Kimolan Kanavaa kannattaneet Kaunisto, Kuisma ym ?

Noniin nimet esiin, ketkäs sen Kimolan puolesta puhuivat ja mättivät sinne Kouvolalaisten miljoonia kysymättä Kouvolalaisilta ja uskoivat siihen Kimolan konsulttiraporttiin ?

Ville Kaunisto ainakin kannatti kimolaa ja häneen meni täydestä se Kimolan Konsulttiraportti - siinä on konkreettinen esimerkki, että lukutaidon lisäksi pitää olla YMMÄRRYSTAITOAKIN ja vieläpä hänen teemana on olla "koko kouvolan kapteeni".

Italiassa ns. Schettino upotti Costa Concordian ja aiheutti miljoonatuhot. Kaunisto upottaa Kimolaan kouvolalaisten miljoonia kohtalokkaalla napin painalluksella.

Ainakin myös demarit äänestivät Kimolan puolesta ja Risto Kuismakin yhtenä demarina hurahti Kimolan viettelyksiin.

Mutta ketkä muut?
4110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kimolan äänestys meni muistaakseni tiukoille. Olisiko ollut 31 jaa ääntä ja 28 vastaan.

Eli kiitosta näille kimolan vastustajille, jotka käytännössä vastustivat holtitonta rahankäyttöä. Risto kuisma hurahti vanhan toverinsa valto kosken hankkeen tueksi. Mitähän se valto koski sai aikanaan aikaan jos käytti kimolan puuhaamiseen 20 vuotta.

Valtuuston "opetuslapset" menivät konsulttiraportin ja demariryhmän retkuun.

Ja onhan iitissäkin kaiken maailman tyrkyllä olijoita, kuten anniina peltola, joka visioi mm. Teslan autotehdasta kymirinkulalle.

Äänestä

Kouvolan uusi Kimolan kanava avautuu veneilykaudelle 2020. Se yhdistää Kymijoen Päijänteelle, ja edelleen Vesijärven sekä Keiteleen ja Kansallisveden vesistöihin. Kanavan erityispiirteitä tulevat olemaan ainutlaatuinen mahdollisuus muikun kalastuksen teollistamiseksi ryöstökalastamalla päijänteellä.

Äänestä

Kyllä Kimolan kanava on hyvä ajatus ,mutta pitää osata ajatella
koko asia pidemmällä aikajaksolla. Kun sinne kanavanvarteen tulee
pieniä kahviloita ja muita veneilijöitä palvelevia pikku yrityksiä niin
saadaan siihen sellainen TUNNELMA. Jota veneilijä perheet haluavat.
Ei kaikki tarvitse (halua) niin hirveän suuripiirteisiä toimintoja vaan
nyt pitäisi miettiä sellaista perheitä yhdistäviä hienoja hetkiä kuten
omienkin eväiden syöntiä ja valmistusta .Kaikkein hienommat lapsuus-
muistot minullakin on kun olimme ISÄN ,ÄIDIN jaSISKON kanssa retkillä
.Se mikä niissä oli hienoa ,yksinkertaisuus ja alkeellisuus. Ja aina oli pientä
puuhastelua oman ruuan eteen.Onnellisen lapsuude saanut 64 vuotis ukko

Äänestä
  • Miten saatoit olla lapsuudessasi onnellinen ilman Kimolan kanavaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kimolanristeilyisännät kirjoitti:

Noniin nimet esiin, ketkäs sen Kimolan puolesta puhuivat ja mättivät sinne Kouvolalaisten miljoonia kysymättä Kouvolalaisilta ja uskoivat siihen Kimolan konsulttiraporttiin ?

Ville Kaunisto ainakin kannatti kimolaa ja häneen meni täydestä se Kimolan Konsulttiraportti - siinä on konkreettinen esimerkki, että lukutaidon lisäksi pitää olla YMMÄRRYSTAITOAKIN ja vieläpä hänen teemana on olla "koko kouvolan kapteeni".

Italiassa ns. Schettino upotti Costa Concordian ja aiheutti miljoonatuhot. Kaunisto upottaa Kimolaan kouvolalaisten miljoonia kohtalokkaalla napin painalluksella.

Ainakin myös demarit äänestivät Kimolan puolesta ja Risto Kuismakin yhtenä demarina hurahti Kimolan viettelyksiin.

Mutta ketkä muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu