gyprok-levylle tapetin alle, että olisi toivoa se joskus irrottaakin seuraavaa tapetointia ajatellen?
Mikä maali...
kaukaa viisas
5988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä tahansa pohjamaali käy.
Vanhan tapetin irrottaminen on ajan haaskausta, mikäli vanha tapetti on kiinnittynyt kunnolla.
Itse olen tapetoinut aina vanhan päälle, eikä ole minkääm maailman ongelmia ollut.
Eräässä tapetoimassani rintamamiestalossa oli ennestään neljä kerrosta tapettia. Tuoreeltaan tapetissa oli aikalailla kuprua, mutta liisterin kuivuttua oli seinä virheetön.
olen käyttänyt SOLMASTERin maalipesunestettä tapettien irrotukseen.
Lasikuidussa viillän pinnanrikki ja SOLMASTER hoitaa irroituksen
on hyvä irrottaa vanha tapetti.
kerran tapetin alla ei ollut pohjamaalia, ja lasikuitutapetti ei olisi pysynyt seinällä.
Ja näin on kauppias myynyt harrastelijalle tapetin ja liisterin lisäksi tapetin irroittimen, tasoitetta, tasoituslastan, pohjamaalia, pensselin, telan ja rajaajan.
Sekä tämän lisäksi tuhlannut tapetoijan aikaa useamman illan edestä.
LUJA-maali