Viestintävirasto ja Saarijärven kaupunki sopivat 26.10. 5G Momentum -verkostotyön käynnistämisestä Saarijärvellä. Saarijärvelle luodaan 5G-kokeiluympäristö, jonka tavoitteena on luoda uutta liiketoimintaa ja uusia palveluita.
5G-verkko rakennetaan ensimmäisenä kaupungin keskustaan ja Biotalouskampukselle. 5G:n käyttöönotto huomioidaan mahdollisuutena myös uuden koulu- ja kulttuurikeskuksen suunnittelu- ja toteutusvaiheessa.
Jatkossa keskitytään kehittämään neljää palvelukokonaisuutta: biotalous ja oppimisympäristöt, drooniliikenne ja logistiikka, hoivapalvelut sekä yritysten tietoliikenneyhteydet. Näitä edistetään yhdessä Viestintäviraston ja muiden 5G Momentumin hankevirastojen sekä teleoperaattorien kesken.
Vuosina 2019–2010 käyttöön tuleva uusi 5G-mobiiliverkkoteknologia on suorituskykyinen langaton tiedonvälityksen alusta digitaalisen murroksen toteuttamiseen. 5G yhdistää laitteet, palvelut ja järjestelmät verkkoon nopeasti ja sujuvasti. Suuri kapasiteetti, lyhyt viive ja alhainen energiankulutus ovat teknologian tärkeimpiä ominaisuuksia.
5G Momentum -ekosysteemin tavoitteena on tehdä Suomesta 5G-teknologian kärkimaa: edistää 5G-teknologian tuntemusta, tulevaisuuden mahdollisuuksien tunnistamista ja toimijoiden yhteistyötä. Verkoston toiminnasta vastaavat liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan kuuluvat virastot: hanketta koordinoivan Viestintäviraston lisäksi mukana ovat Ilmatieteen laitos, Liikennevirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.
Lisätietoja:
Timo Lankinen
Projektipäällikkö
5G Momentum -hanke, Viestintävirasto
P. 050 348 7679
[email protected], Twitter-tili
Timo Rusanen
Kaupunginjohtaja, Saarijärvi
P. 044 4598 201
Näin Saarijärvellä
9
444
Vastaukset
- Hehehehee
Kyllä kukkahattu se jaksaa
- luppolainen
Moni asia muuttuu
5G tulee räjäyttämään mobiilisovellusten kirjon. Langattomuus hiipii arkielämän päivittäiseen toimintaan. 5G on jo Yliopistokampuksen ovella.
– Yksi suuri asia, mikä tulee muuttumaan, on eri laitteiden välinen tietoliikenne, mikä mahdollistaa uudenlaiset sovellukset helpottamaan ja tehostamaan arkipäiväistä elämäämme. Esimerkkinä tästä älykäs ostoksilla käynti: sen sijaan että lappaat kaupassa tavarat ostoskärryyn, kärrystä kassan hihnalle ja hihnalta kassiin, keräätkin ostokset suoraan kassiin ja poistut kaupasta. Maksuliikenne hoituu automaattisesti, visioi Oulun yliopiston tietoliikentekniikan professori Matti Latva-aho.
5G-tekniikkaan sopivia uusia liiketoimintamalleja on kehitteillä useita, esimerkiksi liittyen ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. Kun asiakas tulevaisuudessa menee ruokaostoksille, tietoärjestelmään on tallennettu asiakkaan toivomuksen mukaan tietoa hänen ruokailutottumuksistaan ja perussairauksistaan. Asiakas voi lukea päätelaitteelta hänelle räätälöityjä kaupan erikoistarjouksia sen mukaan, mikä olisi hänelle hyödyllistä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.
Toinen esimerkki on ihmisten etähoito.
– Kun ihmiset pystyvät elämään mahdollisimman pitkään kotona, säästetään yhteiskunnan rahoja. Eli uuden teknologian avulla pystytään luomaan turvallinen, luotettava ympäristö, jossa pystytään tekniikan avulla monitoroimaan ihmisen tärkeitä elintoimintoja, liittyen sitten diabeteksen, verenpaineen, rytmihäiriöiden tms. hoitoon – ja tarvittaessa hälyttämään apua paikalle, Latva-aho kertoo. - Näin_on_fakta
Katsokaapas linkistä Dataliittymien määrä 2002 - 2016.
Kiinteät kaistat ovat saavuttanee jo huippunsa ja vähenevät mutta mobiilit lisääntyvät rajusti.
Kiinteitä yhteyksiä on 1,6 miljoonaa kappaletta ja mobiileja noin 8 miljoonaa kappaletta.
Tätä kehitystä edellen kiihdyttää 5G.
http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/130789/Tervaniemi_Armi.pdf?sequence=1 - Malttia_töppöseen
Petri Neittaanmäki kirjoittaa laajakaistasta ja antaa ymmärtää että tukia ei ole annettu tekijälle ties mistäkin syystä. Todellisuudessa on helposti täsmällisesti todettavissa, jos vain rohkeutta riittää, miksi tukia ei ole annettu. On nimittäin eduskunta säätänyt lain kyseisestä asiasta ja silloin valtion virkamiehet tarkastelee asiaa ja tukia lain noudattamisen perusteella.
- Eitietoaoo
Mikäs asiantuntija se Petri on? Samanlainen kuin exäitipuoli Mikkonenko?
- Anonyymi
No eipä oo kuulunu sen koommin mitään
- Anonyymi
Mitäs sitten häh
- Anonyymi
Sitä vaan että ei taida tolle tuppukylälle ihan heti mitää 5g tulla. Eihän siellä kohta ole ketään muita kuin eläkeläisiä jotka ei 5g tartte.
- Anonyymi
Juurikin näin ikäloppu dementikot puhuu kenkään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713