Olen jo viikkojen ajan huomannut, että ihan lepotilassakin, kun en rasita itseäni mitenkään, niin rupeaa yhtäkkiä sattumaan vasemman rinnan vierestä ja siitä kipu leviää kainaloon, missä kipu on kaikkein pahin. Kipu tuntuu myös vasemman lapaluun alla samaan aikaan. Vähän aikaa sitten kipu "kohtaukset" ovat lisääntyneet ja kipu tullut pahemmaksi joka kerta. Myös alkaa oksettamaan joka kerta kun kipua on.
Olen myös ollut väsyneempi kuin ennen ja pää on kipeänä melkein koko ajan. Myös pyörryttää ja on näkövaikeuksia usein.
Mikähän neuvoksi? Olen vasta 14 vuotias, enkä uskalla puhua asiasta vanhemmille..
On varmaan vainoharhaista ajatella sen olevan syöpää, mutta asia huolestuttaa kuitenkin.
Kainalossa ei ole mitään pattia tms.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sydän peräiselle kohtaukselle joskin tuo sinun ikäsi ei oikein puolla sitäkään,ellei ole sitten syntyperäistä.
Mutta tutkimuksiin vaan siellä se selviää.
Lääkäriin, terveydenhoitajalle, heti huomenna. Tai kerro äidillesi, hän tilaa ajan.
Tutkimuksissa selviää mikä on ja mikä vaivaa. Älä odota yhtään enempää, ethän?
Hei!
Kerro ihmeessä äidillesi tai isällesi tai mene käymään koulun terveydenhoitajalla. Luultavasti kyseessä on lihasperäinen kipu, siis ihan ohimenevää ja viatonta. Kannattaa myös puhua sille aikuiselle, jonka luo menet, että olet itse todella huolestunut asiasta, niin hän sitten ohjaa sinua eteen päin. Yksin ei kannata miettiä! Jaettu suru/huoli on kevyempi kantaa!
Minulla on 14- ja 16-v. tyttäret ja itse toivoisin, että he ainakin puhuisivat minulle tai jollekin muulle aikuiselle huolistaan!