Olen vastikään valmistunut lastenohjaaja ja tehnyt töitä alalla jo jonkun verran. Rakastan lapsia ja toiminnan järjestämistä heille ja työkaveritkin olleet mukavia.
Kuitenkin viime työpaikalla koin olevani hidas ja erilainen kuin muut. Yleensä olen nauravainen ja iloinen ihmisenä, mutta työtiimissäni ahdisti. Olen hidastempoinen ja nämä muut olivat nopeatempoisia, pysyivät aikataulussa ja reippaasti hoitivat hommat. Itse halusin keskittyä lasten yksilölliseen huomiointiin ja osata pysyä myös aikataulussa. Koin olevani hidas ja siitä minulle sanottiin. Pahoittelin ja tottakai lupasin parempaa. Koin, etten saanut juuri positiivista palautetta ja se lopulta söi minua. Ja jos sain, niin kaksi päivää olin iloinen, mutta sitten aloin taas epäilemään itseäni. Kehuin työkavereita, koska heillä tuli välillä tosi ihania ideoita ja jaksoivat puurtaa.
Lapset tykkäsivät minusta ja minulla oli auktoriteettiä sekä huumoria, mutta tuntui aina että joku muu voisi hoitaa hommani paremmin.
Kyseisessä päiväkodissa oli muutenkin paljon (liikaa) hoidettavia asioita ja työntekijät vaihtuivat usein, vaikka tämän ymmärsin vasta myöhemmin.
Inhosin työpaikalla myös sitä, että muista työntekijöistä puhuttiin pahaa ja olin siinä vieressä kuulemassa enkä usein sanonut mitään, mutta ahdisti. Miksi aikuiset ihmiset kiusaavat toisia? Tuntuu niin kaksinaismoralistiselta opettaa lapsia hyväksymään muut, vaikka aikuisetkaan ei sitä näemmä osaa. Itkin paljon töissä ja pienenkin virheen maininta toiminnastani sai minut murtumaan tai vähintääkin sen partaalle. Halusin pois ja myöhemmin lähtöni jälkeen koin paikan myrkylliseksi. En halua syyttää työntekijöitä, kaikki me ollaan erilaisia ihmisinä, mutta tunsin oloni niin ulkopuoliseksi ja huonoksi työpaikan asenteenkin vuoksi.
Toinen asia, joka ahdistaa alalla ja tulevaisuudessa on, jos tulee vastaan luistelua tai hiihtoa. Hiihtänyt olen 3 kertaa elämässäni ja se onnistuu aika heikosti, mutta luistelu on minulle jotain kauheaa ja suurin tekijä tässä on kouluvuosien kiusaaminen. Pysyin pystyssä heikosti ja koin itseni oksettavana, minua haukuttiin ja olen potenut masennusta elämäni aikana, josta pahin oli lukiossa.
Pelkkä koululiikkunnan ajattelu tuo pahan olon ja tästä syystä en erityisen liikunnallinen olekaan. Muut työkaverit olivat tosi liikunnallisia ja olivat partiossa samalla, kun itse pelkään hengästymistä muiden nähden tai seurassa. (Joten yleensä peittelen sitä joko suulla tai kääntyen muista poispäin.) Liikun lasten kanssa päiväkodissa hippaleikeissä yms, mutta luistelu ja hiihto on minulle jotain kauheaa. Mitä sanoisin asiakkaille ja työkavereille, kun ehdottaisivat luistelua päiväkodin ryhmän kanssa? Että en osaa, koen sen ahdistavana? Miten säälittävää.
Onko muilla samanlaisia tai samankaltaisia kokemuksia?
Työahdistus päiväkodissa ja koululiikunnan traumat
AhdistuksestaEroon
1
202
Vastaukset
- bbb1
Päiväkoti on yksi vaikeimmista työpaikoista, juuri kuvaamistasi asioista johtuen. Tämän vuoksi olen alaa vaihtanut, ja nyt kaikki tuntuu hyvältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2503796- 603661
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1062998Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk572728Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve1252539Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352122Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1012041Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441911Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1211883Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli711229