Andy McCoy

hevari

onko toi Andy jotekin tosi kateellinen tolle Michael Monroelle? Se itse kävi pöljäilemässä viihdehömpän ala-arvoisimmassa saastassa, BB-talossa Suomen ö-luokan julkkujen kanssa, minne mennäkseen pitää olla jo melkoisen julkisuuden kipee tyrkky. Sitten se kehtaa arvostella muita periaatteensa myyneiksi julkisuus-pelleiksi.
Michael on ollut sentään vähän arvostetummilla estraadeilla arvioimassa nuoria tulevia pop-tähti kokelaita.
Ei silti että osaisin sillä lailla hirveesti kumpaakaan herraa nostaa jalustalle. mun nuoruudessa tuollainen"Hanoi Rocks" oli jo häipynyt historiaan. eikä niiden musa jaksa innostaa. Joku hurriganes tai pellemiljoona on ehkä sellaista missä on "sitä jotain" sitä "omaa juttua". Pellellä oli myös hyviä sanoituksia. Hanoi Rocks kuulostaa ihan tusinahumpalta. kai se oli aikanaan sitä kun "ne näytti ja kuulosti ihan "oikealta" jenkkilän rock-bändiltä "... jee. Mä en vaan löydä niiden musiikista mitään omaperäistä tai neroutta.

michael kyllä vaikuttaa julkisuudessa tosi symppikseltä ja sosiaalisesti fiksulta. Luin niitä otteita tuon andyn kirjasta ja tuntuu että hän on sekoillut summanmutikassa iman mitään järkeviä päämääriä tai pitkäjännitteisyyttä vähän sielä sun täällä ja kaikki aika on mennyt riitelyyn tai pään sekaisin saamiseen.

57

4993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikenlaistasekoo

      Samaa mieltä, kateellinen kun ei häntä pyydetä mihinkään kunnon ohjelmiin. Nybergiin kutsuttu kait uuden kirjan ja Monroen mollaamisen takia, Andyn esiintyminen samaa sekoilua kuin ennenkin.

      • andylle.leegot

        Hyvä, jotta Nyberg toi esiin myös Hulkon julkisuustemput.


    • kukahatuolie

      antaa vaan kaikkien kukkien kukkia,en osais arvostella ketään,mut se verran et itse en pidä nuotinvierestä ku laulaa???

    • kama-ändy

      Vierailevat tähdet pyytävät maikolia mukaan lavalle jammailemaan. Vaan EIVÄT PYYDÄ ÄNDYÄ. Ja syy on varmasti kaikille selvä. Ändy on itsekäs, leuhka äpävakaa , arvaamaton narsisti. Ja kun ändyä ei pyydetä, Se kiukuttaa ja kateus on raju.. Mut siinä andy oli oikeassa, Että maikol matkii Iggy Popia.

      • IGGY.POP

        "Maikol on Pikku-iggy pop". Siinä sanoi hyvin. Maikol matkii iggyä kaikessa. Kaikki eleet ja muuvit. Mut Ändy on silti täys torvi. Ja maikol vaikuttaa mukavalta.


      • jimmorrison

        idoleillakin on idolinisa Iggy-Pop, puolestaan palvoi jim Morrisonia, jonka musiikista ja esiintymisestä hän omien sanojensa mukaan imi paljon vaikutteita. hän pitää Jim Morrisonia jopa ratkaisevana esikuvana omalle uralleen. Hän analysoi jim morrisonia jatkuvasti. Hän ihaili ja kadehti tämän ulkoista olemusta, energiaa ja lavakarismaa ja hypnoottisuutta ja päätti että hän haluaa pystyä samaan.


      • tuskinolet

        Oletko ollut keikoillaan nyrkinmitan päässä?


      • Anonyymi
        IGGY.POP kirjoitti:

        "Maikol on Pikku-iggy pop". Siinä sanoi hyvin. Maikol matkii iggyä kaikessa. Kaikki eleet ja muuvit. Mut Ändy on silti täys torvi. Ja maikol vaikuttaa mukavalta.

        Totta. Pikku-iggy..


    • menneitälumia

      Joskus ennen tuokin tienasi hyvin, mutta nykyisin enää köyhyysrajalla.

    • donaa

      Antti oli jo takavuosina edunvalvonnassa.

      • kaksirokkaria

        Eiköhän niillä molemmilla ole omat kannattajansa ja samoissa sakeissa se Monroe on pyörinyt ikänsä kuin Andykin.


    • BUHHUUHJAAAAA

      Molemmat ovat umpijuntteja. Toinen turunjuntteja ja toinen pelkosenniemen juntteja.

      • fnieiwi

        Siis töölöläinenhän se Michael on alunperin, ja Andy kävi koulua Itä-Helsingissä silloin kuin Ruotsista tänne muutti (ja ennen kuin bändi muutti yhdessä Ruotsiin). Ei Michael ole turkulaistunut kuin vasta aikuisiällä.

        Varmaankin aika haastavia persoonia kummatkin, mutta kyllä Michael vaikuttaa mukavammalta. Hyvä, että on edes nyt vanhemmalla iällä päässyt tienaamaan rahaa rokkistaraudellaan, vaikka sitten telkkarissa.

        Andy on ehkä musikaalisesti lahjakkaampi, mutta vaikuttaa kyllä vähän ... kierolta, jotenkin.


      • zappo64

        ja aina ihan huumeissa, aina.


    • hyihelevata

      Voiko vastenmielisempää, itserakkaampaa pummia olla olemassa?

    • tosiasijjaaa

      Andy on oma itsensä ja eikä kiellä aineiden käyttöään, rehellinen ainakin.

      • fakta.sallitaan

        Aivan kuten Jari Sillanpää. Hänet kyllä tuomitaan ja kivitetään.


      • iurhrofpd
        fakta.sallitaan kirjoitti:

        Aivan kuten Jari Sillanpää. Hänet kyllä tuomitaan ja kivitetään.

        En tiedä yhtä ainoaa biisiä en Monroelta kuin Hulkoltakaan, mutta jos ovat rock maailman puolella, niin huumeet kai jotenkin katsotaan kuuluvan kuvioihin, toisin kuin vanhuksille esiintyvä Sillanpää joka ilmeisesti esittää sitä tyypillistä humppaa mitä suomalaisilla tanssipaikoilla ikävä kyllä pakkosyötetään aina.


    • ryysyrantaan

      Omituisia öliöitä molemmat. Ei oo koskaan iskeny minuun, ei musiikki eikä tyyli.

    • tietäjäiänikunen

      andy ja mike tappelivat rajusti aikoinaan varmaan siitä kaunoja

      • pulkkonen

        Bändeissähän on usein näitä sisäisiä erimielisyyksiä ja riitaa rahasta.
        Välillä muusikot menevät niistä käräjäoikeuteen asti.
        Niin taisi olla viimeksi Yö-yhtyeen kohdalla.


    • ihosä

      andy on rock-maailman Tuksu. Kateellisia sekoboltseja kumpikin. Haukkuvat suomalaisia kateellisiksi junteiksi, jotka eivät vain tajua heidän ihmeellisyyttään ja nerouttaan.
      Kumpikin ovat materialisteja jotka aikoinaan, nuorina leuhkivat rahoillaan ja makealla elämällään, paitsi nyt kun rahaa ei enää ole niin toinen syyttää alallaan ahkeroineita menestyneitä ja rikastuneita ihmisiä "sielunsa paholaiselle myyneiksi" ja toinen taas "omista periaatteistaan luopuneiksi pelleiksi".
      Kummankin talous on finaalissa kun työnteon sijasta ovat vain dokanneet ja rähinöineet.

      • Yliarkkienkeli

        Andy eli Antti Hulkkonen on lähtöisin Pelkosenniemeltä; ei siellä ole voinut saada terveitä geenejä.


      • walde.JA.arwid

        Vissiin varttimanne.


      • lapinväärä
        walde.JA.arwid kirjoitti:

        Vissiin varttimanne.

        Voi olla, Pelkosenniemi on Itä-Lapissa, lähellä Suomutunturia.


      • höpöhöpöä
        Yliarkkienkeli kirjoitti:

        Andy eli Antti Hulkkonen on lähtöisin Pelkosenniemeltä; ei siellä ole voinut saada terveitä geenejä.

        No eipäs oo Hulkkonen, vaan Hulkko.


    • Hyihhhhhhh

      Yäkkkkk Andy on kaamee, kateellinen, ilkeä, daijun oloinen, epäsympaattinen, kakaramainen, epäsiisti. Ja muka raha ei tärkee, kun aina hehkuttanut miten tosta vaan aikoinaan tienas niin ja niin paljon ja kuulemma pummaa kaiken. Ei jotain sen tapasta kukaan pyydä yhteenkään järkevään juttuun, siks kateellinen kun symppis Mike on joka kisassa tuomarina, esiintyy yhä ja Mikestä tykkää kaikki.

      • Anonyymi

        Mike Monroe vaikuttaa kyllä olevan luonteeltaan tosi iloinen, miellyttävä ja kohtelias.


    • MaksuMiezz

      Andy ja Mike ovat molemmat jämähtäneitä juntteja, toisin kuin porukan ainoa älykkö Nasse aka "Nasty Suicide", joka loi itselleen akateemisen uran ja pitäytyy nykyisin vähemmällä huomiolla.

      • Anonyymi

        Antti Hulkko ei muuten näytä päivääkään alle 80-vuotiaalta! On kyllä kokenut elämässään varmasti saman verran kun viisi perusjamppaa yhteensä. Antti on varmasti hieno ihminen, mutta ei edes yllä köyhän miehen Keith Richardsiksi. Ei millään pahalla Antti. Matti on myös hieno ihminen.


    • Anonyymi

      jos joku viisas nyt kertoo että miten kyseinen herra ja hänen vaimonsa voi asua asunnossa vuoden ja jättää vuokrat maksamatta?? kenen asunto? Jos tavis tallaaja jättää vuokrat maksamatta häätö tulee viimeistään 3 kk kuluttua. Miten hän sai uuden asunnon vuokrattua Karkkilasta tosta noin vaan vaikka edellisessä vuokrat maksamatta kun taviskaan ei saa mitään jos luottotiedot mennyt ja vanhoja vuokravelkoja. Kauanko herra viihtyy Karkkilassa ja varsinkaan hänen vaimonsa? Ovat sentään rock tähtiä ...luultavasti siis niin kauan kun nykyisen vuokranantajan pinna kestää kun vuokrat jää maksamatta.

      • Anonyymi

        No kun vuokrasopimuksessa oli kuulemma sovittu että vuokra maksetaan puolen vuoden välein niin helposti siinä ainakin puoli vuotta jää rästiin...


      • Anonyymi

        Karkkilassa on halvemmat vuokrat, jotka voi jättää/jäänee maksamatta. Kapakoita siellä kyllä on vähemmän kuin Ullanlinnassa.


    • Anonyymi

      Jos sen vuokran maksaa edunvalvoja niin ilmeisesti pelittää.

    • Anonyymi

      Liikkumine Karkkilassa on hankalaa, täytyy olla oma auto.

      • Anonyymi

        Kumpi ajaa sillä autolla ??? Pariskunta on joka päivä "pihalla" joten ei niillä mitään autoa ole eikä varmaan edes ajokorttia. Karkkilassa on lyhyt matka kävellä kun ei ne varmaan muualle mene kuin pubiin ,kauppaan ja r-kioskille.


    • Anonyymi

      Eivät taida olla ylimpiä ystäviä keskenään.
      Onkohan Michaelilla omat hiukset vielä... Blondaaminen kuluttaa ja ikäänkin on yli 50. Kampaaja vaimo tietysti osaa loihtia tarvittaessa pidennyksiä ja tuuhennuksia. Andylla on aina hattu tai huivi päässä, hiukset
      ei näy.
      Angelalla on varakkaat vanhemmat Jenkeissä, eiköhän sieltä viikko tai kuukausirahaa liikene Suomeen.

      • Anonyymi

        Andy on oikeaati kalju, hatun tai huivin alta pilkistää huono peruukki, ihan ilmiselvästi sen sen huomaa. Sen takia sillä oli Big Brotherissakin oma huone, ettei totuus olisi paljastunut.


    • Anonyymi

      Andy!! Voisit myydä pari keihästä ja maksaa vuokrarästisi! Et varmaan tykkäis jos joku nusssisi esim sun teostotuloja tai ei maksaisi keikkapalkkioita! Mieti vähän!

    • Anonyymi

      Ei kai mies, joka on douppanu elämänsä mitään muuta kun opiodeja ajattele.... Pelkkää paskaa noi raitistumiset on. saadaan lööppi aikaiseksi ja andylle lisää kamaaa. Milloin se oikea selvä päivä koittaa. Million miles away. Candy puuro nisti, herkkua pisti.....

    • Anonyymi

      Karkkilassa on halvat vuokrat, työttömyyttä ja se on muutenkin ihan kuollut kaupunki. Ei siellä oo muuta tekemistä ku kaljabaareissa roikkuminen ja sehän Andylle sopii. Istuuko Andyn vaimo päivät ja illat yksin himassa? Itse en sinne korpikylään muuttais ikinä.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Andyn vaimolla on tietokone ja netti yhteys että pääsee edes lukemaan ja katsomaan asioita netistä..että saa jotain ajankulua kun mies istuu pubeissa.
      Melkein voisi lyödä vetoa kuinka kauan tämä perhe viihtyy Karkkilassa...

    • Anonyymi

      Saattaapi olla, että Andy viihtyy ihan hyvin Karkkilassa. Asuuhan siellä muitakin muusikoita (esim. Ylppö) ja kulttuuriväkeä, esim. kesäisin Aki Kaurismäki. Instan kuvien perusteella herrat viettävät yhdessä aikaa samassa pubissa. Ja onhan Andyllä siellä treenikämppäkin etc. Sitä aprikoin kanssa, miten Angela siellä viihtyy - käyköhän edes kaupoissa? Kovasti toivon, että Andyn pian julkaistava pitkäsoitto olisi suksee. On se kuitenkin parhaimmillaan huippukitaristi ja säveltäjä. Saisi vaan itsensä kondikseen. Olisikohan muuten niin, että Andyllä on Karkkilassa joku mesenaatti, joka jelppasi saamaan kämpän?

      • Anonyymi

        Ne kuule erosi Andy ja se Angela, sillä jo uusi ukko kuulema, ihmeen kauan se tota Andy jaksoi katsoa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne kuule erosi Andy ja se Angela, sillä jo uusi ukko kuulema, ihmeen kauan se tota Andy jaksoi katsoa

        Onnea Angela.


    • Anonyymi

      Andyllä on jännä tapa päästä aina otsikoihin käyttäytymisellään, ja se on hänen tapansa kerätä huomiota. Tekeekö hän sen tahallaan? Jotkut myös sanoo että Andy on pelkkää teatteria, tyyliin niin kuin Tenkasenkin hahmo. Oikeassa elämässään hän olisikin ihan tavallinen suomalainen.

      • Anonyymi

        Mitä väliä mitä tuokin huumeiden polttama entinen stara horisee. Vanha, huumeiden tyhmistämä ukko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä väliä mitä tuokin huumeiden polttama entinen stara horisee. Vanha, huumeiden tyhmistämä ukko.

        No ei se Tyhmä ole vaan sen käytös on aika ylimielinen, mutta hyvä kitaristi on vaikka en fanita sitä lainkaan


    • Anonyymi

      Täytyy vain esittää jonkinlaista pelleä, jotta pääsee mediajulkisuuteen.

    • Anonyymi

      Antti Hulkko on ilmestynyt takaisin Stadiin. Saanut jostakin uuden vuokraluukun. Ullanlinnaan jäi viimeisestä stadikämpästä vuokrat pystyyn. Näinköhän lensi ulos Karkkilankämpästäkin? Varmastikin soittanut sielläkin suutaan ja pelonsekaisena ei voinut käydä paikallisessa. Landella kun juntit ei oikein pidä tuommoisen käytöksestä. Taitelija saa olla ja pukeutua värikkäisiin kirpparivaatteisiin mutta haistattelu ei kuulu sosiaaliseen elemään, eikä fyysinen kontakti. Lappiin tuon kannattaisi muuttaa, pysyvästi. Saamelainen satusetä.

      • Anonyymi

        Andy McCoy on "kunnostautunut" räyhäämällä naisille "taide"näyttelynsä avajaisissa. Osoittaa vain, että kukka/yrtti tekee agressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Viinan juojat ovat rauhallisia ja hyvätahtoisia. Ei missään nimessä pidä laillistaa kannabista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Andy McCoy on "kunnostautunut" räyhäämällä naisille "taide"näyttelynsä avajaisissa. Osoittaa vain, että kukka/yrtti tekee agressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Viinan juojat ovat rauhallisia ja hyvätahtoisia. Ei missään nimessä pidä laillistaa kannabista.

        Sekakäyttö sekoittaa pään.


    • Anonyymi

      Andi Mäkkoi on parasta päihteidenvastaista valistusta.

    • Anonyymi

      Andyssä on munaa enemmän kuin teissä kaikissa yhteensä.

    • Anonyymi

      Itse kovana Andy McCoy-/Hanoi Rocks-fanina odottelen Andyltä uutta materiaalia. Kovasti Andy puhui jossakin haastattelussa tekevänsä koko ajan musaa. Uskon, että sieltä tulee viel Jackpot, on Andy vaan niin superlahjakas.

      • Anonyymi

        Tiedä häntä, äijä on aika huonokuntoinen , alkoholisoitunut, ja pössyttelykin maistuu.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe