salpaus turvallisuuskouluttaja

outoa_salpauksessa

Onko kellään tietoa, miksi salpaus taas hakee turvallisuuskouluttajaa?
Neljäs kerta vuoden aikana.
Onko salpauksessa jotain vikaa, kun kouluttajat ei pysy?
Onkohan johdossa vikaa?
Eihän tuo normaalia ole.
Onkohan siellä työpaikkakiusaamista?
Onhan salpaus aikaisemminkin työntekijöitä kurmuuttanut. Onkohan nyt sama tilanne?

696

9939

    Vastaukset

    • natsimeininkiäkö

      Paikka on auki sen takia, että Heinolasta turva-alalta potkastaan kouluttajia pihalle.
      Syy potkuihin on johdon arvostelu.
      Hauskaa sinänsä että elokuussa aloitti uusi opettaja, joka nyt tammikuussa potkastaan pois. Tämä siitä syystä että uskalsi arvostella johtoa ja kaveri piti voimankäyttökoulutusta, jossa rankaisi opiskelijoita sääntöjen rikkomisesta punnerruttamalla ja vatsalihaksia teettämällä.
      Pitää valita uusi ennen potkuja, jos tulee oikeusjuttu laittomasta irtisanomisesta, niin ei tarvii ottaa takaisin, kun virkaa ei ole.

      Sitä edeltävä opettaja potkaistiin pois koska ei opettanut kunnolla eikä pitänyt kunnon näyttötutkintoja.

      • ammutaanko_rehelliset

        Kunnon neiti meininkiä.
        Arvosteli johtoa vai esimiestä?

        Parhaita toiminnan kehittäjiä ovat sellaiset, jotka uskaltaa sanoa.
        Ihme johtamista koulun tasolla, jos ei saa arvostella. Sehän on kuin pohjoiskoreassa tai kiinassa, missä toisin ajattelijat ammutaan.

        Jännä juttu, että koulun johtokunta suostuu tuollaiseen diktatuuriin. Heidän etunsahan olisi tuollaisia pitää töissä ja hyödyntää toiminnan kehityksessä. Yes ihmiset eivät kehitä tai korjaa puutteita tai vääryyksiä, vaan kritisoijat ja jotainhan tuolla on pahasti pielessä, jos uusi opettaja heti on kritisoinut johdon toimia. Ehkä kiusaamista, eri arvoisuutta, jopa lajien rikkomisia tai ties vaikka rahan väärin käyttöä olisi havainnut.

        No eihän Salpaus koskaan ole mikään järkevästi toimiva organisaatio ollut.
        Poliittisia möhömahoja, joita ei järki kiinnosta. Pää pensaaseen kuin kanit.
        Ihme, ettei kukaan ole medialle tarjonnut juttuja. Minä ainakin tekisin jutun.

        Vaaleja odotellessa.

    • laajennutaan

      Syy on se, että toiminta laajenee Sysmään, Kouvolan suuntaan ja Keravalle päin.
      Oppilasmäärä tuplaantuu ja Salpaus ottaa käyttöön nettikurssit tveat ja tapt.

    • kehenkääneivoiluottaa

      Eikä laajennu. Jotain propagandaa taas.
      Keino hiljentää oaj ja tehdä pois potkinnat hiljaisuudessa.
      Salpaus yrittää taas samaa kuin opettajia pois potkittaessa ja opetuksettomia työtä valmentajia palkatessa. Hiljaa ja taustalla.
      Jälkikäteen voivotellaan mutta vahinko on tapahtunut ja opettaja korvattu puolet halvemmalla ohjaajalla.
      Kukahan pois potkitaan?

    • pitääköpelätä

      Aina huhuissa jotain perää ja sen verran tiedän, että ainakin vipusella turvaope oli saanut reaktioita aikaiseksi, kun oli hakannut ja kaasuttanut opiskelijoita. Esim. Mamut ja sote opiskelijat pelkäsivät kyseistä opettajaa ja hänen oppilaitaan... Hehän varmaan hakkaavat ja kaasuttavat myös.

    • oikeistonousuun

      Ihan oikein. Kyseinen ope vastustaa mamuja. Kuuluu pohjoismaisen vastarintaliikkeen johtajiin ja rekrytoi opiskelijoita uuteen järjestöön. Myi yrityksensäkkin saadakseen riittävästi rahaa järjestön käynnistämiseksi. Lahdesta tulee uusi keskus.

      • Anonyymi

        Vieläkö opettajat kannattaa näitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö opettajat kannattaa näitä?

        Tottakai.
        Suomen puolesta.

    • outoa_salpauksessa

      Loistavaa.

    • rehtorinvastuuko

      Kuka vastaa tuollaisesta opettajasta?
      Miksi on palkattu?
      Onko nuoret nyt vaarassa?

    • turhaope

      Ja opettaa väärin. Piti voimankäyttöä ja opetti, ettei kaasusumuttimesta tarvii varoittaa eli voi käyttää milloin vain, kun siltä tuntuu.
      Onneksi töissä osaava kouluttaja, joka sano, että aina pitää varoittaa kaasusta.
      Ihme amatööriopetusta.
      Varokaa jos joudutte tuon opettajan kaasutuksen kohteeksi, saatte kaasut ilman varoitusta silmille ja näkö menee.

      • vkkouluttaja

        Kuka näitä oikein keksii.
        Kyllä pol.amk ohjeistus on ihan selvä.
        "voimakeinoista varoitetaan ensin mutta kaasusta ei varoiteta erikseen", tämä syystä ettei kohde kerkeä suojautumaan kaasulta ja se osuu silmiin ja naamaan.

        Opetushan näyttäisi olevan ihan oikein.

        Mikä mustamaalaus täällä on käynnissä?

    • turhaako3vuotta

      Kyllä nää ns. turvakouluttajat on amatöörejä. Yhtä lukuunottamatta kukaan ei ole työskennellyt kentällä vuosiin paitsi jossain salpauksen kyläjuhlisssa järjestyksenvalvoja tai paikallisissa pippaloissa.
      Ja teoriaahan meillä vaan on 2 1/2 vuotta 3 vuoden koulutuksesta.

      • Anonyymi

        Tämä yksi kouluttaja kouluttaa myös voimankäyttöä ja osaa asiansa hyvin sekä on kovemmassa kunnossa kun nämä muut

      • Anonyymi

        No ei vartijan tehtävissä kuntoa tarvii. Nehän ajaa vain autolla paikasta toiseen.

    • eisillämitääntee

      No teistähän tulee vartioita.
      Turvallisuusalan perustutkinto ei valmista mihinkään. Ns. Tekaistu turha koulutus, jota työelämä ei tarvii.
      Samaan vartijankoulutukseen päästäisiin väliaikaisen vartijan koulutuksella 40 h, varsinaisen vartijan koulutus 80 h ja järjestyksenvalvojankoulutus 40 h. Yhteensä 160 h.
      Mihin tarviitte 3 vuotta perustutkintoa, kun nuo ovat kuitenkin ne mitä käytte vartijakorttia varten. Perustutkinto täysin turha.

    • Eimaksua

      Ja matalapalkka ala on syntynyt.

    • Anonyymi

      Miksi salpaus kouluttaa turhaa ja ei työelämää tukevaa.
      Esim. Opiskelin turvatekniikkaa 45 osp verran, enkä pääse työelämään tekemään turvatekniikkaa koska pitäisi olla sähköalan perustutkinto. Miksi siis salpaus kouluttaa ihan turhaa turvatekniikkaa, kun sillä ei tee mitään.
      Kouluttaisi ennemmin uhkatilanteita ja vaikka kaupan turvallisuutta kuin turhaa turvatekniikkaa, jolla ei saa mitään töitä eikä siitä ole hyötyä missään.
      Vartijana minä nyt työskentelen ja 150 h vartijakortti koulutuksilla olisin päässyt samaan.
      Kiitos salpauksen meni 3 vuotta hukkaan eikä mitään hyötyä ollut turvatekniikasta EIKÄ SAA KOULUTUKSEN MUKAISIA TÖITÄ.

      • Anonyymi

        No eihän salpaus kouluta mitään työelämään sopivaa.
        Turvatekniikkaa opetetaan vain sen takia, että saadaan opettajille töitä. Ei tuolla opetuksella mitään laiteasennuksen töitä saa, kun ei ole osaamista perussähköstä.
        No eihän koulu koulutakkaan tarvittavia aineita, kuten uhkatilanteita vaan mistä koulu saa eniten rahaa. Kukaanhan ei tuolla opetuksella turva-alalta teknisiä asennustöitä saa, on se niin surkeata.

      • Anonyymi

        Tottakai koulutamme niihin tutkintoihin joista saamme eniten rahaa, ei työllistäminen ole meidän tehtävä

        Rehtori Päivi Saarelainen

      • Anonyymi

        Vartijan työhän on turvallisuusalan perustutkinnon eli turvallisuusvalvojan ainoita töitä, mitä sillä tutkinnolla saa.
        Kaikki muu on täytettä.
        Mutta pakko jotain keksiä, jotta opiskelija 3 vuotta pysyy talossa, kun 150 h:lla pääsisi samaan koulutukselliseen lopputulokseen, jos töitä vain mietitään.

        Näin pitää täyttää 2 vuotta ja 8 kuukautta jollain täyteopetuksella, kuten turvatekniikalla.

        Itse en hakisi turvallisuusalan perustutkintoon vaan kävisin vain vartijan- ja järjestyksebnnvalvojan korttiin vaadittavat kurssit eli tuon 150 h.
        Kurssit saa käydä palkalla työnantajan kouluttaessa ja sen jälkeen palkkatöihin.

        Tyhmähän täytyy olla, että 3 vuotta koulua käy, kun siitä ei ole muuta hyötyä kuin kortit.

        Nim. Turvallisuuskouluttaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän salpaus kouluta mitään työelämään sopivaa.
        Turvatekniikkaa opetetaan vain sen takia, että saadaan opettajille töitä. Ei tuolla opetuksella mitään laiteasennuksen töitä saa, kun ei ole osaamista perussähköstä.
        No eihän koulu koulutakkaan tarvittavia aineita, kuten uhkatilanteita vaan mistä koulu saa eniten rahaa. Kukaanhan ei tuolla opetuksella turva-alalta teknisiä asennustöitä saa, on se niin surkeata.

        Kyllä sähköalan perustutkinto vaadittaisiin turvatekniikan asennuksessa, ihan työelämässä.
        Miksi hän turvallisuusalan perustutkinto pitää edes tuota turvatekniikan asennusta opinnoissa?
        On sellainen ku...tus että oksat pois.
        Jos tuota haluaa tehdä, niin sähköalan perustutkinto vaan plakkariin.

    • Anonyymi

      Ohoh.
      3 vuotta vartijaksi.
      Onpa turhaa koulutusta.
      Sehän kannattaisi käydä, jotain muuta alaa ja käydä rinnalle järjestyksenvalhoja- ja vartijakurssit (150 h), sekä tehdä osa-aika töitä, kunnes löytää oikeita töitä.

      • Anonyymi

        Tuo on itseasiassa 40 80 5 5 40 16 = 186 h.

    • Anonyymi

      Salpauksen toiminta on typerää.
      Aikaisempi turvallisuustekniikan kouluttaja ei vaatinut eikä pitänyt teoriatunteja juurikaan.
      Nyt yritän tehdä puuttuvia näyttöjä ja tämä nykyinen vaatii laskemaan sähkölaskuja ja jotain kirchovia käyttämään.
      Ei tuota ole opetettu. Itse asiassa teimme osan töistä parityönä, joten en päässyt tekemään juuri mitään.
      Ihan typerää, nyt en saa näyttöä tehtyä ja en valmistu.

      • Anonyymi

        Eikö pari työ ole tiimityöskentelyä?

      • Anonyymi

        Minä voin maksaa sähkölaskusi sekä voidaan sopia että valmistut kyllä, koska se on tärkeää meidän määrärahojen vuoksi

        Rehtori
        Päivi Saarelainen

      • Anonyymi

        Potkivat pois kaverin, kun ei saanut tekniikkaa tehtyä.
        Hirveä despootti ja tyranni.

    • Anonyymi

      Älä huoli olemme juuri aloittanut turvaopiskelija ryhmä ja kuulimme, että suoritusmerkinnät ja sen perään näytöt saa, kunhan valittaa opettajista ja opetuksesta koulun hallituksen puheenjohtajalle.
      Rehtori antaa tällöin käskyn koulutusjohtajillle, että läpi pitää laskea. Opiskelijan etu nääs.
      Jos ette saa suoritusmerkintää tuolla tavalla, tehtää ilmoitus opetuksesta opetushallitukseen ja medialle.
      Osa opiskelijoista on saanut isoja osiasuoritetuksi ilman, että ovat tehneet mitään ja valmistuneetkin vielä.
      Ytoissa ja ammatillisissa näin on toimittu ja tehty nimellinen ostu tai arviointi johtajan päätöksestä.

    • Anonyymi

      Hyvä juttu.

    • Anonyymi

      Miksi salpaus heittää rahaa hukkaan, kun sen voisi käyttää opetukseenkin järkevästi.

      Juttelin entisen salpauksen opettajan kanssa ja hän sanoi, että koulu säästäisi satojatuhansia vuodessa jos toimisi järkevästi.

      Taas hyvä esimerkki, miten salpauksessa ei suunnitella opetusta eikä se palvele työelämää.

    • Anonyymi

      Salpaus säästäisi satojatuhansia, jos tekisi opetuksen järkevästi.

      Nyt turvallisuusalaperustutkinnossa koulutetaan turvallisuustekniikkaa, mikä on täysin samaa kuin sähköalanperustutkinnossa kiinteistöjen automaatio- ja tietojärjestelmät vaikka nimi on eri.

      Kyselin entiseltä salpauksen opettajalta asiasta ja hän sanoi, että täysin järjetöntä pitää kahta päällekkäistä koulutusta, varsinkin kun turvatekniikkaan ei työllisty kukaan. Toisin on sähköalantutkinnonosaan.

      Nyt on päällekkäin kahdet järjestelmät, kuten murtohälytin, kameravalvonta, paloilmoitinjärjestelmät. Kahdet tilat ja tupla määrä henkilökuntaa, kun sähköala pystyisi kouluttamaan molempiin tutkintoihin kiinteistöjen automaatio- ja tietojärjestelmät.

      Järkevä suunnittelu ja yhdistäminen säästäisi vuosien mittaan satojatuhansia ellei jopa miljoonia ja vähentäisi henkilöstöä kahdella opiskelijat työllistyisivät varmasti.

      Tätä nykyä turvallisuustekniikkaan ei työllisty kukaan.

      Miksi salpaus ei järkeistä opetusta ja käytä säästettyjä rahoja järkevämpään opetukseen. Säästyy tupla tilojen, tupla laitteiden ja tupla henkilökunnan aiheuttamat kulut, jos vähän suunniteltaisiin.

      Ja opiskelijat työllistyvät toisin kuin nyt.

      • Anonyymi

        Koska tutkinnoista maksetaan meille erilliset koulutuskorvaukset niin mitään ei lopeteta. Kuluja voimme tietysti pienentää siirtämällä opetukset videolle, jotka oppilaat voivat katsella netistä ja tehdä sitten tentitkin siellä. Älä sinä opiskelija pientä päätäsi vaivaa näillä kyllä me hallinnossa tiedämme

        Rehtori
        Päivi Saarelainen

      • Anonyymi

        Ei kukaan osaa tuollaista suunnitella.
        Sehän tarkoittaisi, että pitäisi olla vähintään 2 vuoden lukujärjestykset ja koulutusajat suunniteltuna, jolloin koulutukset pitäisi jaksottaa ja sehän on salpauksessa mahdotonta, jopa kiellettyä.
        Joten pidetään kahta päällekkäistä koulutusta ja maksetaan satojatuhansia turhaan.

    • Anonyymi

      Eihän tuo koulutus asia voi pitää paikkaansa!
      Noin amatöörimaista johtoa ei varmaan salpauksessa ole.
      Kyllähän nyt laskettu on varmaan päällekäisyyden hinta.
      Taas joku maastamuuttaja asialla.

      • Anonyymi

        Salpauksessa on maan tapa tehdä kaikkea kahdessa paikassa, päällekkäisiä kalustoja hankkien.
        Turvatekniikan kanssa ihan sama kuin metallin, auton, sähkön, raksan Ja liiketalouden.
        Ihan tavallinen toiminta.
        Rahat valtiolta tuplana salpauksen kassaan hanke ja Päijät-Hämeen yritys investointirahoina.

        Pitää muuten paikkansa.

    • Anonyymi

      Kyllä tuo pitää paikkansa. Turva-alalle ostettu hirveesti tavaraa ja ne opettaa ihan samaa kuin sähköala.
      Tiedän tämän koska olen molemmilla aloilla opiskellut.
      Sähköala ostaa samaa tavaraa kilvan turva-alan kanssa, kun järjestelmät uusiutuu.
      Helposti ostetaan kilvan 4-5 000 € uutta kameravalvontaa, Murtohälyttimiä tai palohälyttimiä kummallekin alalle KUUkausittain.

      Lisäksi sähköala kyllä työllistää mutta turva-alan ei. Ainoa turva-alan työpaikka on vartija, joten turvatekniikkaa on täysin turhaa opettaa turva-alalla.
      Minäkin jouduin jatkaa sähköpuolelle, kun turvatekniikkaa ei töitä löytynyt ja vartijaksi en halua.

    • Anonyymi

      No miksi vartijoille sitten tekniikkaa opetetaan?
      Eikö olisi parempi jotain muuta opettaa?
      Järkikin sanoo, ettei kahta samaa tai lähes samaa asiaa kannata erikseen opettaa vaan keskittää.
      Kuinka älyttömiä salpauksen johto on?
      Mikä niiden työelämä ja koulu tausta on?
      Onko kukaan ollut liike-elämässä edes joskus töissä?
      Näyttäisi siltä että johto osaamatonta ja lienee vaan opettajan töitä tehnyt, jolloin rahaa tulee valtiolta eikä tarvii osata johtaa tai laskea kustannuksia tai säästöjä.
      Suojatyöpaikkojako?

      Niinhän se on, että ne opettaa jotka ei osaa ja näkee hän sen nyt taas tässäkin. Ei osaa johto ja missä ne töissä? Koulussa ja vielä entisiä opettajia, joten osaamistasi varmaan vähän jälkeen jäänyttä?

    • Anonyymi

      No samaa tasoa on opetuskin.
      Ei näillä opeilla kukaan ole saanut edes kunnon toppipaikkoja.
      Esim. Minun 16 ryhmä, suoritti näytöt haastatteluilla opettajan kanssa.
      Työelämässä emme juurikaan käyneet.
      Mutta paperit tuli ja vielä 3 keskiarvolla.
      Helppoa tuo opiskelu.

    • Anonyymi

      Miksi salpaus pitää tällaisia aloja/tutkinnonosia opetuksessa, kun ei mitään hyötyä.
      Koulutetaan vain vartijoita ja heille uhkatilanne harjoituksia.
      Niistä hyötyä ei turvatekniikkaa.
      Edellinen tekniikan opettajakin ihmettelee nykyistä opetuksen teoreettista tasoa ja miten näytöt turvatekniikkaasta voidaan suorittaa ilman työelämässä olemista.

      • Anonyymi

        Palataan vanhaan aikaan, jolloin koulussa oltiin ja kokeita pidettiin. Numerot tuli kokeiden perusteella eikä jonkun näytön. Vanha hyvä aika, kun jotain osattiin.

    • Anonyymi

      Koulun pitäisi opettaa sitä mitä työ vaatii, ei mitä opettajat ehkä haluaa opettaa.
      Kyllä uhkatilanteet kuulostaa tärkeämmältä kuin tekniikka ja uhkatilanne kouluttajia löytyy mm. Poliisi koulutuksen käyneistä.

    • Anonyymi

      Taas auki opettajan paikka.

    • Anonyymi

      Taisi olla jokunen muukin opettajan paikka hakusessa.

    • Anonyymi

      Kovasti tarvii salpaus opettajia.

    • Anonyymi

      Tuota se vuosityöaika tietää. Ei riitä aika, pakko palkata opettajia lisää.
      Sinne häviää salpauksen kiinnteistölaitokselle ja kaupungille maksetut voitot.

    • Anonyymi

      Kuka keksinyt pitää turva-alan koulutusta Heinolassa.
      Miksi sitä ei ole Lahdessa?
      Meidänkin luokalla lähes kaikki ovat Lahdesta ja kuljemme joka päivä muutaman tunnin takia Heinolaan.
      Kyllä koulutus pitäisi olla Lahdessa, ettei tule turhia päästöjä ilmaan.
      Lisäksi vartijan palkalla n. 10 € ja vain osa-aika sopimuksia saadaan 40-80 h, ei pysty Heinolassa käymään, kun ei riitä palkka elämiseen.
      Lahdessa pystyisi koulua käymään mutta Heinolassa ei. Istua 1,5-2 h joka päivä bussissa.
      Ei ole Salpaus kovin ympäristöystävällinen koulu.

    • Anonyymi

      Julkirahoitteisia, kausisoppareita ja tukiehto julkihaku ...

    • Anonyymi

      Miksi ihmiset eivät mene lukioihin?

      • Anonyymi

        Joutuisi joitan tekemään. Ihmiset kermaperseitä. Helpommalla pääsee amiksessa.

      • Anonyymi

        Eikös nuo todistukset voisi kirjoittaa kirjekurssin kautta.
        Säästyisi tilakuluissa ja opettajien palkoissa.
        Nythän jo etäopetetaan ja verkkokursseina paljon.
        Miksi tarjota lähiopetusta ollenkaan. Muutama opettajan verkkokurssit hoitaa ja yrityksista kuten TTS saa kausiapua koulutuksiin.

    • Anonyymi

      Työnjäljessä säästöt näkee. Nuorten työnteko on raksa-alalla varsinkin sellaista hutilointia. Maalia vähän missä sattuu, putkissa metalliosissa....

    • Anonyymi

      Turvan opettaja ihan sekasin.
      Kauhee diktaattori.
      Ei saa puhua, ei saa kännykkää käyttää, pakottaa tehtäviä tekemään. Uhkailee, että jos ei ytoja saa tehtyä, että joutuu kesäkuulle kouluun niitä tekemään.
      Uhkailee, että ei pääse syksyllä vartijakurssille, jos ei ytoja tee.
      Ihan hirveetä. Kukaan ei välitä vaan antaa tuon hirmun pommittaa meitä.

      • Anonyymi

        Hyvävelikerhonjäsen päättää mitä puhutaan ja milloin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvävelikerhonjäsen päättää mitä puhutaan ja milloin.

        Niin mutta kaikki ei siihen kerhoon pääse. Minullakin meni monta vuotta mutta nyt sitä Salpauksen toimitusjohtajana vaan nautitaan eduista :)

    • Anonyymi

      Hyvä veli vai sisko?
      Vai sisko ja sen veli.

    • Anonyymi

      Kummatkin kummatkin !!!!

      • Anonyymi

        Heinolassa taas uusi turvallisuus opettaja kokematonkin vielä. Kuulema jonkun vartijointi liikkeen joku edustaja vailla mitään pätevyyttä opettajaksi. Saako opiskelijat nyt hyvää opetusta??

        Ei vartiointiin pätevöityneitä opettajia ole Suomessa juurikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vartiointiin pätevöityneitä opettajia ole Suomessa juurikaan.

        Turvallisuualalla on opettajia ja päteviäkin vielä ja sitten on näitä epäpäteviäkin jotka tulee jostakin.
        Opiskelijat vaan kärsii huonosta opetuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvallisuualalla on opettajia ja päteviäkin vielä ja sitten on näitä epäpäteviäkin jotka tulee jostakin.
        Opiskelijat vaan kärsii huonosta opetuksesta.

        Parhaat opettajat mitä on ollut oli työvoimakoulutuksen vartijatutkinnossa. Heillä ei opettajan tutkintoa, mutta pitkä työura vartijana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhaat opettajat mitä on ollut oli työvoimakoulutuksen vartijatutkinnossa. Heillä ei opettajan tutkintoa, mutta pitkä työura vartijana.

        Salpauksessakin turvallisuusalalla kun opetetaan nuoriakin monipuolisesti
        niin kyllä silloin tarvitaan muutakin amnattitaitoa eikä pelkästään pitkää työuraa vartijana,toki se antaa tietopohjaa mutta se ei yksin riitä täytyy osata opettaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salpauksessakin turvallisuusalalla kun opetetaan nuoriakin monipuolisesti
        niin kyllä silloin tarvitaan muutakin amnattitaitoa eikä pelkästään pitkää työuraa vartijana,toki se antaa tietopohjaa mutta se ei yksin riitä täytyy osata opettaakin.

        Miksi opetetaan muuta kuin mitä ammatissa tarvitaan.
        Vartijakurssille pääsee samaan työhön ja samalle palkalle.
        Kuka järjetön opettaa 3 vuotta seisomaan myymälässä?
        Opetetaan jo tuossa ehkä vaihtamaan lepuutettavaa jalkaa.
        Järkevää käydä esim. Logistiikan perustutkinto ja sitten käy vartijakurssit. Tienaa enemmän ja pääsee parempiin turvallisuusalan tehtäviin kuin jos kävisi turvallisuusalan perustutkinnon.
        Voi tietysti valita 3 vuotta turvallisuusalan perustutkintoa 2 vuotta logistiikka- alan perustutkintoa.
        Tai
        3 vuotta logistiikka- alan perustutkintoa 1 kk. Vartijakursseja.

        Kummankin itse valitset, sillä vartijan 10,5€/h palkalla ei elä mutta logistiikka- puolella maksetaan jo lähtöpalkkana 12,40€/h.

        Oletko yhtään perehtynyt mitä tässä turvallisuusvalvojan perututkinnossa kokonaisuudessaan opetetaan.,esim yritysturvallisuutta ja sen osa-alueita mitä vartija kurssilla ei käydä sekä saat turvasuojaajan luvat ja pääset turvateknikkan yrityksiin töihin mitä vartia kurssilta päästyäsi et pääse.
        Nyt olikin kyse siitä että kun opetetaan niin täytyy olla opettamiseenkin ammattitaitoa eikä vaan vartiointiin. Sulla taisi mennä nyt hieman tunteisiin ja puurot ja vellit sekasin 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi opetetaan muuta kuin mitä ammatissa tarvitaan.
        Vartijakurssille pääsee samaan työhön ja samalle palkalle.
        Kuka järjetön opettaa 3 vuotta seisomaan myymälässä?
        Opetetaan jo tuossa ehkä vaihtamaan lepuutettavaa jalkaa.
        Järkevää käydä esim. Logistiikan perustutkinto ja sitten käy vartijakurssit. Tienaa enemmän ja pääsee parempiin turvallisuusalan tehtäviin kuin jos kävisi turvallisuusalan perustutkinnon.
        Voi tietysti valita 3 vuotta turvallisuusalan perustutkintoa 2 vuotta logistiikka- alan perustutkintoa.
        Tai
        3 vuotta logistiikka- alan perustutkintoa 1 kk. Vartijakursseja.

        Kummankin itse valitset, sillä vartijan 10,5€/h palkalla ei elä mutta logistiikka- puolella maksetaan jo lähtöpalkkana 12,40€/h.

        Vartia kurssilta et esim saa turvasuojaajan pätevyyttä etkä tule työllistymään turvatekniikan alan yrityksiin. Turvallisuusalan perustutkinto /turvallisuusvalvoja sen jälkeen pääset. töihin alan yrityksiin.
        Ymmärtänet aikaisemmista viesteistä että puhe on opettajan (-jien) pätevyydestä opettaa alaa eikä pelkästään vartijana olon pätevyydellä opettaa

        Turvasuojaajana kortti ei ole mikään pätevyys.
        Vaan se on poliisin myöntämä lupa toimia turvasuojaustehtävissä.
        Turvasuojaajakortin saa työnantajan todistuksella, että tekee töissään turvasuojaustehtäviin ja kortti on työnantajaan sidottu. Vaihdat työnantajaa, joudut hakemaan uuden päivitetyn kortin, missä työnantaja vaihtuu.
        Turvasuojaustehtäviin ei saa pätevyyttä turvallisuusalan perustutkinnolla vaan edellyttää sähköalan koulutuksen, kuten sähköasentajan koulutuksen.

        Turvasuojaus on jäänne vanhoista turvallisuusalan tutkinnon perusteista ja tuolla ei enää, 2015 laki uudistuksen jälkeen, tee mitään.
        Turvasuojaustoiminta ja turvasuojaajana toiminen eli murtohälytijärjestelmien, kulunvalvonnan yms. Suunnittelu ja asennus vaatii sähkökytkentöjen ja sähköpätevyyksien osaamista. Turvallisuusalanperustutkinnossa noita ei käydä läpi, joten ei pysty myöskään turvasuojaustehtäviin työllistymään.

        Kuten totesin aikaisemmin sulla mennyt nyt puurot ja vellit sekasin neesuun. Alunperin oli puhe opetuksen tasosta kun uusi ei pätevä/osaava

    • Anonyymi

      Eikös tätä Salpaus-natkutusta voisi jo lopettaa. On näköjään sisäpiirin ottelu, ei kiinnosta muita. Vaikuttaa jäsenten väliseltä.

      • Anonyymi

        Älä lue jos ei kiinnosta🤣

    • Anonyymi

      No nyt tammikuussa aloitti opettaja, jolla ei ole opettajan pätevyyttä ja kuulin, ettei ole suorittanut mitään opintoja. Ei ole tveat ei mitään.
      Ainoa mitä löytyy on voimankäytön kouluttaja pätevyys.
      Toimii vastuuohjaajana ja opettaa vartiointia jne. toimintaa.
      Hänen omistaa vartioimisliikkeen kyllä.
      Mut aivan kuutamallo kaikesta ja kun kysyy mitä tahansa niin vastaus on, että pitää selvittää.
      Opettaa myös eri tavalla monia asioita kuin meidän toiset opettajat.
      Mistä tästä nyt tietää, miten pitää toimia.
      Eikö voisi ottaa päteviä opettajia?

      • Anonyymi

        Nyt kuulostaa siltä, että tuttu saanut turvatyöpaikan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kuulostaa siltä, että tuttu saanut turvatyöpaikan.

        Niinpä. Hyvä veli kerho toimii.
        Sankarin täytyisi osata ja tajuta keskittyä vaan vartiointiliikkeen pyörittämiseen,kun rahkeet ei muuhun tunnu riittävän.

      • Anonyymi

        Niin ja me kärsimme kun tämä ns"opettaja "on kuutamolla eikä osaa opettaa. Miksi pitää valita tänne henkilöitä joilla ei ole mitään hajua asioista.

      • Anonyymi

        Hyvä Salpaus ja Heinolan turvallisuusala, noin sitä pitää

      • Anonyymi

        Sillä lailla,nyt on opetus "vahvalla"pohjalla. Miten on valittu kun ei edes tveat suoritettuna???

      • Anonyymi

        Tveat oltava hyväksytysti suoritettuna jos ei ole opettajan pätevyyttä.
        Sanotaan jo valinta kriteereissä. Tässä tapauksessa ei täyty. Kuinka lie tullut valituksi?
        Hyvä veli kerhoko,ehkä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillä lailla,nyt on opetus "vahvalla"pohjalla. Miten on valittu kun ei edes tveat suoritettuna???

        Samalla paikkakunnalla asuvana tiedän että henkilö kehuu olevan maakuntajoukkojen "nyrkissä"?? On kyllä urean pitoisuus korkea.

    • Anonyymi

      Jokainen aloittaa joskus myös opettajana.
      Taitaa opiskelijoista olla suurempi syy, kun eivät kysy.
      Ei kukaan pysty auttamaan, jos hiljaa ovat.
      Suuta auki ja kysymään.
      Ei vartijan työssä myöskään kummoisia vaatimuksia, joten eiköhän osaa opettaa sen verran, mitä vartijan töissä tarvitaan.
      Onhan vartioimisliikekkin, joten ette muuta oppia tarvitse pärjätäksenne vartijana.
      Taas kuulostaa siltä, että itse ei viitsitä opiskella ja tehdä mitään ja etsitään vikoja toisista, kun pitäisi katsoa omaa tekemistä ja kysyä, mitä minä voin tehdä.

      • Anonyymi

        Tunnilla mukana olleena ja myös moni muukin ryhmästä ihmetellyt kun ei tiedä asioista mitä kysytään ja mitä "opettaa" meille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnilla mukana olleena ja myös moni muukin ryhmästä ihmetellyt kun ei tiedä asioista mitä kysytään ja mitä "opettaa" meille

        Jos on vartioimisliike itsellään niin SE EI TEE OPETTAJAA on huomattu jo monta kertaa.
        Takaisin vaan vartijan hommiin ja pätevämpi tilalle tänne

    • Anonyymi

      Oletteko itse opiskelleet edes tuon vertaa.
      Kovia arvostelemaan vaikka ei taida montaakaan kiinnostaa.
      Ainahan voitte valittaa ministeriöön, koulun opetuksesta ja opettajien valinnassa.

      • Anonyymi

        Keskustelua sivusta seuranneena varmaan jotain perää asioissa on ja varmaan kannattaisikin keskittyä vaan firman hoitamiseen.
        Ehkä joku voi tehdäkin ilmoituksen

    • Anonyymi

      Turvalla outoa toimintaa.

      Meille pidettiin väliaikaisen vartijan koulutus mutta koronan takia EA:ta ja koetta ei pidetty.
      Aloitimme vartijan 80 h koulutuksen viime viikolla ja keskiviikkona ihan yhtä-äkkiä kaikki tulevan viikon vartijakurssit päivät poistettiin ja perjantaina on hätä EA, johon on kaikkien pakko mennä koululle vaikka koronakin on.
      Kuulemma, jos jättää menemättä hätä EA:han, lentää kurssilta pois.
      Ei koske salpauksen turva-alan valtion rajoitukset eikä määräykset.
      No pakko tuonne mennä , ettei opetus lopu.
      Eihän kukaan tähänkään puutu, kuten ei myöskään opettajien pätevyyteen tai rasistisuuteen.
      Toivottavasti ei kukaan kuole tuon takia koronaan vaikka eihän se ketään kiinnosta.

      • Anonyymi

        Joo. Muut tekee mitä sanotaan mutta salpaus tekee niin kuin haluaa myöskin opettaja valinnoissa. Pätevämmät jätetetään valitsematta kun hyvä veli kerho toimii ja annetaan suoja työpaikka

        Ihan hyvä jos ei valita opettajaksi sellaista, joka ei osaa yhdyssanoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä jos ei valita opettajaksi sellaista, joka ei osaa yhdyssanoja.

        Osaat lukea 10 pistettä ja papukaija merkki sulle, hyvä. On parempi ammatti kun sulla eikä mikään opettaja.
        Mutta jos et pääse "opettajaksi" muuten kun suhteilla niin on aika onnetonta

        Hyvä veli kerho toimii suhteilla vaikka sitten tekijä onkin kuutamolla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaat lukea 10 pistettä ja papukaija merkki sulle, hyvä. On parempi ammatti kun sulla eikä mikään opettaja.
        Mutta jos et pääse "opettajaksi" muuten kun suhteilla niin on aika onnetonta

        Se on papukaijamerkki. Miksi sitten kuulostat niin katkeralta? Vai oletko jollekin kateellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on papukaijamerkki. Miksi sitten kuulostat niin katkeralta? Vai oletko jollekin kateellinen.

        Katkera saati kateellinen hmm kenelle?? Tuliko kysymysmerkit oikein?😂😂😂
        Taisi sattua itseesi ja mennä herne syvälle...
        Nyt lähtenyt mielikuvitus laukalle...jatka samaan malliin niin hyvää tulee.
        Toisaalta ymmärrettävää jos on vaan lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on papukaijamerkki. Miksi sitten kuulostat niin katkeralta? Vai oletko jollekin kateellinen.

        Taidatkin itse olla katkera kun kommentit olleet oikeita ja mehän siinä kärsimme jos ei ole tieto taitoa opettaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä jos ei valita opettajaksi sellaista, joka ei osaa yhdyssanoja.

        Taisitkin sinä saada sen suojatyöpaikan

    • Anonyymi

      Tää on ihan despootti.

      Tänään tuli viesti, että hylätyt lentää vartijan kurssilta pois, kun väliaikaisen vartijan koulutuksen näyttö ei mennyt läpi.

      Miksi nämä on jo 2 viikkoa sitten aloittaneet vartijakurssin, kun ensin kerran pitäisi olla väliaikaisen vartijan koulutus hyväksytysti suoritettu.
      Ei ole oikein. Eikö nämä osaa edes vartija koulutuksia järjestää, niin kuin määräykset on?

      Seuraavalle vartijakurssille ensi syksynä joutuu, jos ei uusintakaan mene läpi. Eli 2 viikkoa turhaa koulussa istumista ja kaikki uusiksi seuraavalla kurssin mukana.

      Ihmetyttää tällainen opetus.
      Suunnitteleeko kukaan näitä opetuksia vuodenkaan päähän, kun viikoittain nytkin lukujärjestykset muuttuvat ja nyt vielä lopetetaan osan jatkokurssin suorittaminen vaikka ollaan jo 2 viikkoa käyty.

      Valmistuminen varmaan viivästyy puolivuotta vähintään tämän takia.

    • Anonyymi

      Älä ole huolissasi. Salpauksesta on valmistunut ja valmistuu jatkossakin kaikki, jopa kuolleetkin. Muuten loppuu opettajilta työt. Mitä he sitten tekevät?

      • Anonyymi

        Näyttää opettajat olevan omissa töissä yrityksessään.
        Vaikuttaa vähän, että tekevät enemmän muuta kuin opetusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää opettajat olevan omissa töissä yrityksessään.
        Vaikuttaa vähän, että tekevät enemmän muuta kuin opetusta.

        Näin on ja opetuksen taso on huonoa

    • Anonyymi

      Mitä nyt pitäs tehdä, kun despootti ei laske kokeeseen, koska poissaoloja tunnilta?
      Pakottaa käymään kaikki tunnit uudestaan vartijan 80 tunnin kurssista.
      Siis muutama tunti poissa ja nyt se sano, että syksyllä uudestaan siis uudestaan koko 80 tuntia.
      Nämä on tosi ilkeitä ja estävät ihmisten pääsyn harjoitteluun ja töihin.

      • Anonyymi

        Minkäs takia olet pois pakollisilta tunneilta.
        Voi kyynel,nyyh... ihan oma vikasi

    • Anonyymi

      Olemme tekemässä kyselyä poliisille tuollaisten opettajien toiminnasta.
      Uusi aloittanut opettaja ei ollut samaa mieltä despootin toimista ja lupasi selvittää asian.

      Otamme myös mediaa yhteyden, eiköhän homma muutu ja saadaan ihmismäistä ja AMMATTIMAISTA opetusta muiden opettajien kanssa eikä kukaan joudu kärsimään tuollaista mielivaltaa kuin nyt ja lukujärjestyksetkin osaa varmasti muut tehdä paremmin eikä muuttaa päivittäin niitä.

      • Anonyymi

        Uusi aloittanut "opettaja"🤣 niinpä niin...

      • Anonyymi

        Miten hän tämä poliisiasia etenee?

        Olisi varmaan kuulunut jo jotain, jos kuuluisi.

        Eli tyhjän huutelua.

      • Anonyymi

        Tehkää se kysely poliisille ja medialle,taidatte vaan huudella täällä ettekä saa mitään aikaan.
        Varmaan olisi hyvä tehdä niin jos on epäkohtia opettajien ja koulun toiminnassa

      • Anonyymi

        Me opettajat emme tee lukujärjestyksiä tai tee niihin muutoksia ne tekee toiset henkilöt
        Älkää syyttäkö vääriä henkilöitä.
        Ottakaa huomioon mitä alaa opiskelette ja selvittäkää asioiden oikea laita ennen perusteettomia syytöksiänne. Samalla tavalla jos toimitte työelämässä niin vaikeuksissa olette.

    • Anonyymi

      Taitaa olla aika kiusaaja tuollainen opettaja kun estää oppilaiden opiskelua.
      No mitä muuta voi odottaa vartijoiden opettajalta, ei tietysti ole poliisikouluun päässyt ja nyt kyykyttää muita.
      Tuollaisia nuo lelupoliisit on.
      Miksi hakeutua tuollaisen opetukseen, on suomessa varmaan muitakin kouluja, joista ei potkita pois muutaman poissaolotunnin takia.

      • Anonyymi

        Säälittävää kommentointia sulta ja niiiin kulunutta fraasia vielä heität,eikö ajatus kapasiteettisi muuhun pysty. Voi miten itse olet pikkuinen ja säälittävä.

      • Anonyymi

        Et ole tainnut itsekään päästä poliikouluun kun noin arvostolet. Ei taida olla mahdollisuuksiakaan sulla sinne.

    • Anonyymi

      Tästä on sitten tullut entisten ja nykyisten oppilaiden hiekkalaattikko. Anonyyminä leikitään. Ja rivienvälistä voi lukea että täällä temmeltää myös opettajia, osa varmaan nykysiä osa taas jostain syystä entisiä.

      • Anonyymi

        Ja minkäs takia sitten itse kirjoittelet /yrität temmeltää täällä anonyyminä ja tuoda esille omia pikku päätelmiäsi.. 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Selvityksen mukaan Heinolassa turvallisuusalalla on kolme opettajaa joista vaan kahdella on opettajan pätevyys ja yhdellä ei ole.
        Taidat itse olla nykyisiä opettajia ja juuri se kolmas.

      • Anonyymi

        Jos joku ei ole suorittanut opettajan tutkintoa josta taisi olla kyse niin eipä se ole valhe vaan tosi asia ei se ole sen ihmeempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvityksen mukaan Heinolassa turvallisuusalalla on kolme opettajaa joista vaan kahdella on opettajan pätevyys ja yhdellä ei ole.
        Taidat itse olla nykyisiä opettajia ja juuri se kolmas.

        Siitä en tiedä kenellä on paperilla joku pätevyys ja kenellä ei ole, mutta se uusi opettaja osasi selittää asiat muita opettajia ymmärettävämmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä en tiedä kenellä on paperilla joku pätevyys ja kenellä ei ole, mutta se uusi opettaja osasi selittää asiat muita opettajia ymmärettävämmin.

        Se on sun mielipiteesi se. Mut suurin osa meistä toista mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvityksen mukaan Heinolassa turvallisuusalalla on kolme opettajaa joista vaan kahdella on opettajan pätevyys ja yhdellä ei ole.
        Taidat itse olla nykyisiä opettajia ja juuri se kolmas.

        No kovin on pedagogiset taidot heikkoja.
        Powerpoint esityksiä.
        Todella teoreettista kaikki koulutus.
        Ja samoja asioita uudestaan ja uudestaan.
        Esim. Tulityökorttia käydään "uutena" pelastustoimen osiona.
        Ja Vartioimisliikeosiossa käydään uudestaan V40 ja V 80 sekä JV-kurssin asiat.
        Ainoat käytännön osat on, tekniikka ja uhkatilanne, joka sekin oli pitkälti teoreettista ja lakia.

        Taitaakin nämä opettajat olla muutos vastaisia opetus menetelmien kehittämisen suhteen. Pidetään tiukasti kiinni vaan siitä vanhasta turvallisesta tavasta opettaa joka ei palvele opiskelijoita. VOI VOI MITÄ TOUHUA...

        Niin täällä on opettajia ja sitten on nämä "opettajat"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kovin on pedagogiset taidot heikkoja.
        Powerpoint esityksiä.
        Todella teoreettista kaikki koulutus.
        Ja samoja asioita uudestaan ja uudestaan.
        Esim. Tulityökorttia käydään "uutena" pelastustoimen osiona.
        Ja Vartioimisliikeosiossa käydään uudestaan V40 ja V 80 sekä JV-kurssin asiat.
        Ainoat käytännön osat on, tekniikka ja uhkatilanne, joka sekin oli pitkälti teoreettista ja lakia.

        Powerpoint on se miten turvalla opetetaan.
        Materiaalit vanhoja.
        Kukaan ei valvo laatua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Powerpoint on se miten turvalla opetetaan.
        Materiaalit vanhoja.
        Kukaan ei valvo laatua.

        Eli mitä tuollaisesta voi päätellä.. turvalla on opettajat niiin kaavoihin kangistuneet.

    • Anonyymi

      No ei nää opettajat tee kyllä mitään yhteistyötä.
      Uusi opettaja antoi näytön ohjeet, jotka eivät ole muilla opettajilla tiedossa.
      Kysyin maanantaina toiselta vanhalta opettajalta (olen aloittanut opiskelija) saisinko muut näytöt, joita ohjeisti muille ryhmille niin vastaus oli, ettei tiedä mitä uusi opettaja on ohjeistanut ja hän ei ota kantaa.
      Meillä on samoista näytöistä useampaa ohjeistusta, joka riippuu opettajasta ja ryhmästä ketä opetetaan.
      Toisilta vaaditaan paljon enemmän ja toiset saa läpi ilman kummoisempia tekemisiä tunneilla, näytöstä puhumattakaan.
      Kiva, kun saa koulukaveriksi ja siitä työelämään näytöt ja harjoitustyöt lahjaksi saaneet kaverit.
      Osaavat varmaan...

    • Anonyymi

      Onneksi tulee uusi opettaja.
      Huhu kertoo, että yksi opettaja siirtyy ensin Lahteen ja sen jälkeen se potkitaan pois ensi syksynä.
      Sen takia pitää saada nyt uusi opettaja, jotta ei tarvii tuolle tarjota enää töitä, kun ei ole paikkoja. Paikathan on täytetty vuoden määräaikaisilla ja takaisinotto velvollisuus on puolivuotta.
      Kyllä Salpaus osaa pois potkia, ilman riskiä.

      • Anonyymi

        Tulisipa meidän suosikki opettaja takaisin

    • Anonyymi

      Oppilaiden kannattaisi aktiivisesti keksiä valitettavaa, niin voivat saada haluamansa opettajan, jos jostain päästään eroon.
      Viikottaiset valitukset vaikuttavat varmasti.

      • Anonyymi

        Tuskin on mitään vaikutusta oppiladen tekemillä valituksilla. Ei oppilaat voi vaikuttaa valintoihin.
        Eiköhän siellä ole ihan eri intressit jotka vaikuttaa valintoihinkin. Luulisin ...

        Kyllä voi.
        2017 me valitettiin rehtorille ja koulun hallitukselle ja saatiin opettajille kuulemiset.
        Kannattaa valittaa ja useasti, niin voi jotain muuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä voi.
        2017 me valitettiin rehtorille ja koulun hallitukselle ja saatiin opettajille kuulemiset.
        Kannattaa valittaa ja useasti, niin voi jotain muuttua.

        Ei ole enää mitään kuulemisia...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole enää mitään kuulemisia...

        No ei tietenkään. Eihän opetuksen pätevyys tai laatu mitään merkkiä. Tuosta sen näkee, ettei oppilailla ole muuta merkitystä kuin kassan kilinä. Valitukset turhia. Opetus turhaa. Kunhan rahat saadaan mutta ei väliä opetetaanko kunnolla tai mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tietenkään. Eihän opetuksen pätevyys tai laatu mitään merkkiä. Tuosta sen näkee, ettei oppilailla ole muuta merkitystä kuin kassan kilinä. Valitukset turhia. Opetus turhaa. Kunhan rahat saadaan mutta ei väliä opetetaanko kunnolla tai mitään.

        Tämä perustutkinto on niin turha/tekaistu koulutus .
        Käydään 3 vuotta istumassa ja saadaan vartijan ja järjestyksenvalvojan pätevyys. Samat pätevyydet saa kun hakeutuu vartija-ja jv kurssille.

    • Anonyymi

      Ny toi despootti häiritsee jo kesälomallakin.
      Pakottaa lomalla hakee paikkoja syksyksi.
      Eikö salauksen opettajilla ole mitään rajaa. Häiritsevät kaiken aikaa, jopa lomalla.
      Ihme toimintaa.

      • Anonyymi

        Oikeassahan hän on. Kannattaa kysellä ajoissa paikkoja vaikka olette lomalla eikä jättää viime hetkeen. Ei teillä siihen koko lomaa mene.
        Kyllä teillä on vielä opeteltavaa elämän suhteen kun noin lyhyt näköisesti ajattelette. Lisäksi työelämän edustajat arvostavat nuoria jotka ymmärtävät ajoissa kysellä itselleen harjoittelu paikkaa.

    • Anonyymi

      Jaaha, taas alkaa despootti valtakausi.
      Epäpätevää, kiusaamista ja nöyryyttämistä sekä v.....lua. eikä ketään kiinnosta.
      Jörö rehtorillekkin valitti mutta eihän salpauksessa välitetä opiskelijoista.
      Kaikki opiskelijat, uudet ja vanhat ovat erottamisen kannalla.

      • Anonyymi

        Jos olet sitä mieltä, kirjoita hallitukselle eikä tänne.
        .. Esitä todisteet ja pitäcät perustelut.

      • Anonyymi

        Te nuoret olette sellaisia kerma perseitä kun ette kestä mitään kritiikkiä ,heti pitää olla itkemässä ja valittamassa jos ei teidän mielenne mukaan mene asiat... Tehän olette opiskelemassa turvallisuusalan ammattiin. Herätkää todellisuuteen ja kasvakaa.
        Tuollaisella asenteella ette pärjää työelämässäkään. Kenelle siellä itkette kun asiakkaat v....lee teille ja kuitenkin pahoitatte mielenne.
        Kasvakaa!!

        TAAS meille Heinolan turvallisuusalalle tulee uusi opettaja. Kuinkahan kauan menee että tulee taas uusi paikka hakuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TAAS meille Heinolan turvallisuusalalle tulee uusi opettaja. Kuinkahan kauan menee että tulee taas uusi paikka hakuun.

        Eihän Heinolassa kukaan halua olla kuin pakolla.
        Lahdessa parempaa.
        Tuleehan sitä vaihtoa, kun niin huono tämä Heinola.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Heinolassa kukaan halua olla kuin pakolla.
        Lahdessa parempaa.
        Tuleehan sitä vaihtoa, kun niin huono tämä Heinola.

        Eiköhän olisi jo aika heinolan siirtyä kokonaan Lahteen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TAAS meille Heinolan turvallisuusalalle tulee uusi opettaja. Kuinkahan kauan menee että tulee taas uusi paikka hakuun.

        Kuinkahan pitkään menee että tänne turvalle taas tulee opettajan paikka hakuun.

    • Anonyymi

      Turvalta siirtyy 1 opettaja pois Lahteen.
      Kuulemma yrityskoulutuksiin.
      Kai tänne palkataan nyt uusi opettaja.
      Tuntuu vaan että opetuksesta ei kukaan välitä, lukujärjestys muuttuu jatkuvasti ja opetusta lisätään ja poistetaan kokoajan.
      Ei tässä ole mitään suunnitelmallisuutta ja si meillä on 2 h koulupäivä ja päiviä, jossa ei opettajaa ole paikalla.
      Tietsää tulee Lahdesta 2 h kouluun ja takas.
      Muutenkin meillä on hyvin paljon 4 h päiviä. Miksi sitten ei ole pidempiä 6-8 h päiviä ja täysiä tyhjiä vapaapäiviä, voisi vaikka yrittää saada töitä mutta nyt kun epäsäännöllistä ja miten sattuu muuttuu nuo kukkarot ei mahdollisuutta mihinkään. Lisäksi on aika kallista Lahti Heinola väliä linja-autolla matkustaa varsinkin, kun voisi olla kokonaisia päiviä ja sitten vapaapäiviä.
      Harmi ettei muualla Lahdessa ole turvapuolen koulutusta, nyt on pakko kulkea Heinolaan.
      Meilläkin suurin osa n. 20 henkilöä kulkee tänne Lahdesta ja ihan muutama on täältä Heinolasta.
      Kallista on ja turhaa kulkemista 2-4 h päivien takia.

      • Anonyymi

        Kukahan palkataan opettajaksi kun sen aika tulee, varmaan taas joku hyvä veli kerholainen. Ei voi kun ihmetellä tuon alan opetuspäivien pituuksia.
        sekä koulun toimintaa. Monelta taholta kuullut samaa,ei vaikuta kovin hyvältä .
        Meidänkin nuori lopetti Salpauksessa kyseisen alan opiskelun ja hakeutui toiselle paikkakunnalle opiskelemaan samaa alaa jossa on pidempi kestoiset koulupäivät eikä 2-4 tuntia sekä opetuksen tasokin on huomattavasti parempaa.

        No ei noita koulupäiviä ole paljoakaan ja nyt vielä ytoja tehdään. Ei täällä kyllä mitään opi turvallisuudesta. Miten tässä pitäisi ammattilainen olla.
        Työttömäksi varmaan jään.

        Ei koulu opeta vaan työelämä.
        Koulun tehtävä on kertoa, mitä pitää osata ja se on sitten oppilaan vastuulla hankkia osaaminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei koulu opeta vaan työelämä.
        Koulun tehtävä on kertoa, mitä pitää osata ja se on sitten oppilaan vastuulla hankkia osaaminen.

        Kylläpä olet muuten väärässä. Koulu opettaa perusteet minkä pohjalta alkaa oppiminen työelämässä. Niin se on mennyt sullakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä olet muuten väärässä. Koulu opettaa perusteet minkä pohjalta alkaa oppiminen työelämässä. Niin se on mennyt sullakin

        Tolleenhan se menee. Ei työelämä opeta ainoastaan.
        Tosin jos koulutuksen /opetuksen taso on sellaista mitä salpaus on antanut niin on meillä heikot antimet lähteä työelämään.

    • Anonyymi

      Opetus ja ilmapiiri paranisi heti, jos tuo yksi opettaja olisi poissa. Muut opettajat pelkää sitä ja tekevät täysin, mitä hän haluaa.
      Myös oppilaat pelkää sitä ja eivät esim. halua palauttaa tehtäviä ja näyttöjä, kun eivät halua että tuo opettaja arvioi.

      • Anonyymi

        Eikö tätä vuosi sitten aloittanutta opettajaa saada millään pihalle täältä,hermot menee meidän ryhmässä kaikilta miten se opettaa.
        Luulee se olevansa jokin iso herra .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tätä vuosi sitten aloittanutta opettajaa saada millään pihalle täältä,hermot menee meidän ryhmässä kaikilta miten se opettaa.
        Luulee se olevansa jokin iso herra .

        Eihän mitään tapahdu vaikka tehty valitus Täytyy meidän vaan kestää

      • Anonyymi

        En tiedä Salpauksesta. Nykyaikaan ei pitäisi enää kuulua tämäntyylinen opetus. Näyttää siltä, että opettaja haluaa pitää vallan käsissään ja että hänen kauttaan kulkevat kaikki asiat. Tähän liittyy myös jatkuva kontrollointi. Tällainen ei kuulu nykyaikaan. Tällainen opettaja itse asiassa ei anna oppilaiden oppia. Nykyaikana ei enää pitäisi olla liian selkeää rajaa opettajan ja oppilaitten välillä. Oppilaatkin voivat opettaa toisiaan. Opettajan tehtävä on opettaa perusasiat. Hänen tulee pystyä ottamaan myös palautetta oppilailta. Opettajakin voi oppia. Hänen tulee luottaa oppilaisiin jotta saisi parhaan esiin oppilaista. Simputtamalla ihminen ei opi. Opettaja ei saa koskaan antaa negatiivista palautetta oppilaalle muun ryhmän aikaan. Positiivinen sen sijaan annetaan. Negatiivisen palautteen tulee olla sellaista, että aina kerrotaan miten oppilas voi parantaa tulosta. Todennäköisesti opettajan valtaa pelko, kun hänen pitää päästää ohjat käsistään. Nykyaikaan kuuluu yhteistoiminta. Opettaja opettaa perusasiat ja oppilaat ohjautuvat oppimaan itse. Opettajalle sanoisin, että luota oppilaisiisi.

      • Anonyymi

        Tylyys, simputtaminen, huutaminen, pelolla opettaminen, nöyryytys eivät kuulu nykyaikaan. Armeijassakaan ei enää simputeta samalla lailla kuin joskus aikaisemmin. Herätkää nykyaikaan.

        Tuollainen toiminta kertoo vaan yhdestä asiasta.
        Henkilöllä ei ole taitoa /kykyä opettaa,ohjata ja kannustaa nuoria. Pitäisiköhän heinolan johdon pistää tämä opettaja pihalle ja taas ottaa joku uusi tilalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tylyys, simputtaminen, huutaminen, pelolla opettaminen, nöyryytys eivät kuulu nykyaikaan. Armeijassakaan ei enää simputeta samalla lailla kuin joskus aikaisemmin. Herätkää nykyaikaan.

        Voi hellanlettas sentään mitä vellihousuja kun teitä pitäisi pitää pumpulissa ettei vaan tule paha mieli jos koku korottaa pikkasen ääntään teille. Kuinkahan te herkkänahjaiset velliperseet pärjäätte tulevassa ammatissa tuolla vali vali asenteella. Ette tiedäkään millaista käytöstä tulette kohtaamaan asiakkailta itseänne kohtaan.Opetelkaa kestämään kovempaakin palautetta älkääkä valittako. Herätkää todellisuuteen vellihousut.

    • Anonyymi

      Joo, tuo opettaja ei osaa kyllä lukujärjestykset ja tunteja suunnitella. Mutta niinhän se on, että ne jotka eivät työelämässä pärjää ja eivät tiedä tai osaa alkavat opettajaksi.

    • Anonyymi

      Aika tekijältä kuulostaa, taitaa pyörittää koko salpausta. Rehtori ja toimitusjohtaja muista johtajista puhumattakaan, pelkkiä kumileimasimia.

      On siinä opettajalla "voimaa", kun noin pystyy tekemään. Mihin sitä esimiehiä tarvitaan. Vai onko tämä myös esimies, mikä selventäisi kaikkea, miksi johto ei puutu. Heidän valinta.

      • Anonyymi

        Tollanen tekijä niin vaikuttaa esimieheltä jos johto ei puutu touhuihin..

      • Anonyymi

        Tämä kyllä niin totta.
        Tätä kaveria kyllä varotaan.
        Jotain sillä varmaan on, mitä johto ja muut pelkää.
        Sen näkee ihan joko tilanteessa.

    • Anonyymi

      Koskaan salpauksessa ei puututa mihinkään.
      On esimiehen alaiseen kohdistamaan kiusaamista ja työntekijältä viedään työt, kun ei ole muuta työtä tarjota. Ei että esimies joutuisi lähtemään.
      On sukulaisia ja perheenjäseniä töissä ja kukan ei ole kuullutkaan sukulaisten suosimisesta.
      On hankintoja ja ostoksia pieninä palasina tietyiltä yrityksiltä, jotta ei tarvii kilpailuttaa.
      On jatkuvaa lukujärjestysten puuttumista tai muuttamista ja 2-4 h päiviä.
      Henkilökohtaista opintosuunnitelmaa ei tehdä vaan mennään ryhmän mukana, vaikka siitä olisi opiskelijalle haittaa.
      Kirjataan opintosuorituksia olemattomin ja puutteellisia perustein, mutta pääasia että kaikki valmistuu.
      Pidetään oppilaita kirjoilla kuukausi kaupalla, ilman että niitä näkyy koulussa tai tekisivät mitään opintoja.
      Joten mikä ihme tuo on jos salpaus ei puutu mihinkään.
      Kunhan rahaa tulee ei muulla ole väliä.

      • Anonyymi

        Tuo on täysin totta ja monella tiedossa , myös salpauksen johdolla lahdessa mutta siihen ei puututa lainkaan,pääasia että rahaa tulee ja sitten tämä,.opettajat ovat mitä ovat ainakin täällä heinolassa

        Koittakaa nyt ymmärtää, että osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa (=rahaa) omistajilleen. Tulojen maksimointi ja menojen minimointi. Halpa osaamaton työvoima ja idiootit veronmaksat mahdollistavat nämäkin jäsenkirjahillotolppavirat. Ryhdistäytykää ja ottakaa oma elämänne hallintaanne ilman jäsenkirjaperäreikiä.

        Kannattaisi sun selvittää oikeellisuus, se on kuntayhtymä. Eikä ole mitään jäsenkirja toimintaa.
        Mistähän tuon tempaisit???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi sun selvittää oikeellisuus, se on kuntayhtymä. Eikä ole mitään jäsenkirja toimintaa.
        Mistähän tuon tempaisit???

        Kuntayhtymän päättävät ovat jäsenkirjallidua, kuntien poliitikkoja=jäsenkirjoja.
        No näinhän se menee, että Lahti vetää rahat multa kuntayhtymän kunnilta ja tuottaa lahdelle esim. Kiinteistölaitoksen tulonsiirtojen kautta. Ja Lahdessa nauretaan partansa, kun Joutsa, Asikkala, Hollola, Nastola yms. Kuvittelevat hyötyvänsä näistä.
        Heinolassakin johtajat ovat jo vuosia sanoneet, että mm. Opetus loppuu, mutta nyt kypärään alakoulun väistö tilojen kautta ekstraa ja saadaan lahdelle hilloo.
        Lahden taktiikka on ottaa rahat käpykunnilta kuten Nastola, Asikkala, Joutsa, Sysmä.
        Onneksi näissä on niin tyhmää poliittista väkeä, etteivät näe sitä.

        Osoita faktat että on jäsenkirjoja ja läheskään kaikki ei ole kuntien poliitikkoja se on vaan sun harhaluulo. Totta on että salpaus kerää hillot lähikunnilta kaikilla mahdollisilla keinoilla esim alakoulun väistötilat heinolassa.
        Ja turva-alan opetustoiminta perseestä neljästä opettajasta taitaa kahdella vaan olla käytynä opettajakoulutus ja viime vuonna aloittanut"opettaja" niiin tyhjä arpa.

        Voihan sitä olla jäsenenä muussakin organisaatiossa kun puolueessa. Oletko kuullut esim. hyväveliverkostosta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan sitä olla jäsenenä muussakin organisaatiossa kun puolueessa. Oletko kuullut esim. hyväveliverkostosta

        Menet niin metsään noissa olettamuksissasi 😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntayhtymän päättävät ovat jäsenkirjallidua, kuntien poliitikkoja=jäsenkirjoja.
        No näinhän se menee, että Lahti vetää rahat multa kuntayhtymän kunnilta ja tuottaa lahdelle esim. Kiinteistölaitoksen tulonsiirtojen kautta. Ja Lahdessa nauretaan partansa, kun Joutsa, Asikkala, Hollola, Nastola yms. Kuvittelevat hyötyvänsä näistä.
        Heinolassakin johtajat ovat jo vuosia sanoneet, että mm. Opetus loppuu, mutta nyt kypärään alakoulun väistö tilojen kautta ekstraa ja saadaan lahdelle hilloo.
        Lahden taktiikka on ottaa rahat käpykunnilta kuten Nastola, Asikkala, Joutsa, Sysmä.
        Onneksi näissä on niin tyhmää poliittista väkeä, etteivät näe sitä.

        Näin on,.
        Kuntayhtymässä edustus tulee kunnille asukasmäärään suhteutettuna.
        Edustajiksi valitaan kunnan ehdottamat.
        Yleensä ehdotettavat on edellisissä vaaleissa ilman valtuustopaikkaa jääneet ja Omaavat siis jäsenkirjan vaikka eivät olekkaan valtuuston jäseniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on,.
        Kuntayhtymässä edustus tulee kunnille asukasmäärään suhteutettuna.
        Edustajiksi valitaan kunnan ehdottamat.
        Yleensä ehdotettavat on edellisissä vaaleissa ilman valtuustopaikkaa jääneet ja Omaavat siis jäsenkirjan vaikka eivät olekkaan valtuuston jäseniä.

        Eivät ole aina ilman valtuustopaikkaa jääneitä.
        On myös valtuustopaikan omaaviakin

    • Anonyymi

      Mikä jäsenkirja pitää olla, jotta opettajaksi pääsee?
      Kommunisti?
      Vihreä?
      RKP?
      KD?

      • Anonyymi

        KOKOOMUSLAINEN👍👍

    • Anonyymi

      Kaikkihan me olemme kommunisteja. Myös kokoomuslaiset. Kukaanhan ei ole niin rikas kuin kommunisti ja yrittäjistä tulee siinä vaiheessa kommunisteja, kun eivät itse maksa ja halua maksaa vaan haluavat valtiolta tai kunnalta jotain. Vaikka sitten lasten koulutusta. Eli rikas kommunisti on silloin myös kokoomuslainen, demareista ja keskustasta puhumattakaan.

      Näin tekniikan opettaja opettaa meitä.

      • Anonyymi

        Miten politiikka ja eri puolueet liittyy opetukseen ja tollanen opettajan ajatusmaailma/hautomo ei pidä paikkaansa eikä kuulu opetukseen.

      • Anonyymi

        Hei, kokoomuslaiset ei ole mitään kommareita

      • Anonyymi

        Voi juma. Meillä heinolassa yksi ope ttaja paasaa politiikasta ja toinen on joku intti sekopää

      • Anonyymi

        Nyt teitä taidetaan trollata.
        Ja hyvin lähetetty mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt teitä taidetaan trollata.
        Ja hyvin lähetetty mukaan.

        Totta.
        Perustrolli.
        Samassa oikeisto ja vasemmisto ja annetaan kuva systemaattisesta toiminnasta.

        Ihmiset tuntuvat edelleen uppoavan ihan perus trolliin, joka on muutamalla sanalla väritetty.

        Ja perus tapa musta maalata ja hyökätä jotain vastaan.
        Kannattaa aina kysyä, että miksi?

        Onkohan kyseessä opettaja, joka ei ole pidetty, jostain syystä.
        Helppo tapa painostaa ja kiusata opettajaa.

        Olemme jokainen oppilas nähneet mikä on näiden kahden toiminta eikä taida loppua näkyä vaikka miten muut opettajat puolustaa

    • Anonyymi

      Kummaa valittamista, kun jokainen voi itse valita opiskelupaikkansa.
      Vartijaksi pääsee muutenkin, kuten käymällä 40 h ja 80 h koulutuksen.
      Miksi istutte 3 vuotta, kun noin epämukavaa tuo opiskelu osalle on.

      • Anonyymi

        Tuo on niin totta. Ihan turhaa istutte koulussa 3 vuotta . Heinolan turvallisuusalan koulutus on turha koulutus ja iso vitsi.
        Mihinkään muualle ette työllisty kun vartijaksi tai jv.ksi. Kumpi olis fiksumpaa käydä 40 h ja 80 h ja suoraan töihin vai kuluttaa turhaan persettä 3 vuotta koulussa jossa opetuskin on mitä on..
        Itse kävin kyseisen koulutuksen 1.5 vuodessa ja valmistuin -19 ja mitä sain en oikeastaan yhtään mitään muuta kun vartija ja jv kortin.
        Oli vaan yksi hyvä opettaja ja vk kouluttaja,vaati meiltä paljon mutta jokainen kyllä oppikin asiat. Kädestä pitäen neuvoi ja opetti tarvittaessa meitä.

        Olen samaa mieltä kanssasi ja varsinkin toi viimenen asia 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi ja varsinkin toi viimenen asia 👍

        Nykyinen vk opettaja on niin syvältä,jouduttu neuvoo ja korjaa sen opetusta miks tollanen on täällä opettamassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyinen vk opettaja on niin syvältä,jouduttu neuvoo ja korjaa sen opetusta miks tollanen on täällä opettamassa

        No noinkohan on todella.
        Tunnen kaverin ja opettaa, mitä on määrätty.

        Mitenkä t.....ä nykyajan opiskelijat ovat.

        Kun katsoo tätäkin niin iteketään ja valitetaan ja vääristellään ehkä jopa valehdellaan.

        Onneksi saan valita työntekijäin ja tuollaisia Pa.....a en töihin ota.
        Kortista kutsuu a. H...

        Tiettävästi et ole ollut meidän tunnilla mukana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiettävästi et ole ollut meidän tunnilla mukana

        Oletko aivan varma?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko aivan varma?

        Kuule kyllä ja etpä taida urpo olla perillä asioista vaikka kommentoit. Miksi puolustelet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule kyllä ja etpä taida urpo olla perillä asioista vaikka kommentoit. Miksi puolustelet

        No ei yhden osaamattoman asenne vammaisen opiskelijan mielipide paljoa paina.
        Miksi ette valita johdolle. Kerätkää adressi, jossa kaikkien ryhmäläisten nimet ja yksilöidyt asiat.
        Ihan turhaa huutelua tuo muuten.
        Pelkkää p..skan jauhantaa, ilman todisteita.
        Trollausta, mikä ei perustu todellisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko aivan varma?

        Olen kuule varma ja olepa hiljaa kun et ole ollut tunneilla vaikka opettaa mitä määrätty niin neuvottu silti. Omia "juttuja"ei pidä/saa lisätä opetukseen mitä määrätty. P...tä koko tyyppi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei yhden osaamattoman asenne vammaisen opiskelijan mielipide paljoa paina.
        Miksi ette valita johdolle. Kerätkää adressi, jossa kaikkien ryhmäläisten nimet ja yksilöidyt asiat.
        Ihan turhaa huutelua tuo muuten.
        Pelkkää p..skan jauhantaa, ilman todisteita.
        Trollausta, mikä ei perustu todellisuuteen.

        Voi vittu mitä itkemistä ja puolustella, mutta se koira älähtää johon keppi kalahtaa. Taitaa nykyiset opettajat ja myös kyseessä oleva olla nyt puolustelemassa täällä äänitorvena.
        Varmaan jotain perää oppilaiden väitteissä ollakin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei yhden osaamattoman asenne vammaisen opiskelijan mielipide paljoa paina.
        Miksi ette valita johdolle. Kerätkää adressi, jossa kaikkien ryhmäläisten nimet ja yksilöidyt asiat.
        Ihan turhaa huutelua tuo muuten.
        Pelkkää p..skan jauhantaa, ilman todisteita.
        Trollausta, mikä ei perustu todellisuuteen.

        Tässä koulussa ihan turhaa kerätä mitään adressia kun se ei johda mihinkään nähty on miten pidetään opettajien puolta.
        Eikä ole mitään trollausta lopeta itse se paskan jauhanta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei yhden osaamattoman asenne vammaisen opiskelijan mielipide paljoa paina.
        Miksi ette valita johdolle. Kerätkää adressi, jossa kaikkien ryhmäläisten nimet ja yksilöidyt asiat.
        Ihan turhaa huutelua tuo muuten.
        Pelkkää p..skan jauhantaa, ilman todisteita.
        Trollausta, mikä ei perustu todellisuuteen.

        Taitaa edellinen ollakin alan opettajan kommentti kun noin tuntuu pahoittaneen mielensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No noinkohan on todella.
        Tunnen kaverin ja opettaa, mitä on määrätty.

        Mitenkä t.....ä nykyajan opiskelijat ovat.

        Kun katsoo tätäkin niin iteketään ja valitetaan ja vääristellään ehkä jopa valehdellaan.

        Onneksi saan valita työntekijäin ja tuollaisia Pa.....a en töihin ota.
        Kortista kutsuu a. H...

        Huonostipa tunnet tämän kaverisi

    • Anonyymi

      Onko missään sanottu, että mitä pitää opettaa ja miten?

      • Anonyymi

        Ei. Jokainen opettaja saa vapaasti päättää opetussisällön oman osaamisen ja omien mieltymyksien mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Jokainen opettaja saa vapaasti päättää opetussisällön oman osaamisen ja omien mieltymyksien mukaan.

        Mutta kun ei siltikään OSAA OPETTAA niin mitäs tehdään

      • Anonyymi

        Opetussuunnitelmassa on sanottu mitä pitää opettaa. On taas aivan toinen juttu opetetaanko niin ja onko mitkä valmiudet antaa opetusta jotta oppilaat oppisivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opetussuunnitelmassa on sanottu mitä pitää opettaa. On taas aivan toinen juttu opetetaanko niin ja onko mitkä valmiudet antaa opetusta jotta oppilaat oppisivat.

        Eikös opiskelu lähde opiskelijasta?
        On kiinnostunut.
        Ottaa itse selvää.
        Harjoittelee ja opiskelee itsekseen.
        Kysyy, jos ei itse löydä ratkaisua.

        Näillä opeilla pitäisi oppia kenen tahansa opissa, tekee tai on tekemättä opettaja mitä hyvänsä.

        Eli opiskelijoiden oppimattomuus on VAIN ja AINOASTAAN OPISKELIJAN VIKA.

        Näin ollen peili kertoo totuuden.

        Noh noh kuules nyt meni sulla tuo pahasti vikaan.
        Ehkä sinun itse täytyisi katsoa peiliin.

        Jos opettajalla ei ole taitoa opettaa eikä osaaa ottaa heit huomioon ja ohjata oikein niin kyllä se vaikuttaa heidän oppimattomuuteen tai haluun opiskella. Ei opettaja voi vaan vaatia että opiskelija
        "Ottaa itse selvää.
        Harjoittelee ja opiskelee itsekseen.
        Kysyy, jos ei itse löydä ratkaisua."
        Vaan kyllä opettajalla on suuri merkitys siihen onko opiskelijalla mielenkiintoa ja halua myös itsenäiseen opiskeluun. Mutta jos opettaja sattuukin olemaan vanhoihin kaavoihin kangistunut tai sitten ei vaan muuten osaa opettaa niin kyllä silloin täytyy heidän itse
        KATSOA PEILIKUVAANSA TARKKAAN JA TOIVOTTAVASTI YMMÄRTÄÄ MITÄ NÄKEE.

        No näin puhuu tuleva työelämän toimija.
        Äitille pitää kädestä.
        Voi voi. Hellan lettas sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No näin puhuu tuleva työelämän toimija.
        Äitille pitää kädestä.
        Voi voi. Hellan lettas sentään.

        Jos ajattelet noin opettajana(ehkä) niin varmaan kannattaisi miettiä uutta ammattia itsellesi. Sekä jos satut olemaan työelämässä muussa ammatissa niin sinun kannattaa tarkistuttaa ajatus maailmasi,luulet liikoja itsestäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ajattelet noin opettajana(ehkä) niin varmaan kannattaisi miettiä uutta ammattia itsellesi. Sekä jos satut olemaan työelämässä muussa ammatissa niin sinun kannattaa tarkistuttaa ajatus maailmasi,luulet liikoja itsestäsi.

        No olen työelämässä ollut kohta 40 vuotta ja edennyt viranomaistoiminnoissa ja toivon todella ettei tuollaiset tyhjän itkijät jää turva-alalla.
        Ei teistä vaan ole tähän.
        Kannattaa miettiä, jos noin itketyttää, että mitä teette väärin.
        Täällä ei ole yhtään selvää epäkohtaa sanottu vain mielipiteitä mutta ei perusteluita.
        Yhtä kuin tyhjän puhuminen.

        Voi kun pitää alkaa pätemään oikeen työhistorialla ,oho ihanko olet edennyt viranomaistoiminnoissa missä muka??? Luuletko olevasi muita parempi taitaa pääsi olla täynnä ureaa.Kyllähän täällä voi kirjoittaa olleensa töissä missä tahansa. Säälittävä yksilö

        Nyt on tyhjää leukojen paukuttelua. Naurettavaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kun pitää alkaa pätemään oikeen työhistorialla ,oho ihanko olet edennyt viranomaistoiminnoissa missä muka??? Luuletko olevasi muita parempi taitaa pääsi olla täynnä ureaa.Kyllähän täällä voi kirjoittaa olleensa töissä missä tahansa. Säälittävä yksilö

        Näkee miten lapsia nuo opiskelijat ovat menee tuollai säälittävä linjalle ja edelleenkään eivät pysty yksilöidään ja perustelemaan yhtään epäkohtaa, koska niitä ei ole.
        Lapset haukkuu ilman, että edes ymmärtävät mistä.
        Älkää välittäkö, kyllä ne tuosta aikuistuvat tai jos eivät, loppuu työt vartijana, sillä sehän on se työ, mitä saavat tuolla koulutuksella. Tosin seisomisen kaupassa, ei luulisi olevan kovin vaikeata, joten etteköhän te opi siihen tarvittavat taidot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No olen työelämässä ollut kohta 40 vuotta ja edennyt viranomaistoiminnoissa ja toivon todella ettei tuollaiset tyhjän itkijät jää turva-alalla.
        Ei teistä vaan ole tähän.
        Kannattaa miettiä, jos noin itketyttää, että mitä teette väärin.
        Täällä ei ole yhtään selvää epäkohtaa sanottu vain mielipiteitä mutta ei perusteluita.
        Yhtä kuin tyhjän puhuminen.

        Kuules kuka lie??? Aina ei opiskelijat tee asioita väärin,sun ei pidä yleistää. Kyllä täällä opettajatkin tekee väärin ja virheitäkin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näkee miten lapsia nuo opiskelijat ovat menee tuollai säälittävä linjalle ja edelleenkään eivät pysty yksilöidään ja perustelemaan yhtään epäkohtaa, koska niitä ei ole.
        Lapset haukkuu ilman, että edes ymmärtävät mistä.
        Älkää välittäkö, kyllä ne tuosta aikuistuvat tai jos eivät, loppuu työt vartijana, sillä sehän on se työ, mitä saavat tuolla koulutuksella. Tosin seisomisen kaupassa, ei luulisi olevan kovin vaikeata, joten etteköhän te opi siihen tarvittavat taidot.

        Onkohan nyt kirjoitukset tainnutkin osua opettajaan,tuntuu vähän siltä😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules kuka lie??? Aina ei opiskelijat tee asioita väärin,sun ei pidä yleistää. Kyllä täällä opettajatkin tekee väärin ja virheitäkin

        No yksilöi virheet.
        Lapset kiukuttelee tuollai, eikä pysty yksilöidään.
        Näkee, miten pikkuisia nämä oppilaat on.
        On vielä matkaa aikuiseen elämään.
        Äitin pikku kullanmuruja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No yksilöi virheet.
        Lapset kiukuttelee tuollai, eikä pysty yksilöidään.
        Näkee, miten pikkuisia nämä oppilaat on.
        On vielä matkaa aikuiseen elämään.
        Äitin pikku kullanmuruja.

        Ei tarvitse kuule yksilöidä mitään kun tiedät itsekin ne.
        Sulla opettelemista ja kasvamista aikuisena siihen että opit huomaamaan virheesi ja osaat myöntää olevasi väärässä. Ei taida sulta onnistua kovin helposti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse kuule yksilöidä mitään kun tiedät itsekin ne.
        Sulla opettelemista ja kasvamista aikuisena siihen että opit huomaamaan virheesi ja osaat myöntää olevasi väärässä. Ei taida sulta onnistua kovin helposti.

        Mitenkäs tämä liittyy minun työhön.
        En ole opettaja.
        Olen lehtitoimittaja.
        Teen tutkimusta nykynuorison tavoista ja yhteiskuntakelvollisuudesta tai kelvottomuudesta osana jatko-opintoja.
        Täytyy sanoa, että vahvistaa nykynuorison taantumisen. Eivät pysty esittämään mitään faktoja vaan lämpimikseen läpäisevät.
        Kuvastaa hyvin nuorten hemmottelua ja vastuuttomuutta.
        Kuten täälläkin.
        Ei mitään konkreettista.
        Tyhjää puhetta ilman perusteita.
        Eli trollausta.

        Niin niin"lehtitoimittajapa"hyvinkin no miksi sitten anonyyminä kirjoitat. Varmaan opiskelijat itse tietävät miten opetus heille annetaan.
        Outoa leukojen louskuttamista ns lehtitoimittajalta.
        Taidatkin itse olla trolli

        Eno ei ole kukaan kertonut mitään todellista muuta kuin mielipahaa.
        Eli ette pysty kertomaan kun ei ole mitään.
        "Varmaan opiskelijat itse tietävät..."
        No eivät ainakaan osaa kertoa.
        Tuollainen lapsellinen kitinä on tyypillistä kun ei tiedä eikä osata.
        Jos kerran tiedätte niin faktoja kehiin.
        Muuten olette vaan puppeleita.

        Nyt meni jollain tunteisiin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt meni jollain tunteisiin

        No ei vaikuta siltä.
        Mikään ei muutu.
        Lisäksi ihmetyttää opettajien maahanmuutto vastainen linja.
        Mitenkähän turva-alan ulkomaalaistaustaiset, kuten Venäläiset opiskelijat, kokevat maanpuolustuksellisen opetuksen tai muslimitaustaiset maahan muuttajat.
        Puhutaan ja näytetään vihjaavasti asioita.
        Helppo teamsissäkin vihjailla, kun ei ole kukaan näkemässä. Tai facessa jne.

        Vaikka on korona, niin ihmetyttää miksi voimankäyttö ei siirretä.
        Nyt voimankäyttö on etänä.
        Miten eräänä teamsissä voi oppia voimankäyttö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka on korona, niin ihmetyttää miksi voimankäyttö ei siirretä.
        Nyt voimankäyttö on etänä.
        Miten eräänä teamsissä voi oppia voimankäyttö?

        Nyt ei mene vahvasti jos voimankäyttöä opetetaan etänä. Tuolla tavalla sitä ei opita ja onhan jo vk kouluttajakin idiootti että suostuu tollasen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka on korona, niin ihmetyttää miksi voimankäyttö ei siirretä.
        Nyt voimankäyttö on etänä.
        Miten eräänä teamsissä voi oppia voimankäyttö?

        Että tällä tavalla sitten,voi voi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eno ei ole kukaan kertonut mitään todellista muuta kuin mielipahaa.
        Eli ette pysty kertomaan kun ei ole mitään.
        "Varmaan opiskelijat itse tietävät..."
        No eivät ainakaan osaa kertoa.
        Tuollainen lapsellinen kitinä on tyypillistä kun ei tiedä eikä osata.
        Jos kerran tiedätte niin faktoja kehiin.
        Muuten olette vaan puppeleita.

        Taidatkin itse olla se puppeli 2.sen sankari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ei mene vahvasti jos voimankäyttöä opetetaan etänä. Tuolla tavalla sitä ei opita ja onhan jo vk kouluttajakin idiootti että suostuu tollasen.

        Kyllä tätäkin voi etänä opettaa, opettaja näyttää kamerassa ja sitten vaikka opiskelutoverin kanssa toistatte kotona. Uskon kyllä että koronan jälkeenkin suurin osa kursseista pidetäään etänä kameran välityksellä, näin säästämme kiinteistökustannuksissa.

        TJ Martti Tokola

        Nyt kuule menee päin vi...ua sun älytön ideasi. Voimankäyttöä ei opeteta minkään kameroiden välityksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kuule menee päin vi...ua sun älytön ideasi. Voimankäyttöä ei opeteta minkään kameroiden välityksellä.

        Opiskelijat vaan on laiskoja ja osaamattomia.
        Itse on jokainen velvollinen opiskelemaan. Ei kuulu koulun tehtäviin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opiskelijat vaan on laiskoja ja osaamattomia.
        Itse on jokainen velvollinen opiskelemaan. Ei kuulu koulun tehtäviin.

        Vartijan ja jv.n fyysinen voimankäytönkoulutus on suoritettava fyysisesti voimankäytönkouluttajan läsnä ollessa/valvonnassa ei kameroiden välityksellä.
        Myös POHAN määräys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vartijan ja jv.n fyysinen voimankäytönkoulutus on suoritettava fyysisesti voimankäytönkouluttajan läsnä ollessa/valvonnassa ei kameroiden välityksellä.
        Myös POHAN määräys.

        Tuollaiset POHAN määräykset on ihan yhtä tyhjän kanssa. Markkinatalous on se mikä määrää. Ei tyhmät kommunistinillittäjät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaiset POHAN määräykset on ihan yhtä tyhjän kanssa. Markkinatalous on se mikä määrää. Ei tyhmät kommunistinillittäjät.

        Taidat itse olla PIENI NILLITTÄJÄ ja tullut älynväläys pienen pieneen päähäsi. On mahtanut vaatia melkoisesti pohdintaa kirjoituksesi.
        POHA määrää mitä ja miten koulutetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat itse olla PIENI NILLITTÄJÄ ja tullut älynväläys pienen pieneen päähäsi. On mahtanut vaatia melkoisesti pohdintaa kirjoituksesi.
        POHA määrää mitä ja miten koulutetaan.

        Ei nää ole mitään kortti kurssien VK:tai.
        Nää on turvallisuusliikuntaa turvallisuusalan toiminnan osassa. Näin sanoi opettaja.
        VK:t on kortti kurssien yhteydessä.
        Ette te mitään kuuntele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nää ole mitään kortti kurssien VK:tai.
        Nää on turvallisuusliikuntaa turvallisuusalan toiminnan osassa. Näin sanoi opettaja.
        VK:t on kortti kurssien yhteydessä.
        Ette te mitään kuuntele.

        Nyt taisi kommentoida alan opettaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei nää ole mitään kortti kurssien VK:tai.
        Nää on turvallisuusliikuntaa turvallisuusalan toiminnan osassa. Näin sanoi opettaja.
        VK:t on kortti kurssien yhteydessä.
        Ette te mitään kuuntele.

        Millaistahan mahtanee olla salpauksessa turvallisuusliikunta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millaistahan mahtanee olla salpauksessa turvallisuusliikunta

        Pare tulla kattoo.
        Juostaan jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pare tulla kattoo.
        Juostaan jne.

        Myös kuristukset jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös kuristukset jne.

        Niinpä niin,kuristuksiahan teille tarviikin opettaa. Ei hyvää päivää mitä touhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pare tulla kattoo.
        Juostaan jne.

        On kuule katsottu niin eipä teillä siinä touhussa ole mitään kehumista saati järkeä. Kunhan nyt jotain ootte tekevinänne opettajan kanssa jolla ole mitään hajua oikeasta liikunnallisesta toiminnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kuule katsottu niin eipä teillä siinä touhussa ole mitään kehumista saati järkeä. Kunhan nyt jotain ootte tekevinänne opettajan kanssa jolla ole mitään hajua oikeasta liikunnallisesta toiminnasta.

        No on liikunta erikseen, jota opettaa liikunnan opettaja.
        Ihmeen id......a täällä kirjoittelee.
        Koulut kesken jäänyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on liikunta erikseen, jota opettaa liikunnan opettaja.
        Ihmeen id......a täällä kirjoittelee.
        Koulut kesken jäänyt?

        Mitäs itse sitten osaat opettaa muka niin hyvin???? kun vingut ja taidat kuvittella itsestäsi nyt pikkasen liikoja....mutta hyvä että osaat leijua,taito se on tietysti sekin sun osata tavan id...tti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on liikunta erikseen, jota opettaa liikunnan opettaja.
        Ihmeen id......a täällä kirjoittelee.
        Koulut kesken jäänyt?

        Taidat olla se kyseinen opettaja tai sen työkaveri.
        Ei mene vahvasti

    • Anonyymi

      Koittakaa ottaa elämänne hallintaan ilman jotain kommunistista koulutusjärjestelmää.

      • Anonyymi

        Sorto ja mielivalta mielumminkin.
        Nyt despootti arvioi ja kettuilee keväällä tehdyistä näytöistä, jotka ohjasi toinen opettaja mutta ei arvioinut.
        Kuulemma ihan hirveetä jaskaa työt.
        Kumma että toinen ohjaa eritavalla ja sitten toinen haukkuu ja kyykyttää.
        Arvioinnit ihan mielivaltaisia eivätkä perustu ohjaukseen ja tehtävän antoon, mitä keväällä oli.
        Vaaditaanko näiltä mitään osaamista vai miksi niin erilailla ohjeistetaan ja arvioidaan näyttöjä.

        Kannattaisiko tehdä kunnolla ja kerralla.
        Ihme että kukaan enää viitsii katsoa noita näyttöjä puolen vuoden päästä, varsinkin jos täyttä skeidaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sorto ja mielivalta mielumminkin.
        Nyt despootti arvioi ja kettuilee keväällä tehdyistä näytöistä, jotka ohjasi toinen opettaja mutta ei arvioinut.
        Kuulemma ihan hirveetä jaskaa työt.
        Kumma että toinen ohjaa eritavalla ja sitten toinen haukkuu ja kyykyttää.
        Arvioinnit ihan mielivaltaisia eivätkä perustu ohjaukseen ja tehtävän antoon, mitä keväällä oli.
        Vaaditaanko näiltä mitään osaamista vai miksi niin erilailla ohjeistetaan ja arvioidaan näyttöjä.

        Ei taida opettajien toiminta kestää kokonaan päivänvaloa. Tolleen kun opettajat toimii niin tehkää valitus suoraan opetushallitukseen joka valvoo koulujen ja opettajien toimintaa niin loppuu salpauksessa tollanen opettajien perseily.

      • Anonyymi
        MÄÄRÄTIETOINEN kirjoitti:

        Ei taida opettajien toiminta kestää kokonaan päivänvaloa. Tolleen kun opettajat toimii niin tehkää valitus suoraan opetushallitukseen joka valvoo koulujen ja opettajien toimintaa niin loppuu salpauksessa tollanen opettajien perseily.

        Ei lopu. Samaa sakkia sielläkin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei lopu. Samaa sakkia sielläkin on.

        Nämähän itse istuu Opetushallituksessa kaikki ja kunnan ja yritysten hallituksissa jne.
        Mikään ei muutu.
        Työelämä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämähän itse istuu Opetushallituksessa kaikki ja kunnan ja yritysten hallituksissa jne.
        Mikään ei muutu.
        Työelämä on.

        Nämä eivät todellakaan istu valtakunnallisessa Opetushallituksessa ,siellä on aivan toiset henkilöt ja varmasti puuttuvat asiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä eivät todellakaan istu valtakunnallisessa Opetushallituksessa ,siellä on aivan toiset henkilöt ja varmasti puuttuvat asiaan.

        Ai siihen, että oppilaat eivät tee hyviä näyttöjä?
        Vai mihin?
        Tuskin opetushallitus oppilaiden laiskuuteen voi vaikuttaa.
        Taitaa taas mennä täällä vähän kovaa.
        Ottakaa taas rauhoittavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siihen, että oppilaat eivät tee hyviä näyttöjä?
        Vai mihin?
        Tuskin opetushallitus oppilaiden laiskuuteen voi vaikuttaa.
        Taitaa taas mennä täällä vähän kovaa.
        Ottakaa taas rauhoittavia.

        Voi sinä v...n urpo,opettele lukemaan ja ymmärtämään mitä luet ennen kun vastaat mihinkään.
        NYT OLI KYSE miten opettajat toimii.
        ELI LUEPA TOI UUDESTAAN JOS VAIKKA YMMRTÄISIT JA LOPETA ULINA
        Ei taida opettajien toiminta kestää kokonaan päivänvaloa. Tolleen kun opettajat toimii niin tehkää valitus suoraan opetushallitukseen joka valvoo koulujen ja opettajien toimintaa niin loppuu salpauksessa tollanen opettajien perseily.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinä v...n urpo,opettele lukemaan ja ymmärtämään mitä luet ennen kun vastaat mihinkään.
        NYT OLI KYSE miten opettajat toimii.
        ELI LUEPA TOI UUDESTAAN JOS VAIKKA YMMRTÄISIT JA LOPETA ULINA
        Ei taida opettajien toiminta kestää kokonaan päivänvaloa. Tolleen kun opettajat toimii niin tehkää valitus suoraan opetushallitukseen joka valvoo koulujen ja opettajien toimintaa niin loppuu salpauksessa tollanen opettajien perseily.

        Ai laiskojen oppilaiden näyttöjen arviointi?
        Ei taida opetushallitus tuollaisesta välittää.
        Miksi ette tee ajoissa, jos puoli vuotta menee näytöissä ja selvästi huonosti.
        Turha siitä on valittaa, jos oma vika.
        Aika urpoja opiskelijoita.
        Kenkää vaan.
        Ei tänne työelämään tuollaisia laiskiaisia kaivata.
        Ei kun ojan kaivuuseen vaan.

        Taidatkin olla yksi niistä opettajista joka kommentoi täällä. Käry kävi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidatkin olla yksi niistä opettajista joka kommentoi täällä. Käry kävi

        Juu, opetan korkeakoulussa ja teen ammattilaisia insinöörejä sekä yhteiskunnan tuki pylväitä.
        Ihmetyttää aina nämä ammattikoulun tyhjäpäät, joita sitten pitäisi jatkokouluttaa.
        Ja tiedämme korkeakoulussa tutkinnoista, näytöistä ja osaamisesta aika tavalla.
        Onneksi tällaisista valittajista ei tule mitään korkeakoulu opiskelijaa.

        Kyllä kyllä niin varmaan olet. Puhua voit itsestäsi mitä vaan
        Et tiedä yhtään mitään näiden opettajien toiminnasta niin pidä se pääs kiinni pe..e

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, opetan korkeakoulussa ja teen ammattilaisia insinöörejä sekä yhteiskunnan tuki pylväitä.
        Ihmetyttää aina nämä ammattikoulun tyhjäpäät, joita sitten pitäisi jatkokouluttaa.
        Ja tiedämme korkeakoulussa tutkinnoista, näytöistä ja osaamisesta aika tavalla.
        Onneksi tällaisista valittajista ei tule mitään korkeakoulu opiskelijaa.

        Opetat ingenjöörejä ja ne jos ketkä kuvittelee että kaikki pyörii heidän nöyhtänapojensa ympärillä. Samaa kuvittelet niiden opettajana itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai laiskojen oppilaiden näyttöjen arviointi?
        Ei taida opetushallitus tuollaisesta välittää.
        Miksi ette tee ajoissa, jos puoli vuotta menee näytöissä ja selvästi huonosti.
        Turha siitä on valittaa, jos oma vika.
        Aika urpoja opiskelijoita.
        Kenkää vaan.
        Ei tänne työelämään tuollaisia laiskiaisia kaivata.
        Ei kun ojan kaivuuseen vaan.

        Juuri näin. Mutta ojankaivajankin pitää kaivaa ojaa. Se siitä työelämästä.

    • Anonyymi

      No powerpoint esityksillä ja höpöttämällähän me opitaan.
      Jotain joutavaa alue pyörimistä, missä jotain maskin käyttöä valvotaan päiväkaupalla.
      Ei mitään järkevää opetusta.
      Ei nää mitään osaa tai jos osaa eivät viitsi opettaa.
      Ihan turhaan tähän kouluun olen tullut, mitään järkevää ei vielä ole opetettu.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä,tuo pitää niin paikkaansa.

    • Anonyymi

      Ja ihmetyttää että despootin kaltaiset saa opettaa.
      Kukaan ei välitä opetuksen sisällöstä, kunhan täällä pidetään kokonaisuutena opettamatta mitään kunnollista.
      Kauheasti lakia yms. Tuskin sitä noin paljoa kuuluu opettaa mutta onhan se helppoa, kun ei tarvii itse mitään materiaalia tehdä.

      • Anonyymi

        No siitä on vuosia valitettu.
        Ei kukaan välitä.
        Hirveä tyranni.
        Vaatii aivan älyttömiä.
        Taitaa tykätä kiusata opiskelijoita.
        Teetättää ihan älyttömästi ja ihan ihmeellisiä tehtäviä.
        Aivan kuin tekisi niitä kiusallaan meille.
        Välillä tuntuu, että yrittää saada kaikki lopettamaan ja emme sen mielestä sovi alalle.
        Ihan pelottaa välillä.

    • Anonyymi

      Taas lopettaa tai on jo lopettanut porukkaa turvallisuusalan perustutkinnosta koulutuskeskus Salpauksesta, näin loppu vuodesta.

      Kenessähän syy?

      • Anonyymi

        Niinpä,missähän ja kenessähän on syy kun käy opiskelija kato Salpauksen turvallisuusalan perustutkinnossa.
        Meidänkin nuori lopettaa kyseisen tutkinnon suorittamisen koulun ja turvallisuusalan opettajien takia.

        Mätää on toiminnassa. Ei hyvä asia.

        Meidän lapsi kertoo kuinka yksi opettaja haukkuu toimitusjohtajaa ja rehtoria sekä päällikköä.
        Kerää myös todisteita ja aikoo tehdä media jutun.
        Ei taida oikein hyvällä mallilla olla salpauksen henkilöstöhallinto.
        Kumma kun eivät lopeta tuollaista koulutusta.
        Rahan tuhlaustahan tuo on.

        Tekisipä sen media jutun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekisipä sen media jutun.

        Ei kannata.
        Salpaus suojelee omiaan.
        Ei pian valmistu ikinä.
        Tuskin mediaa tällaiset pikku asiat kiinnostaa.
        Salpaus kertoo virallisen linjan ja median kiinnostus häviää.
        Muutenhan salpaus olisi jo pois potkinut, eikä työsuhde olisi enää jatkunut, jos ei olisi tällaisen toiminnan hyväksynyt.

        No näinhän se tietysti on.
        Jos toiminta opetussuunnitelman mukaista ei kukaan mahda mitään.
        Kouluhan se itse tarkkailee toimintaa ja laatua.
        Hyvä koulu ja hyvä laatu opetuksessa.
        Huono laatu opetuksessa, on koulun oma valinta.

        Despootti ei ainakaan osaa opettaa.
        Tekniikassa ei käynyt kaikkia asioita, kun osa oli poissa.
        Yhdenkin kerran oli vaan kolme opiskelijaa paikalla ja kun kysyimme, voisiko käydä uudestaan asiat, vastasi, että kysykää paikalla olleilta.
        Moni ei päässyt enää mukaan opetukseen vaan jätti tekniikan kesken.
        Osa myös lopetti koulun, kun ei saanut tukea.
        Aivan amatööri opettaja.
        Kyllä opettajan on pakko kertoa asiat, kun kysytään.
        Tämän takia kukaan ei hakenut tekniikan toppiin, kun ei opeteta kunnolla.

        Sitä ku minä kysyin paikkaa mihinkä mennä anto jonkun v....u listan etkysy noista ja käski katsoo Wilmasta paikkoja.
        Despootti Ei edes viitsinyt minulle toppi paikkaa hommata.
        Näin kävi monelle että ei auttanut toppi paikan saamisessa. Ei viitsinyt kenellekään sellaista kysyä. Valitettiin koululle mutta ei kukaan välitä. Despootti saa tehdä mitä haluaa ja me emme sen takia valmistu.

        Kyllähän se kuule on niin että sinun itse pitää hankkia se työharjoittelu paikka kun saat opettajalta listan paikoista,ei se ole opettajan tehtävä hankkia toppi paikkaa opiskelijalle. Turhaa häntä syytät jos olet saamaton ja ymmärtämätön. Onkohan kotona tehty kaikki sulle valmiiksi.

        Itsehän tässä on saanut opiskellakkin.
        Edellinen tekniikan opettaja sentään vei työmaille.
        Tämä vaan typerillä ja lainvastaisilla seinillä opettaa.
        Tikastyöskentely kielletty mutta ei koske turvallisuusalan.
        Asennusseinät niin korkealla, ettei lyhyemmät yllä ilman tikkaita.
        Aika ammattitaitoista opetusta?

        Eiköhän ne kuule ole koulun johdon päätöksiä millaiset ne asennusseinät on eikä opettajan.
        Helppo haukkua nyt väärää puuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsehän tässä on saanut opiskellakkin.
        Edellinen tekniikan opettaja sentään vei työmaille.
        Tämä vaan typerillä ja lainvastaisilla seinillä opettaa.
        Tikastyöskentely kielletty mutta ei koske turvallisuusalan.
        Asennusseinät niin korkealla, ettei lyhyemmät yllä ilman tikkaita.
        Aika ammattitaitoista opetusta?

        Ihan hyvä hän on,kun taas tämä eräs mi..s henkilö saisi mennä vaihtoon opetuksen taso on nyt mitä on ... täysin tyhjä arpa...vaihtoon vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä hän on,kun taas tämä eräs mi..s henkilö saisi mennä vaihtoon opetuksen taso on nyt mitä on ... täysin tyhjä arpa...vaihtoon vaan.

        Joo tämä tullut vk kouluttaja/"opettaja" vaihtoon vaan mutta taitaa koulu pitää omiensa puolia vaikka opetus on mitä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekisipä sen media jutun.

        On yritetty olla yhteydessä lehtiin, yleen ja MTV3.

        Ei ketään kiinnosta.
        Vastaus on ollut jos on vastattu, ettei kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On yritetty olla yhteydessä lehtiin, yleen ja MTV3.

        Ei ketään kiinnosta.
        Vastaus on ollut jos on vastattu, ettei kiinnosta.

        Ottakaa yhteyttä MOT toimitukseen,saattavat kiinnostuakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa yhteyttä MOT toimitukseen,saattavat kiinnostuakin.

        Tuskin.
        Yksi opettaja on toimittaja itse.
        Näyttänyt meillekin kirjoittamiaan juttuja.
        Googlatkaa.
        Kehuu aina useilla tutkinnoillaan ja työskentelyllään useissa tehtävissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin.
        Yksi opettaja on toimittaja itse.
        Näyttänyt meillekin kirjoittamiaan juttuja.
        Googlatkaa.
        Kehuu aina useilla tutkinnoillaan ja työskentelyllään useissa tehtävissä.

        Höpöhöpö,ei muuten ole mikään toimittaja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö,ei muuten ole mikään toimittaja

        Tekee kuitenkin lehtiin ja mediaan juttuja yms.
        Käyttää meitä oppilaita myös apuna.
        Ei taida media medialle töitä tekevän kimppuun käydä.
        Ei lehdet, eikä TV.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekee kuitenkin lehtiin ja mediaan juttuja yms.
        Käyttää meitä oppilaita myös apuna.
        Ei taida media medialle töitä tekevän kimppuun käydä.
        Ei lehdet, eikä TV.

        Onkohan nyt näin??

    • Anonyymi

      Opetuksesta en tiedä, tekeehän se kovasti ja aina saa kiinni, mutta kovan kurin pitää opiskelijoille.
      Ihan kuin oltaisiin armeijassa.
      Ja sielläkin kuri on kevyempää.
      Tulee sellainen despotismi mieleen.
      Eikä välitä johtajista, toivottaa ne alimpaan ....
      Kun joku erehtyy sanomaan, että ei näin saa tehdä.
      Vastaus on, että vapaa ehtoista mutta jätäppä tekemättä siinä.

      • Anonyymi

        Ja vaatii ihan älyttömästi.
        Pitää laskea ja kirjoittaa jonkun std mukaan.
        Ja miten joku puimuri liittyy turva-alan. Ihan typerää.
        Purkaa, jos ei ole sen mielestä hyvä.
        Ei laske luokkaan, jos myöhässä eikä ilmoita myöhästymisestä.
        Vaatii palauttamaan työt ja soittaa vanhemmille, jos et tee.
        Ei suostu arvioimaan yksittäin mitään vaan odottaa, että on useampi tehnyt.
        Blokkaa tietokoneilla nettiyhteydet.
        Ihan porsas meininkiä.

        No minkä syyn takia olette myöhässä??? Opetelkaa olemaan ajoissa paikalla ettehän te saa työelämässäkään myöhästellä.
        Eiköhän teissäkin ja teidän toiminnassanne ole jotain vialla jos opettaja joutuu toimimaan noin.
        Lopettakaa tuo turha ulina

        Juuri näin. Kaikenmaailman sosiaalidemokraatit odottavat, että niiden persekin pyyhitään.
        Ja jos ei pyyhitä, niin se on yhteiskunnan syytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Kaikenmaailman sosiaalidemokraatit odottavat, että niiden persekin pyyhitään.
        Ja jos ei pyyhitä, niin se on yhteiskunnan syytä.

        Joo,nämä niin sanotut "tulevaisuuden toivot" ovat kyllä hanakasti vaatimassa koulussa itselleen kaiken maailman etuuksia ja kuvittelevat pienessä mielissään saavansa tehdä mitä haluavat. Sitten kun näille vanhempien kulta mussukoille laitetaan rajat niin aletaankin itkemään ja vinkumaan että heitä kohdellaan väärin.

        Miksi kaikki opettajat ovat elämänkoululaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vaatii ihan älyttömästi.
        Pitää laskea ja kirjoittaa jonkun std mukaan.
        Ja miten joku puimuri liittyy turva-alan. Ihan typerää.
        Purkaa, jos ei ole sen mielestä hyvä.
        Ei laske luokkaan, jos myöhässä eikä ilmoita myöhästymisestä.
        Vaatii palauttamaan työt ja soittaa vanhemmille, jos et tee.
        Ei suostu arvioimaan yksittäin mitään vaan odottaa, että on useampi tehnyt.
        Blokkaa tietokoneilla nettiyhteydet.
        Ihan porsas meininkiä.

        Sit vaatii kännykät pöydälle parkkiin ja ihan mielivaltaisesti siirtää istujia vaikka luokan eteen.
        Ei ope saa toimia noin. Näin sanoi toinen ope, joka osaa ja tietää kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sit vaatii kännykät pöydälle parkkiin ja ihan mielivaltaisesti siirtää istujia vaikka luokan eteen.
        Ei ope saa toimia noin. Näin sanoi toinen ope, joka osaa ja tietää kyllä.

        Ja tiekkö asennuksessa emme päässeet pois vaikka bussi oli lähdös, kun ei oltu lattioita siivottu.
        Myöhästyttiin ja jouduttiin tunti odottaa.
        Onhan koulussa siivoojat, niille se kuuluu ei meille.

    • Anonyymi

      Miksi opetustyöläiset kiukuttelee niin paljon?

      • Anonyymi

        Tää despootti pitää kaikki tunnit loppuun asti mutta muut opettajat päästää aikaisemmin ja antaa tehtävän, jotta voi lähteä aikaisemmin.
        Esim. Turvallisuusalan toiminnan opettaja päästää meidät lähes joka päivä 1-2 h aikaisemmin ja antaa kotitehtävä, kuten katsokaa kotia mennessä näittekö palosammutinta.
        Painin opettaja laskee 1/2-1 h aikaisemmin, kun pidetään koko päivä yhteen, ilman taukoja tuntien välissä.
        Vartioinnin opettaja päästää 15-30 min. Aikaisemmin mutta despootti ei. Se kiusallaan pitää aina loppuun asti.
        Lisäksi tämä ei päästä myöhässä tulleita, jos ei ilmoitettu myöhästymisestä ja vaatii korvaamaan myöhästymiset sekä ilmoittaa vanhemmille.
        Hänestä varmaan on kiva kyykyttää opiskelijoita.
        Miksi tällaista ei eroteta, kun muut ottaa oppilaat huomioon eikä kiusaa meitä.

        Opettajan ja heidän omat lapsensa kyykyttävät usein myös naapureita. Ennen sanottiin että pahin naapuri mikä voi olla on opettaja tai pappi ja pitää kyllä täysin paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää despootti pitää kaikki tunnit loppuun asti mutta muut opettajat päästää aikaisemmin ja antaa tehtävän, jotta voi lähteä aikaisemmin.
        Esim. Turvallisuusalan toiminnan opettaja päästää meidät lähes joka päivä 1-2 h aikaisemmin ja antaa kotitehtävä, kuten katsokaa kotia mennessä näittekö palosammutinta.
        Painin opettaja laskee 1/2-1 h aikaisemmin, kun pidetään koko päivä yhteen, ilman taukoja tuntien välissä.
        Vartioinnin opettaja päästää 15-30 min. Aikaisemmin mutta despootti ei. Se kiusallaan pitää aina loppuun asti.
        Lisäksi tämä ei päästä myöhässä tulleita, jos ei ilmoitettu myöhästymisestä ja vaatii korvaamaan myöhästymiset sekä ilmoittaa vanhemmille.
        Hänestä varmaan on kiva kyykyttää opiskelijoita.
        Miksi tällaista ei eroteta, kun muut ottaa oppilaat huomioon eikä kiusaa meitä.

        Painin opettaja voi vi..u😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

        Kerropa mitä pahaa siinä on jos pitää tunnit loppuun asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerropa mitä pahaa siinä on jos pitää tunnit loppuun asti.

        Opettaja ei pääse silloin aikaisin baariin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettaja ei pääse silloin aikaisin baariin?

        Harvinaisen tyhmä vastaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvinaisen tyhmä vastaus

        Kyllä minuakin ottaisi päähän olla kuivin suin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painin opettaja voi vi..u😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

        Tuntuu välillä ettei ole mikään penaalin terävin kynä.
        Menis takasin vaan firmaansa elvistelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minuakin ottaisi päähän olla kuivin suin.

        Painu dokaamaan äläkä täällä vingu mielitekojasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painu dokaamaan äläkä täällä vingu mielitekojasi

        Ota hyvä mies ryyppy!

      • Anonyymi

        Oletko sinä salpauksen palkkalistoilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä salpauksen palkkalistoilla?

        Olla vai eikö olla? Siinäpä sulle mietittävää.
        Vai oletkohan itse palkkalistoilla ja nillität täällä

    • Anonyymi

      Tämä Heinolan turva-ala on pelkästään yksi ISO VITSI opettajia myöten

      • Anonyymi

        Moni nuori on lopettanut opiskelut kyseiseltä alalta. Missähän syy...opettajissako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni nuori on lopettanut opiskelut kyseiseltä alalta. Missähän syy...opettajissako?

        Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä.

        Taas turhaa valitusta.
        Opettajissa muka aina syy.
        Kyllä oppilaiden kannattaa katsoa, ihan vaan peiliin.
        Sama valitus vuodesta toiseen.
        Ja oppilaiden vanhemmilla myös.
        Kenen syy on, että koulunkaan jälkeen nämä valittajat eivät saa töitä? Pitkäaikaistyöttömiä.
        Sitten valitetaan, että työkkärin syy.
        Tai jää maksut hoitamatta, varmaan pankin syy.
        Ty.... Olette.

        Osa opettajista ehkä onkin syypäitä.
        Minä vaihdoin Salpauksesta pois yhden opettajan takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas turhaa valitusta.
        Opettajissa muka aina syy.
        Kyllä oppilaiden kannattaa katsoa, ihan vaan peiliin.
        Sama valitus vuodesta toiseen.
        Ja oppilaiden vanhemmilla myös.
        Kenen syy on, että koulunkaan jälkeen nämä valittajat eivät saa töitä? Pitkäaikaistyöttömiä.
        Sitten valitetaan, että työkkärin syy.
        Tai jää maksut hoitamatta, varmaan pankin syy.
        Ty.... Olette.

        Vieläkö sielä salpauksessa on opettaja joka haukkuu oppilaita. Vai onko päässyt jo työkkärin asiakkaaksi? Haukkuu lusikalla saaneiksi, vaikka itse jäänyt lapsena jostain paitsi ja sitten kostetaan koko aikuisikä.

        Milloin tuo ollut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin tuo ollut?

        Tuskin on tapahtunut.
        Taas oppilaitten kuvitelmaa ja keksintöä, kuten kaikki täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin on tapahtunut.
        Taas oppilaitten kuvitelmaa ja keksintöä, kuten kaikki täällä.

        Ei muuten tuo pidä paikkaansa tuo kommenttisi. Kyllä täälläkin on oppilaat tosiasioita puhuneet ja asioiden oikea laita on yleisestikin tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas turhaa valitusta.
        Opettajissa muka aina syy.
        Kyllä oppilaiden kannattaa katsoa, ihan vaan peiliin.
        Sama valitus vuodesta toiseen.
        Ja oppilaiden vanhemmilla myös.
        Kenen syy on, että koulunkaan jälkeen nämä valittajat eivät saa töitä? Pitkäaikaistyöttömiä.
        Sitten valitetaan, että työkkärin syy.
        Tai jää maksut hoitamatta, varmaan pankin syy.
        Ty.... Olette.

        Noh noh kuule,mietippä nyt mitä kirjoitat. Kyllä siellä koulun puolella on ongelmaa opettajienkin puolella toiminta tavoissa ja pätevyydessäkin. Pahasti olet väärässä,kyllä nämä sinun ns valittajat ovat työllistyneet. Eivätkä vanhemmat tyhjästä sano. Ei opettajat ole vanhempiin yhteydessä vaikka soitetaan ja jätetetään viestejä. Vanhempain illassa puhutaan niin kauniita sanoja mutta totuus onkin vallan muuta. Luvataan paljon mutta siihen sitten jääkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas turhaa valitusta.
        Opettajissa muka aina syy.
        Kyllä oppilaiden kannattaa katsoa, ihan vaan peiliin.
        Sama valitus vuodesta toiseen.
        Ja oppilaiden vanhemmilla myös.
        Kenen syy on, että koulunkaan jälkeen nämä valittajat eivät saa töitä? Pitkäaikaistyöttömiä.
        Sitten valitetaan, että työkkärin syy.
        Tai jää maksut hoitamatta, varmaan pankin syy.
        Ty.... Olette.

        On täällä turvalla päteviä sekä ei niin päteviä opettajia, osa tietää ja yksi on ihan kuutamolla. Hyvät olet lähteneet muualle. Näillä kaikilla asenne on negaa meitä oppilaita kohtaan niin ei ole ihme kun halutaan vaihtaa alaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On täällä turvalla päteviä sekä ei niin päteviä opettajia, osa tietää ja yksi on ihan kuutamolla. Hyvät olet lähteneet muualle. Näillä kaikilla asenne on negaa meitä oppilaita kohtaan niin ei ole ihme kun halutaan vaihtaa alaa.

        No pata kattilaa soimaa.
        Tätä kun lukee, niin tuntuu oppilaat olevan todella positiivisia ja selvästi motivoituneita mutta ei turva-alalle.
        Varmaan työllistyy mutta kukaan turvallisuusalan yritys ei heitä katso, jos edes osaksi pitää paikkansa mitä oppilaista kirjoitetaan.
        Tuskin opettajat negatiivisesti suhtautuu ilman opiskelijasta olevaa syytä.

        Turhaa kalistelet kattiloitasi😂 oletko itse ollut täällä seuraamassa opettajien käytöstä vai oletko mahdollisesti itse opettaja. Kyllä nuoret ovat motivoituneita turva-alalla ja työllistyvätkin turvallisuusalan firmoihin kun valmistuvat,eli olet väärässä.
        Älä syyllistä opiskelijoita jos et itse ole paikan päällä näkemässä

    • Anonyymi

      Eikö helpointa olisi vaan vaihtaa tuollaiset opettajat, olivat negatiivisiä tai eivät.
      Nykyaikana johdon kannattaisi kuunnella mielipiteitä tarkasti, jos haluaa vaikka uusia oppilaita ja varsinkin yrityksiä asiakkaiksi.
      Kyllä jos oppilaat kokevat opettajat ongelmaksi ja heillä on heistä omakohtaisia kokemuksia, heitä kannattaa kuunnella.
      Tietysti jos kysymyksessä on vain yleinen luulo, ilman yksilöityä kokemusta, ei valituksissa ole silloin järkeä.

      • Anonyymi

        Kyllä on yksilöity kokemuksia ja valituksia opettajista on tehty mutta koulun johto pitää omiensa puolia. Nämä on yleisestikin tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on yksilöity kokemuksia ja valituksia opettajista on tehty mutta koulun johto pitää omiensa puolia. Nämä on yleisestikin tiedossa.

        Ottakaa yhteyttä jonkin lehden toimittajaan,kerrotte hänelle asiat hän tekee jutun lehteen niin loppuu koululta tuollainen toiminta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa yhteyttä jonkin lehden toimittajaan,kerrotte hänelle asiat hän tekee jutun lehteen niin loppuu koululta tuollainen toiminta.

        Miten niin loppuu koululta tuollainen toiminta? Joku journalistiko sen päättää miten Salpaus toimii?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin loppuu koululta tuollainen toiminta? Joku journalistiko sen päättää miten Salpaus toimii?

        Kuules sen päättää sitten isommat herrat,etkö tavan ur..po osaa ajatella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa yhteyttä jonkin lehden toimittajaan,kerrotte hänelle asiat hän tekee jutun lehteen niin loppuu koululta tuollainen toiminta.

        Ei kukaan enää lue lehtiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan enää lue lehtiä.

        Uutisjutut on luettavissa muualtakin,ei toimittajat niitä vaan lehtiin julkaise. Hei haloo..sytytä itselles valot päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisjutut on luettavissa muualtakin,ei toimittajat niitä vaan lehtiin julkaise. Hei haloo..sytytä itselles valot päälle.

        Nyt tulee hyvää ja oikeaa settiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutisjutut on luettavissa muualtakin,ei toimittajat niitä vaan lehtiin julkaise. Hei haloo..sytytä itselles valot päälle.

        Ollaanpas sitä törkeitä ja ylimielisiä.
        Ehdotan hiukan ystävällisyyttä ja kunnioitusta sekä parempaa suhtautumista kanssa ihmisiin.
        Näkee, että olet vartijamateriaalia.
        Nimittelee ja haukku, kun ei järki riitä.
        Ilmankos opiskelet vartijaksi.
        Olet varmaan myös väkivaltainen ja syrjintää harrastava.
        Et ainakaan kovin älykäs.

        Tuollaisia nyky nuoret aikuiset on.
        Törkeitä ja ei kovin älykkäitä.
        Vanhemmat ovat pepunkin pyyhkineet.
        Ei ole muuhun kuin valittamisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisia nyky nuoret aikuiset on.
        Törkeitä ja ei kovin älykkäitä.
        Vanhemmat ovat pepunkin pyyhkineet.
        Ei ole muuhun kuin valittamisen.

        Samaa pepun pyyhintää näyttää vanhemmat tekevän 40 vuotiaille peräkammarin pojille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaanpas sitä törkeitä ja ylimielisiä.
        Ehdotan hiukan ystävällisyyttä ja kunnioitusta sekä parempaa suhtautumista kanssa ihmisiin.
        Näkee, että olet vartijamateriaalia.
        Nimittelee ja haukku, kun ei järki riitä.
        Ilmankos opiskelet vartijaksi.
        Olet varmaan myös väkivaltainen ja syrjintää harrastava.
        Et ainakaan kovin älykäs.

        Vai sinä ehdotat... Nyt pelottaa. Reppana taidatkin olla etkä muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa pepun pyyhintää näyttää vanhemmat tekevän 40 vuotiaille peräkammarin pojille.

        Taidat olla itse peräkammarista jonka pepun vanhemmat pyyhkii kun tiedät noin hyvin ja varmaan antavat ilta maitoa ettei vaan tule pahaa mieltä mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaanpas sitä törkeitä ja ylimielisiä.
        Ehdotan hiukan ystävällisyyttä ja kunnioitusta sekä parempaa suhtautumista kanssa ihmisiin.
        Näkee, että olet vartijamateriaalia.
        Nimittelee ja haukku, kun ei järki riitä.
        Ilmankos opiskelet vartijaksi.
        Olet varmaan myös väkivaltainen ja syrjintää harrastava.
        Et ainakaan kovin älykäs.

        Niin ja sitten täällä on juuri näitä itkeviä herkkiksiä joita edustat. Älä lue näitä kun kerta tuntuu pahalle ja alkaa itkettää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla itse peräkammarista jonka pepun vanhemmat pyyhkii kun tiedät noin hyvin ja varmaan antavat ilta maitoa ettei vaan tule pahaa mieltä mistään.

        Eikö sinun pitäisi olla jo työpaikalla valmistelemassa pulpetit suoraan riviin? Eikö vanhemmat opettaneet että ole ajoissa työpaikalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinun pitäisi olla jo työpaikalla valmistelemassa pulpetit suoraan riviin? Eikö vanhemmat opettaneet että ole ajoissa työpaikalla?

        Etkö saanutkaan eilen äidiltä lämmintä iltamaitoa ja peittelyä kun noin itkettää

    • Anonyymi

      Salpauksen turvallisuuskoulutus olisi parempaa, jos yksikin opettaja olisi pois.
      Oppilaat kapinoivat ja vaihtavat alaa tai jättävät koulutehtävät vaan sen takia, kun eräs opettaja on siellä.

      • Anonyymi

        Ei se ole vaan yhdestä ainoasta opettajasta kiinni

      • Anonyymi

        Saisi täältä turvalta ainakin kaksi "opettajaa" lähtee mut näin ei käy kun salpaus pitää omistaan kiinni

    • Anonyymi

      Ei salpaus myönnä koskaan palkanneensa huonoja opettajia ja epäpätevä ja menneisyydessä eläviä.
      Ketä kiinnostaa jotkut 100 vuotta vanhat jutut.

      • Anonyymi

        Kaveri käy turvaa Helsingissä ja kun kerroin millaista meillä Salpauksesta, ihmetteli kovasti.
        Ei heillä opeteta tällaisia lakimääriä kuin täällä.
        Siellä kai joku opettajakin, joka ollut Salpauksessa ja oli kysynyt siltä.
        Ei ollut hänen aikaan tällaista.
        Nyt kukaan ei saa toppi paikkoja tai töitä täältä.
        Aika turhaa käydä turva-alalle, kun valmistuu vain työttömäksi.

        Pääasia on että Salpaus saa rahoituksen ei niinkään oppilaiden työllisyys

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia on että Salpaus saa rahoituksen ei niinkään oppilaiden työllisyys

        TJ Martti Tokola

        Opettaja laitto viesten kesken top-jakson; nyt tutkinnon osa valmiiksi tai osatodistus ja ulos.
        Salpaus Ole Hyvä!

      • Anonyymi

        Totta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettaja laitto viesten kesken top-jakson; nyt tutkinnon osa valmiiksi tai osatodistus ja ulos.
        Salpaus Ole Hyvä!

        Miksi et ole tehnyt valmiiksi.... vali vali

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettaja laitto viesten kesken top-jakson; nyt tutkinnon osa valmiiksi tai osatodistus ja ulos.
        Salpaus Ole Hyvä!

        Kyllä despootti osaa.
        Eikö ole mukava opettaja.
        Noin se meillekin aina sanoi.
        Ei pitäisi senkään opiskelijoita tuollai kiusata.
        Ei Ihme ettei kukaan halua tekniikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä despootti osaa.
        Eikö ole mukava opettaja.
        Noin se meillekin aina sanoi.
        Ei pitäisi senkään opiskelijoita tuollai kiusata.
        Ei Ihme ettei kukaan halua tekniikkaan.

        Miks työ kiusaatte opettajia. Ja aiheetta.
        Aika ilekeetä.
        Tiiätte itsekin, että ite aiheutettu.
        Opettajan pakko puuttua ja siten täällä haukutte.
        Itellä ei ole pahoa sanottavaa.
        Ovat auttaneet, opettaneet ja aina on kerrottu, ku kysytty.
        Toki vaativiin oli, kun piti aamulla olla ajoissa ja koko päivä tehä.
        Myös piti lukea ite, kun annettiin opiskeltavaa ja sitä oli paljon tekniikassa.
        Site niitä sovellettiin salissa.
        Vielä ei ole tullut tekniikassa eteen sellaista,mitä ei ollisi käyty läpi tai joutunut tekemään.
        Elekee haukkui, kun itessänne syy.

        Opettajat ovat aina kyykyttäneet joitain oppilaita, jonkun heikoimman ottaavat silmätikuksi, näin se vaan menee oli koulu mikä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajat ovat aina kyykyttäneet joitain oppilaita, jonkun heikoimman ottaavat silmätikuksi, näin se vaan menee oli koulu mikä tahansa.

        Nyt nyt! Toivottavasti olet miettinyt kirjoituksesi hyvin tarkkaan. Jos sulla ei ole omakohtaista kokemusta kirjoittamastasi asiasta nii OLE HILJAA!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt nyt! Toivottavasti olet miettinyt kirjoituksesi hyvin tarkkaan. Jos sulla ei ole omakohtaista kokemusta kirjoittamastasi asiasta nii OLE HILJAA!!

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.

        Minkäs takia sinä älähdit. Oletkin ehkä ope

    • Anonyymi

      Ajatella, jos noita opettajia ei olisi, ei olisi tätäkään kirjoittelua.

      • Anonyymi

        Niin ajattele mitä pari urpoa saa aikaan,että sinäkin kirjoitat tänne

    • Anonyymi

      Eiköhän tämä Salpauksen asia ole "kantiltasi" - arvon kirjoittaja - ole tullut käsiteltyä. Turha vedättää. Ei ota tulta enää.

      • Anonyymi

        Johan on kuvitelmat sulla. Täällä kukaan vedätä. Yleisesti on tiedossa mitä se touhu on .Joten olepas omalta kantiltasi vaan ihan hiljaa

      • Anonyymi

        Täällä kuule saa jokainen joka haluaa kertoa mielipiteensä ja kokemuksensa salpauksesta ja opettajista,joten ole hiljaa.

      • Anonyymi

        Suomessa on mielipide-ja sananvapaus. Et mahda sille mitään. Jatkuu...

      • Anonyymi

        Kylläpä sinä olet pahasti väärässä,ottaahan tulta edelleen ja asiasta ottaakin.

    • Anonyymi

      Oletko ollut noiden opejen tunneilla?
      Miten näkyy ettei he opeta tai osaa?
      Kaveri kertoi myös, että opettajia vihataan vaan sen takia, että eivät anna tehdä mitä haluaa.
      Osa oppilaista kai myös pelkää toisia oppilaita luokassa tunneilla ja tauoilla.
      Oletko sinä syy miksi muut oppilaat pelkää?
      Tuonko takia opet puuttuu tekemisiisi?

      • Anonyymi

        Olen ja ollaan oltu ja jokainen tunnilla ollut on nähnyt ettei osaa opettaa ja olemne sanoneetkin siitä.
        Täällä ei meidän tarvitse alkaa yksilöimään sen enempää.
        Ope tietää missä vika,mut ei tee mitään muutosta

        Korjatkaa jos olen väärässä.
        Täällä kritisoitte, ettei opeta ja olette hänelle valittanut mutta ei tee kuten vaaditte.
        Kuitenkin kun kysytään, niin ette voi kertoa?
        Miksi sitten täällä valitatte!
        Ei mahdu järkeen.
        Kerran jotain valitettavaa, niin pitäisi pystyä kertomaan mitä se on.
        Nyt vaikuttaa, että kiristää ja kiusaatte opettajaa; jos et tee niin kerrotaan...
        Tuo on selvästi kiusaamista, oppilaiden toimesta.
        Tulee vaan mieleen, että täysin perätöntä kaikki mitä vihjaatte mutta kukaan muu ei tiedä.
        Aika outo valitus kohde.
        Vali vali mutta en kerro mitä koskee.
        Ihan outoa.
        Taitaa pitää paikkansa, että teitä pelätään ja opettajat vastustaa teidän tekoja, joten valitatte täällä ja mitään oikeaa yksilöityjä asioita ei ole.
        Kaikki on perätöntä.

        Tartte mahtuukaan sun järkeen ja sulle kertoa mitään Ettet vaan olisikin se ope kun itse täällä niin vali vali valitat ja iniset ja muka tiedät että perätöntä kaikki. Oletko ollut tunneilla,häh?Sille on sanottu asiasta ja kerrottu myös ylemmälle taholle. Ei vaan tapahdu mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjatkaa jos olen väärässä.
        Täällä kritisoitte, ettei opeta ja olette hänelle valittanut mutta ei tee kuten vaaditte.
        Kuitenkin kun kysytään, niin ette voi kertoa?
        Miksi sitten täällä valitatte!
        Ei mahdu järkeen.
        Kerran jotain valitettavaa, niin pitäisi pystyä kertomaan mitä se on.
        Nyt vaikuttaa, että kiristää ja kiusaatte opettajaa; jos et tee niin kerrotaan...
        Tuo on selvästi kiusaamista, oppilaiden toimesta.
        Tulee vaan mieleen, että täysin perätöntä kaikki mitä vihjaatte mutta kukaan muu ei tiedä.
        Aika outo valitus kohde.
        Vali vali mutta en kerro mitä koskee.
        Ihan outoa.
        Taitaa pitää paikkansa, että teitä pelätään ja opettajat vastustaa teidän tekoja, joten valitatte täällä ja mitään oikeaa yksilöityjä asioita ei ole.
        Kaikki on perätöntä.

        Ei vaan ole perättömiä mitä opiskelijat täällä kertovat ja mikään pakko Ei ole heidän täällä avata niitä edes sulle. He ovat kertoneet asiasta opettajalle sekä Heinolan yksikön johdolle. On taas eri asia kuinka he suhtautuvat ja käsittelevätkö asiaa. Kyllä meidänkin nuori on kertonut kotona hyvinkin tarkkaan mitä epäkohtia on ja samaa viestiä ovat saaneet muidenkin opiskelijoiden vanhemmat. Opettajalle kun soittaa niin vastaa milloin jaksaa ja sitten viestillä tai sähköpostilla kaunistellaan asiaa eikä vastata suoraan mitä kysytään. Kyllä me vanhemmatkin olemme kyselleet epäkohdista mutta kaunistellaan ja luvataan vaikka mitä mutta kuitenkaan ei sitten tapahdu mitään.
        Meidän nuorella on vakaa harkinta siirtyä toiselle paikkakunnalle jatkamaan alan opiskelua.

        Olisko kuitenkin niin, että opettajilla on työaika.
        Jotenkin tuntuu että oletetaan että aina vastataisi opettajat.
        Kyllä se riittää jos viikon kuluessa vastaa.
        Toisaalta nämä "epäkohdat" perustuvat mihin?
        Opiskelijoiden näkemykseen vai.
        Millä osaamisella he kykenevät arvioimaan.
        Kyllä työelämä tietää ja varmasti reklamoi jos opetus huonoa.
        Oppilaiden valitus on turhaa, kun ei ole osaamista.
        Mikäli olisi osaamista, miksi eivät mene töihin suoraan.
        Eli turhaa valitusta, löysä ja lökäpöksyiltä sekä äitin pikku kullan muruilta.
        Poispilattuja ja hemmoteltu.

        Onkos sulla sitten lapsia? ja jos on niin onko he sit muka jollain tapaa erikoisia muihin lapsiin verrattuna kun noin haukut muiden lapsia.
        Paljastit olevasi opettaja noilla tietyillä sanoillasi ja lausunnoillasi. Onpa suppea näkökanta sulla ja ylimielinen asenne. Ei olekaan ihme kun oppilaat valittaa ja vaihtavat linjaa tai oppilaitosta kun tollasia henkilöitä on opettamassa.Älä pidä itseäsi korvaamattomana. Keltanokka olet itsekin ollut etkä ole osannut mitään ennen kun olet kouluttautunut ammattiisi jonka vaihtoa kannattaisi miettiä hyvinkin tarkkaan

        Hei haloo!! 16 vuotiaat töihinkö suoraan ilman koulutusta turvallisuusalalla ,täytyy olla 18 v ennen kuin pääsee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkos sulla sitten lapsia? ja jos on niin onko he sit muka jollain tapaa erikoisia muihin lapsiin verrattuna kun noin haukut muiden lapsia.
        Paljastit olevasi opettaja noilla tietyillä sanoillasi ja lausunnoillasi. Onpa suppea näkökanta sulla ja ylimielinen asenne. Ei olekaan ihme kun oppilaat valittaa ja vaihtavat linjaa tai oppilaitosta kun tollasia henkilöitä on opettamassa.Älä pidä itseäsi korvaamattomana. Keltanokka olet itsekin ollut etkä ole osannut mitään ennen kun olet kouluttautunut ammattiisi jonka vaihtoa kannattaisi miettiä hyvinkin tarkkaan

        Näin on.
        Opettajana AMK:ssa.
        Ihmettelen tätä vali vali kansaa.
        Pitäisi joku raja olla valittajillakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko kuitenkin niin, että opettajilla on työaika.
        Jotenkin tuntuu että oletetaan että aina vastataisi opettajat.
        Kyllä se riittää jos viikon kuluessa vastaa.
        Toisaalta nämä "epäkohdat" perustuvat mihin?
        Opiskelijoiden näkemykseen vai.
        Millä osaamisella he kykenevät arvioimaan.
        Kyllä työelämä tietää ja varmasti reklamoi jos opetus huonoa.
        Oppilaiden valitus on turhaa, kun ei ole osaamista.
        Mikäli olisi osaamista, miksi eivät mene töihin suoraan.
        Eli turhaa valitusta, löysä ja lökäpöksyiltä sekä äitin pikku kullan muruilta.
        Poispilattuja ja hemmoteltu.

        Eivät vastaa työaikana eivätkä edes viikonkaan sisällä. Vastaavat sitten kun jaksavat tai haluavat,näin se vaan menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät vastaa työaikana eivätkä edes viikonkaan sisällä. Vastaavat sitten kun jaksavat tai haluavat,näin se vaan menee.

        Ja pärstän mukaan päättää kenelle vastataan ja kenelle ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja pärstän mukaan päättää kenelle vastataan ja kenelle ei.

        No mitäpä muuta niiltä voi odottaa,ei niin mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitäpä muuta niiltä voi odottaa,ei niin mitään.

        Täysin samaa mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät vastaa työaikana eivätkä edes viikonkaan sisällä. Vastaavat sitten kun jaksavat tai haluavat,näin se vaan menee.

        Kyllä ryhmästä vastuussa olevan pitää vastata.
        Eikös teillä ole Wilma käytössä.
        Ottakaa lähetetty viesteistä, ja lukeneet kohdasta kuvakopio, jos vastaus viipyy yli 2-3 arki päivää.
        Laittakaa sitten rehtorille.
        Jos se ei auta, niin sitten OPH:hon.
        Kaikkien koulujen pitää vastata oppilaiden viesteihin viikon kuluessa.
        Tietysti tämä koskee vain virallisia viestimiä, ei mitään instaa, whatsia jne.

        Kun ei vastaa ja on turhaa viedä mitään dokumentteja eteenpäin johdolle kun se ei johda mihinkään. Kokeiltu on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät vastaa työaikana eivätkä edes viikonkaan sisällä. Vastaavat sitten kun jaksavat tai haluavat,näin se vaan menee.

        Tein harjoittelun, mutta kukaan ei tullut näyttöjä arvioimaan.
        Vastuuohjaajana vk-opettaja mutta sen työt loppu toukokuussa ja kuulemma jatkaa uudella sopimuksella heinäkuun lopussa.
        Olen soittanut, laittanut sähköpostia ja wilmaviestiä, whatsappia ja kukaan ei välitä.
        Näyttö jäi arvioimatta.
        Mitä nyt teen?

        Aika monelta jäi näytöt arvioimatta, kun opettajat ei vastaa tai tule arvioimaan vaikka sovittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monelta jäi näytöt arvioimatta, kun opettajat ei vastaa tai tule arvioimaan vaikka sovittu.

        No tuohan ei ole ny mikään uusi asia ja eikös opettajatkin ole nyt lomal?

    • Anonyymi

      Kyllä täällä ihan pärstäkertoimen mukaan arvioidaan.
      Eräs meidän ryhmästä sai 5, vaikka ei tehnyt edes työharjoittelua tai näyttöä kunnolla. Jotain nimellistä kehitteli.
      Toiselle sanottiin, että jos ei saa toppi paikkaa opinnot loppuu ja kun kysy, että miten toinen sai sen suoritettua, niin vastattiin, että aikaisempi osaaminen oli peruste ja tällä toisella ei sitä kuulemma ole.
      Yhdelle ärsyttävälle vanhalle sanottiin, että ei saa tehdä kaikkea mitä muut ja häneltäkin loppuu opiskelu, jos ei saa toppi paikkaa.
      Ihan mielivaltaista ja tuntuisi näyttöjen arvioinnit olevat kiinni siitä, että kuka on opettajan kaveri tai jotain.

      • Anonyymi

        Samaa toimintaa oli myös silloin kun itse opiskelin turvallisuusalaa salpauksessa. Valitetaan pikkasen opettajalle niin saadan kurssi läpi vaikka joku oli enemmän Poissa kun läsnä niin kurssi läpi että heilahti. Ei ole oikein toisia opiskelijoita kohtaan

        Noin despootti toimii.
        Jos ei toppi paikkaa pitää kuvitteelliset näytöt, kuten meillä tekniikassa.
        Nyt on osalla näytöt tehty ja osalla tekemättä.
        Kaverini olisi jo valmis mutta joutuu despootin mielivallan takia tekemään viimeisen näytön koululla.

        Eihän tuollainen ole mitään mielivaltaa,kyllä siinä on oppilaan puolelta jokin syy miksi hänen pitää antaa näyttö siellä koululla ja olisi kaverisi vaan tyytyväinen kun opettaja antaa tuollaisen mahdollisuuden.

        Sanoo opettaja.
        Kyllä se vaan on.
        Olisihan tuon tekniikan voinut vaihtaa johonkin muuhun osioon kuten muillakin on tehty.
        Ei kyllä se on vaan kyykyttämistä ja opettajan vallankäyttöä.
        Helppo tehdä, kun rehtori ei tiedä tai esimiehet yleensäkään. Ei kukaan esimies tuollaista sallisi. Vai meinaatko, että johdon tarkoitus on vaan kyykyttää.

        No olisit sitten vaihtanut muuhun osioon etkä vinkuisi täällä. Ei tuo ole yhtään mitään vallankäyttöä tai kyykyttämistä ja varmaan esimies tietää. Opettajahan antaa mahdollisuuden sinulle korjata asiat kun olet tainnut ihan itse omalla välinpitämättömällä toiminnallasi sotkea opiskelusi ja joudutkin nyt tosi paikan eteen että onkin opiskeltava.
        Eli nyt taitaakin kuule vika olla ihan vaan sinussa itsessäsi.

    • Anonyymi

      Salpaus ja turvallisuusala saa hyvää julkisuutta.
      Kyllä tähän kohta joku valtakunnan media ottaa juttua.
      Kannattaisiko vaan tehdä tarvittavat korjaukset?
      Näin loppuisi valitus.

      • Anonyymi

        On yritetty saada korjauksia aikaan mutta ihan turhaan.
        Asiat ei etene,korupuheita vaan koulun puolelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On yritetty saada korjauksia aikaan mutta ihan turhaan.
        Asiat ei etene,korupuheita vaan koulun puolelta.

        Tuohan vaatisi sen myöntämisen, että on epäpäteviä, osaamattomia ja väärin valittuja opettajia.
        Salpaus mielummin maksaa turhille opettajille palkkaa, koska ei halua myöntää virheitä.
        Suojatyö, kiva homma ja voi tehdä vielä kaikkea muutakin, kun ei kukaan välitä.
        Vero rahat on hyvä tapa..... Ei työt lopu.

    • Anonyymi

      Katsoessa koko tätä ketjua, niin näyttää siltä, että päteviä ja osaavia tai oppilaista välittävä ei ole salpaukseen tarjolla.
      Selvästi johtamisessa ja opetuksen järjestämisessä salpaus on välinpitämätön ja vain raha ratkaisee.
      Laatu ei kiinnosta eikä opetus tai oppilaat.
      Opiskelijat ovat tuuliajolla ja heidät pakotetaan opiskelemaan tietyt aineet.
      Kertoo talon johtajista aikalailla mutta lahtihan päättää, joten ei ihme ettei puututa. Eihän Lahden poliitikot mitään osaa, ei edes oppilaitosta johtaa, jotta laatua saataisiin.
      Rahat vaan pois ja osaamattomia yritysten ongelmiksi.
      Paljonko niitä nuorisotyöttömiä nyt olikaan?
      Turvallisuusalan välinpitämättömyys hyvä esimerkki Lahden osaamattomuudesta tai johtajien.
      Yritys puolella, tuollainen olisi jo loppunut.
      Mutta valtiohan maksaa vaikka osaamattomia tulee.

      • Anonyymi

        Tuo on totta mitä kirjoitit mutta ei Lahden politiikot johda kyseistä koulua jossa vaan raha ratkaisee ja varsinkin yksikkö missä koulutetaan turvallisuusalaa on oiva esimerkki osaamattomuudesta.

        Käykääs kattomas ketä salpauksen hallituksessa on.
        Enemmistö Lahden politiikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykääs kattomas ketä salpauksen hallituksessa on.
        Enemmistö Lahden politiikkoja.

        Politiikot ovat koulun hallituksessa mutta eivät johda kyseistä koulua vaan se tekee muut henkilöt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politiikot ovat koulun hallituksessa mutta eivät johda kyseistä koulua vaan se tekee muut henkilöt

        Kyllä hallitus vastuun kantaa AINA.
        Se nimittää toimitusjohtajan, rehtorin, vararehtorin.
        Eiköhän noiden kautta voi vaikuttaa, jonkun yksittäisen alan toimintaan.
        Ei kun toimitusjohtaja, rehtori ja vararehtori vaihtoon.
        Syitä; luottamuspula, täällä kuvattujen asioiden kautta virkatehtävien laiminlyönti, eiköhän opetushallituksestakin löydy jotain sanottavaa.
        Lahden kaupunki suurimpana omistajakuntana voisi vaatia erityistarkastuksen.
        Hallituksen jäsenet voisi myös vaihtaa.
        Kohtahan on kunnallisvaalit.
        Ei kun epäluottamusta hallituksen jäsenille ja kukas on hallituksen puheenjohtaja, hänellä korostettu vastuu.

        Ensimmäisenä kantaa vastuun touhusta koulun (yksikön) oma johtaja tai päällikkö sitten vasta rehtori ym ym... se menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäisenä kantaa vastuun touhusta koulun (yksikön) oma johtaja tai päällikkö sitten vasta rehtori ym ym... se menee.

        Mikäli tällaista kun täällä on näin kauan jatkunut vastuu menee jo hallitukseen asti kuten psykoterapia keskuksen tapauksessa.
        Ei pääse toimitusjohtaja, rehtori jne. Vastuusta.
        Heillä on kokonaisvastuu päälliköitä ja opettajista.
        Ei kun salpauksen hallitus vaan pölkylle.
        Eiköhän TÄSTÄ saada jo mehevä juttu poliitikoista Lahdessa ja heidän tekemättömyydestään.
        Hallitus vaihtoon.

        Mistä näkee hallituksen jäsenet ja puheenjohtajan?

        Tulisi mehevä juttu mutta kuka tekee sen jutun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulisi mehevä juttu mutta kuka tekee sen jutun

        Luulisi vihreiden ja kokoomuksen olevan kiinnostunut, kun koulutus ei ole täysin työelämän tarvetta tukevaa.
        Verorahojen siirtämistä toisiin taskuihin.
        Selvästi Kokoomus haluaa lahjoittaa paljon rahaa pois.... Muuten tähän olisi puututtu ja päteviä ja työelämää tukevia opettajia palkattu.
        Ei taida kokoomuskaiset välittää rahoistaan, ja verot tulee nousemaan tällaisen takia.

        No eipä nuo persut,keput ,sos.dem tai ym puolueetkaan ole kiinnostuneita verorahoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on totta mitä kirjoitit mutta ei Lahden politiikot johda kyseistä koulua jossa vaan raha ratkaisee ja varsinkin yksikkö missä koulutetaan turvallisuusalaa on oiva esimerkki osaamattomuudesta.

        Oiva esimerkki turva-alan osaamattomuudesta sekä pätemättömyydestä ei ole opettaja koulutusta takana ainakaan kahdella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oiva esimerkki turva-alan osaamattomuudesta sekä pätemättömyydestä ei ole opettaja koulutusta takana ainakaan kahdella

        Kerrotun mukaan näin olisi asia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotun mukaan näin olisi asia

        Samaa meidänkin nuori kertonut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäisenä kantaa vastuun touhusta koulun (yksikön) oma johtaja tai päällikkö sitten vasta rehtori ym ym... se menee.

        Tämä johtaja on antanut eri neuvoja eritavalla samasta asiasta.
        Tuntuu, että riippuu päivästä mikä on vastaus.
        Tuntuisi myös, että mitään pitkäjänteistä suunnittelua ei ole vaan kaikki muuttuu 2-3 kk välein.
        Pahin on ytot, jotka jakaantuu yhden kurssin osalta jopa puoleksi vuodeksi.
        Kurssin eka osa elokuussa ja toinen osa keväällä. Ei kukaan pysty muistamaan.
        Myös joka alalla on samassa aineessa ihan omat tuntimäärä ja asiat.

    • Anonyymi

      Eikös sisun asiasi, kuten sanottua, ole tullut käsiteltyä jo perinpohjin! Ei sytytä.

      • Anonyymi

        Nyt tais keppi osua kun älähdit! Älä lue kerta pahoitat mielesi. Me näemme päivittäin ne epäkohdat niin ei todellakaan ole asia loppuu käsitelty,mieti sitä.

      • Anonyymi

        Hahaa näethän että sytyttää,turhaa kyynelehdit nyyh nyyh

    • Anonyymi

      Mistä löytyy salpauksen hallitus?
      Otetaan heihin yhteyttä ja sitten jos ei tee mitään, mediaan.
      Ei kukaan niistä jatka kunnallisvaalien jälkeen, jos eivät puutu.

    • Anonyymi

      Kyllä on säälittävää tämä koulutus.
      Uhkatilnteita opetetaan etänä.
      Ei muissa kouluissa vaan teoriassa opeteta.
      Ihan surkeita opetusta.

      • Anonyymi

        Sit meille pidettiin perdoonallisuu s testi, jolla opemäärityi mikä persoona me ollaan.
        Toinen piti tunteja stressistä ja näytti kiroilu videoita.

      • Anonyymi

        Etänähän sitä varmasti opitaan uhkatilanteita,pitäis jo ko opettajan tajuta että vi...ks menee ja pahasti,mut eipä taida ymmärtää sitä. Jos on vk kouluttaja ja toimii noin niin ei ole ammattitaito kovin vahvoissa kantimissa.

        Olisikohan taas salpauksen laadukas ja pitkäjänteinen koulutussuunnittelu takana?
        Tulisi paljon kustannuksia, jos siirrettäisiin ja noille päiville pitäisi keksiä muuta.
        Säästetään rahaa mutta koskas laatu olisi ollut koulutuksen perusajatus Suomessa ja ministeriössä tai edes paikallisessa kunnallishallinnossa.
        Pääasia, että oppitunnit pidetään ja rahaa säästyy salpauksen omistajakuntien käyttöön.
        Hienoa salpauksen johto ja hallitus.

        Oikein suunniteltuna ja toteutettuna kys tunteja ei tarvitsisi siirtää eikä keksiä muuta.
        Täysin amatööri touhua koulun johdolta sekä opettajalta.
        Samat tunnit toteutettu käytännössä meillä ja myös muissa saman alan kouluissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etänähän sitä varmasti opitaan uhkatilanteita,pitäis jo ko opettajan tajuta että vi...ks menee ja pahasti,mut eipä taida ymmärtää sitä. Jos on vk kouluttaja ja toimii noin niin ei ole ammattitaito kovin vahvoissa kantimissa.

        Ei mene kovin vahvasti opettajilla tai opettajalla. Pitäisi laittaa vaihtoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan taas salpauksen laadukas ja pitkäjänteinen koulutussuunnittelu takana?
        Tulisi paljon kustannuksia, jos siirrettäisiin ja noille päiville pitäisi keksiä muuta.
        Säästetään rahaa mutta koskas laatu olisi ollut koulutuksen perusajatus Suomessa ja ministeriössä tai edes paikallisessa kunnallishallinnossa.
        Pääasia, että oppitunnit pidetään ja rahaa säästyy salpauksen omistajakuntien käyttöön.
        Hienoa salpauksen johto ja hallitus.

        Jos on valittamista niin soita suoraan minulle tai tule käymään ?

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on valittamista niin soita suoraan minulle tai tule käymään ?

        TJ Martti Tokola

        Tottahan tämä taitaa olla.
        Olisikohan taas salpauksen laadukas ja pitkäjänteinen koulutussuunnittelu takana?
        Tulisi paljon kustannuksia, jos siirrettäisiin ja noille päiville pitäisi keksiä muuta.
        Säästetään rahaa mutta koskas laatu olisi ollut koulutuksen perusajatus Suomessa ja ministeriössä tai edes paikallisessa kunnallishallinnossa.
        Pääasia, että oppitunnit pidetään ja rahaa säästyy salpauksen omistajakuntien käyttöön.
        Hienoa salpauksen johto ja hallitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikohan taas salpauksen laadukas ja pitkäjänteinen koulutussuunnittelu takana?
        Tulisi paljon kustannuksia, jos siirrettäisiin ja noille päiville pitäisi keksiä muuta.
        Säästetään rahaa mutta koskas laatu olisi ollut koulutuksen perusajatus Suomessa ja ministeriössä tai edes paikallisessa kunnallishallinnossa.
        Pääasia, että oppitunnit pidetään ja rahaa säästyy salpauksen omistajakuntien käyttöön.
        Hienoa salpauksen johto ja hallitus.

        On melkoista touhua tällänen salpaukselta ja johdolta ja niin täysin ammattitaidottomuutta pitää turva-alan opiskelijoille ETÄNÄ uhkatilanteita ja niiden hallintaa hei haloo. Eipä taida aiheen opettajakaan olla kovin välkky muutenkaan kun suostuu opettamaan etänä.

        Kyllähän esimiehellä on lain mukaan oikeus määrätä ja sanoa, mitä työntekijä tekee, jos työntekijä kieltäytyy työn tekemisestä, ei esimiehen ole pakko sellaista työntekijää töissä pitää.

        Kyllä työntekijällä pitäisi olla sen verran munaa sanoa esimiehelle oma mielipiteensä ja suunnitelmansa että kuinka esim uhkatilanteita opetetaan muuten kun etänä.
        Mutta jos on vaan pelkkä hyssykkä ja nöyristelijä niin eihän sitä voi muuta odottaa.

      • Anonyymi

        Only in salpaus turvallisuusala. Onneksi pääsin Tampereelle jatkamaan saman alan opiskelua. Saa PALJON tasokkaampaa opetusta täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottahan tämä taitaa olla.
        Olisikohan taas salpauksen laadukas ja pitkäjänteinen koulutussuunnittelu takana?
        Tulisi paljon kustannuksia, jos siirrettäisiin ja noille päiville pitäisi keksiä muuta.
        Säästetään rahaa mutta koskas laatu olisi ollut koulutuksen perusajatus Suomessa ja ministeriössä tai edes paikallisessa kunnallishallinnossa.
        Pääasia, että oppitunnit pidetään ja rahaa säästyy salpauksen omistajakuntien käyttöön.
        Hienoa salpauksen johto ja hallitus.

        Tärkeintä on että budjetissa pysytään eikä omistajakuntia laskuteta liikaa. Opiskelijat voivat aina opiskella omatoimisesti enemmän jos haluavat oppia paremmin.

        TJ Martti Tokola

    • Anonyymi

      Kaikki Heinolan Salpauksen opettajat pitäs pistää pihalle ja hankkia sellasia opettajia joilla on kyseiseltä opetusalalta työkokemusta vähintään sen 10 vuotta jotka osaa opettaa asioita mitä työelämässäkin hyvin todennäköisesti tulee vastaan. Hyvänä esimerkkinä sähkäreille minun aikana opetettiin pelkästään tyyliin miten porataan 20mm putkelle reikä 2x4 läpi ja loppuaika mitä piti sen opettajan tunneilla olla niin oli tyyliin mitä kyseinen henkilö on omalla työurallaan saanut vastaansa kun sen jonninjoutavan lässytyspaskan sijasta olis opettanu rakennusalan termejä että saattais ymmärtääkki jotai mistä ne puhuu et samalla työmaalla työskentelystä saattais tullakki jotain eikä näyttäis miltään H Moilaselta eikä edes ollut mahdollista valinnaisena kurssina suorittaa tieturva1 -kurssia mikä TÄYTYY OLLA VOIMASSA kun työskentelee tiellä tai tien välittömässä läheisyydessä ja miten laittaa varoitusmerkit tietyöstä kyseisellä tieosuudella joka on pakko olla olemassa eteenkin sähkäreillä jotka tekee myös pylväsasennuksia.

      Tänäpäivänä varmin tapa saada töitä on oppisopimuksella sille opintolinjalle mitä alaa sattuukaan opiskelemaan ja se on varmaa et salpaukseen jos erehtyy opiskelemaan niin takuulla menee se 3 vuotta ihan turhaan.

    • Anonyymi

      Saako opettaja julkisesti olla maahanmuutto vastainen ja ehkä jopa rasistinen?
      Osa opettajista on tällaisia ja vielä poliittisesti pyrkivät edistämään maahanmuutto vastaista asiaa.

      • Anonyymi

        Että näin salpauksessa.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että näin salpauksessa.....

        Tässä nähdään salpauksen laadukas ja pitkäjänteinen koulutussuunnittelu sekä henkilöstöjohtamisen taito. On ammattitaitoisia opettajia ja sitten on näitä epäpäteviä niin kun turvallisuusalalla.
        Tärkeintä on vaan että rahaa tulee talolle vaikka millä koulutusaloilla ja johto on tyytyväinen.

    • Anonyymi

      Hakulomake esittää raksimalla ruutuun pää tai jalat edellä. Muurinmurtoa harrastetaan viemällä päin putkanseinää.

      • Anonyymi

        Muurinmurtoa, voi juma ei ole todellista🤣 kuka on opena 🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Tässä järkuu ensi viikolla uhkatilanteet etänä.

      • Anonyymi

        Mitenköhän suoritatte case harjoitteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenköhän suoritatte case harjoitteet.

        VK opettaja sano, että vedetään jos saa kokoontua.
        Tekniikan nats. Opettaa pääosin myös harjoitukset. Uhkaili että meihin sattuu. Kuulemma kaikkia oppilaita mitä 10 vuotta opettanut ovat saaneet puukosta.
        Vetää krav maga ja veitsi taistelu sekä kemiallisten ja räjähteiden kautta harjoitukset.

        Mutta jos ei pääse kokoontumaan tehdään vaan teamsissä kuten oli jo persoonallisuus testi ja yhteiskunnan uhkia.

        Lähtiköhän nyt laukalle tuo tekniikan ope kohta.. ja teamssin kautta käytynä ette opi. Meidän vk opettaja uskals sanoa esimiehelle että harjoitteet pidetään ja nyt meillä pidetään ne.
        Harjoitteiden kautta oppii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VK opettaja sano, että vedetään jos saa kokoontua.
        Tekniikan nats. Opettaa pääosin myös harjoitukset. Uhkaili että meihin sattuu. Kuulemma kaikkia oppilaita mitä 10 vuotta opettanut ovat saaneet puukosta.
        Vetää krav maga ja veitsi taistelu sekä kemiallisten ja räjähteiden kautta harjoitukset.

        Mutta jos ei pääse kokoontumaan tehdään vaan teamsissä kuten oli jo persoonallisuus testi ja yhteiskunnan uhkia.

        Onpa amatööri koulutusta. Kemikaaleista ja räjähteitä muka.
        Tuskin on osaamista.
        Vaatisi ehkä koulutusta kemiaan jne.
        Kuvastaa vaan opettajan osaamattomuutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa amatööri koulutusta. Kemikaaleista ja räjähteitä muka.
        Tuskin on osaamista.
        Vaatisi ehkä koulutusta kemiaan jne.
        Kuvastaa vaan opettajan osaamattomuutta.

        Nyt on kyllä teidän vk.n opettajalla hakuses prioriteetit sekä mitä opetussuunnitelmassa sanotaan. Kuulostaa pvn asioilta ja on rambo meininkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on kyllä teidän vk.n opettajalla hakuses prioriteetit sekä mitä opetussuunnitelmassa sanotaan. Kuulostaa pvn asioilta ja on rambo meininkiä.

        Ei ole VK opettaja tuo pääopettaja vaan tekniikan opettaja.
        Ihan hirvee nats. rääkkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole VK opettaja tuo pääopettaja vaan tekniikan opettaja.
        Ihan hirvee nats. rääkkää.

        Ei ole tämä meidän vk opettajakaan ajantasalla..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole VK opettaja tuo pääopettaja vaan tekniikan opettaja.
        Ihan hirvee nats. rääkkää.

        Siis rääkkää teitä!!! Ai niin tehän olettekin velliperseitä ja olette heti itkemässä jos joudutte fyysiseen rasitukseen. Pysyyköhän teillä edes haarukka kädessä.

    • Anonyymi

      Vieläkö sinä veivaat Salpausta. Eikös ole kaluttu luu!

      • Anonyymi

        Voi voi sinua,et ehkä ole sattumoisin huomannut tai sitten et vain ymmärrä sitä että täällä hyvin moni kommentoi salpausta vapaasti koska tämä on yleinen keskustelu palsta.

      • Anonyymi

        Sinä ehkäpä olet opettaja kun mielestäsi pitäisi keskustelun täällä päättyä ja kun pahoitat mielesi näistä osuvista ja myöskin hyvinkin paikkansa pitävistä kommenteista niin menehän peiton alle imemään peukaloasi ja itkemään itsesi uneen.

    • Anonyymi

      Hyvä viikko ollut. Tekniikan opettaja näytti miten kentällä tulee aseita vastaan. Tehtiin myös suunnitelmaa miten asiakaspalvelupisteen hyökkäyksiä hoidetaan.
      Nyt käydään läpi briefingiä. Huomenna käydään läpi erilaisia vartija hyökkäyksiä.

      • Anonyymi

        Ei nähtävästi vk.n opettaja osannu opettaa noita.

      • Anonyymi

        Etänä opetetaan edelleen. Tämänkin 6 h.
        Ensiviikolla etänö 8 h ja seuraavalla viikolla loppuu.
        On hienoa, kun uhkatilanteet opetetaan kokonaan etänä ja sitten opinnot oli tässä. 17.4. lähdetään toppiin ja 1 1/2 vuotta toppi tämän jälkeen.
        Hienoa opetusta, ei yhtään käytännön harjoitusta ennen toppia.

        Eipä teillä ole vahvaa pohjaa lähteä toppiin. "Hyvinpä"koulu on hoitanut opetuksen. Näin salpaus toimii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä teillä ole vahvaa pohjaa lähteä toppiin. "Hyvinpä"koulu on hoitanut opetuksen. Näin salpaus toimii

        Secutitas palkkaa kaikki oppilaat.
        Kaikki mennään securitakselle. Koulun johtaja lupasi niin. En tiedä maksaako salpaus jotain securitakselle mutta kaikki päästään sinne töihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Secutitas palkkaa kaikki oppilaat.
        Kaikki mennään securitakselle. Koulun johtaja lupasi niin. En tiedä maksaako salpaus jotain securitakselle mutta kaikki päästään sinne töihin.

        Tuo ei pelasta että koulu ei ole opettanut teille käytännössä uhkatilanteita ja niiden hallintaa ennen kun menette työharjoitteluun. Koulu toiminut väärin,koitetaankohan nyt vähän korjata mokaa kun luvattu kaikille harjoittelu paikka samasta firmasta.
        Meillä harjoiteltiin käytännössä noita tilanteita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Secutitas palkkaa kaikki oppilaat.
        Kaikki mennään securitakselle. Koulun johtaja lupasi niin. En tiedä maksaako salpaus jotain securitakselle mutta kaikki päästään sinne töihin.

        Mokattu ja näin johto pelastaa oman selustansa.

    • Anonyymi

      Onkohan nuo opetussuunnitelman mukaisia asioi?
      Valvooko kukaan?
      Miten voi tollasia opettaa?
      Mitä sotajoukkoa valmentaa?

      • Anonyymi

        Nyt on asiaa. Normi opetusta

      • Anonyymi

        Tuo opettaja on oikeasti hirveenats. puolet o jättänyt opetuksen kesken. Osa ei edes aloittanut, kun toinen opettaja sano, ettei tarvii osallistua, kun nats. opettaa.
        Kyllä täällä oppii käyttää väkivaltaa ja useasti videot on terrorismi videoita. Kovasti arvostellaan mamujen opetusta ja johtoa. Ovat kuulemma mamujen .....

        Epäillä sopii että toinen opettaja olisi noin sanonut oppilaille,mutta jos näin on mennyt sanomaan niin on kyllä MUNATON opettaja. Täytyisi hänellä olla selkärankaa mennä sanomaan henkilölle suoraan eikä oppilaille itkeä. Kyllähän se oppilaiden opiskelujen keskeytys johtuu täysin muusta kun mukamas opettajasta siihen vaikuttaa iso kokonaisuus eikö vaan yksi opettaja.

      • Anonyymi

        Yksityinen turvallisuusala kuten täälläkin on yrityksiä mainittu on väkivalta-ala.
        Ei ihme että väkivaltaa tulee lisää kun sitä oikein opetetaan.

    • Anonyymi

      Salpauksen turva-alalle on useasti ihan omat tulkinnat.
      Valmistuu "näyttöjä" tehden, jotka opettajat arvioi keskenään. Halpaa ja tehokasta.

      • Anonyymi

        Halpa ja tehokas on juuri se mihin pyrimme. Säästämällä jää enemmän jaettavaa palkkoina johtoportaalle

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi

        Jotku valmistuu antamalla "näytön" vaikka ei osaa eikä hallitse. Opettaja päästää läpi että valmistumis tilastot vaan näyttävät hyviltä. Toiset joudumme tosissaan tekemään töit että saa näytön läpi.

        Pitää paikkansa.

    • Anonyymi

      Ex-opeko se kysyy aina vaan!

      • Anonyymi

        Ootko nykyinen ope ku kommentoit ja puolustele täälä ja syytät muita kun  nykyiset ja  me entisetkin oppilaat tieddetään ja tuodaan asia esile .Nää on nyt osunu nykyiseen opettajaan -jiin  ja ne kommentoikin täällä.

    • Anonyymi

      Ketä kiinnostaa.
      Nuohan on vain vartijoita.
      Vartijaksi pääsee parin kuukauden koulutuksella.
      Tyhmät opiskelee vuosia.
      Seisovat tyhmänä kaupassa tai ajavat ympyrää autolla.
      Ovat liian tyhmiä lukioon ja kuvittelevat olevansa "poliiseja". Eivät osaa kirjoittaa tai laskea kunnolla.

      • Anonyymi

        Opetus suhteutettu oppilaisiin.
        2 kuukauden opetus 3 vuodessa.
        Kunnon apukoululaisia vartijat.

    • Anonyymi

      Eihän kukaan mene 3 vuodeksi kouluun jos 2 kuukaudessa saman pätevyyden saa. Ei voi pitää paikkaansa.

      • Anonyymi

        3 vuotta opiskelette jotta pääsette käymään ensin 40h väliaikaisen vartijan kurssin ja sitten 80h kurssin
        Ei mitään järkeä. Tekaistu 3 vuotinen koulutus jotta salpaus saa rahaa opiskelijoista.

        3 vuotta turhaa laki ja muuta opetusta.
        Ei anna osaamista mihinkään.
        Pääsee turvallisuusalan perustutkinnolla vain vartijaksi.
        Palkka on ensimmäiset 7 vuotta 10.20€ ja sitten nousee 10.60€. tuossa kaikki ikälisät.
        Vain yksi 20 min. tauko 8 h työpäivästä.
        Lisäksi käytetään 0 h sopimusta, jolloin ei edes joka kuukausi montaa tuntia töitä.
        Vain täysin idiootit hakeutuu tuohon koulutukseen koska eivät pärjää muualla.

        Olet väärässä. Kyllä varmasti pärjäävät muuuallakin mutta näillä 16 v nuorilla on yhteishaussa tarjottu mahdollisuus hakea tähän koulutukseen. Tiesitkö että vartija ja jv kortin saa vasta kun on t18v täyttänyt.
        Et ole tainnut itse päästä koulutukseen kun noin mollaat.

        Siis saa 18 vuotiaana vasta vartijakortin. Mitä he....ä nuo sitten tekee 2 vuotta.
        Minusta olisi fiksumpaa käydä joku muu koulutus ja käydä sitten 18 vuotiaana vasta vartijakoulutus.
        Siis 2 vuotta jotain tekaistuja, jos ei kerran vartijan töihin pääse enne 18 vuotta.
        On nuo turvallisuusalan opiskelijat Idi...ja, kun huijaavat noin paljon aikaa.

    • Anonyymi

      Ei ihme että nuoriso hirttää (Sysmä), kun kouluissa opetetaan tämän tyylistä.
      Meidänkin lapsi tuli kotia ja kerto, että veistä oli "harjoituksessa" käytetty ja hakattu toisia ja niin kovaa "opetusta", että siellä oli veri vuotanut.
      Tämäkö on salpauksen johdon linjaus opetuksessa.
      Onko tällainen veren vuodattamiseen päättyvä koulutus edes tutkinnon mukaisesti järjestetty.
      Edes poliisit eivät opettele tuollatavalla.
      Mitä sotajoukkoa salpaus kouluttaa?

      • Anonyymi

        Siis mitä helvettiä?!??? Tollanen opetusmenetelmä missä käytetään väkivaltaa tuollaisella määrällä missä veri lentää on jo rikos mikä on rinnastettavissa pahoinpitelyyn tai törkeään pahoinpitelyyn kun tuollaisilla tavoilla voi aiheuttaa opiskelijan kuoleman ja mitä tuohon veitsen käyttöön tulee jos kyseessä on ollut oikea veitsi eikä mikään harjoituskappale niin sen käyttö opetuksessa on lainvastainen. Tehkää rikosilmoitus tuosta asiasta!

        !!!!! Tuollainen opetus on vaarallista oppilaille. Mikä rambo tämä opettaja kuvittelee olevansa.Opettajalla ei ole ammattitaitoa lainkaan. Nyt on saatava tämä opettaja sekä koulun johto vastuuseen tuollaisesta toiminnasta.
        Tehkää rikosilmoitus ja ilmoitus myös opetushallitukseen.
        V...U salpaus mitä toimintaa

      • Anonyymi

        ja oletko aivan varma että kyseessä oli oikea teräase😂
        jos on ni miten ei oo turvan opettajat jääny kiinni semmosista aseista tai kukaa opiskelija ilmottanu esimiehelle :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        !!!!! Tuollainen opetus on vaarallista oppilaille. Mikä rambo tämä opettaja kuvittelee olevansa.Opettajalla ei ole ammattitaitoa lainkaan. Nyt on saatava tämä opettaja sekä koulun johto vastuuseen tuollaisesta toiminnasta.
        Tehkää rikosilmoitus ja ilmoitus myös opetushallitukseen.
        V...U salpaus mitä toimintaa

        Salpaukseen on valittu vain rauhanturvaaja tehtävissä olleita ja maakuntajoukoissa toimivia tai viranomaistehtävissä työskennelleitä.
        Eiköhän nuo osaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Salpaukseen on valittu vain rauhanturvaaja tehtävissä olleita ja maakuntajoukoissa toimivia tai viranomaistehtävissä työskennelleitä.
        Eiköhän nuo osaa.

        Rauhanturvaaja tai maakuntajoukoista hankittu "pätevyys" nuohan se tekee päteväksi, herää urpo! Millään tavalla nämä ole sidoksissa yksityiseen turvallisuusalaan vaan PV toimintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhanturvaaja tai maakuntajoukoista hankittu "pätevyys" nuohan se tekee päteväksi, herää urpo! Millään tavalla nämä ole sidoksissa yksityiseen turvallisuusalaan vaan PV toimintaan.

        viranomaisilla ja vartijoilla on hyvin samat lähtökohdat, mutta poliisin oikeudet ovat vain laajemmat ja vartijat hoitaa yksityisen puolen :)

        ei tarvitse kiihtyä kuitenkin nettipalstalla tässä ollaan :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        viranomaisilla ja vartijoilla on hyvin samat lähtökohdat, mutta poliisin oikeudet ovat vain laajemmat ja vartijat hoitaa yksityisen puolen :)

        ei tarvitse kiihtyä kuitenkin nettipalstalla tässä ollaan :)

        Rauhanturvaajat ja maakuntajoukoissa olevat eivät ole viranomaisia. Niin kuin edellä mainittu noissa toimiminen ei pelkästään tuo pätevyyttä opettajan tehtäviä hoitamaan. Herää sinäkin🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        !!!!! Tuollainen opetus on vaarallista oppilaille. Mikä rambo tämä opettaja kuvittelee olevansa.Opettajalla ei ole ammattitaitoa lainkaan. Nyt on saatava tämä opettaja sekä koulun johto vastuuseen tuollaisesta toiminnasta.
        Tehkää rikosilmoitus ja ilmoitus myös opetushallitukseen.
        V...U salpaus mitä toimintaa

        Tekniikan ope, joka on oikea despootti ja tyranni.
        Pohjois-Koreassakin on lievempi kuri.
        Ei tunne sääliä ja vetää todella kovia tunteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekniikan ope, joka on oikea despootti ja tyranni.
        Pohjois-Koreassakin on lievempi kuri.
        Ei tunne sääliä ja vetää todella kovia tunteja.

        Tekee teille kermaperseille hyvää että saatte kovuutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekniikan ope, joka on oikea despootti ja tyranni.
        Pohjois-Koreassakin on lievempi kuri.
        Ei tunne sääliä ja vetää todella kovia tunteja.

        Kyllä on muuten osaava.
        Vartija kurssia menty.
        On laaja tietämys ja kokemus. Ja hyviäe juttuja.kyllä oppii

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on muuten osaava.
        Vartija kurssia menty.
        On laaja tietämys ja kokemus. Ja hyviäe juttuja.kyllä oppii

        Samaa mieltä.Hyvä että meillä on turvalla edes yksi osaava ja hyvä ope. Muut joutas pistää pihal

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rauhanturvaajat ja maakuntajoukoissa olevat eivät ole viranomaisia. Niin kuin edellä mainittu noissa toimiminen ei pelkästään tuo pätevyyttä opettajan tehtäviä hoitamaan. Herää sinäkin🤣

        Täällä opena vanha rauhanturvaaja jostain menneisyydestä ja sitten o jossain maakuntajoukoissa oleva kun muuhun ei päässy ja joku joka on kuulema työskennelly jossain viranomaistehtävissä.
        Tekniikan ope paras ja osaavin.

    • Anonyymi

      Tämänhetkiset opettajat ovat kaikki hyvin päteviä työssänsä ja mitään oikeaa puukkoa ei ole käytetty🙂

      • Anonyymi

        Vaikka oikeaa veitseä ei olekaan käytetty niin näinköhän nämä opettajat on päteviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka oikeaa veitseä ei olekaan käytetty niin näinköhän nämä opettajat on päteviä.

        jä sä tiedät kuka on pätevä keskustelu palstan perusteella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jä sä tiedät kuka on pätevä keskustelu palstan perusteella

        Moni sen tietää mutta sinä onneton et

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni sen tietää mutta sinä onneton et

        mistä te sitten tiedätte

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mistä te sitten tiedätte

        Nuoret kokevat sen päivittäin. Opetus pätevyyteen tarvitaan muutakin kun vaan kokemusta jostain rauhanturvaamisesta tai maakuntajoukoista, yksi tärkeä tekijä eli pedagogista pätevyyttä ei ole kaikilla. On selvitetty. Toivottavasti pystyvät ja osaavat toimia niin mitä opetussuunnitelmassa sanotaan johon kuuluu myös taito osata arvioida kaikkien oppilaiden näytöt tasapuolisesti eikä sormien läpi katsomalla kuten on tehty joidenkin kohdalla. Meidän nuoren mukaan näin on tehty.

        Hei. Ne opettajat ja "opettajat" yrittävät parhaansa🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka oikeaa veitseä ei olekaan käytetty niin näinköhän nämä opettajat on päteviä.

        Kyllä omasta mielestäni

    • Anonyymi

      Tuskin yrittävät.
      Meille nuorille ilmoitettiin, että meidän valitsemia tutkinnon osia ei järjestetä.
      Kaikki suorittaa samat osiot, paitsi aikuisille järjestetään erikseen kaikkea. Heillä on nyt vartijan kurssi ja heille räätälöidään syksyksi pelastustoiminta mutta meille ei. Miksi valintoja ja lupauksia sitten vastuuohjaajat antavat, jos ne ei toteudu.
      Samat ohjaajat sitten tekevät näyttöjen arviointia aikuisille ilman, että aikuisopiskelijat ovat edes työelämässä käyneet. Meidän kuitenkin pitää etsiä toppi paikkoja mutta aikuisten ei.

      • Anonyymi

        johtuisko siitä että aikuiset valmistuu sieltä heti kun vaan suorittaa kurssit ja kokeet, erona se täysi ikäisyys. Sitäpaitsi aikuisillakin tulee työharjoittelujaksoja. Jos repii noin paljon että joutuu mennä tekemään töitä ni mikset vaihda alaa ja katso joutuuko siellä töihin ?

        Taidat kommentoida ohi kirjoituksen.
        Pointtihan näytti olevan mm. Näyttöjen arviointia ilman toppia ja opiskelijoille luvatut tutkinnon osat, jotka sitten peruutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat kommentoida ohi kirjoituksen.
        Pointtihan näytti olevan mm. Näyttöjen arviointia ilman toppia ja opiskelijoille luvatut tutkinnon osat, jotka sitten peruutettu.

        aikuiset luonnolmisesti valmistuvat nopeammin, ala ikäisillä ei ole mikään kiire näytöille

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aikuiset luonnolmisesti valmistuvat nopeammin, ala ikäisillä ei ole mikään kiire näytöille

        Näyttöjen arviointi ei ole täällä tasapuolinen kaikille. Eräät.. on täällä opettajien suosiossa ja saavat näytön läpi kun tehään valitus ja itku kierros. Tätä tapahtunu ennen meitäkin.

    • Anonyymi

      Eiköhän sinun asiasi ole tullut käsiteltyä jo moneen kertaan. Älä jatka enää. Ei hyödytä asiaasi.

      • Anonyymi

        Täällä saa kuule jokainen kommentoida ja tuoda esille asioita. Ny tais osua jotakin turbiiniin

    • Anonyymi

      Miksihän salpaus ei osta ammattitaitoista ja osaavaa koulutusta esim. Secutitakselta vaan käyttää amatöörimäisiä opettajia?
      Tietysti johtuu siitä, että johtajat eivät oikeasti tiedä mitä turva-ala on.
      Tämähän näkyy juuri siinä, että opettajat on jotain yk- jämiä ja ei kapiaisiksi kelpaavia pikkuisia vartijoita, joilla ei ole käsitystä esim. Etelä-Suomen vaatimuksista.
      Maalaiset ovat maalaisia ja toimivat myös siten, kuten täällä nähdään.
      Eivät osaa ja pärjää todellisessa maailmassa.
      Salpaus taitaa oikein etsiä NS. "Kehäraakkeja", jotka eivät kapiaiseksi ole päässeet ja muista kouluista joutuneet lähtemään.
      Johdon ammattitaidosta kertoo paljon.

      • Anonyymi

        Tai jtn maakuntajoukoissa olevia jotka kuvittelevat itsestään liikoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai jtn maakuntajoukoissa olevia jotka kuvittelevat itsestään liikoja.

        Hyvä että osaa leijua pilvissä🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että osaa leijua pilvissä🤣🤣

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että osaa leijua pilvissä🤣🤣

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että osaa leijua pilvissä🤣🤣

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös kys "opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös kys "opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös kys "opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös kys "opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös tätä kyseistä"opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että osaa leijua pilvissä🤣🤣

        On tuo tekniikka vaan kehittynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että osaa leijua pilvissä🤣🤣

        On tuo tekniikka vaan kehittynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös tätä kyseistä"opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös tätä kyseistä"opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös tätä kyseistä"opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös tätä kyseistä"opettajaa"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän nykyajan motto.
        Leiju pilvessä.
        Kuvittele kaikki.

        Koskee myös tätä kyseistä"opettajaa"..

    • Anonyymi

      Jännä, ettei salpaus hyödynnä securitasta opetuksessa, jos kerran työllistää kaikki oppilaat sinne.
      Voisi ajatella, että VK:t, kaasu ja tkp koulutuksen saisi työelämässä suoritettua.
      Voihan vartija ja jv kurssit suorittaa ilman voimankäyttöä.
      Salpaus pärjäisi 2 opettajalla ja secutitas hoitaa loput. Säästäisi paljon ja saisi osaavat kouluttajat, toisin kuin nyt, jos täältä lukien pitäisi arvioida pätevyyksiä.

      • Anonyymi

        Koska Securitaksella omat kouluttajat????

      • Anonyymi

        Oppilaat saisivat securitaksella paremman vk koulutuksen mitä nyt saavat salpauksessa.

    • Anonyymi

      Mutta topissa nytkin kaikki tehdään. Eihän koulussa enää mitään tunteja ole.
      3 vuodenajasta lähes 2 vuotta topissa.

    • Anonyymi

      Vanha Turvan oppilas tässä. Voisiko joku nykyinen oppilas kertoa minkälainen on meininki noin yleisesti tällä hetkellä. Valmistuin 2017 ja minulla ei koskaan ollut ongelmia opettajien kanssa niin kiinnostaisi tietää:)

      • Anonyymi

        "Onko kellään tietoa, miksi salpaus taas hakee turvallisuuskouluttajaa?
        Neljäs kerta vuoden aikana.".....On tietoa ja sinun asiasi on loppuun käsitelty, eikö niin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko kellään tietoa, miksi salpaus taas hakee turvallisuuskouluttajaa?
        Neljäs kerta vuoden aikana.".....On tietoa ja sinun asiasi on loppuun käsitelty, eikö niin?

        Ongelmia on paljon.
        Osa opettajista ei vastaa viikko/ kuukausi kaupalla mihinkään viesteihin, ei wilmassa, ei whats alussa, ei sähköpostilla jne.
        Näytöt arvioidaan koulussa ilman työpaikalla käyntiä ja arviointia, kahden opettajan toimesta.
        Lukujärjestykset ovat jatkuvasti sekaisin ja muuttuvat.
        Osa opettajista opettaa eri tavalla samat asiat kuin esim. työelämän kouluttajat, joten vähän ihmetyttää.
        Käydään poliisityön taktiikkaa ja toimintaa eikä vartijan.
        Ei tietoa mitä tutkinnon suorittamiseen vaaditaan, sillä kaikilla erilaiset ohjeet ja osa saa opetusta, osalle sanotaan, että tehdään työelämässä. Nämä suorittajat eivät saa mitään opetusta vaan heille kirjataan suoraan näytöstä arvosana 4 tai 3, tekemättä juuri mitään tai saamatta opetusta.
        Yksi opettaja pitää kovempaa kuria kuin pohjois-koreassa, tosin opettaa kyllä, mutta esim. myöhässä ei pääse tai kännykkä on kielletty.
        Jne.
        Näitähän riittää.

        WTF!!!!!!

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu👍👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu👍👍

        Kukahan taas yrittää tätä ongelmaa maton alle lakasta.

    • Anonyymi

      Kuulin että tekniikan opettaja on lähdössä elokuun alussa.
      Olisko liikaa valituksia kyseisestä opettajasta tehty.
      Vai olisikohan voinut saada potkut?
      Tai jos se palaa vastaavan hoitajan tehtäviin, kun kerran sellainen on myös.

    • Anonyymi

      Ihmekköstuo, kun tekniikkaa ei ole opetettu vuoteen tai kahteen, eikä tulla opettamaan.
      Tarkoituksella selvästi siirretty opettaja syrjään. Sillä ei ole omaa ryhmää ja pitää vaan jotain kursseja.
      Turvallisuustekniikan valinneille ilmoitettiin, että kaikki tekee joko kiinteistötekniikan uhkatilanteet tai pelastustoiminnan.

      Jäisitkö itse, jos et pääse sitä opettamaan, minkä opettaja olet?

      • Anonyymi

        Ja näin salpauksen heinolan johto toimii

      • Anonyymi

        Täytyy sanoa että täällä heinolassa on outoa toimintaa eikä henkilöstö johtaminen toimi.

      • Anonyymi

        Kaveri oli ollut tuon tunnilla ja sano, että oli ollu joku järjestelmä oli ollut viallinen ja oli kuulemma käynyt korjaaminen aika nopeasti.
        Oli selvittänyt sellaista, mitä kaverini ei ymmärtänyt, jostain herkkyyksien säädöstä ja mikroaallon lasin läpäisystä ja etäisyyksien moninkertaistamisesta.
        Oli myös tehnyt exelillä jotain laskelmia todella nopeasti ja laskenut mm. Palkkojen suuruudet ja työnantaja maksut, oli kaverini oppinut paljon enemmän kuin mitä vuodessa muilla tunneilla.

    • Anonyymi

      Eikös tämä sinun Asiasi ole käsitelty tässä vuosien kuluessa jo sataan kertaan!

      • Anonyymi

        Oletko ihan laskenut omassa pikku päässäsi ja ottaako sua tosiasiat päähän joille et voi mitään.

      • Anonyymi

        Oletko laskenut ne ihan pikku pikku päässäsi.. taitaa sua ottaa päähän tosiasiat.

      • Anonyymi

        Nähtävästi ei, koska koulutuskeskus salpauksen toimitusjohtaja ja kunnalliset luottamusviran omaavat kunnsllispolitikot ( jotka nyt kuntavaaleissa myös ehdolla) eivät puutu ja korjaa epäkohtia.
        Tuottaako väärin käytös ja toiminta liikaa rahaa salpauksen hallituksen ja kuntien taskuun, kun ei ole kukaan halukas puuttumaan.

        Ei kai poliitikot noin tee.

        Eivät tietenkään puutu saati korjaa epäkohtia.
        Pääasia että rahaa vaan tulee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät tietenkään puutu saati korjaa epäkohtia.
        Pääasia että rahaa vaan tulee

        Miksihän valtio ei puutu millään näihin?
        Onko sallittua vain rahaa tehdä?
        Ei laadulla ole mitään väliä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai poliitikot noin tee.

        No nehän tekeekin juuri noin ja lakeijat siinä perässä

      • Anonyymi

        Ja kukaan ei korjaa epäkohtia.
        On se hienoa demokratiassa, että väärin saa tehdä, jos poliitikot on vaan takana kuten salpauksessa ja turva-alalla.

    • Anonyymi

      Ei nää osaa laskea.
      Yks ope laski käsin.
      Ihan oudon tyhmää välillä.

      • Anonyymi

        Kuka ope noin tekee, missä on päässä laskemisen taito.

      • Anonyymi

        Yks ope oli ampunna itteensä hirvimetällä 2000-luvun alussa. Kovasti nenä punotti aina viikonloppujen jälkee, kirkasta taisi kulua aika paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yks ope oli ampunna itteensä hirvimetällä 2000-luvun alussa. Kovasti nenä punotti aina viikonloppujen jälkee, kirkasta taisi kulua aika paljon.

        Todista väittämäsi

      • Anonyymi

        Kuuleman mukaan "opettajana"toimii vartiointi liikkeen toimitusjohtaja ilman mitään pedagogista pätevyyttä. Täytynee tarkastaa vanhemien illassa onko näin asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todista väittämäsi

        Kysyppä kuule ite kun sielä töissä olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyppä kuule ite kun sielä töissä olet.

        En ole töissä siellä. Varmista täysin väittämäsi ettet vaan syyllisty mihinkään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole töissä siellä. Varmista täysin väittämäsi ettet vaan syyllisty mihinkään

        No hui hui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hui hui.

        Kannattaa olla varovainen,ettet mokaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuleman mukaan "opettajana"toimii vartiointi liikkeen toimitusjohtaja ilman mitään pedagogista pätevyyttä. Täytynee tarkastaa vanhemien illassa onko näin asia.

        Joo, ope kertoi, että tuo kaveri jatkaa myös elokuussa.
        Toimii voimakäytön opettajana, sillä muut opettajat ei saa tai pysty tuota osaa opettamaan.
        Eikä ihme, kun katsoo noita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, ope kertoi, että tuo kaveri jatkaa myös elokuussa.
        Toimii voimakäytön opettajana, sillä muut opettajat ei saa tai pysty tuota osaa opettamaan.
        Eikä ihme, kun katsoo noita.

        Eipä ole tämäkään mikään järjenjättiläinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa olla varovainen,ettet mokaa

        Selvästi putiikin omaa väkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvästi putiikin omaa väkeä.

        Kun et tiedä varmasti niin selvästi olet vaan arvuuttelemassa täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun et tiedä varmasti niin selvästi olet vaan arvuuttelemassa täällä.

        Miksi olet heti reagoimassa jokaiseen viestiin täällä? Onko tämä sinun työsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olet heti reagoimassa jokaiseen viestiin täällä? Onko tämä sinun työsi?

        Nyt menit vikaan.,kyllä täällä moni käy kommentoimassa Joten älä vingu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt menit vikaan.,kyllä täällä moni käy kommentoimassa Joten älä vingu

        Vinguuko sinulla takimmainen venttiili?

      • Anonyymi

        Hermo kireellä vaikka kesälomat pyörii, en yhtään ihmettele kun Salpauksesta kyse.

    • Anonyymi

      Taitaa salpauksessa ja heinolassakin olla käytäntönä että jos opettaja ei suostu pokkuroimaan johtoa niin lähtö tulee jollain tapaa ja jossain vaiheessa

    • Anonyymi

      "salpaus turvallisuuskouluttaja"....Eikös tämä sun asiasi ole käsitelty kaikilla tavoin! Jo! Miksi yhä kysyt?

      • Anonyymi

        Täällä kuule ihmiset kyselee paljonkin ja tulevat varmasti kyselemään...
        Taidatkin tse liityyä jotenkin asiaan kun tämä tuntuu koskettavan ja häiritsevän sinua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä kuule ihmiset kyselee paljonkin ja tulevat varmasti kyselemään...
        Taidatkin tse liityyä jotenkin asiaan kun tämä tuntuu koskettavan ja häiritsevän sinua

        BOOM!! Nyt taisi osua klo 23.55 kirjoittajaan.
        HYVÄ👍👍

    • Anonyymi

      Kannattaako turva-alalle tulla, kun kuulee vähän sieltä ja täältä, että koulutus on vaan rahastamiskeino Koulutuskeskus Salpaukselle.
      Opetuksesta ja laadusta, ei niin väliä.
      Opettajat epäpäteviä ja tavoittamattomissa.
      Tai kyykyttävät opiskelijoita ja eivät päästä luokkaan, jos myöhässä.
      Ja olin lukevinani, et koulutus ei valmista mihinkään ammattiin vaan antaa vain vartijakortit, jotka saisi kuukauden opiskelulla.

      Miksi siis ei kannata käydä jotain oikeata koulua ja alaa, josta saa kunnon koulutuksen ja ammatin.

      • Anonyymi

        Kannattaa miettiä tosissaan muuta opiskelu vaihtoehtoa

      • Anonyymi

        Jatkuvan haun kautta pääsee mille tahansa alalle opiskelemaan.
        Aina voit hakea turva-alalle jatkuvassa haussa, kun olet täysi-ikäinen ja pääset vartijaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa miettiä tosissaan muuta opiskelu vaihtoehtoa

        Välillä näyttää, että kaikki koulutus on vain minimitoteutuksella.

        Milloin käy opetus katsomassa vesiurkuja jatkuvalla syötöllä.

        Milloin etäopetusta puolet kursseista.

        Milloin tuntuu näyttöjen arviointia tehtävän ilman työpaikkoja ja toppeja.

        Toimitusjohtajalta käskyt on tullut. Ei muuten tuollai voi toimia.

        Vai eikö salpauksessa johdeta ja suunnitella opetusta työelämän kanssa ja tarpeisiin.

        On muuten kumma, että mikään ei muutu.
        Minä toimitusjohtajana tai edes hallituksen puheenjohtajana puuttuisin asiaan.
        Kannattaisi ehkä vaihtaa opettajia, vaihtaa vanhan kaartin ja päteviä sekä kokeneempia opettajia tilalle.

      • Anonyymi

        Jos olet jo 18 v.
        Ei turvallisuusalan perustutkinnossa ole järkeä. Aivan turha ja ylipitkä.

        Käy vartijakurssit 40 h 80 h ja hae sitten ammattitutkintoon.
        Valmistut vuodessa, töitä tehden.

        Miksi ammattitutkinto koulutusta ei järjestetä salpauksessa ilman työpaikkoja.
        Menkää hyria:lle kouluttavat 40 ja 80 h koulutukset netissä ja myös at tutkintoa.
        Ei kannata perustutkintoa täysi-ikäisen käydä.
        Turhaa ja tehty vain nuorille, joka väkisin lyhennetty ja muutettu, kun ei osata muuta opettaa kuin perustutkintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olet jo 18 v.
        Ei turvallisuusalan perustutkinnossa ole järkeä. Aivan turha ja ylipitkä.

        Käy vartijakurssit 40 h 80 h ja hae sitten ammattitutkintoon.
        Valmistut vuodessa, töitä tehden.

        Niin totta toi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin totta toi.

        Perustutkinto on ihan turha.
        Ammattitutkinnon saa työssä ollen.
        Vaatii toki 18 vuoden iän ja vartijakortit sekä toisen oppilaitoksen kuin salpaus.

      • Anonyymi

        Ei tää toimi tää salpaus.

        Oon yrittänyt opettajaa kiinni ja on oltu johtajaan yhteyksissä mutta kukaan ei tule arvioimaan näyttöjä eikä vastaa. Haluaisin joskus valmistua.

        Kaveri sai eropaperit mutta sano, että ei ketään kiinnostanut hänen opiskelut. Oli 1 1/2 vuotta tekemättä mitään ja nosti opintotukea ja lainaa ja asumistukea.
        Aina lupasi vaan opiskella ja opettajat usko, ja opinnot jatkui aina ilman että tarvii tehdä mitään.

    • Anonyymi

      Koko salpaus voisi paremmin, jos tuo tekniikan opettaja poistettaisiin.
      Oppilaat saisivat arvostusta ja lain mukaista hoksattua opetusta.

      • Anonyymi

        Näin olisi.
        Jokainen saisi yksilöllisen opintopolun, kuten laki edellyttää.
        Tuo tekniikan opettaja pistää kaikki tekemään samat opinnot.
        Toinen opettaja on sanonut, että voi yksilöllisesti tehdä työelämässä, ilman oppitunneilla käymistä mutta tekniikan opettajalle se ei käy.
        Vaatii läsnäoloa tunneilla ja poissaolon korvaamista.

      • Anonyymi

        Eipä nämä muutkaan turvan opettajat mitään kummoisia ole. Vaihtoon vaan kaikki niin olisi hyvä.

    • Anonyymi

      Onko sallittua, että opettaja jakaa ja puhuu politiikkaa ja uskontoa.
      Tekniikan opettaja jakaa persujen mainoksia ja käskee äänestämään.
      Hän myös puhuu uskontoasioita ja kehtaa väittää, että ihminen ei kuole.
      Kukaan ei uskalla olla erimieltä tai saa tuntea despootin koston.
      Hän itse kertoo aina, että on pahoinpidellyt hyökkääjiä ja hän esim. Voimankäytössä ja uhkatilanteissa hakkaa oppilaita ja käyttää puukkoja.
      VK opettaja ei ollut kuullutkaan, että puukkoja vastaa pitäisi jotain tehdä.
      Toimitusjohtaja ja rehtorit vain myötäilee, luultavasti pelkäävät tätä opettajaa.

      • Anonyymi

        Vk harjoituksissa käytetään kumipuukkoja EI OIKEITA.
        Mitäs teette jos kentällä joku tulee puukon kanssa päälle.
        Ja tämä VK kouluttaja ei taida olla ajan tasalla. Myös puukko tai muun astalon hyökkäys uhan vuoksi vartijoille ja jv.lle koulutetaan tkp.n käyttöä sekä oc.n käyttöä.
        Taitaa tämä nykyinen Vk kouluttaja luikkia karkuun kun tosipaikka tulee eteen kun tollasia menee sanomaan

    • Anonyymi

      Suomessa perustuslaillinen oikeus puhua ja olla omaa mieltä.
      Ja voitteko väittää ja osoittaa, että olisi väärässä?
      Vapaalla kukin Suomessa saa tehdä mitä haluaa. Sekin perustuslaillinen oikeus.
      Mitä tulee opetukseen, mitäs sanoo opetussuunnitelma, löytyykö nuo asiat sieltä!

    • Anonyymi

      Ainakin paperit tuli ja valmistuin.
      Suurin kiitos kiinteistötekniikan opettajalle ja entiselle vk-opettajalle, joka pullautettiin pois -19, kun sairastui.

      • Anonyymi

        Kun sairastuu niin pistetään pihalle,näinkö salpaus toimii... onpa outoa toimintaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun sairastuu niin pistetään pihalle,näinkö salpaus toimii... onpa outoa toimintaa

        Noinhan se on aina ollut koulutuskeskus salpauksen aikana.
        Sairaat tai erimieltä toimitusjohtajan, rehtorin, koulutusalajohtajan, koulutusalapäällikön kanssa oleva saavat lähteä ja otetaan tilalle kokematonta ja epäpäteviä, joita salpaus sitten kouluttaa työajalla ja työ ohessa jopa 3 vuotta opettajaksi.
        Tämä on rahallisesti ok, mutta muuten ajatellaan vaan rahaa opetuksessa säästetään.
        Hyvä johto.

      • Anonyymi

        Samoja opettajia minäkin kiitän ja varsinkin kiitän pois pullautettua vk-opettajaa. Hän osasi opettaa muitakin aineita hyvin sekä ottaa
        kaikki oppilaat huomioon opetuksessa ja antoi tukeakin,aina löytyi aikaa kuunnella oppilaita ja pysähtyi käytävälläkin juttelee meidän kanssa.Hän oli pidetty opettaja oppilaiden keskuudessa ja moni oppilas jäi kaipaamaan häntä.

        Ei vaan ollut esimiesten kanssa samaa mieltä ja kun oli epäpätevä, siitä päästiin eroon helposti.
        Otettiin toinen epäpätevä ja täysin ummikko opettaja, opettelemaan opettamista.

        Joo mutta kuitenkin osaa toimia opettajana jopa paremmin kun nämä nykyiset pätevät opet jotka on kaavojensa vankeja. Me ja moni muukin oppilas olemme tätä mieltä. Eihän esimiehiä kiinosta meidän mielipiteet.
        Taitaa uudella ummikolla olla kielessä ruskeaa kun saa jatkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinhan se on aina ollut koulutuskeskus salpauksen aikana.
        Sairaat tai erimieltä toimitusjohtajan, rehtorin, koulutusalajohtajan, koulutusalapäällikön kanssa oleva saavat lähteä ja otetaan tilalle kokematonta ja epäpäteviä, joita salpaus sitten kouluttaa työajalla ja työ ohessa jopa 3 vuotta opettajaksi.
        Tämä on rahallisesti ok, mutta muuten ajatellaan vaan rahaa opetuksessa säästetään.
        Hyvä johto.

        Miksi kenenkään täytyisi mielistellä esimiehiä ja kun et ole heidän kanssaan samaa mieltä niin vaihtoon heti sopivan paikan tullen,monen opettajan kohdalla käynyt juuri noin,näin toimii salpaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan ollut esimiesten kanssa samaa mieltä ja kun oli epäpätevä, siitä päästiin eroon helposti.
        Otettiin toinen epäpätevä ja täysin ummikko opettaja, opettelemaan opettamista.

        Lienee osasyynä ollut myös sairastuminen, joten salpaus minimoi kustannukset sairasloman osalta eli kenkää, niin ei tarvii maksaa sairasloman palkkaa.
        Uusi valittiin koulun johtajien reserviläisten kermaviineri kerhon maakuntajoukkojen parista.
        Siellä hän nykyinen vk-kouluttaja toimii.

        On maakuntajoukoissa ja luulee olevansa muka jossakin erikoisjoukoissa ja jokin rambo opena voiko olla enää ummikompi ja epäpätevämpi. No näin hän reserviläisten hyvä veli kerho toimii

        Jos o ruskee kieli niin kyllä hän ummikkokin saa jatkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo mutta kuitenkin osaa toimia opettajana jopa paremmin kun nämä nykyiset pätevät opet jotka on kaavojensa vankeja. Me ja moni muukin oppilas olemme tätä mieltä. Eihän esimiehiä kiinosta meidän mielipiteet.
        Taitaa uudella ummikolla olla kielessä ruskeaa kun saa jatkaa

        Palvelu ja kuuntelu sekä erilaisuuden hyväksyminen ovat opettajan tärkeimpiä ominaisuuksia.
        Miksi ei tällaisia ole opettamassa vaan psyykkisesti ongelmallisia opettajia, jotka selvästi kostavat ja kyykyttävät oppilaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palvelu ja kuuntelu sekä erilaisuuden hyväksyminen ovat opettajan tärkeimpiä ominaisuuksia.
        Miksi ei tällaisia ole opettamassa vaan psyykkisesti ongelmallisia opettajia, jotka selvästi kostavat ja kyykyttävät oppilaita.

        Kaikkien nykyisten opettajien kohdalla ei toteudu mikään muu kuin kyykyttäminen sekä epä opettajamainen käytös meitä oppilaita kohtaan

    • Anonyymi

      Jäihän jäljelle kuitenkin turvatekniikan opettaja (entinen VK opettaja, mikähän takia?!).

    • Anonyymi

      Tulkaa opiskelemaan keudaan.
      Sama aika junalla, kiinnitä linja-autolla.
      Meillä johto johtaa ja valvoo, että opetus on laadukasta ja EMME rahasta vaan opetamme.
      Meille tärkeintä on opetus ja yritysten tarpeet.
      Palvelemme kaikkia ja opettajamme ovat laadukkaita sekä osaavia.
      Keuda, turvallisuusalan opetuksen osaaja, lähellä Lahtea, radan varressa.

    • Anonyymi

      "Onko kellään tietoa, miksi salpaus taas hakee turvallisuuskouluttajaa?" Kysäset koululta! Äläkä vatkaa sitä täällä.

      • Anonyymi

        Minkäs takia sua ärsyttää jos joku kyselee asiaa täällä?? Ei sen pitäis millään tavalla vaivata sun pientä korvien väliä.

    • Anonyymi

      Onneksi koulutuskeskus salpauksen hallitus vaihtuu, kun tulee nyt uudet kuntavaalissa valitut päättäjät.
      Heidän pitäisi irtisanoa toimitusjohtaja ja rehtorit, kun tällä tavalla hoitavat asioita.
      Voisikohan heidät haastaa oikeuteen virkatehtävien laiminlyönnistä?
      Kyllähän tähän olisi pitänyt puuttua jo vuosia sitten. Ei muuta kuin johtajat vaihtoon.

      • Anonyymi

        Kuinkahan paljon alueen yritykset ovat kärsineet salpauksen tavasta opettaa.
        Miksi salpaus ei suojele ja varmista oppilaiden tulevaisuutta vaan päin vastoin.
        Täällä kuvattu toiminta kertoo mielestäni aika johtamattomalta, suunnittelemattomalta, ja härskiltä toiminnalta.

        Jos tytti erotettiin, niin mielestäni pitäisi salpauksessa tehdä samanlainen puhdistus.
        Toimitusjohtaja on vastuussa ja hänen pitäisi kantaa jo omatoimisesti vastuu tällaisesta.

      • Anonyymi

        Ihmeen sitkeästi johtajat suojelee.
        Yksityisellä puolella olisi jo lopetettu ja muutettu koko toiminta ja hoidettu ulos tuollainen.
        Vuorottelu vapaalla, opiskeluvapaalla, Irtisanottu, lomautettuna, kovalla rahalla maksettuna. Mikä tahansa, millä tällainen saataisiin loppumaan.
        Kova imago tappio, kun tällainen säilyy vuosia, jopa vuosikymmeniä.
        Salpauksen maine menee hyvin huonoksi, jos jatkuu pitkään.
        Vastuu on yksin toimitusjohtajan.

        Muutosta ei varmasti toimintaan tule vaan sama meno jatkuu edelleen eikä siihen puututa millään tavalla ei edes salpaukaen uuden hallituksenkaan toimesta.
        Virkatehtävien laiminlyöntejä on varmasti tapahtunut niin Lahdessa kuin Heinolassakin ja opetuksen taso...se on taas mitä on .
        Vuosia on jatkunut sama pelleily

        Taaskohan virtaa veri, kuten oli keväällä uhkatilanteissa. Veri virtasi simulaatio harjoituksessa.
        Veitsiä käyttäen ja hakaten.
        Kukahan seuraavaksi loukkaantuu ja vuodattaa verta?

        Vaihdoin oppilaitosta, jotta saisin laadukasta ja kokopäiväistä opetusta.
        Kuljen mieluummin Lahdesta muualle kuin Heinolaan, kun opetus on nähtävästi mitä on.
        Muualla opettajat vastaa viesteihin ja ovat osaavia ja välittäviä.

        Kyllä opiskelu lähtee oppilaasta.
        Jos ei itse huolehdi, ei voi oppiakkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä opiskelu lähtee oppilaasta.
        Jos ei itse huolehdi, ei voi oppiakkaan.

        Nyt olet väärässä.
        Kyllä kuule opettajilla on myös vastuu siitäkin että oppilaan opiskelu etenee,ei meillä oppilailla yksin ole vastuuta opiskelusta.

    • Anonyymi

      Ei oikein tuo sananvapaus ja yhdenvertaisuus taida toteutua, kun yritetään salpauksen toimintaa kyselevät hiljentää.
      Tämä varmaan virallinen salpauksen toimintatapa, ainakin tuollainen kuva minulle tästä jää.

    • Anonyymi

      Kysy kysy vaan, mutta olet sen esittänyt jo satoja kertoja aiemmin!

      • Anonyymi

        Pitäisiköhän jonkun opetella laskemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisiköhän jonkun opetella laskemaan.

        Eikös se sormilla onnistu tuo laskeminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös se sormilla onnistu tuo laskeminen.

        Lasket vielä sormilla, eikö päässälasku ole hallinnassa voi voi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasket vielä sormilla, eikö päässälasku ole hallinnassa voi voi...

        Hei! Antakaa tän kaverin laskea sormilla kun muuten ei osaa laskea🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei! Antakaa tän kaverin laskea sormilla kun muuten ei osaa laskea🤣🤣

        Kertoo osaamisesta ja laadusta.
        Pätevää ja työelämätöistä.
        Ei kovin isot ole vaatimukset opettajilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertoo osaamisesta ja laadusta.
        Pätevää ja työelämätöistä.
        Ei kovin isot ole vaatimukset opettajilla.

        Jos on💩 kielessä niin hommat jatkuu

    • Anonyymi

      Kun tätä lukee, niin on kumma ettei johto puutu tähän.
      Olisiko järkevää siirtää koko koulutus Lahteen ja ainakin osa opettajista vaihtaa työelämälähtöisiin. Ihmetyttää myös alan päällikkö, joka selvästi ei tunne alaa ja ei ole asioista perillä, eikä osaa suunnitella opintoja. Eikö salpauksessa ole pätevämpiä ja osaavampia tuohon tehtävään.
      Myös vähän ihmetyttää, ettei salpaus selvästi valitse ja karsi opiskelijoita. Ehkä kannattaisi vai onko niin kova tarve saada kaikki rahat.
      Onhan se noloa, tällainen vuosia jatkunut ja selvästi koulutuskeskus salpauksesta ja sen organisaation johtamisesta johtuva toiminta, eikä kukaan reagoi.
      Kannattaisi ehkä tehdä nopeita päätöksiä.
      Ei kai Koulutuskeskus Salpauksen johto ja hallinto voi näin ulkona olla!

      • Anonyymi

        Salpaus saa valtiolta jokaisesta aloittavasta opiskelijasta X määrän rahaa ja jokaisesta valmistuvasta opiskelijasta vielä XX määrän rahaa niin mitäpä veikkaatte onkohan tarve saada kaikki rahat,eli turvallisuusalalle ei karsita opiskelijoita kaikki sisään vaikka ei olisi ns puhtaita papereita. On koulutusaloja jotka ovat aivan turhia (myös nykyinen turvallisuusalan perustutkinto)mutta ne ovat hyviä rahastus sampoja ja salpauksen organisaation johto hyväksyy toiminnan.
        Fiksuinta olisi siirtää turvallisuusala Lahteen uuden ja osaavan päällikön(ei ketään talon sisältä)alaisuuteen sekä uusia ja järkiperäistää opintosuunnitelma.
        Työelämä lähtöisiä opettajia on jo nyt alalla mutta opetuksen taso menee pahasti alta riman.
        Eli kyllä salpauksen johto ja hallinto on vaan ihan ulkona.

        Eli Suomessa opetusministeriö, opetushallitus, Avi, kuntien johto ei välitä mitä tai miten opetetaan, kunhan raha siirtyy oppilaitoksen taskuun.
        Eikö opetusta järjestetä verorahoilla?
        Minusta kuntien ja valtion kannattaisi pyrkiä luomaan kestäviä ja laadukkaita malleja.
        Vielä kun tuntuu, että esim. tämän oppilaitoksen kyseisistä opinnoista ei ole muille hyötyä kuin koulun kassalle.
        Näyttäisi jopa olevan haittaa joillekin.
        Eli onko opetus nykyään sitä, että haitataan.....

    • Anonyymi

      Taas alkaa koulu.
      Ihan kauhistuttaa mitä taas on edessä.
      Meillä alkaa turvallisuustekniikka ja sitä vetää koulun v..........n ja pelätyin opettaja, turvatekniikan opettaja.
      Ihan hullu ja sitä pidetään oikein k....pää natsina, kun kyykyttää koko ajan oppilaita.
      Ei päästä tunneille ja kännyköitä ei saa olla.
      Teetättää ihan hirveästi tehtäviä ja todella vaikeita.
      Pitää laskea vaikka mitä ja vaatii jotain std käyttöä.
      Pitää todella pitkiä päiviä eikä päästä minuuttiakaan aikaisemmin.
      Pitää niin vaikeita kokeita, ettei edes aikuiset osaa vastata niihin.
      Kukaan ei halua olla sen tunneilla, kun ei pysty tuosta valmistumaan.
      Jää koulu kaikilla kesken.

      • Anonyymi

        Herätkää todellisuuteen enää ette ole perukoulussa jossa voitte ja saitte perseillä.
        Kuri tekee teille hyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herätkää todellisuuteen enää ette ole perukoulussa jossa voitte ja saitte perseillä.
        Kuri tekee teille hyvää.

        Olemme puhuneet, että jätämme menemättä tunneille.
        Sehän on koulun ongelma, kun emme saa sitä loppuun.
        Mehän voimme mennä jatkamaan yhden osion toiseen kouluun, jos ei opetus muutu kevyemmäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme puhuneet, että jätämme menemättä tunneille.
        Sehän on koulun ongelma, kun emme saa sitä loppuun.
        Mehän voimme mennä jatkamaan yhden osion toiseen kouluun, jos ei opetus muutu kevyemmäksi.

        Ei kauaa Koulutuskeskus Salpauksella ole opiskelijoita turvallisuusalan perustutkinnossa.
        Jää useampi satatuhatta rahaa saamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme puhuneet, että jätämme menemättä tunneille.
        Sehän on koulun ongelma, kun emme saa sitä loppuun.
        Mehän voimme mennä jatkamaan yhden osion toiseen kouluun, jos ei opetus muutu kevyemmäksi.

        Vai ette mene tunneille kyllä olette lapsellisia ja on lapsellusta touhua,mutta mitäs muutakaan teidän ikäisiltä voi odottaa. No aikuistutte jossain vaiheessa...toivottavasti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ette mene tunneille kyllä olette lapsellisia ja on lapsellusta touhua,mutta mitäs muutakaan teidän ikäisiltä voi odottaa. No aikuistutte jossain vaiheessa...toivottavasti

        En todellakaan tiedä kuinka monta teini-ikäistä tunnet mutta ilmeisemmin et yhtäkään. Koko keskustelu alusta loppuun kuullostaa katkeroituneiden egoististen aikuisten narinalta jotka purkavat pahaa oloaan anonyymisti netissä. Koska suurin osa teini-ikäisistä lapsista tulee toimeen opettajiensa kanssa eikä heillä ole tarvetta huudella egojensa kautta vievänsä koulutukseen suunnatut tuet muualle.. koska poliittiset dilemmat eivät heitä vielä noin suuresti liikuta. He ovat myöskin suurimman osan elämästään tottuneet olemaan opettajien ja aikuisten ihmisten armoilla jolloin heidän omien oikeuksien yliesille tuominen ei ole vielä päässyt vahvistumaan. Annetaan nuorten olla rauhassa ja käyttäydytään itse aikuismaisesti koska nuorissa ei ole vikaa. Olemme itsekkin sellaisia joskus olleet. Jokainen.

        Kuules voin sanoa että tunnen teinejä enemmän kuin sinä ja olen niiden kanssa tekemisissä päivittäin joista jotku harrastavat juuri tuollaista touhua ja muutamat ovat taas erittäin fiksuja. Joten älä poikkea väärille raiteille. Miten voit varmasti perustella väitteesi että täällä olisi vaan aikuisten narinaa. Taidatkin vaan olettaa niin tai sitten olet itse jostain syystä katkeroitunut anonyymisti kirjoittelija.
        TIEDÄN montakin nuorta jotka ovat tänne kirjoittaneet oikeasta ongelmasta niin kehoitan sua ottamaan ensin asioista selvää ennen kuin alat tuomaan omia olettamuksiasi esille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan tiedä kuinka monta teini-ikäistä tunnet mutta ilmeisemmin et yhtäkään. Koko keskustelu alusta loppuun kuullostaa katkeroituneiden egoististen aikuisten narinalta jotka purkavat pahaa oloaan anonyymisti netissä. Koska suurin osa teini-ikäisistä lapsista tulee toimeen opettajiensa kanssa eikä heillä ole tarvetta huudella egojensa kautta vievänsä koulutukseen suunnatut tuet muualle.. koska poliittiset dilemmat eivät heitä vielä noin suuresti liikuta. He ovat myöskin suurimman osan elämästään tottuneet olemaan opettajien ja aikuisten ihmisten armoilla jolloin heidän omien oikeuksien yliesille tuominen ei ole vielä päässyt vahvistumaan. Annetaan nuorten olla rauhassa ja käyttäydytään itse aikuismaisesti koska nuorissa ei ole vikaa. Olemme itsekkin sellaisia joskus olleet. Jokainen.

        Totta että jokainen olemme olleet nuoria,osa on ollut fiksuja toiset taas niitä perus persrilijöitä.Näitä molempia on koulumaailmassa edelleen,et voi väittää muuta jos väitä niin kyllä olet ajatuksiltasi naivi tai sitten muuten ajatuksesi ovat kaukana todellisuudesta.
        Kumpikos sinä olit nuorena kun niin nyyhkit "tietojasi"täällä

        Olen pahoillani puolestasi jos luulet että lasten puolustaminen on naiviutta tai ajatusmaailmani on kaukana todellisuudesta. Vielä enemmän olen pahoillani jos oman tekstini tarkoitus ja sisältö meni sulta ohi. 😘

        Lukasepas ensimmäinen kirjoittamasi tekstisi huolellisesti katsotaan onko sulla luetun ymmärtäminen kohdallaan ja ymmärrätkö mitä kirjoitit. Helpotetaan kun et onnistu kuitenkaan🤣🤣 kirjoitit "että täällä jotku purkavat pahaa oloaan anonyymisti" Ja voi voi mitähän itse sitten teet..anonyyminä itse uliset täällä ajatuksiasi.
        Sun puolesta tässä pitää olla pahoillaan kun et tiedä asioiden oikeaa laitaa,luulet vaan tietäväsi ja elät omassa naivissa ajatus maailmassasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan tiedä kuinka monta teini-ikäistä tunnet mutta ilmeisemmin et yhtäkään. Koko keskustelu alusta loppuun kuullostaa katkeroituneiden egoististen aikuisten narinalta jotka purkavat pahaa oloaan anonyymisti netissä. Koska suurin osa teini-ikäisistä lapsista tulee toimeen opettajiensa kanssa eikä heillä ole tarvetta huudella egojensa kautta vievänsä koulutukseen suunnatut tuet muualle.. koska poliittiset dilemmat eivät heitä vielä noin suuresti liikuta. He ovat myöskin suurimman osan elämästään tottuneet olemaan opettajien ja aikuisten ihmisten armoilla jolloin heidän omien oikeuksien yliesille tuominen ei ole vielä päässyt vahvistumaan. Annetaan nuorten olla rauhassa ja käyttäydytään itse aikuismaisesti koska nuorissa ei ole vikaa. Olemme itsekkin sellaisia joskus olleet. Jokainen.

        Kyllä ammattikoulussa olevilla nuorilla on erittäin hyvin vahvistunut omien oikeuksien yliesille tuominen jota he osaavat käyttää erittäin hyvin. Kun asetetaan rajat opiskelussa ja tunti käyttäytymiseen niin sitten ollaankin heti valittamassa kuinka kurjaa on ja jatketaan perseilyä,tosin ei kaikki nuoret perseile koulussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukasepas ensimmäinen kirjoittamasi tekstisi huolellisesti katsotaan onko sulla luetun ymmärtäminen kohdallaan ja ymmärrätkö mitä kirjoitit. Helpotetaan kun et onnistu kuitenkaan🤣🤣 kirjoitit "että täällä jotku purkavat pahaa oloaan anonyymisti" Ja voi voi mitähän itse sitten teet..anonyyminä itse uliset täällä ajatuksiasi.
        Sun puolesta tässä pitää olla pahoillaan kun et tiedä asioiden oikeaa laitaa,luulet vaan tietäväsi ja elät omassa naivissa ajatus maailmassasi.

        Sovitaan näin sitten 😘 mulla ei ole tarvetta alkaa jankkaamaan asian vierestä vaan jankkaamisen ilosta. Nyt rauhaa ja rakkautta ❤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sovitaan näin sitten 😘 mulla ei ole tarvetta alkaa jankkaamaan asian vierestä vaan jankkaamisen ilosta. Nyt rauhaa ja rakkautta ❤

        Silti piti sun vielä kommentoida🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Opetus on aika erikoista.
        Powerpointista ei mihinkään materiaaleihin.

    • Anonyymi

      Taas aukeaa opettajan paikka turvallisuusalalla koulutuskeskus salpauksessa.
      Monesko haku on jo kyseessä turvallisuusalalle?
      Onko 10 jo?
      Vai?
      Ei opettajat pysy. Mikä on?

      • Anonyymi

        Fiksummat pääsee parempiin hommiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksummat pääsee parempiin hommiin.

        Noinkohan.
        Ettei olisi pois potkittu.
        Vai onko kysymys huonosta ilmapiiristä?
        Vai johtamisesta?
        Oliko turvatekniikan opettaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinkohan.
        Ettei olisi pois potkittu.
        Vai onko kysymys huonosta ilmapiiristä?
        Vai johtamisesta?
        Oliko turvatekniikan opettaja?

        Varmaan sai n...i s..a lähteä.
        Onneksi on muut opettajat vielä siellä.
        Varsinkin se naisope.
        Eri maata kuin tuo.

      • Anonyymi

        Kumma tämä salpauksen toiminta.
        Keväällä toinen opettaja lupasi että valmistun nyt alkusyksyllä.
        Kuitenkin turvatekniikanopettaja sanoo, että pitää tehdä vielä näyttöjä ja valmistun aikaisintaan joulu-tammikuussa. Luulin, että olen jo kaiken tehnyt, kun näin ymmärsin toisen opettajan puheista.

        Eikö näitä suunnitella mitenkään?

        Miksi yksi opettaja saa näin vaan päättää, ettei voi valmistua.
        Ihme n....i meininkiä.
        Mihin tästä voi valittaa, kun salpauksen johto ei tee mitään vaikka valittaakin.
        Luvattuhan oli, että ei tarvitse tehdä mitään teorioita tai kirjallisia, kun olen vaan töissä se riittää.
        Nyt pitää sitten yhden opettajan päätöksellä tehdä näyttöjä ja teorioita.
        Valmistuminen viivästyy lähes vuoden luvatusta.

        Valita opetushallitukseen suoraan

      • Anonyymi

        Jaahas,milloinkohan paikka taas täytetään uudestaan.

    • Anonyymi

      Taas lähti turvalta opettaja pois. Mikä on Salpauksessa vialla??

      • Anonyymi

        Niin lähti.
        Ihan kiva naisopettaja.
        Jäi vaan näytöt arvioimatta ja tehtävät korjaamatta.
        Kysyin muilta opettajilta, niin kaikki ilmoittivat, etteivät kirjaa suorituksia, kun heillä ei ole niistä tietoa.
        Joudumme tekemään kaikki tehtävät uusiksi koko vuoden ajalta, jos haluamme suoritukset ja näytöt tehtyä.
        Osa valittanut johtajalle ja ohjasi vaan opettajien kanssa puhumaan.
        Ei täältä valmistu koskaan.
        Miten näin voi koulu ja johtaja toimia?
        Meillä ei ole mitään oikeuksia.

        Vaihtakaa oppilaitosta niin valmistutte

        Kyllä on outoa että Salpauksessa tällä kyseisellä alalla vaihtuu opettajat tiuhaan. Oppilaiden kannalta ei hyvä asia.
        Onko vika johdossa vai missä..
        Muissa oppilaitoksissa kys alan opettajat pysyvät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin lähti.
        Ihan kiva naisopettaja.
        Jäi vaan näytöt arvioimatta ja tehtävät korjaamatta.
        Kysyin muilta opettajilta, niin kaikki ilmoittivat, etteivät kirjaa suorituksia, kun heillä ei ole niistä tietoa.
        Joudumme tekemään kaikki tehtävät uusiksi koko vuoden ajalta, jos haluamme suoritukset ja näytöt tehtyä.
        Osa valittanut johtajalle ja ohjasi vaan opettajien kanssa puhumaan.
        Ei täältä valmistu koskaan.
        Miten näin voi koulu ja johtaja toimia?
        Meillä ei ole mitään oikeuksia.

        Tuli ohjeistus, että koulun johtaja hyväksyy kaikki tekemättömät näytöt, jotka opettaja on jättänyt kirjaamatta.
        Varattu oikein 2 päivää näyttöjen läpikäymiseen keväällä olleesta topista.
        Nyt vaan joutuu lähettämään uudestaan kaikki paperit arvioitavaksi.

        Vai on ollut sellanen naisopettaja joka on jättänyt oppilaiden näytöt kirjaamatta!!!tehnyt virkavirheen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai on ollut sellanen naisopettaja joka on jättänyt oppilaiden näytöt kirjaamatta!!!tehnyt virkavirheen

        Meille teki ihan samoin edellinen turvatekniikan ope. Mistä tälläsiä opettajia tulee salpaukseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meille teki ihan samoin edellinen turvatekniikan ope. Mistä tälläsiä opettajia tulee salpaukseen

        Meillä jätti palkat osalle maksamatta tuossa 2010 jälkeen opettaja, kun sen keikoilla olimme.

        Taisi sillä jäädä myös töitäkin tekemättä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin lähti.
        Ihan kiva naisopettaja.
        Jäi vaan näytöt arvioimatta ja tehtävät korjaamatta.
        Kysyin muilta opettajilta, niin kaikki ilmoittivat, etteivät kirjaa suorituksia, kun heillä ei ole niistä tietoa.
        Joudumme tekemään kaikki tehtävät uusiksi koko vuoden ajalta, jos haluamme suoritukset ja näytöt tehtyä.
        Osa valittanut johtajalle ja ohjasi vaan opettajien kanssa puhumaan.
        Ei täältä valmistu koskaan.
        Miten näin voi koulu ja johtaja toimia?
        Meillä ei ole mitään oikeuksia.

        No onpas ollut ihan kiva nais ope kun on kerta jättänyt oppilaiden näytötkin arvioimatta.
        Mistä tollasia opettajia oikeen tulee. Mikähän on nyt alan opettajien laatu ja asenne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onpas ollut ihan kiva nais ope kun on kerta jättänyt oppilaiden näytötkin arvioimatta.
        Mistä tollasia opettajia oikeen tulee. Mikähän on nyt alan opettajien laatu ja asenne

        Opettajiemme laatu on hyvä. Jos valittamista niin otappa yhteyttä niin käsitellään sinun opiskelijaoikeuttasi meillä

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajiemme laatu on hyvä. Jos valittamista niin otappa yhteyttä niin käsitellään sinun opiskelijaoikeuttasi meillä

        TJ Martti Tokola

        Jos opiskelija on tuon kirjoittanut johon kommentoit niin kuule aivan turhaa uhkailet nuorta hänen opiskeluoikeutensa käsittelyllä.
        Opettajien laadussa ei ole kehumista kerta on jätetty näytötkin arvioimatta.
        Pitäisiköhän "johtajan" keskustella opettajien kanssa ensin eikä uhkailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajiemme laatu on hyvä. Jos valittamista niin otappa yhteyttä niin käsitellään sinun opiskelijaoikeuttasi meillä

        TJ Martti Tokola

        Johan menitkin hiljaiseksi

      • Anonyymi

        Tänne tulee joku sotah...u opeks

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan menitkin hiljaiseksi

        Eipä taida uhkailla enää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänne tulee joku sotah...u opeks

        Nyt se aloitti.
        Oikea armeijan kapiainen.
        Hyvä kun oikeita sotilaita näiden rehentelevien maakunta ja yk joukkojen menneiden vuosien suuruuksien jälkeen.
        Eivät leiki enää kun OIKEA sotilas talossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt se aloitti.
        Oikea armeijan kapiainen.
        Hyvä kun oikeita sotilaita näiden rehentelevien maakunta ja yk joukkojen menneiden vuosien suuruuksien jälkeen.
        Eivät leiki enää kun OIKEA sotilas talossa.

        Ei jumaliste voi olla enää totta,kolmas militaristi jo tänne leikkimään. Kaksi näistä on kyllä pikkutekijöitä,kuvittelevat olevansa sankareita ja suuruuksia ja elävät menneessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei jumaliste voi olla enää totta,kolmas militaristi jo tänne leikkimään. Kaksi näistä on kyllä pikkutekijöitä,kuvittelevat olevansa sankareita ja suuruuksia ja elävät menneessä

        Koulutuskeskus Salpaus opettaa kuria ja järjestystä sekä toimimaan vartijana niin siviilissä kuin armeijassa.
        Sotapoliisiksi on jo valmiiksi koulutettuja ja erikoisjoukkoihinkin kelpaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutuskeskus Salpaus opettaa kuria ja järjestystä sekä toimimaan vartijana niin siviilissä kuin armeijassa.
        Sotapoliisiksi on jo valmiiksi koulutettuja ja erikoisjoukkoihinkin kelpaa.

        Salpauksen koulutus sieltä ei saa mitään valmiuksia SPOL puolelle saati erikoisjoukkoihin. Nyt taidat keulia pikkasen, herää todellisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutuskeskus Salpaus opettaa kuria ja järjestystä sekä toimimaan vartijana niin siviilissä kuin armeijassa.
        Sotapoliisiksi on jo valmiiksi koulutettuja ja erikoisjoukkoihinkin kelpaa.

        Nyt jollain menee korkeella ja kovaa

    • Anonyymi

      Oli kovaa settiä tänää.
      Mentii järjestelmiä läpi.
      Opin paljon kuinka murtaa järjestelmiä.
      Kovaa tietoa.

    • Anonyymi

      Aina sopii miettiä, miksi opettajat vaihtuu.
      Katsoisin esimies toimintaan ja kuormitustekijöihin.
      Palkkahan opettajilla on todella surkea.

      • Anonyymi

        Kyllä sulla "suurella johtajalla" on pakka levällään kun et hallitse esimiestoimintaa H saati alaisten

      • Anonyymi

        Naurettavaa vastata henkilön nimissä joka ei ole vastausta kirjoittanut.
        Varmaan laadukkaat opiskelijat keksivät vastailla toimitusjohtaja tai rehtorin nimissä
        Kasvavaa aikuiseksi ja ottakaa vastuu opiskeluistanne.

        Nyt tais napsahtaa pelikaani jonkun op... an turbiiniin ja pahasti

    • Anonyymi

      Kun katsoo koulutuskeskus salpauksen turvallisuusalan perustutkintoa, niin ihmetyttää muutama asia.
      Miksi opetusta ei ole vaihdettu Lahteen, koska selvästi ongelmat johtuvat nykyisestä ympäristöstä eli Heinolasta.
      Kumma ettei viranomaiset ole kiinnostunut mitä salpauksessa tapahtuu.

      • Anonyymi

        Tuo on niin totta,mutta ei ketään kiinnosta kun osataan kaunistella asioita sekä vetää oikeista naruista. Näin se vaan menee.

    • Anonyymi

      Kyllä on ollut hyviä tunteja ollut V 80 kurssilla.
      Väsyttävää mutta mielenkiintoista.
      Miksi haukuttu, kun oikeasti on pätevää opetusta oikeista vartijan ja jv tehtävistä.

    • Anonyymi

      nämä koulutetaan tulevaa varten .
      kun käskykäy hyökkäävät vievät leirille muilutukseen.

    • Anonyymi

      kertokaa mitä siellä opetetaan vai onko kaikki määrätty salaiseksi.
      ei kaikkien nuppi kestä mitä tehdään .

      • Anonyymi

        Ei todellakaan opeteta mitään salaista eikä salpauksen turvallisuusalan koulutuksesta valmistu mitään muuta kuin vaan ihan perus vartijoita joilla ei ole yhtään mitään erikoistaitoja saati - osaamista

      • Anonyymi

        Koulun opetussuunnitelmat ovat julkista tietoa eli kaikille vapaasti luettavissa, mutta on eri asia noudattaako opettajat tätä suunnitelmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan opeteta mitään salaista eikä salpauksen turvallisuusalan koulutuksesta valmistu mitään muuta kuin vaan ihan perus vartijoita joilla ei ole yhtään mitään erikoistaitoja saati - osaamista

        Siis turvallisuus alan perustutkinto valmistaa moneen muuhunkin kuin vartijan tehtäviin.
        Pelastustoimintaan ja tehdas turvallisuuteen paloilmoitin, sprinkleri ja kaasusammutin järjestelmiin.
        Sähköalan perustöihin sähköasentajan avuksi kaapelointeihin ja kojeasennuksiin sekä kaapelikourujen yms. asennuksiin sekä turvasuojaajarehtäviin.
        Jos oikein opetetaan

        Teoriassa vaan pikkasen käytiin läpi nämä "Pelastustoimintaan ja tehdas turvallisuuteen paloilmoitin, sprinkleri ja kaasusammutin järjestelmiin" opettaja luulee olevansa joku Pelastusalan ammattilainen vaikka ollu kai vpkssa????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan opeteta mitään salaista eikä salpauksen turvallisuusalan koulutuksesta valmistu mitään muuta kuin vaan ihan perus vartijoita joilla ei ole yhtään mitään erikoistaitoja saati - osaamista

        Turvallisuusalan perustutkinto valmistaa muuhunkin kuin vartijan tehtäviin.
        Jos osataan opettaa, niin pelastustehtäviin tehdas turvallisuuteen, sähköasentajan avuksi kaapelien ja kojeiden asennukseen sekä turvallisuustekniikkaan sähköalalle.
        Tietysti jos ei osata muuta kuin vartiointia niin hukkaan menee opetus ja 3 vuotta opiskelua
        Vartijaksi saa riittävästi opetusta väliaikaisen vartijan ja vartijan peruskurssilla. Muu opitaan töissä. Turhaa noihin on 3 vuotta käyttää.

        Niinpä, tekaistu ja aivan turha koulutus. Näin saadaan valtiolta helppoa rahaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvallisuusalan perustutkinto valmistaa muuhunkin kuin vartijan tehtäviin.
        Jos osataan opettaa, niin pelastustehtäviin tehdas turvallisuuteen, sähköasentajan avuksi kaapelien ja kojeiden asennukseen sekä turvallisuustekniikkaan sähköalalle.
        Tietysti jos ei osata muuta kuin vartiointia niin hukkaan menee opetus ja 3 vuotta opiskelua
        Vartijaksi saa riittävästi opetusta väliaikaisen vartijan ja vartijan peruskurssilla. Muu opitaan töissä. Turhaa noihin on 3 vuotta käyttää.

        No ei salpauksessa opeteta kuin vartijaksi.
        Tekniikkaa ei opeteta vaikka luvataan.
        Kaikki käy ja tekee vartijan töitä, jos haluaa valmistua. Näin koulu määrää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvallisuusalan perustutkinto valmistaa muuhunkin kuin vartijan tehtäviin.
        Jos osataan opettaa, niin pelastustehtäviin tehdas turvallisuuteen, sähköasentajan avuksi kaapelien ja kojeiden asennukseen sekä turvallisuustekniikkaan sähköalalle.
        Tietysti jos ei osata muuta kuin vartiointia niin hukkaan menee opetus ja 3 vuotta opiskelua
        Vartijaksi saa riittävästi opetusta väliaikaisen vartijan ja vartijan peruskurssilla. Muu opitaan töissä. Turhaa noihin on 3 vuotta käyttää.

        Johan nyt pomppasi. Ei muuten ole mitään koulutusta teoriassa eikä käytännössä niin ei valmista mihinkään pelastustehtäviin. Käytte 3 vuotta turhaa kun saisitte vartija-/jv kortin muualla nopeammin. Tämä on fakta

    • Anonyymi

      No tuossa nähdään kun valitaan hyviä kavereita eikä osaavia.
      Esim. Tekniikkaan olisi jo vuosia ollut tulossa Amk opettaja mutta kun ei kelpaa johtajalle, kun sanoo mielipiteitä eikä kumarra ja ole kaveria.

      • Anonyymi

        No niinhän se edellinen VK kouluttaja sai lähteä.
        Ja tilalle valittiin nykyinen, kun on kaveria.
        Kun käydään tupakalla kaverien kanssa tuossa koulun johtajan huoneen vieressä niin siellä hän tuo VK kouluttaja useasti istuu.

        Kun edellisellä VK kouluttajalla ei ollut ruskeaa kieltä eikä suostunut nöyristelemään johtajaa vaan uskalsi olla erimieltä eikä kuluttanut aikaa johtajan huoneessa niin sai lähteä,harmi sillä tykkäsimme hänestä, hän oli opiskelija läheisempi, ystävällinen, ammattitaitoisempi, mukavampi ja aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan meitä. Kun taas nykyinen ei ole mitään näistä.
        Tällä nykyisellä taitaa olla tosi ruskea kieli ja on johtajan kaveri niin hommat jatkuu

        Tää nykyinen osaa mielistelyn taidot/ keinot ja olla kaveria niin työt jatkuu.
        Näin kaveri kerho toimii täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun edellisellä VK kouluttajalla ei ollut ruskeaa kieltä eikä suostunut nöyristelemään johtajaa vaan uskalsi olla erimieltä eikä kuluttanut aikaa johtajan huoneessa niin sai lähteä,harmi sillä tykkäsimme hänestä, hän oli opiskelija läheisempi, ystävällinen, ammattitaitoisempi, mukavampi ja aina valmis kuuntelemaan ja auttamaan meitä. Kun taas nykyinen ei ole mitään näistä.
        Tällä nykyisellä taitaa olla tosi ruskea kieli ja on johtajan kaveri niin hommat jatkuu

        Näinhän se on että ei kannata olla heti vastahankaan johtoa vastaan. Kaikki sujuu paremmin kun kaikki yhdessä kunnioittavat johtoryhmän jäseniä ja heidän tahtoaan

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinhän se on että ei kannata olla heti vastahankaan johtoa vastaan. Kaikki sujuu paremmin kun kaikki yhdessä kunnioittavat johtoryhmän jäseniä ja heidän tahtoaan

        TJ Martti Tokola

        Miksi kenenkään pitäisi mielistellä johtoryhmän jäseniä ja miksi ei saisi olla vastahankaan. On johtajissa vika jos olettavat että heitä mielistellään ja jos eivät kestä eriäviä mielipiteitä, toki niitä ruskean kielen ritareita on yllättävän paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kenenkään pitäisi mielistellä johtoryhmän jäseniä ja miksi ei saisi olla vastahankaan. On johtajissa vika jos olettavat että heitä mielistellään ja jos eivät kestä eriäviä mielipiteitä, toki niitä ruskean kielen ritareita on yllättävän paljon

        No vaikka siksi että pääsee etenemään organisaatiossa parempaan virkaan tai oppilaana saa parempia numeroita. Ota minusta mallia !

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vaikka siksi että pääsee etenemään organisaatiossa parempaan virkaan tai oppilaana saa parempia numeroita. Ota minusta mallia !

        TJ Martti Tokola

        Oletkos muistanut kaiken nuolemisen välillä pestä kielesi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No vaikka siksi että pääsee etenemään organisaatiossa parempaan virkaan tai oppilaana saa parempia numeroita. Ota minusta mallia !

        TJ Martti Tokola

        Ei ole tämäkään TJ kommentti kyseisen henkilön kirjoittama.
        Valheellista esiintyä toisena henkilönä ja kommentoida hänenä.

    • Anonyymi

      Jotain mätää on oltava kun usein vaihtuu opettajat jonka seurauksena opiskelijat kärsii. Johtajissa vai missä vika.

      • Anonyymi

        Vika opiskelijois.
        Kukaan opettaja ei kestä ja viitsi kuunnella, sitä kettuilua, uhkailua ja arvostelua sekä yrittää viedä opiskelijoita eteenpäin mutta ne vaan laiskottelee.
        Se on koulu, ei päivähoito ja vastuu on vanhempien, kun lapset eivät opiskele.

        Eli näin ollenhan opettajat ei saakkaan opiskelijoihin mitään kuria opiskella niin kenessäköhän vika myös

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli näin ollenhan opettajat ei saakkaan opiskelijoihin mitään kuria opiskella niin kenessäköhän vika myös

        Ei meitä saa komentaa tai määrillä.
        Mikäli näin tehdään teemme valituksen ja tarvittaessa rikosilmoituksen esim. opettajan kiusaamisesta.
        Kyllä Päivi ja Martti meitä ennemmin kuuntelee kuin opettajaa, valitus vaan ja opettaja saa kenkää.

        Ja kun valitetaan tarpeeksi niin saadaan jaksot läpi ilman näyttöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun valitetaan tarpeeksi niin saadaan jaksot läpi ilman näyttöjä.

        Luokalla oleva sai syyskuussa näyttöjä hyväksytyä, ilman että teki niihin vaadittuja osioita ja tehtäviä.
        Kyllä tämä on suoritettavissa ilman opiskelua ja minkään tekemistä, kun riittävästi uhkailee avulla ja muilla tahoilla.
        Esimies kirjaa näytöt ja ehkä opettaja saa lähteä.

        Samoin kävi kun opiskelin turvalla nii yks meidän ryhmästä oli valittanut kotona ja koulussa niin tän näytöt hyväksyttiinki tekemättä mitään. Me muut taas jouduttii tekemään kaikki tehtävät. Opettajat vaati näyttöjä mutta johto päätti toisi ja opet hiljennettiin asiasta. Ei ole tasavertaista kohtelua kouluss

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei meitä saa komentaa tai määrillä.
        Mikäli näin tehdään teemme valituksen ja tarvittaessa rikosilmoituksen esim. opettajan kiusaamisesta.
        Kyllä Päivi ja Martti meitä ennemmin kuuntelee kuin opettajaa, valitus vaan ja opettaja saa kenkää.

        Emme me opettajia turhan takia ala erottamaan koska joutuisimme palkkaamaan uuden tilalle. Mielummin häiriköoppilaalle näytetään ovea

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli näin ollenhan opettajat ei saakkaan opiskelijoihin mitään kuria opiskella niin kenessäköhän vika myös

        No joku opettaja kyllä salpauksessa suhtautuu oppilaisiin hyvin lämpimästi ja auttavasti.
        Monet kerrat on hänet nähty myös siviilissä oppilaiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joku opettaja kyllä salpauksessa suhtautuu oppilaisiin hyvin lämpimästi ja auttavasti.
        Monet kerrat on hänet nähty myös siviilissä oppilaiden kanssa.

        Jos näin on niin eipä ole kukaan meidän opettaja turvalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luokalla oleva sai syyskuussa näyttöjä hyväksytyä, ilman että teki niihin vaadittuja osioita ja tehtäviä.
        Kyllä tämä on suoritettavissa ilman opiskelua ja minkään tekemistä, kun riittävästi uhkailee avulla ja muilla tahoilla.
        Esimies kirjaa näytöt ja ehkä opettaja saa lähteä.

        On outoa toimintaa koulutuskeskus salpauksessa ja vielä turvallisuusalalla.
        Eikös näiden pitäisi noudattaa lakeja ja olla rehellisiä?
        Saako näin siis arvostelut ja vartijakortinkin?
        Eikös tähän oletko poliisillakin sanomista, jos ilman läsnäoloa ja opetusta arvosanoja ja näyttöjä tehdään?
        Opettaako Salpaus lainrikojiksi ja valheellisen toimintaan?
        Näinkö Sanna Marinin hallitus on linjannut?
        Epärehellisyyteen?
        Eli ei voi tietää kun on kyse turvallisuusalan oppilaista ja arvosanoista ja suorituksista, onko oppilas koskaan opiskellut mitään vai onko hän saanut numerot jollain muulla keinoin?
        En kyllä hyväksyisi salpauksen todistusta merkkinä tutkinnon suorittamisesta.

        Salpausta ja heinolan johtoa ei koske mitkään lait, tekevät omia päätöksiä/ratkaisuja.
        Oppilaat turvalla valmistuvat valittamalla sekä ehkä antamalla näyttöjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luokalla oleva sai syyskuussa näyttöjä hyväksytyä, ilman että teki niihin vaadittuja osioita ja tehtäviä.
        Kyllä tämä on suoritettavissa ilman opiskelua ja minkään tekemistä, kun riittävästi uhkailee avulla ja muilla tahoilla.
        Esimies kirjaa näytöt ja ehkä opettaja saa lähteä.

        Olen taas yrittänyt tekniikan opettajalta saada näyttö aikaa.
        Vastasi vaan,että ei enää työaikaa, joten katsotaan kevätpuolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen taas yrittänyt tekniikan opettajalta saada näyttö aikaa.
        Vastasi vaan,että ei enää työaikaa, joten katsotaan kevätpuolella.

        Näinköhän pitää paikkaansa. Olet tainnut keksiä tuon pikku pikku päässäsi ja nyt uskot siihen itsekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen taas yrittänyt tekniikan opettajalta saada näyttö aikaa.
        Vastasi vaan,että ei enää työaikaa, joten katsotaan kevätpuolella.

        Useampi meidän luokalta on saanut saman vastauksen.
        On kai käyttänyt itsensä mukaan vuositunnit ja ei ole enää työaikaa tänä vuonna jäljellä.
        Ainakin 4 jää näytöt tänä vuonna tekemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Useampi meidän luokalta on saanut saman vastauksen.
        On kai käyttänyt itsensä mukaan vuositunnit ja ei ole enää työaikaa tänä vuonna jäljellä.
        Ainakin 4 jää näytöt tänä vuonna tekemättä.

        Ei se ole opettajan vika vaan johdon joka tekee vuoden tunti suunnitelmat. Valittakaa johdolle ja pyytäkää lisäämään tunteja opettajalle älkääkä täällä itkekö,tavan kerma perseet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole opettajan vika vaan johdon joka tekee vuoden tunti suunnitelmat. Valittakaa johdolle ja pyytäkää lisäämään tunteja opettajalle älkääkä täällä itkekö,tavan kerma perseet

        Opettajille on määrätyt tunnit jota ei tule ylittää. Näiden tuntien puitteissa pitää käsitellä kaikkien oppilaiden asiat. Lisätunteja ei voi suunntelmien puitteissa ylittää koska meillä on säästötavoitteet ja johdon bonusten maksaminen tulee turvata

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettajille on määrätyt tunnit jota ei tule ylittää. Näiden tuntien puitteissa pitää käsitellä kaikkien oppilaiden asiat. Lisätunteja ei voi suunntelmien puitteissa ylittää koska meillä on säästötavoitteet ja johdon bonusten maksaminen tulee turvata

        TJ Martti Tokola

        Et ole nimimerkin omaava henkilö ja ei muuten pidä paikkaansa mitä vingut. Tuntisuunnitelmassa on otettu huomioon mahdollisten lisätuntien lisääminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole nimimerkin omaava henkilö ja ei muuten pidä paikkaansa mitä vingut. Tuntisuunnitelmassa on otettu huomioon mahdollisten lisätuntien lisääminen.

        Siis opettajan laiskuutta, ilkeyttä ja välinpitämättömyyttä sekä osaamattomuutta, kun ei näyttöjä ota ja ei muka tunteja.
        Kyykyttää opiskelijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis opettajan laiskuutta, ilkeyttä ja välinpitämättömyyttä sekä osaamattomuutta, kun ei näyttöjä ota ja ei muka tunteja.
        Kyykyttää opiskelijoita.

        Nyt kyllä höpöjä lauot suustasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole nimimerkin omaava henkilö ja ei muuten pidä paikkaansa mitä vingut. Tuntisuunnitelmassa on otettu huomioon mahdollisten lisätuntien lisääminen.

        Tuntisuunnitelmassa on ehkä mahdollista lisätä mutta sitä ei tehdä koska budjetissa halutaan pysyä ! Jos asiassa jotain epäselvää niin tule huoneeseeni käymään ja "vinkumaan"

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi

        Niin kuin sanoin niin tule käymään työhuoneessani juttelemassa asiasta äläkä väitä nimimerkkiä vääräksi kun itse et nimelläsi keskustele.

        TJ Martti Tokola

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin sanoin niin tule käymään työhuoneessani juttelemassa asiasta äläkä väitä nimimerkkiä vääräksi kun itse et nimelläsi keskustele.

        TJ Martti Tokola

        Ja itse kirjoitat edelleen väärällä nimellä, tarkistettu on niin lopetapas jo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä höpöjä lauot suustasi

        Saako opettaja puhua ihmisen hengen riistämisestä?
        Eikö ihmisten henkeä tulisi suojella?
        Onko oikeus edes puhua toisen tappamisesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luokalla oleva sai syyskuussa näyttöjä hyväksytyä, ilman että teki niihin vaadittuja osioita ja tehtäviä.
        Kyllä tämä on suoritettavissa ilman opiskelua ja minkään tekemistä, kun riittävästi uhkailee avulla ja muilla tahoilla.
        Esimies kirjaa näytöt ja ehkä opettaja saa lähteä.

        Nyt riittää, meidän nuori vaihtaa toiseen oppilaitokseen suorittamaan turvallisuusalan perustutkinnon. Kertoi että Heinolassa ei kohdella oppilaita tasavertaisesti, eräät oppilaat eivät anna näyttöjä lainkaan ja pääsevät kurssit läpi kun taas toisilta vaaditaan kaikki näytöt,kuinka tälläinen toiminta on mahdollista opettajien puolelta.Opettajien ammatitaito hyvään opetukseen/oppilaiden ohjaukseen on myös heikkoa.

        Joo tekniikan natsi vaatii kaikki näytöt tehtäväksi. Osa muista antaa näytöt keskustelemalla.
        Naisille kenkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo tekniikan natsi vaatii kaikki näytöt tehtäväksi. Osa muista antaa näytöt keskustelemalla.
        Naisille kenkää.

        Niinhän se täytyykin kaikkien antaa näytöt, taitaa muut opettajat oikoa jos hyväksyvät näytöt keskustelemalla. Näin jos on niin opettajien taso ja opetustaso on HUONOA.
        TUTKINTA PÄÄLLE TOLLASISTA TOIMISTA.

    • Anonyymi

      Tää meidän nykyinen VK ope on sitten urpo

    • Anonyymi

      Taas lähtee 2 pedagogisesti pätevää kouluttajaa turvalta.
      Ei taida asiat olla koulutuskeskus salpauksessa ja Heinolassa turvallisuusalan perustutkinnossa oikein kunnossa.
      Johdossa selvästi syy.
      Jäljelle jää opettajiksi vain epäpätevä orimattilan vartiointikeskuksen omistaja ja eläkkeellä oleva armeijan majuri, joka ei ole vartijan tehtäviä koskaan tehnyt mutta armeijan kautta pedagogisen pätevyyden saanut.

      Ei taida kovin hyvin salpauksessa olla henkilöstö asiat ja lukeman sekä kuuleman mukaan opetuskaa.

      • Anonyymi

        Hyvä jos vihdoin päästään eroon turvatekniikanopettajasta. Mitä sillä tekee, kun ei edes tekniikkaa opeta. On myös sellainen natsi ja tiukis, ettei ymmärrä nuoria. Parempi ilman tuota. Ihme, että johto pitänyt näinkin kauan.
        Harmi jos kiinteistötekniikanopttaja lähtee. On hyvä ja ymmärtäväinen sekä pitää mitä lupaa.

      • Anonyymi

        Ei ole opetustaito/-tieto enää vahvalla pohjalla Heinolassa turvallisuusalan perustutkinnossa jos siellä on joku orimattilan vartiointikeskuksen omistaja joka on epäpätevä eikä muutenkaan osaa /tiedä miten asioita opettaa ja hän kuvittelee olevansa myös maakuntajoukoissa jokin erikoismies sekä toinen henkilö on eläkkeellä oleva armeijan majuri jolla ei ole kokemustakaan vartiointi alalta. Mikä mahtanee olla johdon linja kun näin toimiivat. Kaiken kukkuraksi nuoret eivät saa kuulemma asianmukaista opetusta. Ei mene salpauksella hyvin

      • Anonyymi

        Näyttää siltä että heinolan johto suosii militaristeja opettajiksi turvallisuusalalle, muut saa kenkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä jos vihdoin päästään eroon turvatekniikanopettajasta. Mitä sillä tekee, kun ei edes tekniikkaa opeta. On myös sellainen natsi ja tiukis, ettei ymmärrä nuoria. Parempi ilman tuota. Ihme, että johto pitänyt näinkin kauan.
        Harmi jos kiinteistötekniikanopttaja lähtee. On hyvä ja ymmärtäväinen sekä pitää mitä lupaa.

        Turvatekniikan opettaja lopettaa kuunlopussa.

        Ted.
        Vihdoin matsista eroon.
        Kyllä salpauksen johto kuuntelee oppilaita.
        Nyt saadaan näyttöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvatekniikan opettaja lopettaa kuunlopussa.

        Ted.
        Vihdoin matsista eroon.
        Kyllä salpauksen johto kuuntelee oppilaita.
        Nyt saadaan näyttöjä.

        Varmaan kannattaisi teidän kermaperseiden katsoa peiliin ja lopettaa jatkuva valittaminen koulussa. Kyllä teidän omassa asenteessa ne on pahasti vialla kaikki kun ette kestä auktoriteettia ja rajojen asettelua. Kuinkahan teidän reppanoiden käy kun menette työelämään, siellä teille iskee vastaan karu todellisuus.Ihme täytyy tapahtua teidän henkisessä kehityksessä jos meinaatte pärjätä turvallisuusalalla. Työelämässä ette enää pärjääkään itkemällä ja valittamalla joka asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole opetustaito/-tieto enää vahvalla pohjalla Heinolassa turvallisuusalan perustutkinnossa jos siellä on joku orimattilan vartiointikeskuksen omistaja joka on epäpätevä eikä muutenkaan osaa /tiedä miten asioita opettaa ja hän kuvittelee olevansa myös maakuntajoukoissa jokin erikoismies sekä toinen henkilö on eläkkeellä oleva armeijan majuri jolla ei ole kokemustakaan vartiointi alalta. Mikä mahtanee olla johdon linja kun näin toimiivat. Kaiken kukkuraksi nuoret eivät saa kuulemma asianmukaista opetusta. Ei mene salpauksella hyvin

        Saa nähdä, kuka meitä nyt opettaa ja näytöt ottaa, kun pätevät ja osaavat opettajat lähti.
        Miksi Salpauksessa ei pysy pätevät ja osaavat opettajat?
        Miksi kukaan ei huolehdi opetuksen ja opettajien todellisesta osaamisesta?
        Tai koskas Tokola tai Saarelainen olisi laadusta mitään välittänyt, kun rahaa vaan tulee.
        Nyt alkaa ehkä osa saamaan näyttöjä helpolla, kun ei ole vaateita tai osaamista opettajilla arvioinnista.
        Epäpätevä opettaja, osaaminen vartijakursseilta ja maakuntajoukoista, nyt hallitsee ja opettaa kaiken, ilman näyttöjen arviointikokemusta arvioi nekin. Toki onhan hänellä alaisia Orimattilan vartioinnissa, joten sieltä varmaan tulee opettajia lisää.
        Toinen eläkeläinen PV Kapiainen, joka ei ole koskaan vartiointia tehnyt PV ulkopuolella.
        Ei ole opetus ja tulevaisuus kovin vahvalla.
        Laatu ei koske opetusta.

        Joo tää epäpätevä ns opettaja sieltä orimattilan vartioinnista on täysin pihalla kaikesta opetukseen liittyvistä asioista vaikka kuvittelee /kehuu osaavansa asiat, leijuu omissa kuvitelmissaan. Totuus on se että on ihan onneton tapaus, eikä tää entinen kapiainenkaan tunnu hallitsevan asioita. Kumpikaan näistä ei osaa opettaa meitä. Miksi ei tule osaavia opettajia tänne opettamaan meitä.

        Pääkii Painajaiset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääkii Painajaiset

        Nyt osuikin kommentti oikeaan kun aloit vikisee

    Ketjusta on poistettu 54 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe