Hei,
Isälläni on sairaus, jonka seurauksena hänellä ei valitettavasti enää pitkään aikaa tässä maailmassa. Hänen nimissään on myös talo, josta siis äitini saa lain mukaan puolet ja me(heidän 4 lastaan) jaamme puolet. Veljelläni on kuitenkin mittavat ulosottovelat, joista kaikki muut sisaruksemme ovat tietoisia mutta Äitini ei. Ilmeisesti tässä tapauksessa hän voi luopua perinnöstä, mutta onko tuo mahdollista ilman että Äitimme saa tietää asiasta, eli että yksi meistä onkin kieltäytynyt mikäli tuo tehdään heti kuoleman jälkeen? Meistä ei kukaan halua että taloa joudutaan myymään veljen hölmöilyjen takia eikä todellakaan haluta vanhalle ihmiselle lisää taakkaa muiden murheiden muodossa. Mikäli perintö olisi pelkkäää rahaa, se ei olisi ongelma, sillä niistä ei tietoa luonnollisesti tulisi vaikka ulosottoon menisikin, mutta eipä vanhempien elämäntyötä oikein viitsi tuolla tavalla menettää. Näin säästetään myös vanhan ihmisen sydäntä.
Kiitos vastauksista.
Perinnöstö luopuminen perheen tietämättä?
13
415
Vastaukset
- Kaarlesuanto
Perinnöstä luopumista ei oikein voi tehdä äidin tietämättä, koska se täytyy kirjata perukirjaan myös. Mutta, lesken hallintaoikeus yhteiseen kotiin menee lain mukaan perillisen velkojien oikeuden edelle, joten äidin eläessä taloa ei nahoiksi tarvitse laittaa vaikka perillisellä olisi ulosottovelkaa. Sitten kun äidistä aika jättää, niin on toinen juttu.
- Huolissaan
Entäpä, jos perinnönjako suoritetaan normaalisti mutta tuo osuus ostetaan pois kyseiseltä perheenjäseneltä ns. Kaikessa hiljaisuudessa(mikäli tämä on mahdollista)? Tarkoitan nyt siis sitä että vaikka kyseisen rahasumman osuus menisi sitten virallisesti velkojille, mahtaako tuo onnistua niin että mitään ilmoitusta ei muille jäsenille asiasta tule?
- vanahaa
Jos velallisperijältä ostetaan perintöosuus pois eli ns. "aatteellinen osuus", se on irtaimen kauppaa. Normaali kauppakirja tehdään ja siihen on hyvä ottaa todistajien allekirjoituksetkin. Tarkistakaa asia vaikka pankin lakimieheltä, jos perunkirjoituksen hoitaa pankkilakimies. Funtsikaa summa huolella ja siitäkin voi keskustella lakimiehen kanssa, samoin siitä tehdäänkö kaupat nyt isän kuoltua vai vasta äidin poistuessa keskuudestamme.
Jos perintö on vain tuo lesken asunto (talo), luulisi lesken kuoltua ehtivän asian hoitaa. Toivottavasti vastaukset auttoivat.
-
Entäpä jos homma ei onnistu?
Äitisi saa puolet, 50% ja teistä jokainen 12,5%. Kuka omistaa talon. Eli mihin päätyy veljesi osuus joka menee ulosottoon. Voiko velkojat pakottaa teidät lunastamaan tuon 12,5% talosta?- 4754877
Vouti pääsee väliin jos osakas ottaa perinnön vastaan,pesäosuuden myynti muille osakkaille ei tule kyseeseen.Jos luopujaperillisellä on lapsia niin he tulevat luopujan sijaan jakamaan sen mitä luopuja olisi saanut.
Mikäli perillinen luopuu niin tehkööt sen varmasti eli heti kuoleman jälkeen maistraattiin luopumispaperi joka tallennetaan sinne,tästä tieto muille osakkaille ja perukirjojen yhteydessä myös luopumispaperi liitetään perukirjaan. Perintöön ei saa ryhtyä jos luopuu perinnöstä,pienetkin asiat ovat jo ryhtymistä eli vaikkapa ilmoittamalla muille osakkaille että mä haluan pesästä noin kahvikupit ja lautaset.
Mikäli luopumisilmoitus ei tavoita voutia niin hän länttäsee maksukiellon pesään ja silloin osakkaat saavat tietää että jollain osakkaalla on ulosottomaksuja rästissä,siitä syystä olisi hyvä tallettaa luopumisilmoitus mahdollisimman nopeasti maistraattiin ja ilmoittaa mahdollisesti voudille siitä niin hän sitten ei ainakaan länttää sitä maksukieltoa pesään.
Jos vitkuttelee luopumisen suhteen niin vouti voi olla nopeampi ja ulosmittaa velkaisen osuuden,silloin ei luopuminen enää onnistu,tässä kohtaa tulee se että varmin tapa luopua perinnöstä on se että tallettaa luopumispaperin heti kuoleman jälkeen maistraattiin.Tietysti pitää myös muistaa että samainen paperi on myös liitettävä perukirjaan.
Jos luopujaperillisellä ei ole lapsia niin hänen osuutensa palautuu pesään muiden osakkaiden hyväksi.
Muut osakkaat voivat sitten tietysti kompensoida hieman täppiä luopujaosakkaalle jos haluavat,mikään pakko tosin ei ole.
Voiko velkojat pakottaa teidät lunastamaan tuon 12,5% talosta?
Ei voi.- Onnibonni
Jaa, tuossa taitaa olla taas yksi niistä joka yliteorisoi "pesään ryhtyminen".
Jos kaikki sisarukset ovat samaa mieltä, niin ei ole mitään ongelmia hoitaa perinnöstä luopuminen ja pitää äiti pimennossa.
1) Pidetään perunkirjoitus ihan normaalisti. Joku sisaruksista on pesän ilmoittaja.
2) Pian perunkirjoituksen jälkeen veli luopuu kirjallisesti perinnöstään, ja antaa tämän tiedoksi sille siskolle joka oli pesän ilmoittaja ja sille joka hoiti perunkirjoituksen sekä tallettaa sen kotikuntansa maistraattiin.
3) Verohallinnolle lähetetään perukirjan täydennys, jossa todetaan että veli on luopunut perinnöstään.
1 2 3 = perinnöstä on tehokkaasti luovuttu, kaikki on ok verohallintoon sekä velkojiin päin ja äiti ei ole saanut mitään tietoa asiasta. Jos ositus- ja perinnönjako tehdään äidin eläessä, niin hän saa tiedon tästä luopumisesta silloin, mutta usein perinnönjaot tehdään vasta kun kumpikin vanhempi on kuollut.
- Velkaeuro
Leski saa puolet edesmenneen aviopuolisonsa omistamasta omaisuudesta vain, jos kumpikaan heistä ei omista mitään muuta (koti-irtaimistoa lukuunottamatta), jos heillä ei ollut avioehtoa, testamenttia tai ko. omaisuutta ei koske sen antajan asettama lahjakirja- tai testamenttimääräys, joka sulkee pois saajan aviopuolison avio- ja/tai perintöoikeuden. Jos joko vainaja yksin tai yhdessä lesken kanssa omisti talon, on avioleskellä siihen elinikäinen hallintaoikeus kuolinpesän osakkaan ulosotosta huolimatta.
Kyllä pesäosuuden voi myydä, silloinhan velkojat saisivat omansa nopeammin.
Velat kuuluu maksaa, ei pidä edes mietiä sellaisia keinoja, joilla petkutettaisiin velkojia. - vouti-vie
Perinnöstä ei voi luopua jos on jo ulosotossa kun perittävä kuolee. Ei onnistunut minullakaan vaan vouti oli minun puolesta peruskirjoituksessa vaatimassa minun osuuden kokonaan ja heti.Itse en viittinyt edes mennä joten hankaloitin asiaa pottuillakseni ulosotolla. En laita mihinkään nimeäni.
- puupajuupa
Perinnöstä ei voi luopua jos on jo ulosotossa kun perittävä kuolee...
Kyllä voi,sun pitää olla vain nopeampi luopumisen suhteen kuin se että vouti ulosmittaa omaisuuden.
Ulosmittauksen jälkeen ei voi luopua mutta ennen sitä voi.
Omalta kohdaltani voin sanoa että tämä pätee,mulla oli ulosotossa muutama tonni ja mummoni kuoli,isäni oli kuollut jo aikaisemmin,luovuin pari päivää kuoleman jälkeen perinnöstä ja talletin sen maistraattiin.Vouti ei ole kysellyt tai ulosmitannut mitään,lapseni sai perinnön.
Tässä kohtaa tulee esille se seikka että heti kuoleman jälkeen maistraattiin,sinne talletetaan perinnöstä luopumisilmoitus.Tämä estää voutia viemästä pesästä mitään.
81 §
Perinnöstä luopuminen
Velallisen oikeutta perintöön tai testamenttiin ei saa ulosmitata, jos velallinen osoittaa, että hän on:
1) perittävän eläessä luopunut oikeudestaan perintöön perintökaaren mukaisesti;
2) perittävän kuoleman jälkeen antanut kirjallisen luopumisilmoituksen tiedoksi kuolinpesälle niin kuin hallintolain 57 §:n 2 momentissa säädetään; tai
3) perittävän kuoleman jälkeen jättänyt luopumisilmoituksen kotipaikkansa maistraattiin tallettamista varten.
Sen jälkeen kun ulosmittauspäätös on tehty, velallinen ei voi hakijaa sitovasti luopua oikeudestaan perintöön
Siinä faktaa,sun tapauksessa on varmasti käynyt niin että olet liian hitaasti luopunut perinnöstä eli vasta sen jälkeen kun vouti on ulosmitannut perintösi.- Perillinen
Tässä on oltava tarkkana! Perinnöstä voi siis luopua lain mukaan vain perittävän eläessä. Silloin on oltava myös erittäin tarkka, mitä tekee, koska silläkin on eroa, jos määrittelee, kenen hyväksi luopuu. Sotkuinen juttu!
Lain mukaan perittävän kuoleman jälkeen perintö voidaan luovuttaa.
Kannattaa tsekata koko Perintökaari. Sinne pääsee googlaamalla. - 4754877
Perillinen kirjoitti:
Tässä on oltava tarkkana! Perinnöstä voi siis luopua lain mukaan vain perittävän eläessä. Silloin on oltava myös erittäin tarkka, mitä tekee, koska silläkin on eroa, jos määrittelee, kenen hyväksi luopuu. Sotkuinen juttu!
Lain mukaan perittävän kuoleman jälkeen perintö voidaan luovuttaa.
Kannattaa tsekata koko Perintökaari. Sinne pääsee googlaamalla.Höpögöpö,kyllä perinnöstä voi luopua perittävän kuoleman jälkeen yhtähyvin kuin ennakkoon.
"Lain mukaan perittävän kuoleman jälkeen perintö voidaan luovuttaa"
Sekä että,perintö voidaan luovuttaa tai perinnöstä voi luopua,2 eri asiaa.
- kelivaroitus
Toimisikohan seuraava:
Jos isänne on oikeustoimikelpoisessa kunnossa, niin hän voi testamentata omaisuutensa äidillenne ja sitten te perilliset voitte kaikki olla vaatimatta lakiosuuksianne.
Onko tuollaisessa tilanteessa voudilla oikeus vaatia ulosotossa olevan perillisen lakiosuus pesästä? - JudgeDredd
Ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741379Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2431269Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1521066Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2551048- 51765
- 64734
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62717Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39698Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44671- 30627