Reaganilta: Kärsämäki häikäisee pimeällä

Kärsämäki on pitäjä joka ei ylimääräisiä arvonimiä kaipaa, mutta lisätehot kunnan markkinointiin ovat aina tarpeen. Kunnan kannattaisi ottaa teemaksi Valo. Pitäjässä on monta hyvää valonlähdettä. Kerron niistä mielenkiintoisimmat, joista kannattaa olla ylpeä ja joihin kannattaa tutustua. Olen kävellyt lukuisina iltoina kirkonkylän katuja pitkin ja katsellut pimeässä illassa, miltä kotoinen kotikylämme katuvaloissa näyttää. Olen mieltynyt useisiin yksityiskohtiin.

Engelin kirkkon valaistus on hienoin, mitä olen lähipaikkakunnilla nähnyt. Tästä pitäisi tehdä postimerkki: yöllinen valaistu Engelin kirkko. Voisiko parempaa postimerkkiä kirjekuoreensa saadakkaan? Sitten on uuden paloaseman valot, jotka antavat kaamokseen virtaa D-vitamiinin lailla. Ne loistavat jo kaukaa ja esimerkiksi nelostien kulkija saattaa ne hyvinkin huomata. Paloaseman valoista on syytä nostaa esiin myös Juustoportin seinässä oleva talvinen lumihiutale -valoteos, joka herää kunnolla eloon iltavalaistuksen aikana. Toivottavasti saamme nauttia siitä myös tänä talvena.

Eräs erityisen kaunis yksityiskohta löytyy Frosteruksen koulun seinistä. Siellähän lamput on sijoitettu ulkoseiniin niin, että pimeällä valo tekee kauniita kolmionmallisia leikkauksia tiiliseiniin. Lisäksi koulun ruokasalin puoleisten ikkunoiden edessä olevat siniset pylväät ovat valaistut. Nuo lamput ovat kauniita - kuin jäätä hohtavia marjaterttuja. Niissä on suurkaupungin puistojen lumoa. Katsopa niistä seuraavalla iltalenkillä ja ihastu. Keskusta on täynnä hienoja yksityiskohtia, kun vain malttaa keskittyä.

Lauantaisen pyhäinpäivän tienoilla häikäistyn koulun lisäsi myös muista merkittävistä valoista. Hautausmaan kynttilämeri ei ole nähtävissä joka päivä, mutta juuri sen vuoksi siihen kannattaa tutustua huomenna.

Tätä tekstiä kirjoittaessa Kärsämäen taivas on harmaa ja sateinen. Ehkä illalla on kirkkaampaa. Silloin menen ulos katsomaan valojen lisäksi myös taivaan tähtikuvioita. Tähtitaivas on hieno ja ilmainen elämyskokemus kaikille siitä kiinnostuneille, sitä et näe isoissa kaupungeissa. Mutta täällä Kärsämäellä tämäkin ilo on koettavissa keskellä kirkonkylää. :)

Hyvää pyhäinpäivää, kekriä ja halloweenia Kärsämäki.

19

352

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • log_iikka

      Niin että valo uudeksi markkinavoimaksi kunnassa joka on niin pimeä että tähdetkin näkyy? Edellisestä tuli taas mieleen hölmöläiset kantamassa säkillä valoa tupaan.

    • pääneuvonantajakuittaa

      "Pimeys on hyvästä" - Steve Bannon

    • tätäethuomannu

      Kansa joka pimeydessä vaeltaa saa nähdä punaisenympyrän jossa keskellä vinosti ALKO!

    • ahistaatuopimiä

      Reagani unohti mainita Konttilan. Konttilan museoaitoissa on hienot ulkovalot. Piha on kodikas.

      • Hei nimimerkki "ahistaatuopimiä". Olet oikeassa, Konttilan ulkovalot ovat idylliset. Myös Konttimäki on kuin korurasia ulkovaloineen. :)


    • pyöräköhukas

      Puuttuu liikenneympyrästä se Kiinan tuliainen.Kukas sen toikaan ja mihin se on joutunut,ei ole ollut moneen vuoteen palamassa.Valoja on monenlaisia,ei kaikki niin mielenkiintoisia. Päiväsaikaan joku menee kuin kuuden pikajuna joka päivä ,lieneekö Nesteellä töissä,näyttää sinne päin menevän ja on kova kehuun itteensä ym. On jalkava menijä.

    • Valonjuhulaa

      Viäläkö Selinraitilla palaa valot?

      • tottakai

        pitää siellä valot palaa lettuvolovo ei kestä koloihin ajaa


    • pyväisvalotmutteipäissä

      ainakin Rehtorin potkuissa Valo uupui!

      • Naurattaavain

        Typerästi kirjoitettu. Kommentissasi ei päätä eikä häntää.


    • vastikkeetonnauru

      Naurattaavain"
      seon ensmäinen merkki..

      • Naurattaavain

        No niin nyt lähti hammas juurineen. Älä loukkaannu niin herkästi.


      • montakoonvielä
        Naurattaavain kirjoitti:

        No niin nyt lähti hammas juurineen. Älä loukkaannu niin herkästi.

        tuo o toinen merkki.


      • centlemannisi

        elä lopeta orastavaa ihastustasi, olethan huomannut, että vastaan aina..


      • sepäsattui

        .. menitkö sittenkin hamppiselle, ei ollunna tarkoitus niin paha kuin kävi


      • tänäänwainajainpäivänä

        .. voithan, kun tulet hamppiselta kieli turtana ja poskessa Atten tamppooni, siitä huolimata näppäillä s24 ihollekäypiäviestejäsi,ei kuitenkaan, kuten työpaikassani oli työkaveri hyvin kohtelias kahvitunnilla ja kysyi "tulenko liian lähelle jos istun tähän vieereesi, leikkasi tortusta aina suuremman palan minulle, siinä oli jotain telepatiaa, sanatonta viestintää, niin sinunkin aamullinen lause "elä loukkaannu niin herkästi", oli todella parasta mitä olen kuullut aikoihin, miltei sama kuin oisit kirjoittanut; rakas tule takas, elä jätä niin herkästi!
        Nyt jäi ikuinen kaipuu..


      • Mantelitumake.rön
        tänäänwainajainpäivänä kirjoitti:

        .. voithan, kun tulet hamppiselta kieli turtana ja poskessa Atten tamppooni, siitä huolimata näppäillä s24 ihollekäypiäviestejäsi,ei kuitenkaan, kuten työpaikassani oli työkaveri hyvin kohtelias kahvitunnilla ja kysyi "tulenko liian lähelle jos istun tähän vieereesi, leikkasi tortusta aina suuremman palan minulle, siinä oli jotain telepatiaa, sanatonta viestintää, niin sinunkin aamullinen lause "elä loukkaannu niin herkästi", oli todella parasta mitä olen kuullut aikoihin, miltei sama kuin oisit kirjoittanut; rakas tule takas, elä jätä niin herkästi!
        Nyt jäi ikuinen kaipuu..

        Eilen tuollaisia tunteita. Tänään työviikko alkanut, hammaslääkäri laittaa mielellään nastahampaan. Ja sekin maksaa paljon.


    • paljononpaljon

      jääkö alta tonnin?

    • taaplaatyylillääns

      Ihtesä kehuja facessa luulee häikäsevänsä,eihän se sitä tee,ärsytystä tekkee vain monelle.On niitä monenlaisii kehujii,tämä o kyllä yli ymmärryksen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      101
      6293
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      218
      3526
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3385
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3328
    5. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2545
    6. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2524
    7. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2373
    8. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      31
      2289
    9. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      274
      2161
    10. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1766
    Aihe