Voi surkeuden surkeus. Hautausmaasta tehty isojen koirien juoksutus ja kusetus ( anteeksi ruma sana) paikka. Lassie ja iso sekasikiö seehferi laukkaa ristiin rastiin hautausmaata.Tuonnekko veisi mitään kukkia tai kynttilöitä (kusipylväiksi) .Omien rakkaitten lemmikkien haudat saa kärsiä noista uhalla tekijöistä. Lemmikkien hautausmaan sivulla 2videota näistä koirien laukkaamisista. Viksu veto.Se on hyvä todiste. Hautojen omistajat vieneet hautakiviä ja muistomerkkejä pois kun ei ole hautarauhaa. Patterikynttilät lisääntyneet eipähän tarvii käydä tuota souta katsomassa. ONKO TÄMÄ ENÄÄ IHMISMÄISTÄ TOUHUA???????
Lemmikkienhautausmaa koirien ulostus ja ulkoilutus
449911
57915265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 118 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 579
Vanhimmat
Lassie? Siis se elokuva laukkaa ristiin rastiin hautausmaata?
Näetkö kenties muitakin harhoja?
Ei ole harhaa.Minulla on video, 2 vasikankokoista koiraa laukkaa hautausmaalla, jakoiran omistajilla on hauskaa.
Lemmikkieläinten hautausmaan sivuilta nyt poistettu koirien juoksutus video. Tallessa on vastasen varalle.
Miksi pitää tämmöistä tallettaa?
Nyt on piru merrassa. Meijän koirien hautojen ei anneta rauhassa olla. pittääkö siellä joka päivä käyvä kahtomassa mitä törkyä hauvoille on laetettu.kahtena päivänä oon käyty tekokukan raavot ottamassa pois.nämä samat viheliäät taas pirruilee jotka veivät aina hautamerkit ,tiiliskivet,mökin seinäviereen. nyt laetomme puiset hautamerkit vähän niinku talon tapaan. on nähtävästi tekemisen puute kun ei ruoho kasva.
Tehkää ilmoitus hautarauhan rikkomisesta. Ulkopuolisilla ei oo mitään asiaa toisten haudoille. Ja tuo on yleinen julkinen paikka, missä kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus kulkea, ilman että pitää pelätä irti juoksentelevia koiria. Ei käy selitykseksi, että koirat ovat kilttejä. Koskaan ei voi tietää, mitä koiran mielessä liikkuu ja miten se suhtautuu vieraisiin ihmisiin. Lisäksi kuseksiivat toisten laittamille haudoille. Onneksi olen haudannut itse omat lemmikkini muualle. Virkavallan pitäisi antaa varoitus ja
valvoa paikkaa satunnaisesti. Ei muuta kuin sakkolappu kouraan, kun paikalla havaitaan irti juoksevia koiria. Siitä sitä oppii järjestyssäännöt.
Me kunnioitamme kuolleita paljon enemmän kuin eläviä, mistähän se mahtaa
johtua. Teidän oppinne mukaan, ei siellä mullassa ole muut kuin luut, sieluhan
lensi taivaisiin, joten miksi olla huolissaan mitä maa sisältää, pelkkää jätettä.
Ei ole haudan omistajille maan sisältö pelkkää jätettä, vaan rakkaan rakkaan lemmikin viimeinen leposija. Ja hauta on paikka, jossa voi käydä muistelemassa ja suremassa menetystään. Kenenkään lemmikin omistaja ei halua vieraita koiria kusemaan muistomerkkejä ja lyhtyjä eikä vieraita ihmisiä huseeraamaan oman lemmikinsä haudalle.
Hei porukat. Ottakaa poliisin yhteyttä.. Voi teitä lemmikin menettäneitä... On se niin vitun paska asia, Kuka helvetti ei ymmärä... Vituttaako tuo siivoaminen tms.. Menkää ite hoitamaan...
Sinulle haisu. Ei ole pakko mennä.Pysykää AHmolla.
No eipähän sitä poliisilla varmaan muita hommia olekaan kuin joidenkin riitoja ratkoa eläintenraatojen takia 🧐
On hyvä kun on otettu video talteen. Vastasen varalle????????
Ei tuota jatkettua pahansuopaisuutta voi ymmärtää ja vieraisiin hautoihin kajoamista. Mikähän näihin tepsii ? Keväällä tehty rikosilmoitus viranomaisen kehoituksesta kuuleman mukaan. Melkoista vapaaehtoistyötä.
Onko silläkään mitään väliä. Molemmat vanhempani tuhkat päätyivät Maunulan, koirien hautuumaalle, koska kirkon pappi sanoi ettei niitä voi panna kirkon maahan,
koska he eivät kuuluneet luterilaiseen, saatanan järjestöön. Sekään ei itseäni huolestuta mihinkä kuolleen tuhkat laitetaan. Kukkamullaksi ne tuhkat päätyvät
joka tapauksessa. "Turhaa hyrinää kun tuhkalle lauletaan".
Nyt iski epätietoisuus.Saako eläintenhautausmaalle haudata ihmisen.Noita sivuja selailin uteliaisuuttani. Pisti silmään hautakivi jossa luki työnjohtaja maratoonari????????. Eihän tätä voi muuten tulkita .Jospa se on jonku muistokivi.Onko edes lupa sellaiseenka?
Tuli lassien omistajalle huonot housuun,kun piti poistaa todisteeksi käyvät videot koirien laukkaamisesta. Mutta hups keikkaa videot on tallella erään puhelimessa. Ja niitä vielä tarvitaan.
Olipa huono tuuri kun tuon sortin ihmiset tuli mesomaan hautausmaalle.Eihän nämä tiedä eläinrakkaudesta mitään ,edellisen sydänvikaisen hurtan juoksuttivat kuoliaaksi.eivät uskonu eläinlääkäriä. Tuo on nähty että siksi he puuhastelevat ja mahtiaan näyttävät hautausmaalla, koska saavat fb n sivuilla kehua itseään. Onhan siellä joitakin tykkääjiä ,ei normi ihminen kajoa näitten sivuihin. Tykkääjien suusta kuultua." siksi tykkäämme ja kehumme että leikkaavat ruohon". Pitkä heinä paljon parempi kuin tämä katastroviryhmä.
Vähänki viisas olisi lopettanut aika päivää sitten ,kun on nähnyt ettei heitä kaivata kyseisellä hautausmaalla. Missäpä pystyy niin vapaasti tekemään toisille piruutta. Muka eläinrakkaat...…..kyllä hautojen kautta esittää kuinka paljon he vihaavat eläimiä.Muistan lukeneeni että heitä kiusataan kun kirjoitellaan. tosi vähän ,enempään olisi aihetta. Itse he tekevät noita paskahommia ,pakko on ottaa kantaa.
Jättäkää CARON hauta rauhaan.EI yhtään kynttilää eikä lunta saa luoda haudan päältä talvella.
Myös ROKIN hauta jätettävä rauhaan .EI kynttilöitä eikä talvella paljaaksi lumesta harjattu. Uskokaa jo.!!!!!
Riistakamera on hyvä.
Onhan se hauska katsoa miten valkoiset tiilet kääntyvät nimipuoli maatavasten.(raikun ja vahdin ) haudoilla .Miten lie unohtunut kuvaamatta. Tuo kääntelijä on sama joka tekee kaikkia muitakin lavastettuja pikku piruuksia. Tekee itsestään tavallaan uhrin , voi kun minä tein sitä ja tätä. Tällä porukalla on useampi hauta siinä samassa rypäjäksessä ,joita he vihaavat . Mitä hourupäitä nämä ihmiset ovat. Toisella sivulla kieltävät hautaan kajoamisen ja toisella kiittävät,ota näistä selvää. Oli mitä oli ,ei kiinnosta.
EI lemmikkien hautausmaalla ole kukaan tehnyt ilkivaltaa ,he ovat ressukoita.Hautausmaan sivuilla on heidän helppo lässyttää asioita ,millä ei pontta ei perää. Kiitokset jättävät näkyviin mutta moitteet poistavat. Onhan se konsti sekin näyttää miten meistä tykätään.Surkeeta kun ei ihmisellä ole muuta elämää kuin elukoitten hautausmaalla loistaa mustana pir..a.
Toivottavasti nämä kirjoitukset käsitellään vielä oikeudessa. Panettelua ja kunnianloukkausta. Nämähän on helppo selvittää, kuka näitä tänne kirjoittelee.
Minä olen tyytyväinen hautausmaan hoitajiin.
Tämän sivun tarina päättyy tavallaan??????
Olisi vähän hassua laittaa mitään riista kameraa itselleen. Muuten siellä ei tarvitse. Meille rehellisille oman lemmikkinsä haudalla kävijöille ,sama vaikka joka puussa roikkus kamera.
Riistakameran saa laittaa kun on maan omistajan lupa ja koirayhdistyksiltä. Kameravalvonnan merkki portille. Saa kuvata vain kohdetta mihin on kohdistettu ilkivaltaa. Eipä sitä kameraa sitten tarviikkaa. Koska kukaan muu ei nää siellä ilkivaltaa kuin ….HE.....?? Ensin toimitaan ja sitten kuvataan ja lähetetään fb kiin. Niin oli toimittu Kassu koiran haudallakin viime keväänä. Ei kai siellä tarviikkaa mitään kameroita kun julistavat kautta maan että he tietävät kuka näitä tekee. Fiksua on porukka . EHdottaisin näitä ihmisiä menemään HOLLIVOOTIIN, ovat tosi taitavia. Mutta MISSÄ???
Olimme menossa isäinpäivälounaalle, kulkureittimme varteen jäe lemmikkien hautuumaa päätimme katastaa mitä poikien hautoilla näkyy. Ja siellähän näkyi. hautakivet nostettu ylösalaisin. Sammalpuoli päälläpäin. Näin hyvin siellä hoijetaan lemmikkien hautoja. Ei perk..e .nyt eivät olleet vieneet mökin nurkalle niin kuin kesällä tekivät. Otimme kuvat haudoista. tämä porukka sortuu näppäryyteensä.
Siis että mitenkä että?
Nyt sitä PINOKKI pitkänokka lassieta kusetetaan ilta hämärässä lemmikkien hautausmaalla.Seisoin pitkään pellon reunassa ja katsoin sitä touhua. Kyllä ovat irti köysien puutteessa. On tiedossa lisää hautakivien poistamisia.Ei viiti käydä kisujen haudoilla,voi olla että saa ilkivallan tekijän maineen. Niinhän siellä näkyy olevan tapana tehdä fbn puolelle mielikuvitus juttuja.
Kerro sille Lassielle että sitä kusetetaan. Olet itse yhtä paha kiusaaja jos et kerro.
Lemmikkieläinten hautausmaan fb n sivulla kuvattu Rocin haudalla muka ilkivalta, jos olisi oikeesti joku syrjäinen sen takana , olisi varmasti särkenyt sen lyhdyn.Kirjoitit että oli oma ostama, siksipä lyhtyä ei säretty siinä ilkivaltaa lavastettaessa, vaan säretty lasinen kynttilän tuulensuoja joka oli toisten ostama. Eikä tuo kyseinen hauta ole hoidetun näköinen ,roskanen ja heinittynyt.Jos ottaa jonkun vieraan haudan hoidettavakseen, hoitakaa pilkun tarkasti.
Olin lenkillä vieraitteni kanssa viime lauantaina lemmikkien hautausmaalla päin. Siellä näimme liikettä , luulimme hautauksen olevan menossa, lähemmäs tultuamme näimme tutun ihmisen koiransa haudalla apujoukkojen kanssa.Hauta näköinen, että siihen on haudattu joku ystävä.Kouraisi syvältä, luulin että nykyinen heidän westie on kuollut, ei onneksi.Kyse oli siitä kun kyseiselle haudalle tehdään kaikenlaista ilkivaltaa. Pidetään isoa lassieta irti ,kai jokainen tietää mikä on lopputulos. Kusta, kusta ja vielä kerran kusta. Iso koirankuva nojasi puuta vasten, joka ollut haudan kansikuvana. Veivät kuulemma pois, huomasimme miten raskasta on särkeä rakkaan lemmikkinsä haudanpäällys.en ole ennen ollut noin surullinen lenkiltä tultuani. Ei myöskään vieraani. Niinpä rupesimme hautausmaan sivuja lukemaan uteliaisuuttamme.Aivan järetöntä hommaa.Ei kuulemma haudat saa enää rauhaa kyseisellä hautausmaalla.
Tämä kebab -ukko on suvaitsevainen koiran kakka kasoille ,ihme ettei neuvonut lemmikkien hautausmaalle ,siellä hän itse käyttää koiraansa paskomassa.
Miksi levität minusta perättömiä huhuja?
Hupatus koko kebab-ukko väitti lassie elokuvan lokkivan ristiin rastiin lemmikkien hautausmaalla. Jopa oli otsaa väittää harhanäyksi vaikka oli jollakin video todisteena .Todellisuudessa elävä lassie loikki ristiin rastiin.ON NÄMÄ VEHNÄSIÄ.
Onpa touhua, montako aloittajan sivupersoonaa mahtaa vielä keskusteluun liittyä? Eikö mahtuis ihan sovussa siellä kaikki puuhastelemaan?
Parasta olisi, jos kaupunki ottaisi toimekseen nurmikonleikkuun, siellä hautausmaalla ja kaikki yksityinen hautausmaan ylläpito lopetettaisiin/kiellettäisiin kokonaan. Sen verran vaan välineitä, että lemmikin hautaajat saisivat kuoppansa kaivettua, muuta siellä ei tarvitse ollakkaan. Jokainenhan saa pitää oman lemmikkinsä haudan semmoisena, kuin itse haluaa, ei siihen ulkopuolisten apua tarvita.
Ihme touhua kun lukee puskaradioo.
Juuri näin.Oli kyllä vähän outo juttu,kun sinne meni ekaa kertaa tämmönen ihme tyyppi liimautui perään ja olisi jotenkin luullut hautaamisen olevan yksityinen tapahtuma ja surukin kun oli vielä läsnä.Siihen tultiin selän taakse pälpättämään ja päryyttämään koneita .Kehumaan kuinka hän on kova töitä tekemän.Jokaisen haudat käy läpi.Eiköhän tämmöseen toisten hautojen kajoamiseen kuitenkin vaadita omaiselta lupa.Saati jos omiksi mieliksi muutetaan koko alueen haudat.Tehdään niistä matkamuistomyymäliä roippeineen.Yliampuvia rojutoreja.
Samaa mieltä.Ja loppuisi tuo houru touhu.Vartiointiliikkeen kamerat sinne ,niin näkis kuka sielä mellastaa vaiko tekevätkö itse kepposia ja ottavat kuvia hohoo katos joku on laittannut kumikikkelin puuhun roikkumaan hmmm kukahan lie ja arvuutellaan kuvia sitten.
Myös minä samaa mieltä, aivan uskomatonta tuo touhu. Oli se hyvä että en aikoinaan omaa rakasta lemmikkiä tonne haudannut. Oisin nimittäin tosta toisten haudoilla touhuamisesta ilman lupaa nostanut sellasen metelin ettei mitään rajaa. Kyllä olisi kameravalvonta paikallaan, ei ihan tervettä tuo touhu.
Kissalan auton ympärillä ei kannata pyöriä fleksissä https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/64e12e41-55af-4e35-874a-0c3cee869221
Tai flaksissa
Molemmat riitelevät osapuolet näkkyy toisten lemmikkien hautoja siivoovan, ovat iät kaiket näin tehneet. Vaan joutasivat männä muualle tappelemaan nämä kaks porukkaa. Sehän on kaupungin alue eikä niitten oma. Fanaattiseksi männeet kerrassaan.
Nimenomaan. Molemmat syyttelevät toisiaan. Molemmissa porukoissa yhtä lailla vikkaa.
Ja kun siellä sivuilla puhutaan niistä lyhtyjen särkemisistä yms niin onko siellä ikinä kenenkään sivullisen haudoilta säretty mitään vai vaan näiden riitelevien osapuolien? Kun meijän lemmikin haudalta ei ainakaan ole ikinä säretty eikä viety mittään.
Kyllä nyt saisi kaupunki jo puuttua siihen mitä Lemmikkien hautausmaalla tapahtuu. Hautarauha täysin kateissa. Minne saa haudata lemmikin jos ei tuolle vapaaehtoisten sotatantereelle halua?Tarvitaanko siellä vapaaehtoisia ollenkaan jos vaikka kaupunki pystyisi nurmikon leikkuun ja tienpätkän aurauksen hoitamaan ja jokainen sitten hoitaisi oman lemmikkinsä haudan.
Lemmikkien hautausmaan facebook -sivut ovat enää toisten tekemisten kuvaus- ja mollaussivut. Vissiin riitelijät luulevat olevansa oikealla asialla, mutta kyllä tämä surkuhupaista jo on, ja surullista edesmenneiden lemmikkien hautarauhan vuoksi.
Mihin noista voi valittaa? Eihän tuo enää normaalia ole että hautuumaalla mesotaan.
Näin on, pitäisi kaupungilta tulla sinne kyltit, jossa kiellettään yksityisten harjoittama yleinen kunnossapito ja vain oman lemmikin haudan kohdalta saisi omaiset itse pitää huolta. Ei kai kukaan halua toisen ihmisen, käpistelevän oman lemmikin hautaa. Jokainen pitäköön vain siitä omasta huolta. Jos tuo perseily siellä vielä jatkuu, niin on varmaan laitettava riistakamera kuvaamaan, jotta tietää, kuka siellä tätä tekee.
Juu kyllä! Sehän on kuin suomalaisesta kauhufilmistä koko juttu sielä.Lehtipuhaltimella töräyttäjät osa 2 .Ei taida riittää kun taloyhtiössä mesoo, pitää vielä tuolla jatkaa esitystä
Kaupunki käskee ottamaan yhteyttä koirayhdistykseen jossa nämä toiset osapuolet on merkitty haudan hoitajiksi edelleen.Eli sama kuin huutasi tuuleen..Vaikuttaa että järkevää osapuolta on vaikea löytää johon voisi vaikuttaa.Piruako ne on yleensä tommosten rahattomien yhdistysten hoiviin tätä antaneetkaan.
Kaupunki ei reagoi asiaan mitenkään.Ne on nämä yhdistykset mitkä tätä touhua pyörittää ja nuo toiset riiteljijä osapuolet on sen jäseniä ja merkattu hoitajiksi.Eli sama kuin tuuleen huutas
Ei tietääkseni ole yhdistysvetoista toimintaa
Onneksi ei mopoilijat ole menneet sinne pärisistelemään vaan pysyvät kaduilla.
Molemmille riitapukareille porttikielto. Mesokoot muualla!
Enpä tuonne riitapesään lemmikkiä hautaisi.
Koirat uuniin ja lämmöt täysille
Tämä pariskunta sekä vastapuolen vanhempi rouva ovat kaikki menneet niin fanaattiseksi että ne lemmikit ja niiden hautarauha on unohtuneet oman agendan alle. Se on tosi surullista.
Nimenomaan näin siinä on käynyt. Erittäin surullista.
Porttikielto näille riitapukareille, koko hautausmaalle, niin saadaan sinne rauha.
Jokainen huolehtikoon vain ja ainoastaan omien lemmikkiensä haudoista.
Ei näköjään ymmärrä tämä pariskunta lopettaa. Taas räkyttäneet tänään lemmikkien hautausmaan Facebooksivuilla. Tekevät kaikille huonon fiiliksen moukkamaisella käytöksellään. Nyt se vanhempi rouva ollut jo useamman viikon hiljaa tahollaan, mutta nämä toiset eivät vain tajua. Toivottavasti läheiset puhuisivat näille järkeä, ja kaupunki puuttuisi. Kirjoittaisivat omilla sivuillaan, mutta nyt kirjoittavat Lemmikkien hautausmaan sivuilla jolloin edustavat hautausmaata joka on kaupungin, ei heidän.
Viime viikolla kävin kahdesti siellä haudalla. Onneksi silloin siellä ei ollut näitä hautausmaan häpäisijöitä paikalla ja sai olla rauhassa. Alue kyllä oli siisti.
Juteltiin toisen kävijän kanssa siellä ja hänkin toivoi että vapaaehtoiset siirtyisivät muualle. Eihän ihmisten hautausmaallakaan ole "ohjeistamispäälliköt" vahtaamassa ihmisten tekemisiä ja lehtien tippumisia.
Hyvä kirjoitus.Joo ei vanhalla hautausmallakaan tule suntiot ja haudankaivajat kimppuun portilla heti,kun sinne olet menossa.Mnä kävin hautamassa eläimen tonne ja selän takana oltiin koko ajan vahtaamassa sitä toimitusta ja pärisyttämässä vehkeitä.Kaveri sanoi oisit antanut lapiosta ja pyytänyt hautarauhan.Näille hämmentäjille se on ymmärtämätön käsite.Sitten vielä alettiin kovaan ääneen rähjäämään koirilleen.Tässä olivat molemmat osapuolet paikalla säätämässä.
Voisko tämä vanhempi rouva jo lopettaa? Ei nämä viestit hämää ketään.
Eikö näitä saada pois koko hautuumaalta
Taas on facessa päivitys hautuumaan sivuilla. Nyt ei kynttilät pala. Ei kai se vapaaehtoisten hommiin kuulukaan kynttilöitä sinne viritellä.
Ja se metallikierrätys astia keissi on semmonen.Ne itse tyhjentivät lähtiessään omat romunsa sieltä pois ja nyt taas ihmetellään hohohoooo kukahan on nyt metallikierrätys astian viennyt pois.Sais kyllä joku esim kaupunki alkaa hoitaa nuo touhut siellä tai joku ihan kuka vaan muu.
Ei kannata ruokkia provoa.Olla vastaamati mitään niihin juttuihin.Paras keino.
Ai oikeastiko itse vieneet sen astian pois? Ihan älytöntä sitten valittaa että se puuttuu.
Jotenkin surullista kaiken kaikkiaan tämä riita. Hautuumaa ei ole heidän kenenkään omaisuutta eikämääräämisvallan alla. Lappuja tyyliin ”Siivoa jälkesi, äitisi ei asu täällä”. Toivottavasti hautuumaa palautuu luonnontilaan, jokainen hoitaa hautansa tyylillään.
Nimenomaan. Minun mielestäni myös olisi kaikkein paras, jos jokainen vain "hoitaisi oman tonttinsa". Joku käy haudalla enemmän, joku vähemmän, joku ei ikinä. Joku laittaa ja muokkaa hautaa, joku toinen ei. Kaikki ihan yhtä oikein. Kunhan on yleiset pelisäännöt kaikilla ( kuten pitäisikin olla ) . Eli esim että toisten hautoihin ei mennä sorkkimaan. Sinne ei lisätä mitään ( ei edes nättejä kukkia ) saatikka sitten oteta mitään pois. Jokainen pitää rakkaimpansa hautaa sellaisena kun pystyy ja haluaa.
Toisten koristeita tai muita ei varasteta eikä hajoiteta ja sekin pitäisi toki olla ilmiselvää sanomattakin.
Ja jos joku haluaa siellä yleisiä polkuja tai muita haravoida niin haravoikoon. Kunhan ei luvatta koske muiden hautoihin tai häiritse muita.
Minun mielestä kumpikaan ei ole hyvä vaihtoehto. Ei tämä Rouva eikä myöskään pariskunta. Molemmat ovat siitä samanlaisia, että nostavat itseään jalustalle ja odottavat ihmisten ylistystä ja kehuja.
Mielestäni pystyisimme jokainen omalta osaltamme pitämään paikan yleisesti siistinä ja ennen kaikkea sellaisena että siellä olisi henkinen hiljaisuus ja rauha.
Amen
Onko meno rauhoittunut?
Rouvas ihmiseltä taidettiin kieltää (tai ainakin häntä kehotettiin) puskaradioon kirjoittelu, hyvä niin niin eivät tappele siellä. Mutta näytästää tämä pariskunta hautausmaan FB sivuilla nokittelevan kuinka ei ole kynttilät palamassa yms.
Itsehän en ainakaan halua, että lemmikkini leposijalle menisi sytyttämään kynttilöitä kukaan muu kuin minä itse. Vai meinasivatko, että siellä pitäisi 24/7 palaa kynttilät niissä "yleisissä/yhteisissä" asetelmissa? Minun mielestä aika pieni murhe, jos niissä ei kynttilät myötäänsä pala.
Mukava jos esimerkiksi jouluna tai eläinten päivänä siellä joku yhteinen liekki vaikka onkin. En tiedä. Mielestäni todella typerää taistella ja nokitella kynttilöiden palamisesta tai siis palamattomuudesta taikka vaikka siitä kuka nyt on haravoinut ja minkä verran ja minnekä ojan rakoseen ne lehdet on milläkin kertaa rytätty.
Ihan helvetin surullista, että lemmikkiemme viimeinen leposija on tuollainen vallan tanner siitä kenelle sen herruus kuuluu ja kenelle pitää kiitoksen mennä ja kuka pitää nostaa jalustalle.
Kaikkein tärkein unohtuu. Ne meidän uskollisesti vierellä kulkeneet, kaikkensa antaneet karvaiset eläinlapset, jotka ei todellakaan ansaitse tuollaista roskaa viimeisellä leposijalleen, jossa pitäisi olla ennen kaikkea iankaikkinen kivuttomuus ja rauha.
Samanlaista touhua tapahtuu myös "ihmisten" hautausmailla. Sukulaiset arvostelevat miten kukin omalla vuorollaan haudat hoitaa. Minusta jokainen hoitaa haudan haluamallaan tavalla ja kuinka resurssit riittää.
Taas fb-sivuilla päivitystä, ettei vapaa-ehtoinen laita havuja ja kanervia kuin omien lemmikkien haudoille.
Eikös se näin pidä ollakin? Ei niitä tarvitsekaan muille laittaa, seurakunnassakin se on maksullinen palvelu.
Jotenkin on nyt mopo karannut tämän lemmikkien hautuumaan homma.
Todellakin mopo keulii nyt pahasti. On mennyt pakkomielteiseksi touhu. Aina toivoo että nyt olisi heillä raivo laantunut ja tilanne rauhoittuisi ja sitten pamahtaa taas hautausmaan sivuille arvosteleva negatiivinen päivitys. Ketä nämä päivitykset palvelee? Itse en ainakaan uskalla sivuilla omaa mielipidettä ilmaista kun ei sitten uskalla mennä lemmikin haidalle jos tulevat huutamaan. Uskon kyllä että kaupunki pian puuttuu asiaan.
Ja prrrrr hoplaa kadonnut tonkka näkyi siinä liiterissä ja se metalli romun kerryy astia..Ja siinä väitettiin että on hävinneet kuin pieru saharaan.Pitäsköhän kuitenkin käydä optikola, jos ei nuita huomaa hohoohohhohohohohoho
Juu mielestäni hyvä melkein olisikin kaupungin puuttua. Ja parasta olisi jos tähän saisi jonkun neutraalin kolmannen osapuolen hoitamaan tätä hautuumaata tai, että ihmiset yksinkertaisesti tekevät siellä jokainen sen mitä kykenevät ja haluavat. Eli jokainen hoitaa oman rakkaansa haudan kuten haluaa ja silloin kun haluaa ja jos joku haluaa vaikka vähän somistaa yhteisiä mukavuuksia tai haravoida niin eikun vuan, mutta itse ainakin toivon että näiden osapuolien osalta tämä hautuumaan hoito loppuisi lopullisesti. Ja tarkoitan siis rouvaa ja pariskuntaa molempia.
Eiköhän tuota osata paikka pitää pystyssä yhteistuumin ilman sen kummempia touhottajia. Itse ainakin menisinkin sinne paremmin mielin kun taustalla ei olisi tuollaista turhanpäiväistä tappelua ja toisten herjaamista.
Jos täällä on joku kaupungin asioista päättävä ihminen nyt palstoilla niin ottakaa koppia ja miettikää asiaa. Kaikkien kannalta. Kiitos.
Pitääkö sinne niin ku joka haudalle kukkia viedä?
Mistä tämä erimielisyys johtuu?
Joskushan nämä olivat olevinaan hyvääkin pataa keskenään, mutta vuosien saatossa ovat kyllä kerinneet useampaan kertaan riitaantumaan. Taitaa pohjimmainen syy olla siinä, että sekä rouvalla että pariskunnalla on molemmilla suuri tarve olla "hautuumaan herroja" ja kokevat tärkeänä että saavat ihmisten ihailun ja kiitoksen.
Jos nämä ihmiset ihan oikeasti tekisivät tätä vilpittömästi sydämellään yhteisen hyvän vuoksi niin eivät he silloin pitäisi asiasta ja itsestään noin isoa meteliä. Vaikka miten väittävät etteivät itseään alustalle ja jalustalle nosta niin kyllä nostavat, molemmat.
Ja joo kyllä minustakin on hyvä, että paikka on siisti, mutta on se helvetti vie kumma, että aikuiset ihmiset tappelee tällaisista asioista.
Joko on hautuumaalla rauha?
Jonkinlainen rauha joo taitaa onneksi olla. Rouvasimmeinen ei enää kirjoittele puskaradioon, mutta pariskunta herjaa hautuumaan Facebook sivuilla näköjään vieläkin. On se kumma etteivät voisi antaa asian olla. Sitten kehtaavat vielä sanoa, että he eivät halua riitaa ja he ovat hyvällä asialla. Paskat ovat, kun tuolla tavoin kirjoittelevat vieläkin aikuiset immeiset.
Olisivat nyt hiljaa kun hiljeni rouvakin.
Sitten laittavat kuvia minkälainen ollut hautuumaa viime vuonna heidän aikaan ja, että nyt ei ole tämä rouva sinne havuja tai kukkia laittanut, kun omille haudoille. Hohhoijaa. Ei tuolla minusta tänäänkään lainkaan pahalta näyttänyt siellä käydessäni. Havuja perkele.
Toivottavasti tämä rouvasimmeinen ja tuo pariskunta malttaa pysytella vain omien lemmikkiensä hautojen ylläpidossa, eivätkä ole sielä koko hautuusmaan päsmärinä pyörimässä. Ovat saaneet hautuusmaan siihen tilaan, että kaduttaa, että koskaan sinne oman lemmikkini edes hautasin. Paras olisi, kun jokainen hoitaisi vain oman lemmikkinsä haudat ja muuten saisi alue olla vaikka luonnon tilassa.
Kummia päsmäreitä. Kyllä se hautarauha pitää niillä lemmikeillä olla jotka sinne on haudattu. Toivottavasti joku taho puuttuu tuohon touhuun. Alkaa olla ylittynyt jo mauttomuuden raja noilla ihmisillä.
Pösilöö touhua koko lemmikkieläinten hautausmaa.
Eikö sen koiran voi heittää vaikka roskikseen sitten kun, sillä ei henki enää pihise. En tiedä liekkö joku laki tähän. Ei ainakaan yhteiskunnan varoja tämmöiseen hautausmaan pelleilyihin.
Kommenttisi kylmyydestä päätellen olet metsästäjä. Koira on teille vain työväline, jonka voi lopettaa, jos siitä ei tulekkaan hyvin ajavaa, pois lukien tilanne, jossa se joutuu suden ravinnoksi, kun olette sen ensin itse päästäneet juoksemaan vapaana metsään. Silloin siitä tuleekin yhtäkkiä maailman tärkein otus ja perheenjäsen ja siitä itketään kaikissa medioissa ja sen perusteella vaaditaan suden tappamista sukupuuttoon koko suomesta.
Mutta lemmikkihautuumaan käytännön pitäisi olla, että jokainen huolehtii vain ja ainostaan oman lemmikkinsä haudasta.
No nyt kyllä kommentoit aivan soopaa. Sekä metsämiehen vaimona että toisen tyttärenä voin sanoa että metsästäjän paras kaveri on se vuosia luonnossa mukana kulkenut nelijalkainen. Se jonka kanssa yksi metsästyksen kohokohta on ne nuotiomakkarat kahden kesken, kylki kylkeä vasten. Se jolle voipi siellä metsän siimeksessä sanoitta tunteita ja ajatuksia selvitellä. Se joka aina innoissaan saaliin isännälle tuo. Ja kun sen nelijalkaisen lähdön aika koittaa, niin se on isännälle paha paikka. Harva metsämies tosin lemmikkien hautausmaalle ystävänsä hautaa. Viimeinen leposija löytyy yleensä sieltä missä on yhdessä metsästetty ja minne metsämiehen askel sitten yksinkin usein käy, sielunystävää muistelemaan.
Siellä ei muuten vapaaehtoisten riitely ja itsensä esille nostaminenkaan ikiunta häiritse.
Tällä seudulla on melko yleinen tapa tuo ajamattoman tai noutamattoman metsästyskoiran lopettaminen.Sitä on turha yrittää kenenkään kiistää.
Toki sitten se hyvin ajava tai noutava yksilö onkin metsästäjän kaveri, mutta siltikin sen joutumisesta suden ravinnoksi, ei voi syyttää ketään muuta, kuin sitä metsästäjää, joka sen parhaan kaverinsa laski vapaaksi luontoon. Koira on lemmikkieläin, joka ei kuulu suomen luontoon ja koska se on spesifikoitunut vain opetettuun salliseläimen ajoon, se ei keskity luonnon normaaleihin uhkiin, joita siellä elävät villieläimet osaavat tiedostaa, vaan joutuu sitten satunnaisesti taidokkaan petoeläimen ravinnoksi. Näin ajatellen metsästäjien toiminta on melkoisen kylmäveristä ja ei siinä paljon kaverin hyvinvointia ajatella, kun se irti metsään päästetään. Sen sijaan, että itse pitäisi koirastaan huolta, metsästäjät vaativat Suomen luontoon kuuluvien petoeläinten vähentämistä ja suden tapauksessa, jopa kokonaan Suomen luonnosta sen hävittämistä, vain jotta voisivat harrastaa siellä riskittömästi. Kylmäverisyydestä tosin saa jo kuvan siitä, että metsästäminen ei ole enää vuosikymmeniin nykyihmiselle ollut selvitymisen edellytys, vaan puhtaasti harrastus. Eli metsästäjät tappavat eläimiä harrastuksenaan, toisin sanoen huvikseen. Ja pitämällä luonnon normaalin kiertokulun sekaisin, metsästäjät saavat esim. hirvieläinkannat ylisuuriksi ja tällä tavoin tekevät itsestään tarpeellisen kannanhoidollisessa mielessä. Ilman tätä ihmisen ulkoista puuttumista luonnon kiertokulkuun, pysyisi kannat luonnollisesti tasapainossa.
Niin se vaan menee kun sydän on kylmä pää on pehmeä.Siihen viinaa, lääkkeitä ja ase.Tiedän yhden tämmösen kovan metsästäjän jolla sekakäytön takia pää pehmeni.Meni akka,aseet ja työpaikka sekä pennut.Ekana kehuttiin ampuvan kaikkea mikä liikkuu.Oli kova jätkä.Pää se sitten petti ja Julkula kutsui.Se oli sille ihan oikein.
Ei taida tähän keissiin liittyä metsästys ja sen eettisyys,
Ei, mutta aikasempaan vastatakseen on katsottava kokonaisuutta, jotta ymmärtää äärettömän tunteettomuuden, jolla metsästäjät eläimiä käsittelevät mukaan luettuna se "metsästäjän paras kaveri" koira, josta tuossa oli puhe.
Joko sinne uskaltaa mennä?
En ymmärrä koko tätä hautojenhoitohommaa. Jokainen hoitakoon omansa ja sillä siisti.
Onko tää vitsi?
Tänään oli ainakin polut auki 🤗
Polku oli auki yhdellä rivillä .Ei se tämä nykyinen ns hoitaja ja paikan alkuunpanija tee lumitöitä.Pariskunnan muina talvina tekemä työ puuttuu nyt.Umpihangessa sielä sai porkata.Se tämä nykyinen ei jouda kun pitää muille edellisiä haukkua ja juoruta
Minä en ymmärrä tätä tappelua ollenkaan. Kilpailua siitä, kuka tekee enemmän jaksaa sytytellä kynttilöitä joka haudalle. Eikös työ perustu vapaaehtoisuuteen, tehköön jokainen minkä jaksaa ja sillä siisti. Tai on tekemättä.
Puskaradiossa taas horisee, voi hyvänen aika että on ihmisellä jutut.
Mitä sielä horistaan?
Minä en kanssa ymmärrä vapaaehtoisten käytöstä. Mulle on aivan sama onko siellä polku aurattu tai kynttilät palamassa tai koriste varaston harjalla, mutta haluan käydä haudoilla omassa rauhassa, ilman kyttäilyä, neuvomista ja haukkumisten kuuntelua. Voin aivan hyvin kolata itse reitin. En myöskään tykkää sekä hautuumaan sivuilla että puskaradiossa ilmenevää kissanhännän nostelua ja uhriutumista.
Antakee jo olla
Hyvä parkki käydä panemassa
Sanoppa muuta! Taustalla raikuva koirien räksytys luo erinomaisen tunnelman aktille.
Eipä tuo haitannut räksyttäminen haitannut, oli se vaan kiva kaverin muijaa polokasta
Nyt raportoidaan facessa joka ikinen lumienkolaus ja kolaamattomuus 🙈
Miksi hautuumaalla on joulukoristeita?
Tätä itsekin ihmetellyt.
Kun kai ne koirakin pääsee taivaaseen kuoleman jälkeen, jos ovat rukoilleet ja uskoneet jumalaan. Pitäs niillekin, siis heillekin ruveta kouluttamaan pappeja jotka voisivat kastaa syntyneet ja olla mukana koiran hautajaisissa. Niin ja opettaa kristilliset tavat, esim. Ei saa tappaa, elä pidä muita jumalia, älä yritä astua kiimaista narttua ja kiimaiselle nartulle sopisi raamatun lause auta kiimassa olevaa. Jne, olisi kyllä seurakunnalla hupia.
Makuja on kai monia. Hautumaa ei ole yleensä kai koristeilla kuorrutettu?
Mikä tämä homma oikein on?
Sinne oli jottai lumimuureja rakennettu ja kylttejä laitettu jossa luki jottai.Tunnustiko toinen pukari kepposensa kylteissä.Tarkkaan oli teot ja päivät niihin kirjattu?wtf mitä tämä houruilu on?Ihan sairaan touhua on.
Iisalmen eläintenhautausmaa on sellainen vitsi nykyään, että pyöräkuormaajalla pitäis käydä tasoittamassa koko paska .
Menikö tunteisiin?
Minkä pahan ne kuoleet eläimet on sulle vatipää tehneet??
Miksi hautausmaalla on vilkkuvalot???
Tulleet hakemaan sen riidan haastajan koppiin
Joko on haudat saaneet rauhan?
Huomanna varmaan hyvät,pahat,rumat näytös.Molemmat osapuolet saapuu haudalle mesomaan.Siellä otetaan miehestä mittaa
Kovin on hiljaista
Kyllä siellä facen puolella taas naristaan ķun on joku laittanut liikaa näiden mielestä kynttilöitä lemmikkinsä haudalle. Alkaa mennä sairaaksi tuo touhu. Joulunakin riitelevät, eikö tuohon jo joku viranhaltija vois puuttua. Luojan kiitos ettei oma edesmennyt lemmikkini ole tolla sotatantereella. Näillä kummallakaan osapuolella ei näytä olevan mitään kunnioitusta hautumassa kohtaan. Häpesivät!!
Ihan vaan voisi olla luonnontilassa tämä paikka ja jokainen hoitaisi oman lemmikkinsä haudan kuten haluaa. Loppuisi tämä tyhjänpäiväinen vatvominen. Itse molemmat osapuolet ovat itsensä hautausmaan hoitajiksi ylentäneet. Kukaan ei ole pyytänyt eikä velvoittanut siihen. Turhaa taistelua kuka on tehnyt mitäkin ja jättänyt tekemättä. ..aikaisemmin oli sympatiat pariskunnan puolella mutta nyt kun katsoo hautausmaan sivuja niin negatiivisyys ja arvostelu jatkuu. Heillä on asenne että saavat kirjoittaa mitä haluavat, ei ole pakko lukea. Omilla henkilökohtaisilla sivuilla kyllä saavat mutta ovat korottaneet itsensä hautausmaan edustajiksi luomalla nämä sivut , niin voisi tuo " kosto on suloinen"- meininki jo loppua. Omaa oksaa nyt sahaavat. Lemmikit ovat leponsa ansainneet, toivottavasti tämä pariskunta joka vapaaehtoisesti, huom! vapaaehtoisesti! hoitaa palstaa, antaa lemmikeille rauhan. Ja vielä, uhkailut, " jos me tästä lähdetään', niin muuttuu maksulliseksi ja määräaikaiseksi..tuskinpa vain näin kävisi. Hihasta vedettyä, ei he niin arvokkaita kaupungille ole. Kaikki arvo sille työlle mitä he ovat vapaaehtoisesti tehneet, myös sille toiselle osapuolelle, mutta nyt ois aika molempien aika haudata sotakirveet ja keskittyä oleelliseen; on muutakin elämää kuin hautausmaa, löysyttää pipoa ja ottaa vähä rennommin tämä vapaaehtoishomma.
Olisi hyvä, ettei kukaan noteeraisi nuita juttuja mitenkään. Ei kommenteilla, ei tykkäyksillä, ei millään. Saattaisi loppua koko jupakka aika äkkiä siis.
Yhtä suuria syyllisiä ovat nämä kommentoijat, oikein yllyttävät, muutenki niin akressiivinen perhe.Sanonta on "Älä hullua yllytä".
Eihän se varmaan maksulliseksi muutu, vaikka ei vapaaehtoiset hoitaisi. Olisi tod näk luonnontilassa.
Mahotonta meininkiä!
Tää saattaa kuulostaa hurjalta, mut saakohan eläinten hautuumaalta käydä kaivamassa eläinten luita rekvisiitaksi. Älkää nyt pahoittako mieltänne
Oman lemmikkinsä luut , miksi ei. Pitääköhän tuokin kumma vielä nähdä. Onhan siellä uhkailtu ihmisiäkin ,kuulema turpeen alle laittamisella. Siksi ihmiset ruenneet pelkäämään , oman henkensä puolesta. Melkoinen perhe.
Eipä ole kukaan ruvennut pelkäämään, tuo taas niitä "toisen osapuolen" höpinöitä. Älä taas aloita, molemmat osapuolet saisi häipyä kuvioista, kun kumpikaan ei osaa lopettaa vaan jatkaa, jatkaaaaa.. Aikaisemmin oli niin rauhallinen paikka kun oli luonnontilassa, nyt pääasia mitä kukin on tehnyt ja toisten mollaaminen, puolin ja toisin. Ei osaa vanhempi ihminenkään lopettaa..huonot energiat koko paikassa, vapaaehtoisten egot kolahtelevat yhteen.
Se on sotatila siellä. Ei uskalla Sessun haudalla enää käyvä.
Saisinko käydä kaivamassa Sessun luut rekvisiitaksi, voisin maksaa pienin palkkion. Eihän ne ole kuin elukan luut
Uskaltaa ,kun ei kumpiakaan osapuolia noteraa yhtään mitenkään.Peuhatkoon keskenään .Aikansa painivat,niin eiköhän voimat lopu jossain vaiheessa
"Vikurihevosellekin löytyy kengittäjä", pyöriteltkää muut lemmikkien omistajat noita riitapukareita muutama kiekka puhtaassa lumihangessa, että tunteet viilenee!
Oman lemmikinsä jäänteet kannattaa viedä pois tuolta taistelutantereelta, jos käytös siellä on noin lapsellista ja ahdistaa muitakin kävijöitä.
Hyvänen aika, nyt facessa haukutaan vapaaehtoisten toimesta idiootiksi, kun on roihujen kupit väärässä roskiksessa. Mitä ihmeen meuhareita siellä oikein on? Ei kai se mikään ihme ole, ettei tuolla kukaan enää halua käydä. Pois tällaiset paikanpitäjät, molemmat osapuolet.
Minä haluan kaikessa hiljaisuudessa lemmikkiäni siellä muistella, luonnon keskellä. En vilkkuvalojen loisteessa serpentiinien liehuessa tuulessa. Jokainen mesokoon kotonaan.
En omia eläimiä tuonne hautaisi jos tarvetta tulisi, ihan sairasta touhua ollut ja näkyy olevan edelleen. Menee niin yli hilseen, hirveä viha päällä näkyy olevan. Kannattaisko nyt ottaa vapautusta koko tehtävästä näiden vapaaehtoisten ja antaa olla kun näkyy niin menevän tunteisiin? Ja se toinen osapuoli, samat sanat hänelle.
Kyllä nyt on oikeeta meininkiä! Ei tarvii miettiä minne roskat ja kynttilät pistetään, näkkee haukkujen kera fasepookista. Pelko persiissä siellä käydään eikä lössöillä!
Tämä pari ei omista kyseistä paikkaa joten niillä ei ole mitään sananvaltaa. Pysyköön lestissään moiset valittajat.
Se ihmetyttää kun sivuilla ihmisiä haukkuvat ja käskevät olla sivuja seuraamatta. He eivät voi omistaa lemmikkieläinten hautausmaan sivuja vaikka niin luulevat. Omilla sivuilla voinee kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, mutta hautausmaan sivuilla tuommoinen on pöyristyttävää siitäkin huolimatta että sivut ovat itse pystyyn laittaneet.
Jos vaikka minä (omasta päätöksestä tai kaupungin kanssa sopien) alkaisin vapaaehtoiseksi Kirkkopuiston siistijäksi ja perustaisin Facebookiin Kirkkopuiston -facebooksivut, niin se varmasti olisi ok. Mutta sivuille kirjoittaessa en edustaisi itseäni, vaan sekä Kirkkopuistoa että kaupunkia. Kirjoittamisen sävy pitäisi pitää positiivisena ja hienotunteisena. Tätä lemmikkien hautausmaan vapaaehtoiset eivät ymmärrä.
Ei ainakaan uusia hautapaikkoja tule kun ei noin raivopäisen porukan keskelle kukaan halua lemmikkiä haudata. Ne jotka eivät halua ottaa puolia vapaaehtoisten riitelyssä eivät uskalla koko paikassa enää käydä. Itsekin olen kääntynyt kyltillä ja odottanut rauhallisemman ajan lemmikin muistamiseen.
Nimenomaan. Saavat koko paikan huonoon valoon kirjoituksillaan. Todella tökerösti ovat ihmisille vastailleetkin niillä sivuilla vaikka ihmiset ovat vain yrittäneet neuvoa ja rauhoitella tilannetta.
Itse ainakin tein facessa ilmiannon tuosta sivusta
Juu minäkin käyn todella aikaisin aamulla, kun ei ole siivouspartio paikalla.
Mitä nuita pelekeemään.Se vanhempi osapuoli oli kun menin ja lähti luikkimaan.Ei tullu selittämään juttujaan
Eipä näkynyt ketään. Aukasin polkuja ,lie joku käynyt, onneksi minun ei tarvii ketään pakoon luikkia. tämä on taasen niitten juttuja
Aion kaupungilta kysyä tuon maapalan hintaa ja koitan ostaa sen itselleni. Voitte olla varmoja siitä kenen säänöillä sielä mennään sitten. Aloitetaan kaikki aivan puhtaalta pöydältä . Olisko kannatusta tällä ehdotuksella. Alustavat viestit olen laittanut jo eneenpäin
Joo kannatan!
Ja hei, oisko täällä Iisalmen Sanomien toimittajaa paikalla :D? Tästä ois ihan hyvä kehitellä joku lehtijuttu ja vaikka toimittajan keräillä meidän ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia tästä kaikesta. Josko sekään saisi tuon rouvan ja pariskunnan tajuamaan jotakin.
Siihenhän voisi vaikka tehdä Iisalmen Sanomien nettisivulle äänestyksen vaihtoehdoista. Joissa yksi vaihtoehto esim. se, että hautuumaalla olisi täysin ulkopuolinen ylläpitäjä kuin nämä nykyiset taikka, että hautuumaa pidettäisiin täysin luonnon tilassa ja kukin hoitakoon osansa. Taikka vaihtoehtona pitää toki olla tuokin pariskunta ja rouva. Mutta jokatapauksessa, että saisi vähän kansalaisten näkemystä.
Saisi vähän muidenkin kansalaisten ääntä kuuluviin tähän asiaan.
Mikä näitä ihmisiä motivoi asustelemaan hautausmaalla?
Kahden leirin välinen arvovaltataistelu!
Nimenomaan! Ja vielä vapaaehtoisten välillä. Naurettavaa, lapsellista. Ymmärrän että tämä vanhempi ihminen on aloittanut parjaamisen ja panettelun näistä toisista, mutta pitääkö tämän pariskunnan tuoda enää kaunaansa hautausmaan sivuille , vastata nokkavasti ja alentuvasti ihmisille. jotka eivät edes pahalla kommentoi..viisas jo vaikenisi . Tässä on tätä kissan hännän nostoa ollut puolin ja toisin, nyt riittäisi. Ehdottomasti luonnontilaan , luonto muokkaa ja muovaa omalla tavallaan, ei sinne vapaaehtoisia tarvita päsmäröimään ja sääntöjä sanelemaan, ei kumpaakaan osapuolta. Serpentiinit, ilmapallot, vilkkuvalot ja muut on vaan kehujen kerjäämiseksi ja ihmisten miellyttämiseksi,, kilpavarusteluksi mennyt ja vielä luotellaan mitä kaikkea sinne hankittu!! Se oleellinen että eläimillä olisi rauhallinen viimeinen leposija, on jäänyt toissijaiseksi molemmille osapuolille. Paikka on kaupungin ja varmaan pysyy, mutta myös kaikkien kaupunkilaisten, myös niiden joilla ei ole sinne haudattuja eläimiä, ei pelkästään näitten vapaa ehtoisten, se heidän kannattaisi pitää mielessä. Joten hieman nöyryyttä hommaan.
Oluen voimalla tehdään työt ja mesotaan netissä
Lemmikkieläinten hautausmaan kyltin alla valokranssi ,särit ja nakkasit lumihankeen. Ilkivallan tekijät liikkuvat punaisella farkku VOLVOLLA. Jälkesi korjattu .Voi teitä.
Vanhempi rouva taas linjoilla👍🏽
Eikö ilkivallasta ilmoittelu kuulu niin nuorille kuin vanhemmallekkin väelle. Taasen tänään sama esitys valokranssi syydetty hankeen.On ikävä katsoa miten joittenki pitää kulkureittinsä merkata tihutöitä tekemällä.
Niitä hörryköitä voipi vaikka varikset kuljettaa. Eikä semmoset edes kuulu hautausmaalle. Jokainen kuorruttakoon mökkinsä vaikka sen miljuunalla pikku patsaalla, tekokukilla ja valosarjoilla. Semmoisia ei hautausmaalla tarvii ja niistä vielä tapellaan.
Sinne ei tarvii ku lumikolan.
Se sama varis näkyy pesiytyneen tänä talvena tuonne hautausmaalle , samanlaiset kengän jäljet kaikissa paikoissa missä tehty ilkeyttä. Olisi ihana jos variksillekin olisi kenkiä, pakkasella tosi tarpeen. Voihan olla että joku erikois varis yksilö on Iisalmeen eksynyt jolla kengän numero jotain 38 /39.
Entä jos sinne ei viedä mitään rikottavaa? Antaisi hautausmaan olla luonnon koristama ilman tavarapaljoutta? Jos sinne tavaraa joku vie, omalla vastuulla ilman valitusta, jos se häviää tai rikkoontuu.
Samaa mieltä, jokainen koristelee eläimensä haudan kuten haluaa, muut tilpehöörit tarpeettomia!
AINA toisen omaisuuteen koskeminen on luvatonta. Sitä paitsi onkohan se hautausmaan risteys edes hautausmaa aluetta. Mutta tänä aamuna mentyäni , huomasin että valokranssi oli hävinnyt lopullisesti metalli tanko väänneltynä. raivopäisten hommaa. Saa nähdä mikä on seuraava raivon kohde. Muuten se kranssi oli siirretty hautausmaalle keskelle polkua.Nyt oli oikeesti hautausmaalla. Vein pois, että loppuu sen kanssa leikkiminen. Puhdistin myös kaikki ulkotulet rasvajäämistä, vaikka ei olisi tarvinnut. Nyt ovat metallinkeräyksessä.Sääntöhän on,kaikki se rasva mikä jää reunoille kun tuli annetaan palaa itsekseen ettei sammuteta on metallinkeräyskelpoinen. Myös hautausmaalla pätee sama.
No tietysti on, mutta jos kerran tietää jo valmiiksi, että tavarat rikotaan, niin suotta niitä sinne vie ja sitten niistä volistaan.
Ihan järjetöntä touhua molemmilta osapuolilta.
Hautausmaan sivustolla pelotellaan, että he ensikesänä kutsuvat henkilökohtaisesti kunkin vuorollaan leikkaamaan ruohoa. Säästyvät siltä vaivalta ,koska koiraporukat alkavat hoitaa hautausmaata ,niin ainakin kirjoittavat.Se olisi hieno homma ,hehän ovat ottaneet pestin vastaankin. Mitä ihmeen työn jakajia tämä pariskunta on?
Niin minustakin, saattas olla näky kun kirkon viereenkin hautuumaalle värivaloja vedeltäs.
Hautuusmaa on kuin Suomen tivolin maailmanpyörä.Ääntä ja valoa piisaa.Ölisevä ja huutava ukko huutaa aina koirille sielä .On vilkkuvaloa stroboa ja serpentiiniä.
No niinpä
Vähempikin riittäisi.
Voi kun saiis jonkun tolkun näihin ihmisiin.
Ottakee joku osaavampi asioiksi viedä tämä asia eteenpäin, pliis :D että minne valitetaan ja mitä tehdä että saadaan rauha sinne ja nuo eräät hiljaiseksi
En tiedä edustavatko nämä nykyiset iisalmen koirayhdistyksiä, se toinen riitelevä osapuoli ei ainakaan edusta. Riidelköön keskenään muualla, menee vähän överiksi kun he jotka ihan asiallisesti on kommentoineet heidän negatiivisiä päivityksiään, joutuvat nyt heidän hampaisiin. Kun ei liity rakkikuoroon vaan asiallisesti koettaa tuoda järkeä asioihin, onkin nyt heidän vihollinen. Ei tämä tästä tule miksikään muuttumaan ,kun kaupunki vetäisi nyt rajat näille molemmille osapuolille ja antaisi olla ihan luonnontilassa, jokainen oman hautansa hoitaisi jos haluaa. Se olisi paras ratkaisu. Mennyt niin liiallisuuksiin, ihmeellistä jos kaupunki ei omalla tontillaan pysty vetämään rajoja. Aivan kuin palsta olisi annettu näille molemmille osapuolille omaksi , sen vaikutelman tästä saa. Aikuiset ihmiset vois miettiä käytöstään, sekä se vanha nainen että pariskunta.
No nimenomaan! Kauhean törkeästi vastaavat ihmisille takaisin, ottavat nokkiinsa heti ja hyökkäävät.
Ja todellakin samaa mieltä, luonnon tilaan ja jokainen hoitakoon omansa miten tykkää.
Hiiohoi jos täällä on kaupungin asioista päättäviä ihmisiä, viekää toivetta eteenpäin :) !
Tämä on mennyt vähä liian vakavaksi hommaksi.
Perustetaan NAURUKUORO. On joku pariskunta joka jaksaa hauskuttaa noilla jutuillaan.Haluu ostaa koko hautausmaan että saa määrätä , ja nyt uhkailee että kaikki jotka valittavat asioista , he laittavat kutsun henk. koht. ruohonleikkuuseen. Helppoa, siis he itse ovat niitä valittajia. Jokainen joka on kommentoinut, on hyvällä yrittänyt oikoa heidän näkemyksiä . Hyvät kommentoijat älkää edes yllyttäkö tuota pariskuntaa siellä hautausmaan sivustolla , onhan ihmisiä jotka nauttii juuri noista toisen ihmisen panettelu jutuista. Viimeaikaisia kirjoituksia fasen puolella kun katsoo , on pakko myöntää, nyt olisi hälytyskellojen aika soida niitten korvissa, jotka vastaavat hautausmaasta. Nyt on VAKAVASTA asiasta kyse. OIKEESTI.
Tämänpäiväinen kuva/kirjoitus hautausmaan sivustolla, miten ihminen voi ????????SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ JOHON KALIKKA KOLAHTAA: NYT SE PITÄÄ PAIKKANSA. Ei tartte olla vallankaa viisas kun tajuaa missä mennään.
Tällä pariskunnalla puhkesi KATEUS niminen kukka jouluaattona oikein loistoonsa. Näkivät kuinka kauniisti oli hautausmaa valaistu isoilla ulkotulilla. Siitä tuo riemu metallijätteestä.Tämä rouvashenkilö oli apua tarjoamassa jouluaattona ,hänellä oli oma lumilapio jota lainasi kuka milloinki tarvitsi. Tuota ihmistä joka syyttää noin törkeesti mitä olen huomannut hautausmaan sivuilla, menköön peilin eteen. Hautausmaalla ei tällä hetkellä ole lumilapiota yritin kovertaa haudan päällystä että saisin kynttilän. Ilkivallan tekijät kuulema särkeneet lapion.
Kyllä nyt alkaa tuo touhu mennä mauttomaksi. Voisiko jo jokin virallinen taho puuttua tuohon tilanteeseen. Kyse on hautuumaasta jonka pitäisi olla rauhan tyyssija eikä mikään sotatanner. Kyllä täytyy sanoa että nämä riitelijät ovat todella itsekkäitä, saisivat hävetä.
Ite kirjoittaneet ja sitten ihmetellään hohohooooo.kuka se nyt tommosia kirjoittaa ja hohoo kuka laittaa kynttilöitä roskiin.Ite tekevät ja sitten ihmetellään
OLET VÄLKKY ; NÄINHÄN SE ON.
Miten joku muka on kateellinen ULKOTULISTA?
Tässä on vakavaa ainoastaan nämä riitapukarit. Vakavasti riippuvaisia hautausmaasta.
Vähäks aikaa osapuolille porttikielto.
Kyllä menkööt mesomaan muualle .Muita häiritsemästä.
Tuota olen pitkään miettinyt ja seurannut, kuinka voi yksityinen ihminen käyttää lemmikkieläinten hautausmaan sivuja ,pelkkään räkyttämiseen ja tekaistujen juttujen kirjoitteluun/kuvaamiseen.Aina vain yksi ja sama ihminen hampaissa. Senhän me kaikki tiedämme että hän on todella eläinrakas, katsokaa hautausmaata ,siinä teille vastaus.Olen hänen kuullut nyt jälkeenpäin harmittelevan koko projektia mikä tuli tehtyä. JUU,nyt en puhu niistä tyhjistä nurmikko alueista, ne on jonku toisen aikaan saannoksia, pääsee itkemään kun polttoainetta menee leikkureissa.Menkäämme vielä itse asiaan, johan on joku antanut ilmi tuon sivuston väärin käytön ,lisää on tulossa. Jos julkisen paikan sivusto on ,siellä on lupa ja oikeus jokaisella kommentteihin. Tältä kyseiseltä sivulta poistetaan heti sellaiset kommentoijat jotka antavat vähääkään nekatiiviseen suuntaan palautetta. Kiitos ja ylistys hyväksytään.Hautausmaan sivuja kun selaa taaksepäin,näkee kuinka katkera ihminen vierittää syyt toisen niskaan.Sieltä löytyy vastaus kaikkeen tähän nyky tilanteeseen. HE HANKKIVAT ITSELLEEN VAIKEUKSIA,OVAT TEHNEET JO.
Hautausmaan sivulla oleva kuva kopsattu textari palstalta, tuo paljastaa ilkivallan tekijän. Käy se viisaskin vipuun.
Kävitpä taas ylistämässä itteesi;)
Mitähän tuokin tarkoittaa.On niin outoja kommentteja ettei niissä päätä ei häntää.
Jos se nurmialue olisi oikein tehty se ei syksyisin olisi tommonen kuravetelikkö.Saven päälle nurmen siemenet kylvetty.Pohjien teosta ole mitään hajua.Huomaa että on akat ollu asialla.Ei kannattas kehua amatöörityötä
Totta. SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ JOHON KARTTU KOLAHTAA.
Hei, ilmoittakaa nettipoliisille tuosta hautausmaan lemmikkieläinten sivustosta, loppuu räksytys.Jos asia vähänkään minua koskisi olisin ilmiantanu kauan sitten.Pa**a porukkaa.
Tiedoksi vaan.Ei ole ainuttakaan siementä nakattu hautausmaalle. Se on aivan luonnon nurmi. Kaupunki aikoinaan kuorinu pintamullan noilta saroilta pois. Siksi sateella savi nousee liikuttaessa pintaan.
Noin vähän miespuolisella on silmää ettei erota luonnon heinää ja kylvönurmea.Noin viisas mies olisit vähän miettinyt ennen kuin alat akkojen töitä arvostelemaan.No , onhan se lupa itsensä tyhmyys/tietämättömyys julistaa.
Voihan olla että, nyt tulee siihen uuteen muistolehtoon ( eläinten muistolehto) ??????Joko siirtonurmi tai keinonurmi , siihen siunauskappeliin kuulema tulee marmoriraput, hienoa eiks" vaan. Kyllä se noin topakalta perheeltä onnistaa. Kuka tietää vaikka tulee pääsymaksu kaikille hautausmaalle menijöille. Saa nähdä minkälaiset säännöt he laativat,kunhan saavat ostettua koko hautausmaan..Sitä odotellessa!!
Ei näy vielä hulluuden huippua. Vallan viisasta väkeä laskevat kopalla ja kontilla mäkeä.
Sinäkös sen raivasit pikku kätösilläs..En kehus
Oluen voimalla valmistuu.Koritolkulla ostetaan kaljaa ja sitten aletaan mesomaan.Syntyy vaikka minkälaista idistä ja runkkuukoppia
Kyllä on päin persettä tehty puutarhatyöt tuolla
Nooo, tavallaan koskee sinua, jos oikeen arvaan, ja arvaan oikeen, sinä olet se toinen osapuoli, käyt välillä heittämässä kommenttejasi, sinut on helppo tunnistaa;
EI päin peetä eikä mitenkään. Se on aivan luonnontilassa. Ruohoa vain aina vähän lyhennetty.Tollasella hautausmaalla on oma nimikkeensä.METSÄ HAUTAUSMAA.
On se hullua ,eläinten hautausmaalle muistolehto ja siunauskappeli. Kumpikohan näistä ,leikkii pappia, ukko vai akka . Kyllä täytyy sanoa että SAND****SI on ajatusmaailman sumentanut .
Eikös ne yleensä kolmistaan liiku ,kanttori omasta takaa.
Hups keikkaa,en todellakaan ole.Näillä sivustoilla on noita tietäjiä,
Tämä on ainakin sen mummelin tekstiä, hyvin erottaa.
Tuskin on.
Huonoja selvännäkijöitä . Taas meni metsään.
Aloittaja kommentoi ja vastaa omiin kirjoituksiinsa. Paistaa läpi nuo jutut
Voisiko tämän rauhan tyyssijan vetää katepillarilla tasaiseksi?
Alkolukko ja aita sinne pitäs laittaa
Sinä hautausmaan sivujenpitäjä, kun näät että risteyksessä olevan lyhdyn luukku repsottaa auki ,olisit sulkenut edes, mieluummin laittanut kynttilän palamaan, onhan sinulla kynttilärahaa selkäsi takana kuulema, hautojen omistajat antaneet.ei ole näkynyt kynttilöitä
Mikäs se tämmönen rahojen keruu homma on.Taidan ilmoittaa asiasta verottajalle.Kerta rahaa kerätään ja kuitittomia hommia harrastetaan.Nyt kävi käry
Noin akressiivisen käytöksen omaava perhe, häpäisevät meidän elävät ja kuolleet ystävämme. Puhumattakaan koirayhdistyksen josko ovat jäseneitä , edustavat mutta väärällä lailla . Kaikki, minä mukaan lukien, ei varmasti lemmikkinsä tuhkaa tuo tuonne ,on he sen verta paljon pahaa saaneet aikaan. Muistolehtohan on tuhkattujen muistelo paikka. Olen kulkenut siellä hautausmaan seudulla syystä jos toisestakin ja pannut merkille ettei siellä lemmikkinsä haudalla muisto hetkiä pidetä, juoksujalkaa tulevat sytyttävät kynttilän tai tuovat jonku rehun. He varmasti muistavat ystäväänsä rakkaudella kiireestä huolimatta.Ei niitä muistelijoita ole ihmistenkää hautausmaalla, elämä on mennyt niin kiiruuksi .Voi kun julistasivat luonnontilaan koko hautausmaan. Sopiihan sitä toivoa.
Rajaltaan alue puoliks ja hoidatte omia puoliskoja. Siitä kynttilöiden kilpavarustelusta saavat sitten nauttia kansainvälisen avaruusaseman miehistökin.
Kummatkin sakit pois ja vaikka antaa nuorille tai ihan semmoselle jolla on motivaatio ja järki päässä tuo ns hoitohomma.Ei kai tuolla kehtaa olla montaa minuttia pitempään,kun kimppuun heti hyökätään kun sinne menee.Tullaan nalkuttamaan toisesta osapuolesta sitä ja tätä.Aika ankeita ja synkkiä on molempien ajatusmaailmat
Tämä yksittäinen naisihminen ei ole ollut tulossakaan hoitamaan hautausmaata. Viime kesä oli poikkeus, koska pariskunta ilmoitti heti keväällä fbssa etteivät juurikaan kajoa hautausmaan kunnossa pitoon, kun on tärkeämpää tekemistä tänä kesänä. Kyseinen henkilö aiko tuurata pariskuntaa mutta huonolla menestyksellä, koska hän teki hommat liian hyvin, ja sai valtavat kiitokset ,siitä loukkaantuneena pariskunta ilmoitti fbssa lopettavansa .He antoivat tälle naisihmiselle tittelin (hautausmaan hoitaja) tittelit eivät kuulu vapaaehtois työhön ensinkään. Olen aiempien kommenttien kanssa samaa mieltä ,hautausmaa luonnontilaan.
Koira yhdistys, jolle alue vuokrattu, hakekoon tukea kaupungilta nurmikonleikkuuseen ja teettäköön työn vaikka 4h-yrittäjillä, nuorilla. Riittää, että kulkutiet pysyvät auki. Muu hoito niille, jotka näkevät tarpeelliseksi jotain tehdä. Jos ei aikaa/haluja itsellä, varmasti löytyy taho, joka maksusta (jokainen maksakoon lystin itse kuten ihmistenkin hautausmaalla) vie kynttilän/kukan ja siivoaa haudan. Lumityöt sille, joka siellä talvella haluaa käydä, hautaaminenhan ei onnistu kuin sulan maan aikaan. Tai jos avustusta ei heru, kaupunki ajelkoon nurmikon silloin tällöin, ettei ihan heinity.
Ja jokainen on hautausmaan hoitaja, jos jotain siellä puuhastelee, ei ole oikeutta tai velvollisuutta erikseen siihen hommaan kenelläkään. Pitää kelvata talkootyöjälki muillekin, ei tule mitään, että yks tai kaks tekee kaiken ja nälvii väsyksissä muita ja muiden tekemisiä. Aikuiset ihmiset hävetkää jo!
Tuossa kommentissa on todella järkeä ,voi vaan toivoa että koirayhdistys alkaisi heräilemään talviunestaan.
On iisalmen koirayhdistyksessä vähemmän fiksu mies henkilö, joka laittaa naispuoliselle textiviestiä "SORMETUKSESTA". Viesti on tallessa,joten tosi juttu. Näin ne aiheet siirtyy hautausmaalta alapäähän.
Ovat näköjään heränneet ????
Viimeksi ollut "lassiet " irti hautausmaalla 20. 1 -22.
ON fbssa kuvatkin ja monta muutakin kuvaa.Nyt kun on tullut huomautuksia kuvataan jäniksen jälkiä. Hyvä niin.
Kuvan perusteella collieta, ei ole olemassa lassie rotua, pitäisiköhän korjata sivistystä kun niin moni asia kirjoitetaan väärin
Akressiivisiä ei ole sana toisin kuin aggressiivinen.
Suomenna nuo kaikki kirosanat , mitä mikin tarkoittaa. kun olet noin viisas.Ei tänne kirjoittajalta vaadita virheetöntä kirjoitusta, kukin laillaan ,hyvin näkyy menevän perille kaikki kommentit.
Lopettakaa jo,molemmat osapuolet,kun ketään ei enää edes kiinnosta tämä vuosia jatkunut riitely. Hankkikaa elämä, mieluummin muualta kuin hautausmaalta!
Ketään ei kiinnosta. Menkää muualle tappelemaan.
Tuo kirjoittelu jatkuu ikuisuuden ,jos eivät tuolla fbn puolella lopeta tuota asioitten vääristelyä.Heti kun rehellisyys hautausmaan sivuilla loistaa, loppuu varmasti tuo paskanjauhaminen.
Tuo ihmetyttää, kuis voi joku yksityinen käyttää lemmikkien hautausmaata fb sivujensa nimenä (lyömäaseena) .Eiköhän sekin tässä lähiaikona selviä.
Eikös se näin mee,syyllinen ylleesä käöttää kaekki konstit puolustaessaan ihteesä. Näen näkkyypi olovan nyttii. Aenahan sitä kirjotellaan asijoesta niin hyvistä kun pahoesta ja varsinnii pahoista. Koska pahuutta on moalimassa eniten. Ja ooha se mukavempoo lukkee pahoja juttuja ku hyvii. Aattelimpa minäkiin osallistuu tähän hullun myllyyn ennen ku kuivuupi kassaan. Muistan vuonna 2018 yks naenen ei ollunna toeselle porukalle laipioonu tietä aoki,Siitään se pirruulu alako. Heti kohtaen poestivat haatuumaan sivulta tämän naesen. Mikä lie nyt,näkkyyvät ilimottavan että tie aoki,soapi kirijottee. Sen verta tiiän asioo,että se ihminen ee sotkeennu ennee tuohon kööriin. tuo muutos voe olla että alako tulla lunta tuppaan. ulukona ainaa pyryttää. Muistuuko kellekkään mieleen 2 valakeeta tiiliskivee koirien haavolta jotka löyty aena kopin seenustalta. Nyt ovat paekollaan pysyneet.
Iisalmi-Ylivieska välinen rautatien sähköistyshanka on parhaillaan käynnissä. Siihen
liittyen on tulossa yhteysraide Kajaanista suoraan Ylivieskaan päin mm.
malmijunia varten. Tuo yhteys on tulossa lemmikkien hautausmaan tienoille, silloin
se on pakko lopettaa ja siirtää muualle.
Silloin pukarit pääsevät riitelemään muista aiheista!
Tuo on hyvä uutinen. Kyllä tuntuu koko rivitalo olevan riitapukarien aihelistalla, ei huolta ,jos yksi jää pois, yksitoista tulee tilalle.
Muistuupa oikein hyvin. Ne jotka olivat muka hautausmaan " hoitajia" eivät tykänneet niistä hautakivistä. KARMEETA.
Minä kiitän tätä rouvas henkilöä, ei ole pitäjää hautausmaalla eikä näköjään enää myöskään fb sivustoa ,ei se peilin vika ole jos naama on vino! Onnittelut hyvästä työstä👏
Normaali ihmiset niin kyllästyneitä tuohon fbssa hehkutukseen . Molemmat olleet turhanpäiväsiä, tuskin kukaan kaipaa,tuo tieto on monelle HELPOTUS huh, huh.Toivottavasti paikka jää luonnontilaan.
No ompa iloinen uutinen, nyt on astunut rauha eläinten hautausmaalle, vihdoinkin. Kaikki häiriötekijät ovat poissa, kaikki uhkailu ja omistamisen tarve on vek. Eihän ole kenenkään syy eikä ansio että asiat ovat näin hyvin. Itse sahasivat oksaa jolla istuivat.Tämä on liian hyvä ollakseen totta.
Paha saa aina palkkansa.
Hyvä paimen antaa vaikka henkensä lampaiden edestä, paha paimen panee lampaitaan henkensä edestä!
🤣👍
Vielähän nuo fb-sivut on auki, vaikka kommentoivat puskaradiossa, että sivusto on poistettu.
Paskanmarjat. Niistä puheista mitään taikaa , sama kun hevonen veteen paskantaa.
Mikä on tuo fbn puolella kirjoitus, meistä ei saa kirjoittaa .Eipä heti juolahtaisi mieleen ilmoittaa julkisesti tuollaista kieltoo.Tuskin kukaan haluaakaan kirjoitella, jo tiedetään mitä ja keitä he ovat. Jos on puhtaat jauhot pussissa ei tarvii pelotella kirjoitus kiellolla.Pellon reunaa kulkiessani huomasin ettei koirien juoksutus polkuja enää ole hautausmaalla, valkoinen hanki peitti koko hautausmaan, kaunista ja rauhaisaa.Oli hautausmaan sisääntulon lumityöt tehty,ja kiinnitin huomioni että työkaluvaraston katolta oli pudotettu lumia. Hyvä niin ,tänä talvena tarpeen.
Hautausmaan ympäristössä ihanat koirien ulkoilutus maastot puhdas hanki ja mönkijällä aukastut tiet.Nyt uskaltaa auton jättää hautausmaan parkkiin lenkkeilyn ajaksi kun rähinäremmi on poissa.
Ihan sama, miten vaan, ketään ei kiinnosta enää tämä p*n jauhanta yhdestä hautausmaasta!!!!
Että mitä? Parkki alue on kai oman lemmikin haudan luona käyvälle eikä lenkkeilyä varten, ei sitten mitään arvostusta kuolleiden lemmikkien omistajille jos paikkaa käytetään parkki Paikkana jos elävää koiraa ulkoiluttaa.
Niin, oishan se hullua jos kuollutta koiraa
joku ulkoiluttais, elävä sen olla pitää niin ei ihan outona pidetä;)
On kiva kun joku vaivautuu koiraansa ulkoiluttamaan puhtaissa maisemissa. Siellä kyllä sopii olemaan elävien ja kuolleitten koirien omistajien auto.Ei kai siellä hautausmaalla kävijöitten autoja ole ,kun ei ole jalan jälkiäkään. Leukojen loukuttajista ei kannata välittää.Ihania ulkoilu hetkiä koirille kuin omistajillekkin.
Kuka siellä umpi hangessa kävelisi, ei ollut tämmöistä sen pariskunnan aikaan. On meitä monia jotka haluaa jutella tämän aikaan saaneen kanssa kuhan lumet sulaa.
Ennen pariskuntaa oli moni asia toisin. Ainakin toistakymmentä vuotta ,oli talvella paikka rauhotettu, kissani haudattu 2007.Nyt ei varmaanka ole tarvetta kellään koirille juoksuhautoja tehdä.
On tullut selväksi talven aikaan näissä kirjoituksissa ,etteivät halua olla missään tekemisissä kenenkään kanssa haudalla käydessään. Eikös siellä ole nyt uusi lumilapio eikun polkua aukasemaan minne onkaan matka. Se kuuluu joka miehen oikeuksiin.
Tätä mummelia kyllä varmaan kesän aikaan tulemme näkemään ja kysymään hänen tekosiaan, olisi antanut tämän pariskunnan hoitaa, vaikka tällä kyseisellä henkilöllä on tapana luikkia metsään pakoon.
Yritys on kova loukata tätä yksittäistä naishenkilöä.Ei kukaan mummeli eikä ukkeli ole kieltänyt heiltä mitään eikä ole oikeuksiakaan käskeä enempi kuin kieltääkkään. On siellä todella tyhmää ja ymmärtämätöntä porukkaa ei mene kaaliin , mitä on vapaehtois työ.
Nyt nämä tyypit pelottelevat kaikilla hautausmaalla kävijöillä . Eivät enää muuta keksineet. Käsittääkseni siellä normmaalit ihmiset ovat jutustelleet kautta aikojen, enkä ole huomannut kenenkään "metsään luikkineen". Olisivat jo hiljaa ,ei haisisi niin paljon.
FB .ssä hiljenivät mutta te vaan jaksatte jatkaa, no sitä kai se yksinäisyys teettää, käytä tarmosi ystävien etsimiseen.
Eikös tämä ole keskustelu palsta. Halusin tuolla alussa tuoda julki kuis ihanat ulkoilu maisemat täällä on , näin lomalaisen silmin katsottuna ja entisenä Iisalmelaisena. Aiempina vuosina ollut huhuja ,joku sakki hätistelee lenkkeilijöitä. Nyt aattelimme että voi auton heittää parkkiin,kun tilanne kuulema muuttunut. Mutta ei , kun helvetin moinen älämölö siitä syntyi. On koira ja perhekkin ystäviä täällä ja myös muualla,Se yksinäisyydestä. Paikkakuntalaiset tulkitsivat että keitä nämä parkkipaikan hallitsijat ovat. Joo just.
Fb on hiljentynyt,kun on käsky käynyt.Pitkään se kestikin.
Keltä käsky kävi?
Fb sivun ylläpitäjät kyllä laittavat kesällä kuvia, poistettu vain väliaikaisesti mutta nyt palautettu. Ainakin niin kuulin.
Joo just, tietääkseni tällä pariskunnalla ei ole mitään sanan valtaa hautausmaan tai parkkipaikan asioihin koska he ovat lopettaneet, mutta näyttävät olevan edelleen kuin roska hampaan välissä, ovat poistuneet mutta edelleen kirjoitellaan, se on todellista valtaa jos poissa olevista puhutaan.
No nyt se on toteutunut. Pitkin syksyä ihmiset ihmetelleet ,kumma kun ei ole tuota taulua repineet tuosta puun rungosta , jossa on koiran 10 käskyä.Sitä on moni sanonut lukeneensa tippa silmässä,eikä ihme. Nyt hakivat sen suuren kalleutensa , havukan, mökin nurkalta, jonka olivat laittaneet aikoinaan oravien ja pikkulintujen pelättimeksi. Niinpä taulukin oli saanut kyytiä roskalaatikkoon, oli varmaan hypännyt itsekseen. Nyt nostimme paikoilleen. Ei helveto tuo ole terveitten ihmisten tekosia. Myös pieni näppärä lapio ottanut jalat alleen, tyhjä koukku vaan roikkuu. Se on joillakin verissä tuontyylinen käyttäytyminen.
Surullista oli mennä hautusmaalle lunta kaikkialla. Ennen oli niin hyvin hoidettu kaikki oli polkuja nyt pitää itse lapioda jos meinaa jonnekin siellä mennä. Olis antanut pariskunnan hoitaa paikkaa sotkeutumata asiaan.
Samaa mieltä, harmittaa! Luin kun joku oli kirjoittanut että maan kaunein lemmikkien hautausmaa, yksityiste n hoitamana, toivottavasti tämä pariskunta tulisi takaisin koska jos hautausmaa heinittyy/risuuntuu niin se on todella harmi, täytyy kesällä käydä katsomassa onko vain osa hautausmaasta siistitty.
Minkä helvetin tähden tämä porukka kulkee siellä hautausmaalla koska eivät käy omiensa haudoillakaan. Näköjään pirruutta vaan tekemässä. Se on fakta, ettei kukaan muu tee siellä ilkivaltaa .
Jokainen hoitaa oman lemmikkinsä haudan.Eikö se ala mennä perille.
Lumen lapioiminen tekee kaikille hyvää.
Jahas, näkee että kevät tulee, vedet virtaa jne...tämä nukeksi itsensä pukeva täti taisi särkeä aika paljon tavaraa kun päätti irti repiä haukan, vei kukkia pois ja kanteli toisten laittamia tavaroita, mahtaako olla korvaus mielessä? Ei tietenkään vaan syyttää muita, tämä on niin samaa paskaa aina , no minkäs narsisti itselleen voi, sääliksi käy kaikesta huolimatta, toivon hänelle reippaita askelia ensi kesäksi, työn sarkaa varmasti riittää, voi vaikka kaikki hautakivet uudelleen desinfioida kuten teki viime kesänä, tai purkaa muutan haudan pienemmäksi ja ainahan voi arvostella muiden tekemisiä tai muiden hautoja, ehkä välillä kirjoitella tänne tai puskaradioon omia tekemisiään tahi muiden pahuutta ja hänen hyvyyttä, haukkua entiset tekijät ja heidän seuraajat fb.ssä,uhkailla rikosilmoituksen teolla, väittää että on joku ylempi taho varoitellut, tai kennel liitto jne....
Varoppa sanojasi. Vaikka totuus tekisi kuinka kipeää.
Tuosta kirjoituksesta tosissaan huomaa että kevättä on rinnassa. USKOMATONTA. Valitettavasti ei ole uhkauksia. On mustaa valkoisella.
Hautakivet ja hautojen päällykset eivät menisi heinäsilpun valtaan jos osaisi rimmeriä oikein käyttää, jos sotkee pitäisi siivota jälkensä heti tuoreeltaan.Tosi on,muutamat hiotut hautakivet puhdistettu siitä heinän törystä, koska niillä haudoilla ei enää ollut omistajia käymässä. Roskalaatikosta otetut tulppaanit ,Ukko nimisen lemmikin haudalle (pariskunnan hautojen hoitoo) kirjoituksista ilmeni selvästi ettei kukaan halua että omiensa hautoihin vieras kajoaa ,niinpä otin ja revin ne tulppaanit jotka olivat omiani olleet, toivottavasti kukaan ei roskiin ehyttä tavaraa laita, kohta on jonku haudalla. Mitä tulee siihen havukkaan, sattupa tulemaan lenkkeilijä vähän ennen minua kopin eteen,totesimme vaan että sehän oli tipahtamaisillaan ollut jo pitkään, otin jopa kuvan siitä heidän aarteestaan. Oli yksi haudan päällys pienennettävä koska he tekivät 4 polun haudan päältä. Oli omistajan lupa.
Ainahan sinulla kuulemma on lupa ja se on sinun oma lupa, aina sattuu "lenkkeilijä "paikalle siitä huolimatta särjetty mikä särjetty.
Vittuako sinä ketään syytät, mitä tuot niitä harakoita yleisille paikoille.Onko siitä kopista tulossa jonku sortin kaatopaikka. Rouvasihmisen laittamat työ kalut nätisti koukuissa.Toinen seinusta kertoo kuka omistaa ne rojut.
Näille kun osaisi oikein hyvin valehdella niin se olisi mannaa.Kyllä näitä näköjään pistelee ,luulivat että nyt se maailma kaatuu kun he alkavat pelottelemaan lopettamisellaan.Ei kait ne ilkeä naamaansa näyttää hautausmaalla enempi kuin muuallakaan.Luulisi ainakin.He eivät pysty lenkkeilijöihin törmäämään ,kun lenkkeilijät vaihtaa kuulema suuntaa kun näkevät tuon porukan.Näitten rakennelmat niin hepposia että kovempi tuulen puuska vie mennessään. Kyllä rehellisyys vielä voittaa, jos on jotain rikottu niin itse he,ei kukaan muu.
Hautausmaan kautta kulkevaa kuntopolkua käyttää todella paljon lenkkeilijöitä. Eihän semmonen ihminen nää eikä kuule mitään,jolla mielessä vain piruilu. Onhan tällä sakilla ollut siellä kaikenlaista vihan kohdetta,kuten joku ahkera mies hiihtäjä siinä pellolla. Erikoisen mukava ihminen.Jos siellä viipyy 5min. harvemmin sattuu silloin just lenkkeilijät kulkemaan , ja kuten moneen kertaan sanottu, he tekevät täyskäännöksen porukan nähtyään ja kiertävät pellon toista puolta.
Tuo on uusavuttoman kirjoitus. Talvella on yleensä lunta vähän joka puolella,tälle pariskunnalle tupsahti lunta tupaan ihan rutkasti.
Se on yleensä itse syyllinen joka vierittää syyn toisen niskoille!
Nuo 3 viimeistä kommenttia, ei ole vaikea arvata kenen aikaan saannoksia, ottaen huomioon kellonajan ja tekstin. Sehän on yleinen toivomus , hautausmaa luonnontilaan.
Eiköhän siellä käy muutkin eikä ne joita epäilet.
Pidetäänkö jo aikoja ylhäällä kuka käy ja milloin.
Toki käypi muitakin eikä vaan ilkivallan tekijät joita epäilemme. Kirjoituksien ajankohdasta oli kyse ei kävijöiden.Se San****si alkaa vaikuttaa illan edetessä sitten pitää rueta puolustus puheita pitämään.
Normaalit terveet ihmiset eivät vie toisten tavaroita eikä säre hautausmaan käyttöön laitettuja esim.työkaluja. En ole kuullut koskaan että kukaan olisi epäillyt oikeella asialla kulkevia ihmisiä. Mietippä sitä.
Ei se peilin vika ole jos naama on vino🤪
Tuo ihme pariskunta tullut valheineen tälle sivustolle, kun ei pysty fb sivuilla urputtamaan enää.Nämä Ent.Hautausmaan hoitajat niinkuin he itse ovat tittelin itselleen luoneet. Kukapa keväällä 2021 oli tuonut kotoaan vanhan tv tason , ja nakkasi sen maatuvan jätekasan viereen,no kukapa muu kun tämäpariskunta.Siinä se oli muutaman viikon, sitten tämä rouvashenkilö taas kerran , kirveineen ja sahoineen oli särkemässä pienemmäksi jotta saisi piilotettua sinne jäte kasaan, kuinka ollakkaan taasen tullut lenkkeilijä apuansa tarjoomaan.On tämä porukka kaivanut itselleen niin syvän kuopan, jotta.
Vai että ihan rouva🤣elekeepä syytellä suotta ja ne tavarat on pinonnut tämä ROUVA kun päätti putsariksi ruveta samoin kuin kaikki muut tavata, tonkasta lähtien...
Onneksi tuo alue jää oikoradan alle, työt alkaa tänä vuonna!
Varmaan pakko ollut pinota oli ne romut niin ovella painain levällään. Miksi jättäneet nuo romut toisten haitoksi.Tässä on näköjään kahdenlaista koulukuntaa,toinen valehtelee enempi kuin kerkee ja toinen niin perusrehellinen ettei enempi voisi olla. siinäpä sitä kitkaa syntyykin.
Vitsi että oli hyvä vitsi🤣ja kukahan tämä rehellisyyden perikuva on? Ota pari neuvoa antavaa niin kyllä se siitä aukeaa ja varmaan myös tänne siitä kirjoitat 🙊
HÖPÖ HÖPÖ!!!!!
Ei ole päättänyt rueta putsariksi, mutta jos paikka on vapaaehtoisten varassa, voi sitä vähän epäkohtiin kajotakkin. Mielestäni kuuluu jokaiselle jonka lemmikki siellä nukkuu. tuollanen paikka ei toimi sillä ajatuksella TUO EI KUULU MINULLE. sitten se joka joutaa ja haluaa ,tekee vähän enemmän ,tulee kateellisten silmissä ties miksi. Ei haittaa.
Tässä kuussa käy roska-auto,ylimääräinen törky lähtee.
Itsestään pyhimystä tekee. Kun pitäs vilkaista välillä sinne peiliinkin. Mùut tekee pahuutta hän ei.
Keksis elämäänsä muuta hommaa eikä kiusata muita ja haukkua.
Olen seurannut tätä keskustelua jo pidemmän aikaa koska tämähän on alkanut jo 2018 vuonna, puhuu tosi ilkeästi tästä pariskunnasta, väittää heitä alkoholisteiksi ja mielisairaiksi useassa kirjoituksessa, puhumattakaan muista nimityksistä! Tulen olemaan yhteydessä tähän pariskuntaan ,kaupunkiin ja kennelin väkeen koska tähän asiaan on saatava selvyys tänä keväänä. Ei tämä voi enää jatkua !!!
No ei kai ne kaupunki ja kennel-väki vastaa ihmisten suoli24-kommenteista 🤣
Ei niin. Ja mikähän kenneli? Yhtäkään vastuullista yhdistystä tai kenneliä ei Googlella löydy kun hakee paikan nimeä. Ihan älytöntä touhua tämä. Moikka vaan mummo ja pariskunta. Jättäisitte molemmat osapuolet hautausmaan luonnontilaan ja herkiäisitte tämän älyttömyyden. Jokainen eläimensä hautaava osannee itsekin hommata tai edes lainata jostain lapion ja halutessaan koristeetkin niin ei tarvitse niiden takia tapella.
Seurailen tätä ketjua vain viihteen takia. Oma sesse päätyy aikanaan tuhkaksi tai jonnekin metsämaahan. Tuon tappelun keskelle, reposteltavaksi, muistomerkkien siirtelyn kohteeksi, en oman karvakaverini viimeistä leposijaa halua. Liekö totta että hautausmaa jää tulevan infran alle. Hyvä jos jää ja tämä taistelu loppuu, harmi niille jotka ovat halunneet käydä muistelemassa paikan päällä. Riitapukareilla tosin on harmillisesti tapana keksiä joku toinen kohde, jossa kiillottaa omaa sädekehää ja haastaa riitaa, joten jossain kai tämä vääntö tulee jatkumaan.
Hautausmaalla on lapioita vielä 2kpl .Joku sakki on tämän yksittäisen ihmisen ostamiin tavaroihin rakastunut.Peräkärryyn lensi syksyllä rautanen lehtiharava jonka tiesivät olevan omistajalleen paras kaikista haravoista myös kevytpeite ,jota haudan kaivuun yhteydessä käyttivät minkäpäälle loivat mullat,ja ylimääräisen mullan sai vetää metsikköön sen avulla. Siisti on aina siisti.
Itse kehuneet kumpaisellakin käytöshäiriöllä, peräti kunnioinaan.
Ei tule tämä vääntö enää jatkumaan, soitin ja kysyin asiaa, nykyään he asuvat omakotitalossa koiriensa kanssa ja käyvät hoitamassa vain omien lemmikkien haudat. Huh huh se oli maailman kaunein yksityisten hoitama eläinten hautausmaa mutta he sanoivat että eivät jaksa enää haukkumista ja toivovat että joku alkkaa
jatkamaan siihen mihin he jäivät.
Ei kukaan jaksa tuollaista haukkumista vaikka millä nimillä haukkuu. Tekivät pariskunta niin kauniin paikasta mutta entä nyt miten käy.
En jaksas minäkään kyllä kuunnella syytöksiä ja haukkumista. Enkä yksin mene käymään siellä kokemusta on siellä käynnistä.
Yksi ihminen voi terrorisoida siellä eikö muuta ole hänellä elämässä.
Täällä 2018 tosiaan alkanut se kirjoittelu ja jatkuu näköjään. Ja syyttää muita hakee vain sympatioita itselleen.
HAVUJEN KATKOJA ASIALLA. Hautausmaan kohdalla on hyötyä fbsta vain siinä mielessä, pariskunta sanoi alun pitäen etteivät tekisi tuota hommaa jos ei saisi kuvataja kirjoittaa tekemisiään. Semmoista kunnioitusta. kirjoitelkaa mutta älkää valehdelko kaiken maailman haukkumis jutuilla. Hävettää teidän aikaisten ihmisten puolesta. Älä hätäile toisten ihmisten elämästä, omassa elämässäkin on sinulla paljon parannettavaa, näköjään.Elämä on ihanaa kun sen oikein taivaltaa.
Eläpä kehtaa valehdella, kyllä se oli muiden ehdottama juttu tuo fb, kateellisen puhetta, mutta taitaa seassa olla vähän pelkoakin kun kesä lähestyy, no kun jaksat vaan jyrätä sillä silppu koneellasi päivästä toiseen niin kyllä alue pysyy siistinä, älä huoli teet vaan parhaasi eli hoidat pilkun tarkasti! Eikä höpötystä. metsä hautausmaasta jos katsot vaikka ihmisten hautausmaalle niin niissäkin kasvaa puita🌳🌲
Voi helkkarin tötteröitä. onko Iisalmessa noin tyhmää ihmistä ,joka ei tiedä mitä tarkottaa metsähautausmaa.Ei se nimi tule siitä onko siellä puita vai ei.Mitä pelättävää kesässä, useampi meistä odottaa kuin kuuta nousevaa, kuin myös itse. Tämähän on todettu ,vaikka kuin oikeeta asiaa puhuu , he kääntävät just valheiksi ja haukkumisiksi. Ihan pilkallani olen noita kouhinut kun ovat noin vähillä eväillä varustettuna.On hauska seurata noita valheita mitä he keksivät, haukku ei haavaa tee kunhan vihainen koira ei purasta saa.
Mutta sinähän olet itse rehellisyys, itse sanonut ettei suustasi valhetta tahi pilkkaa pääse, teet juuri niin kuin väität toisten tekevän, metsässä kasvaa yleensä puita .
No tämä vittumainen pariskunta haki "romunsa "pois .sulan aikaan sitten nostavat vajan pellolle ja ottavat itse maksamansa soran siitä pois samoin kaikki kynnyskivet ja muun mikä heille kuuluu. Ei olisi ehkä kannattanut ruveta haukkumaan tätä pariskuntaa.
Sitä soraa on 7tonnia joka on pariskunnan maksamaa ja kuitti löytyy.
HA,ha,ha, haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.Tiedetään kuka soran toi. Oma hommasa on siinäkin. Tosiasiat on tosiasioita, minnekkä ne ihmiset silmänsä laittaa,ei ole haukkumista. hullua jos rahojaan tuommoseen paikkaan tärväilee, mitäpä muutakaan nuitten homma on ollut kuin hullua.
Nyt ilmeni todella, ettei kaikki ole kohdillaan pääkopassa.
Ihan naurettava koko tämä show! Molemmat osapuolet pois tontilta! Tai sitten yhdessä päivittäin hommiin, lähtee samalla ylimääräinen roju tontilta, kun hajottavat niitä salaa toistensa uhalla.
Miksi teet koirayhdistykselle lisälaskua noilla omilla jäte tavaroilla joita olit kai säilyttänyt siinä työkalu vajassa.Nimittäin siitä tulee erikkolasku mikä on roskalaatikon ulkopuolella. Ja noin älyttömän paljon.
Eiköhän me olla siellä jotain joskus saatu aikaiseksi niin menköön siitä mutta jos se sinua hirveesti harmittaa niin voithan aina itse maksaa laskun, no niin onko asia sovittu 🤪
SEmmosta vapaaehtois työtä,tämä on huomattu koko ajan on vain katsottu mikä lopputulos. Olen itselleni vihainen kun joskus tuossa olin peukuttajasi mutta nyt olen havahtunut miten ilkeitä olette,on moni muukin samaa sanonut.
Kun tarpeeksi härkkii niin kyllä ihmisestä pirun irti saa, se vaan on eri juttu miten sen takaisin koloonsa saa.
Olisi hyvä kehoitus. Annettas tuon touhulan perheen olla omassa liemessään, sairaus ei ole ilkkumisen aihe,mutta jos lähiomaisissa on joku joka ymmärtää ,hommaisi avun maille.
Toivon samaa sinulle.
Satun vielä olemaan siellä hoitavalla puolen.
Epäilen.
Ja rähinä jatkuu…
Jatkuu jatkuu, lapsi on terve kun se leikkii mutta sairas kun ei osaa lopettaa, molemmille osapuolille tämä. Ihan sairasta touhua!
Sortin sakki ei kaipaa ajatustakaan normaali ihmisiltä. Onhan tuo tullut selväksi keitä he ovat. Antaa tuon perheen kirjoitella noita valhe juttujaan. TUNNEÄLYN puuttuminen aiheuttaa tuon kaltaista kirjoittelua ja käytöstä. Toivotaan että ei kukaan kommentoi tämän jälkeen ,jos eivät anna isoja aiheita. Nyt ulkoilemaan vaikka sinne hautausmaan maisemiin.
Kuka helvetti ulkoilee hautausmaalla???
Nämä tyypithän suorastaan asuu siellä.
Olipa siistitty hautausmaan sivut, vähän vaan myöhässä, koska kaikki kuvat, kirjoitukset ja kommentit on tallessa.
Olemme muutaman päivän välein käyneet uteliaisuuttamme tuolla haut.maalla. Muutama päivä sitten oli valtava romuläjä roskalaatikon päällä. Nyt oli vajuutettu, takaisin laitettu tavaroita työkaluvarastoon ,myös niitä hassuja koristeita varaston eteen. Irrotettu kyltti puun kyljestä ,jossa asiallisesti ilmoitettu haudan syvyydet sekä jälkien siivous. Nyt oli tilalle laittaneet sen oman version, sen kyllä huomaa. Ja mitä HELEVETTIÄ , puun kyljessä olevasta lyhty telineestä oli otettu lyhty maahan sen kolmio kiven eteen . Lyhdun ympärys paskapökäleitä täynnä , vaikuttivat ihmis paskoilta. Lyhtytelineeseen oli nostettu roskiksesta täysin kasaan särjetty lyhty, niin kuin siellä kaikki pitääkin särkeä jottei ne tavarat mene jonku haudalle. Jos oikein muistamme lyhty oli siitä risteyksestä ,jonka omistaja oli vaihtanut näköjään toiseen. Olivat jättäneet muitakin merkkejä käynnistään. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla herättääkö tämä hilpeyttä toisissa keskustelijoissa.
Olikohan paskomisen tehnyt kotona tarjottimelle ja sitten tuonut tuonne koristeeksi.Todella herätti hilpeyttä.
Ehkä todennäköisimmin siihen on paskantanu jonkun koira. Ei kannata lähteä syyttelemään ihan mistä tahansa, vaikka kuinka suututtaa.
Suurinta viisautta olisi sillä osapuolella, joka nyt vetäytyisi riidasta, eikä reagoisi enää mitenkään kiistaan. Mutta taitaa tässä tapauksessa olla molemmilla tarve olla tämän sodan voittaja.
Totta kai tutkimme tilanteen tarkkaan.Ei ollut kuin ihmisen jäljet , ei kenenkään koira osaa siihen järjestykseen paskoa, lyhdyn ympärille. Koskemattomassa lumessa näkyi jäljet selvästi. Paskojat ovat käyttäytyneet kunnioittavasti ,niin kuin sääntö tauluun ovat kirjoittaneet. Ovatko käyttäytyneet ihmismäisesti ollenkaan. Sikamaista. Pariskunnalle pakollinen hiljentyminen.
On korjattu taas kerran heidän tihutyöt. Tuo jos mikä ,on koko hautausmaan häpäisyä.
Entäs jos antaisitte jo olla? Ei siellä kukaan jaksa ikuisuutta paskoa, jos asia ei saisi tällaista näkyvyyttä. Ketään ei oikeasti kiinnosta teidän pelleilyt, joista kummaltakin osapuolelta on järki hävinnyt ajat sitten.
En suosittele kenellekään lemmikkinsä hautaamista sinne. Ihan järjetöntä touhua. Kaikilta asianosaisilta.
Voi hyvänen aika, ei paljon järkeä tuossa kommentissasi.Ei maa ole saastainen ,vaikka ihmisethän yleensäkin ovat syntisiä ja petoja ,kun niikseen tulee. Mitäs pirua sinä syytät sitäkin ihmistä joka korjaa kaikki tihutyöt, Eipä ole kuvannut eikä kirjoitellutkaan pahemmin .Jokaisen oikeus on puolustaa itseään , ja pitääkin puolustaa . Vieläpä raivokkaasti kun vain hän sen osaisi.
Kun järkeä ei ole, niin ei ole. Mitä sinäkin tänne niistä paskapötkyistä raportoit? Ihan yhtä vähän järkeä kuin niiden äkistäjällä! Vie kotiis aarteenas, jos niin ovat tärkeitä.
Tässähän taitaa osapuoli itse olla paskoja syynäämässä ja raportoimassa. Hohhoi.
Meneehän se elämä noinkin.
Ottakaa huomioon , se on ilkivaltaa. Tuo paikka on niin hullu että puoli kaupunkia käy tutkailemassa mitä siellä milloinkin Tämä Hul*u porukka on tehnyt. Meillä ei lemmikkejä ole eikä koskaan tule olemaan, mutta tuo ilkivalta vain hämmästyttää. Sen näkee perhe taas innostunut kirjoittamaan.
No ei se sinun tehtävä ole tänne niistä paskoista pitää kirjaa. Äkkiä loppuu ilkivalta, kun kukaan ei asiaa noteeraa.
Aina tulee ilmoittaa kenen vaan ,jos näkee ilkivallan merkkejä ,ja niin teemme .Ovat suurennuslasin alla.
Höpö höpö! Ketään ei kiinnosta teidän raportoinnit! Ja vielä vähemmän paskaläjät.
Voisko nyt ylläpito puuttua asiaan ja katsoa mistä ip osoitteesta viestit tulee, veikkaan että yhdestä osoitteesta suurin osa...
Näin on.Kun ilkeä suku ja peukuttajat haluavat oikein polkea jonkun yksittäisen ihmisen matalaksi , ja leimata huonoksi ihmiseksi, joittenki silmissä se onnistuu, se on tärkeintä että ihminen joka itse tietää kulkevansa rehellisyyden polkua , pystyy kulkemaan pää pystyssä.
Juuri noin. Eiköhän tämä "paskan jauhanta" voisi jo loppua. Eikö tosiaan ole mitää järki asiaa mista kirjoittaa????
Katsokaa aloitus. Näin monta vuotta ovat rikkoneet hautausmaan sääntöjä ,ja yleistä sääntöä ,koirat eivät saa olla irti , ei hautausmaalla eikä missään yleisellä paikalla. Siitähän nämä kommentit alkunsa saaneet, tämä on sitä järki asiaa. Voisi hyvinki jo lopettaa. Seuraava ilkivalta kun ilmenee , voisi laittaa uuden aloitus tekstin. Muistetaan tämä on keskustelu palsta, johon on oikeus kaikilla kirjoittaa, varsinki rehelliset kommentit.
Vai rehellisyyden🤣
Fb sivujen mukaan toiminta taas käynnissä hautausmaalla.
Ja puskaradiossa on ilmoitus, että fbsivusto on lopetettu.
Ensikesästä tulee mielenkiintoinen.
Sehän on ollut tiedossa syksystä saakka, ettei mikään yllätys.Kunhan on joku joka mesoo.
Riittää siellä siivoomista vielä muillekkin .
Kiertelin koiran kanssa eilen illalla iltahämärässä hautausmaan maisemissa, no johan oli polku tukittu lumella ,oikein kolan voimalla. Pariskunta näköjään palannut hautausmaan valtaukseen, myös oli rikottu taulu, (koiran kymmenen käskyä) muistelen että tämä pariskunta oli aiemmin laittanut kyseisen taulun roskalaatikkoon.Tauluhan on sen yksittäisen naisihmisen laittama.Silmitöntä ja pelottavaa sairautta.
Nyt on taas krääsä pallosia ilmestynyt opasviitan alle. Olisi mielestäni kauniimpaa ja rauhallisempaa ettei "serpentiinejä ja ilmapalloja" ripusteltais muualle kuin oman lemmikin haudalle. Ja olihan hautausmaalle lapioitu kunnon oja :)
Ilkeevät vielä kirjoittaa , (pientä puuhastelua) paremminki pientä piruilua. Sitä tullaan näkemään , jos saavat tuon pestin pitää.?? PANOKSET KOVENEE.
Kiitos viestistä. Niin näkyy, katsoin fb sivun. Antaa vaan mesoa, aika aikaa.Näkyvät sen taulun poistaneet,mikä säretty. Kyllä on huonot työnjohtajat .VIHJE. Yleisessä käytössä olevaa paikkaa ei yksityinen ihminen saa sotkea kaikella krääsällä.Ne saa poistaa kuulema kuka vaan. Tietoa.
Kuka vai mikä yhdistys päättää kuka/ketkä hoitavat lemmikkieläinten hautausmaata? Kai siitä tulee virallinen ilmoitus hautausmaalle vajan seinälle tms. josta kaikki näkee yht.tiedot yms. tiedot.
Niin kauan kuin paikka on vapaaehtoisten työn tekijöiden varassa ei ole yhtä ainoaa pariskuntaa joka terrorisoi koko hautausmaata ja sen ympäristöä, ei saa lenkkeilijät kulkea hautausmaan lähistölläkään, muka heidän mielestään. Viralliset ilmoitukset kuuluvat vain palkoillisten työn kuvaan kuuluvat.
Lumet sulaa ja vedet virtaa.Johan alkaa mieli kujeilla.Se on semmosta tuo kevät joillakin.Mölyäminen taas alkaa
Tämä perhe aikoo perustaa yrityksen jotta saa kaupungilta avustusta, on tullut pienen rahan puute. vuoden kun jaksavat olla joten kuten ihmisiksi, sitten se repee. Siksi eivät pysty julkisesti fbssa meluamaan. Heillä on niin sanottu koe aika.
Taas näitä tuulesta temmattuja juttuja, koe aika, onko naurettavampaa kuultu, kuulemani mukaan heitä ei enää kiinnosta tämän mummelin kirjoitukset vaan antavat hänen pyöriä omassa paskassaan 💩
Tämä taas tuota samaa mollausta.Kommentti johon vastaan, he itse ovat niitä paskapökäleiden järjestelijöitä hautausmaan lyhdyn ympärille. Tuo jos mikä on hautausmaan häpäisy. Mielenkiintoista, heti kun joku heistä kirjoittaa , on yksittäisen naisihmisen kirjoitus heidän mielestään. Kolahtaa pahasti kirves kiveen. Meitä on paljon joittenka mielestä tuo hautausmaan työt tehköön kuka hyvänsä. Toivottavasti ottaa mallia viime kesän siisteydestä lumen tuloon asti.
Onpa sekavaa!
Pitää katsoa mihin kirjoitukseen kommentoi, sillaa pääsee vähän kärrylle.
Siellä niin sairasta touhua, tämä pariskunta näkyy uhalla tekevän, niin kuin taudin kuvaan kuuluu. Käyn silloin tällöin ystäväni kanssa siellä uteliaisuuttani katsomassa, mikä meininki.On todella mautonta taasen..Siellä on koko ajan jotenki sellanen pälyilevä olo. Siinä seuralaiseni kanssa pohdittiin miten päästä pakoon , näin talviaikaan jos "he " tulevat. On harmi kenellä nukkuu siellä lemmikki. Omani nukkuu koti koivun alla turvassa pahalta maailmalta. Onko kukaan valittanutSUOMEN KENNELIIN tuosta hautausmaalla väärin käyttäytyvästä porukasta.
Onko oma käytöksesi "tervettä touhua"? "Käyn siellä........ UTELIAISUUTTANI katsomassa. mikä meiniki"! Ei kannata arkajalkojen mennä kurkkimaan, jos noin pelottaa. Itse en ole koskaan käynyt tuolla alueella, enkä kuulu mihinkään leiriin, eikä lemmikkiäni ole haudattu sinne. Mitä järkeä on asiaan kuulumattomien puutua noihin inttämisiin?
Hautausmaa on kaupungin omistamaa maata , jossa saa kulkea uteliaisuuttaan tai miten vaan.Panee pelkäämään, kun siellä uhkaillaan henkeä,tämä tuntuu olevan niin arvaamaton että voi ottaa kenet vaan silmätikukseen, joka sattuu olemaan kohdalla , silloin kun niksahtaa.
Kyllä+on+höpö+juttuja+.Ihan+tuolla+on+saannu+rauhassa+käydä.Kukaan+ei+ole+tullu+tekstiiliin+kiinni.Se+on+vähä+itsestäkin+kiinni+miten+muut+suhtautuu.Toki+jos+ensimmäisenä+menee+räkyttämään+kaiku+varmasti+vastaa.Ainoa+on+tämä+trimmerin+heiluttaja+joka+kyttäsi+selän+takana+hautaamista.Päätekijät+on+hyvin+asiallisesti+käyttäytyneet.Pystyy+heittämään+juttua+ja+jne.Taitaa+olla+tämän+palstan+jutuissa+aika+paljon+lapin+lisää+laitettu+ajanrattaisiin...tehty+kärpäsestä+tosiaankin+härkänen.Mutta+sehän+se+on+tämän+suomi24+juttu+paskaa+jauhetaan+ja+paljon+asiaa+1%
Just noin, liika uteliaitten kannattaisi perustaa oma kerho: LIIAAN UTELIAAT!
Sitten voitte ryhmänä esim. käydä tuolla lemmikkien hautausmaalla tarkistamassa, onko mitään rikottu, onko lapio ja harja samassa paikassa kuin eilen jne..... Samoin olisi hyvä käyntikohde Torinkulman kahvion porukka, montako ukkoa siellä vahtii vaikkapa uteliaitten kerhon jäsenten käyntejä viinakaupassa!
Alkossa voi käydä täysin apsolutisti. Voi ostaa esim. lahjaksi tai olla toisen asialla. Kuinka vaan. Työmies tekee työtään olipa häät tai hautajaiset. Koska siellä ei ole määrättyä päivää koska saa haudata. Niinkuin seurakunnan hautausmaalla. Enkä ymmärrä miten alko liittyykään eläinten hautausmaahan. Älykääpiöt.
Voi reppanat. No saahan sitä itsestäänki kirjoittaa, näin me mutta entäs muut.
Voi älykääpiö! Käyn joka vuosi Murren kuolinpäivänä ottamassa tuolla hautausmaalla HÄNEN muistolleen konjakkiryypyn, oli senverran hyvä kaveri minulle. Konjakkia saa Alkosta, joten pullo riittää useaksi vuodeksi!
Eihän konjakki ole maitoo kummempaa juomaa, oikein käytettynä. Jokainen kunnioittaa lemmikkiään niin kuin näkee parhaimmaksi. Mitä me ihmiset olemme aina mollaamassa toisiamme, vielä valheitten kautta.
Minä ainakin vien ensi kesänä oman lemmikkini jäämistön rauhalliseen paikkaan, siellä voin sitten käydä muistelemassa ystävääni, koska nuo riitapukarit häiritsevät aluetta!
Millä tavalla ne häiritsevät aluetta.
Osaatko lukea?
Jos olet niin tynnyrissä kasvanut, että häiriinnyt toisten ihmisten läsnäolosta samalla hautausmaalla, niin miksi olet sinne lemmikkisi haudannut. ???
Ei ole todellista, onko perää huhuissa,että tuo vaarallinen pariskunta tulee vielä mesomaan tuonne hautausmaalle. Olin lukenut fbn sivuilta että he lopettavat, vielä paskat. Sitäkö se tiesi, huomattu taas niitä "koristeita" mökin edessä, tosi mautonta. Eikö se perskele mene kaaliin ettei julkisia paikkoja saa mennä pilaamaan joutavilla räpöstyksiillä. Mitähän seurakunta sanoisi jos joku kirkon portin pieleen toisi likaisia pikku ötököitä ja aikansa eläneitä tekokukkia. Nähtävästi se on jatkumoa omasta huushollista, koska hehän tuntuvat omistavan tuon hautausmaan. Se on meidän kaikkien yhteinen paikka jonne saamme tuoda lemmikkimme viimeiseen lepoon.
Oletko itse niin savupirtissä syntynyt, ettet tajua mistä asia kiikastaa? Minä hautasin lemmikkini tuolle alueelle jo yli kymmenen vuotta sitteen, silloin oli rauhallista. Lue tämän ketjun kommentit, viimeinen 28.3,2022 klo. 14.02. Jos osaat lukea ja ymmärrät jotenkin lukemasi, olet paremmin jyvällä alueen rauhasta!
Venäjällä on Putin ja Iisalmessa joku juuttaan pariskunta.
Mikä vaarallinen pariskunta. 🤣 Ei ole vielä mitään tehneet kun käynyt asiallisesti juttelevat.
Ei mitään hätää ja ongelmaa olis jo tämä yksi henkilö ei sotkeutus.
Jaksaa jatkaa tätä vain lopettas tulis rauha.
Kuinka kauan jaksatte yksittäistä ihmistä mollata , perheen ja peukuttajien voimalla. Olette lapsellisia, jatkakaa leikkimistä.
Hänkö ei kiusaa muita ei nyt puhdas pulmunen ole hänkään
Kukaan ei ole täydellinen, on kuitenkin joku joka tekee mitä haluaa, muut tekee mitä osaa, tai sitten ei tee kunnolla mitään.Kiusaamisella ja totuuden puhumisella on vissi ero. Ei se pulmunenkaan ole puhdas kun oikein porukalla ryvetetään, fbn kuvat ja valheelliset kirjoitukset, on kertynyt melkoinen albumi syntilistasta. Nyt pitänyt siistiä sivustoa.Ai kun jaloa, pakon edessä.
Lopettakaa jo tuo tyhjänpäiväinen toistenne räkyttäminen. Yhtä turhaa työtä olette kaikki "ylläpitäjät" siellä tehneet. Lemmikkien omistajat eivät tarvitse siellä mitään muuta palvelua, kuin sekajäteastian säännöllisen tyhjentämisen ja sen varmaan voi kaupunki sinne järjestää. Muuten jokainen kyllä hoitaa oman lemmikkinsä haudan juuri sellaiseksi, kuin sen haluaa. Sinne ei tarvita yhtään turhaa päällysmiestä tai besserwisseriä häiritsemään lemmikkejään surevia. Toivottavasti kaupunki laittaa tuolle pelleilylle stopin ja näille kahdelle riitelevälle taholle pitäisi antaa ikuinen porttikielto koko alueelle, niin saataisiin rauha maahan.
Siellähän on sekajäte astia, ja tyhjennys on 3 kuukauden välein, jonka kustantaa koirayhdistys. Tietääkseni kukaan ei riitele kenenkään haudoista ,vaan noista kaikista piruilusta mitä tämä pariskunta harrastaa. Siellä kopissa on heidän kättensä jälkiä. ei ole minulla muuta asiaa sinne kun käyn äidin kisun haudalla, joka on nukkunut jo yli16vuotta tuolla. Kaupunki on tehnyt osuutensa, ottanut kuulema yhteyttä koirayhdistykseen. Täällä näkyvät riitelevän etupäässä nuo peukuttajat.
Eipä tuossa edellisessä viestissä väitettykään, että siellä kenenkään yksittäisestä haudasta riideltäisiin. Vaan siinä ilmaistiin, että tuolle hautuumaalle ei tarvita minkäänlaista päälysmiestä, vaan pelkkä jätehuolto riittää. Ihmiset kyllä itse pitävät omien lemmikkien haudoista huolta. Kaikki ylimääräinen toiminta yksityisten ihmisten taholta pitää sieltä kieltää, vain omien lemmikkien hautaaminen ja niiden hautapaikan ylläpitäminen sallittua.
Näin saadaan palautettua alue sellaiseksi, miksi se alunperin tarkoitettiinkin.
Tuo olisi ihanne ratkaisu,samaa mieltä suuri joukko ihmisiä.Mitenkä saisi tuolle hassulle pariskunnalle taottua päähän, ettei se hautausmaa ole kenenkään yksityisen fbn avulla , hännän ylhäällä pitoa. Tulee niin vastenmielinen tunne heti sisääntulossa, yksityisen ihmisen tavaroita levitetty sinne tänne ja tuonne.
Täällä vain tappelu jatkuu. En kyllä suosittele paikkaa kenellekään. Turhaa haudata yhtään lisää tapeltavaa. Siinäpähän hajottavat toistensa härpöttimet ja paskovat vaikka läjäpäin sontaa nämä taistelijat.
Nuo särkemiset ovat vain jonku pariskunnan erikois alaa. Ja paskan levittely samoin. SANDELSSI laittaa suolen toimimaan, parempi keskellä hautausmaan polkua kuin housussa.
Arvata saattaa kun katsoo kaupan kassalla ostoksia. Olen miehen kirjoissa toistaseksi kulkenut, jos minun vaimo tekisi nähteni tuommoista jälkeä, niin olisin hamekankaan tarpeessa. Koko saatanan porukka kieroo kun korkkiruuvi.
Puhuuko rouva kokemuksesta?
Väärinkäyttäjänä ei olisi varaa irvailla.
Mikä lie tilanne nyt, joko on mummo poissa hoitelemasta?
En siitä tiiä mutta uuden otsikon alla näkyy tänne kirjoittelevan ja tietenkin samasta lempi aiheesta, pariskunnasta ja niiden koirista jne..
Huomasin saman
Minkä uuden otsikon alla, taas keksittyä .
Vaikka asia ei minulle kuulu niin otin kuvakaappauksen keskustelusta joka nyt näköjään poistettu ja lähetin tälle pariskunnalle jotta on heillä tallessa vastasin varalle.
Oliko se pariskunnasta kommentoitu, ei kait nimiä ole ollut.Täällähän saa kirjoitella näköjään niin keksittyjä juttuja kuin mielikuvitus antaa periksi.
Olisivatko entiset naapurit vähän hehkutelleet, luin eilen, aika todenperäiseltä tuntui. Kenestä lie ollutkin kirjoitettu.
Lieneekö mennyt oikealle pariskunnalle kuvakaappaus kirjoituksesta ,ei ainakaan meille ole tullut. Taas hölmöläisiä liikkeellä.
Kyllä meni kun yhdessä naurettiin että tuo vanhus omiaan puhuu, kuten aina, taitaa ikä tehdä tepposet, Ahmolla ei ole kaupungin omistuksessa olevia rivareita, kuka tahansa muuttaisi omakotitaloon jos olisi mahdollista, koirat saa vapaasti juosta omalla tontilla.
Minä ainakin asun Petterinkulman rivarissa.
Eihän mummosta kyse ollutkaan. Vaan tämä mummo haukkui tätä pariskuntaa.
Älkää väännelkö juttuja
Siellä veri taas kiertää.
Ketju on poistettu. Ilmiselvästi oli tämä vanhus kyseessä.
Eilen ei ainakaan ollut paikalla ketään ♥️
Olisiko siellä pitänyt olla, muitakin kuin nukkuvia ystäviämme.
Me kävimme siellä viemässä kynttilä n.17.30aikoihin, siihen yhteis lyhtyyn joka on siinä telineessä puun rungossa. Vuosia sitten siellä oli tapana tuoda kynttilä kuka milloinkin, hautaamis päivänä tai muuten vaan käydessään, silloin lyhty oli siellä risteyksessä,oli siinä nytkin lyhty vaan meillä ei kun yksi kynttilä , kun olimme tulossa vanhan kirkon hautausmaalta.Tuolta eläinten hautausmaalta hävinnyt se yhteishenki viimeisinä vuosina. Harmillista.
Ei tarvii ei. Mutta on semmoinen tappelun mylläkkä ollut viime ajat, että lie Tessut ja Turret kaivaneet jo ihtesä pois kuopistaan.
Ei se mikään yhteis lyhty ole siinä puun rungossa vaan tämän vanhuksen laittama, täytyy poistaa ohi kulkiessa kun iskee heti silmään "valkoinen "
Puunrunkoja ei saa tärvellä! Puut kuolee silloin.
Ai jaa. Minun mielestä siellä tuo lyhty on kaikkien käytössä. Ei tuo lyhdyn laittaja ole koskaan käyttäytynyt noin hassusti. Oliko tarkoitus ulosteellasi sotkea tuo lyhty kun sinun värisilmää ei miellytä, siitäkin oli kirjoitus. Pakko oli antaa takaisin. Sori vaan. Ps. miten voitte tulla tuonne kukkoilemaan , tuolla maineella minkä olette itsellenne hankkineet.
En kyllä yhtään tiedä kenestä puhut mutta on kuultu että haudan siellä omistava saa ottaa pois mutta ei särkeä. PS. Mitäs sinä minun maineesta tiedät mutta minä kyllä tiedän sinun maineesi, mites perintö asiat? Tuliko sulle vai jollekin muulle.
Liittyykö perintöasiat Lemmikkieläinten hautausmaahan mitenkään. Siitä ollut paljon kirjoitusta että he ovat hu....a,todellakin.
Eikö tuo sakki ole aivantodella tööööööt.Mielipuolen juttuja.
Mikä sakki? Ai niin varmaan taas se pariskunta, noo elähän pillastu, suattaa sitä välillä sanoa asian vierestäkin kuten näkkyy tiällä olevan tapana. Mut kurjoohan se on jos män vaikka kummitytölle.🤣
Mitä hourailee.Noissa jutuissa ei päätä ei häntää. Antaa luetella mielikuvitus juttujaan , täytyyhän saada jotenki purkaa tuota pahaa oloa joka siellä piilopirtissä vain kasvaa, kasvaa ja eikun kasvaa.
Nyt on tainnu jäädä sulta lääkkeet ottamatta
On todella höyrypäitten kirjoituksia ,on pakko uskoa että aivoissa vikaa, ja pahasti.
Siellä olis rauha jos ei eräs menis sotkeentumaan asioihin.
Korjataan ,Eräät.Ruohon voi leikata ja lunta lapioida lenkkipolun tukoksi , ilman että tarvii rueta valehtelemaan niin järjettömiä juttuja kuten nähty näissä kommenteissa. Väärän ihmisen kanssa nyt nokittelevat, eipä olla hautausmaalla tavattu, vaan ruokakaupassa. Hyi!!!!!!
🌞🌞🌞
Muistutamme pariskuntaa, ei laadita hautausmaalle omia sääntöjä. Eikä uhkailuja kuinka he toimivat kyseisessä paikassa, Vanhempain ihmisten pilkkaaminen ,valituksia tullut myös liikuntarajoitteisten ,kävelytyylistä.On mautonta mennä lemmikkiään hautaavan ihmisen luo ilkamoimaan" on tainnu illalla tullu otettua muutama liikaa". Tässä tulee kyseenalaistettua yhdistys joka suo tuon kaltaista käytöstä.
Kyllä ei tämä vanhempi ihminen ainakaan huonommaksi jää 😂
Tämä vanhempi nainen ei ole kirjoitusten takana,vaan MINÄ,MINÄ joka alkoi ajattelemaan tämän ihmisen puolesta vertaus kohteeksi asetin oman äitini, jos joutuisi tuon kaltaisten ihmisten hampaisiin, ja vielä syyttömästi ,tulin puolustus kannalle, Tiedän ettei hän kenellekkään ole tehnyt mitään pahaa, ei niin koskaan, paitsi vuosina 2014 -2015 kaivoi tuon hautausmaan esiin , kaiken töryn alta . 2 kesää työtunteja 2800 ja risat, tunnit kopsattu vanhasta kalenterista. Tämä ei ole kehumista, vaikka olisi sen väärti. tuleepahan lisää kateuden aihetta. Olihan siitä kauniita kirjoituksia lehdessä,lukijoiden palstalla. Nyt pääsevät syyttämään taas väärää ihmistä.
Hellan lettas sentään kuinka hyvä yritys, kaikkea sitä päähäsi saat kun on päivät pitkät aikaa miettiä, voi lettukkata🤪
Kenenkään vapaaehtoisen työmäärää ei tarvii laskea eikä vertailla.
Ihanko omasta kalenteristasi kopsasit?
Tyhmä se on 🤣
Jatkakaa samaan malliin noita yö kirjoituksia, jos siitä tulee edes vähän hyvä mieli.
Näkee kuka kirjoittaa lopettas jo
Vai näkee, selvännäkijä taas. Hautausmaan sivujen viestit vuotaa.
Johan on lemmikkien hautausmaan sisääntulo stailattu suoraan "Tokmannin" hilpetöörihyllyltä 😩
Niin näkyy.Tähän tulee vielä toivottavasti muutos.Vieraitten hautojen koristelu aloitettu, kukapa muu kuin joku pariskunta. ON ilmoitettu haudan omistajalle.Vastaus oli nakkaa HELVETTIIN. Hän aiko tuoda koiran nimikyltin haudalle. Sen jälkeen siihen ei ole asiaa , näillä koristelijoilla.
Ei uppoaa, minun koira ollu siellä jo kohta kymmenen vuotta siinä vieressä, joku vuosi sitten siinä oli joku ihme sähellys joka oli niiiiin mauton, onneksi veivät pois , tiedän haudan omistajan myös, jännä että on vastannut 🐷
Voihan hemmetti kun on KAUNISTA, munia siellä ja täällä, eikös ne puput olleet munineet yhtenä pääsiäisenä puun oksille , nyt eri kohtiin. Meillä on eri näkemys ,mikä on sopivaa hautausmaalle ja mikä ei.
Menitpä lankaan, siinä vieressä on kaikki n.15v vanhoja hautoja. Sinä kommentoija, väittänyt viime syksynä soittaneesi haudan omistajalle. Tämä selvännäkijä on nähtävästi saanut yhteyden tuonne ylä ilmoihin , jossa tämä JERMUN omistaja on. Nyt vastaa hänen perillinen JERMUN lepopaikasta. Jonka minä tiedän. Tässä ei valheet auta.
Aivan, ja jossain vaiheessa haudalle ilmaantuu itsesi tekemä nimi kyltti, minä muistan aivan toisin kun siinä oli ennen se "muualla lepäävien muisto kyltti"jonka tekijä itse tuhosi ja naamioi sitten haudaksi, kysyin myös tuolta pariskunnalta ja he nauraen sanoivat että tämä on myös se sama paikka mihin se vanhus työnsi krysanteemin ja sai kohtauksen kun he siirsivät sen toiselle kohdalle kun huomasivat että hauta oli jo hoidettu mutta tämän ihmisen piti saada työntää omia tekeleitä siihen.
Eikö se kohtaus tullut sille toiselle muorille ,se kohtaus johti rikosilmoitukseen ,tulihan siitä taasen yksi merkintä rikosrekisteriin .
Kyllä se niin vain on ,siinä on hauta joka oli aivan maan tasalla , sain luvan nostaa hautaa sepelillä että sain laatat laitettua, muistokiveykselle. Pakko oli poistaa, kun tämä vieraiden hautojen koristelija alkoi työntää kiveykselle kaikkea romua. Siinä oli pienoismalli kaatopaikasta. Eikä saanut olla kaikkien tuomat kynttilät ,kun nostit keskelle polkua.Tänäkin talvena nostit lyhtykoukusta lyhdyn keskelle polkua ,joku fiksu ihminen oli nostanut takaisin koukkuun. Pitääkö välttämättä näyttää tuhmuutensa tuollaisilla tekosilla. Se ei paljoa hetkauta , jos koko hautausmaalla kävijä määrästä 3- 4 henkilöä ovat teidän fanittajia. On sattunut saman kaliperin ihmisiä ,tai eivät vielä ole päässeet teitä tuntemaan. Kyllä te kovasti yritätte minua saada pahantekijän maineeseen, en ota oppia teistä.Tuo on hassua että kirjoitatte muka toisena ihmisenä.Säästän teitä selvännäkijöitä sen verran, että tämän kirjoituksen takana on se paljon haukuttu , 3 ihanan lapsen mummo.En tule murheelliseksi henkilökohtaisesti, teidän valheista, mutta teidän käyttäytyminen ei ole sopivaa hautausmaalle. Tämä kirjoittelu on täällä tästä hautausmaa asiasta hassua , mutta aina jonku ihmisen silmät avautuvat , ai tuollaisia pet''a he ovat.
Olin kiitoksena muistokiveyksen paikasta ,laittanut kynttilän ja pienen kukkasen silloin tällöin ,minulla on oikeus sille haudalle omistajan luvalla.Koristelijat viekää pois se kauhea romu siitä hautakummulta joka on kiertänyt koko hautausmaan. Nuo on vakavia syytöksiä.
Samalta ihmiseltä tunnin sisällä 3 kirjoitusta🤪
Kyllä jaksaa kirjoittaa lopettas jo. Muita haukkuu itse kuitenkin pääpukari. Eikö ihmisellä ole muuta en voi kun ihmetellä.
Älä hauku, Jostain kirjoituksesta luin että olitte matkineet pienen koiran haukkumista tuolla hautausmaalla , pieni koira autossa ollut ja "työnjohtaja" vapaana. Nyt lauantai aamuna olimme lenkillä pääsiäisvieraiden kanssa, Perjantai iltana oli taas hehkutus fbssa mitä on tehty, kuulema harava tarttunut käteen ,voi, voi, heti alussa työ tapaturma,ilmankos ei ollut harava heilunut. Työhön tottumattomalle voi nuinki käydä. Näitä tositarinoita riittää varmaan vaikka kuin. pariskunta vois lopettaa nuo valheelliset kirjoituksensa,ja tiedoksi auto ei ollut hautausmaan parkissa.
Tämä aihe ei kiinnosta ketään
Yksi pariskunta on saanut niiiiiiiiiin paljon pahaa aikaseksi tuolla hautausmaalla ,kaikenlainen ilkeily, vieraiden hautojen "koristelut", ja kirjoittelut erittäin ilkeään sävyyn.Kaikenlaisia uhkailuja jota olemme saaneet lukea ainakin puolen vuoden ajan, tästä tullut hitti pahassa mielessä. Sanon suoraan ja suurella sydämellä, olette aivan väärän luonteen omaavia , tuonne hautausmaalle ,pärjäätte hetken tuntemattomien ihmisten kanssa , sitten se on siinä, edessä hyvää pataa , kun selkänsä kääntävät haukutaan ihmiset ja arvostellaan rankalla kädellä haudan ulkonäköä. Surullista , todella surullista.
Hoh hoijaa 😴 levy jäänyt päälle
Sitä olen ajatellut jo pitempään, lueskellessani noita kommentteja.Tuo mies ja nainen pyörittävät samaa vanhaa levyä josta "pikku ukko" korvan taa kuiskuttaa noita piruiluja.He uskollisesti tottelevat.
Pysy pöksyissäsi kuka oletkin. Se pitää ajatella pahoja tehdessään , ettei tule sanomisia.Sitten on paha kun väki alkaa huomauttelemaan käytöksestä.
Kevät vedet puroissa taitaa olla liikkeellä🤣
Sekö on paha jos hoitaneet hautausmaata vuosia. Kaunista on ollut kesällä kun laittaneet. Kukahan siellä ilkeilee
Jos ihmisellä ei ole parempaa tapaa mollata, niin meneehän tuokin paremman puutteessa.Yksi tosi asia heidän suustaan .Joka ojassa vesi virtaa oikeasti eikä "taitaa"
Ei oikeuta minkäänlaisiin mielenosoituksiin hautausmaalla ,jos leikkaa ruohon, siisteys kyseenalainen , työn laatu rämpiminen. Tohtivatkohan mennä kerjäämään puutarhoilta kukkasia , puutarhan väki kuulema tietää heidän syksyisen uhkaus tapauksen ,ovat olleet kauhuissaan. Meillä kaikilla on siellä valtuudet hyvien käytös tapojen puitteissa tehdä jotain pientä, paikan viihtyvyyden eteen. Ilkeyttä ei ole jos tuo julki totuuksia.
Kukahan siellä mieltä osoittaa ja puhuu pahaa muista.
Muka totuuksia mitenhän se totuuden puhuminen on ja kukahan siellä mieltä osoittaa
Onhan siellä näitä johtajia,koirat on johtajia puhumattakaan koirien omistajista. On sen verta paljon luettu tästä ihme pariskunnasta, ettei ole epäselvää , kuinka käy heiltä kesällä ruohonleikkuu, kun koirat eivät saa tulla hautausmaalle.
Ja kukas sen kieltää?
Onhan he leikanneet ennenkin ruohon miten se koirien olo siihen vaikuttaa.
Suomen laki.
Tämä aloitus ketju on alkanut siitä just, pitivät koiraa irti omalla luvallaan. Vaikka koira olisi koulutettu ei sittenkään saa olla julkisella paikalla irti, paitsi opaskoira , joka kulkee omistajansa rinnalla. Tänä kesänä koirien olo alkaa vaikuttamaan. Yksi irtipito kerta riittää.Ovat tarkassa seurannassa, kauempaakin on hyvä näkyvyys hautausmaalle.Kyllä viime kesänä otti syvältä, kun näitten uros koira laski pitkän loron Pi'u nimisen koiran haudalle, haudalla nätti keltainen isokukkainen samettikukka . Ei ollut seuraavana päivänä keltainen , vaan musta. Tulikohan tämä selväksi , missä koirien paikka on.
Ihan on nyt karannut tämä touhu molemmilta osapuolelta. Kytätään ja raportoidaan joka asia tänne. Viisasta olisi, kun kukaan ei tekisi mitään tuolla hautuumaalla.
Meneppä sanomaan tuolle pariskunnalle. Se tuli harvinaisen selväksi tuossa talven aikana, ihmiset halusivat luonnontilaan hautausmaan.
Tämähän on keskustelu palsta. Tätä kautta tulee asiat julki, niin kuin ne ovat .
Ihan luonnontilaan tuo paikka.
Todella hyvä ratkaisu, luonnontilaan. Ukko akka itkemähän ,muu perhe kaikeroittamahan.
Ihan on yhtä innokkaana sopassa se mummeli.
Missä ihmeen sopassa , mummeleita kaupunki täynnä.Tuo kertoo tuosta vallanhaluisesta pariskunnasta kaiken, 30 poistettua viestiä, kaikki heidän hävittömyyksiä.
Kenenkähän kirjoituksia oli ei ainakaan pariskunnan
Kyllä yksi sekoilee kaikilla kymmenellä valepersoonallaan
Pitääkö väkisin vääntää mielikuvitus juttuja , tästä yksittäisestä naisihmisestä. Uskallan väittää ettei hänestä todenperäisiä juttuja voi kirjoittaa, kerrassaan lapsellista. Käyttäisi energiansa hautausmaan siistimiseen, eikä munien puristeluun.
Kerronpa tuosta yksittäisestä ihmisestä, hän oli sytyttelemässä hautausmaan lyhtyihin kynttilöitä samalla , kun toi muisto tulet oman koiransa haudalle.
Minkä takia lyhtykoukut on porattu eläviin puihin????
Sama pisti merkille.On jos vaikka mitä taulua yms ja eikun ronikilla puuhun vuan kiinni.Porroisivat ommaan kinttuun,niin tietäs miltä tuntuu
Samassa puussa kuin lyhty, on metalli levy ruuvattuna, mikä on pariskunnan töitä, myös yksittäisessä lepässä amppeli koukku heidän stailauksia.
Ei siellä mikään ole suojattu tuolta pariskunnalta,näkyvät lyhtyjäkin siirtelevän minne sattuu. Sama pirruuven teko jatkuu.
Kyllä ei sullakaan kaikki hyvin, jos joku lyhtyjen siirtely saa pääs sekasin.
Ihan ohimennen huomasit 😊
Mikä saatanan sakki tämä ukko ja akka jälekkäin vyöryyvät tuolla hautausmaalla, ei ne tee mitään mikä heille kuuluisi, väkisin työntyivät ihmisten riesaksi. Joka paikka niin törkystä ja roskasta, kyllä viime keväänä tähän aikaan oli ilo silmälle, kaksi topakkaa naista oli haravoinut joka kolon niin puhtaaksi jotta. Jos paikka olisi luonnontilassa varmuudella, löytyisi niitä siivoojia, mutta ei, ei, ja vielä kerran ei.
Kyllä oli siisti kun kävin mitä siellä vielä pystyy siivoamaan.
Voi sinua onnetonta , et ymmärrä siisteyden päälle mitään. Tuo kommentti nähtävästi tämän onnettoman pariskunnan heittämä, ei voi kukaan muu olla noin tyhmä.
Ja kusemisesta kun on puhuttu,niin talvella oli ihan ukon kuset ympäri penkkoja.Sandelssia naamaan imetty ja munaa roiskittu pitkin lääniä.Ja kovaan ääneen mälisty ja öykätty
Se on hyvä virtsata ettei tule eturauhasen ongelmia.
Toisen munastako nyt ongelma sinulle eikös miehillä yleensä munat.
Kylläpä eläinten hautausmaan asiat saavat oudon muodonmuutoksen ,tyhmiä kommentteja.Huomaa mikä suku on asialla.
Siitä puhe mistä puute.
Tämä ihmeitten tekijä suvussa pitää paikkansa, eihän sinne muuten ylläkkään kun mul''u kepin nokkaan, ja ei kun survomaan. Mennäänpä viimeisimpään havannointiin. Läksimme oikein porukalla katsomaan, kuin siistiä hautausmaalla on.Eipä yllätys, sama sekamelska kuin ennenkin , ei merkkiäkään minkään kohentamisesta.Ihmettelimme miksi vajassa olevat amppelit oli laskettu maahan hiirien revittäväksi, olihan niihin laitettu suklaamuna jokaiseen amppeliin, tämä tietenkin pariskunnan tekosia, ei kaikki kotona , aikaiset ihmiset.
Aivan järkyttävää puhetta tämän ihmis kuvatuksen suusta, haukkuu jo sukua, tuollaista puhetta kuulee vain vanhain kodeissa kun on järki kadonnut, nyt omaiset puuttukaa jo tähän ja laittakaa hoitoon!
Onkohan tämä totuuden torvi, joka raportoi toisten juomamerkit ja muut, se herttainen vanha rouva?
Herttaisesta ei tietoa mutta on kyllä raja ylittynyt jos mieli noin järkkyy.
Onko hän ikkunan alla kyttäämässä mitä kukin juo tahi syö, hänelle saatava apua, tunteeko kukaan tämän ihmisen läheisiä joihin voisi ottaa yhteyttä ja kertoa että nyt on ikä tehnyt tehtävänsä, heitteille jättö jos ei kukaan puutu asiaan.
Nyt on taasen joku kommentti sattunut kohilleen kun pitää syyttää ihmistä jollekka olette kateellisia kaikesta.Taasen kerran, he aina luulevat , ettei kukaan puolustus puheita kirjoita tästä ihanan ystävällisestä ihmisestä, väärin arvattu. Sen näkee mitä on syöty ja juotu kun ihmiset näkee. Tunnistamme myös teidän kirjoitukset.Olihan fbn sivulla tänään kuva hautausmaan risteyksestä , omia ilkeyksiään kuvanneet, muka toisten syyksi.Ei voi kun sääliä. Jokainen huomaa kuka oikeesti on hoidon tarpeessa.
En ole se joksi minua luulette, ei minulla ole siellä edes lemmikkiä haudattuna vaan luen tätä palstaa kun siitä niin kovasti puhutaan, sääli tätä rouvaa jos häntä ei kukaan auta.
Ei todellakaan ole, epäilen ettei häntä kaljamerkit eikä juomiset kiinnosta. Tämä pariskunta osaa kyllä niin hävittömiä kommentteja kirjoittaa. Jos olisi terveen ihmisen kirjoituksia voisi jopa vähän mielensä pahoittaa, joka tunnistaa että häneen on kohdistettu.
Touhulan perhe istuttaa talvella tienristeyksessä olevaan astiaan havuja, kunnes lumi suli , sitten kuvataan ja syytetään että joku on pudottanut havut maahan. EI VOI KUN NAURAA.
Ei kenenkään ole tarvinnut kytätä mitä siinä huushollissa juodaan ,he esittelivät naapurin ikkunan alla avaten tölkin ja esittivät kuinka äkkiä iso tölkki tyhjenee ,akka heilutti allejaan ja pyllisti naapurille.
Luuletko että kommentillasi pystyt jotakin loukkaamaan.Just sinä se olet.
Tuossa ei enää mielipide mene vikaan jos sanoo sairaudeksi tuon kaltaista käytöstä. Ovat kuulema muuttaneet asumaan vuosia autiona olleeseen taloon, siellä saa koirat nostaa jalkaansa, ilman että ketään häiritsee. Ja emäntä ryntäitään puistella.
Taitaa olla
Ja ilkeä ja hävytön. Minä nostaisin pariskuntana kunnianloukkaussyytteen.
Tehty ja todistajakin löytyy nyt kaivellaan kirjoitukset kunnolla, kevät näyttää!
Viksua porukkaa, loukkaantuvat omista tekosistaan,kun ihmiset kommentoivat. Ei normaali ihminen voi edes kuvitella kirjoittavansa tuollaisia juttuja kenestäkään, jos ei perustuisi tosiasioihin, vaikka kuin Anonyymisti. On helppo huomata kenen kirjoituksia on viimeiset Vappuaaton kirjoitukset
Entäs, jos vain annatte olla?? 🙂
Ei toki .
Minä ainakin annan olla.
Turha tuommoisella on päätään vaivata varsinkaan, kun en ole asianosaisia.
Tämä koskee hautausmaan valtaajia.Kuinka voi halveerata vanhoja sairaita ihmisiä jotka ovat joutuneet hoitokotiin. Verrataan jonkun kommenttia, näin lainattu " tuollaista puhetta kuulee vain vanhainkodeissa kun on järki kadonnut" mielestäni kaikki tulemme vanhoiksi jos aikaa annetaan, jopa he....Onko heidän viimeinen va'''ko antanut vanhainkodista tuollaista tietoa, hänhän siellä omien sanojensa mukaan on " pas'a pers''n pesijä" Se ei tarkoita sitä jos vanhus on hoitokodissa että hänellä ei järki pelaa, näillä olisi meille nuoremmille paljon viisautta annettavana, kauheeta että vanhainkodin asukkaita jo käytetään lyömäaseena. Mitähän työn antaja tykkää .
Tuo on kauheeta. ....Sitä on ilmassa siitepölyä ,katupölyä, ja kaiken maailman hölynpölyä.Hoitopaikoissa työskentelevillä eikö ole vaitiolo velvollisuus, luulisi ainakin.
Miten tämä liittyy eläinten hautausmaalle,? Jollakin on nyt pallo hukassa ja pahasti.miksi yrittää haukkua koko sukua ,Sairasta, toivottavasti toinen osapuoli osaa olla fiksu🤭
Kukas se olikaan, joka vertasi vanhainkodin järkensä menettäneillä vanhuksilla,jotakin kommenttia. tämä on enempi kuin tyhmää. Olen saanut vanhemmiltani aikoinaan opin , on kolme ryhmää joitten puolta täytyy pitää. Lapset, vanhukset, ja eläimet, he ovat avuttomia ilkeitten ihmisten käsissä. Olen voitavani tehnyt asian eteen ,onneksi on ollut tilaisuus myös toimia niin. Tämä seuraava lause liittyy hautausmaahan. peräkkäin kulkeva karavaani huutelee ihmisille, vitun vanaha ämmä. Kyllä oli sanomista, kun joku lemmikin omistaja oli laittanut samanlaisen hautakiven kun heillä, vielä tarinaa tuli omistajastakin.Joko he ovat kopin nostaneet pellolle ,ja alkaneet kerätä muka omat ostamansa sepelit joista on kuittikin . Näin paksuja juttuja. Voi katsoa fbn kuvat, siellä on sepelikasasta kuvat ja kehut kuinka on saatu lahjoituksena,myös lahjoittajan nimi. Nämä on yhdentekeviä juttuja, mutta ihmiset aina huokailee kun pääsevät uusia juttuja tietoon, mitenkä voikaan olla näin ala-arvoista touhua hautausmaalla. Nämä on tosi juttuja eikä haukkumista . Tässä ketjussa on koko ajan ollut vastakkain totuus ja valhe. Siinä kukin uskokoon tahoillaan kumpaa vaan. Jospa näiltä alkaisi loppua nuo valheet niin saisi poistoon tämän ketjun, totuuksia vielä on.
Jaksaa tämä mummeli vaan kirjoittaa.
Tosi hyvä kirjoitus , kaikki niin asiaa.
Koirat uuniin ja lämmöt täysille
ON siellä uunin kautta kulkeneita jo ennestäänki. Nyt odotellaan koska tulee hautausmaalle käyttäytymissäännöt, koirayhdistyksen laatimana. Kaupunki tehnyt kiitettävää työtä. Aina kannattaa valittaa kun on oikeudenmukaisuudesta kyse. Tuli oikein kiitoskirjelmä.
Valetta ja taas kerran valetta, kiitoskirjelmä 😆
Se on varmaa etten valhe juttuja kirjoittele, KETUTTAAKO??????
Hautausmaalla joku oli istuttamassa orvokkeja klo17 kahta puolta. Samaan aikaan otti jalat alleen metalliset kukka koristeet koirieni haudoilta. Yhteiskäytössä olevat lyhdyt , eivät saa rauhaa heiltä. mikä syydetään maahan, mikä nostetaan polkumerkkien huippuun, myös polkujen numerot hävitetty. Tänään mentyämme, rusakko oli ruokailemassa kopin edustalla. Hautojen siivouksen jälkeen istahdimme penkille ,huomasimme henkilön lähestyvän hautausmaata, joka kuvasi noita ilkivallan kohtia.
Tunnistettu! 😃
🎼Ja näin heiluu afro tuo afro valkoinen 🎶🎶🎶🎶🎵🎵
Oli taas pariskunta käynyt hautausmaalla hommissa, heitä ei mielyttänyt jonku haudan päällys,jonka Jermu koiran omistaja oli käynyt laittamassa joko eilen tai tänään.Hautausmaan sivuilla panetellaan haudan ulkonäköä. Niinpä olivat piilottaneet hautakiven mökin taakse nimipuoli alaspäin, kiven löysi yksi meistä viidestä, ja kohta löyty sinilaaka kataja toiselta puolen hautausmaata, olimme joukolla etsimässä niitä rautasia kukkakoristeita, pitkin metsää, jos vaikka olisivat nakanneet sinne. Yritin laittaa suurinpiirtein niinkuin omistaja oli itse laittanut.aivan mielestäni uksinkertainen ja helppohoitoinen ,pääasia se nimi. Maanantaina menee asia kuulema käsittelyyn.
Mitä ihmettä??? Näissä kirjoituksissa ei ole kyllä järjen häivää.
Et tiedä omistajista mitään, siellä ei ole mitään Jermua, hautausmaan kuvat kertovat kaiken vuosien takaa, pysy poissa niin muut saa olla rauhassa, haudan haltijat osaavat varmaan kertoa itse tahtonsa siihen asti et koske hautaan!!
Tottahan toki kosken hautaan, kunnes omistajalta tulee kielto. Ei siihen tarvii kajota jos ette tee sille vahinkoa. Hautausmaan hommassa taitaa käydä yhtä hassusti kun asunto hommassa, lähtö häämöttää. Oma on valintanne. Vai ette riko hautarauhaa. Siinä nukkuu JERMU , sille ette mahda mitään. Sen tiesi puheenjohtajakin silloin kun laitoin haudanpäälle sen muualla lepäävien muisto kiveyksen, oli puhe että siitä saa valoa ja kukat aina tämä Jermukin. Tätä en kirjoita pariskuntaa varten, vaan niitä ihmisiä varten , jotka haluavat tietää totuuden . On moneen otteeseen ollut puhe ,ettei Jermun omistaja enää elä. 7vuotta sitten oli jo tosi hauras,rollaattorin varassa kulkeva. Nyt tuosta haudasta vastaa hänen perillinen, iäkäs mies jo hänkin. Niin että antakaa rauha haudalle.
https://www.ylasavonsote.fi/ikaihmisten-ohjaus-ja-neuvonta
Sivun alalaidasta löytyy lomake huoli-ilmoituksen tekemiseen. Suosittelen asianosaiselle lämpimästi avun hankkimista.
On aivan kauheeta että vieraan lemmikin haudalle menee tämä pariskunta syytämään niin hautakiven kuin kasvinki.Eikö nimenomaan ole kielto , ettei saa edes roskia ottaa toisen haudalta, saatikka hautakivet sun muut . Jokainen laittaa haudan sen näköiseksi kuin näkee parhaakseen. Se on aina tiedetty että he ovat sairaita ,mutta näkyy vain pahenevan.
Onko heillä sen vertaa ymmärrystä, että tuo heidän haudan särkeminen on rikos lain piiriin kuuluva.
No voi hyvä päivä! Antakaa nyt olla niihin kukkien ja muiden olipa kenen haudalla vaan. Jos joku niitä kierrättää toisten haudoilla, niin onko se oikeasti keneltäkään pois? Eiköhän tuota ole elämässä vakavampiakin asioita. Jos ei ole, olkaa toki kiitollisia.
Niin mutta ne jotku kun ei tykkää että heidän lemmikkien haudalle vieraat laittaa mitään, ei edes mitään kaunista , puhumattakaan roskalaatikosta otettuja likaisia kukkia. Tai naapurin haudalta siirrettyjä.Normaali ihminen ei kajoa etes kommentoimaan nuihin juttuihin.Onhan se kamalaa ajatella , joku käy vaikka uusamassa haudan ,joku levoton sielu tulee ja panee sileäksi. Sellasta hautausmaan hoitoa.
No voi hyvän tähe. Haudatkaa elukat sitten minne tahansa. Ihan järjetöntä tämä tappelu.
Se on tarpeeksi vakava asia menettää lemmikkinsä, se on kauhea tuskan paikka. et ole eläin rakas ihminen , mielipiteestäsi päätellen, eihän kaikki.
Olen todella eläinrakas ja monta lemmikkiä olen joutunut hautaamaan. Jos joku niiden haudalla pitäisi välillä kukkaa tai lyhtyä, ei olisi minulta pois millään tavalla. Siellä maassa on vaan maatuvaa. Ja hautarauha ei koske eläintenhautoja ihan noihin aiempiin kommentteihin huomiona.
Kaupunki osoittaa lemmikeille alueen hautapaikaksi. Se ei tarkoita, että kenellekään olisi omaa hautapaikkaa siellä.
Olet muuten väärässä.Jos ei ole sääntöä kuinka kauan hautapaikka on hallussa. se on haudanomistajan loputtomiin.
Vuosia sitten näin ensimmäisiä kertoja yhden ihme porukan,naispuolinen esitteli itsensä ja koko suvun.Äiti on rosvo ja juoppo , hyö ovat holisteja, takataskussa on paperi , joka edellyttää siihen , ettei heille kukaan mahda mitään, tekipä mitä hyvänsä. Isä pääsi sillä kertaa ilman esittelyä , kun oli paikalla. Mutta seuraavassa tapaamisessa sai isäkin osansa, juoppo mikä juoppo. Isä istui joka aamu koiransa haudalla, niin miellyttävä ja rehellisen tuntoinen mies .Hän puolestaan kertoili tyttärestää kuinka vaarallinen hän on suuttuessaan, lyö millä tahansa mikä vain sattuu kädessä olemaan, pidin silloin vähän hupatuksena, mutta sitten , vajan rakennuksen aikaan, sattui isä ja tytär yht aikaa hautausmaalle.Sitten tapahtui kummia, pappa oli kanssani yht aikaa pois lähdössä , minua turvanaan pitäen ettei tämä porukka olisi kiristänyt kaljarahaa häneltä. Tytär hyökkäsi isänsä eteen ,hampaat irvessä, "perkele annatko sinä sitä kaljarahaa vai et".Silloin pelästyin todella, tuota käytöstä. He pitivät tuota papparaista työjuhtanaan, joka oli tosihuonokuntoinen, menin yhtenäkin aamuna hautausmaalle tapani mukaan, hän siellä oli kantoja nyhräämässä irti, olemattomilla työkaluilla. Oli tyttären porukalta saanut käskyn , kannot pois . Menin hänen kaverikseen, niinpä porukalla saimme melkoisesti aikaan .Varoitin häntä ettei kertoisi tälle porukalle, että olin kaverina.Nyt olen saanut nähdä että papan varoitukset olivat tosia. Kaikkea sitä näkee hautausmaalla.
Siihen tulee junarata
Nyt oli hurtat irti hautausmaalla. Menimme pyörällä , pyörät pusikkoon , ja kuuntelemaan linnun laulua, romanttista. Saimme kuviakin ihan kiitettävästi.
Ystävä hyvä, lopeta! Eikö noita vihamiehiä sinulla ole jo tarpeeksi?
Surukseni huomasin irti olevat isot koirat hautausmaalla. En uskaltanut mennä lemmikkini haudalle vaan pyörähdin pois tälläkertaa ja yritän myöhemmin uudemman kerran. Toivon ettei pidettäisi koiria irti koska en varmaankaan ole ainut joka pelkää irti olevia koiria niin pieniä kuin isoja.
Ystäviä huomattavasti enemmän. Tuon sortin ihmiset aivan sama vaikka vihamiehiä.
Joo ne koirat taasen oli tänään irti.
Siihen ei tule rata, ole huoleti. On sanottu että hautausmaan pohjoisosa kärsii jonkun verran.
Hurtat? Makaako teilläkin siellä hurttia? Onpa eläin rakasta 😱
Ei ole hurttia eikä koiria siellä. Noin omistajat hankkivat koirilleen vihamiehiä rikkomalla sääntöjä, nämä näyttäisi olevan oikein uhalla tekijöitä.
Ei kai kukaan vihastu totuuden julki tulosta. Varmaanki tekee kipeää itsestään lukea hassuja juttuja .Pitäisi ajatella tehdessään, ettei tule jälki maininkia.Nyt on karmeeta valhe juttuja tuolla fbn puolella . kaikki minkä itse tekevät ,käännetään toisen syyksi.Oikein nimellä mainittu että hautakoristeet ja olemattomat orvokit on varastanut. Rosvoksi leimatun koirien haudoilta ne rautaset koristeet oli viety .Joukolla etsimme hautausmaan ympäristön josko olisivat nakanneet metsään.Turha vaiva.Nyt olivat kuulema laittaneet lyhdyt omille paikoilleen, yhteiskäytössä olevat, myös Jermu koiran hautakivi ja havukasvi ollut haudalla, mutta olivat kuitenki sen oman suosikkilelun kieron sydämmen panneet haudalle, ei tuommonen härnäys haittaa, jos haudan omistaja sen antaa olla, niin okei.
Rupea nyt ikä ihminen nukkumaan.
Miksi ei kaupunki ota tätä paikkaa haltuunsa ja palkkaa sinne työntekijöitä? Jos vähän maksaisikin. Vai kruunulleko se kuuluisi tuo alue?
Kaupunki ei korvia lotkauta.Se kuuluu sille koirayhdistykselle vai mikä lie sen nimi.Ja sen porukka vittuja veisaa.Sais kyllä rueta vaikka kaupunki hoitamaan hommat.Pääsis noista kahdesta sakista eroon.Vois muut ulkopuoliset käydä rauhassa omien eläintensä haudoilla.Ei ois vastaanottokomiteat räksyttämässä portilla hauhau räkyräky.Sotketaan muutkin omiensa säätöjen tekijöiksi.Ei näin sekohommaa ole kyllä vielä missään nähnyt kuin tuolla tontilla.Eikö elämässä ole mitään muuta kuin tuolla kukkoillu ja pätemisen tarve.Vajaa on silloin elämä.Oikeastaan toivois että vetäsivät vaan siihen vaikka radan ja risteyksen.Loppus pelleily
Miten kummassa tähän kaupunki kuuluu? Kaupungin kuuluu osoittaa alue lemmikkien hautaamiseen. Eikä mikään muu.
Kyse on tontista ,palstasta.Kaupungin mailla sijaitseva muovikatu 18? onko se vielä vuokratontti vaiko myyty yhdistykselle.Eiköhän se maanomistajalla olisi kuitenkin päätösvalta ,tosin yhdistys jos on ei tule asiaan muutosta.Epäilen,että yhdistys on vain vuokrannut tai kaupunki on lahjoittanut määräajaksi tontin käyttöön.Määräajan umpeutuessa vr rata ostaa osuuden ja kiskot kolisee siinä kohtaa
Ei ole määräaikainen.Eikä rata tule siitä kulkemaan . Ja asian edessä totta kai hautausmaa sileeksi.
NÄIN ON:
Onko Iisalmessa noin tyhmiä ihmisiä.
Kyllä on koirayhdistys löperösakkia. Kaupunki on kauan liian kauan sitten , antanut kehoituksen yhdistykselle ,että laittaisi hautausmaalle käyttäytymis säännöt. Näin oli mustaa valkoisella ,kiitoskirjeessä jonka sain kaupungilta.
Pitäskö kaupunkia pommittaa uudestaan?Saatas homma raiteilleen.Kukkotappelu loppuun
Mistäpä hyvästä kiittelivät???
Ei kuulu syrjäisille ihmisille.
ONse häpeällistä poliisit joutuu jotakin herrasväkeä muistuttelemaan kuinka koirien kanssa käyttäydytään, esim. hautausmaalla.
Fbn sivulla näkyy sandelssi remmi pyörivän. Montakohan tölkkiä ovat luvanneet hävyttömistä kommenteista. Virka se on agentin virkakin.
Nyt mummolla menee kyllä lujaa hyvä on mielikuvitus
Poliisi on ihmisen paras ystävä ja nyt muori nukkumaan.
OLi hyvä että otin kuvan tämän akentin rajusta syytteestä ,oikein nimen kanssa.Otetaan asia kerralla. Tuo koira homma oli nyt tärkeys järjestyksessä 1. Että ihmiset pääsee käymään haudoilla, tänään olen kahta ihmistä käyttänyt , kun eivät uskalla yksin käydä. Tietävät että minulla on äänitys laitteet ,yhden hurjan sakin varalta. Tosi kaukaa toimii.Todella poliisit oli herrasmiehiä, ja yleensäkin ovat.
On tuolla päässyt käymään vaikka koirat olleet. Ei ole vielä syöneet
Se on myöhästä sitten pyristellä jos kerkiää purra, koiran purema on tosi vaikee paranemaan. Turha on väittää ettei nuo ole vihaisia, varsinki se viimeinen hankinta .Itse he hehkuttivat fbssa että se on pahasti luonne vikainen. Olen 2 kertaa seissut niitten koirien edessä kauhusta jäykkänä,parkkipaikalla päästivät autosta, arvata saattaa , silloin kumpikin hulmu haukkuen kohti. Olisi ollut varma purenta jos en olisi ollut koirien kouluttajana, nimenomaan palveluskoirien, että osasi käyttäytyä tilanteen mukaan. Helkkarin ruma ilmestys se koira oli ,koko hammasrivistö näkyi , karvat pystyssä äristen. Turha väittää, etteivät ole vihaisia, suorastaan petoja. Eikä saa olla irti vaikka olisi lauhkea kuin lammas.
Et tunnu olevan koiran immeenen pelle sinä oot.
Niin ,sehän on suomen laissa määritelty.
Taajamassa koirat on pidettävä aina kytkettyinä, poislukien aidatut koirien ulkoiluttamisalueet ja koulutusalueet. Yleisillä paikoilla koirat on pidettävä aina kytkettyinä, tämä on asia joka pitäisi kaikkien koiranomistajien ymmärtää ja omaksua. Turhan usein kuulee saman kommentin "ei se ennen ole noin tehnyt" koiranomistajan suusta, kun irrallaan oleva koira käyttäytyy aggressiivisesti joko kohtaamaansa toista koiraa tai ihmistä kohtaan. Pururadat ja yleiset ulkoilualueet, eivät ole paikkoja, joissa koiria saa juoksuttaa irrallaan, vaan siihen tarkoitettuja aidattuja alueita on iisalmessa savipellolla, sekä kuplahallin kupeessa. Kuitenkin myös näitä ajattelemattomia koiranomistajia jotka antavat koiriensa juosta ulkoiluttaessa irrallaan on ja näille asia ei valitettavasti mene pelkällä sanomisella aina perille, vaan joskus joutuu pyytämään virkavaltaa muistuttamaan koiranomistajaa säännöistä. Näin kannattaakin tarvittaessa toimia, koska nuo muutamat välinpitämättömät yksilöt, pilaavat kaikkien tunnollistenkin koiranomistajien maineen.
Säännöt ovat yksiselitteiset ja muistiaan niistä voi käydä virkistämässä vaikkapa täältä: https://www.kennelliitto.fi/koiran-omistaminen/koiriin-liittyva-lainsaadanto
Ja sinä noiden koirien omistaja.
Laiton nauhoitus on rikos kai tiedät sen ,pariskunta jatkaa samaa rataa😝
Sitä ei kukaan epäile,niille ei ole häpeämisen taitoa luotu, tiedän paljon enemmän näköjään asioita kuin joku nuorempi.
En ois uskonnu,että ihan 007 salainen agenttikin on palstoilla.Aston Martinilla ajaa hätiin. hahahahahahahhohhohohohohohohohhohohohoho
Tähän ketjuun ei enää kommentteja .Alkuperäinen asia on nyt hoidossa poliisin voiminMuuttanut kommentit muotoaan asiattomiksi .Voi lopettaa ketjun, olen aloittaja.
Eikö poliisilla ole muuta tekemistä kuin juosta jonkun puoli h....n ilmoitusten perässä.
Niitä puolihulluja ja täyshulluja näkyy kyllä löytyvän ihan riittävästi.Tiedän jonku hullun joka oli teetättänyt kissalleen arkun. Puhe ollut ,että jos edellisten arkkujen päällystys kangasta oli tähteenä ,niin tekijä oli luvannut ilmasin koko systeemin ,peiton, tyynyn, patjan ja paljon pitsiä. Kangas meni kuitenkin ostoon, kuten tiedämme, paksu kuvio satiini ei ole halpaa. arkku oli valmis, hänellä ei ollut rahaa, hän sai kuitenkin arkun mukaansa, puheella , maksaa myöhemmin. Hän taasen kerran riitaantui,vei tavaransa hautausmaalta, nyt me lopetamme, seuraavana päivänä tavarat oli tuotu takaisin. Häntä muistutettiin arkun maksusta,vastaus oli ,se minkä käteeni saan se on minun. Niin on kissa haudattu "varastettuun" arkkuun.On tämä sen sortin porukka.
Taas syyte varkaudesta.
Kukahan on tuo sakki, vihjatkaa vähän.
Tätäkö se yksinäisen ihmisen elämä on, toisten elämän mälläilyä ja kyttäämistä , valetta joukkoon jotta kuulostaa jännemmältä, miten olen itse hyvä ja nuo pahoja, silläkö se yksinäisyys katoaa, Jaa en tiedä mutta muistan kun hän tuli hautausmaalle ja kertoi olevan tovi aikaa kun koira päivä unilla ja mies katsoo kotimaista elokuvaa, kumpikin nyt poissa ja hän yksin.
Kangas ei ole koskaan yhden langan varassa.
Ihme sananlaskuja missä ei päätä ei häntää.
Kyllä fiksut ihmiset ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Lopetin noitten Haaskojen fbn seuraamisen, kuulun sentään vielä eri kastiin . ihan yksi hailee kumpi pää pärisee, ei minun elämääni hetkauta. Kuopiosta pohjois savon kennelpiiristä terveisiä, IIsalmen vätyksistä ei mihinkään.
Lähtevät sen verta aikasin että ei tarvii juosta , kerkeevät kävellen.
Tämä kommentti ei kuulu hautausmaan asioihin mitenkää. Muuten kuin kommentoija
Onko sinusta pitämään huolta koko paikasta?
Ei ole, kun ei kykene edes itsestään huolehtimaan.
Hautarauha ei koiria koskea, niin kyllä nää saa kaivaa pois. Hautakivet jne. poistoon vaan
Kuvat otettu
Tuliko hyviä kuvia?
Kuvaa naamaas😂😂😂😂
Yleensä voidaan olettaa, että ikä toisi järkeä päähän. Tässä tapauksessa sinne ei ole muuta kun kusta lirahtanut.
Tillin talli tikka hakkaa
Tästä ketjusta saisi jo elokuvankin aikaiseksi 🎥
Suattannu uamuliäkitys pettää lopullisesti
Ja rauha on laskeutunut hautausmaalle 👍🏽
Ainakin päiväksi😂
Juurikin noin, pistäkää jo viimeinkin tämä jankkaus ketju poikki, ja pysyvästi.
Ei hul'''en kirvesvartta kannata jatkaa. Hautausmaan hoitajat ,raahaavat puutarhapenkkejä pusikkoon ,ettei kukaan pystyisi siellä istumaan.( kaupungin penkkejä).
Todella luvalliset , vaan ei ne kuulu pajukkoon ylösalaisin . On kuvat otettu.
Mikäs syy ylläpitäjillä olis ne sinne nakata? Eikö vähän mene syytökset taas pieleen, jos ei ole mitään todisteita.
Et taida olla kovin suosiossa ,suututtanut liian monta ja yhtä vaan jaksaa syyttää, mene itseesi narsisti.
Sairaus
Sattuko kukaan lenkkeilijöistä näkemään , pitkää penkkiä kumollaan vesakossa.
Lopeta jo , kyse ei ole siitä vaan se on voinut olla ihankuka tahansa, tajuatko? Käytä päätäsi..
Varmaan alkaisi omakin elämänlaatu parantua, jos jättäisi päivittäiset negatiiviset ajatukset ja toisen kyttäilyt pois. Nykyiset ylläpitäjät ovat tehneet hommaa pitkään ja varsin menestyksekkäästi, joten anna jo olla. Ei kaikkien touhut voi miellyttää sinua. Alatko raivoamaan ja vihaamaan naapuri kerrostalon väkeä, jos talo maalataan, muttei väri miellytä sinua. Toki asia näkyy sinulle joka päivä, mutta auttaako asiasta valittaminen ja jankkaaminen yhtään mitään. No ei. Ihan sama juttu tässä hautausmaa-asiassa. Hoida omien koiriesi haudat ihan sen näköiseksi mitä itse haluat, mutta jätä muille vastuu muun hautausmaan ylläpidosta ja hoitamisesta.
Elämän laadussani ei mitään vikaa.Ovat menestyksekkäästi rikkoneet 4v lakia , koiria irti pitäneet, vaikka on jatkuva kiista siitä ollut. onneksi se nyt tänä kesänä loppui/loppuu. Kommentteihini on vain ja ainoastaan yksi syy ILKIVALTA hautausmaalla.Nyt näkyy että vastuu on annettu hautausmaan hoitoon, minulle välttää, luonteeni vastaisesti, en nykäise yhteenkä epäkohtaan, kuten muina vuosina salaa heistä tehnyt. On ilo huomata hautausmaalla,kaikki ihmiset yhtä ystävällisiä kuin silloin kun heihin tutustuin 8 v sitten, myös uusia tuttavuuksia tullut. Se kourallinen ihmisiä jotka uskovat noihin valheisiin, eivät minun ystäväpiiriäni olisi laajentaneet muutenkaan. Jos ei ilmene ilkivaltaa hautausmaalla, ei tule tekstiä minun osaltani tännekkään.
Miten toimii asiasta toiseen koirapuisto.Onko koirat irti juoksemassa ja seurauksena Seroja.Kuka puhdistaa jätökset ja mitkä kusitolppia .Toimiiko systeemi.Tuleeko tappeluita .