Kuka muistaa kokemuksiaan Suomessa 80- luvun alusta olleiden ja nykyisin olevien matkatoimistojen palveluista. Keihäsmatkat lopetti jo 70-luvulla jolloin minulla ei ollut vielä rahaa matkailuun.
Olen reissannut Hassen, Spiesin. Tjäreborgin, Toivelomien, Kymppimatkojen, Frididsfresorin, Aurinkomatkojen, Finnmatkojen/Tuin, ja DeTurin reisuilla. Apollomatkoista en tiedä mitään.
Oletteko tehneet vertailuja ja mikä "toimisto" on mielestänne paras? Itse ja seurueeni ovat saaneet parasta palvelua Aurinkomatkojen henkilökunnalta, erityisesti kaukomatkoilla.
Surkein palvelu on tullut omatoimireissuilla Norskin lähtöselvityksessä, jossa kerrankin jouduin siirtämään matkalaukun 150 gramman ylipainon vuoksi yhden kirjan matkalaukusta käsitavaroihin. Eli drop in-tiskin vaakaa kyttäävä virkailija oli vähintään hölmö.
Paras palvelu oli Aurinkomatkojen reissulla kaakkois-Aasiassa, jossa seurueessamme olleen liikuntarajoitteisen henkilön vuoksi meille järjestetttin lentokenttäpalvelija, joka hoiteli meidät terminaaliin ja mm. turvatarkastuksen ohi lentokoneeseen omille paikoillemme ennen koneen henkilökuntaa, ja samoin Hki-vantaalla koneen ovella oli pyörätuolipalvelija odottamassa. Kyseisen tyyppinen palvelu lienee maailmalla tavallista, mutta meille sellaista on sattunut charterlennoilla vain Aurinkomatkojen ja Finnairin reissuilla.
Matkanjärjestäjät ennen ja nyt
Halpamatkailu
0
94
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615