Kajaanin lentoasema pitää sulkea.

Lentokone on kaikilla mittapuilla mitattuna maailman saastuttavin kulkuväline. Ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta syyllistetään silti lähes yksinomaan henkilöautoja. Tämä pieni mutta saastuttava lentokoneella turhia matkoja tekevä joukko on yhteiskunnan suojeluksessa, vaikka saastuttaa monta kertaa enemmän kuin keskiverto autoilija.
Lentoliikenteen päästöjä pitää leikata. Ensimmäinen keino on lakkauttaa lentoasemia maan sisällä ja siirtää liikenne raiteille, näin saisimme mahdollisesti sen kaivatun yöjunankin. Toinen vaihe tulee olla kieltää turhaa koti-ja ulkomaan matkailua. Veroilla hyvän omatunnon ostaminen ei ole oikein, päästöjä tulee leikata, mutta oikeudenmukaisuuden vuoksi lentoliikennetttäkin tulee verottaa.
8358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lentokone saastuttaa pahiten juuri nousuissa. Matka Thaimaaseen saastuttaa 4 henkiseltä perheeltä 170,000 Km henkilöautolla ajoa vastaavan määrän. Jos sama matka jaettaisiin Kajaani-Helsinki välin pituisiin pätkiin niin nousuja ja laskuja tuli valtava määrä lisää eli kotimaan lyhyet matkat ovat ilmaston kannalta kaikkein pahimpia. Yhteiskunnan eheyden ja kansalaisten oikeudenmukaisuuden tajun takia lentoliikenteen määrää pitää leikata.

Äänestä

Paskanpuhujat saastuttaa ehdottomasti eniten, ne pilaavat ilmapiirin kaikkialla.

Äänestä

Eniten saastuttaa suurvallat, kuten USA, Russia, Kiina, Japani..niiden hiilipäästöt alas, niin maapallokin voi paremmin!

Äänestä

Jos+emme+itse+osaa+laittaa+omia+hiilipäästöjämme+kuriin+niin+on+turha+moittia+muita.+Lentoliikenne+on+median+ja+poliitikkojen+suojelussa,+siksi+siitä+ei+keskustella,+jos+asialle+tehtäisiin+jotain+niin+se+hankaloittaisi+herrojen+omaa+elämää.+Kuitenkin+90+%+lentoliikenteestä+on+turhaa+ja+lentomatkailijoiden+hiilijalanjälki+on+valtava+verrattuna+yksityisautoiluun.

Äänestä

Matkailu on parhautta ja tehokkain keino sen toteuttamiseen on lentäminen. Nopeaa ja tehokasta.

Äänestä

Täyttä asiaa on tämä. Polkupyörä on kaikkein paras kulkuväline. Se ei saastuta, on halpa hankkia, pitää ja huoltaa ja oma kunto säilyy/kehittyy kun päivittäin ajaa polkupyörällä. Itse ajan kaikki matkat 0-20 km kesät talvet pyörällä. Pidemmät matkat sitten julkisilla jos niitä kulkee, jos ei niin äärimäisessä tarpeessa vähäpäästöisellä taksilla. Tietysti on jokaisen oma valinta mitä tekee mutta tämä on minun valintani ja voin suositella kaikille. Pyöräilyssä ei ole yhtään huonoa puolta löydettävissä kunhan pukeutuu sään mukaan ja huolehtii että turvavälineet ja valaistus/näkyvyys muulle liikenteelle on kunnossa.

Äänestä

Keskiviikon+Kainarissa+oli+WWF+Suomen+faktat+lentoliikenteestä.-Lentoliikenteen+osuus+hiilidioksidipäästöistä+on+3%+Suomen+kokonaispäästöistä.-Lentoliikenteen+päästöt+2+kertaistuu+20+vuodessa.-Lentoliikenteen+päästöjä+on+leikattava+nopealla+tahdilla.-Tärkeinä+on+että+lentojen+määrää+vähennetään.-Laskurit+ei+ota+huomioon+Typen+ja+Rikin+oksideja,+eikä+pienhiukkasia+ja+vesihöyryä.-Monet+laskurit+ei+ota+huomioon+kuin+hiilidioksidipäästöt,+todelliset+vaikutukset+ovat+kaksinkertaiset.Kaiken+tämän+faktan+jälkeen+kuvittelisi+ettei+kukaan+puolusta+lentoliikennettä.+Lentoliikenteestä+90%+on+tarpeetonta.+Meidän+pitää+näyttää+muille+mallia+ja+vasta+sitten+voimme+vaatia+muitakin+talkoisiin+mukaan.

Äänestä

Njaa, itse olen kokenut kätevimmäksi ja halvimmaksi lähteä Kuopiosta lentoon. Sieltä pääsee halvalla helsinkiin ja ulkomaillekin suoraan! Autolla kun hurauttaa Rissalaan alle parin tunnin niin se on siinä. Kajaanin lentoaseman voi ihan hyvin lakkauttaakin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Emmetarvitselentokenttää kirjoitti:

Lentokone on kaikilla mittapuilla mitattuna maailman saastuttavin kulkuväline. Ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta syyllistetään silti lähes yksinomaan henkilöautoja. Tämä pieni mutta saastuttava lentokoneella turhia matkoja tekevä joukko on yhteiskunnan suojeluksessa, vaikka saastuttaa monta kertaa enemmän kuin keskiverto autoilija.
Lentoliikenteen päästöjä pitää leikata. Ensimmäinen keino on lakkauttaa lentoasemia maan sisällä ja siirtää liikenne raiteille, näin saisimme mahdollisesti sen kaivatun yöjunankin. Toinen vaihe tulee olla kieltää turhaa koti-ja ulkomaan matkailua. Veroilla hyvän omatunnon ostaminen ei ole oikein, päästöjä tulee leikata, mutta oikeudenmukaisuuden vuoksi lentoliikennetttäkin tulee verottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu