Eliittityötön nauttii pitkistä vapaista

EliittiTyötönStadi

Minä olen ns. eliittityötön ja olen aikaisemminkin kirjoitellut tälle palstalle.
ON TÄYSIN VALETTA väittää ettei raha tuo onnea Suomessa.Kyllä tuo, tai se ainakin VARMISTAA ettei sun tarvitse tehdä koulutusta vastaamatonta p.askatyötä. Ja sitten sun pitää osata käyttää sitä rahaa fiksusti ja hillitysti.Tätä rahankäyttöä ei moni työtön juoppo osaa.

Mä teen muutaman kuukauden keikkaa vuodessa, joinakin vuosina en ollenkaan, ja lopun ajan olen ansiosidonnaisilla.
Mun onni on se että MINULLAKIN on vaiettu työsuhde jonne voin aina halutessani palata ja tehdä sen verran töitä kun sovitaan. Joskus tämä on kolme kuukautta vuodessa, joskus 8kk vuodessa osa-aikaisesti ja joskus olen koko vuoden työttömänä.AINA työttömänä ollessa olen asiosidonnaisella.

Media julkaisi juuri tilaston missä juuri ansiosidonnaisten lopussa jengi työllistyy paremmin.Olen kai yksi heistä.

Nyt olis tarkoitus jäädä 4-5 vuodeksi työttömäksi, täydet 400 ansiosidonnaista päivää oltuani (noin 1v 9kk) haen sitten Kelan peruspäivärahaa.
Minulla on myös pääomatuloja, mutta vain sen verran ettei vaikuta parin vuoden kuluttua alkavaan Kela peruspäivärahaan.

Laskin excelillä että noin 5 vuoden vapaus kaikkien tukien,pääomatulojen ja menojen jälkeen menisi pakkaselle noin 10 000 euroa.
Tämä ei sinänsä merkkaa mitään sillä minulla on lähes 50K€ säästöjä puskurissa.Voin siis huoletta olla seuraavat 5 vuotta vapailla, ja ehkäpä matkustellakin...sen verta tuota puskuria on.Hyvin myytävää omaisuutta toki tämän lisäksi, mutta niistä en viitsi täällä puhua.

Sanoisin että me koulutetut eliittityöttömät ymmärretään laskea elämää eteenpäin, kun taas juopot alkoholiongelmaiset sekä muut päihdeongelmaiset työttömät ovat luku sinänsä. He ovat tämän yhteiskunnan ongelma.Hyvin harvaa heistä kukaan haluaa palkata tai vuokrata heille asuntoa. Heidän kohdallaan tulisikin lisätä aktiivimalleja, lisäkoulutusta ja sanktioita päihteiden käytöstä.

En ole toimeentulotukiasiakas koska mulla on omaisuutta, mutta eikös perusosa toimeentulotuella ole nykysin joku 500€ asumiskustannusten päälle? Ehdottaisin että holisteille ja narkeille pudotettaisiin perusosa suoraan 300 euroon. Raittiit korkeakoulutetut saisivat korotetun, 600-700€ perustoimeentulotuen elämiseen asuntoineen jos todella osoittaa hakevansa töitä. Tämä olisi ns. parempi aktiivimalli.

Spurgut taas voisivat päästä korotetulle toimeentulotuelle jos heidän päihteettömyyttä ja sivistystä seurattaisiin 6-12 kuukauden ajan. Oppimateriaalina voisi käyttää lukion kirjoja ja tentit 3kk välein. Samalla kuukausittaiset huume- ja alkoholitestit. Tulosten perusteella määriteltäisiin toimeentulotuen määrä ja sen mahdolliset korotukset. Parantumattomille juopoille ei korotuksia eikä sääliä.

Niin, mä uskon että meitä päihteettömiä korkeajoulutettuja eliittityöttömiä korkealla älykkyysosamäärällä on muitakin minun lisäksi. Onko jopa täällä suomi24:n palstoilla?

Tahdon todella tuoda esiin että työttömiä on eri tasoisia niin kuin ihmisiä muutenkin.Ihmisten Curriculum Vitae on erilainen. Olisi hienoa jos korkeamman älykkyyden työttömät voisivat jotenkin yhdistää voimansa.....kun ei näissä piireissä oikeen Linkedinin profiilistakaan ole hyötyä..

Tarkoitus ei ole provota ketään, vaan laittaa pahimmat spurgut kehittymään ja luopumaan päihteistään..... ja samalla tuoda enemmän arvostusta koulutetuille tosissaan yrittäville päihteettömille ihmisille. Saako kannatusta?

23

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmisjäte-työtön

      Mä en tule koskaan tekemään paskaduunia on senverran omaisuutta ja varallisuutta ettei tarvitse vaivautua, mutta onko siitä kansantaloudelle hyötyä, pitää minutkin kortistossa lopunikää vain sen takia että tarjolla on vain vuokrafirmojen paskahommia tai muuten vaan ryssät sun muut apinat käyvät täällä polkemassa alani palkat pohjamutiin jolloin ei työ ole kannattavaa enää tekijöilleen.

      Olen valintani tehnyt kun siihen kerran on mahdollisuus ja samalla työelämästä on tehty jo mahdoton yhtälö mistä ei saa kuin pelkästään suunnattoman vitutuksen mikä sekään ei ole kansantaloudelle hyväksi.

      Itseppähän firmat olette valintanne tehneet joten Suomi vaan vesasta alas, ei ole mulle kyllä mitään väliä pärjään kyllä aina, vaikka ilman sosiaaliturvaakin. Mutta pärjäättekö itse kun jää verot ja eläkkeet saamatta jatkossa?

      • tässä.esimerkkejä

        Ja sitten vielä joku valittaa kun etuuksien ehdot tiukkenee. Kun lukee näitä lusmujen kirjoituksia niin taputtaa jokaiselle eduskunnan päättämälle sosiaalietuuden kiristykselle. Turha tulla sanomaan että kaikki työttömät haluaa töitä. Tervetuloa aktiivimalli2, aktiivimalli3 jne.


      • trolloloo

        Trolli mikä trolli. Työttömyystuki voi riittää leipään ja pullaan, mutta mitään harrastuksia tai oikeaa elämää sillä ei kustanneta. Eikä lomamatkoja. Jos joku haluaa kituuttaa ja laskea pennejä elä korvauksilla niin pitkä kivinen elämä on edessä.


    • yhjjffyj

      Työtön mikä työtön vaikka millaset paperit. Eikä kaikki asu edes missää stadissa.

      • eliittijuoppo

        Niin, aloittaja on työtön, miksiköhän.


    • trshstrht

      Pikavippi bööööö

    • tsrhrhsrtrh

      Pyllyvippi perseenreikään.fö

    • OikuesOnneen

      Elämästä ei selviä hengissä, oli töissä tai ei.
      Vain hyvä palkka kannustaa tuhlaamaan aikaa töissä.
      Samoin nälkä kannustaa kolkkaamaan rikkaan ja syömään sen.

    • esrhes

      Nii-i, ääliöitä riittää kyllä oli köyhä tai ei.

      • Ahneetgrilliin

        Rikkaasta kannattaa irrotella kinkku ja kylkipaisti. Grillaa sitten nuotiolla, niin saa hyvää ravintoa ahneestakin.


    • vittujoo

      Aloittajahan asuu stadissa, eikös ne työt siellä olleetkin. Kjäh kjäh kjäh.

      • hdhd

        EI ole yli 60-vuotiaille. Niitä ei kukaan ota yksityisen puolen töihin, jos on ns. konttorirotan taustaa, vaikka aikanaan asiantuntijakin tietyllä alalla.


    • 123-321

      "Minulla on myös pääomatuloja, mutta vain sen verran ettei vaikuta parin vuoden kuluttua alkavaan Kela peruspäivärahaan."

      No jos pääomatulot ei vaikuta peruspäivärahaan, niin olemattomien korkojen vallitessa ei tuota pääomaa tunnu sitten olevan juuri yhtään. noin 100.000€ pankkitilillä ei vaikuta kuin muutaman euron alennuksen peruspäivärahaan. Jos pääomatulot eivät vaikuta lainkaan, niin kyse on jostakin 20.000 - 40.000 eurosta, jota ei vielä pääomaksi oikein voi sanoa.

    • mömmöhömmö

      https://en.wikipedia.org/wiki/FIRE_movement
      https://en.wikipedia.org/wiki/Financial_independence
      No ei tuo 50K nyt kovin pitkälle riitä. Puoli miljoonaa, niin sitten ei tarvitse pelailla ansiosidonnaisella ja "aktivoitua", vaan voi elää ihan sijoitustuotoilla. Ja saa sitä rahoillaan tehdä mitä haluaa. Tosin alkomahoolit on halvinta tehdä itse ja vaikka marinkin kasvatuksesta ei isompaa seuraa, jos jää kiinni, ja karfentanyyli riittää ikuisesti, joten miksi tuhlata rahoja, Ja yhteiskunnan kuppaaminenhan on ihan luvallista. Mutta hullu se paljon työtä tekee, viisas elää tuilla ja sijoitustuotoilla, jos ei ihan megahyvä työ ole.

      • ruokajonolainen

        Ahneen kirjoittelua, toivottavasti verotus vie sinulta ainakin puolet köyhille. Eihän mömmöhömmö edes tarvii rahaa, kuolee kuitenkin pian pois.


    • kokkeliskikkelis

      Aivan ja kun vuodessa on päiviä n, 365 niin miten?
      "Nyt olis tarkoitus jäädä 4-5 vuodeksi työttömäksi, täydet 400 ansiosidonnaista päivää oltuani (noin 1v 9kk) haen sitten Kelan peruspäivärahaa.
      Minulla on myös pääomatuloja, mutta vain sen verran ettei vaikuta parin vuoden kuluttua alkavaan Kela peruspäivärahaan."
      Eli se 400 päivää on 1 vuosi ja 9 kuukautta? Ja ei tarvitse ihmetellä puoluetta 2009 4=? Tai keksin luvut omasta päästä.

      • onsevaan

        Kyllä se noin on työpäiviksi muutettuna, mutta eihän sitä ikityötön laske kuin kuukausi on 30 päivää noin, se on 21,5 työpäivää ja 400 päivää maksetaan liitosta on muutamia päiviä heittona tuo 1v 9kk


      • saariselänpiikkiin
        onsevaan kirjoitti:

        Kyllä se noin on työpäiviksi muutettuna, mutta eihän sitä ikityötön laske kuin kuukausi on 30 päivää noin, se on 21,5 työpäivää ja 400 päivää maksetaan liitosta on muutamia päiviä heittona tuo 1v 9kk

        Ikintyötön? Mites tuo sinun lukutaitosi? Onko samaa tasoa kuin Käteisen laskutaito, 2009 4=? Liekö aivan fantastista?


    • EliittiTyötönStadi

      Ei taida olla paljoa eliittityöttömiä linjoilla.Vastausten tasosta päätellen taitaa valtaosa palstalaisista olla vähemmän koulutettuja tai muuten jo pidempäään työttömänä olleita.

      Moni tarttuu tohon mun 50K€ käteiskassaan, täysin epäoleelliseen asiaan.Näin on käteistä tilillä elämiseen, toki muutakin realisoitavaa omaisuutta on jotka voi myöhemmin myydä tai tuottaa jo nyt...Siksi on melko typerää kritisoida "ei toi 50K€ kauaa kestä"..

      Yksi vähemmän työttömänä ollut,tai asioista huonosti perillä oleva, ihmettelikin miksi 400pv on 1v 9kk...no onneksi sekin selitettiin hänelle kuin pikkulapselle.Kyse siis arkipäivistä.

      Monissa älytesteissä testataan luetun ymmärtämistä.Monikaan teistä ei älynnyt poimia alkuperäisestä tekstistäni että parhaillaan olen työelämässä ja teen keikkaa.Tosin ny pitkä viikonloppuvapaa jo alkanut. Kohta 26 työehtoviikkoa täysi ja alkaa taas vapaus.

      Kyllä jengi on tyhmää.Ei taida kovin korkeasti koulutetuja tai muuten älykkäitä ihmisiä olla tällä palstalla joiden kanssa olisi hyvä verkostoitua.Mieluummin olenkin yksin,huonoilla verkoilla voi saada paljon vahinkoa aikaiseksi.

      Sama juttu laadukkaissa työpaikoissa: jos ei laadukkaita hakijoita tarjolla niin paikkaa ei täytetä. Mieluummin näin kuin annetaan se epäpätevälle.

      Sama pikkukylän naisilla: jos valtaosa kylän miehistä kouluttamattomia urpoja, mieluummin yksin.Mikä onkin hyvä asia.

      Sama jos yrität verkostoitua ja ympärillä vain vähempiälyisiä ihmisiä, niin parempi että ei verkostoidu ja ottaa etäisyyttä.

      Ihmisten laaduissa on vaan niin hemmetin suuret erot,huonompien kanssa ei vain kannata olla kaveri,mieluummin on yksin.

      Toista se on sairaalloisen läheisriippuvaisilla,sosiaalisuutta janoavilla alkoholistilla ja pummeilla; kaikki seura kelpaa....

      • tsadilainen

        <Kyllä jengi on tyhmää.>

        Niin on. Älä siis liity jengeihin. Jengiytyminen on pelkureita varten.


    • jepsistäjee

      Ei tarvitse kehuskella, kun Sipilä yrittää poistaa tätä työttömyyskassojen päivärahaa, siksi on parempi olla hiljaa asioista, näitä perusteita siinä juurikin käytetty, mitä itse mainitsit aloituksessasi, nyt tarkoitus taas oli 50 päivää, vetää pois ja korottaa, siinä sitten päivärahaa alkuosasta, käy kyllä itselle, teen 2-8 kk vuodessa töitä, niin mikäpäs siinä saada lisää tuloja, kausityö itsellä, joten talvet lomailen, välillä ajan kuluksi kursseja käyn tms, mutta nykyisellä työ määrällä tulen toimeen jotenkin, eikä tarvitse olla koskaan puutteessa, vaikka mikään varakas en tosin ole, ei kai ikinään lapsia omaava duunari ole, kuin henkisesti rikas, ja se riittää minulle, ei raha tee mua onnelliseksi, on nyttenkin sitä pankissa ja jemmassa, sekä käyttötilillä 4 numeroinen luku, mutta puskuria pitää säästöön vielä rakentaa, joka kuukausi jonkin 600-1000 e laittaa, niin eläkepäiville helpotusta saisi, ja ei koskaan voi tietää milloin terveys menee, ja työmarkkinoilla käy huonosti, itse vanhenen kuitenkin koko ajan, ja nuoremmat voi viedä paikkani, ei nykyisessä työpaikassa, minne taas keväällä menen, koska olen työnjohto tehtävissä osan työstäni.

      • ranskamalliapukkaa

        Aivan "eliittityöttömät" nosti juuri itseleen 300 kuukaudessa "siitä" et ovat tehneet velkaa yli 100 miljardia.
        "Puolassa leikataan kansanedustajien palkkoja 20 prosenttia - ministerien muhkeat bonukset suututtivat kansan

        Perjantai 11.5.2018 klo 10.24

        Tavallisen puolalaisen keskipalkka on 1 000 euroa, kansanedustajien taas 2 350 euroa."


    • en ole koskaan kuullutkaan, että on eliittityöttömiä nykypäivän suomessa.
      en tiedä, kun en rikas ole, että tuoko se raha onnea, ehkä ei mutta tiettyä turvallisuuden tunnetta ja rauhallisuutta.

      kyllä yhteiskunnassa olis paljon muutettavaa, esim. nyt sosiaaliturvan/ lakien uudistusta.

      mutta kansalle tarjoillaan tällä hetkellä hallituksen osalta piiskaa ja raippaa, ei porkkanaa.

      nykyajan suomessa tulisi taata suomalaisille jokapäiväinen eläminen, ruoka, asuminen, lääkkeet ensin, sitten miettiä kuinka ja missä muodossa maamme auttaisi tänne pyrkiviä pakolaisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5832
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5338
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3718
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3663
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      94
      3306
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2884
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2740
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2390
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1844
    Aihe