Kannattaako iäkkäänä opiskella lähihoitajaksi?

Mietintämyssy1959

Olen nyt miettinyt tätä elämänkuviotani. Olen ollut melkein 20 vuotta työttömänä (en ole päässyt työkyvyttömuuseläkkeelle useista hakukerroista huolimatta) Sain viikko sitten kutsun aktivointisuunnitelman tekemiseen ja olin siitä jo alustavasti yhteydessä sosiaalityöntekijään (eli he tekevät nykyisin aktivointisuunnitelmia eikä suinkaan TE-virkailijat!), jonka kanssa oli puhetta mahdollisesta kouluttautumiseesta sen sijaan, että menisi työpajalle (jossa en ole koskaan ollut). Työttömyysaikana ole opiskellut, joten kaikenlaista tutkintoa riittää, mutta työkokemukseni on vähäinen ja siksi työllistymiseni ei ole helppoa.

Nyt minulle sitten ehdotettiin, että voisinko opiskella lähihoitajaksi? Ihmisläheinen työ ja asiakaspalvelutyyppiset tehtävät kammoksuttavat minua. Olin ennen työttömyyttäni tutkimustehtävissä ja kirjastoalalla. Mutta toisaalta muutos voisi olla hyväkin idea tässä vaiheessa elämääni ja nimenomaan kouluttautuminen alalle, jolta löytyisi töitä.

Olen nyt 59-vuotias. Täytän 60 vuotta ensi vuonna. Eläkeikään on tällä hetkellä aikaa viitisen vuotta. Tunteeko teistä kukaan näin vanhoja lähihoitajaopiskelijoita.

26

640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwert856290

      jos ala kiinnostaa niin kannattaa mutta sitten ei jos se on hätävaihtoehto työpajalle menemiselle

    • Miksi_ihmeessä_

      Vähän ihmettelen jos tuossa iässä vielä haet lähihoitajakoulutukseen. Jos saat opiskelupaikan olet kai jo 62 v vähintään valmistuessasi! Lähihoitajan työ on fyysisesti raskasta nostamisineen, 3-vuorotyö joka sekään ei kaikille sovi ainakaan iäkkäille. Minkä takia hait työkyvyttömyyseläkettä? Jos oli kyseessä selkä- ym tules-vaivat voinet unohtaa koko haun! Sitä paitsi huomioiden pitkä työttömyytesi olisit kai oikeutettu eläketukeen parin vuoden kuluttua, jolloin voisit olla täysin rauhassa työkkärin höykytyksistä ja rauhassa eläketukea nauttien odotella varsinaista vanhuuseläkettä.
      Näin minä tekisin!

    • jbfovowg

      Jos haluat loppuelämäksesi selkävaivat eli iskiaksen eli välilevynpullistuman infernaalisine hermosärkyineen niin opiskele ihmeessä lähihoitajaksi. Pääset nostamaan satakiloisia köriläitä pyörätuolista pöntölle ja tässä ei ole nosturista apua. Lisäksi jos asut suuremmissa keskuksissa, saatat joutua kuuntelemaan mahdollisia rasistisyytöksiä, kun yrität paimentaa lähes kielitaidottomia (tästähän nyt ollut uutisointiakin) työkavereitasi. Hyvässä lykyssä saat vielä mrsa (sairaalabakteeri), hepatiitti-,tms.tartunnan. Kannattaisi kehoittaa tuota aktivoijaasi lukemaan uutisia. Työkkäri on pitkään työntänyt lähihoitajakoulutukseen ihmisiä, jotka eivät joko itse ole ollenkaan motivoituneita alalle tai sitten muutoin vain soveltuvia. Eihän se ole ketään kohtaan oikein-potilaita/ohjattaviakaan kohtaan.

    • cxvcxvbxv

      Opettele mieluummin farsia, arabiaa tai somalian murretta, ja ehkäisyvalistamista. Vähemmän fyysisesti raskasta ja paljon tärkeämpää työtä.

    • eisentää

      Noin lähellä eläkeikää ei missään tapauksessa lähihoitajaksi!

      Työ on raskasta sekä fyysisesti että psyykkisesti. Jos joku sinut vielä töihin huolisi, et tule jaksamaan, kun kerran vaivoja on ennestäänkin. Voi olla, ettet jaksa sitä opiskeluakaan harjoitteluineen. Anna olla!

      Opiskele vaikka työväenopistossa jotain mieleistäsi, englantia, piirustusta, laulua tai mitä vain.

      Koeta kestää, kohta olet eläkkeellä!

    • Katariinarosalie

      Radiologeista ja röntgenhoitajista on kuulemma pulaa, mikset ehdota sille sossulle, että kouluttautuisit mielelläsi radiologiksi. Ei ole hirveästi ihmisten kanssa tekemisissä, mutta tutkimustyötä omassa kammiossa vaikka silmät päästä. Kun vielä jaksat hihkua innostustasi, sossu joko innostuu itsekin (erittäin epätodennäköistä) taikka työntää sinut nopsasti takaisin eläkeodotuksen olotilaan. Ja jos se epätodennäköisin vaihtoehto sittenkin toteutuu, menet pääsykokeisiin ja jopa onnistut pääsemään läpi pääsykokeista (tai haastatteluista), ehdit valmistua parahiksi eläkkeelle. Uusi upea ammattitodistus taskussa tietenkin.

    • LääkäreistäPulaa

      Radiologi on koulutukseltaan lääkäri. Lääkikseen on huippuvaikea päästä ja jos pääsee, opinnot kestää 6 v ja olet lääketieteen lisensiaatti, sitten vielä usean vuoden erikoistuminen radiologiksi eli himpun kerran yli 70-v olet valmis !

    • Älätuomitse

      Kauheita vastauksia!!!Eräs opiskelijakaverini opiskeli lähihoitajaksi 60-kymppisenä ja teki noin 10 vuoden työuran vanhainkodissa. Käsitän, että oli hyvinkin onnellinen ja motivoitunut. Nykyään eläkkeellä.

    • ofoeuhgoq

      Johan tässä on nuoremmatkin ymmärtäneet ajoissa ulostua alalta pois. Itse olen ainakin nähnyt kaiken tarpeellisen päätökseni tueksi.

    • aekaraota

      Et ole sosiaalityöntekijäksi ajatellut lukea? Pääset riistämään lapsia vanhemmiltaan, koskapa se tulee ilmeisesti halvemmaksi, kuin koko perheen hoitaminen. Pääset myöntämään lapiotolkulla ehkäisevää ja täydentävää toimeentulotukea ihmisille joilla kädet ja jalat toimivat kantaa saamansa Alkoon ja muihin kulmilta saataviin tuotteisiin. Samalla pääset kirjoittamaan kielteisiä päätöksiä elämänsä töitä tehneille ja veroja maksaneille vanhemmille henkilöille joilla kädet ja jalat eivät juurikaan enää oikein toimi. Nimittäin kielteisiä päätöksiä hoivakotipaikasta. Kiitokseksi kaikesta säästämisestä saat kunnalta kuuskytvuotislahjaksi kultaisen kaulakellon jota voitkin sitten uittaa aperitiivissa henkilökunnan pikkujouluissa.

    • nopeinjahelpoin

      Taksikuskiksi pääset vähimmällä opiskelulla.

    • pinisiika

      Mites ois städerskä? Pääset luuttuamaan kieli vyön alla suuren supermarketin lattioita tul persiin alla. Ja jäämään omalla ajalla vielä 1,5 t tekemään jotta alue pysyy edes jossakin kuosissa ja kauppias ei huuda. Ja samalla katselemaan, kun alalle jostain vaivoin haalitut usein, mutta ei aina, ei-syntyperäiset suomalaiset vetävät punaisella vessarätillä hedelmäpuntarit ja liha/kalatiskit. Ja vieläpä sillä kotimaasta hankitulla akateemisella koulutuksella. Nähty tämäkin.

    • toimintaa

      Opiskeluaika voi olla mukavaa, mutta työ raskasta. Miten olisi hammashoitaja, siisti päivätyö.

    • Jepjepkyllä

      Kannattaa opiskella. Koska sinulla on aiempi hyvä koulutustausta, niin teet lähihoitajan tutkinnon noin vuodessa.

      Eläkkeelle saa jäädä myös 68-vuotiaana, ja eläke karttuu yli 55-vuotiaalla suuremmalla prosentilla kuin nuoremmilla. Ehdit kartuttaa 8 vuotta eläkettä. Eläkkeelläkin voi tehdä töitä, voi tehdä keikkaa ja saada lisätuloja. Jos arveluttaa selän tai fysiikan kestäminen, niin valitse päiväkotityö tai mielenterveysala, niin ei ole fyysisesti niin raskasta kuin vanhusten hoito.

      • yöööööööyhhhhhhhh

        Mielenterveyssektori on ajettu alas jo 90-luvulla. Paikkoja ei yksinkertaisesti ole, kun jo pitkään osastoillakin olleet on osastojen säästösyistä sulkemisen vuoksi laitettu asumaan itsekseen, mihin eivät ole kyenneet. Päätyneet sitten pyörimään asunnottomiksi Helsingin kaduille. Aloittaja mainitsi kammoksuvansa ihmisläheistä työtä. Kirkuva lapsilauma päiväkodissa ei tällöin varmaan ole aloittajalle itselleen ihan hyväksi. Selkä voi mennä jo kertanostosta ja esim. oikeaa nostotapaa selkä suorana ja jalkalihaksilla kiertoliikettä välttäen on melko mahdoton toteuttaa jos nostettava istuu alhaalla pyörätuolissa. Joissakin paikoissa hepatiittipotilaat sylkevät silmille joten aseptiikka on tuossakin lähinnä kaunis ajatus. Itse en alalla muinoin toimineena suosittelisi koko alaa ainakaan ystävilleni. Jos vain jokin muu vaihtoehto löytyy, niin hyvä.


      • emeriittushoit

        Mielenterveyssektori veti erikoisesti lesboja puoleensa . Esimiesasema antoi mahdollisuuden valita tyttöjä alaisikseen. Vähän kuin naisten joukkuepeleistä on puhuttu viime aikona. Nykyään ala lienee tervehtynyt, kun osastoja on saatu purettua.


    • ziuziu

      Ottaisin ainakin selvää tuosta koulutuksesta. Työpajaa (=kuntouttavaa työtoimintaa) kannattaa välttää; se ei kuulemma ole mielekästä. Ja opiskeluaikana sinulla saattaisi olla mahdollisuus korotettuun työttömyysturvaan. Ainakin saisit olla sen ajan rauhassa työkkärin aktivointitoimenpiteiltä.

    • Tsemppiä2

      Sitäpaitsi selkäkivut välttää oikeilla työskentelytavoilla ja aseptiikan tuntemus estää sen MRSA:n saamisen. Juuri tämän takia se koulutus hankitaan.

    • NoThankYou

      "Ihmisläheinen työ ja asiakaspalvelutyyppiset tehtävät kammoksuttavat minua."

      Ikä ei ole este, ja lähihoitajille löytyy myös kevyempiä töitä.
      Mutta tuo ym. lauseesi kertoo kaiken. Älä missään nimessä opiskele lähihoitajaksi. En halua sinua työtoverikseni tuolla asenteella. Tuskin kukaan muukaan.

    • kalliokowski

      Kallionporaaja. Jo varmasti pysyvät muut matkan päässä. Hyvät kuulosuojaimet radiolla, niin...

    • RaavitaanKadulta

      Jos lähihoitajn työ kiinnostaa, niin senkun vaan opiskelemaan. Opiskeluaika on lyhyt ja opiskelu helppoa, eikä työltä vaadita muuta kuin fyysista voimaa ja hyvä kyky pidättää oksennusta. Aivot voi pitää narikassa eli jos olet älykäs, kannattaa opiskelua jatkaa.

    • Näyttöläpi

      Opiskeluaika ei tod. Ole helppo. 50% karsiutui. Osa jo hoitajina toimineita. Sanon tämän toisen yo-tasoisen tutkinnon suorittaneena.

      • lhohqeo

        Juuri puhuin sairaanhoitajatuttuni kanssa. Hän sanoi heillä pk-seudulla olleen silloin tällöinkin harjoittelussa tapauksissa joita eivät millään voineet päästää läpi. Niin suomalaisia kuin lähes kielitaidottomia maahanmuuttajiakin. Sitten kun kuulemma tullut opettaja joka oli sanonut, että läpi täytyy päästää. Itse olen jutellut taas entisen alan opettajan kanssa ja hänkin sanoi kuulleensa vielä opettajina toimivilta, miten läpi täytyy päästää vaikka oppilas ei todellakaan olisi suoriutunut juuri mitenkään. Ihmettelen vain kuinka nämä sitten tenteissä pääsevät läpi.


    • Sellastaseoli

      Läpipääsy riippuu myös paljon ohjaajasta. On jopa kieltäydytty ohjaamasta ja paljon muutakin on tullut eteen.

      • Duh

        "En päässyt läpi koulusta koska ohjaaja kieltäytyi ohjaamasta"

        Just, jos ongelmanratkaisukyky on tuota luokkaa, niin hyvä vain ettei valmistu. Siinä vaiheessa kannattaa hakeutua mieluummin vaikka rappukäytäviä luuttuamaan.


    • Totuus3

      Älä viitsi. Tässäkin oli kys. Yksi lahjakkaimmista oppilaista. Valmistui kyllä sitten harjoittelupaikan vaihdon jälkeen ja ei taatusti rappuja siivoile.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      629
      20583
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      103
      17356
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      393
      9610
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      106
      7874
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      24
      5307
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      235
      4724
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      135
      2513
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      62
      1575
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      115
      1520
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      39
      1330
    Aihe