GGR-keskustelusta tuli mieleen että miten ennen pidettiin veneen/laivan pohja puhtaana meren elävistä vai pidettiinkö? Miten Kolumbuksen laivat hoitivat asian? Miten suomalaiset purjelaivat 100 vuotta sitten, niiden vauhti oli tosi kova? Auttaako terva? Muistan kuparilevyjä käytetyn? Vai onko moderni lasikuitu nimenomaan ongelmallinen, puuvene parempi tältä kannalta?
2018 - eliönesto ennen vanhaan?
11
603
Vastaukset
- blyvita
Kysyin nelimastoparkkien pohjamaaleista vanhalta "kaphoornarilta", joka oli seilannut Australian ja Euroopan väliä. Hänen mukaansa purjelaivojen pohjat maalattiin "blyvitalla" eli lyijyvalkoisella. Siksi pohja oli useimmiten valkoinen ja kyljet mustat.
Myöhemmin kuparia sisältävät maalit tulivat muotiin, mutta tina (TBT) syrjäytti ne halvempina ja tehokkaampina. Kun TBT kiellettiin myös laivoissa, tilalle tuli kupari.
Puurunkoisten kalastusalusten pohjat pellitettiin usein kuparilla, joka sopi talvikäyttöön paremmin kuin kuparimaalit.
Oman purjehdusurani alussa veneen pohjaan vedettiin vihreää Turso-nimistä pohjamaalia. Olikohan siinä eliöstöä estävänä aineena arsenikkiä?- JooEiRobotti
Miksi käytät substantiivissa yksikköä, mutta adjektiiveissa monikkoa?
Olisit voinut ensin selvittää, mitä Turso sisältää! - OotRunkkari
JooEiRobotti kirjoitti:
Miksi käytät substantiivissa yksikköä, mutta adjektiiveissa monikkoa?
Olisit voinut ensin selvittää, mitä Turso sisältää!Miksi analysoida kielioppia, kun keskustelu palsta on veneily.
- huomaa
OotRunkkari kirjoitti:
Miksi analysoida kielioppia, kun keskustelu palsta on veneily.
Keskustelupalsta, yhdyssana.
- Olehyvä
huomaa kirjoitti:
Keskustelupalsta, yhdyssana.
Pilkunnussija, yhdyssana.
- seppomartti
Minun purjehdusuran alussa -63 oli kaupasta ostettavissa kuparipulveria. Sekoitettavaa maalia en varmuudella muista. Ehkä punainen lyijymönjä tai Ferrex ( jos F oli jo silloin ?). Kuparimäärä oli liian vähäinen ja tulos krskinkertainen mutta ennen vesillelaskua oli komea. Näkki nirkkaassa Suomenlahdessa kasvoi pare.mmin.
- ennen.ja.vanhaan
Puulaivojen aikaan pahin uhka oli laivamato, teredo navalis. Sitä vastaan pohjat pellitettiin kuparilla, joka taisi samalla toimia eliönestona. Luullakseni blyvit otettiin käyttöön teräslaivoissa.
Lähihistoriassa 60-luvulla oli pohjamaalina Ferrex ja eliönestona yllämainittu Turso. Melkoisen huolettomasti tuli Tursoa silloin käsiteltyä, nykyään tuskin tuuletettu täysmaski riittäisi avatun purkin lähistöllä oleskeluun. Ne toisinaan ajettiin kylki rantaan sopivalla rannalla. Sitten kiskottiin mastojen huipuista tulevilla naruilla laivaa vinoon ja laskuvedellä käytiin sitten korjaamassa, putsaamassa ja maalaamassa pohjaa. Seinälläni itse asiassa roikkuu maalaus, jossa tätä tehdään Rauman satamassa. Saman tempun voi tehdäpurjeveneelläkin, jos on vaurio kyljessä vähän vesirajan alla. Ajetaan kylkilaituriin, vedetään rannasta maston huipusta tulevasta narusta, jolloin vene kallistuu. Kuivataan alue ja laitetaan vaikka epoksifilleriä tms. jotain nopeasti kuivuvaa tavaraa.
- blyvita
Tuo Bossun kuvaama menettely eli maston topista köysien avulla kallistaminen oli nimeltään köölhaalaus. Sama periaate siinä on kuin meille monelle tutuksi tullut menetelmä matalikolta irrottautumisessa eli köydellä jatkettu spinnufalli kiinnitetään vaikkapa rantamännyn tyveen tai ankkuriin ja vinssataan paatti kumoon vinssaamalla. Kun varttitonnareiden MM-kisat pidettiin Hgissä (80-luvulla), monet osallistujat kallistivat veneensä satamassa (NJK:n Valkosaaressa) pohjan puhdistusta varten aivan samalla metodilla. Vene kallistettiin lähes 90°, jotta kölikin voitiin putsata.
- SyAurora
Muistelen nähneeni eräässä matkailuohjelmassa, joka oli tehty Karibialla, että heillä oli siihen tarkoitukseen rakennettu satamakin English Habourissa.
- ennen.ja.vanhaan
Cookin matkakertomuksissa kerrotaan, miten jossain Australian rannalla laiva vedettiin rannalle ja pohjalankut puhdistettiin laivamadoista. En muista enää, millä niitä ajettiin koloistaan, oliko lääkkeenä kuuma terva reikiin kaadettuna? Osa laudoista liian syötyinä vaihdettiinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232926- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52715