Anopilla ja appiukolla meinasi tulla kylmä talvi. Heidän kattilansa oli sammunut ja se oli mennyt sähkölle. No mentiin paikalle ja todettiin, että siilon kierukka oli tilttaantunut jumiin. Pöyhittiin siilo kuohkeaksi ja se alkoi toimimaan, mutta savu tulee sisälle. Jopa siiloon asti pössyää ja piipusta tuskin lainkaan. Itselläni ei ole mitään kokemusta tällaisesta ja siksi kysynkin teiltä viisaammat mikä siinä voi olla vikana? Tänään varmaan pojan kanssa mennään sitä tutkimaan.
Hakelämmitys
savuava
4315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Piipun veto on riittämätön.
Onko piipun nuohous unohtunut?
Entä onko jokainen reikä kattilasta nuohottu?
Mikäköhän poltin siellä on käytössä?
Niin tähän asti sitä on hoitanut lakomieheni, mutta nyt hän on siirtynyt toisenlaisiin hommiin (lasihommiin), ja nämä jutut on toisarvoisia. Itse en ole koskaan ollut tämänkaltaisen systeemin kanssa missään tekemisissä, joten olen täysin uuno. Pakko minun kuitenkin on opetella kera poikieni nyt sitä hoitamaan. Piippu on alkukesästä nuohottu, mutta kattila melko varmaan laiminlyöty. Onneksi siinä on naapuri, joka sen on aiemmin joskus hoitanut. Täytyy häneltä ottaa oppitunnit.
Kaikki tieto näistä otetaan kiitollisena vastaan.
Yksi vaihtoehto on ottaa se nuohooja putsaamaan koko kattilan ja piipun, luulisin että heillä kuitenkin on paras tieto ja tuntemus erilaisista systeemeistä, vähättelemättä naapuria.
Otin tuhkaimurin ja kävin lävitse kaikki savupuolen ontelot. Nytt savu pössyää piipun päässä eikä missään muualla. Siis nyt toimii... Kiitos kaikille