Alanya- fanien ihmisviha.

Venäläisiä vihataan, suomalaisia juntteja vältellään.
Ruotsalaiset ja saksalaiset eivät ole suosittuja puhumattakaan englantilaisista.
16580
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin, totta tuo on.
Alanya- pöllöt vihaavat ja välttelevät kaikkia kansallisuuksia mutta kuitenkin matkustavat lomillaan Alanyaan jossa näitä tapaavat.
Onko siis heillä päässä vikaa?

Äänestä
  • Alanya sivustolla sinäkin pyörit, joten tuntuu kiinnostavan !
    Missähän päässä tuo vika mahtaa olla ?
    Toisten asioista huolehtiminen on sitä palkitsevinta - matkailu vituttaa tavattomasti

    Äänestä

Itse asiassa paremmin heidän luonteen ja käyttäytymisensä piirteitä kuvastaa nimitys Alanyamoukat.

Äänestä
  • Turkki ja Alanya sinuakin kiinnostaa, kun täälä omaa arviotasi toisten matkavalinnoista teet.
    Olisi hyvä välillä itsekin käydä jossain (matkailu sivuston/ turkki/alanya lisäksi), aloitat vaikka kotimaan matkailulla.

    Venäläiset ,jotka ovat eläneet tuohon neuvostoliiton aikaan, heidän käyttäytyminen on aika töykeää ja typerää. "alli" hotelleissa kananmunat, hedelmät , puhumattakaan alkoholista (pullottavat drinkkejä) on tuliaistavaraa heille. Jonottamisen luulisi olevan tuttua sieltä NL ajoilta, mutta jos väliä jonossa jättää kyllä Venäläisen käsi sieltä ruokaa kurkottaa

    Äänestä

  • tananstyb kirjoitti:

    Turkki ja Alanya sinuakin kiinnostaa, kun täälä omaa arviotasi toisten matkavalinnoista teet.
    Olisi hyvä välillä itsekin käydä jossain (matkailu sivuston/ turkki/alanya lisäksi), aloitat vaikka kotimaan matkailulla.

    Venäläiset ,jotka ovat eläneet tuohon neuvostoliiton aikaan, heidän käyttäytyminen on aika töykeää ja typerää. "alli" hotelleissa kananmunat, hedelmät , puhumattakaan alkoholista (pullottavat drinkkejä) on tuliaistavaraa heille. Jonottamisen luulisi olevan tuttua sieltä NL ajoilta, mutta jos väliä jonossa jättää kyllä Venäläisen käsi sieltä ruokaa kurkottaa

    Ei arvioitu toisten eikä kolmansienkaan matkavalintoja vaan Alanyatollojen persoonallisuutta. Moukkamaisuutta.

    Äänestä

Jos ja kun ahdistaa ja maailma meiken kaatuu päälle on täältä kotisohvalta muka kirjoitella alanyan matkailusta ja olla mustasukkainen niille naisille ja miehille jotka sinne matkustavat,itsekkään en ole koskaan ollut turkissa ,mutta ruotsinlaivalla olen ollut parikin kertaa ja eihän se meidän lääkityskään niin kovin tehokas ole,eli koittakaa ymmärtää meitäkin.

Äänestä

Venäläiset kiilaavat aamiasjonoissa, suomalaiset ovat ääliöitä; ainakin Tuksu ja Frederik.
Näitä ei muuten Suomessa näekään....D, ovat aina Alanyassa.

Muunmaalaiset painukoot helvettiin; vierastamme heitä siksi koska eivät osaa puhua suomea. Näiden joukossa paljastaisimme tyhmyytemme.

Äänestä

Viha venäläisiä kohtaan on muita kansoja yhdistävä tekijä, hyvällä syyllä.

Äänestä
  • Putinin sotaseikkailujen alkamisen jälkeen venäläisturistien käytös on tosiaan muuttunut röyhkeämmäksi.

    Äänestä

  • en oo koskaan tykänny mennä mukaan mihinkään joukko kiusaamiseen. en ala-asteella enkä sen jälkeenkään

    Äänestä

Tapasin Alanyassa myös muutaman venäläisen. Ääripäinä mainitsen miehen, joka tuumi ettei pidä sakandinaaveista, koska nämä ryyppäävät ja tappelevat. Eikö venäläiset sitten?
Tavaratalossa tapasin venäläisen naisen, joka ystävällisesti kertoi asuvansa Alanyassa ja kertoi pitävänsä paikasta. Sanoi muuttaneensa pysyvästi Turkkiin.
Kaikki venäläiset eivät ole samanlaisia.

Äänestä

Haha!!! Venäläisiltä otetaan kaikki rahat, suomalaiset tinkivät ja useinmiten saavat sen siihen hintaan mitä haluavat, kas kun mehän marssitaan ulos jos hinta on paska! Turkkilaisetkin ovat viimein huomanneet miten venäläiset luulevat ovansa parempia - ok, onhan heillä usein rahaa millä mällätä, mutta jossain vaiheessa tulee loppu. Siinä vaiheessa kun käytös alkaa ollaa below zero. Olen ylpeä sanoassani olevani suomalainen! Vakikaupat kolasti vuodessa, hyvin toimii!

Äänestä
  • Meitä viedään joka kerta kulta- matto- ja nahkakauppoihin vaikka olisimme menneet Kale- kukkulalle.
    Pakkohan niistä on aina jotain ostaa.
    Ristollakin on kotona jo 22 nahkatakkia.

    Äänestä

Suomalaisia vituttaa koska venäläisillä on rahaa millä mällätä.
Nuo aamupalajutut ovat takavuosien horinoita.

Venäläisnaiset Alanyassa ovat pitkiä ja hoikkia; hameet lyhyitä ja kilo kultaa kaulassa ja ranteissa.
Kultakauppaan kun pari venäläistä ilmestyy niin myyjät rientävät näitä palvelemaan ja jättävät tollot suomalaiset juomaan teetänsä....D

Äänestä
  • Niin, onhan heillä kilo kultaa kaulassa ja osa vieläpä nättiäkin, mutta jos respektin saamiseen vaaditaan tuollaista, niin huonosti asiat on silloin. Maksavat kaikesta huomattavasti enemmän kuin me suomalaiset ja käyllä niitä venäläisiäkin on ajettu pois kaupoista, juurikin sen käytöksen vuoksi. Suomalaiselle riittää hyvä hinta-laatusuhde ja sen saa tietää vain kokemuksella tai hyvillä suosituksilla. Sinä joka selität jotain takavuosien tavoista, ne tavat ovat edelleen käytössä. Ihan sama oletko ulkomailla vai jossain suomalaisessa suositussa paikassa. Olen muuten itse saanut palvelun ennen venäläisiä jotka ovat itsekseen katselleet hyvän tovin niitä hyllyjä. Minä kun käyn säännöllisesti samoissa paikoissa ostamalla isomman satsin kerralla ja vien vielä ystävätkin sinne. Yhden kerran venäläinen ei paljoa hyvää turkkilaista kauppiasta hetkauta.

    Äänestä

Minäkin ostan joka käynnillä aina Alanyasta kilon kultaa vaikka se saman hintaista joka puolella maailmaa kun puntariin pistetään.
Myyn sitä täällä sitten tuplahintaan suomalaisille hölmöille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KeitäSittenSaaOlla kirjoitti:

Venäläisiä vihataan, suomalaisia juntteja vältellään.
Ruotsalaiset ja saksalaiset eivät ole suosittuja puhumattakaan englantilaisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu