Mikä ihmisiä vaivaa, kun asioista ei voida enää sopia työpaikoilla, kotona ja koulussa? Aina pitäisi olla joku välittäjä. Työpaikallakin voidaan asioista sopia, ei siihen tarvita liittoa sotkemaan asioita. Järki käteen ja juttelemaan, työnantaja kuuntelee, jos on hyvä, paskalle työnantajalle voi sanoa hyvästit. Pian on työntekijöiden ja työnantajien työmarkkinat. Sopikaa ihmiset siellä missä olette ihan itse asianne olette asiantuntijoita jokainen omalla maallanne. Pian poistuu ammattiliiton jäsenmaksun vähennysoikeus verotuksesta. Kannattaa miettiä etukäteen, millä systeemillä työelämässä sitten jatketaan, kun liitot menee nurin. Sovitaan ja sovitellaan! Be Happy!
Sovussarauhaan
Eivaikeaa
187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ammattiliittoja tarvitaan silloin kun asiat menevät työpaikalla solmuun, joten ei niitä kannata kokonaan lopettaa. Palkan alaraja pitää olla ja sitä liitto voi valvoa, ettei täällä tule USA:n mallia, jossa pienipalkkaisen pitää tehdä kahta tai kolmea työtä, että pärjää omilla ansioillaan.
Ensisijaisesti olisi hyvä, jos voitaisiin sopia työpaikoilla.