Suomessa nykyaikainen terveydenhoito on sitä, ettei ihmisten kärsimyksellä ole mitään väliä, että heidät voidaan jättää vuosikausiksi vaivoihinsa kärsimään elämän ollessa sen takia pelkkää kitumista, joka ei haittaa lääkäreiden moraalia ollenkaan.
Kärsittyäni yli neljännesvuosisadan synnytyksessä saadusta koko lantionpohjan laskeumasta rektoseeleä aletaan leikata vasta nyt sieltä, mistä se miehilläkin leikattaisiin. Helsingissä olisi jätetty kylmästi loppuelämäksi kärsimään, saa nähdä, tuleeko leikkauksesta mitään täällä tuon kirurgitiimin taitaessa olla parasta, mitä Taysissä on kovan työn ja kilvoittelun jälkeen. Mutten uskalla nuolaista ennen kuin tipahtaa leikkauksen siirryttyä vain. Piinallista ja uskomattoman raskasta on kituminen vaan ollut vuoden sisältäessä 365 päivää, joka tekee kymmenessä vuodessa yli 3650 päivää, josta vierähtää vielä toiset kymmenen vuotta ja enemmänkin.
Päällekkäisenä kärsimyksessä on mukavasti suonikohjut, joista on saanut kitua viimeiset parikymmentä vuotta toisen jalan suonikohjujen leikkauksen jälkeen. Kipu oli leikatussa jalassa pitkään niin kovaa, että se vei elämänhalut kokonaan eikä lääkerasvoista ollut mitään apua, vasta kalaöljyn alkaessa auttaa keväällä 1995, josta lähtien sitä olen käyttänytkin jalkatyynyn ja nyt jo lopetetun Trombosol Forten ohella, joutuessani jatkamaan hoitokuuriani edelleenkin saamatta leikkaamattomaan jalkaan sen parempaa tutkimusta kuin mittanauhalla mittaamista ultraäänen sijaan ongelman jatkuessa edelleen ja vasemman jalan paisuessa entisestään.
Samoin homesairaudesta on joutunut kärsimään jo kymmenen vuotta alkaen homeasuntoon muuttamisesta talvella 2008, jona aikana sairastui astmaan ja joutui käyttämään puolitoista vuotta astmalääkkeitä, kun päälle iski uudessa asunnossa vielä krooninen poskiontelontulehduskin sieni-infektion oireineen, jota on ollut vuodesta 2003 lähtien myös varpaanvälissä ja silmässä parantuen vasta syksyllä 2016 puolen vuoden terbinafiini- ja flukonatsolikuurin myötä, joita ei todellakaan saanut Suomesta.
Kaiken päälle kun tulee vielä aikuisiän punkinpuremat vuonna 2012 ja 2014, joista ei parantunutkaan, kipuja ja särkyjä on riittänyt vuosien ajan jo siitäkin, luusäryn ollessa pahinta mitä voi olla ilman, että loppua näkyisi punkkien ollessa niin virkeitä ja elinvoimaisia edelleen saatuani viime kesänä punkkiseudulla oikein kunnon erythema migransin, muttei tietenkään mitään borrelioositestiä täällä Tampereella, jossa on saanut kitua vain lisää. Nähtävyyksistä muistan ainoastaan, miten syksyllä 2016 nousin Näsinpuistoon katsomaan maisemia ja silloinkin pipo päässä.
Kärsittyäni yli neljännesvuosisadan synnytyksessä saadusta koko lantionpohjan laskeumasta rektoseeleä aletaan leikata vasta nyt sieltä, mistä se miehilläkin leikattaisiin. Helsingissä olisi jätetty kylmästi loppuelämäksi kärsimään, saa nähdä, tuleeko leikkauksesta mitään täällä tuon kirurgitiimin taitaessa olla parasta, mitä Taysissä on kovan työn ja kilvoittelun jälkeen. Mutten uskalla nuolaista ennen kuin tipahtaa leikkauksen siirryttyä vain. Piinallista ja uskomattoman raskasta on kituminen vaan ollut vuoden sisältäessä 365 päivää, joka tekee kymmenessä vuodessa yli 3650 päivää, josta vierähtää vielä toiset kymmenen vuotta ja enemmänkin.
Päällekkäisenä kärsimyksessä on mukavasti suonikohjut, joista on saanut kitua viimeiset parikymmentä vuotta toisen jalan suonikohjujen leikkauksen jälkeen. Kipu oli leikatussa jalassa pitkään niin kovaa, että se vei elämänhalut kokonaan eikä lääkerasvoista ollut mitään apua, vasta kalaöljyn alkaessa auttaa keväällä 1995, josta lähtien sitä olen käyttänytkin jalkatyynyn ja nyt jo lopetetun Trombosol Forten ohella, joutuessani jatkamaan hoitokuuriani edelleenkin saamatta leikkaamattomaan jalkaan sen parempaa tutkimusta kuin mittanauhalla mittaamista ultraäänen sijaan ongelman jatkuessa edelleen ja vasemman jalan paisuessa entisestään.
Samoin homesairaudesta on joutunut kärsimään jo kymmenen vuotta alkaen homeasuntoon muuttamisesta talvella 2008, jona aikana sairastui astmaan ja joutui käyttämään puolitoista vuotta astmalääkkeitä, kun päälle iski uudessa asunnossa vielä krooninen poskiontelontulehduskin sieni-infektion oireineen, jota on ollut vuodesta 2003 lähtien myös varpaanvälissä ja silmässä parantuen vasta syksyllä 2016 puolen vuoden terbinafiini- ja flukonatsolikuurin myötä, joita ei todellakaan saanut Suomesta.
Kaiken päälle kun tulee vielä aikuisiän punkinpuremat vuonna 2012 ja 2014, joista ei parantunutkaan, kipuja ja särkyjä on riittänyt vuosien ajan jo siitäkin, luusäryn ollessa pahinta mitä voi olla ilman, että loppua näkyisi punkkien ollessa niin virkeitä ja elinvoimaisia edelleen saatuani viime kesänä punkkiseudulla oikein kunnon erythema migransin, muttei tietenkään mitään borrelioositestiä täällä Tampereella, jossa on saanut kitua vain lisää. Nähtävyyksistä muistan ainoastaan, miten syksyllä 2016 nousin Näsinpuistoon katsomaan maisemia ja silloinkin pipo päässä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eutanasia auttaa.
"darwinismi
31.10.2018 4:26
Eutanasia auttaa."
- Eihän se mitään auta, vaan tappaa.
Luulisi, ettei kituminen ja kärsiminen olisi ainoaa tarjolla olevaa "hoitoa" yhteiskunnassa, joka mainostaa "hyvinvointipalveluja" ja jossa tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat kirjattu lakiin.