Olisikohan kenellään vastaavia kokemuksia?
Viimeisen puolen vuoden aikana olen kärsinyt epämääräisistä oireista. Vasen käsi ei toisinaan tahdo toimia, ei mene nyrkkiin, vasen jalka on jatkuvasti kipeä ja oikealla puolella kasvoja on ollut jo pidempään eriasteisia halvauksia, jotka kuitenkin palautuvat. Viimeisimpänä kurkku on alkanut puutua oikealta puolelta ja eilen huomasin, että ennen herkkä oksennusrefleksi on kadonnut oikealta puolelta kurkkua. Vasemmalla se on entisellään.
Kesällä päästä otettiin CT/MRI, sekä selkäydinnestenäyte, jotka kaikki olivat puhtaita. Neuro arvioi oireiston yksikantaan stressiksi/mt-ongelmaksi, koska em. kokeet olivat puhtaat.
Olen urheillut paljon ja kovaa (kansallisella tasolla), joten väistämättä tulee mieleen, että voisiko kropassa olla jonkinlaista kulumaa, joka heijastuu tällaisina oireina? Olen kuormittanut hermostoa urheilulla aktiivisesti, mutta samalla olen huolehtinut aktiivisesti lihashuollosta. Ylikuntoon en ole ajautunut kertaakaan. Ikää on 40 .
Oireisto rasittaa arkea ja urheilukin on nyt jäänyt täysin pois elämästä, koska kroppa ei toimi. Olisi mukavaa löytää joku selitys ja pystyä palaamaan oman lajin pariin, tai vaikka uudenkin lajin, kunhan saisi terveen elämän takaisin.
Urheilutausta ja epämääräiset oireet
7
325
Vastaukset 7
- Punkkiko
Nuo oireet viitaavat neurologiseen ongelmaan. Onko mahdollista, että olisit saanut borrealoosin. Siinä oireilut voivat olla hyvinkin erikoisia.
- uusisohvaperuna
En oikein usko borrelioosiiin. En ole kovin aktiivinen luonnossa liikkuja ja se olisi ymmärtääkseni näkynyt likvorissa(?).
Oireisto on tosiaan neurologinen jopa näin maallikolle, mutta syy on auki. - Monisairas
uusisohvaperuna kirjoitti:
En oikein usko borrelioosiiin. En ole kovin aktiivinen luonnossa liikkuja ja se olisi ymmärtääkseni näkynyt likvorissa(?).
Oireisto on tosiaan neurologinen jopa näin maallikolle, mutta syy on auki.Kyllä se punkkitartunta voi huonolla tuurilla silti tulla. Ihan kaikkea ei MRI:kään näytä ja toisaalta on mahdollista merkkien esiintulo myöhemmin. Noita raajaoireita on siis jatkuvasti? Ohimenevä verenkiertohäiriö voisi tulla kyseeseen kun satunnaista. Vähän oudoksun, että pystyt kurkkua noin tarkkaan tuntemaan. Epämääräisissä hermosto-oireissa tulehdusten lisäksi tulee muistaa vitamiinien (kuten B12) puutosoireet, mutta ei tosin sovi tällaiseen. Rankaakin voisi kuvata, sillä siellähän ne kaikki hermot kulkee. Borrelioosin lisäksi on monia muita tulehduksia ja autoimmuunitauteja, lihastauteja myöten. Urheilutausta ei nähdäkseni nyt selitä oireita.
Oliko ennen oireita mitään oireita selittävää tapahtumaa, kuten tapaturmaa, väkivältaa, tulehduksia? - uusisohvaperuna
Raajaoireita on vaihtelevasti. Käsi oireilee ajoittain/aika harvoin, jalka on kipeä koko ajan. Kurkun puutumista ei voi olla huomaamatta. Eilen ruuan jälkeen sörkin veitsen varrella peilin edessä nielua mielenkiinnosta, ja siinä yhteydessä tajusin, että se on tunnoton oikealta ja refleksi uupuu. Sairaalakäynnissä melkein oksensin, kun hoitaja otti bakteerinäytteen kurkusta...
Ei ole mitään traumaa tms., josta oireisto alkoi. Normaalia elämää. - uusisohvaperuna
Se unohtui, että pari kertaa on jalka meinannut pettää alta. Vasen jalka on se kipeä, mutta molemmat ovat pari kertaa meinanneet pettää alta seistessä. Juostessa vasen jalka tulee todella kipeäksi, juoksu on siis täysin pois liikevalikoimasta.
- hermostopettää
viittaa ms tautiin...
- Monisairas
Niin viittaisi, mutta olisi luullut näkyvät pään kuvissa tai selkäydinnesteen tutkimuksessa. En tiedä, ehkä näkyy myöhemmin tai sitten onkin jotain muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410