Tieliikennekamerat on yrittäjien haitta

Suomen valtio on haluamassa lisää määrärahaa kouvolalaisen ministerin ajamana maahanmuuton kustannuksiin. Ohituskaistat työllisyyden ja koulutusten suhteen ja kaikki pitäisi olla kuulemma ja tähdätä maahanmuuttoon. Tieliikennekameroin koitetaan lypsää autoilijatkin Kouvolan alueella kuiviin. Ketään muuta kun ei saada maksajaksi äkillisiin menoihin. Verottaminen ja sakottaminen on ainoa tapa saada lisää määrärahaa valtion pohjattomaan kuiluun. Tätä työtä on tehneet myös Kouvolassa puolueen edustajat, jotka tukiessaan ministeriä paikallisyhdistyksessään ajoivat muka maahanmuutonvastaisia toimia. Jotta ongelmista päästäisiin eroon tavallisen kansalaisen kohdalla, pitäisi kaikkien alkaa voimakkaasti vastustamaan tieliikennekameroiden asettelua Kouvolaan. Ei ole kaupungin etu, että sakkotulot määräytyvät vähäisten liikennerikkomusten osalta Eurooppaan verrattuna suurimman mahdollisen taksan mukaan. Suomessa on maailman korkeimmat sakot ja umpimielisimmät viranomaiset. Missään muussa maassa ei painopistettä ole viety näin äärimmilleen 3kympin rajoitusalueita kytäten. Kouvolassa pitäisi olla vaikkapa esimerkiksi turisteja ja ne ei ole tänne tulleet kaahaamaan tai kallista painopistettään rikoksiin ensimmäisenä vaan ovat sen laillistetun mielivallan uhreja viranomaisten hampaissa. Ne rahat jotka tulisivat paikallisille yrittäjille, voivat valua pahan olon voimalla viranomaisen kautta valtion taskuun.

Suosittelen vastustamista kaikkia niitä tahoja vastaan, jotka ovat syypäitä tieliikennekameroiden viljelyyn ja sen puolesta puhumiseen. Suosittelen poliisia vastaan tehtäviä toimia ja suosittelen hyökkäämään asioiden kanssa niitä viranomaisia vastaan, jotka on tähän umpimieliseen asenteeseen syypäitä. Painopiste pitää saada pois sieltä missä sitä ei tarvita. Maassamme on oikeitakin rikollisia ja poliisilla on esim. omaisuusrikoksia selvittämättä hirveitä määriä, joita koitetaan ratkaista kieliposkella tehtävällä tiedustelulainsäädännöllä, jonka tavoitteet on vahtia vain ihmisten tilejä ja rahaliikennettä.

Kirjoitan tämän yrittäjän näkökulmasta, jossa ravintolaani asiakkaaksi piti saapua pariskunta. Poliisi oli hetkeä aikasemmin mielestään mitannut 30km/h alueella peräti 38km/h nopeuden. Asiakas pahoitti mielensä, kun joutui sitä tilannetta alkaa puimaan ja menetti ruokahalunsa kun kortti lähti kuivumaan. Keskenkaiken pitää lähteä etsimään huomisille työkeikoille kuskia.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kummallista pastersteinata epäilysten alaisena. Oikeusvaltiosta mainitessa. Eikö poliisi enää ymmärrä valtion rahanahneudessa elämän tazzia...

Äänestä
  • Tavallisesta kansalaisesta koitetaan tehdä rikollista ja maksajaa minkä keretään. Kaverilta lähti auto pihasta 2-3kk sitten. Olivat murtautunu himasta hakemaan auton avaimen. Poliisi vaan kysy puhelimessa, tuliko paljonkin jälkiä oveen.. no ei tullu.. ok no ei hyödytä tulla katsomaan eikä ole kyllä autoakaan näkynyt. 1-2 viikkoa teon jälkeen auto löytyi Lehtomäestä Salmentöyryntie 20 edestä ihan vaan lenkillä käydessä ja sattumoisin sitä kautta mentäessä. Etukilpi oli pois otettuna, autolla oli ajettu mittarin mukaan 650km. Lieneekö painopistettä ollu ollenkaan koko jutussa. Sakot löytää kyllä kotia ja niiden kanssa pidetään yhteyttä aivan varmasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt kirjoitti:

Suomen valtio on haluamassa lisää määrärahaa kouvolalaisen ministerin ajamana maahanmuuton kustannuksiin. Ohituskaistat työllisyyden ja koulutusten suhteen ja kaikki pitäisi olla kuulemma ja tähdätä maahanmuuttoon. Tieliikennekameroin koitetaan lypsää autoilijatkin Kouvolan alueella kuiviin. Ketään muuta kun ei saada maksajaksi äkillisiin menoihin. Verottaminen ja sakottaminen on ainoa tapa saada lisää määrärahaa valtion pohjattomaan kuiluun. Tätä työtä on tehneet myös Kouvolassa puolueen edustajat, jotka tukiessaan ministeriä paikallisyhdistyksessään ajoivat muka maahanmuutonvastaisia toimia. Jotta ongelmista päästäisiin eroon tavallisen kansalaisen kohdalla, pitäisi kaikkien alkaa voimakkaasti vastustamaan tieliikennekameroiden asettelua Kouvolaan. Ei ole kaupungin etu, että sakkotulot määräytyvät vähäisten liikennerikkomusten osalta Eurooppaan verrattuna suurimman mahdollisen taksan mukaan. Suomessa on maailman korkeimmat sakot ja umpimielisimmät viranomaiset. Missään muussa maassa ei painopistettä ole viety näin äärimmilleen 3kympin rajoitusalueita kytäten. Kouvolassa pitäisi olla vaikkapa esimerkiksi turisteja ja ne ei ole tänne tulleet kaahaamaan tai kallista painopistettään rikoksiin ensimmäisenä vaan ovat sen laillistetun mielivallan uhreja viranomaisten hampaissa. Ne rahat jotka tulisivat paikallisille yrittäjille, voivat valua pahan olon voimalla viranomaisen kautta valtion taskuun.

Suosittelen vastustamista kaikkia niitä tahoja vastaan, jotka ovat syypäitä tieliikennekameroiden viljelyyn ja sen puolesta puhumiseen. Suosittelen poliisia vastaan tehtäviä toimia ja suosittelen hyökkäämään asioiden kanssa niitä viranomaisia vastaan, jotka on tähän umpimieliseen asenteeseen syypäitä. Painopiste pitää saada pois sieltä missä sitä ei tarvita. Maassamme on oikeitakin rikollisia ja poliisilla on esim. omaisuusrikoksia selvittämättä hirveitä määriä, joita koitetaan ratkaista kieliposkella tehtävällä tiedustelulainsäädännöllä, jonka tavoitteet on vahtia vain ihmisten tilejä ja rahaliikennettä.

Kirjoitan tämän yrittäjän näkökulmasta, jossa ravintolaani asiakkaaksi piti saapua pariskunta. Poliisi oli hetkeä aikasemmin mielestään mitannut 30km/h alueella peräti 38km/h nopeuden. Asiakas pahoitti mielensä, kun joutui sitä tilannetta alkaa puimaan ja menetti ruokahalunsa kun kortti lähti kuivumaan. Keskenkaiken pitää lähteä etsimään huomisille työkeikoille kuskia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu