Isopurjeen venymä, alaliikki

LiikinKiristäjä

Pimenevinä iltoina olen taas miettinyt mihin tilipussinsa helpoiten törsäisi. Purjeveneen omistajalla onneksi vaihtoehtoja riittää, niin ettei veronpalautuksetkaan juuri hetkauta. Tällä kertaa on erityisesti kiehtonut mahdollisuus tukea purjeneulomoiden taloutta. Vaikkapa isopurjeen hankinnalla.

2006 vuonna valmistettu vene kantaa edelleen ylpeänä alkuperäisiä kankaitaan. Koska purjehduskokemusta on kertynyt vasta kahden kesän ajalta, niin ajattelin arvon kanssapurjehtijoita vaivata tiedonjanollani. Ensimmäisenä kesänä oltiin usein hyvinkin kallellaan, viime kesää meni jo vähään pystymmässä, eli pientä kehitystä tapahtui taidossakin. On kuitenkin ruvennut mietityttämään josko isopurjeeni olisi jo vähän turhan pussikas. "Ota valokuvia" kuului neuvo vanhoissa keskusteluissa, mutta ei auta nyt kun purje on pussissaan talvisäilössä. kesän lomakuvistakaan ei purjeen muotoja päässyt tutkimaan, kun niissä oli lähinnä kuumissaan olevia iloisia ihmisiä. Asiaa olisi siis pitänyt pohtia jo kesällä.

Yksi asia on kuitenkin jäänyt mieleen, ja se on alaliikin säätö. Se on nimittäin tapissaan. Koko ajan. Joskus ihan hengettömällä kelillä olen sitä löysännyt, mutta muuten se mielestäni saa olla maksimikireydessään. Kun alaliikin kiristys on maksimimerkissään, on itse alaliikki mielestäni edelleen löysä, se ei siis kulje tiiviisti puomin suuntaisena, vaan löysää on . Kyseessä siis lentävä alaliikki. Onko siis niin, että purjeen pitäisi olla ihan tiukkana puomia vasten mikäli alaliikin säätö on tapissaan? Onko purje venähtänyt, vai kuuluuko alaliikissä olla löysää?

15

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seppomartti

      2006 dacron on vemynyt ilman muuta. Purjehdin sellaisilla parhaillaan. Pusssia en arvioisi vain alaliikin kiristysmahdollisuudesta. Alaliikki pitää voida kiristää. Mikä estää, mittamerkki vai liian lyhyt puomi?. Liiaksi venynyt pussi näkyy maston takana, purjeen keskellä ja takaliikissä. Pussia voi koettaa parannella yläosasta kiristämällä fallia ja alaosasta kiristämällä cunninghamia ja alaliikkiä. Selviät näillä ensi kesän ja mietit lisää?

    • Pilssirotta

      Eihän purje ole vasta kun 12 vuotias. Sitä varmaan käytetty vielä aika vähän ja maltillisesti. Jos on dacronia niin eiköhän kestä vielä toisen mokoman.

      Jos kisailet niin asia on tietysti eri, mutta matkapurjehduksessa jättäisin purjeen hankkimatta ja ostaisin vaikka hyvää viskiä.

      Ainahan voi käyttää purjeen neulojalla ja kysyä voiko sille tehdä jotain.

      Itselläni on isopurje vuodelta 1975. Alkaa olemaan jo hyvin venynyt ja paikkaamassa saa olla koko ajan. Odottelen tässä jotain hyvää diiliä vähän uudemmasta purjeesta. Noita kymmenen vuoden ikäisiä uuden karheita seilejä ilmestyy aina välillä sopuhintaan myyntiin...

      • puutarhakatos

        Viimevuonna meni aivan ehjä 16 v ikäinen spectraiso uusiksi. Kerran siitä oli muotoa korjattu ja joitain saumoja sekä lattataskuja ommeltu, mutta kangas sen tuntuista, että purje olisi pysynyt kasassa toiset 16 v. Mutta kun sen kanssa ei vene enää kryssissä pystyssä pysynyt, niin uuden ostin. Sehän taas maksoi melkein tuplaten verrattuna saman neulomon vaakaleikattuun dacroniin, mitä en ole yhtään katunut. Pitäisihän purjehduksen olla mukavaa, arkiviskin laadusta voi sitten vaikka tinkiä. Vanhan ison voisi vaikka ommella yhteen edeltäjänsä kanssa katokseksi puutarhaan.


    • LiikinKiristäjä

      Kiitos Seppomartille. Itsekin ajattelin, että ensi kesän vielä pärjäilisin ja rikastuttaisin sen sijaan akku- ja elektroniikkateollisuutta ensi alkuun.

      Alaliikin kiristämisen estää puomin loppuminen, menee kyllä vielä vähän mittamerkin ohitsekin. mutta sitten loppuu vaijerin liikevara. Lähinnä askarruttaa se, kuinka kireäksi alaliikin kuuluisi kiristyä mittamerkissään. Alaliikki ei liene suora, vaan seurannee pussikkuuden muotoa vaikka kiristys olis tapissaan? Saako uuden purjeen kireästä alaliikistä näppäilemällä sävelen, meneekö kuin viulun kieleksi?

      Cunninghamia ei ole, mutta se olisi kyllä viriteltävissä, reikä sitä varten on purjeessa. Ehkä tutkailen tätä asiaa uuden purjeen sijaan. Kaikenkaikkiaan tilannetta vaikeuttaa huonot säätömahdollisuudet "merten asuntovaunussani", esim. levankia ei ole.

      Jatkan pähkäilyä - toisaalta tiedän että uuden hankkimalla ei vahinkoa tee kuin lompakkoon, mutta kyllähän se yksi kesä menisi viellä tuolla vanhallakin.

      • Kyllä se pitäisi kireäksi saada, muutenhan sen muoto jää aina pussiksi, miikä haittaa luovilla. Voithan käyttää purjettasi neulomossa ja kysyä, miten tilanne korjataan ja millä hintaa. Ehkä saat mitattua puomin pituuden, tai siis sen säätövaran pituuden.


      • purjeentekijän.sukua

        Tappiin vetämällä pitäisi alaliikistä jo melkein sävel löytyä, vaikka niin kireälle ei juuri vedetäkään kuin reivattuna. Alaliikin lyhentäminen on tuon ikäiseen purjeeseen ehkä turhan kallis operaatio. Siinä kun pitää lisätä vahvikkeitakin saksimisen lisäksi, samoin alimmainen lattataskukin siirtyisi. Mutta ehdottomasti se cunningham kannattaa virittää, tarvitseehan sitten uusikin purje sitä säätöä, kun se aika on.

        Purjeentekijä ei osaa muotoa korjailla ilman valokuvia, joten se apu ei nyt ole käytettävissä. Muutenkin muotokorjauksien mahdollisuus riippuu purjeen leikkauksesta, vaakaleikatun pussia on vaikea latistella.


      • Joakim1
        purjeentekijän.sukua kirjoitti:

        Tappiin vetämällä pitäisi alaliikistä jo melkein sävel löytyä, vaikka niin kireälle ei juuri vedetäkään kuin reivattuna. Alaliikin lyhentäminen on tuon ikäiseen purjeeseen ehkä turhan kallis operaatio. Siinä kun pitää lisätä vahvikkeitakin saksimisen lisäksi, samoin alimmainen lattataskukin siirtyisi. Mutta ehdottomasti se cunningham kannattaa virittää, tarvitseehan sitten uusikin purje sitä säätöä, kun se aika on.

        Purjeentekijä ei osaa muotoa korjailla ilman valokuvia, joten se apu ei nyt ole käytettävissä. Muutenkin muotokorjauksien mahdollisuus riippuu purjeen leikkauksesta, vaakaleikatun pussia on vaikea latistella.

        Jos purje on joskus ollut sopiva ja ehkä muutenkin, kyse lienee enintään muutamasta sentistä. Eiköhän sellainen ole mahdollinen ilman muutoksia vahvikkeeseen tai varsinkaan alimpaan lattaan.

        Ei sitä alaliikkiä ole pakko soivaksi saada, mutta melkein suoraksi kuitenkin. Jos alaliikki keskeltä on puomin leveyden ulkopuolella purjehtiessa, pitäisi asialle jotain tehdä.

        Suunnilleen puomin reunan kohdalle jää kaverini veneessä lentävä alaliikki merkin kohdalla. Tuota enempää ei kisoissa voi kiristää, mutta kyllä tuo on toiminut erinomaisesti kovallakin tuulella.


      • purjeentekijän.sukua
        Joakim1 kirjoitti:

        Jos purje on joskus ollut sopiva ja ehkä muutenkin, kyse lienee enintään muutamasta sentistä. Eiköhän sellainen ole mahdollinen ilman muutoksia vahvikkeeseen tai varsinkaan alimpaan lattaan.

        Ei sitä alaliikkiä ole pakko soivaksi saada, mutta melkein suoraksi kuitenkin. Jos alaliikki keskeltä on puomin leveyden ulkopuolella purjehtiessa, pitäisi asialle jotain tehdä.

        Suunnilleen puomin reunan kohdalle jää kaverini veneessä lentävä alaliikki merkin kohdalla. Tuota enempää ei kisoissa voi kiristää, mutta kyllä tuo on toiminut erinomaisesti kovallakin tuulella.

        Purjeesta vain ei pysty leikkaamaan vain muutamaa senttiä, mikä kiristymiseen tarvittaisiin. Purjerenkaalle pitää saada ehjä paikka, eli joko melkein 10 cm siirto tai kaikkien vahvikkeiden paikkaus.


      • Joakim1
        purjeentekijän.sukua kirjoitti:

        Purjeesta vain ei pysty leikkaamaan vain muutamaa senttiä, mikä kiristymiseen tarvittaisiin. Purjerenkaalle pitää saada ehjä paikka, eli joko melkein 10 cm siirto tai kaikkien vahvikkeiden paikkaus.

        Mahdollisen stanssatun renkaan voi korvata hihnoilla kiinnitetyllä renkaalla. Niin minun purjeessa on tehty muuttamatta renkaan paikkaa ollenkaan stanssatun revettyä irti.


      • purjeentekijän.sukua
        Joakim1 kirjoitti:

        Mahdollisen stanssatun renkaan voi korvata hihnoilla kiinnitetyllä renkaalla. Niin minun purjeessa on tehty muuttamatta renkaan paikkaa ollenkaan stanssatun revettyä irti.

        Totta, noin sen voi tehdä. Silloin selviää saksilla, pätkällä uutta liikkinauhaa ja kohtuukustannuksella. Kenen tekemästä purjeesta lähti kulma?


    • Järkeviä ohjeita yllä. Se on jäänyt vielä mainitsematta, että maston pre-bend vaikuttaa erittäin oleellisesti purjeen muotoon. Sillä ei luonnollisesti korjata liian pitkää alaliikkiä... Yleisesti ottaen pre-bendiä on hyvä lisätä purjeen ikääntyessä/venyessä. Prebendin alkuperäinen suuruustarve määräytyy sen mukaan miten purjemaakari purjeen leikkaa. Purjeen ollessa uusi sille on tietty pre-bend sopivin (esim 100mm). 10 vuoden käytön ja venyttelyn jälkeen alkuperäinen pre-bend ei voi olla enää paras ja sopivin. Venytetyn purjeen kanssa pre-bendiä pitää olla selvästi enemmän(esim 180 mm), että muoto olisi lähempänä suunniteltua.

      • Isoantilla

        Onkohan aloittaja tutkinut tilannetta purjeen halssikulmassa siellä maston ja puomin kulmassa? Oliskohan siellä joku pitkä sakkeli tai löysä kiinnitys, josta halssikulmaa saisi siirrettyä ja näin varaa kiristää alaliikkiä tiukemmaksi?


      • LiikinKiristäjä

        Kiitos kaikille hyvistä neuvoista. Taidan tosiaan mennä vielä ensi kesän näillä ja ehkä laitan sen cunnighamin jolla saa vähän pussikkuutta pienemmäksi.
        Erityisesti ajatuksia selkeytti tarpeellisen kiristyksen kuvaus Joakimilta, alaliikkini nimittäin on puomin reunan ulkopuolella maksimikireydessään, ja se kertoo kyllä että jotain on tehtävä jatkossa.
        Tutkin tuon kiristysmkanismin keväällä jos jostain löytyisi lisää kiristysvaraa ja vaikkapa venemessuilla haastatella purjeentekijöitä aiheesta.
        Kaudelle 2020 sitten viimeistään uusi purje. Täysin en hylkää uuden tilaamista heti, mutta ainakin pahin kuume rauhoittui.


    • runsaasti.reikiä

      Keväällä ennen jäitten lähtöä ajattelin törsätä tilipussini reelingin reunojen reiiykseen.

    • seppomartti

      Pehmennyt dacron isopurje on hyvä opiskeluun kun kiristykset ja liiat löysäykset näkyvät vekkeinä ja poimuina. Samoin tuulen heikkenemisen ja voimistumisen aiheuttamat muodonmuutokset. Harjoita siää ja trimmausmahdollisuuksia yksi kesä.
      Tuskin alaliikki voi venyä niin paljon, että puomista loppuu mitta. Vedä halssikulma lähemmäksi mastoa. Pienempi shakkeli tai sido ohuella dyneemalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe