Stefun toiminta

Ihme ettei Stefu ole kommentoinut ero asiaa kuinkaan tai esim poistanut heidän yhteisiä kuviaan. Etenkin jos häntä avoimesti sanotaan narsistiksi.

Milloin viimeksi olette huomanneet Marttiinan maininneensa äidistään mitään?
402435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Stefua ei akka enää kiinnosta ja Anne on Martinalle vain maksuautomaatti.

1Äänestä

Ihan mielenkiintoinen tuo aloittajan pohdinta. Heaven only knows, mutta luulisi Sevenin aiheesta tehdyn jutun toimittajalla jotain faktatietoa.

Äänestä

Vaikea uskoa, että Martina olisi viitannut instassaan omaan äitiinsä. Mutta mistä sen tietää, Stefan nyt tulisi ensiksi ja ainoastaan mieleen.

Äänestä

Kiristyksellä ja uhkailulla on valtava voima. Mies ei tietenkään halua tehdä "vääriä" liikkeitä.
Näiden pitkien kärsimysvuosien aikana se on oppinut, että tuon äiti-ihmisen raivo on fyysisesti ja henkisesti lamannuttavaa. Muija ei kunnioita mitään rajoja ja on valmis menemään äärimmäisyyksiin.

Luulen vahvasti, että tuon kurpan teksti ja viesti oli huonosti verhoiltu uhkaus siirtää tietoa ja todistuaineistoa eteenpäin. Tämä on sen keino saada perijäpoika takaisin ruotuun.

1Äänestä
  • Juu Martinahan on todettu oikein taikojen tekijäksi. Häneltä onnistuu mikä vaan. Saa ruotuun jokaisen, kenet vain tahtoo.

    Äänestä

  • ontimmimimmi kirjoitti:

    Juu Martinahan on todettu oikein taikojen tekijäksi. Häneltä onnistuu mikä vaan. Saa ruotuun jokaisen, kenet vain tahtoo.

    Juu Martinahan on todettu rattijuoppo ja salapano. Häneltä onnistuu aborttien teko sarjassa kun vain tahtoo. Luulekko niin?

    Äänestä

On ihan selvää että Martinan päivitysten tarkoitus on kiristää steffiä.
Saa nähdä miten käy tällä kertaa, yleensähän steffi antaa nää anteeksi ja elämä jatkuu. Veikkaan et nyt käy samalla lailla.

1Äänestä
  • Kateus on kavala tauti. Voimia sinulle.

    Äänestä

  • Kaunislikka kirjoitti:

    Kateus on kavala tauti. Voimia sinulle.

    Kiitos. Voimia aina tarvitaan, kateuteen kuin muihinkin negatiivisiin tunteisiin. Koskee yleensä kaikkia ihmisiä.

    Äänestä

  • Eikö Steppulilla ole yhtään hyvää ystävää, joka neuvoisi, kuinka kiristäjästä pääsee eroon?
    Keinoja on monia.
    Uskon, että myöskin Maralla on salaisuuksia, joiden ei toivo luiskahtavan esiin.
    Jos minä olisin Steppuli, niin sanoisin Maralle, että antaa mennä vaan. Raastuvassa tavataan.

    1Äänestä

  • Mie.vuan kirjoitti:

    Kiitos. Voimia aina tarvitaan, kateuteen kuin muihinkin negatiivisiin tunteisiin. Koskee yleensä kaikkia ihmisiä.

    Ole hyvä!

    Äänestä

Yksityisasioiden päivittely omista läheisistään somessa on noloa! Vaikka päihdeongelmaisen nimeä ei mainittu, niin tuskin kenellekään jäi epäselväksi ketä Martiina tarkoitti.

Äänestä
  • Eiköhän se jäänyt jokaisen oman mielikuvituksen varaan ketä kukakin halusi hänen tarkoittavan.

    Äänestä

  • seonluonteessa kirjoitti:

    Eiköhän se jäänyt jokaisen oman mielikuvituksen varaan ketä kukakin halusi hänen tarkoittavan.

    Ei jäänyt mielikuvituksen varaan.

    Äänestä

  • ketä.kukakin kirjoitti:

    Ei jäänyt mielikuvituksen varaan.

    No kerropa kenet hän mainitsi nimeltä.

    Äänestä

  • Etkö osaakaan vastata kysymykseen? Kenet hän mainitsi nimeltä?

    Äänestä

  • Tuollainen arvoituksilla kirjoittamien vaikuttaa huonosti verhoiltulta uhkaukselta. Valitettavan huonosti se osaa pelata sanahelinällä ja osua kielikuvilla ns. maaliin.
    Sellainen taito vaatii verbaalista älykkyyttä ja tuolla ihmisellä sitä ei ole.

    Äänestä

  • Dante.seitsemäs.helvetti kirjoitti:

    Tuollainen arvoituksilla kirjoittamien vaikuttaa huonosti verhoiltulta uhkaukselta. Valitettavan huonosti se osaa pelata sanahelinällä ja osua kielikuvilla ns. maaliin.
    Sellainen taito vaatii verbaalista älykkyyttä ja tuolla ihmisellä sitä ei ole.

    Hyvin hän näkyy osuneen kielikuvillaan muutaman mielikuvitukseen.

    Äänestä

  • ketäarvelitkohteeksi kirjoitti:

    Hyvin hän näkyy osuneen kielikuvillaan muutaman mielikuvitukseen.

    Sillä vastaanottavalla osapuolella, eli perijäpojalla, ei ole älyä, eikä mielikuvitusta. Muutenhan se olisi vaihtanut akkaa jo lennosta. Mutta kun se ei vaan pysty.

    Meille muille tuo viesti aukeaa lähinnä huomiohuoraamisena (taas kerran).

    Äänestä

  • seonluonteessa kirjoitti:

    Eiköhän se jäänyt jokaisen oman mielikuvituksen varaan ketä kukakin halusi hänen tarkoittavan.

    Nää kryptiset postaukset on Martinan tavaramerkki, joilla se pyrkii saamaan huomiota ja taas mitä ilmeisemmin onnistui siinä loistavasti.
    Kätevää näissä on ,se, ettei ne edellytä edes anteeksipyyntöä, kun ketään ei varsinaisesti nimeltä mainittu.
    Nää voi nähdä tosin myös kieron ihmisen kostona, kun sanomisistaan ei tarvitse vastuuta kantaa ja tulkinta jää lukijalle itselleen.
    Sitten voi taas pyöritellä silmiään ja uhriutua kun julkisuus on niin julmaa eikä jätä rauhaan.

    Äänestä

  • seonluonteessa kirjoitti:

    Etkö osaakaan vastata kysymykseen? Kenet hän mainitsi nimeltä?

    Viestissäni jo laitoin ettei nimeä mainittu. Ei kiinnosta alkaa inttämään, sanoin vain oman mielipiteeni somen "avautujista".

    Äänestä

  • ketä.kukakin kirjoitti:

    Ei jäänyt mielikuvituksen varaan.

    Kertoo enemmän sinun mielikuvituksen puutteesta;), vaan älä huoli, ei sekään ketään enempää kiinnosta..

    Äänestä

Stefu ja Martina ovat yhdessä Hangossa. Miksi pitäisi kommentoida mitään, jos eivät ole edes eronneet.

1Äänestä

Ei maininnut nimellä mutta ei myöskään korjannut asiaa kun kommenteissa puhuttiin Stefusta. Päinvastoin meni oikein mukaan juttuun kommentoimaan mersun omistajuutta ja tulevaa asumistaan.

Äänestä
  • Miksi hänen olisi pitänyt alkaa korjailemaan turhanpäiväisiä arvailuja. Niitähän hänen pitäisi jatkuvasti olla korjailemassa, kun näitä perättömiä juttuja hänestä "tehtaillaan" oikein urakalla jopa tieto toimisto Seiskassakin.

    Äänestä

  • turhanaikaistaarvailua kirjoitti:

    Miksi hänen olisi pitänyt alkaa korjailemaan turhanpäiväisiä arvailuja. Niitähän hänen pitäisi jatkuvasti olla korjailemassa, kun näitä perättömiä juttuja hänestä "tehtaillaan" oikein urakalla jopa tieto toimisto Seiskassakin.

    Esimerkiksi mikä perätön juttu on ollut seiskassa?

    Äänestä

Ihan yhdessä ovat t.sisäpiiri

Äänestä

Eikös sisäpiiri just kommentoinut että suhde päätetty 😂

Äänestä
  • On sisäpiireja ja SISÄPIIREJÄ...

    Äänestä

Stefan tietää tasan tarkkaan mistä narusta Marua vedellään. Siksi ei ole kommentoinut koko ero uutista.

Äänestä
  • Tää on varmasti totta,mutta kyllä toi valtapeli on molemminpuolista.
    Jotain sairasta tyydytystä nää molemmat saa tonkaltaisesta tempoilevasta ja epävakaasta suhteesta.
    Sairas kasvuympäristö se jokatapauksessa on kasvaville lapsille, joita on syytä sääliä kaiken ton paskan keskellä.
    Raha ei todellakaan takaa onnellista elämää tunnevammaisille tyhjäpäille.

    Äänestä

  • Miksi ihmeessä pitäisi kommentoida Seiskan valheellisten juttujen perusteella tänne kirjoitteluihin kommentteihin. Ei hän täällä vastaile kenellekään.

    Äänestä

  • eivätoleedeseronneet kirjoitti:

    Miksi ihmeessä pitäisi kommentoida Seiskan valheellisten juttujen perusteella tänne kirjoitteluihin kommentteihin. Ei hän täällä vastaile kenellekään.

    Siellä Hangon huvilalla näkyy Martina nytkin parasta aikaa treenailevan.

    Äänestä

  • suoraavideoo kirjoitti:

    Siellä Hangon huvilalla näkyy Martina nytkin parasta aikaa treenailevan.

    Niinpä näkyy.

    Äänestä

  • Niin ovat siellä koko perhe onnellisina niin kun tähänkin asti. Stefu kokkaa ja Martina treenaa.

    Äänestä

  • Isabelka ja Vicotria laulavat iloisia lauluja.

    Äänestä

  • Taas-eroko kirjoitti:

    Tää on varmasti totta,mutta kyllä toi valtapeli on molemminpuolista.
    Jotain sairasta tyydytystä nää molemmat saa tonkaltaisesta tempoilevasta ja epävakaasta suhteesta.
    Sairas kasvuympäristö se jokatapauksessa on kasvaville lapsille, joita on syytä sääliä kaiken ton paskan keskellä.
    Raha ei todellakaan takaa onnellista elämää tunnevammaisille tyhjäpäille.

    "Jotain sairasta tyydytystä nää molemmat saa tonkaltaisesta tempoilevasta ja epävakaasta suhteesta ", eikö se ole se ja sama mistä sen tyydytyksen nappaa, kunhan se ei ole esim. sinulta pois? Sairaampiakin kasvuympäristöjä on tavan tallaajien lapsilla , joten säälisi meni harakoille.

    Äänestä

Martinan tutut kannustivat voimaviestein ja halein Maraa kestämään ja jatkamaan omaa elämää vahvempana kuin koskaan. Tuntemattomien viestit samaa hali hali -meininkiä instassa.
Siis: oliko Maran päivitykset ja surunaamat vaan pelleilyä tai hetkellistä vihanpuuskaa. On kyllä outoa lähes 40-vuotiaan naisen touhua, huh heijakkaa. Mikä tökkii??

Äänestä

Martina toistaa samaa kaavaa. Stefu käy vieraissa ja bilettää... Mara "lopettaa" suhteen, itkee somessa, postaa vähäpukeisia kuvia heti perään et saa Stefun huomion ja sama ralli jatkuu.
Lapsilla ei hätää, mut eivät kyllä terveen suhteen mallia opi vaikka kuinka väittävät muuta.

Äänestä
  • On ne niin erikoinen pari, ettei toista. Ja ikääkin alkaa olla keski-ikää lähennellen.
    Kissa ja hiiri -leikkiä koko suhde.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Katzuliini kirjoitti:

Ihme ettei Stefu ole kommentoinut ero asiaa kuinkaan tai esim poistanut heidän yhteisiä kuviaan. Etenkin jos häntä avoimesti sanotaan narsistiksi.

Milloin viimeksi olette huomanneet Marttiinan maininneensa äidistään mitään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu