Purjehdus kirjat

Kirjojaja

Vinkkejä hyvistä purjehduskirjoista.

Minulla juuri työnalla kova kierros, joka avaa mukavasti VOR maailmaa. Kirjassa ehkä hieman yksipuolinen, jossa monesta muusta löytyy vikaa, mutta ei kirjan päähenkilöstä. Kirja olisi mielenkiintoisempi, jos siinä olisi paremmin tuotu esille päähenkilön kehittyminen ja omat virheet.

6

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pilssirotta

      Pertti Dunckerin kirjat on mukavaa luettavaa. Lin ja Larry Pardey on kirjottanut valtavan määrän hyviä kirjoja, jos englanti sujuu. Göran Schildt on kirjoittanut kasoittain kirjoja, tosin en ole lukenut niistä kuin muutaman. Yksi lempikirjoittajani on Fatty Goodlander, tosin nekin ovat englanniksi.

    • Koiravahti2

      Yksi klassikko on Barrault:n Purjehduksen suuria hetkiä. Kertoo kilpapurjehduksen historiasta, eri venetyypeistä mutta päättyy jo 60-luvulle. Klassikkokilpailuista mukana Americas Cupista mm.

      • Suomessa ehkä vastaava on sitten Henrik Ramsayn Sommar och segel.


    • Muistipätkiitaas

      Ihan toisen kulman purjehduskirjallusuuteen tuo Erno Paasilinnan ja Antti Tuurin Isoa Inaria kiertämässä. Inspiraatio on kaiketi Juhani Ahon jossain muinaisessa aikakauslehdessä julkaistu kertomus purjehduksesta Saimaata pohjoiseen. (En muista nimeä, löytyy nettiversiona jostain kirjallisuusarkistosta)

    • Vertuee

      David ja Daniel Hays: Isä minä ja meri.
      Mielestäni ehdottomasti paras!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe