GGR-keskustelusta tuli mieleen että miten ennen pidettiin veneen/laivan pohja puhtaana meren elävistä vai pidettiinkö? Miten Kolumbuksen laivat hoitivat asian? Miten suomalaiset purjelaivat 100 vuotta sitten, niiden vauhti oli tosi kova? Auttaako terva? Muistan kuparilevyjä käytetyn? Vai onko moderni lasikuitu nimenomaan ongelmallinen, puuvene parempi tältä kannalta?
2018 - eliönesto ennen vanhaan?
Macee
11618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kysyin nelimastoparkkien pohjamaaleista vanhalta "kaphoornarilta", joka oli seilannut Australian ja Euroopan väliä. Hänen mukaansa purjelaivojen pohjat maalattiin "blyvitalla" eli lyijyvalkoisella. Siksi pohja oli useimmiten valkoinen ja kyljet mustat.
Myöhemmin kuparia sisältävät maalit tulivat muotiin, mutta tina (TBT) syrjäytti ne halvempina ja tehokkaampina. Kun TBT kiellettiin myös laivoissa, tilalle tuli kupari.
Puurunkoisten kalastusalusten pohjat pellitettiin usein kuparilla, joka sopi talvikäyttöön paremmin kuin kuparimaalit.
Oman purjehdusurani alussa veneen pohjaan vedettiin vihreää Turso-nimistä pohjamaalia. Olikohan siinä eliöstöä estävänä aineena arsenikkiä?
Miksi käytät substantiivissa yksikköä, mutta adjektiiveissa monikkoa?
Olisit voinut ensin selvittää, mitä Turso sisältää!
Miksi analysoida kielioppia, kun keskustelu palsta on veneily.
Keskustelupalsta, yhdyssana.
Pilkunnussija, yhdyssana.
Minun purjehdusuran alussa -63 oli kaupasta ostettavissa kuparipulveria. Sekoitettavaa maalia en varmuudella muista. Ehkä punainen lyijymönjä tai Ferrex ( jos F oli jo silloin ?). Kuparimäärä oli liian vähäinen ja tulos krskinkertainen mutta ennen vesillelaskua oli komea. Näkki nirkkaassa Suomenlahdessa kasvoi pare.mmin.
Puulaivojen aikaan pahin uhka oli laivamato, teredo navalis. Sitä vastaan pohjat pellitettiin kuparilla, joka taisi samalla toimia eliönestona. Luullakseni blyvit otettiin käyttöön teräslaivoissa.
Lähihistoriassa 60-luvulla oli pohjamaalina Ferrex ja eliönestona yllämainittu Turso. Melkoisen huolettomasti tuli Tursoa silloin käsiteltyä, nykyään tuskin tuuletettu täysmaski riittäisi avatun purkin lähistöllä oleskeluun.
Ne toisinaan ajettiin kylki rantaan sopivalla rannalla. Sitten kiskottiin mastojen huipuista tulevilla naruilla laivaa vinoon ja laskuvedellä käytiin sitten korjaamassa, putsaamassa ja maalaamassa pohjaa. Seinälläni itse asiassa roikkuu maalaus, jossa tätä tehdään Rauman satamassa. Saman tempun voi tehdäpurjeveneelläkin, jos on vaurio kyljessä vähän vesirajan alla. Ajetaan kylkilaituriin, vedetään rannasta maston huipusta tulevasta narusta, jolloin vene kallistuu. Kuivataan alue ja laitetaan vaikka epoksifilleriä tms. jotain nopeasti kuivuvaa tavaraa.
Tuo Bossun kuvaama menettely eli maston topista köysien avulla kallistaminen oli nimeltään köölhaalaus. Sama periaate siinä on kuin meille monelle tutuksi tullut menetelmä matalikolta irrottautumisessa eli köydellä jatkettu spinnufalli kiinnitetään vaikkapa rantamännyn tyveen tai ankkuriin ja vinssataan paatti kumoon vinssaamalla. Kun varttitonnareiden MM-kisat pidettiin Hgissä (80-luvulla), monet osallistujat kallistivat veneensä satamassa (NJK:n Valkosaaressa) pohjan puhdistusta varten aivan samalla metodilla. Vene kallistettiin lähes 90°, jotta kölikin voitiin putsata.
Muistelen nähneeni eräässä matkailuohjelmassa, joka oli tehty Karibialla, että heillä oli siihen tarkoitukseen rakennettu satamakin English Habourissa.
Cookin matkakertomuksissa kerrotaan, miten jossain Australian rannalla laiva vedettiin rannalle ja pohjalankut puhdistettiin laivamadoista. En muista enää, millä niitä ajettiin koloistaan, oliko lääkkeenä kuuma terva reikiin kaadettuna? Osa laudoista liian syötyinä vaihdettiinkin.