Fedora 29 tulee - olethan valmis!

Fedora_29

Fedora 29 on luvattu julkaistavan tiistaina 30.10. 2018. Yleensä tuo tarkoittaa ko. päivänä n. klo 17 aikoihin.
Olen päivittänyt useamman Fedora 28 -version jo aiemmin Fedora 29 (Beta) versioksi. Päivitykset ovat onnistuneet ihan mainiosti.
Ainoastaan VideoLan:in VLC ei ole päivittynyt onnistuneesti omalla kohdallani. Mutta muilla multimediasoittimillahan pärjäilee ihan mainiosti. Tietysti pitää muistuttaa, että lienee toki muitakin ohjelmistoja, jotka eivät toimi suoraa päivityksenä.
Fedora-version 27 -käyttäjien kannattaa jo hissuksiin varmistua päivittämään jakelunsa.
Varmuuskopiot ajantasalle!

47

815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turbo-Urpo1

      Oikean selaimen asennus Fedorassa onnistuu näin:
      sudo dnf install chromium

      • Ongelmarypäs_tubutin

        On aivan sama, mitä linuksissa sudottelee, ongelmat ovat pysyviä. Jo heti aloituksessa tulee se ensimmäinen ongelma eli VLC ei toimi.
        Mutta kunpa se jäisikin siihen, mutta kun noita on aivan käsittämättömän paljon, olipahan kyseessä mikä tahansa linuks-jakelu - ongelmarypäs on samassa paketissa!

      • jfhjhsdg
        Ongelmarypäs_tubutin kirjoitti:

        Toimiihan VLC, jos lataa oikeasta lähteestä.

      • w32

        Ei ole muita tubuttimia kuin Windows-linuks-tubutin jossa ei toim edes päivitykset ja jossa joutuu käyttämään opensource ohjelmia.

      • Fedora_29
        jfhjhsdg kirjoitti:

        Toimiihan VLC, jos lataa oikeasta lähteestä.

        Kerropa please tuo oikea lähde? Päivitys ei olisi onnistunut ilman tiettyjen tiedostojen poistamista, josta johtui, ettei VLC ollut päivityksessä Fedora29-Betassa päivitettävissä.
        Ehkäpä jälleen, kun Fedora huomenna (30.10.2018) virallisesti julkaistaan, on VLC lisätty RPM-Fusion -repoihin. Pärjään kyllä MPlayer:llä, joten graafinen VLC tai cvlc ei ole mitenkään välttämätön, vaikka erinomainen multimediasoitin onkin.

      • Turbo-Urpo1
        Fedora_29 kirjoitti:

        No jos se ei vielä huommennakaan onnistu, niin kerro, ja minä kerron sitten mitä sinun olisi pitänyt tänään tehdä, että tuo VLC ja moni muu ohjelma asentuu ja toimii niin kuin niiden kuuluukin.

      • Turbo-Urpo1
        Ongelmarypäs_tubutin kirjoitti:

        On aivan sama, mitä linuksissa sudottelee, ongelmat ovat pysyviä. Jo heti aloituksessa tulee se ensimmäinen ongelma eli VLC ei toimi.
        Mutta kunpa se jäisikin siihen, mutta kun noita on aivan käsittämättömän paljon, olipahan kyseessä mikä tahansa linuks-jakelu - ongelmarypäs on samassa paketissa!

        Tämä "ongelmarypäs" kyllä poistuu ajan kanssa, tästä samasta asiasta kärsii kaikki Linux käyttäjät tutustumisvaiheen aikana.

      • Turbo-Urpo1
        Fedora_29 kirjoitti:

        Kerropa please tuo oikea lähde? Päivitys ei olisi onnistunut ilman tiettyjen tiedostojen poistamista, josta johtui, ettei VLC ollut päivityksessä Fedora29-Betassa päivitettävissä.
        Ehkäpä jälleen, kun Fedora huomenna (30.10.2018) virallisesti julkaistaan, on VLC lisätty RPM-Fusion -repoihin. Pärjään kyllä MPlayer:llä, joten graafinen VLC tai cvlc ei ole mitenkään välttämätön, vaikka erinomainen multimediasoitin onkin.

        Non niin, laitoin Fedoran levylle, ja asentelin muutaman ohjelman, tutustuakseni näihin "ongelmarypäs" juttuihin. Kuvat kertoo kuinka kyseisen ohjelman asennuksen tein. Mitään toimimattomuuksia ei tullut vastaan.

        VLC
        https://i.postimg.cc/bw9ZnLmz/Valinta-212.png

        Chromium
        https://i.postimg.cc/xTHJf9HN/Valinta-213.png

        CherryTree
        https://i.postimg.cc/0ys6rhdW/Valinta-214.png

        CopyQ
        https://i.postimg.cc/VsJ0hqkR/Valinta-215.png

        Shutter
        https://i.postimg.cc/gjLpKkdV/Valinta-216.png

        yle-dl
        https://i.postimg.cc/t70jvQCL/Valinta-217.png

        youtube-dl
        https://i.postimg.cc/KcC3h1Ky/Valinta-218.png

      • Turbo-Urpo1
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Tuosta jäi pois FFmpeg komentorivi -ohjelma, jota ilman ei kukaan pärjää.

        FFmpeg
        https://i.postimg.cc/Vvw65CXS/Valinta-006.png

        Huomatkaa, tämä viimmeinen kuvakaappaus on otettu Fedoran puolella, samalla ohjelmalla kuin nuo edellisetkin. Kun vertaa kuvan laatua, on Mintin puolella otetut selvästi terävempiä. Kuva kaapparin asetukset on täysin samat, asiakirja josta kuvat on otettu on täysin sama. Tätä kuvan laatu juttua joutuu selvittämään, sille varmaan voi tehdä jotain.

      • Fedora_29
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        No jos se ei vielä huommennakaan onnistu, niin kerro, ja minä kerron sitten mitä sinun olisi pitänyt tänään tehdä, että tuo VLC ja moni muu ohjelma asentuu ja toimii niin kuin niiden kuuluukin.

        Tänään 30.10. 2018 siis virallisesti julkaistiin Fedora 29. Nyt myös VLC toimi päivityksessä ongelmitta suoraa repositorystä RPM-Fusion-Free.

      • Tuebo-Urpo1
        Fedora_29 kirjoitti:

        Tänään 30.10. 2018 siis virallisesti julkaistiin Fedora 29. Nyt myös VLC toimi päivityksessä ongelmitta suoraa repositorystä RPM-Fusion-Free.

        Niinpä tuli, poistin Betan, ja asensin virallisen version Fedora 29, ja kuinkas ollakkaan Chromium selaimelle ei saa asennettua tätä:

        sudo dnf install chromium-libs-media-freeworld.x86_64

        tällähän me saatiin YLE Areenan mediat näkymään, ei vaan onnistu. Chromium selain on pakko toistaiseksi korvata Google Chrome selaimella, jossa noita media ongelmia ei ole.

        Lyhyesti: Fedoran Beta parempi kuin Fedoran virallinen versio, vai onko joku kyennyt ratkaisemaan tämän ongelman jo ?

      • Turbo-Urpo1
        Tuebo-Urpo1 kirjoitti:

        Tämä ongelma poistu itsestään. Kaikki on taas OK.
        Tuli nimi väärin tuohon edelliseen.

      • Turbo-Urpo1
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Tämä ongelma poistu itsestään. Kaikki on taas OK.
        Tuli nimi väärin tuohon edelliseen.

        Ei helvetti, nyt katosi dnf- ja yum- pakettihalinta ohjelmat, tämä virallinen onkin täysi paska. Poistoon menee.

      • M-Kar

        Ei vaan se on keskeneräinen.

        Odota valmista.

      • Fedora_29
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Ei helvetti, nyt katosi dnf- ja yum- pakettihalinta ohjelmat, tämä virallinen onkin täysi paska. Poistoon menee.

        ??? dnf toimii, ja on toiminut koko ajan.
        Nyt näyttivät Beta-version repositoryt vaihtuneet uusimman Fedora 29 -ohjelmalähteisiin.
        Päivitystietoja toki voi seurata virallisilta sivuilta:
        https://fedoramagazine.org/upgrading-fedora-28-fedora-29/

      • Turbo-Urpo1
        M-Kar kirjoitti:

        Ei vaan se on keskeneräinen.

        Odota valmista.

        Mitä se Olga on tänään kutonut, pannulapunko ?

      • M-Kar
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Mitä se Olga on tänään kutonut, pannulapunko ?

        Mitä tekemistä pannulapuilla on käyttöjärjestelmän kanssa?

    • valmiina.ollaan

      Betaa on tullut Vboxissa pyöriteltyä, mutta en luultavasti ihan heti laita 28:n tilalle isäntään.

      • päivitetty

        Tuli nyt kuitenkin päivitettyä 28 tähän 29:ään. VLC piti poistaa ennen kuin päivitys onnistui. Ensikokemusten perusteella kaikki toimii kuten pitääkin, kuten esimerkiksi wlan-verkko.

        Yle Areena näkyy ihan hyvin Firefoxilla. Areenaa varten ei tarvitse mitään kummajaisia asentaa.

      • säädetty
        päivitetty kirjoitti:

        Tuli nyt kuitenkin päivitettyä 28 tähän 29:ään. VLC piti poistaa ennen kuin päivitys onnistui. Ensikokemusten perusteella kaikki toimii kuten pitääkin, kuten esimerkiksi wlan-verkko.

        Yle Areena näkyy ihan hyvin Firefoxilla. Areenaa varten ei tarvitse mitään kummajaisia asentaa.

        Käytettävyyskin parantui roimasti, kun asensi käyttöliittymäksi Cinnamonin.

        sudo dnf install @cinnamon-desktop-environment

        Tätä voisi sanoa nyt jo melko hyväksi köyhän miehen Windows-korvikkeeksi. Vielä kun saisi säädettyä käyttöliittymän englanninkieliseksi siten, että aika ja päivämäärä olisivat suomalaisessa formaatissa.

    • VLC käsittääkseni melko oleellinen osa KDE työpöytää. Moni ohjelma käyttää sen kodekkeja. gstreamer toinen vaihtoehto. Kääntelin eilen uutta KDE:tä ja noi ääni ja videojutut usein hankalia. Firefox näyttää kyllä hyvin areenan.

    • minklopp

      KDE menee jumiin ja GNOMEen en koske ja muiden vsync ei ole olemassakaan, CentOSilla mennään, pitäköön betansa.

      • M-Kar

        CentOS oletustyöpöydällä, eli Gnomella, on toki todella luotettava.

        Niin CentOS 6 kuin CentOS 7.

      • Turbo-Urpo1
        M-Kar kirjoitti:

        CentOS oletustyöpöydällä, eli Gnomella, on toki todella luotettava.

        Niin CentOS 6 kuin CentOS 7.

        GNOMEen en koske minäkään, en edes pitkällä kepilläkään, hyi helvetti mikä paska.

      • M-Kar
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        GNOMEen en koske minäkään, en edes pitkällä kepilläkään, hyi helvetti mikä paska.

        En minä ole mitään vikaa siinä nähnyt. Toimii hyvin.

      • Turbo-Urpo1
        M-Kar kirjoitti:

        En minä ole mitään vikaa siinä nähnyt. Toimii hyvin.

        En sittenkään, en edes pitkällä kepillä.

      • M-Kar
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        En sittenkään, en edes pitkällä kepillä.

        Fedora sitten vähän huti kun ei Red Hatin väkeä niin kovasti kiinnosta mikään vaihtoehtojuttu kun satsaavat juurikin Gnomeen.

        Parempi valita sellainen käyttöjärjestelmä jossa haluttu työpöytäympäristö on ensimmäisen luokan kansalainen.

      • XFCE4

        Ja pöh. Olen jo vuosia käyttänyt _kaikissa_ Linux-jakeluissa XFCE4 työpöytää, joka on niissä kaikissa toiminut erinomaisesti. XFCE ei toki asenna oletuksena joidenkin ohjelmien lisäpalikoita, vaan esim. KDE-sovellutukset vaativat (ja asentuvatkin automaattisesti) osia KDE-työpöydästä.
        Enpä vain nyt sitten tiedä, mitä tarkoitat erityisestä satsauksesta Gnome:en, kun muutkin työpöytäympäristöt kyllä ovat toimivia.
        Fedorakin on täysin asennettavissa halutulla työpöydällä, ja asennettaessa on vaivatta valittavissa mm. haluamansa työpöytäympäristö.
        #dnf grouplist
        Kertoo erilaisista asennus vaihtoehtoista.
        PS. XFCE on toiminut myös muissakin jakeluissa (kuten Ubuntu/Xubuntu), vaikka Ubuntun Unity:ä en ole asentanut.
        PPS. Myös käytössäni olevan Debian käyttää XFCE-työpöytää.

      • Turbo-Urpo1
        XFCE4 kirjoitti:

        "XFCE4"
        Tästä työpöytä ympäristöstä olen samaa mieltä, se on ehdottomasti paras, myös Fedorassa, vaikkei ylläkkään samaan suorituskykyyn kuin Mintissä ollessaan. Yksi kiusallinen piirre on järjestelmään kirjautumisen jälkeen ensimäinen Chromium selaimen käynnistäminen vie useita sekunteja, mutta kun sen sitten suljet ja käynistät uudelleen on uusi käynistyminen jo nopeampaa, ja niin ollen menettelee. En tiedä voiko tuolle tehdä jotain, katotaan nyt.

        Muuten äsken juuri tuli asennuksen jälkeinen suuri päivitys, ja järjestelmään vaihtu 260 pakettia, täytynee nyt vähän aikaa tutkailla joko ongelmat loppu tähän.

      • Turbo-Urpo1
        XFCE4 kirjoitti:

        Ja pöh. Olen jo vuosia käyttänyt _kaikissa_ Linux-jakeluissa XFCE4 työpöytää, joka on niissä kaikissa toiminut erinomaisesti. XFCE ei toki asenna oletuksena joidenkin ohjelmien lisäpalikoita, vaan esim. KDE-sovellutukset vaativat (ja asentuvatkin automaattisesti) osia KDE-työpöydästä.
        Enpä vain nyt sitten tiedä, mitä tarkoitat erityisestä satsauksesta Gnome:en, kun muutkin työpöytäympäristöt kyllä ovat toimivia.
        Fedorakin on täysin asennettavissa halutulla työpöydällä, ja asennettaessa on vaivatta valittavissa mm. haluamansa työpöytäympäristö.
        #dnf grouplist
        Kertoo erilaisista asennus vaihtoehtoista.
        PS. XFCE on toiminut myös muissakin jakeluissa (kuten Ubuntu/Xubuntu), vaikka Ubuntun Unity:ä en ole asentanut.
        PPS. Myös käytössäni olevan Debian käyttää XFCE-työpöytää.

        Pakko tähän on myös kuva liittää todisteeksi miksi XFCE4 on muita työpöytiä fiksumpi, sen tosiaankin saa niin helposti mieleisekseen, jakelusta riippumatta, Fedora näyttääkin jo tältä:
        https://i.postimg.cc/G2J93mPr/Tiedostonhallinta-006.png

        "Enpä vain nyt sitten tiedä, mitä tarkoitat erityisestä satsauksesta Gnome:en, kun muutkin työpöytäympäristöt kyllä ovat toimivia."

        Vaikka sellaista että Red Hat työskentelee sen eteen, että Gnome toimii. Ne muut on sivuseikka. Ei tule sellaista, että menee jumiin vaikka.

        "PPS. Myös käytössäni olevan Debian käyttää XFCE-työpöytää."

        Debianissa itsekin käytän sitä. Toimii erinomaisen hyvin ja siinä se on ensimmäisen luokan kansalainen.

        "Toimii erinomaisen hyvin ja siinä se on ensimmäisen luokan kansalainen."

        Mitä hittoa tuo tarkoittaa ?

      • b34t9
        M-Kar kirjoitti:

        En minä ole mitään vikaa siinä nähnyt. Toimii hyvin.

        "Toimii" mutta kun sen käytettävyys on ihan täyttä vittuvisvaa jos tekee jotain vähänkin enemmän ku selaa nettiä. Joo joo, voit viritellä lisäosilla ja puukottaa CSS:ää, mutta sen surkeat pohjaratkaisut ei poistu mihinkään.

      • XFCE.teema
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Pakko tähän on myös kuva liittää todisteeksi miksi XFCE4 on muita työpöytiä fiksumpi, sen tosiaankin saa niin helposti mieleisekseen, jakelusta riippumatta, Fedora näyttääkin jo tältä:
        https://i.postimg.cc/G2J93mPr/Tiedostonhallinta-006.png

        "404 Not found"

        Kannattaa laittaa suora linkki kuvaan, eikä mitään lyhennettyä.

        Asensin myös koemielessä tuon XFCE:n, mutta on ruma kuin mikä. Muistuttaa sellaisenaan 1980-luvun käyttiksiä. Kirjasin on aivan kamala. Nopeahan XFCE kyllä on. Saisikohan jollain tavalla Linux Mintin ulkoasun näköiseksi? Cinnamonhan on sellainen Fedorallakin, mutta mikähän "teema" on XFCE-Mintissä?

      • Turbo-Urpo1
        XFCE.teema kirjoitti:

        Joku poistatti sen oikean siitä alta, ensimäiseen jäi identiteettiä paljastavia asioita, ja tein toisen kuvan josta ei paljastunut tietokoneen kansiorakenteita. Mutta joku ei siitä tykännyt ja ilmiantoi ylläpidolle jollakin syyllä.

        No joka tapauksessa, ulkonäyltään hyvin pitkälle saman-näköinen kuin on tämä Minttikin. Ehkä joku kuvitteli että huijaan, kun Fedora ei järin komea ole oletusasetuksillaan ja onnistuin parissa päivässä muuttamaan sen ulkonäön perusteellisesti.

      • Turbo-Urpo1
        XFCE.teema kirjoitti:

        "404 Not found"

        Kannattaa laittaa suora linkki kuvaan, eikä mitään lyhennettyä.

        Asensin myös koemielessä tuon XFCE:n, mutta on ruma kuin mikä. Muistuttaa sellaisenaan 1980-luvun käyttiksiä. Kirjasin on aivan kamala. Nopeahan XFCE kyllä on. Saisikohan jollain tavalla Linux Mintin ulkoasun näköiseksi? Cinnamonhan on sellainen Fedorallakin, mutta mikähän "teema" on XFCE-Mintissä?

        Tässä yksi kuva Fedoran tämän hetkisestä valikosta, jonka näöllä en erittäin paljon merkitystä.
        https://i.postimg.cc/FKpD2nND/Valikko-008.png

        Kuten huomaat kuvakaappauksissa on taas sitä terävyyttä, jota kaipasin tuossa Fedoran asennuksen jälkeen. Valmista teemaa jolla saat samannäköisen kuin minulla on, ei ole jaossa missään. Mutta voit etsiä WinXP -teeman ja aloittaa sen muokkaamisen mieleiseksesi. Täytyy tutustua saisko tämän oman jaettua tuon GitLabin kautta. Fedorassa ei ole esiasennettuna kunnollista teemaa, kuten ei Mintissäkään.

        XFCE on niin tyly että sille on pakko tehdä jotain, mutta kun olet sen tehnyt, on ympäristö mailman paras ja saman teeman voi siirtää jakelusta toiseen, kunhan se vain on XFCE työpöydällä varustettu.

        Tähän vielä tuo kuva tiedostonhallinta ohjelmasta.
        https://i.postimg.cc/90d6wYyS/Tiedostonhallinta-011.png

      • Nvidialla
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Tässä yksi kuva Fedoran tämän hetkisestä valikosta, jonka näöllä en erittäin paljon merkitystä.
        https://i.postimg.cc/FKpD2nND/Valikko-008.png

        Kuten huomaat kuvakaappauksissa on taas sitä terävyyttä, jota kaipasin tuossa Fedoran asennuksen jälkeen. Valmista teemaa jolla saat samannäköisen kuin minulla on, ei ole jaossa missään. Mutta voit etsiä WinXP -teeman ja aloittaa sen muokkaamisen mieleiseksesi. Täytyy tutustua saisko tämän oman jaettua tuon GitLabin kautta. Fedorassa ei ole esiasennettuna kunnollista teemaa, kuten ei Mintissäkään.

        XFCE on niin tyly että sille on pakko tehdä jotain, mutta kun olet sen tehnyt, on ympäristö mailman paras ja saman teeman voi siirtää jakelusta toiseen, kunhan se vain on XFCE työpöydällä varustettu.

        Joo tuo kyllä näyttää huomattavasti paremmalta kuin se oletus.

        Sain asennettua Nvidia-ajurit käsipelissä ja nyt Cinnamonkin toimii kuin ajatus. Nouveau-ajureilla oli havaittavissa pientä viivettä, jota ei siis XFCE:llä huomannut. Myös ikkunat liikkuvat tasaisemmin.

        Voisikohan Mint XFCE:n teeman eksportata jotenkin?

      • Turbo-Urpo1
        Nvidialla kirjoitti:

        Kyllä tavallaan, koska ne on normaaleja tyylitiedostoja ( *.css ) kuten verkkosivujenkin tyylitiedstot ovat. Voit etsiä tiedostot näin:

        https://i.postimg.cc/MTSXQx4p/Valinta-226.png

        Tänään ja eilen näitä hakuja kovasti opeteltiin "Mikko_Tku" kanssa, ja asiat jäi vielä kesken.

    • M-Kar

      Ei ole tullut tarvetta puukotella sen kummemmin mutta ainahan sitä voi tehdä muutoksen ja lähettää diffiä deveille.

      Siihen Fedora on ihanteellinen.

      • Turbo-Urpo1

        Sinun tosiaankin kannattaa harkita kahdesti ennen kuin aloitat mitään mihinkä taitosi eivät riitä.

      • M-Kar
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Sinun tosiaankin kannattaa harkita kahdesti ennen kuin aloitat mitään mihinkä taitosi eivät riitä.

        Ne asiat mihin taitoni eivät riitä ovat sinun ulottumattomissa.

      • Turbo-Urpo1
        M-Kar kirjoitti:

        Ne asiat mihin taitoni eivät riitä ovat sinun ulottumattomissa.

        Tai ne eivät ole tavoittelemisen arvoisia, kuten kylähullun maine suomi24 sivuilla, kokursit, ja muut velkaantumiseen liittyvät onglmat. En todellakaan kaipaa tuollaista mitä sinun taidoilla kyvetään tekemään.

      • M-Kar
        Turbo-Urpo1 kirjoitti:

        Tai ne eivät ole tavoittelemisen arvoisia, kuten kylähullun maine suomi24 sivuilla, kokursit, ja muut velkaantumiseen liittyvät onglmat. En todellakaan kaipaa tuollaista mitä sinun taidoilla kyvetään tekemään.

        "Tai ne eivät ole tavoittelemisen arvoisia, kuten kylähullun maine suomi24 sivuilla"

        Mutta sinähän olet Suomi24:n kylähullu.

        "ja muut velkaantumiseen liittyvät onglmat."

        Omaisuuteni vakuusarvo on suurempi kuin velan määrä joten ei minulla ole mitään ongelmia velkaantumisessa.

        "En todellakaan kaipaa tuollaista mitä sinun taidoilla kyvetään tekemään."

        Lopeta sitten se päteminen kun aloittelijan taitosi ei riitä.

        Tuossa on sanomaa sisällöllisesti juuri sen verran kirjoittajan älykkyys antaa myötä, piti kahdesti katsoa että onko varmasti M-Kar vai joku muu joka on alle 4 vuotias kakara. Kirjautunut tunnus paljasti kirjottajan.

    • b34t9

      GNOME on surullisen kuuluinen siitä, että sen ydinkehitysryhmä ei kuuntele palautetta lainkaan eikä hyväksy mitään muutoksia ulkopuolelta. Nehän ovat nyt jopa poistamassa mahdollisuuden käyttää teemoja.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Täti-ihminen Sofia ja nuori kanadalainen lätkänpelaaja

      Sofialla on kiikarissa Logan Thompson 25v, Las Vegasissa pelaava kanadalaispelaaja. Tätä se kai tarkoitti, kun sanoi Seiskalle, ettei tiedä kuinka pit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      214
      3918
    2. Some pillastui: Farmin voitto pedattiin Teemulle?!? "Törkee temppu" "Taina oli ihan vailla mahiksia"

      Ohhoh, Farmi-kaksintaistelu ja finaali on saanut tunteet kuumiksi - ja ehkä syystäkin Suomi24 Keskustelu -palstalla... Olisiko Tainalla ollut mahdolli
      Suomalaiset julkkikset
      32
      3507
    3. Suomessa todettu ilmeisesti eka apinarokkotapaus

      Euroopassa matkailleella miehellä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008841676.html
      Maailman menoa
      127
      1888
    4. Voiko Martinaa muuta kuin nauraa

      Baha oli "tiedän, että ollaan loppuelämä yhdessä."😂 Pikkarainen oli " tässä on nyt se oikea ihminen, en luovu susta koskaan."😂 Lippispojasta sanoo "
      Kotimaiset julkkisjuorut
      354
      1669
    5. Mitäs ajattelisit

      Jos saisit häneltä tänään pienessä sievässä lähetetyn viestin puhelimeen "haluan nähdä" tai "ikävä"?
      Ikävä
      103
      1237
    6. Onko kaivatullasi jokin taito

      millä saada sinut polvilleeen?
      Ikävä
      37
      849
    7. Sofia ilmestyi eilen illalla instaansa, on silmät surulliset ja koko kasvojen olemus .

      Ei ole koskaan helppoa eroa olemassa, vaikka kuinka sitä toisin jotkut väittävät.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      805
    8. Se mitä meidän välillämme oli

      Oli vasta lämmittelyä. Haluatko sukeltaa syvään päähän ✨
      Ikävä
      49
      725
    9. Ajattelin valvoa vielä tunnin

      hänestä haaveillen..
      Ikävä
      55
      691
    10. En halua nähdä sua enää

      jos et tunne mitään mua kohtaan. Mitä muuta kuvittelet? Olen roikkunut sinussa. SINUSSA!
      Ikävä
      66
      624
    Aihe