukaisten yhteistoiminta-alueiden purkamisen ennen vuotta 2020.

      Kuntien ja kuntayhtymien päätösvaltaa sosiaali- ja terveyspalveluissa on rajoitettu laeilla maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun aikana. Lain jatkamisen takana on koko uudistuksen venyminen.

      Rajoituslaissa edellytetään, että kuntien ja kuntayhtymien pitkäaikaisissa sote-palvelujen ulkoistussopimuksissa on irtisanomisehto, jos sopimus on voimassa vuoden 2020 jälkeen. Sopimuksessa on oltava irtisanomisehto, jos sen ennakoitu vuotuinen arvo ylittää 30 prosenttia kunnan tai kuntayhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon vuosittaisista menoista.

      Lisäksi laki rajoittaa rakennusten pitkäaikaisia käyttöoikeussopimuksia sekä merkittäviä sosiaali- ja terveydenhuollon investointeja, joiden arvonlisäverottomat kokonaiskustannukset ylittävät viisi miljoonaa euroa.

      Tarkoitus estää maakuntien käsien sitominen
      Tarkoitus on, että kunnat ja kuntayhtymät eivät pääse tekemään ratkaisuja, jotka sitovat kaavailtujen maakuntien käsiä tai sidota rahaa investointeihin, joille maakuntien järjestelyissä ei olisi tarvetta.
      Laki säädettiin alun perin, kun jotkut kunnat ja kuntayhtymät tekivät uudistuksen alkuvaiheessa ratkaisuja, joitten tarkoitus oli turvata oman alueen palvelut niin, että maakunnat eivät voisi niitä heikentää.

      Paras-laki velvoittaa kunnat järjestämään sote-palvelut vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjalla. Tätä velvoitetta on jatkettu lailla, jonka tarkoituksena on estää yhteistoiminta-alueiden purkaminen.

      Hallitus esittää, että molempien lakien voimassaoloa jatketaan maakunta- ja sote-uudistuksen voimaantulon siirtymisen vuoksi."

    • tässälepääsote

      Hätäpxxxx tuli ja selväähän tuo on junamenijo, soten sokkeli on homeessa.

    • TurpaKukkula

      Miten witussa paikkakunnan nimi voi olla kärsämäki?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe