Rakkaat sisaret ja veljet; pyydän Teitä jokaista rukoilemaan suojelusta ja varjelusta parhaillaan käynnissäolevalle NATOn suurelle sotaharjoitukselle. Venäjä harjoittelee samalla alueella torstaista lauantaihin. On suuri vaara, että tuona aikana tapahtuu joku vahinko tai "vahinko", niin että tilanne karkaa käsistä ja alkaa kolmas maailmansota.
Trident Juncture 2018
RauhaaRakastava
5166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä kolmas maailmansota?
Kaksi suursotaa on käyty mutta yhtään maailmansotaa ei olla nähty.
Joo rukoilkaa ja vaatikaa, että NATO lähtee äkkiä pois täältä!!
Miksi ihmeessä Suomen pitää sekaantua Naton toimintaan, emmehän ole lupautuneet jäseniksi? Ns. kumppanuus Naton kanssa on tehty kysymättä Suomen kansalta. Olemme Naton lattiamatto jonne Nato pyyhkii jalkansa ennen Suomen ja Venäjän rajaa (ns. isäntämaasopimus). Missä on puolueettomuutemme?
Meidän tulee rukoilla paljon tärkeämpiä asioita. Sielumme autuuden asioita.
Kyllä, sielun autuus on tärkein asia mutta eihän se estä rukoilemasta myös muiden asioiden puolesta?